tiistai 30. marraskuuta 2010

Talvitervehdys ja hoosiannan kaipuu

Tietokone huollettu ja kaikki hyvin? Ei aivan niinkään - omat valokuvat hävisivät, monet ohjelmat samoin.. Siksi täälläkään ei ole uusia kuvia vaikka kamera on niitä pullollaan; en saa niitä työstettyä.. Kone kaatuu vähästäkin ja koska tämän läppärin takuuaika on jo umpeutunut mutta raha on tiukassa, täytyy konetta käsitellä silkkihansikkain - ja tallentaa kaikki säästämisen arvoinen ulkoiselle kovalevylle.

Edellisen sivupäivityksen jälkeen on uutisia valunut kaikkien tietoisuuteen paljon. Tanssikisa on loppunut, Iralnnin pankkikriisi käy meidän kaikkien kukkarolla koska "haluamme pelastaa suomalaisen palkansaajan ja asuntovelallisen" sanoi joku poliitikko tänään. Kiitos kovasti. Olen molempia joten kiitollisuuteni on siis suuri. Uutisia saadaa lukea niin ikään Paperiliiton ison pampun erottamisesta ja Finnairin tänään alkaneesta lakosta. Molemmat ay-uutiset olivat jotenkin tahmean inhottania. Ammattiyhdistys on monessa hyvä asia - mutta välillä todella alkaa ihmetellä, ketä varten ne ovatkaan olemassa? Ei todellakaan aina omien jäsentensä etujen takia, eimitenkään...! Eikö ammattiyhdistysihmisten pitäisi toimia työntekijöiden ja heidän työantajansa yhteiseksi hyväksi eikä aina änkyröidä ja olla hankala? Monesti tulee mieleen, että ay-aktiivit hankaloittavat töitä ja aiheuttavat aivan turhaa kitkaa työntekijöiden ja työnantajien välille. Tämän voin aivan rauhassa sano, itsekin liiton jäsen ja palkollinen työntekijä. Ja hyviä etuja omaan laarinsa saava pomo näköjään menee sikariportaaseen ja unohtaa edustamansa uhmiset myös paperiliitossa. Uskomatonta!!!

Nyt on kylmä sää - pakkasta viistoista astetta ja lumi narskuu jalkojen alla. Ilman pipoa ei ulkona tarkene!Pihalintuja syötetään pikkuisen kanssa urakalla - orava ne taitaa mahaansa napsia suurimmalta osin. Talitintit saavat sitten loput, mustarastaskin toki aika hyvin pitää puolensa.

Ensimmäinen adventti meni.Olisi ollut kiva käydä laulamassa ja kuuntelemassa Hoosiannaa - mutta se ihanuus saa jäädä odottamaan aikaa kun minullaei enää ole koululaisia kotona. Koulut ja kaikki mahdolliset lasten harrastukset laittavat adventtiviikonlopun täyteen pakko-ohjelmaa koulun joulumyykjäisistä (joihin äidin tietenkin odotetaan leipovan kakkuja ym myytäväksi luokan kassan hyväksi) partioleiriin, uimaleireistä ratsastustapahtumiin. Luistelunäytöksiä ja koululasten suloisia konsertteja on niin ikään ohjelmassa runsain mitoin. Pois se, että adventtina saisi levätä ja laittaa kotia kuntoon -tai muuten vain nauttia päivästä. Monenan, monena vuotena olen joutunut sanomaan EI KIITOS vanhan tädin kutsulle mennä adventtiruokailemaan hänen kotinsa lähellä olevaan kouluun; tapa joka meillä aina ennen oli, kun mummokin vielä eli. Mutta nyt lasten harrastukset pitävät medät kiireisinä! Hoosianna saa odottaa...

Adventtikynttilät ja tähdet koristavat meillä nyt kotia. Kaikki on mukavaa ja rauhaisaa - jos osaa katsoa palavaa kynttilää tai rauhaisasti pienessä vedossa liikkuvaa tuohitähteä ikkunassa. Täytyisi yrittää osata!

Yritän saada kivoja kuvoia taas esiin pian. Joulunaikaan niitä on kiva ottaa. Toivottavasti kone kestää ne!

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Lumimyrsky ja liukkaat tiet

Ikkunan takana meri aivan lyjynharmaa
- sohjolumen ja puuskien keskellä
Tulihan se sieltä - oikein kunnon lumituisku joka sekoitti liikenteen ja sai rekat jymähtämään paikoilleen... Sinne jäi sitten meikäläinenkin, kahden rekan väliin josta oli hauska rittää pois, vastakkaisen kaistan kautta johon tuli vauhdilla autoja omaa kaistaansa pitkin... Rekat vain seisoivat kun eivät muuta voineet. Niitä oli risteyksissä, tien poskissa ja keskellä tietä - jopa niin, että ei tajunnut niiden siihen jymähtäneen; jäi vain odottamaan taakse, että rekka lähtisi liikkeelle. Sitten hiljalleen vasta tajusi, että ei se lhdekään.

Myöhästyin yhdestä palaverista kun jymähdin lumisohjoiseen liikenteeseen...

Illalla tiet olivat jo ihan kivasti auratut; aamupäivällä kaupungilla sai ajaa kuin ruskeassa puurossa; auton maha otti kiinni sohjoon ja pyörät heittivät miten heittivät käänteissä - onneksi en itse jymähtänyt mihinkään!

Lunta on nyt jo paljon - lumitöitä pitäisi tehdä. Sain kaksi lapsista teemään hiukan lumitöitä sillä aikaa kun tein ruokaa - tulin kotiin seitsemän jälkeen ja olin aivan rätti; tein soseutettua maa-artisokkakeittoa ja köyhiä ritareita mansikkahillolla ja kermavaahdolla. Nam! Sen jälkeen olisi lumityöt tai pitkä kävely ollut tarpeen - mutta eipä auttanut; huomenna on asiakastilaisuus ja tämä läppäri pitää sen lisäksi antaa huoltoon - pakko tehdä töitä tässä vielä. Koska kone menee huoltoon ja joudun luopumaan kuvankäsittelystä, teen vielä yhden jutun tänne. Saa nähdä, toimivatko nämä jutut huomenna sitten enää. Omia juttuja ei tietenkään kovin hyvällä silmässä katsota - mutta eihän blogin pitäminen vaati lisäohjelmia, joten eiköhän se onnistu vielä jatkossakin!

Kaktus mamman ikkunalla
Kaktus omalla ikkunalla kukkii näihin aikoihin - niin nytkin. Kiva huomata; kaktuksesta putosi toinen puoli kesällä pois, näytti kuihtuvan. Äiti otti sen talteen ja sai juurtumaan. Täytyy muistaa kysyä, kukkiiko se jo hänellä. Melkein valkoinen tämä on, kivan näköinen. otin kerran noita kaksi työpaikalta, noin 6 vuotta sitten ehkä, kun muutimme yhdestä talosta toiseen ja kukat olivat menossa roskalavalle. Sen jälkeen ne povat meillä kukkineet pari kertaa vuodessa. Kannatti pelastaa! Toinen kuoli viime vuonna - mutta toisesta puolikas on jo siis saanut uuden ja hyvän kodin!

Siinä ne ovat, villalapaset.
Talvisää taustalla sanoo: lämpimästi päälle!
Lapaset sain valmiiksi yöllä. Alotin samalla uuden neuleen - harmaalla ja punaisella. Mihin näitä tarvitaan, voi kysyä? No, terapiaahan tämä neulominen on. Sen akaa kun neulon, pitöisi nukkua. Kärsin kaameasta univajeesta ja olen aina karsena väsynyt. Silti saatan valvoa yöllä vain neuloakseni. Lukea en enää jaksa, telkkua en katso, mitään ylipäätään en harrasta kodinhoidon ja töiden ohessa - paitsi tätä neulomista. Jotenkin se on melkein pakonomaista - on ihan pakko saada tehdä jotakin ihan omaa! Kaikki muu tekeminen menee aina joidenkin muiden hyväksi - neulominen on omaa iloa! Niistä ei kukaan moiti, ei kiirehdi, ei sano mitään, ylipäätään. Äiti sanoo, että mene nukkumaan - jos tietää. Muut ei välitä. Käsittlä tekeminen on jonkinasteista terapiaa... Joskus olen niin väsynyt, että en jaksa edes musiikkia kuunnella, ihan hiljaisessa huoneessa istun ja neulon vaan... Kuin zombi!

Tänään en neulo. Huomenna on tiukka päivä.

Sanon hyvää yötä.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Koreat kahakoivat

Lintuseni musta, mitä etsit lumesta?
Pohjois-Korea laittoi aseellisen uhon päälle. Kolme ainakin kuollut. Uusi rakas johtaja on ilmeisesti nousemassa valtaan ja se tapahtuu parhaiten näyttämällä hänen urhoollisuutensa taistelussa. Propaganda on hyvä ase monessa paikassa; totalitäärisen valtion propaganda tuntuu kornin utopistisen hölmöltä, kun sitä katsoo kaukaa - ja toki vain sivusta, tosiasioita sen kummemmin tuntematta. Ehkä jopa toisen propagandan suodattamna. Propagandaan totumme kaikki, missä ikinä olemmekin; sillä lailla saadaan ihmiset omalle puolelle. Pelottava asia. Se, kuinka tieto syötetään ihmisille, on todellista ja isoa vallankäyttöä.

Kaikenlasita taphtuu taas, isoja asioita pienten lomassa. Uutisa lukemalla on saanut tietää kuinka Tampereella kuoli kolme ihmistä tuhopoltossa jonka syytä ei vielä tiedetä. Poliittinen? Kosto muuten vain??? Laajasalossa Helsingissä sortui silta kun nosturi rikkoi sen - alle jäi mies autoonsa, kuoli saman tien. Irlanti pyytää apua rahaongelmiinsa. Ja EU-maat maksavat. Muuta ei voi, kuulemma.

Uskotaan, uskotaan. Kaikki uskotaan mitä valtiovalta kertoo. Hehän tietävät asiat ja kuinka ne hoidetaan. Eikö? Propagandaa? Ehei, ei kai nyt Suomessa, hyvänen aika nyt sentään!

Lumimyräkkä on tulossa yön tunteina meille, kuulemma. Aamulla on luultavasti liikenne sitten ihan sekaisin... Saksassa, Tanskassa ja Ruotsissa on jo tuiskunnut; työkavei Munchenistä kertoi, että lunta on sielläkin jo näkynyt! Katsotaan, kuinka aamulla päästään liikkeelle. Junat luultavasti eivät kulje kunnolla... Minulla on hammaslääkäri päivällä. Ja pari kokousta joihin olisi syytä päästä mukaan.... Hmmm??

Molemmat isot lapset seurustelevat... Saman nimiset kumppanit molemmilla, sentään eri ihmiset, kuitenkin!! Mutta aika koheltamista on nyt kaikki täällä kotikentällä... Menevät ja tulevat entistä enemmän niin kuin mieli kuljettaa... Ja täällä ei ole enää mistään suunnitelmista apua, kotona. Lapsella oli konsertti tänään, pari viikkoa on keskimmäisen vastaavasta. Kivasti soittavat molemmat, se on hienoa! Ja tuntuvat tykkäävän joka on tärkeää!

Haluaisin kuunnella Sibeliuksen viulukisaa - se alkoi eilen. Oliko se eilen? Vähän jos kuuntelisin, neuloisin lapasen samalla loppuun. Joo!

maanantai 22. marraskuuta 2010

Neulomalla marraskuun harmaus huitsin nevadaan!

Neulominen, Hesari ja kukkia pöydällä
+ musiikki, lasi viiniä ja kynttilä pöydälle: ONNI!
Marraskuu on nyt tosiaan nimensä mukainen: harmaa, kalsea ja välillä loskainen, välillä pakkas-liukas ja iljanteinen.

Tänään aamusella lähdin työmatkalle kahdeksan asteen pikku-pakkasessa. Tuntui kylmältä kun näihin säihin ei vielä ole oikein tottunut.

Tällaista tämä nyt vain on, ei voi mitään...
Harmaa sää ja lyhyt päivän valoisa aika tuntuu raskaalta; senkin lyhyen ajan kun yleensä viettää jossain pienessä kopissa neuvottelussa. Moneen päivään ei useinkaan näe muuta kuin sähkövalolla valaistua maailmaa.

Viikonloppuna piristi lintulaudan elämä keittiön ikunan ulkopulella - ainakin meikäläistä ja eläinrakasta lastani. Orava käy putsaamassa lintumökin päivittäin, mutta eilen sinne ehti ruokailemaan myös muita nälkäisiä ruokaa hakemassa; siivekkäitä kävi ainakin talitintti, joku muu tiainen (sinitiainen?) ja mustarastas. Harakka vieraili myös - mutta ei onneksi mahtunut laudalle ja putsasikin sitten vain maahan pudoneet siemenet isoon nokkaaansa.

Yöllä pihalla oli käynyt jänis; jäljet paljastivat pupun helposti! Viime viikolla näin siperianhernepensaassa punatulkkuja ja aikaisemmin muutaman tilhen; ne vasta hienoja olivat komeine mahoineen ja kirjan´vine höyhenineen. Pikkulintuja on kiva seurailla ikkunasta - en tiedä, lasketaanko mustarastas tähän kategoriaan; se vaikuttaa tinttien rinnalla isolta mutta on aika kivan näköinen veijari siinä pyöriessään.

Kiva, kun voi seurata pientä luonto-ohjelmaa ikkunasta! Kissa seuraa lintulaidan elämää myös kiinnostuneena. Toivottavasti antaa niiden olla rauhassa - kolli ei tosin ulos pääsekään kuin illalla ja silloin linnut jo nukkuvat. Kesällä se on isompi metsästäjä kuin talvella, muutenkin. Kisu on tottunut kotona jyrsijöihin; chinchillan kanssa se ottelee pieniä matseja silloin kun hapsuhäntä lasketaan juoksemaan. Sitä tapahtuu muutaman kerran viikossa - ja chinchilla-uros menee voimansa tunnossa ärsyttämään kissaa mm nuuhkimalla sitä, potkimalla kissan kylkiä, merkkaamalla kakkimalla kissan kupin - ja muutenkin maistelemalla (!!) kissan ruokia. Höhlä chinchu ei tajua, että sille voi käydä kalpaten - saan kieltää kisua koko ajan. Eilen "löysin" nämä kaksi makuuhuoneen nurkasta niin, että kisu seisoi chinchillan yläpuolella ja ropelikorva nuuhki sen jalkoja... Kissan ilme oli aika yllättynyt kun ne siitä tapasin... Mitä lie oli miettinytkään - tai mitä eläimet nyt voivat miettiä; sitä itse pohdin silloin tällöin!

Viikonlopun paras asia on - kun siihen pääsee - laiskottelu! Laiskottelu lukemalla lehteä ja neulomalla tai virkkaamalla on IHANAA! Siitä tulee tietenkin huono omatunti; pitäisi tehdä silittämistä, mankelointia, siivousta ja ruuanlaittoa - mutta välillä sitä haluaa istahtaa ihan vain nauttimaan lehdestä ja/tai neuleesta vaikka kuinka perhe haluaisia palvelua... Neuloskelin yhden lapasen ja toisesta puolikkaan; kiva ja helppo kuvioneule saa haluamaan neuletta valmiiksi; kerros kierrokselta sitä ajattelee, että lopetan seuraavan kerroksen jaälkeen - ei kun vasta seuraavan... Ja kohta saakin lopettaa kuvion ja aloittaa kärkikavennukset -eikä silloin voi enää kesken jättää!

Nyt on kuintekin tehtävä töitä! Hei vaan...

torstai 18. marraskuuta 2010

Lunta! Voi kun ihanaa, hui kun kamalaa

Nyt sitä lunta sitten tuli! Märkää - paljon! Sohjoksi teille mutta kaunistukseksi puiden päälle, valoksi metsiin ja maisemaan. Ja iloksi lapsille1

Ihanaa, sanoi lapsi aamulla. Kaunista sanoi äiti - ja meni harjaamaan rappuja ja pihakäytävää! Harja ei riittänyt, otettiin lapio. Tuli hiki - hyvää liikuntaa, ajatteli äiti nyt. Kissa livisti ulos, teki kauniita kissanjälkiä lumeen. Äiti vei pari kourallista maapähkinöitä lintulaudalle, jatkoi lumitöitä ja meni sitten aamuteelle. Kello oli sentään vasta varttia yli seitsemän. "Äiti, katopa ikkunasta ulos" sanoi lapsi joka ei saanut aamupalaansa syötyä, ihaili maisemaa ikkunasta ja kaikkea sitä ihanaa lunta joka valaisi maisemaa.

Mitä Kurre meinaakaan?
Oravahan se siellä puuhaili. Tuo samainen kurre joka meille kovin tuttu on - kaveri joka käy aamupäivisin aina tutkimassa paikat; kaikki siement, jyvät ja oravalle sopivat herkut menevät tämän hapsuhännän mukana orava-jemmoihin. Sillä oli jo talviturkki peittonaan, selkä harmaana se tuossa puuhaili. Talitintit eivät meillä juuri ruokaa saa, jos orava jatkaa samaa ahnehtimistaan. Linnut seurasivatkin kurren touhuja hiukan kauempaa, menivät nokkimaan sen pudottamia roposia maasta.

Aurinko nousee.
Pilvipeitto kuin meren pinta.

Eilen olin Tukholmassa. Lunta oli sielläkin. Ihan hullu päivä - matkustamiseen meni tunteja; lähdin aamulla ennen kuutta ja olin kotona kymmenen jälkeen illalla. Paljon aikaa meni takseissa, lentokoneessa ja lentokentällä. Loppuaika - normaalin työpäivän mittainen - meni eri neuvotteluhuoneissa... Silti ihan hyödyllinen matka ja mukavaakin oli; sain puhua ruotsiakin joka on aina hauskaa! Työsiat menivät eteenpäin - se toki oli matkan tarkoituskin! Mutta kyllä on tänään väsyttänyt. Edellisyön vajaa neljä tuntia unta, viime yön vajaa kuusi - se ei ihan riitä; vaikea keskittyä kun nukuttaa koko ajan. Matkustaminen väsyttää - vaikka noin pieni matka onkin kyseessä. Nyt on pää taas jomottavassa vaiheessa.

Tänään lumisohjo hidastutti liikennettä, ymmärrettävästi. Tein pikkuisen lumitöitä - mutta toki vain pienen rupeaman. Viikonloppuna olisi kiva ehtiä kävelylle talvimaisemaan. Tänään en ehtinyt.

Lapsista teinit ovat olleet pulkkamäessä! Pienin oli kaverin kanssa pizzalla ja katsomassa jotain elokuvaa kaverin tädin luona ihan tuossa vieressä. Lapsella on vieläkin yskä, vaikka syö lääkkeitä. Sitkeä flunssa, tämä.

Katselin potkukelkan kuvia lehden mainoksessa. Oi, tuollaisen haluaisin, ajattelin. ilmoitus olikin Itä-Suomalaisen päivälehden sivulla - ja kauppakin siellä. Olisipa hauskaa potkukelkalla posotella!

Joulukuuset ovat jo ilmestyneet katujen ja torien varsille, liikenneympyröihin ja kaupunkien paraatipaikoille. Lumi tekee niistä kauniit ja loistavat. Mukava olo tulee, valot ja lumi loistavat pimeydessä.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Euro kriisissä, kuninkaalliset puuhakkaina ja lapsi vain yskii

Euro on kriisissä, Irlanti ja Portugali kiemurtelevat vaikeuksissa, Kreikka sanoin. Muiden EU-maiden pitäisi auttaa maksamalla miljardeja heikoimmille jäsenilleen - kaikkia ei moinen innosta. Tuhlaajapojat saavat apua vaikeuksiinsa jäseniltä jotka eivät niin hienoissa kantimissa ole itsekään.

Muita uutisia maailmalta - Euroopan kuninkaalliset luovat lööppejä: Englannin prinssi William on kihlautunut Katensa kanssa. Kuningatar Silvia taas on paennut kuninkaansa seksitöppäilujen aikaansaamaa kohua Belgiaan.

Pienin lapsi on yhä yskässä joka tuntuu vain pahenevan. Hänelle määrättiin Redol comp.yskänlääkettä ja hengitystieinfektioon Azithromycin STADA-lääkettä. Lääkäri tiesi lasta näkemättä, mikä tauti on kyseessä ja kuinka se taltuteaan, soitti lääkereseptit apteekkiin ja nyt syödään näitä ja toivotaan että yskä loppuu ja olo paranee. Itse yritän syödä lääkkeitä mahdollisimman vähän, samoin lapset ovat aina olleet vähällä lääkityksellä - luonto parantaa, elämä kantaa. Nyt tuo kamala yskä joka piti lapsen valveilla yökaudet ja kuulostaa jo ihan kamalalta sai meikäläisen vihdoin reagoimaan. Yli kuukausi on yskiessä jo mennyt.

Lääkäri on vanha ja kokenut, pakko luottaa hänen sanaansa! Toisaalta - tuollaiset yskät meillä on ennen podettu ihan ilman lääkettä mutta puoli vuottakin kestäneet yskät saivat hengittämisen ja elämän kaiken kaikkiaan hankalaksi; nykyään kun ei voi oikein sairastaakaan, aina on oltava valmina tekemään hommansa ja täyttämään lupauksensa, olipa lapsi tai aikuinen.

Töissä on kiire, kiire ja taas kiire. Stressaava tilanne. Stressi sai muuten työkaverin loppuvuodeksi sairaslomalle. Sydänkohtaus, keski-ikänen mies - kovat paineet ja stressi sen luultavasti aikaansaivat, pari viikkoa sitten, kuun vaihteessa. Paha juttu. Nyt painetaan samoja asoita toisen, nuoremman kaverin kanssa eteenpäin, yhtä hullulla tempolla. Työthän eivät mihinkään katoa jos yksi putoaa... Näin se on. Itse pitää osata hiljentää, kukaan sitä ei toisen puolesta voi tehdä. Paineet ovat vaan pahat kun tulosta on tehtävä. Vaikea siinä on alkaa lepäill kun hommia on rivissä!

Huomenna Tukholmaan. Vaan ei Finskillä joka kohta taas aikoo lakkoilla.. No, huomenna kulkee Finnairkin ihan normaalisti; lakko uhkaa vasta parin viikon päästä lentoemoja ja stuertteja. Ilman heitä ei lennetä.

Viime viiikonlopun lottorivi ei tuonut jättipottia, ei muutakaan pottia tosin - harmi kyllä. Olisi joskus kiva voittaa, vaikka tonni! Sain ässäarvasta kolme euroa - sen ostin ajatuksella, että tuosta voisi voittaa!

Voiton kunniaksi kuva kioskista joka möi minulle kolmen euron voiton tuoneen kupongin: kiitos!!!

maanantai 15. marraskuuta 2010

Syksyn pimeys vie voimia

Aamulla on pimeää ja iltapäivällä on pimeää. Siinä välissä on hiukkasen harmaanvetistä aikaa: päivä. Tänä aamuna oli peltojen yllä sumuvaippa, harmaa peitto lepäsi maiseman yllä; luontokin olisi mielellään varmasti jäänyt vielä nukkumaan. Niinkuin minäkin; pimeys väsyttää mutta silti ei tule mentyä ajoissa sänkyyn. Aamulla kello soi joka tapauksessa viimeistään kuudelta - ja väsymys on taattu.

Loppuviikosta meni pari päivää työmatkalla ja sitten tuli viikonloppu jolloin laitetaan koti puhtoisempaan kuntoon, puuhataan kotitalousaskareissa ja tehdään osa rästiin matkan aikana jääneistä töistä..

Liekö pimeyden ja paljon työn syytä, että kaikki tuntuu hetkittäin aivan täydellisen turhalta,  tyhjältä.

Lapsista. Ja äidin roolista josta pakoon ei pääse

Lapset elävät omaa kasvuaan; olen ”ihminen” vain ja ainoastaan pienimmälle – isoille lapsille olen ärsytysmomentti vailla vertaa – harmaa ja ärsyttävä zombi kotona joka naputtaa samoista asioista. Minulle omat lapset ovat täydellinen mysteeri nykyään. Oma veli on kehottanut, aina kun lapsista tulee puhe, miettimään minkälainen olin saman ikäisenä… Vaikka kuinka mietin, en ollut noin välinpitämätön ja täydellisen itsekäs mielestäni. Näin ei ollut mitenkään luonteen paremmuuden takia vaan siksi, kun maailma oli silloin siinä mielessä erilainen, että lapsilla oli omat perhevelvollisuudet ja heillä oli rooli perheyhteisöissä. Nyt lapset ovat kuninkaita, vanhemmat heidän palvelijoitaan joita lapset komentavat ja pompottavat. Näin kärjistetysti sanottuna.

Kotona asuvat täysi-ikäiset lapset tekevät todellakin niin kuin itse haluavat – tulevat ja menevät omien kavereidensa menojen mukaan, syövt yhteisessä pöydässä jos ovat silloin kotona kun ruoka valmistuu.Silloinkin mieluiten ruuan television ääreen kuskaten. Äiti on palvelija joka siivoaa ja puunaa kaikki jäljet ja maksaa rahaa aina kun sitä tarvitaan. Kuskaa ja ottaa vastaan lähinnä vinoilua ja moittimista.

Rahaa ja taas rahaa: Saanko äiti kympin...

Olen siinä vaiheessa elämässä, että toivon ihan oikeasti, että lapset muuttavat kotoa. Luulen, että oma pää ei enää kestä, yksinkertaisesti, tätä tällasta. Jatkuva moittiminen, ikuinen sotku ja jatkuva tunne, että tekee kaiken väärin. Pitäisi olla koko ajan antamassa rahaa, rahaa, rahaa… Usein tuntuu, että ainut mitä he haluavat minulta on rahaa ja taas rahaa. Ja suuttuvat, kun sitä ei ole antaa niin paljon kuin pitäisi. Ei vain ole. Mutta pitäisi olla.

Muistoja menneestä liitosta

On kestämätöntä. Lasten isä oli avioliiton loppupuolella hiukan vastaavanlaista; mies ei puhunut minulle juuri mitään viikkoihin – istui omissa oloissaan, haki jääkaapista ruokaa ja istui kuulokkeet korvilla televisiota tai musiikkia kuunnellen, ikuista viiniään ja viskiään lipittäen. Jollen huomannut hänen tuloaan keittiöön, hän käveli tahallaan kohti niin, että potkaisi minua tai tönäisi jääkaapin ovella olkapäähän, selkään – hän selvästi halusi antaa ymmärtää, että olin hänelle ilmaa vain, passé. Toki hän oli kotona vain päivän, pari viikossa ja silloinkin enemmän ja vähemmän juovuksissa.

Lapset tuntuvat niin ikään halveksivan meikäläistä. Toisaalta luulen, että kyse on enemmänkin täydellisestä välinpitämättömyydestä. Olen kuin huonekalu joka on täällä; sillä on tietty funktio – ei muuta. Huushollin pyöritys, lähinnä. Maksaja.

Mietin jatkuvasti asiaa – ajatukset taitavat kulkevan samaa kehää ihan koko ajan. En saa mitään ratkaisua mieleeni; yritän vain elää ja yritän omalla tavallani samalla ymmärtäen, että en saa asiaan ratkaisua niin kuin en saanut heidän isänsäkään kansa. Yllätys oli ainoastaan se, että kun kerroin itkien, että haluan erota – hän ei olisi halunnutkaan sitä. Vuosien jatkuvan kamaluuden jälkeen jolloin hän ei puhunut ei pukahtanut, kun kaikki sukulaiset ja tuttavat olivat kehottaneet eroamaan kerta toisensa jälkeen… No – ristinsä kullakin. Elämä jatkuu vaikka haavat kuinka mätimään jäisivätkin. Mutta kuinka tehdä lasten kanssa??? Voi kunpa joku osaisi sanoa ihan oikeasti! Tiedän niin täydellisen hyvin, että ennen aikaan ei tällaista olisi sallittu (vanhempien sukulaisten alkulause sille, kun he alkavat kertoa kuinka aikoinaan tehtiin) ja tiedän, että en osaa pitää kuria… Mutta entä sitten, mitä minun pitäisi tehdä.

Nyt kersat istuvat kiltisti kumpikin oman tietokoneensa ääressä naputtelemassa viestejä. Pienin nukkuu uusien, puhtoisten lakanoidensa välissä. Yskiä louskuttaa melkein herkeämättä – yskä on hänellä kestänyt jo yli kuukauden ja mietin, pitäisikö jotakin sen suhteen keksiä. Syysflunssat ovat sitkeitä!

Pois valitus! Ilo pintaan!

Riittää! Pois valitus – jotain rajaa tällä napinalla. Ehkä tällainen jatkuva ”purkautuminen” hiukan helpottaa mieltä – tai sitten ei. Teemuki ja tietokeen ruutu; sitten vain avautumaan näppäimistöä napsuttelemalla! Nyt se on tehty. Sydäntä kevennetty. Nyt hymyä naamaan. Naama rypyllä ei kannata liian monta tuntia päivässä viettää.

Uunimakkaraa ja lihamureketta

Tänään olen siivonnut ja tehnyt jauhelihamureketta, kermakastiketta ja kuoriperunoita porukalleni. Jälkiruuaksi tämänvuotisia karpaloita kinuskikastikkeella. Tein kinuskikastikettä neljästä desistä kuohukermaa – kaikki meni! Puolen litran karpalosatsista sen sijaan jäi varmaan puolet jäljelle. Eilen ilahdutin porukkaa uunimakkaralla ja muusilla – vanhin lapsi loisti poissaolollaan – muut söivät hyvällä ruokahalulla. Perusruokaa – ei maksa paljon. Alennuksesta sain lenkit, kaksi kokonaista – ruuan hinnaksi tuli nelisen euroa eli euron per lärvi.

Liikuntaa kävelyn muodossa
Sunnuntain sää oli kaunis ja aurinkoinen!
Kävin kävelyllä päivällä – kävelin pitkähkön metsäreitin, keräsin puolukanvarpuja ja havun oksia koristeeksi oven pienel kukkalaatikkoon. Eilen saatiin musta lyhty oven pieleen. Syksyn ulkokoristeet kunnossa siis! Parin viikon päästä laitetaan jotain jouluista vielä oven pieneen; kiva kranssi, ehkä jokin vanha kaivetaan esiin.

Eilen tein kävelyn pimeällä; tunnin, reilusti, tallustelin teitä pitkin ja mietin niitä näitä.

Käsitöistä ja lukemisesta
Rannekkeet ja panta metsäpolun varrren kauniilla alustalla

Joku käsityö on aina meneillään, se pitää olon jotenkin virkeänä. Lukeminen hiukan jäänyt; entinen lukutoukka on nykyään ihan jotain muuta; toki yritän edes joitain lehtiä seurata – mutta kirjoihin ei millään meinaa aika piisata. Yhden kirjan lukemiseen saattaa mennä monta kuukautta. Vasta sain Harjunpään & rautahuoneen luettua; kyllä senkin lukeminen kesti kauan, vaikka niin helppo ja joutuisa kirja… Aloittelin kirjan joskus syyskuussa. Hmm

Neuloin mustankirjavalla ja sähkönsinisellä rannekkeet ja pannan. Ne olivat ensi käytössä tänään metsäkävelyllä. Ihan toimivat! Aloitin äsken kaksiväristen lapasten teon juuri, Smart-langasta.

Työsumasta

Olo on apea, jotenkin. Töitä on ihan hirveästi – mitään mahdollisuutta ei ole saada omaa työraskaansa hoidettua ns. normaalin työajan puitteissa. En toki ole ainut tässä tilanteessa mutta välillä moinen ottaa aivoon. Luen aamun lehdestä usein sarjakuvaa B. Virtasesta joka on pomojensa pompoteltavana. Ihan ylilyötyjä juttuja, sinällään. Mutta kun tarkemmin ajattelee, noinhan se likipitäen menee nykypäivän työpaikoilla. Kunnan ja valtion virastot taitavat pitää kiinni aika hyvin lomistaan ja muista ”oikeuksistaan” mutta yksityis-firmoissa tilanne on ihan toinen; jos ei tee hulluna töitä, pääsee ulos aika nopeasti. Parempi siis puskea kuin höyrypää ja toivoa, että saa työnsä pitää. Se ei kyllä ole silti taattu.

Työmatkoista
Aamu-utua ilmassa. Kohta noustaan!

Työmatkojen yksi kiva anti on se, että saa istua hetkittäin aivan omissa ajatuksissaan, ilman että kukaan pääsee pyytämään tai käskemään, vaatimaan ja kinuamaan jotain. Kun istuu lentokoneessa monen kilometrin korkeudella, on oikeasti omissa oloissaan. Sieltä ei pääse kännykällä soittelemaan, ei ottamaan muutakaan verkkoyhteyttä. Toki sielläkin varmaan pitäisi vääntää jotain raporttia tai esitelmää, mutta minäpä en sitä yleensä tee. Istun ja lueskelen jotain. Tai vain torkun. Hotellissa sitten, kun olen opetellut kyseisen hotellihuoneen valaisinten ja vesiraanojen toiminnan, saatan mennä kylpyyn niin kuin tein torstaina. Tai menen ulos kävelylle, ehkä kameran kanssa. Voi katsoa rauhassa televisiota –sitä en tee normaalisti juuri ikinä – äidin kanssa ehkä, mutta tulen yleensä levottomaksi telkun edessä; pitäisi tehdä jotain, ei vain istua.

Perillä - hieno sää!
Työmatkat sinällään ovat aika väsyttäviä. Superpitkät päivät toimistolla, usein ei ehdi syödä mitään koko päivänä. Lentokoneissa ei saa myöskään enää nylyisin ruokaa kuten aikoinaan; Blue Onen 2,5 tunnin aamulennolla Mûncheniin ei saanut kuin kupin kahvia – muoviin kääritty valkoinen juustosämpylä maksoi viisi euroa. Olipa kaamea nälkä kun pääsi iltakahdeksalta syömään paikalliseen Bier Staubeniin työkaverin kanssa. Maha oli jo valmiiksi kipeä – ja sen jälkeen kihahtikin se yksi oluttuoppi humahtamalla päähän! Lentoyhtiöillä menee huonosti ja tarjoilut vähenevät, ymmärrän. Jatkossa valitsen silti sellaisen lentoyhtiön jossa saa sen pienen aamiaisen jolla kuitenkin on jaksettava iltaan saakka.

Seurakuntavaaleista

Tänään kävin muuten äänestämässä kirkkovaaleissa. Niistä on puhuttu paljon – mutta en sen takia itse siellä käynyt. Äänestin naista jonka tunnen päällisin puolin; hyvä sydän on hänellä. Noin nelikymppinen; on hyvä saada mukaan eri-ikäisiä. Harkitsin itsekin jopa ehdokkaaksi ryhtymistä mutta aika ei taida mitenkään riittää. Ja seurakunta tuntui haluavan ehdokkaaksi nuoria – silti tuntuu, että iso osa ehdokkaista on eläkkeellä. Ja minä kun kuvittelin olevani liian vanha heidän ehdokkaakseen! Luulin, että sinne haluttiin parikymppisiä…

torstai 11. marraskuuta 2010

Lumi meni sumu tuli

Lähden aamulla reissuun - käsilaukkua järjestellessäni huomasin, että luottokortti oli kateissa. Ei löydy mistään, ei sitten millään, ei yhtään mistään... Olen nyt miettinyt pääni puhki missä sitä olen käyttänyt... Bensaa tankatessa, muistaakseni. Torstaina - en ole kyllä varma.

Hitsin hitsi. Kun kortti ei lötynyt. oli se pakko kuolettaa. Nyt sitten mietin pääni puki, onko se viety ja jos, niin miten. Tai olenko unohtanut sen jonnekin; olen omasta mielestäni aika tarka korteista - mutta miksi se siis on kateissa.

Katsotaan nyt sitten. Ei voi kun toivoa, että asia selviää. uusi kortti tulee viikon päästä, kuulemma. Jospa pääsisin säikähdyksellä tästä. Jos en - niin sitten... en tiedä vielä.Uh huh.

Kävin illalla pienessä oppilaskonsertissa. Mukavaa! Monet eivät kyllä osaa konserteissa käyttäytyä - sipisevät ja supisevat, kahisuttavat ja rapisuttavat kaikkea, Puhuvat. Ja toiset ovat parhaimpiinsa pukeutuneina esiintymässä.

Lumi ja sen suuri paljous oli taas kerran suurta liiottelua; mutta eipä sään ennustaminen ole helppoa vieläkään, vaikka satelitteja apuna käytetäänkin. Ja parempi kai on varoitella ihmisiä ihan kamalimman sään mukaan - niin sitten ei kukaan voi sanoa, että ei varotettu, siksi tuli kolareita!!! Ruotsissa kuoli jäisellä tiellä tänään 19-vuotias tyttö. Blixthalka.

Lumesta tuli sumua; kaiki on kuin unen keskellä - ainakin illalla kun taas viilenee ja lamput valaisevat puiden runkoja ja utuisia maisemia

Huomenna varhain lentokentälle ja sitten keski-Euroopan maisemiin - tai paikalliseen neuvotteluhuoneeseen, tarkemmin sanottuna.

tiistai 9. marraskuuta 2010

Lumimyrsky vai ei? Lunta tulee ja tuulee.

Lunta on tullut - ei niin paljon kuin olisi säätietoja seurattuaan luullut tulevan, mutta maa on saatu kuitenkin valkoiseksi. Nollakeli, lunta tuiskuaa jonkin verran: siinä autolla ajajan kauhistus, ainakin ruuhkateillä.

En ole saanut talvirenkaita autoon vielä. Ja aamulla pitäisi säätietojen mukaan olla lunta tiet täynnä; varoituksia huonosta kelistä pukkaa joka paikasta. Huh. Minulla on palaveri aamu-kahdeksalta - pitäisi lähteä jo kuuden jälkeen ajamaan, että ehtii.

Vähän kyllä pelottaa - varsinkin kun noita varoituksia kuuntelee. Ja äitikin soitti juuri ja oli kauhuissaan kun kuuli, että minulla ei ole talvirenkaita vielä(kään) alla. Meinasin sanoa, että olen jo vaihtanut - mutta eipä minusta ole edes hätävalheen kertojaksi...

Lumitöitäkin sain jo tehdä. Eka vuoro talossa on meikäläisellä; mikä kunnia! Harja riitti tänään lumitöihin - mutta käsiin otti! huonot lihakset ja entisiä kipuja vielä kangaspuista pohjalla!

Matot muuten ovat ihan ok - kanttaan pienen kun saan kanttausnauhaa hankittua ja toista kokeilen eteiseen, ovimatoksi.

Kävin kuolaamassa lankojen perään taas... On se kumma kuinka värit ja langat aina vain kiehtovat! Mikä niissä vetää puoleensa, loppujen lopuksi?? Värit - melkein kaikki - ovat ihania - niitä toisiinsa yhdistäen ja erilaisia pintoja yhteen sovittaen, käsillä eri pintoja kokeillen - mitä väristyksiä niistä saakaan! Minulla on myös sellainen luonteen erikoisuus, tai kummallisuus oikeastaan, että haluan haistella lankoja! Lankakaupan hyllyjen piilossa otan langan käteen ja kun kukaan ei näe, vedän tuoksua sisään syvälle... mmm. Omituinen nainen - olen olen, toki olen! Silti haistelen, ihan pakko! Silkki tuoksuu hyvältä; jotenkin raskaalta, varsinkin raakasilkki. Eri villat tuoksuvat parhaimmalta, pellava ja puuvilla myös omiltaan - ja kaikki keskenään erilaisilta! joskus väritkin tuoksuvat erilaisilta, ja tietenkin ne tuntuvat käsissä erilaisilta. Se on varmaan kemiaa, se! Kuivilla käsillä ei hinoihin, ohuisiin ja harsoisiin lankoihin voi edes tarttua; kuivat käden osat vain pilaavat silkin ja hahtuvan.

Kävin lapsosen kanssa illalla kävelemällä kaupassa. Oli kiva kun tuuli suhisi puissa ja kovat rännän ja sateen välimuotoa olevat pisarat rapsahtelivat maahan ja maassa oleviin jäätyneisiin lehtiin. Oli jotenkin kotoisaa - satoi ja puut humisivat. Hyvä fiilis siitä tuli!

Huomisen jälkeen lähden kahdeksi päiväksi reissuun. Sitä ennen täytyy yrittää selvitä huomisesta kelistä hengissä. Toivottavasti muutkin selviävät! Ikkunasta keli ei niin pahalta vaikuta - mutta tien päällä voi olla ihan toinen tunnelma.

Tähdet valaisevat jo syksyn kulkijaa

maanantai 8. marraskuuta 2010

Surut ja suuttumus kangaspuihin; matto raivolla valmihiksi!

Viikonloppu ja viikon viimeiset päivät eivät olleet kivoja kotielämässä. Teinit ovat omasta mielestään aikuisia ja saavat tehdä mitä haluavat. Se, mitä he haluavat poikkeaa noin about sataprosenttisesti - tai okei, kahdeksankymmentä prosenttisesti - siitä, mitä toivoisin heidän tekevän. Keskimmäinen lapseni on haluton pitämään omia tavaroitaan paikoillaan - tai edes omassa huoneessa. Pyyheliinat ja vaatteet, koulukirjat ja mitkä muut tavarat hyvänsä käsissä sattuvatkin olemaan jäävät niille sijoilleen missä niitä ei enää tarvita. Niinpä ulkovaatteet riisutaan naulakon viereen lattialle, kengät jäävät kuin askelmerkeiksi oven eteen, hanskat ja pipot päätyvät lattialle.

Se, mistä pinna palaa ärhäkästi on se, että lapsukaiset ottavat ruokaa jääkaapista - erityisesti se, että he syövät illaksi suunnitellun ruuan välipalaksi jo päivällä - lämmittävät ruuan, jättivät kattilat ja paistinpannut sekä voirasiat, ketsuppipullot jne pitkin keittiön pöytiä, odottamaan äitiä. Itse ruokailijat menevät telkkarin tai tietokoneen ääreen lattialle tai sohvalle syömään ja jättävät lopulta likaiset astiat pitkin, poikin lattioille. sohvalle, SÄNKYYN!!! 

Läksyjen teko ei kiinnosta, koulu ylipäätään ei innosta hurjasti. Sen sijaan keskustelu läppärin kautta kavereiden kanssa vielä aamuyöllä on ihan ok - ja ihan joka öistä toimintaa. Kaverit noin ylipäätään ovat tärkein asia elämässä; ne menevät koulun ja kaiken ohi ja yli. Äiti on toki jo niin vanha, että ei mitään enää ymmärrä; se sanotaan meikäläiselle joka käänteessä. Olen täysin nykyelämän ulkopuolella enkä tajua mitään.

Se masentaa, surettaa.

Sain viikonlopun aikana kuulla toiselta, että on vain hyvä jos vietän viikot työmatkoilla, kotona on silloin paljon mukavampaa. Olisit vaan poissa koko ajan. Toinen kehotti meikäläistä - taas kerran - menemään hoitoon kun järki ei tunnu leikkaavan enkä näy ymmärtävän mitään selvää asiaa... Silloin oli kyseessä se, että teini halusi kuljetettavan itsensä junalle autolla koska juna lähtee kohta - kävellä ei enää ehdi. olimme juuri istuneet ruokapöytään ja nostaneet ruuan lautaselle; sanoin, että syödään ensin. Sanoin, että en halua, ett5ä vasta tehty ruoka - huolella keittämäni hernekeitto johon olin saanut sian savupotkaa - heitetään roskiin. Hän katsoi minuun ja huusi, siis HUUSI että hän haluaa vastauksen vienkö hänet junalle vai en. Onko se niin vaikea ymmärtää? Hän oli luvannut olla kavereiden luona tiettyyn aikaan ja myös aikoi olla. Ruuan voi syödä myöhemminkin, ei se ole niin tärkeää, sanoi.

Olin ihan siipi maassa näiden huutojen jälkeen. Toki syytä ihmetykseen oli paljon muutakin. Toisen kaapista löytyi olut-keissi; mäyräkoira… Kuulemma lahja kavereilta. Sen löysi tuttava joka oli tullut auttamaan lapsen huoneen maalaamisessa ja uuden vaatekaapin paikalleen laittamisessa. Teinipä itse ei tullutkaan kotiin – oli poissa kaksi vuorokautta. Tuttava sitten yksin maalasi, purki huonetta ja remontoi - lapsi kun vietti aikaa kavereiden kanssa.
Ripsisidos oranssilla ja sinisellä - lapsen huoneeseen luvattu

Miksi he eivät ollenkaan arvosta mitään, mitä heillä on? Miksi olen niin kaamea äiti; on noloa ja kurjaa jos äiti on sellainen, että hävettää... Mitä olen itse tehnyt väärin? Nämä nyt niin isot ja omista asioistaan päättämään pyrkivät ihmiset olivat vielä muutama vuosi sitten yhtä ihanan pehmeitä ja hellyyden kipeitä kuin nuorin on yhä. Mitä tässä välossä tapahtui - murrsosikä ja kasvaminen aikuiseksi!

Jotain piti saada tehdä, että voi taas olla ja hengittää omien ajatusten, pohdintojen ja syyllisyystunteidensa kanssa. Miksi, MIKSI he käyttäytyvät noin?

Toisesta tuli ehta räsymatto
Menin kutomaan mattoa! Vuokrasin kangaspuut ja menin paukuttamaan - ei siksi, että tarvitsisin mattoja, ainakaan räsymattoja, mutta menin ja hakkasin mattolointa oikein urakalla. Niisintä oli jotenkin outo - reunat tulivat huonot. Mutta laitan niihin vaikka kanttauksen! Tein kovalla jyskeellä kaksi mattoa - saa nähdä onko niille paikkaa. Pikkuiseni, joka vielä on ihana äidin lapsi ja NIIN suloinen, pyysi pienempää itselleen. Hän halusi oranssi-sinisen, se on iloisen värinen.

Nyt ovat käsilihakset kipeät - onko olo on parempi? Vaikea sanoa - ehkä. Elämä menee taas raitetitaan pitkin - minne meneekään. Nyt meilläon kuitenkin kaksi uutta mattoa. Kunhan kanttaan ne vielä!

Sain paukuttaa agressioita ja turhautumia vanhanaikaiseen välineeseen - kuin esiäidit ikään: Kangaspuut on hyvä juttu! Menneitä naisia mietiskelin siinä räsyjä loimien väliin heitellessäni!

torstai 4. marraskuuta 2010

Halloweenaten ja diskoillen

Halloween on osa alakoululaisten syksyä - se on tänne kauheine ja pelottavine asuineen ja viikatemiehineen Suomeen pesänsä tehnyt. kauppiaat siitä pitävät varmasti erityisesti; joka syksy kaupaksi käy isot määrät luurankopukuja, vankiasuja, muovisia hämähäkejä, viikatteita ja kasvoihin liimattavia verijälkiä... Mitä vaan, mikä saa pojat ja tytöt värisemään jännityksen sekaisesta kauhusta.

Tänän oli alakoululaisten Halloween-juhla lähikoululla. Vanhemmat olivat jälleen leiponeet mokkaruutuja ja pullaa peelillisiä toisensa perään, hankkineet popcorneja, pillimehuja.... mitä vain. Jännää oli. Rahaa sai käyttää ihan itse, hyöty meni luokan kassaan... tanssittiin ja kiljuttiin kauhukabinetissa. Ylipäätään kiljuttiin ja juostiin käytävillä ja rappusissa niin, että tärykalvot väreilivät vielä kotona - ainakin vanhemmilla. Mukana juhlimassa oli niin drakuloita kuin noitia, prinsessoita ja muumioita. Eniten taisi olla luurankoja ja haamuja. Oma lapsukaiseni oli sonnustautunut vangin mustavalkoraidalliseen asuun, vähän liian isoon - samanlaiseen kaverin kanssa. Hui!

Ai miksi halloweenia vietetään... tietääkö kukaan koululaisista noin höhlään kysymykseen vastausta? Siksi, että saa pukeutua, tietenkin! Ja pelätä!! Ja nähdä verta...

Onko tällä juhlalla mitään tekemistä pyhäinpäivän kanssa? No ei tietenkään. Halloween on amerikkalainen juhla, pýhäinpäivä suomalainen. Silloin käydään haudoilla. Vastaili pari noin kymmenenvuotiasta haastateltavaani koulun käytävällä.

Näin ne tavat ja juhlat muuttuvat!

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Haaste: Neulotaan nuttu Etiopian vastasyntyneille!

Sain haasteen auttaa vastasyntyneitä etiopialaisia vauvoja ja äitejä neulomalla pieni helppotekoinen nuttu eli pusero vastasyntyneelle. Tuhannet suomalaiset naiset ovat ottaneet haasteen vastaan ja nuttuja on syntynyt jo kasapäin eri puolilla Suomea. Niitä on jo lähetetty paikan päälle - ja uusia paketteja on lähdössä monilta paikkakunnilta vielä tänä vuonna.

Tällainen auttaminen on hienoa - aika tyypillistä vielä Suomessa. Martat neulovat villasukkia suomalaisille vauvoille, monet naisporukat ovat tehneet äitiyspakkauksia Venäjän Karjalaan jne...

Tähän Etiopian projektiin osallistuin itsekin. Ei kestä montaa tuntia neuloa pieni pusero vauvalle ohuista langantähteistä; iloisia, kirjavia tai kauniin yksivärisiä neuleita pinelle lämmöksi. Alunpitäen neuleet oli tarkoitettu pienten keskosten suojaksi - nyt niitä annetaan muillekin vauvoille.

Neule annetaan Etiopiassa niille äideille jotka tulevat synnyttämään sairaalaan. Äidit halutaan saada sairaalaan koska synnyttänminen ja äidin sekä lapsen terveys varmistetaan paremmin siellä. kotona ei ole sama hygienia-taso ja jos jotain odottamatonta tapahtuu, on apu sairaalassa lähempänä kuin kotioloissa. Nutun saa äiti mukaansa - köyhissä oloissa pieni kirkasvärinen vaate lapselle on arvostetu apu pikkuiselle jolla ei välttämättä juuri vaatteita ole muutoin.

Olen itse äiti ja saanut kasvattaa kolme lasta - tiedän minkälaista on olla äiti ja hoitaa lapsensa omin voimin, mahdollisimman hyvin - tunnen sen tuskan ja raskaan vastuun joka lasten kasvatukseen kuuluu. Huolehdin ja mietin, miten he pärjäävät; vertaan omia äidin taitojani muihin kun pelkään, että yksinhuoltajana en pysty omille lapsilleni antamaan sellaisia elämän eväitä kuin monet muut. Samalla tiedän, että jokainen voi tehdä vain oman osuutensa - parhaansa kun tekee, enempää ei kukaan voi tehdä...

En tietenkään osaa kuvitella minkälaista on elää ja kasvattaa lapsia köyhissä oloissa jossa ei ole elämän perustason  edellytykset kunnossa. Silti siellä syntyy lapsia, ihmiset elävät ja yrittävät pärjätä. Ruuasta, vaatteista ja hygieniasta on puutetta. Naiset ovat usein kokeneet ympärileikkauksen joka tekee synnyttämisestä erityisen haastavan - varsinkin jos se tapahtu yksin kotona.

Ja miehet - niin. He päättävät kaikesta... yhteiskunta on köyhä ja patriarkaalinen.

Autetaan siskoja Etiopiassa!

Lisää tietoa täältä! Ja täältä, nutun omilta Facebook-sivuilta!

tiistai 2. marraskuuta 2010

Rannekkeita - virkattuja, neulottuja, koukuttuja

Olen hurahtanut rannekkeisiin! Erilaisiin villaisiin, silkkisekoitteisiin, kashmir-langasta tehtyihin - malleja ja käyttötakoituksia niille on enemmän kuin oma mielikuvitus periksi antaa! Pitsisiä kauniita, pitkähihaisia juhlavia, ulkokäyttöön lämpimiä, tietokeeen näppäilijälle käteviä...Kirjavia ja yksivärisiä, ohuita ja paksuja, lyhyitä, pitkiä, helppoja ja vaikeampia... Mitä vain löytyy. Ranneke on niin pieni, että siihen uskaltaa aloittaa vähän haastavammakin mallin tekemisen - vaikka monivärisen kirjokintaan tai haastavan pitsin jollei lankojen omista väreistä ja sekoituksista saa tarpeeksi haastetta. Onkohan kukaan nyplännyt ranneketta...?

Itse olen koukunnut jonkun parin. Muuta en eläissäni olekaan koukunnut - vielä. Chanel-asu saakin toki vielä odottaa koukkuajaan - se varmaan aika painava tehdä siinä vaiheessa kun kaikki takakappaleen tai hameen silmukat ovat koukulla!!

Yksi koukuttu rannekepari on valmistumassa tänään - italialaisesta paksusta Sloan langasta - tumman viininpunaisesta jossa on pientä tweedmäisyyttä vaaleiden, kellertävien, oranssien tiplojen muodossa mukana. Langan valitsin koska nämä rannekkeet tulevat ulkokäyttöön nahkahanskojen päälle, kuvassa olevan huivin kaveriksi. Hiukan lanka on eriparia huivin kanssa - en löytänyt yhtään sopivampaa, valitettavasti. Sävy langassa on hiukan sinertävämpi kuin huivissa - ja tyyli on toinen, huivia roisimpi. Yksivärinen esim kamelinruskea lanka olisi ollut ehkä parempi - mutta sellaista ei lankakaupassa ollut, siellä Kaubamajan takana olevassa pikku-liikkeessä Tallinnassa. Mutta ehdin varmasti sellaisetkin vielä tekemään.

Rannekkeilla saan lämpöä aina paleleviin käsiini ja ranteetkin pysyvät lämpiminä. Näitä on myös niin superhauska tehdä ja ne syntyvät nopeasti - eikä lankaakaan kulu paljoa - että niitä voi olla vaikka minkä värisiä, oloisia ja näköisiä eri asuihin sovitettavaksi.

Sloan langasta saan vielä koukuttua itselleni pannan - lanka on paksua mutta todellista pässinpökkimän oloista eli pisteleväistä - teen vuoriosan siihen kaksikerroksisesta vauvalangasta niin eiköhän ole pehmeä ja lämmin.

Talviaika on täällä - tai siis normaaliaika. Elämä ei moisesta mihinkään muuttunut; pari kelloa on vielä tosin laittamatta uuteen aikaan. Kuinkahan kauan moisesta omituisuudesta pitääkään vielä nauttia? Monelta on varmaan jo unohtunut ne hienot syyt miksi kelloja alunperin alettiin siirrellä kaksi kertaa vuodessa. Tuntuu ihan höhlältä moinen tapa - kukahan sillä oikein tienaa?