perjantai 29. lokakuuta 2010

Kakkua, kakkua - mummille, lapsille ja muille kahvittelijoille!



Tule meille vaan, meillä leivotaan!

Siitä onkin jo aikaa kun viimeksi kakkua leivoin! Jouluksi taatelikakkua, keväällä Sacheria. Mokkaruutuja voi ehkä kutsua kakuksi, tavallaan – niitä pellillisiä tehdään kotiin pari kertaa vuodessa, koulun myyjäisiin sitäkin useammin. Kakku ei oikein käy meillä kaupaksi; kun herkutellaan leivonnaisilla, syömme pullaa tai piirakkaa, kaurakeksejä tai suklaata. Isommat lapset tosin ovat ihastuneet ns mutakakkuun - suklaakakkuun joka jätetään hiukan raa'aksi keskeltä. Jos oikein haluaa hemmotella itseään, se tulee syödä lempeästi vatkatun kermavaahdon kera. Siis ihan oikean kermavaahdon - ei niiden kemiallis-makuisten vanilja- ym. sekoitteiden. Leivonnassa jos jossain kannattaa käyttää vain aitoja aineita - ei mitään kevytversioita jotka maistuvat pahalta ja ovat täynnä lisäaineita. Yhhyh!

Jos herkuttelee, sen voi tehdä kunnolla - vaikka sitten hiukan harvemmin!

Nyt tein sitten Kotilieden reseptin mukaan appelsiini-suklaakakun. Aika makea siitä tuli; olisi ehkä voinut laittaa mukaan jotain muutakin maustetta tai sitten hiukan vähentää sokeria. Sukaatti tai hiukan enemmän appelsiinin kuorta olisi ehkä reipastanut makua.
Alumiinivuoka jättää vaaleamman pinnan kuin teflonpinta. Kumpi kauniimpi?
Tätä syömme viikonloppuna kahvin kera. Teinit saivat oman kakkunsa joka jää kotiin kun menen hakemaan pikkuista mummin luota jonne vien toisen kakun. Ehkä vielä leipasen jonkun piirakan kun menen äidin luona käymään. Pikkuiseni on ollut mummin luona oljamissa koko viikon - koulun syysloma osui juuri kiireiseen työviikkoon joten oli hurjan kiva, että lapsi pääsi mummin turvalliseen ja mieluisaan hoivaan - hän meni ensimmäistä kertaa sinne aivan yksin - bussilla koko pitkän, monen tunnin matkan. Mummi ja eno olivat sitten perillä vastassa ja viikko onkin vierähtänyt kivasti - lapsi on saanut paistatella huomion keskipisteessä mummilassa! itse toivon, että tämä viikko tallentuu lapsen pitkäaikaismuistiin ja niitä asioita joita nyt on saanut tehdä mummin kanssa voi muistella pitkin elämää. Minulle mummilamuistot ovat jatkuvasti mieluisaa muisteltavaa - mielessäni matkustan sinne, kaukaisiin aikoihin ja lempeisiin tunnelmiin hyvinkin usein.

tiistai 26. lokakuuta 2010

Tallinnan harmaan taivaan alla

Hotellin ikkunasta näkee kauas
Maanantain ihana aloitus: Herätys aamuviideltä kolmen tunnin yöunien jälkeen, lähdin lentokentälle - ja perillä saapuvien taksien jonossa  ihmettelin miksi kentän laidalla oli Ylen autoja ja reporttereita haastattelemassa ihmisiä suurien pörrömikrofonien kanssa. "Se on se lakko" sanoi taksikuski - joka ei saanut luottokorttejani toimimaan koneessaan - paikalla oli niin paljon liikennettä.

Finnairilla oli siis alkanut jälleen uusi lakko; siinä firmassa tosiaan lakkoilaan usein! En ollut lakosta tietoinen oltuani monta päivä reissussa - Pietarissa en seurannut ollenkaan uutisvirtaa. Jaoin huoneen toisen henkilön kanssa eikä sitten tullut avattua televisiota ollenkaan - ei sen puoleen, että olisin paljon huoneessa aikaa viettänytkään.

Kuivakan tylsää aamutunnelmaa Helsinki-Vantaalla
Finnairin lentoja on peruttu paljon. Aamulentoni Tallinnaan eilen lähti ajoissa - se nyt ei kauaa kestäkään, moinen matka. Olin alunperin halunnut lähteä laivalla mutta en voinut sitä aikataulujen takia tehdä, ikävä kyllä.

Nyt olen Tallinnassa, kaksi työpäivää täällä ovat melkein ohi. Kohta lähden jälleen kentälle. Odotan tässä juuri yhtä palaveria alkavaksi ja laitan sillä aikaa tämän pika-pikatekstin esiin. Kotiin tultuani haluaisin kirjoittaa hiukan edellisestä matkasta joten siksi tämä pieni päivitys omaan statukseeni näin! En jaksa ylläpitää Facebook-sivua joten kirjoittelen statusta tänne blogiin ahkerammin, omaksi ilokseni!

Aamutunnelmaa Tallinnan kentällä; ei ole kovin kiireistä täällä
Tallinnan matka on puhtaasti työmatka - ajatuksenani oli livistää hetkeksi Karnaluks-käsityökauppaan mutta eipä se sitten onnistunutkaan. Illalla se oli menny kiinni jo seitsemältä ja tänään tulin toimistolle jo kahdeksalta. Nyt en enää ehdi sinne; pitöis mennä taksilla - tai siten jos on aikaa, on sinne ihan kiva kävelläkin.Toisaalta - minulla on lankaa enemmän kuin tarpeeksi jo nyt... Kirjoja ja lankoja meikäläinen kerää enemmän kuin ehtii käyttää. Ovat ihania!

Karnaluks on lankojen ja käsityöntekijöiden taivas, totisesti! Ihania lankoja ja kaikkea käsityöhön liittyvää... Nappeja, niittejä, puikkoja vaikka mistä materiaalista.... ai jai. No - seuraavalla kerralla sitten, joskus!

Ropelin vieressä!

maanantai 25. lokakuuta 2010

La Juive – hieno oopperaelämys Pietarissa

Nevski Prospektin lauantaista vilinää kirjakaupan ikkunasta

Kun menee toiseen maahan ja hankkii lipun vasta perillä tyyliin ”johonkin konserttiin, balettiin tai oopperaan – ihan mihin vain” ei voi ikinä tietä mitä saa. No, joissain paikoissa kuten Pietarissa tietää kaikella todennäköisyydellä saavansa hienon taidekokemuksen vaikka menisi itselle täysin tuntemattomaan tilaisuuteen.

Näin kävi nyt: pääsin itselleni uppo-outoon paikkaan kokemaan teosta jonka olemassaolosta en edes tiennyt. Hyvin kävi kuitenkin – helmen sai nautittavakseen, ison helmen jota mietin vielä jälkikäteenkin!

Oma oopperatietämykseni on toki ohutta ohuempi – kuin pientä utua tietämättömyyden taivaalla; siksi vastaan tulee hyvin helposti uutta ja ihmeellistä. Joskus sellaista, jota en jaksa kuunnella – joskus sellaista joka saa sanomaan wau! monta kertaa hiljaa mielessä! Käyn muutaman kerran vuodessa kuulemassa ja katselemassa oopperaa ja balettia; useimmiten niitä kaikkein suosituimpia klassikkoja.
Jos Suomella ja Venäjällä on – ja on ollut - bilateraalisia suhteita jotka enemmänkin viittaavat kaupankäyntiin ja poliittisiin suhteisiin niin Ranskalla ja Venäjällä vastaavasti kahdenvälisiä suhteita on nimenomaan kulttuurin alalta. Tätä vuotta on vietetty ja vietetään ”Ranska Venäjällä” vuotena naapurissa. Silmäillessä mitä kaikkea tämän vuoden sisään on saatu mahtumaan naapurimaahan tulee melkeinpä kateelliseksi kaikesta upeasta tarjonnasta. Mutta – onhan Pietari lyhyen matkan päässä ja matka vaikka junalla Pietarin kulttuurihelmien äärelle on loppujen lopuksi sekä helppo että omalla tavallaan jännittävä tapa mennä nauttimaan vaikkapa Lyonin oopperan Gisellestä Marinski-teatteriin! Liput saa netistä tai matkatoimistosta eikä hinta ole päätähuimaava  jos nyt ei toki niin halpa kuin joskus muinoin kun Leningradissa käytiin! Mutta junassa on kyllä eksoottista tunnelmaa moneenkin muisteluun - siellä voi tsaijua ja votkaa nautiskellen matkustaa leppoisasti vielä tänäkin päivänä, junan jyskytellessä kohti uusia  seikkailuja!

Helmi johon nyt siis onnekseni törmäsin on osana Ranskan ja Venäjän kulttuurivaihtoa oli Mihailovski-teatterissa esitettävä juutalaisnainen – La Juive. Se tupsahti eteen itselleni tuntemattomuudesta ja sattumalta – mutta voi kuinka hieno se olikaan!
Valopylväs sillalla - yhdellä monista

Mustavalkoinen, pelkistetty punaisella maustettu puvustus ja lavastus oli visuaalisesti upea kokonaisuus – valtava Saksan kotkanpää sai kylmät väreet nousemaan iholle kun se ensimmäisen osan lopussa ilmestyi taustakankaalle. Kyllä meille jokaiselle on tietty sodan kauheuden mielikuva mieleen syöpynyt Hitlerin ajan Saksasta – se toimi kauhistuttavan selkeästi tässäkin. Kakkososion mustavalkokuvat kuolleiden kasvoista oli niin ikään todella vahva tausta – ja symboli. Tyyli kuvissa oli kuin Anna Frankin valokuvassa - tuttu kuva ja tuttu tarina vielä tänäänkin.

Aiheena oopperassa oli siis juutalaisnaisen ja hänen lähimpiensä kohtalo natsismin noustessa ja juutalaisvainojen aikaan – tapahtumapaikka Keski-Euroopassa 1930-luulla sanottiin ohjelmassa. Hitlerin natsi-Saksa oli siis aikakausi - tarinaan liittyi myös rakaustarina juutalaisnaisen ja kristityn, katolilaisen miehen välillä.Tarina ei tietenkään voinut olla mitenkään valoisa – ei oikeastaan yksikään kohta siitä. Silti se ei ollut raskas ja vaikea katsoa.

Aihe tuntui vahvalta ja jopa rohkealta myös sen takia, että Euroopassa on jälleen kerran meneillään vahvoja tunteita herättäviä siirtolaisvastaisia mielenosoituksia ja muukalaisviha yrittää nostaa päätään ja rasismimyönteistä mielialaa. Tämän hetken homokeskustelu ja toisaalta kerjuukeskustelu ja Romanian romanien/mustalaisten kohtalo – ei vain Suomea ravisuttava yhteen ryhmään kohdistuva vaino – Ranska on siinä ansioitunut erityisesti… toisaalta on helppo ymmärtää halua päästä varastelevista ja rikoksia tekevistä ihmisryhmistä eroon – toisaalta on vaikea ymmärtää sitä valtavaa vihaa jota näkee eri puolilla nettikeskusteluissa ja muuallakin. Yhtä lailla on se kolmekymmentäluvun ja seuranneiden sotavuosien käsittämätön viha ja kaikki ne teot käsityskyvyn ulkopuolella.

Oopperassa oli valtavan upeita aarioita – pitkiä ja vaativia. Aplodit, taputukset ja hurraa-huudot raikuivatkin aarioiden lopussa huumaavina!

Kyllä – tämä oli visuaalisesti hieno ja musiikillisesti upea esitys vaikka aihe oli raskas. Esitys sai minut ainakin näkemään monia tämän päivän asioita uudessa valossa. Ja toivomaan, että saisin nähdä tämän oopperan vielä toisen kerran: nyt ei oikein ranskaksi laulettu ja venäjäksi tekstitetty viesti mennyt ihan täysin perille – ja koska iso osa kohtauksista tapahtui jostain syystä lavan oikeassa reunassa jonne en minä eikä moni muu ollenkaan nähnyt yläkerrosten looseista – varsinkaan niistä takimmaisista istuimista.. Se hiukan ärsytti, täytyy sanoa! Seurasin sitten muusikoita – he näkyivät hienosti loosiin!

Hienoa soittoa, varsinkin puhaltajia ihailin kovasti.  

Bravo!
-----------------
Tänään on muuten avattu Ylen sivuille klassisen musiikin sivusto - a vot, sieltä voi laittaa kuunteluun mukavaa musiikkia!

torstai 21. lokakuuta 2010

Hieno konsertti - täydenkuun alla

Olipa kiva käydä kuuntelemassa elävää musiikkia! Vaikka kuuntelen musiikkia ajaessa ja kotona päivittäin, on konsertissa käynti aina hieno kokemus - on kiva katsoa muusikoita ja on kiva kulkeutua musiikin sisään ja antaa musiikin virrata ja viedä mennessään - minne viekin!

Tänään ohjelmassa oli neljä erilaista kappaletta; eniten kosketti ehkä Sostakovitsin pianokonsertto. Golijovin Last Round ei avautunut oikein - olin varmasti liian väsynyt - tai jotain. En jaksanut keskittyä. Schubertin neljäs sinfonia oli hieno, samoin ylimääräinen kappale joka tosin epäselväksi; mikä se oli?? Hieno lopetus! Ajatukset kulkivat välillä omia teitään; en osannut keskittyä kamalan hyvin - hetkittäin huomasin vaeltaneeni minne vain ajattelemaan kesken olevia asioita, matkoja ja lapsia ja sun muuta. 
Täysikuu parkkipaikan yllä


Upea täysikuu oli ilmestynyt taivaalle. Moikkasin sitä - minusta siitä ei ole kovinkaan kauan kun sen viimeksi näin. Mutta on siitä kuukausi sitten - hmm. Kiitävi aika - vierähtävät vuodet...

Katselin meren lahtea illalla. Joku siellä sihuutteli menemään kanootilla niin, että vana vain jäi perään. Tsik, tsik.. Luulisi, että on jo kylmä noiselle harrastukselle.  Kevyesti meni pieni kapoinen venho harmaalla veden pinnalla - melkein oli jo pimeää ja harmaa hahmo häipyi maisemaan. Aika kiehtova näky!

Lapsella on kaveri yökylässä. Häivyn siis tästä näpyttelemästä ja häiritsemästä.

Harmaakin voi olla kaunis väri


Torstai on toivoa täynnä - ainakin tänä vesisateisena syksypäivänä. Lapsi meni kouluun vaikka flunssaa on vielä jäljellä; ei jaksa olla kotona enää. Luultavasti tartuntavaara on jo mennyt - sikäli kun sillä on nyt väliä kun koulusta se flunssa on tullutkin! Kuskasin hänet ja kitaran kouluun aamulla; sateessa suuren kitaran raahaaminen koulurepun kanssa on työlästä - varsinkin nyt kun kunto on vielä heikko.

Itse olen lähdössä perjantaina aamuvarhaisella reissuun - matkoja onkin nyt monta putkeen. Alotan itä-rajan ylistyksellä; huomenna olen jo Pietarissa ja tulen sieltä sunnuntaina pois. Tosi kiva on lähteä; tietenkin huolettaa kuinka lapsiporukka kotona pärjää. Teen tänään ruokaa - iso pata chili con carnea ja valmiita annoksia muutakin ruokaa pakasteeseen on jo haalittu.

Teinien pitäisi kyllä osata hoitaa ruokapuoli samoin kuin siivouskin, edes palkkiota vastaan. Mutta heitä ei nyt moinen tunnu kiinnostavan - kaveriporukat tuntuvat olevan yhä ja alati asiat joista ollaan kiinnostuneita. Säälittää, äsrsyttää, raivostuttaa että he eivät halua panna tikkua ristiin asioidenhoitamiseksi; juri alkanut uusi perioodi koulussa ei saa heitä satsaamaan koulunkäyntiin juurikaan. En saa lohtua edes siitä lauseesta jonka äiti, lasten mummi sanoo usein: ole iloinen, että he eivät ole menneet huumeporukoihin. Se on sentään hyvä - ovat terveitä nuoria ja se on pääasia. Onhan tuo toki hyvä asia; ymmärrän, että asiat voisivat olla paljon huonommin. Silti toivoisin, että heillä olisi edes jonkinlaista vastuuntuntoa omasta elämästään - jopa tästä perheestä. Lasten vastuuntunnon puutetta ja minun vastuutani lasten elämästä ja sitä, että mikään ei tunnu heilauttavan heidän ajelehtivaa hällä väliä-elämäntapaansa hokee minulle myös lasten isä, silloin harvoin kuin heitä tapaa ja sitten ehti soittaa asiasta minulle. Omatunto soimaa usein - mutta en tiedä miten saisin heitä ryhtiä ja halua oman elämän hallintaan. Ei kiinnost, siis ei tod...

Lapsi ei voi ainakaan nyt nuhaisena lähteä mummin luo - mutta josko viikolla pääsisi vaikka enon kanssa jos tämä pääsisi hakemaan junalla. Koko viikko on syyslomaa ja olisi tosi työsää, jos mitään kivaa ei voi tehdä. Mummilaan ei voi kipeänä mennä koska mummi ei saisi sairastua flunssaan. En halua mistään hinnasta häntä tartuttaa.

Kävin apteekissa ostamassa vitamiineja ja flunssalääkkeitä, varmuuden vuoksi. Illalla menen konserttiin jossa sisko soittaa; siellä ei saa yskiä!! Codesania ja Carmolista siis hankittu! Yritän päästä istumaan lähelle ovea niin voin poistua vaivihkaa jos alkaa yskittää. Sisko antaa vapaalipun jonka saan kassalta - yritän sitten ovimiehen kanssa sopia sellaisen paikan jossa häiritsen mahdollisimman vähän.

tiistai 19. lokakuuta 2010

Flunssan kourissa - sukat jalassa

Flunssa ei ole iskenyt kynsiään meillä aikoihin - mutta nyt se tuli. Kuten yleensäkin, se tuli pyytämättä ja salakavalasti, ensin pienellä aivastelulla, sitten lievällä nuhalla - ja yöllä se iski koko arsenaalinsa kehiin: päänsärky, kilokaupalla limaa kurkkuun ja pääkoppaan ja vielä kunnon kirvelyt silmiin. Näin sitten olen viettänyt muutaman päivän - yrittänyt olla paholaista huomaamatta mutta sitten kun yskä tulee repimään kurkkua ja palleaa on viimeistään annettava periksi. Yölliset yskänkohtaukset eivät ole kivoja, eivät tosiaankaan

Poden siis tautia. Ja lapsi potee - surkean oloisena pikku oliona maaten sohvalla, omassa sängyssä, äidin sängyssä vuorotellen. Päähän koskee, henki ei kulje. Mutta eipä hän juurikaan valita - ei haluaisi lääkettäkään ottaa; "lääkettä ei pidä paljoa syödä" sanoo. "Kyllä se menee ohi muutenkin". No - meneehän se, toki.

Tällaistahan tämä on, syksy tuo flunssat mutta eiköhän tämä kohta ohi mene. Ensi viikolla on koululaisten syysloma ja lapsen olisi tarkoitus mennä mummin luo - mutta mummilla on kasapäin sairauksia sepelvaltimotaudista keuhkoahtaumaan, verenpaineesta sydämen vajaatoimintaan ja allergiat päälle. Pienimmässäkään yskässä ei mummin luo voi siis mennä.

Homokeskustelu käy kuumana lehdissä. Tosi typeriä heittoja tulee yllättävältäkin taholta. Ilmeisesti aihe on liian mehukas analyyttiseen tarkasteluun. Sääli.

Aikoja sitten aloittamani lettisukat ovat nyt valmiit ja jalkoja lämmittämissä. Ovat lämpimät. saletisti ovat - paksua virolaista villaa!

Homokeskustelua


Suomi puhuu homoista – tai oikeastaan Suomi eroaa nyt kirkosta viime viikolla olleen telkkarin ajankohtaisohjelman seurauksena - aiheena homot ja kirkko.

Vaikea uskoa, että kaikki ne kymmenet tuhannet ihmiset jotka nyt eroava, olisivat poistumassa kirkosta vain homokeskustelun takia; sen takia, että kannattavat kirkon siunaamia homoliittoja. Mutta kirkko on nyt kriisissä kun seurakuntalaiset hylkäävät kirkon - olipa erojen syy mikä hyvänsä.

En nähnyt itse ohjelmaa – mutta itse toivoisin sallivuutta ja hyväksyntää kaikkien ihmisten välille. Raamattu on kirjoitettu pari tuhatta vuotta sitten; jos sen mukaan eläisi kirjaimellisesti ei mitään kehitystä ikinä tapahtuisi.

Surkea tilanne – mutta kriisin kautta tapahtuu yleensä muutoksia ja uudistumista joka on lopulta hyväksi. Näin ehkä tässäkin. Vaikka keskustelu on osin tarkoitushakuisen ilkeää, kärjekästä ja pahansuopaa, on se myös asioita ja mielipiteitä avaavaa: nyt todella KESKUSTELLAAN!

Päivi Räsänen ei toisaalta ole kirkon edustaja mutta pääsee nyt patsastelemaan koko kirkon mielipiteen airuena – vaikka on puhtaasti poliitikko ja tunnettu kärjekkäistä mielipiteistään. Toki hän on julki-uskovainen ja evankelisluterilaisen kirkon jäsen – mutta yhtäkaikki: poliitikko. Ammatiltaan lääkäri – sen kun tietää, tuntuvat hänen mielipiteensä homoista entistä oudoimmilta. Hänen nyt jotain pitäisi ihan tietääkin, ei vain lasketella älyttömiä ja vanhakantaisia mielipiteitä. Mutta vaalit ovat siis tulossa joten….

No – minäpä en ohjelmaa nähnyt enkä kaikkia keskusteluja seurannut, televisiosta en varsinkaan. Radiosta olen kuullut kommentointia ja lehtien sivut niitä ovat täynnä. Jari Tervon kirjoituksen luin tuoreeltaan; ok teksti - mutta osaa hänkin yksinkertaistaa ja vetää mutkat suoriksi.

Hyvä kun siis keskustellaan. Katsotaan, mihin tämä vielä johtaa.

Naispappeutta ja naisten roolia miesten kanssa yhdenvertaisina yhteiskunnan jäseninä muuten vastustettiin paljon samoin argumentein kuin nyt homoliittoja. Nainen ei ole ollut yhdenvertainen vaan miehen "elätettävä" ja huollettava. Naisena joka arvostaa sitä, että saa elää omaa elämäänsä ilman miehen holhouavaa asennetta ja hankkia itse elantonsa ja hoitaa perheen aivan itse ei oikein voi mennä tuomitsemaan tämän hetken keskustelua. Kaikki me haluamme elää itsenäisinä ihmisinä, sellaisina kuin olemme, ilman, että toiset kertovat kuinka elää.

Siinä missä homot, niin myös syntiset naiset kuten minä, yksinhuoltaja-äiti, olisi tuomittu pahoihin rangaistuksiin vielä sata vuotta sitten – tänä päivänäkin monissa islamilaisissa maissa olemme molemmat ryhmät pohjasakkaa; kuolemantuomion ansaitsisimme molemmat.

Tänä päivänä, tässä maassa ja yhteiskunnassa eläessäni tunnen olevani oikeutettu elämään siinä kuin muutkin suomalaiset. Eikö se oikeus kuulu homoillekin - niin kirkon ristin suojassa kuin muutenkin yhteiskunnassa - mahdollisuus elää ja olla sellaisina ihmisinä kuin koemme olevamme. Se, että avioiliittoon ei homoja kirkossa vihitä on sitten jo toinen juttu.

Ensilumi - tuli ja meni





torstai 14. lokakuuta 2010

Kaivosmiehet pelastettu



Valtava mediamylläkkä sai puoli maapalloa seuraamaan Chilen kaivosmiesten pelastamista sortuneesta kaivoksesta. Seurasin sitä itsekin - oli hienoa nähdä kuinka he yksi toisensa jälkeen nousivat ylös ja kaivautuivat ulos kapselista. kaikki toimivat samalla lailla - halasivat omaisia, presidenttiä... sitten heidät vietiin sairaalaan tutkittaviksi. Hyvä mediajuttu Chilelle; maa sai paljon julkisuutta ja hyvää mainosta.

Tiet ovat muuttumassa liukkaiksi, sanoo uutisten sääankkuri juuri. itse en ole tänään ajanut kuin pikku pätkän kun vein lapsen aamulla kouluun - oli sateista ja hänellä paljon kannettavaa. Liikuntavälineet - hokkarit - kitara, iso koulureppu - eivät ne kaikki pyörällä kulje ja sateella vielä huonommin. Kaverikin sai koulukyydin samalla ja lapset tulivat kuivina luokkaan. Itse vein opettajalle viikonlopun kahvilanpidon loput mukit, lautaset ja muut tarvikkeet - säilyvät parhaiten opettajan hoteissa luokassa!

Eilen vein isot lapset lentokentälle - ehtivät hyvin vaikka koulusta tuli molemmille tosi kiire. Halpalentoyhtiöt toimivat erilailla kuin isot ja kansalliset. portilla pitää olla tosi ajoissa, matkatavaraa saa mukaan niukasti eikä syötävää tarjota. Ny en ehtinyt näitä kahta matkustajaa syöttää mutta saatiin heidät onneksi koneeseen kuitenkin ajoissa vaikka kaulaliina ja tietsikka unohtuivatkin kotiin. Toivottavasti nämä päivät ovat ovat koko isän poppoolle onnistuneita - on kurjaa, jos välit isään pysyvät viileinä ja jotenkin kitkaisina. Peukkuja pidän kovasti.

Koivu lentokenttäreitin varrella
Tein herkkua meille kotona tänään kun meitä on nyt vain täällä kaksi, eläinten lisäksi. Tein hyvää stroganoff-tyylistä kastiketta kuoriperunoilla, jälkkäriksi tein kinuskikastiketta jota nautimme säilykepersikoiden kanssa. Lapsi ei niitä persikoita tietenkään halunnut, huokaus...

Itselleni haudutin päivällä ruispuolukkapuuroa - hyvää pariksi päiväksi!

Tämä päivä on mennyt yskiessä - tuntuu, että pää halkeaa ja keuhkot irtoavat kiinnikkeistään. En mennyt töihin; olisin ollut jokseenkin ei-toivottu siellä. Sain rauhassa yskiä ja tehdä hommia keittiönpöydän ääressä, ampiaispesä-pääni kanssa. Nokka vuotaa kuin huono kraana. Tällaista on flunssa. Ei sitäö ole ollutkaan pariin vuoteen näin kunnollisena. Nyt sitten sairastetaan. Eilen hain apteekista Bepanthenia nokan alle ja nenäsuihketta, että henki kulkee. Päänsärky vaimenee hiukan Buranalla. ja meikäläinen yritää elää ilman lääkkeitä - joopa joo.

Nyt ompelen lapsen partiopaitaan siitä puuttuvan merkin - paitaa tarvitaan viikonlopun partioleirillä; ovat menossa yöksi laavuun. Katsotaan mihin tuo myrsky siihen mennessä siirtyy...

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Nautitaan - lumi- ja räntäsadetta odotellessa

Laivat lähtevät - pääsisinpä mukaan

Ensilumi on satanut jo osaan maata – täällä meilläpäin pitäisi tulla sohjoa ja liukasta huomenna torstaina. Poliisi kehottaa vaihtamaan talvirenkaat autoihin.

En aio vielä vaihtaa. Keskustelin aiheesta tiiviisti eilen äidin kanssa. Kuten joka syksy, ”On tyhmää jättää renkaat vaihtamatta nyt – sinne on tulossa tosi liukkaat ja vaaralliset kelit. Poliisi nimenomaan sanoi, että nyt pitäisi renkaat vaihtaa jo kiireesti jos ajaa autoa joka päivä”. Jne, jne. Veli oli vaihtanut äidin autoon kitkat eilen; hyvä niin.  Minulla on nastarenkaat – en haluaisi niiden kanssa rapistella liian aikaisin. Uskon, että ensi lumen jälkeen saamme vielä pitkään ajaa sulilla teillä – nyt on sentään vasta lokakuun alkupuoli.

No, vaihdan kun vaihdan. Saa nähdä milloin; se on aina isompi rupeama kuitenkin. Joskus olen saanut jonkun vaihtamaan renkaat kotipihalla – muussa tapauksessa joudun vuoraamaan auton takapenkit ja takapaksin muovilla ja raahaamaan renkaat autoon – ne ovat likaisia ja painavat paljon, meikäläiselle. Sitten ajamaan jonnekin missä ne vaihdetaan, odottamaan että homma hoituu. Uhhuh.Rahan lisäksi hommaan menee aikaa ja viitseliäisyyttä hoitaa homma joka ei tunnu mitenkään kivalta. Hoidan asian luultavasti jossain vaiheessa marraskuussa.

Nyt sää on vielä upea – kirkkaan sininen taivas, puut vielä isolta osin keltaisessa lehdessä. Maan pintaa peitti aamulla kuura – yöpakkaset ovat tulleet. Krassit ovat nyt varmaan menneet maallakin, orvokit jaksavat pikku-pakkasessakin. Vielä ehtii laittaa kukkasipuleita maahan jos haluaa uusia tulppaaneja, narsisseja, krookuksia kevääksi. Ehkäpä laitan muutaman maahan!

Isojen lasten syysloma alkaa tänään, kahden päivän vapaa koulusta. Pienin on eri kunnan koulussa joten hänen lomansa on vasta 10 päivän kuluttua. Teinit menevät reiluksi kolmeksi vuorokaudeksi isänsä luo – isä oli varannut heille edulliset lentoliput, ilman mahdollisuutta ottaa matkatavaroita. Mies säästää mitä oudoimmissa paikoissa; siitä syntyykin hänen ja lasten välille taajaan kitkaa. Miksi mies, jolla on hyvä palkka, isot säästöt ja joka matkustaa puolen tusinaa kertaa ulkomaille lomailemaan uuden vaimonsa kanssa, tekee vain vajaata työpäivää, ei halua satsata rahaa omiin lapsiinsa? Tästä kinasimme aikoinaan aika paljonkin; hän on sitä mieltä että lasten pitäisi alkaa itse tienata rahaa ja jopa maksaa minulle vuokraa… Täysin epärealistista minun mielestäni, he ovat sentään lukiolaisia. Miehen mielestä minä olen nössö ja ”curling-äiti” (putsaa lapsen tien puhtaaksi niin, että tämän ei tarvitse itse kokea mitään töyssyjä ja vastoinkäymisiä - kuin curlling-pelin harjaaja äiti siloittaa ja putsaa...)joka pilaa lasten mahdollisuudet huolehtimalla liikaa…

Näitä kinoja kai käyvät kaikki eronneet vanhemmat. Olen onneksemme ja käsittääkseni saanut huolehdittua perheestä aika lailla hyvin; vaikka aina olisi voinut tietenkinhoitaa asiansa paljon, paljon paremmin… Saan varmasti kuulla todellisuudesta sitten, kun lapset ovat isompia; totuus tulee ikäänkuin iltajunalla sitten. Nyt ovat teinit enemmän ja vähemmän tyytymättömiä ja kiukkuisia melkein koko ajan; se on super-rankkaa. tiuskivat, eivät vastaa kun heille puhuu, pyytävät rahaa... Mutta mitä tehdä?

Välillä lapset ilahduttavat kivaslla tavalla. Vanhin lapsi teki eilen iltaruuan ja kutsui yhden kaverinsakin syömään. Jauhelihakastiketta ja makaroonia. Itse tulin myöhempään kotiin joten apu oli tosiaan tervetullut! Makarooneja hän keitti kaksi pussillista - "se yksi pussi näytti niin vähältä..." No, nyt meillä on keitettyä makaroonia vieläkin iso kattilallinen puolillaan. Paistetaan sitä illalla!

No – nyt toivon heille oikein mukavaa viikonloppua ilman turhaa kitkaa keskenään. Edellisestä tapaamisesta heidän välillään on sentään jo pitkä aika. Toivoisin myös, että he viettäisivät joulun yhdessä – mutta siihen on pitkä aika vielä.
Näkymä auton ikkunasta kotimatkalla maanantaina

Chilen kaivosonnettomuuden uhrit pelastetaan tänään. Tätä kirjoittaessani on neljä miestä nostettu ylös ja viides, 19-vuotias Jimmy Sanchez -joukon nuorin ja psyykkisesti kaikkein huonommassa kunnossa oleva - on kohta tulossa ylös kapselissa. Tuntuu, kuin koko maailma seuraisi tapahtumaa; siinä onkin paljon hyvän draaman aineksia ja on helppo samaistua tilanteen valtavaan tunnevyöryyn kun miehiä nostetaan ylös ja perheet odottavat heidän tapaamistaan. 68 päivää maan alla – rankka rupeama – saa nähdä miten miesten elämä tästä jatkuu; ei varmasti enää samanlaisena kuin ennen onnettomuutta kellään heistä.

Olen kotosalla flunssan kourissa – siksi pystyn kirjoittelemaan tätä kesken työpäivän. Ääni ei juuri kulje ja nenä on täysin tukossa. Otin pari Buranaa aamusella, että sain kuumeen laskemaan ja korva- pääkivun laimenemaan siedettäväksi. Neljän jälkeen lähden viemään lapset lentokentälle, sitä ennen yritän osallistua puhelimitse pariin kokoukseen ja kirjoittaa yhden raportin.
Iltatunnelmaa Kolera-altaalla tiistaina

maanantai 11. lokakuuta 2010

Syksy on kaunis – puun lehdet ja taivaan sini



Viikko meni edellisestä kirjoituksesta. Pitkä tauko - ei ole ollut aikaa, ei jaksua kirjoitella. Töissä on todellinen suma – mutta niinhän siellä on aina nykyään. Kun työpaikalle aamulla luunsa vetää, istuu ja pukertaa hommiaan, istuu palavereissa ja jykertää kaikkea mitä eteen ilmestyy - ja huomaakin yht’äkkiä että taivas hämärtää ja kello onkin jo kuusi iltapäivällä, porukka on harventunut ympäristön pöytien äärestä, toimisto alkaa hiljeta kun kaikki menevät kotiin. Mutta vielä sitä istuu työpöydän ääressä ja iso osa hommista vieläkin tekemättä. Samat ihmiset muuten tekevät pitkää päivää, olen huomannut - viikosta ja kuukaudesta toiseen. Tietyt ihmiset tulevat aina hiukan myöhemmnin kuin muut ja jotkut lähtevät kotiin jo neljän kieppeissä. Osa hakee lapset hoidosta ja jatkaa hommia kotoa.
Ja sitten: väsyttää niin, että joka paikkaan meinaa nukahtaa… Niin tänäkin aamuna – miten olikaan vaikea ajaa aamuruuhkassa, taas kerran… Hidas jonossa ajo on väsyneelle ihan kaameaa – ei voi päästellä, ei tarvitse keskittyä ajamiseen kun jono matelee etanan vauhtia ja kroppa haluaa nukahtaa lämpimään autoon, nukuttavan radionpuheen uuvuttavaan jutusteluun. Huh hujaa vaan.

Toisaalta remonttikin syö pahasti – ja syö muuten jatkuva kinaaminen teinien kanssa; menee välillä hermo ja olo on ihan kaamea. Mikään ei ole tarpeeksi hyvä, ei edes ok aikuisuuden kynnyksellä oleville henkilöille joille äiti tuntuu edustavan vain ja ainoastaan täysihoitopalveluiden tarjoajaa – mutta tyhmää ja ärsyttävää sellaista.

Hopeapaju - se rauhausa
Pakenin eilen sunnuntaina metsään kun elo alkoi ahdistaa ja riita meinasi tulla lasten kanssa jotka vain makailevat ja tuijottavat läppäreidensä ruutua tuntikauisia, syövät ja sotkevat karkkipapereilla, vaatteilla ja epämääräisillä papereilla koko ympäristön. Otin polkupyörän ja kameran, ajelin metsätielle ja haistelin syksyn tuulta joka sai lehdet välillä syöksymään, välillä leijailemaan puista. Syksy tuoksu hyvälle – lehtien tuoksu on raikas ja jotenkin kotoisa – varsinkin haavanlehdet maassa ovat paitsi kauniita, myös tuoksuvia. Tuuli myös tuntuu haavoissa erilaiselta kuin muissa puissa; haavanlehti värisee aivan eri lailla kuin muut puut – ääni on kaunis, jotenkin heleämpi suhina kuin vaikkapa koivussa.  

Metsässä mieli parani, taas kerran. Remontti on saanut fyysisen tilan pienenemään murto-osaan normaalista ja se sotku joka siitä seuraa saa meikäläisen hermon kiristymään. Vaatteita ja tavaraa joka paikka täynnä – kaikki hujan hajan ja sen lisäksi koko huushollissa vallitsee PÖLYINEN ilma ja ihan todella ilmassa samaten kaiken tavaran päällä on hienoinen puupölyn ja betonipölyn sekoitus – ja sen päällä sitten vielä maalin lievä haju. Saa nähdä missä vaiheessa saan kaikki huoneet siivottua.

Lapsilla alkaa kohta syysloma. Vanhimmilla se on jo tämän viikon torstaina ja perjantaina. Menevät isänsä luo! Saan siis siivota rauhassa viikonloppuna kun remppa on toivottavasti ohi! Nuorimman syysloma on vasta ensi viikon jälkeisellä viikolla – koko viikko. Minulla on silloin työmatkoja – jospa lapsonen saisi mennä mummilaan silloin. Mummi toki toivoo sitä kovasti – mutta hänen vointinsa on otettava huomioon.   

Ensin: Herkkutatteja suoraan maasta
Sitten: Tattikeittoa lautasella
Viikko sitten olin äidin kanssa maalla ja sain kerättyä pikku-ämpärillisen herkkutatteja. Niistä tein meille kermaista tattikeittoa aimo annoksen. Tulipa hyvää! Sienet olivat puhtaita – vain pari pientä jälkeä suurimmissa ja pienet aivan puhtaita ja kauniita. Valioyksilöitä! Mutenkin nautin metsä- ja kaupunkikävelystä syys-säässä, torilla käymisestä ja kaikesta kotipuuhailusta äidin kanssa. Leppoisaa! Tänäkin viikonloppuna nautin ulkona olosta, tein reilun tunnin, jopa parin tunnin pyöräily-kävelyretken luontoon.


Lasagne matkalla uuniin.

Viikko sitten leivoin äidille taas pakasteeseen pullaa ja rahkapiirakkaa. Kotona pitäisi leipoa pian myös – vaikka ensi sunnuntaina sitten. Tänä viikonloppuna syötiin hyvin: saksanhirvikäristystä ja muusia lauantaina. Lasagnea sunnuntaina - sitä tein kaksi suurta annosta saman tien.

Lauantaina lapsen luokka piti kahviota kirpputorilla; olin mukana koko ajan alusta loppuun – autoin muiden äitien kanssa lapsia ja kaikilla tuntui olevan mukavaa! Kiva kokemus!

Neuloin pikkuiselle uuden pipon – mustaa Nalle aloe vera – lankaa johon toiseksi langaksi laitoin mustaa jossa hiukan pieniä väripisteitä – ostin kirpputorilta langan joka on varmasti ainakin 25–30 vuotta vanhaa; Neoviuksen tehtaan lankaa; sen niminen tehdas hävisi maan päältä jo aika päivää sitten! Novita on samaisen firman uusi nimi ja sekin on ollut olemassa jo tosi pitkään! Oma mummini puhui aikoinaan Neoviuksen langoista kuin joistain tosi hienoista ja aistikkaista muotilangoista…  Ihan hyvä pipo tuli; ehkä hiukan liian kireä reunasta. Virkkasin myös uuden tiskirätin; tällä kertaa meille kotiin. Vaaleanpunainen on pirteä väri rätillekin!


tiistai 5. lokakuuta 2010

Lapset, lapset. Rahat loppu ja kaikki tökkii


Kirpputoriansiot jäivät muutamaan kymppiin – alitin kuulemma normaalin, keskivertomyynnin joka on satasen verran viikossa. Siitä jää nettona kirpparimyyjälle reilut 60 euroa, vuokran jälkeen. Me jäimme tästä murto-osaan molempien viikkojen osalta ja kyselinkin syytä moiseen; onko meillä väärää tavaraa, väärät hinnat vai mikä on syy. Tavara oli puhdasta ja osin silitettyä eikä mitään rikkinäistä tai muuten varsinaisesti huonoa - käytettyä, ehjää tavaraa kuten kuvittelisin siellä kaupaksi käyvän tavaran olevan. Vastaus oli tällä kertaa se, että meillä oli varmaankin liian täysi pöytä…

No – tavaraa tulee siis takaisin laatikkokaupalla; ei viitsisi niitä millään enää kotiin ottaa kun niistä on jo kerran luopunut. Vien ne varmaan nyt kirkon hyväntekeväisyyskirpparille, Fidaan. 

Kävelin tänään kynttilämeren ohi – nuori mies kuoli siinä pari päivää sitten. Samanikäinen poika kuin vanhin lapseni. Tuntui tosi pahalta – miltä sielläkin kotona nyt tuntuu, miltä kavereiden mielesä? Nuoren ihmisen kuolema tuntuu aina väärältä – tämäkin oli ”vahinko” joka ei tee asiasta yhtään sen parempaa. Kuolema on lopullinen, aiheuttipa sen vahinko tai tahallisuus, sairaus tai mikä muu hyvänsä.

Kauppahallin lihatarjontaa
Kävelin ruokakaupassa, etsin jotain edullista ruokaa – rahat ovat niin lopussa kun olla voivat ja palkkapäivään tuntuu vielä olevan ikuisuus. Onneksi sain vähän rahaa kirpputorilta sentään. No, siellä etsin siis tapani mukaan viimeisen päivämäärän ruokia kun niistä saa 30 proesenttia alennusta. Maitoa, pari viiliä, munuaisia ja jauhelihaa löytyi! Pullonpalautuksen jälkeen sain parin päivän ruuat vajaalla kolmella eurolla.

Kaupassa kävellessäni seurasin äitiä joka oli tekemässä ostoksia kahden lapsen kanssa – pienin istui ostoskärryn istuimessa ja noin kolmivuotias pikku-poika käveli itkien äitinsä rinnalla. Itki ensin hiljaa nyyhkyttäen – halusi syliin ja pyysi, että äiti ostaa nopeasti tavarat kun tahtoi kotiin. Vaikutti väsyneeltä. Itku kiihtyi lopulta huudoksi – mutta äiti kulki kaupassa hyllyltä toiselle aivan kuin hän ei olisi nähnyt, ei kuullut lastansa. Lapsella oli hätä, hän halusi äidin huomion – äiti oli kai väsynyt kun ei ollenkaan antanut edes kättä, ei silittänyt tai sanonut mitään lohdutuksen sanoja pojalleen. Tuntui ihan kamalalta. Miksi ei voinut ottaa lasta hetkeksi syliin? Miksi ei sanoa jotain ”Odota pikkuinen, ostetaan ruuat ja mennään sitten kotiin kulta, eikö niin”…

Ruuan hinta nousee taas, luin Hesarista...

Omat lapseni eivät ole jättäneet sanomatta mitä mielessä liikkuu. Rahanpuute, sepä heillä, molemmilla vanhemmilla jotka viettivät iltaa kavereiden kanssa. Toinen teini sähkötti illalla – siis laittoi tekstarin – jossa pyysi ”laitatko vitosen tilille että pääsen junaan. ”Tartten sen ihan heti, juna tulee parin minuutin päästä”. Viestin saadessani olin moottoritiellä ajamassa kotiin – mitenkään en siinä voinut hänelle rahaa lähettää siitä. Vasta vajaan tunnin päästä olisin kotona. Tästä lapsi suivaantui ja ilmoitti, että minun pitäisi kyllä tietää, että hänellä ei ole rahaa ja sitä sen takia hänen tililleen laittaa. ”Nyt saat maksaa sakot jos tarkastaja tulee. Ei oo miun vika”. Niinpä.

Nuorimmainen oli surullinen illalla kun olin mieli matalana - yritin piristyä ja menimme yhdessä pienelle pyöräilylle. En osannut olla pirteä ja se harmittaa. pieni on pieni enää hetken - ei ole syytä olla apealla mielellä hänenkään takiaan.

Aamulla toinen teini sitten soitti ja kysyi olenko laittanut hänelle rahaa tilille. Läksytti minua siitä, että maksan huonosti ja vähän – ja senkin vähän hitaasti. Ei kuulemma ole muilla näin kamalaa kuin hänellä; hän joutuu usein noloon tilanteeseen kavereiden nähden kun tilillä ei olekaan katetta vaikka pitäisi olla. Oli nyt menossa ostamaan jotain ruokaa. Vanhin lapsi on se, jolla on nälkä ihan aina, vaikka söisi 4 ateriaa päivässä, hedelmiä, keksejä ja karkkia päälle…. Laiha kuin tikku; tullut äidin isän sukuun – suora suoli, sanoi vaari aikoinaan kun häneltä kysyttiin kuinka hän VOI syödä noin paljon, olla aina nälkäinen ja silti tikkulaiha…

Vielä on matala olo. Tuntuu kuin en selviäisi näistä elämän velvoitteista vaikka kuinka yritän. Ja sitten mietin, yritänkö oikeasti niin paljon ja hyvin kuin pitäisi – jos tsemppaisin, saisin varmaan paljon enemmän aikaan… Minulla on vain yksi tärkeä velvoite – kasvattaa kolme lasta, huoltaa ja hoitaa perhe siihen pisteeseen, että he voivat terveinä ja perusvalmiudet elämään saaneina elää oman aikuisen elämänsä ilman suurempaa katkeruutta ja epäonnistumisen tunteita lapsuudestaan. Se, että heillä ei ole isää johon nojautua ja jolta hakea turvaa on kurja asia mutta ei nykyään mikään kummallisuus.

Joskus tuntuu, että en millään jaksa. Nukuttaa, väsyttää ja tuntuu toivottomalta tarpoa eteenpäin. Mutta oikeasti ei väsyä saa, täytyy mennä hölköttää; olla kuin ravihevonen joka painaa eteenpäin sen mukaan minne ohjataan…

 

maanantai 4. lokakuuta 2010

Käsityöt etenevät, äänikirja osuu arkaan paikkaan


Ihana viikonloppu, kaiken kaikkiaan! Upea sää ja ruska vielä maisemassa – ei niin uhkeana kuin joskus mutta kyllä näyttävät luonto ja tien posket upeilta vielä! Yöpakkasia ei ole kunnolla ollut joten monet kukatkin ovat vielä uhkean näköisiä – arka krassikin.
Orvokit ja krassit: tuoksuvat ihanaiset
äidin kerääminä vaasissa.


Kirjoittelen viikonlopun puuhista ja ajatuksista huomenissa mutta aloitan kertomalla pari sanaa käsityötilanteesta; olen juuri ajanut reilun kolmen tunnin reissun äidin luota. Tie oli hyvä, liikennettä vain nimeksi – mutta aikaahan tuossa meni. Kuuntelin radiota ja osin Karin Alvtegenin kirjaa Skugga äänikirjana – aika ankea ja jotenkin masentava stoori, ainakin vielä nyt kun olen kuunnellut kolme CD-levyä yhdeksästä. Levyllä kirjailijalukee tekstit itse; se antaa lisäarvoa tarinalle, mielestäni. Ensimmäiset kaksi levyä jotka kuuntelin menomatkalla saivat oman mielen siihen kurjaan, masentavaan aikaan jonka mieluiten unohtaisin ja jonka olen parkkeerannut jonnekin mielen syviin sopukoihin: avioeroa edeltänyt kaamea aika kaikkine ongelmineen, suruineen… koko se kamala paketti joka näköjään on isona möykkynä jossain vielä. Uhhuh. Oli pakko keskeyttää kuunteleminen; tuli aika nuiva olo.

Kolmas levy vei tarinaa eteenpäin mutta ei ole kirja mikään iloinen tai pirteä tarina, eipä todellakaan. Katsotaan, saanko kuunneltua sen loppuun - uskon niin. Olen aika allerginen tarinoille jotka vain syväkyntävät kurjuudessa ja kaiken kurjan ytimessä.

Tiskirätit juuri niin lepsun näköisinä
kuin miltä ne tuntuivat!
Käsitöistä siis: sain siskolle kaksi tiskirättiä valmiiksi ja pienen lahjapussin odottamaan hänen käyntiään viikon päästä äidin luona. Neuloin vaaleanpunaisen ja vaaleanvihreän tiskirätin 3.5 numeron puikoilla. Aikaisemmin olen virkannut samasta bambu-langasta kaksi rättiä; ne ovat paremmat – jämäkämmät ja sievemmät. Viimeksi mainitut olen antanut äidille; hän pitää niistä kovin; toimivat kuulemma hyvin tehtävässään. Kokemus on siis saatu ja tässä kirjattuna: omatekoiset toimivat ostorättejä paremmin ja ovat nätimpiä. Käsityötekniikoista virkattu on parempi kuin neulottu.

Jatkan  pikkukäsitöiden tekoa: aloitan kirjolapaset johon piilotan toiseksi väriksi sen oranssinkirjavan langan – pääväriksi otan metsänvihreän. Sitten pinkki tiskirätti itselle ja a vot hyvä tulee! Sitten on jo pakko saada ne keskeneräiset neulepuserot vihdoin valmiiksi.

Lisää jutustelua huomenna!

perjantai 1. lokakuuta 2010

Vielä kukkii kehäkukka


Kuulas ja kirkas päivä ja viikonloppu alkamassa. Pienin lapseni on menossa partioleirille ja vanhin on jo turvallisuuskurssilla, kolme päivää harjoittelee metsässä puukon käyttöä ja muuta metsässä selviytymistä. Hienoa, niin  sitä pitää! 

Itse lähden käymään kotitanhuvilla joten ei voi kuin olla iloinen kirkkaasta taivaasta ja pippurisesta syys-säästä. Saan ajaa ihan yksin koko matkan, edes kissaa en ota mukaan! Kuuntelen äänikirjaa ja katson maisemia – ehkä pysähdyn haistelemaan peltoja, metsänreunoja ja ihailemaan haavanlehtien viimeisiä havinoita ennen kuin syys ne vie.
Viimeiset kehäkukat keittiön pöydällä.
Remontti on jämähtänyt hiukan paikoilleen. Ikkunat on vaihdettu – se tuntuu hyvältä. Vanhat ikkunat menivät roskalavan kautta kaatopaikalle – sirkkelisahalla ja muilla järeillä välineillä pokat ja ikkunat irti – ja pois, pois vain. Ikkunat olivat toki ehtaa 70-luvun tyyliä tummine karmeineen ja sinällään aikansa eläneet - tuuli tuli viuhuen sisään pohjoispuolen ikkunoista ja kukat kuolivat sillä puolen KYLMYYTEEN kylmänä vuodenaikana. Silti olisi voinut laittaa noitakin kiertoon, ajattelen.

Mutta nyt emme elä kierrätyksen kultaista aikaa - vielä; jotkut toki elävät mutta yhteiskunta ei, pääsääntöisesti. Mutta – back to my own back yard: remonttimies eli timpuri joka meillävessan ja eteisen remonttia hoitaa on tänään kurssituksessa ja muina päivinä hänelle on ollut sitä sun tätä hommaa ja tekemistä esim. omien lastensa hoitamisen ja koulun takia. Työpäivät täällä meillä ovat jääneet lyhyehköiksi. Hommaa sekoittaa vielä pieni kosteus vessan lavuaarin juuressa; sen päällä on nyt kuivatuslevy maanantaihin saakka jolloin kosteus jälleen mitataan ja sitten päästään toivottavasti tekemään lattia valmiiksi. Sitten odotellaan jälleen isännöitsijää – hänen pitää hyväksyä remontin osa-alueet… Tämä kismittää; isännöitsijä tulee kaukaa ja maksaa kilometrikorvauksina ja työtunteina paljon – käytännössä hän katsoo homman ja liukenee pois saman tien – laskuun hän silti jostain kehittelee useamman tunnin työrupeaman moisesta viiden - kymmenen minuutin työstä. Kyrsii, raskaasti. Remontti on aikaa vievää puuhaa - ja rahaa kuluu aina enemmän kuin olisi uskonut ja laskenut.

Talouselämä kirjoitti isännöitsijöiden uudesta roolista hyvät jutut viikolla: Remonttivalvonnasta tuli rahakone isännöitsijöille ja Isännöitsijät: Remonttivalvonta saa maksaa. Kannattaa lukea jos remontti on mielessä.

Että näin. Yhteiskunnan pyörät pyörii – työtä luodaan vaikka tyhjästä, raha liikkuu…

Nyt en tätä enempiä sure. Aikanaan sitten, kun lasku tulee maksuun kiroan ehkä hiukan.

Aamukastetta terälehdillä
Kävin tänään passikuvassa viisumihakemusta varten. Tuli niin kaamea kuva allekirjoittaneesta, että mietin jo, pitäisikö painua maan alle; niin tylynnäköinen tyyppi kuvassa on. Huh huh. Mutta katsoin sitten kauniita maisemia ja ajattelin, että jos itse ei ole kuvauksellinen enää millään lailla, niin onneksi on ympärillä niin paljon hienoa, kaunista ja kuvauksellista.

Tein ruuan valmiiksi lapsille, keitin suklaapuuroa välipalaksi ja nyt pakkaan kimpsut ja kampsut. Lähden tien päälle muutamaksi tunniksi, auton rattiin omine ajatuksineni.

Loppuun vielä: Kuumaa kaakaota, kermavaahtohupulla ja parilla strösselillä, olkaa hyvä! Aikuinen voi viikonlopun kunniaksi lorauttaa sekaan pienen rommiluikauksen – minulla onkin vielä korkkaamaton puteli Mauritiuksen ehtaa sokeriruokorommia vielä kaapin uumenissa.

Ei kun nautitaan ja ollaan iloisia ja leikkimielisiä – livet leker; låtom oss njuta av dess mångfald….. ;-)

Mummolaan kun pyöräilemme, pilven hattaraa ei näy!