maanantai 29. helmikuuta 2016

Talousfaktaa yksilötasolla - ja ostohimon leimahdus

Näin ihanainen on pinkki parkkikiekko.
Kiitos liikenneministeri, kun vapautit parkkikiekot sääntelystä!
Rahapulasta taas muutama sananen
Elämä ilman rahaa ja rahan ajattelemista on melkoisen vaikeaa - noin yleisesti ottaen. Oikeastaan se on mahdotonta - vaikka kukapa sitä rahaa nyt ihan koko ajan miettisi. Mutta päivittäin se tulee mieleen - ainakin silloin kun nälkä tulee, kun tarvitsee jotakin kaupasta; kuten nyt vaikka eläimille apetta, itselle naisen tarvitsemia hygienia-tuotteita, ruokaa tai kun pitäisi maksaa jälkikasvun harrastusmaksu. Rahaa on ajateltava, vaikka ei haluaisi, vaikka sitä ei omassa kukkarossa tai muissa jemmoissa kuten pankkitileillä  tai patjan uumenissa olisi juuri ollenkaan. Tai ehkä juuri siksi sitä ajattelee kun rahaa ei ole; jos olisi, ei tarvitsisi asiaa juurikaan miettiä.

Ahh - voi kun joskus haluaisin, että voisi vain olla ja elellä, miettimättä euroja ja mistä niitä saa, pohtimatta luukusta ja meilistä tupsahtelevia laskujen ja niiden maksamisia.

Asuminen. Kulkeeminen. Vakuutus. Sähkö. Vesi. Ruoka. Juoma....Verot, terveyskeskusmaksu. You name it. Rahaa niihin kaikkiin on pakko jostain kaivaa.

Valtio rappiolla - säästöt vaan ei onnistu
Valtion tasolla taitavat hallituksen ministerit joukkoineen taistella samojen ongelmien kanssa - mutta kansa vastuustaa leikkauslistoja ja kulujen karsimista. Valtio voi hoitaa rahan puutetta lainaamalla lisää - yksityistasolla ei voi kun maksaa. Toisaalta lisälainan ottaminen olisi tietenkin järjetöntä; tilanne menisi vielä vaikeammaksi, näin pikku-ihmisen maailmassa ainakin. Yhtä leikkauslistaa koko elämä ja vaikka kaikki lehdentilaukset, bussikortit, meikit ja vaatteet sun muut humputukset kuten lounaat ja kahvit nurkkakuppilassa on leikattu, ei raha vaan riitä. Niihin pakollisiin edes.

Ja välillä tulee sitten törsättyä
Ja mitä tekee tämä hölmö ihminen? Menee silmää räpäyttämättä sanomaan "Joo, mä haluun tollasen." kun puolituttu tulee myymään jotain täysin tarpeetonta kuten eilen: Pinkin parkkikiekon! Voi huoh! Ostin moisen kiekon - sinällään söpön mutta ihan turhan muoviläpyskän.Omassa autossa on jo kaksi sinistä ehjää ja yksi jäätä raaputtaessa rikkoutunut. Mutta se piti vain saada! Haluamisen himo, saamisen autuus.

Puolustus: Onhan hauskaa, kun tämäkin vehje on nyt vapautunut säännöstelyn ikeestä: parkkiekko saa olla muutakin kuin sininen! Jee!

Nuppuja ikkunnalla.
...joka johtaa morkkikseen
Huono omatuntohan siitä tuli, moisesta ostoksesta. Viittä senttiä vaille kuusi euroa ei ole  kamalan iso summa rahaa - mutta kun tässä niukkuudessa porskutetaan on sekin hölmö tuhlaus, kahden päivän ruoka äidille ja teinille.


Pöydän jalat ja ruuvit pussissaan. Hei vaan!
Uusi ommistaja tulee pian noutamaan.
Menin sitten muovikassin kanssa viikonlopun satoa keräämään: keräämään muutaman pullon ja tölkin, ihan vain itse-rankaisuksi, että niistä vähän rahaa saisin kaupassa kuitattua. Pulloilla sain koottua 1,80 € - vajaan puolen tunnin työ rauhaisana aamupäivänä. Hiukan noloa,  mutta toivottavasti kukaan tuttu ei nähnyt! Löysin kassillisen viinipulloja, kauniisti lasinpalautussäiliön vierestä ja muutaman tölkin parkkipaikalta, ikkunasta eri puolille heitettynä.


Pöytälevy orpona ja jalattomana.
Kohta se pääsee taas jaloille, uskon!
Rahan keräämistä ja muuta säästöä pienin keinoin
Sitten laitoin tavaraa kotoa myyntiin netin kirpputorille. Tänään lähtee pöytä uuteen kotiin. Halvalla menee täyspuinen keittiön pöytä, jykevä ja painava, pyökkinen. Voi että. No, se saa varmasti paremman kodin jostain. Ja me saamme 30 euroa ruokarahaa. Sitten pitäisi saada vähän muutakin kaupattua - vaatetta, kenkiä, muuta tavaraa. Kaikki pitää kuvata ja tehdä vetävät ilmoitukset. Vaatteet pestä ja silittää. Kyllä sitä jotain varmasti käy kaupaksi.




Halpuutus uusille tasoille
Prisman halpuutuskampanja on saanut uuden ulottuvuuden, huomasin tänään: Punalappuiset tuotteet myydään iltamyöhään tupla-alennuksella. Sepä vasta mahtava uutinen.

En ole juurikaan käynyt kauppa-asioilla enää kymmenen kieppeillä iltaisin, mutta nytpä sitten varmaan vaihtui meikäläisen kauppa-ajat - varsinkin, jos S-marketkin ottaa tämän käytännön itselleen. Onkohan vastaavaa vielä muissa kaupoissa kuin Prismassa? Toivottavasti pian. Köyhä kiittää!

Oikeus työhön - onko sitä?
Ei ole, ei ole. Lueskelin vanhoja lehtiä viikonloppuna. Yhdessä artikkelissa luin tämän entisen demarin, nykyisen kookomuslaisen poliitikon ja yhteiskunta-vaikuttajan Juhana Vartiaisen mietteitä oikeudesta työhön: Sitä ei ole olemassa. Kukaan ei voi taata, että ihmisellä on oikeus työhön, jollei kukaan häntä työhön halua.  "Joidenkuinen ominaisuudet ovat sellaisia, ettei kukaan halua heitä töihin." Niinhän tässä on käynyt, sanon nimimerkillä "Kokemusta on".

Totuus on karua luettavaa poliittisen päättäjän kirjoittamana lehden sivulta, vaikka sen on tietenkin aina todeksi ymmärtänyt. Sitä on vaan tullut ajatelleeksi, että oikeus työhön. Nyt kun olen vailla työtä, en voi keltään vaatia, että sitä saisin. Voin vain yrittää ja markkinoida itseäni - mutta, kuten Vartiainen sanoo, kaikkien omminaisuudet eivät ole sellaisia, että heitä kukaan töihin haluaisi.

Nyt on pian tulossa lakiin velvoite työttömille ottaa vastaan tarjottua työtä. Siis ihan oikeastii; tästähän on pitkään puhuttu. Tämä on huvittava juttu - kukaan ei yleensä työtä työttömälle tarjoa josta voisi kieltäytyä tai jonka voisi hyväksyä. Nyt varmasti tämäkin asia hoidetaan kuntoon - ja töitä aletaan pian tarjota ja sitten alkaa palkkaa tulla tilille ja, juhuu, voi mennä ostamaan kaupasta ruokaa iihan millloin vaan!!!  Yöllä tai päivällä!

Sitä ja kevättä odotellessa!





sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ruoka on nautinto, syöminen päivittäinen ilo!

Välipalaksi lettuja. Olkaa hyvä, käykää pöytään.
"Ei oo läheskään nii nälkä ko välil ain syöp" Siinä lause, jonka olen kuullut satoja kertoja - sen on myös äiti nuorena posliinimaalausta harrastaneena vaimona kirjoittanut ruokalautasen reunoihin. Lautasen keskelle hän on maalannut rehevän rmäntä-ihmisen, jolla huivi päässä ja suuri esilinna mekkonsa päällä. Tuima-ilmeisenä emäntä katsoo kuvasta paksut käsivarret puuskassa nämä totuuden sanat ikään kuin lausuen.

Suklaamousse. Kuka kävi maistamassa?
Tämä vanha totuus ja jo aikoja sitten itseäni kyllästyttänyt lause (Kun sitä aina ja aina piti jonkun perheestä toistaa!) tulee jälleen mieleen, kun nyt teen ruokaa itselleni ja läheisilleni - toivoen, että ruoka maistuu ja sitä on riittävästi. Siitäpä tulee mieleen toinen, perheessäni tiuhasti toistettu lause: "Kiitos ruuasta. Se ol hyyvää ja sitä ol tarpeeks." Tähän sitten AINA joku sanoi, että ruoka oli liiankin hyvää ja nyt on olo turpea kun tuli taas kerran liikaa ahmittua. "Mut ko se ol nii hyyvvää, ei voinu olla syömättä". Sitten keskustellaan -ja keskusteltiin muinoin, kuka tiskaa... Yleensä tiskaus oli miesten työ kun ruuan laitto lankesi luonnostaan naisille... Tämä ei ole täässä suvussa vielä muuttunut - no, kesällä miehet grillaavat toki!


Hieno lohen pala uuniinmenoa, kermaa ja tilliä odottamassa.


Siellä se kypsyy, muussimaito lämpiää samalla  
Näin sitä tulee ruuan myötä vanhat asiat mieleen. Ja oma taustani Suomen kartalla varmasti selville. Karjalainen meninki, tavat ja jutut. Suloisen kotoisat!

Tämänvuotiset runeberit, 25 kpl. Nam.
Hyviä tuli, kauan eivät vanhenneet.
Nykysellä työpaikalla, jossa siis harjoittelija-statuksella konttuurihommia teen ja lisää opiskelen, syön eväitä toimiston keittiö/kahvittelunurkkauksessa. Otan edellispäiväistä ruokaa mukaan muvikipoissa ja lämmittelen ne toimiston mikrossa. Porukka tulee mieluusti katsomaan, mitä olen kippoihini kerännyt. "Jaahas, täällä on tänään sitten kanaa ja riisiä" totesi pomo männä viikolla ja katseli mitä harkkari laittoi mikrokuvun alle. Hmmm. Pari muuta toimiston ihmistä on alkanut syödä kanssani omia eväitään ja meillä onkin ratkiriemukasta, kun ruokiapopsimme ja herjaa heitämme.

Keittiönurkkaukseen sitten tulevat myös ne, jotka käyvät talon toisessa päädyssä olevassa lounaskuppilassa syömässä - 10.20 euron hintaan josta he toki saavat pienen alennuksen lounas-seteleillä. Hyvät jutut ja naurun remakka saavat porukan usein kokoontumaan keittiön pienehkö pöydän ympärille. Viime viikolla, pöydän ääressä jälleen koolla ollessamme, joku työkaveri loihe lausumaan - kun tulin lausuneeksi, kuinka kiva on välillä syödä, ettei nälkä pääse yllättämään: Syöminen on kivaa - että syöminen on seksin jälkeen paras juttu elämässä. Siihen toinen heti perään totesi, että kyllä se ruoka usein seksin voittaa.... Näinhän se toki voi ollakin. Oman elämäni on moniin puutteisiin ja asioiden hiipumiseen kuuluu valitettavasti tuo toinen ruuan kanssa elämän eliksiirin osasta kisaileva asia...  Paha enää mennä sanomaan mikä parasta on jos osa puuttuu kokonaan, huoh. Eipä aikaakaan, kun unohdan mitä seksi tarkoittaakaan - kaipaus sen asian perään hiipuu sekin, kun tottuu ilman olemaan. Ilman seksiä pysyy hengissä - ilman ruokaa huomattavasti vähemmän aikaa. No. Ruuasta nautitaan niin kauan kun elämä kropassa vielä pihisee!

Makaroonilaatikon tarpeita. Sunnuntairuokaa ystävänpäivänä
No. Tänään teen ruuaksi jotain hyvin tavallista ja jopa tylsää - mutta kotona asuvan lapsosen, tuon liikunnallisen teinin toiveesta sitä teen, jälleen: Makaroonilaatikkoa. Tätä ruokaa olen tehnyt kolmen lapsen äitinä niin usein, että itse en sitä juurikaan enää kykene syömään. Olen syönyt sen , että tarvitaan megalomaaninen nälkä, että sitä haluan lautaselle lastata. Illalla, kun kersa tulee kotiin, on varmasti sellainen hetki. Ja kai sitä tulee evääksi huomenna otettua...

Uunilohta ja muussia.
Lettuja. Nam.
Äidin luona käydessä teen hänelle ruokaa sillä ajatuksella, että hän selviää tulevan viikon niiden avulla. Viimeksi tulikin sitten huhkittua neljä-viisi ruokalajia ja pari jälkiruokaa lisäksi. Pullaa en nyt leiponut; pakstimessa näytti olevan vielä monta pussillista edellisiä pullia joten tehdäänpä leivontaa sitten vaikka ensi viikolla.


Lihapiirakkaa. Aina hyvää!

Tomaattikeittoa
Lihapiirakka, uunikala, tuorebroileri uunissa, kaalilaatikko ja tomaattikeitto. Vispipuuro, suklaamousse ja letut hillolla ja kermavaahdolla. Ne sain viikonlopun aikaan tehtyä - perinteisiä ruokia joita syötiin joka perheeessä vielä 70- ja 80-luvuilla, toki senkin jälkeen. Kai vielä monessa paikassa yhä vaikka sushit, noutopizzat, valmisruuat ja texmex ovat yleistyneet.

Itse muista ajan, kun pizza oli hienoa TV-ruokaa - sitä syötiin viikonloppuna, usein lauantaina saunan jälkeen, telkkaria katsoessa. Tai näin oli ainakin serkkujen kotona, muistan kateellisena yhä - meillä kotona ei saaanut telkkarin ääressä syödä - telkkari oli olohuoneessa eikä sinne ruokaa saanut viedä!

Persikoita ja rahkakermaa
Vähävaraisena olen huomannut, että vanhat ja perinteiset suomalaiset ruuat ovat onneksi suht. edullisia tehdä tänä päivänä. Erilaiset makarooni- ja uuni- ja pataruuat ovat hyviä ja niitä voi helposti tehdä parin-kolmen päivän annoksen kerralla eivätkä ne onneksi tule maksamaan kuin jonkun euron per annos. Itse ostan toki melkein kaiken ruuan "punaisilla lapuilla" eli 30 tai 50 prosentin alennuksella, niin tänäänkin. Ihan hyvä tapa - harmi vaan, että oma S-market laittaa vanhenevat ruuat roskakärryyn jo monta tuntia ennen kaupan sulkeutumista - ja leipätuotteita ei vanhana saa sieltä ostaa ollenkaan. K-kauppa onneksi myy "yön yli nukkuneita" leivontatuotteita puoleen hintaan.

Äiti voitelee piirakan kiiltäväksi ennen uuniin menoa

 
Nyt pitää antaa ruokaa eläimille. Koira kauhoo vaativasti kirjoittavaa kättä oikealla puolella ja kissa puskee ja maukuu tuolin toisella puolen, puskee jalkaa.


tiistai 2. helmikuuta 2016

Tiistaina huomattiin, että yli puolet porukasta sairaana

 
Maanantaina oli jo 40 prosenttia toimiston kokonaisvahvuudesta poissa. Yksi oli kaatunut ja katkaissut kätensä. Sairaslomaa 20.1. saakka - ainakin, jos kättä ei leikata. Yksi oli paikalla mutta niin kamalan näköinen ja yskäinen, että hänet ajettiin pois kotiin sairastamaan. Kaksi ei ilmestynyt ollenkaan paikalle, myöhemmin tuli viestiä, että kuumetta on ja olo kurja, kummallakin tahollaan. Yksi alkoi lounastunnin aikoihin saada kylmän kouristuksiaja silmät lasittivat. Kulki kahvimuki kädessä kuin xombi, ei kuullut kun puhuteltiin. Kotiin lähti siitä sitten sairastamaan.

Kaikki äsekn mainitut ja kaksi muuta olivat poissa vahvuudesta tiistaina. Paikalla vain pomo ja muutama työntekijä, ja sitten minä, harjoittelija. Ehdottelin siinä, että nyt kun olen ollut jo kolmisen kuukautta harjoittelijana, voisin ehkä nyt yletä työntekijäksi kun osaan näitä hommia jo tehdä. Sen kätensä katkaisseen sijaiseksi, esimerkiksi. Tai muuten tekemään ihan "oikeasti" töitä, kerryttämään omaa eläkertymääni ja saamaan palkkaa ja lounasedun.

Hah.

Eihän se käynyt, tietenkään. Vitsinä ensin piti pomo ehdotusta, mutta huomasi sitten, että olin tosissani. Ehei, ei se niin mene. Sairaslomalaisesta saa yritys Kelalta korvauksen ja minä en maksa nyt mitään - miksi pitäisi alkaa sitten palkkaa maksamaan kun jo olen talon sisällä ja teen hommat?

No. Hyvä kysymys, kieltämättä.

Joku tekee kotona hommia, kotihommia - joko työttömyystuella tai muuten. Pyykit kuivuvat ulkona joillakin säässä kuin säässä. Tulee raikas pyykki kun tuuli heiluttaa ja hulmuttaa.

Onkohan toimistolla huomenna ketään? Ajattelin kyllä itse mennä hommiin.

maanantai 1. helmikuuta 2016

Virkistävä viikonloppu mummilassa


Olipa mukava viikonloppu. Kotoilua lasten mummilassa, äidin luona. Pitkän matkan takia pääsemme paikalle ehkä kerran-pari kuukaudessa - nyt, kun äiti on ollut vähän heikossa hapessa, yritämme käydä useammin.


Tällainen kuva keittiön pöydästä.
Kuvastaa mitä kuvastaa... Hmm.
Tein kotiaskareita - koska niistä on apua ja iloa äidille. Olimme kotosalla, puuhailimme ja teimme ruokaa, juttelimme. Ulkona oli niin jäistä ja liukasta, että liikkuminen on todella työlästä. Koiraa oli silti ulkoiutettava ja siellä sitten töpöttelimme vuoronperään liukkailla teillä, tien vieruksilla ja hiekan murusilla joita oli paikka paikoin kylvettyy eri paikkoihin.

Jopa oli vaikeaa! Luulen, että luita on napsahdellut poikki aika lailla viime pävinä. Onnkesi säästyimme siltä kiusalta ja vaivalta!

Järven jäällä pörisivät moottrikelkat kilpaa, toiset rapisuttelivat menemään kunnon haipakkaa  tien varsilla ja jalka-käytävillä  lenkkareilla joissa on piikit tai mitkä lie nastat. Rapse vain kävi, kun reippaat kiisivät ohi!


Lottovoittoa ei taaskaan tullut, on se kumma! Suunnittelimme jo vaikka minkälaista reissua ja remonttia kun odottelimme lottokoneen käynnistymistä. Olin käynyt jättämässä kaksi lottokuponkia ihan vasiten paikallisessa Anttilassa mutta ei ollut onni suosiollinen - ainakaan tässä suhteessa.

Mutta olo on rauhainen ja sees. Nyt nukkumaan, että jaksaa huomenissa aloittaa uuden ja antoisan viikon työharjoittelijana toimistotöissä. Eväät on jo pakattu, laukku valmiina eteisessä.


Livet är en fest. Om man så vill!!!

Lisää tarinaa koha uus päivä koittaa! Jos ehtii ja jaksaa...