maanantai 25. helmikuuta 2013

Täysikuun aikaan - odotetaan vilskettä elämään!

Mokkaruutua, lasten suurinta herkkua.
Mikä ihana aurinkoinen päivä sunnuntaina! Ja mikä upea täysikuu mollottaa taivaalla!!!

Viikko meni rauhaisaan tahtiinsa - on tehty aika lailla tavallisia asioita: haettu töitä (5kpl uusia hakuja), tehty ruokaa, silitetty, siivottu, pyykätty ja mankeloitu. On kolattu lunta ja pyöritelty nuoskaisina päivinä lumipalloja. Haettu kursseille, viilattu LinkedIN-profiilia, haettu vapaaehtoistöihin, haettu lehdenjakajaksi, viilattu CV:tä. Oltu lapsen kanssa, turhauduttu alkavaan murrosikään, hiihdetty, kävelty. Aloitettu ruokavalio toiveena laihtua ja saada vatsa kuntoon. On vietetty neljä päivää mummilassa eli oman äidin luona jossa tehty aika lailla samanlaisia asioita - kotihommia, yhteiseloa ja puuhailua. Punaviiniäkin siellä juotiin - ja siitä sain päänsäryn. Hoh hoijaa!

Kollilla on maha sekaisin silläkin. Kevään merkki?
Käsitöitäkin on värkätty. Yhdet lapaset neuloin ja osan etukappaleesta puseroon jonka aloitin jo pari viikkoa sitten. Sen haluaisin saada valmiiksi tällä viikolla. Kuvia laittelen viikolla tänne. Täytyy silittää nuo lapaset ensin! Ja onhan minulla pieni musta bolerokin ihan muutaman tunnin työtä vaille valmis - saiskohan sen värkättyä valmiiksi? Siihen en kyllä männä viikolla koskenutkaan.

Siinäpä tuo menneen viikon tapahtumasammio onkin, mitä lie pientä sälää jäi kertomatta. Nyt alkaa uusi viikko - toivon tosiaan, että siihen sisältyy uusia kivoja kujeita! Huumoria, menoa ja meininkiä.... Linnutkin ovat alkaneet lauleskella ja aurinko paistaa - kevättä alkaa olla rinnassa ja vauhtia pitäisi saada lisää elämähän!

perjantai 22. helmikuuta 2013

Terveyskuuri ja lihaton kuukausi


Kolmas päivä ilman lihaa, näkyvää sokeria ja valkoista jauhoa. Tee ja kahvikin ovat vähennettyjen nautintojen listalla – mutta kupillisen kumpaakin juon päivässä. En pystynyt jättämään niitä kokonaan. Sen sijaan olen syönyt pellavansiemeniä liotettuna ruusunmarjakeittoon, naisille kohdennettua soija-valmistetta ja alkanut popsia Colonic-plus-kehonpuhdistustabletteja.
Kävin keskiviikkona terveyskaupassa kyselemässä mitä tuotteita heiltä voisi löyty kun vatsa tuntuu olevan sekaisin; ilmavaivoja ja hankala vatsa kiusana jo useamman viikon ja jopa kuukauden ajan.
Itse olen miettinyt, että tämä elämäntilanne ja pelko tulevasta on saanut mahan sekaisin – mutta ehkä sen voi jotenkin yrittää parantaa vaikka elämäntilanne ei vielä ole paremmaksi muuttunutkaan. Terveyskaupassa oli tiskin takana kaupan omistaja, näin oletan. Vanhempi rouva  joka tuntui tietävän tuotteista vaikka mitä. Kun kyselin mitä tuo ja tuo tuote tekee, tuli vastaus kuin apteekin hyllystä (On siinäkin sanonta, hah!). Rouva itse ei näyttänyt kovin hyvinvoivalta – ylipainoinen oli, vaikeasti lähti liikkeelle kassan takana olevasta tuolistaan, niveletkö lie kiusasivat.... Sanoi kuitenkin käyttäneensä monia tuotteita itse ja olevansaa niihin tyytyväinen. Mietin siinä jutellessa, kuinka hänen kertomansa mainoslauseet eri tuotteiden vaikutuksesta olisivat paljon uskottavampia, jos niitä myyvä ihminen olisi sellaisessa kunnossa, että voisi sanoa olevansa pirteä koska on syönyt näitä XYZ-tabletteja...
Hän yritti myydä minulle aivan kamalan kallista saksalaista detox-juomaa – piirua vaille 70 euroa pienehköstä noin puolen litran lasipullosta! Uskomatonta. On kuulemma aivan viimeistä hotia kehonpuhdistusrintamalla, valtavan tehokas ja hyvä tuote. En viitsinyt kysyä onko hän itse käyttänyt sitä – enkä itsekään sitä ostanut, tietenkään. Kaamea hinta.
Sen sijaan ostin pakkauksen rikottuja pellavansiemeniä ja purkillisen Colonic Plus –kehonpuhdistustabletteja. Yhteensä nämä maksoivat noin 11 euroa. Ruokakaupan terveyshyllystä ostin lisäksi tuon kuvassa näkyvän kolmannen pakkauksen naisten hyvinvointia edistävää jauhetta. 4,75 maksoi se.
 

Olen hyvin skeptinen tällaisten aineiden suhteen – jotenkin tuntuu, että ne ovat hyväuskoisten huijaamista. Uskon myös, että ihmisen pitää syödä säännöllisesti ns tavallista ruokaa niin pysyy kunnossa. Nyt sitten levoton maha ja yleisesti huono olo saivat minutkin kokeilemaan terveyskaupan tuotteita. En tosiaan ole kovin hyvässä kunnossa – mutta en ole pitkään aikaan kovin kunnolla syönytkään, saati sitten, että olisin muuten tasapainossa. Ylipainoinen en varsinaisesti ole – mutta vyötärön ympärillä oleva rengas ärsyttää kovin – ja saa sukulaiset ja varsinkin lapset vinoilemaan. Nyt kun olen kokoa 38-40 oltuani aina aikaisemmin pienintä mahdollista kokoa, tunnen itseni painavaksi ja rumaksi. Mutta en tietenkään ole enää tyttö vaan aikuinen nainen... Silti haluaisin olla sutjakka!
Terveellisesti syöminen ei ole kovin helppoa jos on vähän rahaa käytössä. Se on selvää selvempi asia – sen todistaa myös tutkimukset joita säännöllisesti julkaistaan; varakkaat voivat paremmin kuin köyhemmät ihmiset, kaupunkilaiset ja taajamissa asuvat paremmin kuin maalla asuvat. Naiset voivat paremmin kuin yksin asuvat miehet....

Itse ruokin perheeni alle 5 eurolla päivä; siinä ei voi paljon vihanneksia ostaa. Edullisinta ruokaa saa aika yllättäen broilerista, jauhelihasta ja perunasta, pastasta, riisistä. Puurot, juurekset ja kaali sekä erilaiset pavut ym ovat myös edullisia. Liha ja maitotuotteet kannattaa ostaa viimeisenä myyntipäivänä kun ne on alennettu. Leipä pitäisi leipoa itse - mutta itse olen ollut siihen laiska. Näkkileipä ja hapankorppu on hyvä vaihtoehto koska ne säilyvät, ei tarvitse heittää pois. Vihannekset tai hedelmät eivät ole koskaan alennettuina. Terveelllinen maksaa.

Nyt räjäytin pankin kun ostin nämä jauheet ja tabletit – mutta tasapainotan budjetin mitä pikimmiten.
Kävin tänään ostamassa savupotkan ja siitä on nyt porisemassa hernekeitto hellalla. Juu, savupotka on lihaa – mutta rokka on tarkoitettu etupäässä lapsille. Herneet ovat  viimevuotisia kaapin hyllyltä, soppa riittää kahdeksi päiväksi leivän, maidon ja piimän kera – menee alle vitosen päivä, selvästi. Sitten syödään pakastimesta ruokaa sunnuntaina. Itse syön pinaattilettuja pari päivää, eilen aloitin. Hernekeittoa ajattelin kyllä vähän syödä – mutta lihanpalat jätän syömättä, ne jätän lapsille.
Katsotaan miten käy. Päänsärkyä olen saanut jo tästä dieetistä. Ehkä se tarkoittaa, että  se vaikuttaa! Kuona ehkä poistuu, kuten toivon. Ja olo tulee pirteämmäksi. Toivottavasti! Kuukauden – tai ehkä pääsiäiseen saakka – olen päättänyt näin elää. Jos vain voin.  
Kun olin ostamassa sian potkaa, juttelin lihamyyjän kanssa jolla oli oma pieni myyntipiste S-kaupan sisällä.  Lihaskandaalista hänellä oli selvä mielipide: Hän myy vain ja ainoastaan oman yrityksensä lihatuotteita jotka ovat kotimaisia – ja hiukan kalliimpia kuin halpatuotteet. Laatua. ”Jokaisen pitäisi ymmärtää, että hyvää ei saa halvalla. Jos ostaa vähän kalliimpaa ja hyvää, tietää ostavansa sitä mitä haluaa. Meidän ei tarvitse huijata, myydään vaan kotimaista laatua.” Hän vielä kertoi, että lisää skandaaleja on tulossa ja hän kyllä tietää mistä ne tulevat. "Ihmisten pitäisi lukea se pieni präntti niin tietäisivät mitä suuhunsa laittavat."
Sillä viisiin. Onneksi köyhäkin voi välttää eineksiä - ne tuntuvat olevan pahimpia. Itse en kyllä hevonsen lihaa sinällään noin paljon kauhistelisi. Se on jotenkin tekopyhää.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Talvisia turinoita, lumisia maisemia

Valtatie aamupäivällä. Ei autoja, ei hirviäkään. Me vain.

Äidin uusi kahvikuppi. Hieno.
Hiihtää pitää kun on hiihtosäät! Nyt sellaiset on, ja aika hyviä kelejä onkin pidellyt. Lunta mukavasti ja pikkupakkasta, taivas aika ajoin kirkkaan sininen, välillä enemmän utuinen ja pilvinen. Mutta harmaassakin säässä on ihan kiva lykkiä. Jäällä umussa hiihtely voi olla aika jännää – koko maailma ympärillä on samaa madonvalkoista utua – välillä tuntuu, että missään ei ole yhtään mitään.
En ole paljoa hiihdellyt, muutaman kerran olen ladulla käynyt vain. Mutta ne kerrat kun olen itseni ladulle saanut, ovat olleet mukavia kokemuksia. Tulee hyvä olo! Tänään hiihtelin puolisentoista tuntia, pellolla ja pellon laidalla, jäällä tuulessa joka sai silmät vuotamaan. Ihan poikki olin kun kotiin tulin, selkä hiessä, naama punaisena.
Kaurakeksejä äidille, nautittavaksi kahvin kera.
Omia asioitahan tässä jauhaa mielessään ees-taas, ihan koko ajan. Hiljalleen toivoisin, että jonkinlainen selvyys tulisi vastaan. Voi olla, että sellaista ei koskaan tule. Mutta kyllä syö tämä epävarmuus. Se pelottaa ja ahdistaa.
Kauniita värejä
Olin lapsen kanssa käymässä muummin luona. Nautimme yhdessäolosta ja aivan tavallisesta elämästä muutaman päivän ajan. Leivoin, kuten yleensäkin, äidille herkkuja joita hän voi syödä kahvin kanssa tulevina päivinä ja viikkoina, kunnes taas tapaamme. Leivoin runebergin leivoksia ja kaurakeksejä. Sitten tein köyhiä ritareita yhtenä päivänä meille kaikille, jonkinlaisena jälkiruuan ja välipalan välimuotona. Vaapukkahilloa ja kermavaahtoa niiden kera – ah kun oli täysi olo niiden jälkeen - kaksi söin, lapsi veti neljä naamaansa! Täysi oli olo muutenkin; söimme paljon ja hyvin joka päivä. Äidin ruoka ei ole koskaan kovin rasvatonta vaan hän tekee ”rehellistä suomalaista kotiruokaa” kuten esimerkiksi sian suolakylkeä uunissa, nakkikeittoa  tai –kastiketta, uunikalaa, lihakeittoa ja sen sellaista vanhanajan ruokaa.
Itselläni, aina niin perusterveella immeisellä, on maha (vai liekö kyseessä ruuansulatus) on ollut viime viikot enempi ja vähempi sekaisin... Kurjaa – maha on ilmaa täynnä kun vappupallo ja yritä siinä sitten olla niinkuin ei mitään. Nyt olen sitten päättänyt karsia syömisistäni ainakin sokerin ja valkoisen vehnäjauhon tyystin, samoin lihan niin pitkälti kuin mahdollista. Olisin oikein meielläni kasvissyöjä jos olisin enemmän varoissani – mutta näillä rahoilla joilla minun on elettävä ja elätettävä lapseni, ei kasvissyöjäksi voi ryhtyä. Yritän kuitenkin syödä jotakin kasvikunnan tuotteita, jauhojen lisäksi. Porkkana, appelsiini, omena ja jokin muu kasvikunnan tuote pari kerrtaa päivässä, ainakin. Riisiä ja perunaa ei lasketa tähän mukaan.
Astiakaupan ikkuna. Niin kauniita astioita, että kuva piti saada.
Villeroy & Bochin uutta Amazonia-sarjaa.
Ruokaskandaalit nostetaan mediassa framille säännöllisin väliajoin. Nyt kohkataan hevosenlihasta – ja heitetään tonneittain ruokaa roskiin vain sen takia, että ruuassa on hevosta naudan sijaan. Väärinhän se toki on, ettei kerrota mitä aineita ruuissa on – mutta niin on väärin myös syytää syötävää ruokaa roskiin ja kaatopaikalle autolasteittain, ympäri Euroopan. Se on aivan mieletöntä tuhlausta - eläinten, kaikkien. Tässä, niinkuin melkein kaikessa, on kyse rahasta ja kuinka ansaita aina vaan enemmän ja enemmän - heikompien kustannuksella se on helpointa.
Helmipuuro on NIIN hyvää
Ja sitten tässä maassa on vielä ongelma liikalihavuudesta. On toki ollut jo pitkään - suomalaiset kuuluvat Euroopan lihavimpiin ihmisiin. Tänään oli iltapäivälehden lööpissä jonkun lääkärin huoli liian lihavista lapsista – jo kaksivuotiaat ovat liikapainoisia. Uskomatonta! Mitä sanovat näiden lasten vanhemmat? Eivätkö he oikeasti osaa antaa kunnollista ruokaa lapsilleen? Syöttävätkö he limsaa, sipsejä ja valmisruokia lapsilleen? Vai mistä moinen voi johtua? Äidinmaidolla, perunalla ja porkkanalla ei liikalihavaksi tule. Eikä niillä vauvanruuilla joita voi ostaa kauppojen hyllyiltä, jos haluaa antaa lapselle teollisuuden tekemää ruokaa.
Hullu maailma. Niin on maailma aina ollut – hullu ja vielä hullumpi.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Nyt alkaa uusi elämä. Päätös on vihdoin tehty

Aamupalan ääressä on aikaa pohdiskella tulevaa. Haaveilla.
Lapsi lähti kouluun, toinen on töissä.
Päätän pöydän ääressä: nyt alkaa uusi elämä!
Mistä haaveilen, mitä haluaisin kaikkein entiten tehdä elämässäni? Mitä haluan saavuttaa? Näitä elämää suurempia kysysymyksiä on pohdittu oman ammattiliiton suosittelemalla kurssilla.
Ensin hämmästelin, miten tällaista kurssia voi vakavissaan suositella meille työttömille.... Menin parin tunnin luennolle jossa innostunut vetäjä sai myös oman energian liikkeelle. Aloin uskoa, että minullakin on vielä mahdollisuus, saan asioita aikaiseksi – kun vaan uskon siihen ja uskon, että voin tehdä jotain muuta kuin mitä olen ennen tehnyt.
Ruusuja elämälle. Omalle elämälle.
Kirjavia, suuria ja pieniä kukkia.
Nuppuja ja kuihtuneita.
Mitä haluan toteuttaa, mietin. Miten haluan loppuelämmäni elää? Kouluttaja sanoo, että tee se, paina vaikka läpi harmaan kiven – niin kauan kuin onnistut!  Ensin sinun on päätettävä mitä oikeasti haluat, sen jälkeen lähdet toteuttamaan haavettasi. Tee itsellesi suunnitelma ja aikataulu – kuvittele, että elät jo elämääsi.
Kurssi oli jo viikkoja sitten, ennen joulua – olen tämän jälkeen käynyt tutustumassa erilaisiinelämää parantaviin asioihin – mutta nyt on varmaan vihdoin aika saada homma liikkeelle.
Näin sanoo valmentaja videolta jota juuri nyt, tätä kirjoittaessani, kuuntelen: Vetovoiman laki antaa sinulle lisäpotkua; se, mitä ajattelet ja toivot, toteutuu! Usko siihen. Älä lopeta, vaikka näyttää siltä, että et onnistu. Älä lannistu!
Voiko uskomattomilta tuntuviin haaveisiin uskoa? Miten järjestää rahaa, jota melkein aina tarvitaan haaveiden toteuttamiseen? Uskolla, tekemisellä - sanoo valmentaja... Hiukan itsepäilen; mutta jos , jämähdän paikoilleen ikuiseen harmauteen.
Valintojen edessä.
Olen välttämättömästi, vailla vaihtoehtoa, valinnan edessä elämässäni. Ja se pelottaa aivan valtavasti. Kuolemakin pelottaa meistä monia – siitä huolimatta, että siltä ei voi välttyä. Se tulee joskus, pelkäsipä sitä kuinka paljon tahansa. Mitään ei voi tehdä sen välttämiseksi.

Sama on omassa elämässäni nyt – muutosta en voi välttää. Olen jäänyt työttömäksi ja rahat loppuvat kesään mennessä. Saanko koskaan töitä - sitä en tiedä. Kuolema on tässä(kin) elämäntilanteessa yksi vaihtoehto mutta se huonoin – yritän välttää sen vaihtoehdon toteutumisen vielä. Olen ollut kaksikymmentä viisi vuotta samalla alalla töissä. Nyt en siellä enää ole – ja olen jumissa tilanteeni kanssa. Haen hulluna töitä jotka vastaavat entistä työtäni.

Hiljalleen alan uskoa, että tämä ei ole oikea polku; en saa enää tuollaista työtä. Nuoremmat menevät ohi enkä ole enää viehättävä, kaunis ja pirtsakka naine jota on kiva katsella kahviautomaatilla. Tosiasioiden tunnustaminen on alku muutokselle. Pakko on myös yksi. Pelko joka näitä seuraa, on este.
Kynttilä antaa lämpöä, luo tunnelmaa.
On siis tehtävä uusi valinta, suunniteltava uusi polku tuleville vuosille ja – mahdollisesti – uusille vuosikymmenille. Olen jo mennyt mukaan kolmeen eri yhdistykseen – teen niiden puitteissa erilaisia aktiviteetteja – mutta ne ovat tietenkin vain ajankulua, harrastuksia. Yhdessä kolmesta yhdistyksessä on omanhenkisiä ihmisiä, siellä olen aktivoitunut eniten. Toisessa on melkein pelkästään eläkeläisiä enkä tunne olevani kovinkaan tervetullut sinne; rouvat ovat olleet mukavna toiminanssa mukana jopa kymmeniä vuosia ja uuden ihmisen mukaantulo sotkee selvästi kuvioita. Taidan jättää tämän vähemmälle; ehkä käyn siellä mukana silloin tällöin. Kolmas yhdistys on puhtaasti ammattiin liittyvä. Hiukan noloa oli olla mukana avauskokouksessa kun olen työtön – jota en muuten tunnustanut vaan esitin olevani töissä vielä edellisessä työssäni. Ei vaikuta oikein terveeltä asetelmalta.
Häpeä on valtava. Siitä pitää päästä pois.
Mikä voisi olla polkuni tulevaan? Haaveiden läpikäynti – ja sen polun valinta mihin alan satsata.
SUUNNITELMANI:
1.      Kirjoitan kirjan jota olen valmistellut ja suunnitellut kauan. Näin etenen:
a.       varaa joka päivälle aikaa 3 tuntia kirjoittamiseen: Heti lapsen lähdettyä kouluun, joka ikinen päivä.
b.      Kirjoita 1000 sanaa päivässä.
c.       suunnittele kirjan struktuuri ja kuinka paljon saat aikaiseksi joka viikko: Yksi luku valmiiksi joka viikko. Viikot 9 – 24.
d.      Päätä mihin mennessä teksti on niin valmis, että sen voi lähettää eteenpäin:  15.6.2013
e.       Keskity tähän täysillä. Fokusoi
2.      Haen töitä. Jatka töiden hakemista – hae vaikka lehden jakajaksi, mitä vain. Jotain kyllä saa, jos koko ajan hakee. Hae vaikka tuhatta työtä – älä lannistu.
3.     Uskon, että onistun. Haaveilen myös isoja asioita.
a.       Haluan matkustaa lapsen kanssa viidakkoon tai jonnekin kauas.
b.      Haluan löytää itselleni uuden läheisen ihmisen
c.       Haluan hoitaa puutarhaa
d.      Haluan valokuvata ja onnistua siinä
e.       Haluan oppia kuvankäsittelyohjelmia
f.       Haluan asua kivassa talossa joka on kaunis ja valoisa, metsän reunalla ja lähellä luontoa.
g.      Haluan olla tekemisissä eläinten ja luonnon kanssa.
4.      Vähennän television katselua radikaalisti!
a.       En nytkään katso paljoa telkkaria – asiaohjelmia ja joitain sarjoja. Joskus vain jymähtää telkkarin ääreen istumaan ja neulomaan – ihan turhaa! Sen aikaa voi kirjoittaa, tehdä jotakin muuta.
5.      Teen aina yhden asian kerrallaan. Keskityn siihen – aloitan, teen sen loppuun, pois. Sitten siirryn seuraavaan. En jätä kesken, en siirrä ikäviä asioita koko ajan eteenpäin. Teen vaikka kurjan asian ensimmäiseksi.
Näin tämä lähtee. Tänään teen vielä uuden CV:n yhdelle rekrytointikonsultille joka soitti minulle, ohjeisti kuinka kannattaisi rakentaa CV että en vaikuta vanhalta dinosaurukselta. ”Et vaikuta vanhalta dinosaurukselta. Sinulla on hyvä huumorintaju ja paljon mieletöntä kokemusta. Näytä se. Soitellaan."

Minä pystyn tähän!!! Ihan varmasti!
 

torstai 14. helmikuuta 2013

Jeffrey Archer: Miljoonan dollarin petos

Kirjastossa käydessä tarttuu mukaan yleensä aina muutama kirja. Kun kirjastossa käy usein, tulee kotiin niin paljon kirjoja, että ei niitä kaikkia sitten kuitenkaan saa luettua.

Jos kirjoja vertaa vaikkapa ruokaan, tulee kirjaston hyllyistä helposti poimittua kirjallisuuden hyödyllisiä ja terveellisiä salaatinkeriä, paprikoita ja suolattomia ja rasvattomia juustoja. Siis sellaisi jotka eivät maistu hyvälle - tai ylipäätään miltään - mutta joilla on tervehdyttävä maine. Terveelliset kirjat ovat usein sellaisia, jotka pitäisi syystä tai toisesta lukea, esimerkiksi sen firman työhistoriikki jossa on töissä tai sellainen dokumentti, tai opas, oppikirja tai elämänkerta jonka lukemalla on parempi ja osaavampi töissä.

Tällaisia työ-osaamiseen liittyviä kirjoja olen onnistunut viimeisten kuukausien aikana lainaamaan kirjastosta lukuisia - nytkin niitä on neljä tuossa ihan vieressä. Lainattu viikko sitten, vielä koskemattomina ne tuossa odottavat lukijaansa. Turhaanko? Hmm, saa nähdä... Usein käy niin, että kun ne ovat olleet odottamassa lukijaansa hyllyssä neljä viikkoa, tulee kirjastosta muistutus, että kirjat pitäisi palauttaa. Niihin ei ole usein koskettukaan – mutta  koska huono omatunto alkaa välittömästi kolkuttaa, pidennän tässä vaiheessa lainaa vielä yhdellä kuukaudella. Ja päätän lukea kirjat heti kohta. Aloitan huomenna, lupaan itselleni.... En tietenkään aloita, ehkä selaan yhtä viidestä opuksesta, katson joitain diagrammeja ja käyriä parantuneista tuloksista – ja palautan kirjat kun olen uudistanut lainat neljä kertaa.

Sitten on niitä kirjoja, jotka napataan mukaan vain herkuttelumielessä. Omia kirjallisuuden Sinisiä Fazereita ovat erilaiset politiikan ja talouselämän dekkarit – jos niitä noin voi kuvata. Siis Jeffrey Archerit ja muut tähän lajiin kuuluvat kirjat. Kaikkein parasta on, jos ne saa lainaksi ruotsinkielisinä! Nam!!! Nämä kirjat tulee luettua hetkessä ja hiukkasen salaa – ne ovat keveitä ja nopsaan ahmittuja  - ja lopussa niiden nauttimisesta tulee jotenkin ähky olo... Vähän sellainen keinotekoinen olo ja tuntuu, että tarina oli jotenkin hiukan löperö tai liiotellun falski kuitenkin. Mutta ensi viikolla uusi levyllinen samaa Archer-suklaata tai muuta saman hyllyn tavaraa maistuisi taas hyvinkin.

Miljoonan dollarin petoksessa tarina on simppeli – Entinen köyhä poika, puolalaisten siirtolaisten orvoksi jäävä poika Harvey Metcalf kasvaa kadun likaisten oppien ja rahan vainunsa ohjaamana miljonääriksi, talloen matkallaan miljoonakerhoon paljon ihmisiä jalkoihinsa. Hän kasvattaa omaisuuttaan likaisin, epärehellisin keinoin. Hän on sivistymätön katujen kasvatti joka osaa tehdä rahaa - ja on siitä ylpeä. Yhden tällaisen huijauksen tehtyään, petetyksi tulleet neljä miestä päättävät kostaa – ja hankkia takaisin heiltä huijatut rahat, miljoona dollaria. Ei penniäkään enempää, eikä vähempää. Tämä lause toistuu kirjassausein; se on kirjan alkuperäinen nimikin: Not a penny more, not a penny less. Tämä olisi ollut suomenkielisellekin kirjalle paljon parempi nimi – mutta jostain syystä Suomessa annetaan krjoille usein käännösvaiheessa alkuperäistä huonompi nimi. Se joskus kyllä ärsyttää!

Tietenkin kirjassa on yksi aito ja kaunis rakkaustarina. Archerilla useimmiten on.

Kirjan tarina pn pitkälti ennalta arvattavissa – mutta silti viihdyttävä. Siinä on mukavaa huumoria. Keveyttä ja kepeyttä. Kirja on kirjoitettu jo 1976 eli kirjassa eletään 70-lukua. Maailma on muuttunut paljon ajoista jolloin ei ollut vielä kännyköitä, jotka olisivat tämänkin kirjan juoneen vaikuttaneet aika lailla.
 
Kirja on tyypillinen Archer tarinan kuljetuksessaan; aika lailla samankaltaisia kohtia on tullut luettua jo monessa hänen kirjassaan. Tämä ei ole kirjailijan parhaimmistoa, mutta hauska se oli kuitenkin mutustella läpi! Pääsi ikäänkuin käymään Monte Carlossa, Oxfordissa ja Lontoossakin. Alussa vietettiin aikaa New Yorkissa.

Sääli, kun Archerin uusia kirjoja ei tunnu saavan millään kielellä kirjastoista. Hän on yhä hyvin tuottelias ja kirjoja ilmestyy melkein yksi vuodessa. Uusimpia ei ole enää käännettykään - mutta voihan ne tietenkin tilata netistä englanninkielisenä, vaikka pokkarina.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Neulomalla pirteämpi mieli?

Mieli mataa taas liian matalalla. Miten sen saisi nostettua ylös, sitä mietin.

Olen taas tehnyt näitä neule-nistin salaisia hommia. Lankoja on minulla laatikoissa ja pusseissa aika lailla. Pitäisi saada niitä tehtyä pois. Otinpa siis muutaman vajaan, keskiohuen lankakerän ja aloin neuloa kaksinkertaisella langalla sukan vartta. Mielikuvitus puuttu meikäläiseltä kun en oikein muuta saa aikaiseksi kun näitä pieniä juttuja, iänikuisia sukkia, lapasia ja pipoja. On minulla yksi neulepuserokin tekeillä, mutta en jaksanut sitä nyt tehdä. Ja ihan rehellisesti sanottuna: laatikossa on useampikin iso, keskeneräinen neule... Yritän saada kaksi niistä valmiiksi kuun loppuun mennessä. Ei yhtään sukkaa ennenkuin ne on neulottu valmiiksi. Promise!
Kirjava lanka riitti varsiin ja kantapäähän.
Hmm, mitäs sitten...
No – tein eilen illalla ja tänä aamuna sukat jonka kaltaisia ei aivan varmasti ikinä, koskaan vastaan tule – tuli niin hurjannäköinen väriyhdistelmä... Toisaalta – tämän sorttisia mummikin neuloi aikoinaan tuvassa, keinutuolissa istuessaan ja minulle tarinoidessaan omasta lapsuudestaan. Laittoi kaksinkertaisia lankoja peräkkäin, mittasi lyhyet pätkät ja jakoi pätkän kahteen osaan, että molemmista sukista tuli ainakin suht saman näköiset. Jopa muutaman kymmenen sentin mittaiset langan pätkät hän neuloi sukan varteen – tuli kirjavia varsia, meille lapsille. Ja kirjavia lapasia kun niitä pidettiin kahdet, jopa kolmet päällekkäin - jatkuvasti sai olla niitä lisää neulomassa. 

No joo, ei kauneudella pilattu mutta napakka ja lämmin...



...ja sopi jalkaan hyvin,
tuntuukin hyvältä
Ennen sukkia kului paljon ja niitä parsittiin myös paljon. Niitä oli uunin reunuksella pitkät rivit kuivumassa talviaikaan. Ja kun sukat menivät ihan rikki, leikattiin moneen kertaan parsitut terät pois, poltettiin rikkinäiset terät hellassa ja ehjinä säilyneisiin varsiin tehtiin uudet terät. Mummi oli elänyt köyhiä aikoja ja sodan – hän osasi säästää. Ja pakkokin se tietenkin oli, kun rahasta oli pulaa.
 
Niin on minullakin, pulaa rahasta. Ja lapset käyttävät tosi paljon sukkia ja lapasia. Eivät nämä tekeleet sen takia hukkaan mene. Kyllä nuo erilailla kirjavat tekeleetkin näyttävät kelpaavan kouluun ja kotona tallusteluun. 

Neuloessa olen kuunnellut erilaisia hyvinvointi- ja muita videoita tietokoneen kautta. Työnhakuun ja positiiviseen elämänkuvaan liittyvän videon kuuntelin juuri viimeksi. 
Kirjavat villasukat valmiina astumaan Eurooppaan!
Eipä palele.

Nyt neulenisti katsoo, mitä syötäisiin. Sitten käyn kävelemässä. Tai jospa kuitenkin menisin ensin ulos.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Suojasäätä ja pikkupakkasta

Aamulla varhain kun sää oli - parhain!

Lunta on. Nyt on suojakeli ja lumi on painavaa ja kaduilla ja teillä ihan löllöä. Pihalla lumesta on tullut puuroa jossa ei ole kiva kävellä eikä ajaa autoa.

Hiihtäminen tänä viikonloppuna jäi. Ehkä viikolla pääsee ladulle, jos vaikka pari astetta pakkasta tulisi.

On tekemätön olo. Luin juuri Helsingin Sanomien työelämä-liitettä jossa kirjoitettiin vanhemmista työnhakijoista. Yli viisikymppinen on ihminen, jota ei työantaja halua palkata, monissa paikoissa stoppi tulee jo nelikymppiselle. Työnantajat pelkäävät, että vanha työntekijä ei opi enää uutta, on ihan kalkkis. Ja että hän on sairaslomalla alvariinsa – tulee kalliiksi. ”...viisikymppinen työnhakija pelottaa. Hehän voivat nahistua niin, että työnantaja joutuu maksamaan isot rahat työkyvyttömyydestä.”
Itse en ole tosiaankaan mikään nuori leijona enää – mutta terve olen. Ja työintoinen. En syö mitään lääkkeitä, en ole koskaan syönyt, jollei satunnaisia särkylääkkeen ottoja lasketa – ja niitä kolmea antibioottikuuria sitkeisiin poskiontelotulehduksiin. Raskaudetkin hoituivat alusta loppuun ihan luomu-metodilla, mutta eipä niistä enää puhua kannata. Terveet lapset ovat jo  sen verran isoja. Mielialalääkkeitä en ole ikinä edes kokeillut.

Valoa pimeään aamuun
Olin eilen lauantaina seminaarissa uuden yhdistysharrastukseni tiimoilta – naisasiaa on kiva harrastaa ja oppia uusi asia! Kaikki kolme uutta yhdistysjäsenyyttä liittyvät jollain lailla uuden oppimiseen ja verkostojen luomiseen. Niin tämäkin, vaikka vielä en ole noihin vesiin verkkoja voinut heitellekään – täytyy aktivoitua ensin kunnolla, osoittaa oma osaamisensa.
No, sitä kuitenkin piti sanomani, että kuljin seminaaripaikalle vajaan parin sadan kilometrin päähän autokyydillä – oli upeaa päästä kyytiin – vaikka ajaminen onkin kivaa, niin oli vaihteeksi mukava olla kuskattavana! Siinä autokyydissä tuli puheeksi asia jos toinenkin.

Yksi asia kiinnitti oman huomioni – yksi aktiivinen nainen joka höyryää vaikka missä aktiviteetissä työn, politiikan ja yhdistyselämän parissa, on naimisissa ja kahden lapsen äiti, pitää kotona monia eläimiä, hoitaa hevosia... Hänellä tuntui olevan korkea verenpaine, astma ja kolesteroli-ongelma ja vielä joku mystinen munuais-sairaus. Lääkkeitä hän syö koko ajan, muuten ei selviä ollenkaan. Parilla muullakin naisella oli lääkkeet mukana... Hyvä toki, että oli jos niistä apua on. Itse vain mietin, miten keski-ikäisilläkin ihmisilläkin voi olla jo niin monta lääkettä päivittäin otettavana... Kun ei itse syö lääkkeitä, ajattelee helposti, että lääkkeet kuuuluvat sairauksiin hetkellisesti ja, että vain vanhemmat ihmiset joutuvat syömään jatkuvasti lääkkeitä.

No – itse en voi oikein markkinoida kuitenkaan itseäni potentiaalisille työnantajille perusterveenä, ihmisenä joka ei syö mitään lääkkeitä eikä ole ollut juuri koskaan sairauslomalla...

Vai pitäisikö yrittää vaikka näin – LinkedIN-svustolle, vaikka:

Perusterve pitkän linjan ammattilainen hakee työpaikkaa tositarkoituksella! Ota yhteyttä ja kokeile - kolmen kuukauden palautusaika!

torstai 7. helmikuuta 2013

Minä vain tiskaan astioita, tilitilitittan taa


Uusi hieno tiskiharja 0,80 euroa.
Kahvallisella voi kuurailla kaakeleita.
Sain taas kasan astioita pestyä. Meillä on tiskikone mutta koska olen vanha höperö jostain kivikaudelta, pesen esimerkiksi vesilasit käsin. Samoin oman teekuppini, kattilat ja kaikki puiset ja savea olevat astiat. Ja sen mukin jossa on kultainen reunus. Siinä samalla sitten saattaa mennä usein muitakin astioita tiskikaappiin harjakäsittelyn jälkeen. Tänään tiskasin puurokupit ja leipälautaset ihan harjalla, nostin ne tiskikaappiin kuivumaan.

En ymmärrä miten kerran käytetty vesilasi olisi niin likainen, että sen pitää peseytyä yli tunti humputtavassa tiskikoneessa kun sen saa puhtaaksi muutamassa sekunnissa harjalla ja vesitilkalla.  

Lapseni eivät moista tietenkään ymmärrä – miksi vaivautua pesemään käsin kun on olemassa tiskikone? Ja se on hygieenisempääkin koneella, sanovat.  

Pupun pupppua, sanon minä, vanha äiti joka on jämähtänyt menneeseen maailmaan. Sitä paitsi se on ekoloogisempaa - ei mene sähköä, ei vettä niin paljon. Eikä sitä supervahvaa konetiskiainetta.

Tiskailun lisäksi olen tässä kaikenlaista puuhannut. Työpaikkahakemuksia on tullut täytettyä ja lähetettyä puolisen tusinaa sitten viime blogitekstin. On käyty erinäisissä tapaamisssa niissä yhdistyksissä joihin ilmoittauduin mukaan kun työttömyys alkoi. Että en kalkkeutuisi ja masentuisi, jämähtäisi tänne kodin seinien sisälle.
Kaveri pötköttelee tyynyn vierellä.
Meniskö ikkunaan kattelemaan lintuja?
Olen myös käynyt työttömien vertaistukiryhmässä – se valitettavasti loppuu parin kerran jälkeen. Se on olllut antoisa kokemus – osa ryhmään mukaan tulleista on saanut töitä. Se on saanut muutkin uskomaan, että mahdollisuuksia löytyy, jopa pitkään työttömänä olleelle. Sitkeästi on vain yritettävä.

Kotona tulee lipsahdettua helposti lehtien ja kirjojen lukemiseen, imurointiin ja muuhun kotihommeliiniin. Tulee usein mieleen, että olen nyt kotona niinkuin naiset aikoinaan olivat – silloin muutama vuosikymmen sitten ei minunkaan olisi tarvinnut hävetä tilaani.Olisi ollut ihan ok olla kotona ja tehdä näitä kotihommia. No, tietenkin silloin olisi sitten ollut mies joka olisi kotiin tilipussin kantanut. Ehkä.... Nykymies ei moista tee – ei ainakaan omalla kohdallani koskaan tehnyt.  Miksi elättää tervettä naista?
Välillä telmitään, kinastellaan ja sitten taas koisitaan kimpassa
No, nyt ei tarvitse kenenkään elättää meikäläistä, ei kantaa huolta tai ylipäätään miettiä. Kunhan itse saan asiat luistamaan ja lasten asiat hoidettua. Ja kissat ynnä muut kotieläimet. Nuo ihanat kaverit, seuralaiset vailla vertaa!

Kohta syön ruispuolukkapuuroa ja tarjoan lapsille uunikanaa. Huomenna leivon meille runebergin leivoksia. Elämä on tässä ja nyt, yritän olla turhia itkemättä sellaisia asioita joita ei ole. Kaipuu on kuitenkin ikuista – elämä on silti tässä ja nyt.

Ja onhan minulla ihan uusia ja hieno tiskiharja. Elämäni ensimmäinen ruudullinen!