maanantai 31. joulukuuta 2012

Yhteenvetoa vuodesta joka pian päättyy

Sisään tuntemattomista
ovista. Uskalla!
Kun ajattelen tätä vuotta, vuotta 2012, tulee mieleen rankka vuosi jolloin tapahtui paljon asioita joita ilman olisin suonut eläväni. En mistään niistä "suuresta" asiasta tiennyt tai edes aavistellut niiden tulevan kun otin vastaan vuotta Tukholman Skansenilla vuosi sitten.

Vuoteen sisältyy paljon hienoja asioita ja upeita hetkiä mutta kirjoitan nuo ikävät nyt tähän - niinkuin uutisissakin aina kerrataan luonnon katastrofit, sodat ja ampumavälikohtaukset. Hienot asiat jäävät helposti huonojen jalkoihin.

Joskus on kylmä eikä
maailma näy sumun läpi.
 Kyyneleet sumentavat
näkökentän liian usein.
Kolme on suurinta ja ikävintä tapahtumaa leimasivat koko loppuvuoden, kaikki tapahtui nipussa kevään aikana: Sain potkut, irtisanomisen täytenä yllätyksenä. Kun sen asian kanssa olin elänyt hetken, sain sivuääniä sydämeen ja työpaikkalääkäri lähetti sairaalaan lisätutkimuksiin. (Menin sinne, monen kymmmenen kilometrin päähän autolla - josta järkyttyi sairaalan lääkäri joka vannotti että en aja enää sinä tai seuraavana päivänä. Lupasin, mutta ajoin silti - miten olisin muutoin voinut tehdä; jättää auton siihen neljän tunnin parkkiin jonka ajan jo ylitin tuplasti makaamalla piuhoissa. Sairaalassa tehtiin paljon testejä ja makasin sairaalan sängyssä. Otin sieltä yhteyttä sukulaiseen joka oli ollut jonkin kuukauden sairaana; syöpä oli todettu muutamaa kuukautta aiemmin. Toivoin, että voisimme jutella sairaalakokemuksistamme. Sain takaisin viestin, että hän oli juuri muutama minutti ennen viestiäni sulkenut silmänsä ikuiseen uneen. Vaikea, vaikea oli ymmärtää tätä; vastahan me juttelimme, tapasimme ja hän oli kuin aina. Iloinen, kannustava, optimistinen.

Minulle hän oli kertonut alunalkaen sairaudestaan puhelimessa enkä silloinkaan ollut ymmärtänyt että hän oikeasti puhui itsestään eikä vanhasta sukulaisestamme. Kuolema on vaikea ymmärtää, se tuntuu niin kovin yllättävältä, lopulliselta. Silti jotenkin odottaa, että tapaisi vielä ihmisen jonka kanssa oli vielä niin paljon tekevänsä. Ja kun meidän lapsemmekin nin pitävät toisistaan.

Sitten kului kymmenisen päivää ja tuli toinen kuolema perheeseen. Kevään loppu ja alkukesä menivät näiden kolmen asian sulattelemiseen ja käytännön asioiden hoitamiseen. Sen jälkeen on koko loppuvuosi mennyt kuin tahmeassa harmaassa suossa kävellessä. Kaikki takkuaa, elämä ei ota oikein kantaakseen... Luen oppaita positiivisen elämänazsenteen voimasta ja kyllähän se auttaa - mutta joku kipinä vielä uupuu.
Nuija käteen ja menoksi.
Vaikka pakkanen paukkuu!
Mitä sitten on sellaista hyvää tapahtunut jota voi muistella? Tärkeintä on tietenkin se, että minulla on kolme tervettä lasta ja se, että he pärjäävät elämässään, kukin heistä. Vanhimmat aloittelevat jo hienosti omaa elämäänsä, nuorin on vahva luonteeltaan ja osaa pitää puolensa, mutta osaa myös ottaa toiset huomioon.  Minulla on hyvät välit lapsiin ja olen heidän kanssaan tekemisissä päivättäin, myös isoihin lapsiin. Upeaa on myös, että minulla on oma koti ja siellä on hyvä olla. Kukaan ei määrää, ei lyö eikä muutenkaan tee elämästä vaikeaa.

Sain aikaa olla kotona, puuhailla asioita, miettiä elääni uutta suuntaa.... Teoriassa näin, mutta en ihan hirveän hyvin onnistunut tässä. Olin kyllä kotona mutta silti väsynyt enkä saanut asioita tehtyä kuten voisi kuvitella kotona olevalta.... Sain olla äidin kanssa, puuhailla maalla. Olen kirjoitellut ja yrittänyt mää toiselta kantilta. Olen nähnyt kuinka heikko olen, kuinka olosuhteiden palloteltavisa. Kuinka yksin loppujen lopuksi olen - minulla on lapset ja äiti. Muille ihmisille olen yksi tuhansista, sinällään merkityksetön. Kuka minulle on tärkeä - mikä minulle n tärkeää - en tiedä. Olen kuin lehti tuulessa. Tai kuin ilmanhenkäys kaiken yllä; maailma on kaunis ja paljon siellä tapahtuu. En itse ole missään mukana - olen jotenkin jo pitkän aikaa  sitten jäänyt pois elämän kelkasta, ihmissuhteista - olen yksi maailman monista sivullisista, poissa porukoista joissa on ihmisiä ja kaverisuhteita.Olen äiti ja tytär. Muutoin rooliton. Minun on itse osattava tehdä itselleni ja loppuelämälleni jonkinlainen käsikirjoitus ja uskoa, että minulla on vielä paikka ja merkitys jossakin - oman elämän suuri rooli, maailman ketjussa yksi lenkki miljardien joukossa. Jollen sitä paikkaa ja roolia löydä, vaivun itsesäälin ja surkeuden kuoppaan josta ei mitään iloa ole millekään, kellekään.
Joskus yllättävät asiat ilahduttavat päivää.
Iloinen mieli ja huumori pelastavat jos muistaa katsoa ympärille.
Siinä on tavoitteeni ensi vuodelle. Elää hyvin, kiitollisena ja uskoa siihen, että elämä ja maailma kantaa. Kaikki menee hyvin ja saan hymyillä ja nauraa. Joka päivä. Työpaikkaa ja mahdollisuutta maksaa laskuni ja hoitaa perheeni eniten toivon. Töitä ja rahaa.

Joulukuusen elämästä

Joulukuusi on mukava perinne, näin olen aina ajatellut. Joulun upein koristus, tunnelman luoja. Lapsena kuusi haettiin omasta metsästä ja koristeltiin yhdessä jouluaatto-aamuna. Niin kotona vieläkin tehdään - äidin kuusi on aina joku sellainen puuyksilö omalta maalta joka ei kasva ihan oikeassa paikassa ja joutaa pois. Usein kuuset ovat tällä periaatteella valittuna aikalailla harvoja ja toispuoleisia. Mutta kuusen koristeet hoitavat asian ja lopulta kuusi on hieno kynttilöillä, nauhoilla ja kaikenlaisella kiiltävällä koristeltuna.

Jouluinen tasetti ikkunalla
Täällä omassa kodissa, lasten kanssa, kotia jouluiseksi koristellessa olemme joko saaneet kuusen joltakulta - se on saattanut olla tiellä vaikkapa räjäytystyömaalla kuten parina edellisenä jouluna tai olla sellainen yksilö joka ei ole kuusikauppiaalla käynyt kaupaksi. Useimmiten kuusi on toki ostettu rahalla kuusikauppiaalta. Tänä vuonna kuusen piti tulla tutun työmaalta kun siellä oli niitä tulevan rakennuksen alle jäämässä mutta sitä ei siis tullut kun kuusen meille luvannut henkilö ei sitten jaksanut illan suussa sitä enää hakea ja tuuli muuta tekemistä. Että harmitti, kun oli luvannutkin niin suurella varmuudella... Tapasin hänet eilen ja hän pitikin sitten minulle saarnan kuusen tuhlaamisesta, miljoonien kuusten kaatamisesta jouluna tyhmille ihmisille muutamaksi päiväksi sisälle kuivettumaan kuoliaaksi. "Sä pidät itseäsi jotenkin eläinten ja luonnon ystävänä. Miten sä voit ottaa kuusen kuolemaan omaan nurkkaan ja heittää sen viikon päästä roskiin, hyvällä omallatunnolla?"

No - purkaukseen oli tietenkin syynsä, mutta totta on, että joulu on aika lailla kamala ekologisessa mielessä, koska siihen tuhlataan aivan valtavasti rahaa ja roinaa ja krääsää tuotetaan vain ja ainoastaan muutaman hetken koristeluksi ja reksivisiitaksi. jalanjälki on suuri. Ruokaa, juomaa, nauhoja ja sellaista tavaraa jota kukaan ei halua.... Kuusia ja kukkia miljoonittain koteihin, roskiin viimeistään parin viikon päästä.
 Oman metsikön kuusi äidin olohuoneessa
Näin se on. Silti pidän kukista ja kuusista, myös kotona jouluna. Yritän tietenkin katsoa, että en jätä ihan kamalasti roskaa ympäriinsä mutta ainahan kaikesta jälki jää. Oman metsän kuusi paikasta, josta se kuitenki harvennettaisiin on tietenkin paras ja vain hyvin harvalle mahdollista.

Se kuusesta, tällä erää. Lähden nyt kauppaan lapsen kanssa - lupasin, että tehdään kakkutikkareita vuoden viimeisen päivän kunniaksi. Palataan siis asiaan!

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Olemisen kiireettömyys ja rauha

Sauli-tossujen lämpö ja joulun rauhaisa hetki
Mukava, rauhaisa päivä. Tultiin lapsen ja kollin kanssa myöhään illalla mummin luota kotiin, nukuttiin aamulla pitkään ja suunniteltiin aamupalan ääressä mitä tänään tehtäisiin. Päätettiin mennä elokuviin naapurikaupunkiin iltapäivällä. Ja niin sitten menimme - hyvä valinta tehtiinkin, täytyy sanoa: Piin elämä. (The life of Pi) Elokuva kertoo intialaisesta pojasta nimeltä Pii (Pi eli π) joka erilaisten alussa kerrottujen episodien jälkeen joutuu veden varaan Tyynelle valtamerelle, pelastusveneeseen samassa uponneessa laivassa matkustaneen eläintarha-tiikerin kanssa. 3D-elokuva oli nautittava, pidimme molemmat siitä. Pätkiä tarinasta ja kuvista tulee mieleen hetkittäin joista sitten juttelemme. Lasta suretti eläinten kohtalo, itseäni sävähdyttivät maisemat ja herkulliset värit ja monet upeat kuvakulmat. Kuvaus kaikenkaikkiaan on kaunista ja tarina kestää, sopii hienosti hiukan isommalle lapselle ja aikuiselle ja erinomaisesti yhdessä katsottavaksi. Tosi hienoa, kun päästiin käymään!

Lapsi on muutoin "parhaan" joululahjansa pauloissa: hän sai älypuhelimen jota on jo kuukausia toivonut ja on nyt niin täysin sen hurmioissa, että ihme ihan, että malttaa nukkua öisin ilman uutta leluaan!!! Ruokapöytäänkin se on tietenkin tulossa mukaan, oli tänään pakko korottaa ääntä ja pakottaa hänet laittamaan laite viereiselle pydälle syömisen ajaksi. Lapsen huomio on 110 prosenttisesti kännykässä, mitään muuta ei näe, ei kuule. Huh huh. Saa nähdä, kuinka koukuttava tuo laite on pidemmällä aikavälillä - pahinta pelkään...

Päiväkävelyllä puiston
puiden alla
Viime päivät ovat menneet mukavasti. Elän päivä kerrallaan ja nautin jokaisen päivän tuomasta elämästä ja kaikesta mitä vastaan tulee. Joulun aika on rauhaisaa - olen ollut sukuloimassa ja nauttinut hyvästä ruuasta ja seurasta, puuhaillut ja jutustellut, ulkoillut ja miettinyt kaikenlaista. Olen katsellut kauniita joulukuusia ja ihaillut upeaa talvista luontoa. Olen lukenut jonkin verran mutta kylässä ei voi oikein lukea tai tehdä käsitöitä; ne jutut jäävät kotisohvalla suoritettavaksi - Sofi Oksasen Kyyhkysiä en ole saanut luettua kunnolla ja kirjan laina-aika umpeutuu jo parin päivän päästä. Kirjalla on niin pitkä jono kirjaston varauslistalla, että joudun taas jonottamaan sitä pari kuukautta ennenkuin pääsen jatkamaan lukemista. Harmi, mutta ei vakavaa. Ostaa en sitä kuitenkaan halua. Näin suosituilla kirjoilla on vain lyhyt laina-aika, viikko tai korkeintaan kaksi. Minä sain tämän kahdeksi viikoksi mutta en ole silti saanut sitä luettua. Luin ensin toisen kirjan ja lehtiäkin olen lukenut... Ai ai.

Iltakävelyllä lumisilla teillä ja poluilla, lumen naristessa
kenkien alla
Noustaan ylös
Olen joulun aikaan kaipaillut - joulukuusen lisäksi jota kaipaan tosi paljon; ensi jouluna täytyy yrittää hankkia kuusi kotiin ja koristella se kauniiksi - sitä oikean joulun sanoman ja siihen liittyvää sisältöä. Itse pidän kirkossa käymisestä vaikka sellainen ei juurikaan ole "muotia" tai tapana enää näinä aikoina. Kirkon penkissä voi antautua vain olemaan, kuuntelemaan ja voi antaa ajatusten ja mietteiden olla ja mennä. Suuri rauha tulee sisään, ei tarvitse koko ajan saada aikaan jotakin, tuntea huonoa omaatuntoa - jollei nyt sitten siitä, että on tullut sinne istumaan eikä tee jotakin hyödyllistä.

Itselläni on aina ollut jonkinasteinen kaipuu ja halu miettiä asioita muutenkin kuin järkeen takertuen. Koen itse saaneeni apua elämääni ja jonkinlaista johdatusta siltä puolen jota järki ei kata - ainakaan oma hyvinkin rajallinen ajatteluni. Ajattelin, että huomenna voisin mennä kirkkoon. Jouluna ei oikein voi kun on muiden kanssa mutta nyt ei ole ketään jolle pitäisi selitellä asiaa. Lapsikin menee aamusta kaverille ja toinen lapsi kaverinsa luo junalla. Kuskaan molemmat lapset aamusella sovittuihin paikkoihin ja sitten ajaisin kirkolle, tulisin sieltä sitten kahvikupin ääreen kotiin, lukisin kirjaa ja laittaisin kynttilän pöydälle, nauttisin päivän rauhasta.
Kiekkoa illan pimeydessä, pakkasen paukkeessa.
Kiekot napsahtelivat ja laiteet jymähtelivät pelin tuiskeessa.

Niinpä taidan tehdäkin.

Lapsi suunnittelee menevänsä alennusmyyntiin katsomaan jotakin muka tärkeää kaverin kanssa. Itse en alennusmyyntejä ajattele sen enempää kuin muutakaan myynninedistämistä tai ostelua - olen päättänyt hankkia itselleni vaatetta sun muuta sitten kun saan töitä. Jollen saa, sitten en hanki yhtään mitään, koskaan enkä ikinä. Mitäpä työtön vaatteilla tekee - onhan niitä vanhoja kuitenkin jäljellä sen verran, että niillä pärjää vaikka loppuelämän. Vähän parsii ja paikkaa kun on tarvis - juuri korjasin vanhat sukkahousut ehjiksi ja hyvin niillä taas pärjätään!






keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulun mietteitä

Koko lähisuku koolla, tusina ihmistä veljen luona, lisänä pikku-kissamme jaloissa hyörimässä. Olimme kaikki saapuneet veljen perheen kotiin jouluaattona valoisan aikaan, sankassa lumisateessa kukin omalla kiesillään ajaen, matkojen takaa. Pisin matkalainen sai ajaa tuiskussa yli neljä tuntia - äidille matka oli todella pitkä ja sää haastava. Hän tuli toisen veljeni kanssa kaksin, ajon keskenään jakaen. Saimme viettää hälyisää ja meluisaa, riemukasta joulun juhlaa veljen suuressa ja kauniissa talossa. Edellisestä siellä käynnistä on monen monta vuotta - en muistanutkaan kuina hieno koti heillä on!

Koti oli koristeltu jouluun ulkoa ja sisällä. Joulun valot tuikkivat ja säihkyivät - kuusi oli tiheä ja täynnä kimalletta. Hyvää ruokaa ja erilaisia herkkuja oli hankittu paljon. Lahjoja oli kuusen juurella valtavasti, suuret röykkiöt.

Joimme päiväkahvit, söimme makeisia ja joulutorttuja ja vietimme aikaa yhdessä. Autoimme pöydän kattamisessa ja mukavaa oli.

Katsoin, kuinka iloisena ja tyyytyväisenä veli ja hänen vaimonsa puuhailivat keittiössään ja kodissaan, kuinka hienoksi he olivat kaiken laittaneet ja kuinka tyytyväisiltä lapset vaikuttivat. Koko perhe vaikuttaa iloiselta ja tyytyväiseltä - heillä on yhteinen, toisten kanssa yhdessä tekemisen ja -tukemisen tapa kotona. Katselin heidän puuhiaan ja seurasin myös siskon ja miehensä läheistä kanssakäyntiä. He silittelivät toisiaan aina ohi mennessään ja vierekkäin pöydässä ja sohvalla istuessaan. Suloista!
Hienoa, että ja sisarusten elämässä asiat ovat noin hienosti. Kun on parisuhde joka toimii, on pohja jonka varassa on helpompi ottaa vastaan yös isiä - elämmä tuntuu hyvältä kun on rinnalla ihminen jonka kanssa on hyvä ollalla heillä on myös vakituinen työpaikka ja talous kunnossa, työ josta he pitävät. Kodit joissa he viihtyvät ja joita he yhdessä kunnostavat.

Katsoin perheitä ja tunsin itseni omituiseksi linnuksi laumassa. Työtön kolmen kersan äiti tuntuu todellakin tälläisessä tilanteessa hyvin mustalta lampaalta laumassa. Kaikki ovat minulle hyvin ystävällisiä j eikä kukaan ota edes sivulauseessa esiin minun epäonnistumisiani. Siitä olen iloinen;olisi kurjaa, jos pitäisi vielä tehdä tiliä omista asioistaan heille. Noloa jo muutenkin!

Toinen veli asuu ja elää yksin ja äitikin on kissan kanssa kaksin joten en ole ainut pariton perheessä!

Tämän vuoden rosolli, sillisalaatti. Oikein hyvä!
Oma tuomiseni oli glögin makuinen
jouluinen juustokakku
Söimme alkupalapöydän kylmiä herkkuja, pidimme tauon ja söimme kinkkua ja kalkuunaa ja sitten jälkiruokaa, kahvia ja konjakkia.... Olin tuonut mukanani edellispäivänä tekemäni jouluisen sa on mausteena piparkakkumausteita juustossa ja päälliskille tehty glögiin. Se onnistui muuten hyvin mutta vatkasin glögiä varmasti hiukan liikaa kun sekoitin kkoon; pinta tuli aivan täyteen kuplia. Onneksi se maistui hyvältä ja näyttikin ihan mukiinmenevältä. Tein myös taatelikakun jälkiruoka- ja kahvipöytään.

Istuimme illalla valveilla pelikortteja pelaten yli kolmeen. Aamulla söimme suuren ja herkullisen aamupalan, tai brunssihan se oikeastaan oli, ja sitten lähtivät pitkämatkaisimmat ajamaan kotiin. Itse kävin vielä veljen vaimon kanssa kävelyllä lumituiskussa, joimme kahvit ja niin mekin neljä ja kissa lähdimme sitten kotia kohti.
Kävelyllä tyhjällä kylän raitilla

Isot lapset menivät kavereidensa luo ja palasin omaan kotiin eläinten luo nuorimmaisen kanssa. Koti tuntui omituisen tyhjältä kaiken sen hälinän jälkeen. Joulukuusta ei ollut ilmestyunyt takapihalle - se harmitti. Tuttava oli vuoernvarmasti luvannut tuoda meille kuusen - mutta eipä sitten tuonutkaan. Ensimmäinen joulu ilman joulukuusta, ilman kinkkua ja laatikoita, ilman sta kuin kynttilät ja jouluvalot ikkunassa. Mutta onhan mellä koti - on lämpöä ja on eläimet. Söimmejääkaapista ja paasteesta lämmittämääni ruokaa ja luin Harrisin Haamukirjoittajan loppuun yöllä, aloitin Sofi Oksasen Kyyhkysten lukemisen. Se vaikuttaa ankealta Harrisin jälkeen, joten ensimmäisen luvun jälkeen siirryin lukemaan veljeltä joululahjaksi saamaani Orham Pamukin Silent House-kirjaa muutamia sivuja ennenkuin kömmin sänkyyn kahden paikkeilla yön sydännä. Pikkuinen halusi nukkua vierssäni tämän yön ja se tuntui suloiselta!

Tapanin aurinko paistaa
ikkunan takana
Myönnän, että kateus valtasi mielen jouluna. Haluaisin minäkin viereeni ihmisen, ystävän, kumppanin. Kaipaan läheisyyttä, toista ihmistä hetkittäin aivan valtavasti. Yksin ei ole aina mukavaa, vaikka kuinka sanoisi niin itselleen. "Näin on hyvä, ei tarvitse ketään passata ja kuulla moitteita omasta itsestään jatkuvasti. Saa itse istua sohvalla, voi kuunnella radiosta omaa mielimusiikkia. Ei tarvitse nöyritellä, ei pelätä." Minun miesmaullani yhteiselo ei ota onnistuakseen - vedän jostain syystä puoleeni miehiä jotka eivät todellakaan halua minusta uskotttua tai kumppania vaan hoivaajaa ja palvelijaa, passaajaa, elättäjää ja ruokkijaa, pyykin pesijää.  Sellainen suhde menee sitten nopeasti omituiseksi. Toisen alistaminen ja hyväksikäyttö, naisen väheksyminen ja naurettavaksi teeminen  ovat kokemuksia jotka tekevät kipeää vuosia ja ehkä vuosikymmeniä senkin jälkeen kun niistä on päässyt irti. Jos niistä irti edes pääsee. En halua palvella toista,  en pidä siitä, että huomaan toisen vain käyttävän omaa hölmöyttäni hyväksi ja elelevän minun kustannuksella, takana naureskellen ja pilkaten. Haluaisin kumppanin joista molemmat olisivat toisensa uskottuja ja palvelisivat toinen toistaan... Voi olla naurettava ajatus, luultavasti onkin.

Minun on kaikki syy olla iloinen, että olen yksin ja että minulla on oma koti jossa on lämmin olla. On vielä ruokaa ja ja vaatteita ja olemme ulospäin kuten muutkin. Elämä voisi olla omalla kohdallani niin toisenlainen, tai voisin olla jo poissa kokonaan. Se olisi huono asia nuorimmaiselle; hänen haluan vielä kasvavan aikuiseksi kanssani. Vanhimmat ovat jo isoja ja pärjäävät. Joskus mietin, minkälaisen naisen mallin annan heille. Yritän olla vahva ja pärjätä - mutta jossain kohdassa sitä aina kuitenkin ajaa puuta päin. Vaikutan lasteni silmissä vanhanaikaiselta ja monella tapaa tietämättömältä. Mutta he eivät - onnekseen - tiedä kaikkea sitä mitä pinnan alla ja menneisyydessä on. Heidän soisi saada elää paremmat ja tasapainoisemmat lähisuhteet, rakkaudet...


maanantai 24. joulukuuta 2012

Joulu on taas!

Lunta sataa hiljalleen - on jouluaatto ja valkoinen joulu kuin kortissa!
 
Hyvää joulua, rauhaisaa ja mukavaa aikaa kaikille toivoo Janika-tonttu omassa tonttulassaan!

lauantai 22. joulukuuta 2012

Walking in the snow

Havuja kaupan. Kuusen oksia, havuseppeleitä ja ovikoristeita.
Tänään olin kävelyllä kaduilla, toreilla ja turuilla. Kylmä oli, selkäpiitä oikein hyyti. Tuuli meni alakautta takin alle ja hihoista sisään - oli niin kylmä, että luulin tosiaan kangistuvani.

Perunoitakaan en ostanut. On liian kylmä, -12.
Kojussakin lämmitin
Katselin tavaroita - yritin etsiä kivoja lahjoja perheelle ja suvulle. Se on vaikeaa - en halua ostaa krääsää vain ostamisen vuoksi. Tänä vuonna vielä synkkä oma rahatilanne kiusaa pahasti. Olen aikaisempina vuosina ostanut veljen perheelle lahjoja jotka katoavat kuin mustaan aukkoon. Lapsille Marimekon paitoja ja perheelle kirjoja ja tavaraa joista he eivät koskaan sano mitään. Ei se ole epäystävällisyyttä - se ei vain kuulu heillä tapoihin. Olen saanut huomata, että antamani lahjat ovat joutuneet kirpputorille heti keväällä, käyttämättöminä. Se tuntuu pahalta - silti on tapana antaa lahjoja. Tällaisessa tilanteessa ei voi oikein muuta kuin antaa jotakin parhaan kykynsä mukaan ja olla miettimättä sitä, mitä lajoille sitten tapahtuu. Kun antamatta ei olla voi. Ah, mikä dilemma ihmisellä! Huomnna on jotakin vihdoin keksittävä!

En käynyt kahvilla, en puurollakaan. Säästelin lanttejani.
Moni muu kävi, liikeellä oli paljon ihmisiä. 
No. En sitten löytänyt mitään hankittavaa tänään. Ostin kyllä ystävälle pullon viiniä ja vein sen hänelle ja miehelleen illan korvalla, kera valkoisen kynttilän ja kortin. Pieni ja vaatimaton lahja - tänä päivänä on tosi vaikea antaa lahjoja kun ihmisillä on niin paljon kaikkea ja koska moni on tottunut saamaan tosi kallista ja arvokasta tavaraa lahjoina. Moni saa töistäkin hienoja joululahjoja - ruokaa, tavaraa, suklaata ja vaatteita! Olen itse niin vanhan ajan ihminen, ja vielä tällainen köyhimys, että kärsin tästä pakkolahjojen antamisesta tosi paljon. Minusta ei ole kiva, kun kaikki mitataan rahassa!

Puistossa on rauhaisa tunnelma talven hiljaisuudessa.
Omatekoiset pienet käsityöt tai ruokalahjat eivät ole enää mitään. Sitäpaitsi ihmisillä on hurjasti ruokaan liittyviä rajoitteita;  eivät syö sitä eivätkä tätä - ei maitoa, ei munaa, ei jauhoja, ei pähkinää, ei mitään lihaa tai eläinperäistä..... Ihan kammottavaa sitten alkaa tehdä jotakin! Ja sitten ihmiset haluavat aina niitä päiväyksiä - kaikki pitää olla justiinsa samana päivänä tehtyä, huomenna ne jo heitetään vanhana roskiin... Ja jonkun mielestä ruoka pitää tehdä muovihanskat päällä että hygienia säilyisi. Yäk, sanon siihen. Mikä voi olla kammottavampaa kuin muovihanska - hammaslääkärissäkin se muovihanska on karmein kokemus koko paikassa!


Juna.
Veisikö se jonnekin pois?
Istuin hetkisen ystävän kanssa, miehensä siinä pöydän ääressä myös. Olivat huomenissa lähdössä mökilleen joulun viettoon kaksin ja heillä oli stressiä lähdöstä ja olivat väsyneitä syksyn töistä. Viivyin tunnin verran, läksin sitten kotiin tekemään lapselle toisen iltaruuan. Hän on kamalan nälkäinen nykyään, melkein jatkuvasti. Kasvupyrähdyskö tulossa, lie?

Minuakin väsyttää aivan älyttömästi koko ajan. Aamulla kun kello soi, en meinaa ymmärtää koko asiaa, olen kuin zombie unitunnelissani. Päivällä haluan mennä nukkumaan sohvalle enkä siitäkään meinaa ylös sitten kyetä kun kello soi. Mietin, johtuuko tämä talvesta ja pimeästä vai tästä elämäntilanteestani. Mutta en saa asiaan selvyyttä.

Juu, olen tosi turhautunut! Ärsyttää NIIN tämä oma tilanne. Miksen saa mitään työtä että olisi edes vähän rahaa???

Mutta hei - yksi tosi hieno asia tältä päivältä: lapsukaiseni sai tosi hyvän todistuksen! Kymppejä ja ysejä on paljon ja ainut seiska on käsitöistä. Harmi tuo - itse rakastan käsitöitä mutta eihän kaikki periydy! Musiikki on kymppi ja itselläni se oli kuutonen. On polvi äidistä parantunut, isästä samoin. Hienoa, upeaa - lapsen elämän eväät on tärkeä saada kuntoon. Omilla lapsilla asiat ainakin omin silmin katsottuna ihan hyvin. se on hienoa. Kiitos, kohtalo siitä!

torstai 20. joulukuuta 2012

Työttömyys ja verot nousevat, maailmanloppu uhkaa

Ulkona on pakkasta ja kylmä kangistaa. Tulevaisuus näyttää myös hyytävältä
Uutisista saa kuulla kuinka ympäri maailmaa tuhannet ihmiset pelkäävät maailmanlopun tulevan huomenna. Ovat - joidenkin asiantuntijoiden mukaan - ymmärtäneet väärin Maya-kalenterin olemassaolon. Venäjällä raportoitiin ihmisten hamstraavan kuivamuonaa, tulitikkuja, polttopuuta ja sen sellaista, joiden avulla selviävät maailmanlopun tuiverruksessa. Itse en ymmärrä kuinka tulitikut auttavat, jos maailma loppuu tykkänään - oli se sitten astereoidien törmäykseen tai mihin muuhun nyt vaan.

Katsotaan, tuleeko huomista. Itse uskon maailman olevan tallella vielä huomenna ja senkin jälkeen. Mutta - as said - sen näemme pian. En ajatellut varautua mitenkään. Lumentuloon on kuitenkin pakko varautua - minulla on vielä monta kolauspäivää jäljellä. Tänään saan harjata ja kolata kuivaa ja hentoista pakkaslunta jota on sadellut hiljalleen koko päivän. Menen kymmenen ja yhdentoista välillä lumitöihin; silloin piha on hiljainen ja saan hoitaa hommat rauhassa. Kolli saattaa tulla mukaan ja syöksähtelee kovaa juosten pihan poikki, hyppii kolan yli ja kurvailee ohi hurjaa vauhtia niin, että lumi pöllyää. Sitten kehun sitä kovasti - "hyvä poika, ootpa kova juoksemaan..." Kiva seuralainen se on, jos nyt vaan mukaan tulee. Yli kymmenen asteen kylmyys on sille yleensä liikaa, mutta voinhan ottaa paksun kollin kainaloon kun lähden ulos, kyllä se siellä vetreytyy kummasti!


Tämän hetken työvälineet. Palkkana parempi kunto
ja lumettomat kujat, nurkat ja piha
Ulkona on siis kylmä ja entistä kylmempi tulee kun kuuntelee uutisia. Henkinen ja taloudellinen kylmyyys on talvipakkasta paljon pahempi ilmiö - ja se jyllää nyt Suomessa. Maa on jo lamassa ja huonommaksi menee, koko ensi vuoden jolloin työttömyys kasvaa reippaasti ja iäkkäät työntekijät joutuvat laskemaan palkkoja - ja heitähän sanotaan muutenkin helposti ja ensimmäiseksi pois työelämästä kun firma vähentää henkilöstöä ja kustannuksia.

Veroja meinataan lisätä; pitäähän kaikki yhteiskunnan maksut maksaa jotenkin. En vain tiedä kuinka niitä veroja voi maksaa aina vain enemmän kun tulot vähenevät ja maksut kasvavat.

Sen sijaan ns eliitin - poliittisen johdon, yritysjohtajien ja vallanpitäjien palkat ja muut edut nousevat koko ajan. Viime päivinä on uutisoitu kuinka Suomessa noin kymmenellä kaupunginjohtajalla on suuremepi palkka kuin esimerkiksi Lontoon ja New Yorkin pormestarilla. Uskomatonta! Palkkakisaa tässä poppoossa johtaa Espoo mutta Helsingin Jussi Pajunen pääsee pian ohi kun hän saa palkankorotuksen vuodenvaihteessa.

Samaan aikaan puhutaan vanhenevien työntekijöiden palkan alennuksesta ja työttömille tarjotaan palkatonta työtä yhä useammin. Leipäjonot kasvavat, todeella monet ihmiset eivät enää pärjää palkallaan. Suomi on menossa kovaa vauhtia kohti vanhaa köyhät-rikkaat-maailmaa ja sille löytyy hämmästyttävän paljon puolustajia poliittisella ja päättävällä puolella. Tosi pelottavaa.

Itse pystyn aina muutmaan ulkomaille ja olen sitä paljon jo alkanut miettiäkin. Oppisi lapsi toisen kielenkin kunnolla, ennenkuin itsenäistyy!!! Suomi on raaka ja rankka paikka asua. Kerran olen jo täältä pois muuttanut ja kauan olinkin poissa. Halusin kuitenkin takaisin juurilleni - nyt on taas aika miettiä asiaa uudelleen. Lapset ovat syntyneet ja kasvaneet suomalaisiksi - se oli itselle tärkeää mutta nyt kun oma elämä uhkaa muuttua entistä vaikeammaksi ja pelottaa, että kohta löytää itsensä asunnottomana, on pakko katsoa uusia mahdollisuuksia.

Television ajankohtaisohjelmassa Ylellä on meneillään keskustelu eläkeiän nostosta ja kaikista  niistä etujen alennuksista joita nyt suunnitellaan tehtäväksi. Ohjelmassa oli myös haastattelu 52-vuotiaasta ATK-tukihenkilöstä Juhanista joka on hakenut yli kahtasataa työpaikkaa mutta työtä vaan ei ole 1,5 työttömyysvuoden aikana löytynyt.

Kovin tuttua. Mutta varmasti monelle uutta. Ja suurin osa päättäjistäkään ei tietenkään näistä ihmisten tragedioista välitä oikeasti tuon taivaallista. Omaa asiaansa ne siellä ajavat, omia hyvä palkkojaan puoliustavat. Kyynistä, juu. Totta, juu ja juu.

Niin hankalalta tuntuu tulevaisuuteen  katsominen, siihen suureen tuntemattomaan, että melkein mieluummin tekee muuta. Itse ei noihin asioihin voi vaikuttaa kuitenkaan.

Luen kirjoja. Aloitin Robert Harrisin kirjoittamaa Haamukirjoittajaa joka kertoo Britannian entisestä pääministerista Adam Langista, oikeasti kyseessä on Tony Blair, tyyliteltynä ja tehtynä fiktiivisemmäksi . Todella kiinnostava kirja - pidän tosi paljon polittisista tarinoista; Jeffrey Archer kirjoittaa tästä teemasta ja niitä olen lukenut tosi paljon. Harriksen tyyli kirjoittaa on freesimpi ja nautin todella siitä. Yöt venyvät pitkälle kirjaa ahmiessa, kohta se onkin loppu... Televisiossa menee tanskalainen Borgen joka kertoo Tanskan politiikasta - Tanskasta on tullut monta tosi hyvää kirjaa tässä genressä.

Sain kirjastosta lainaksi Sofi Oksasen viimeisimmän, Kun kyyhkyset katosivat. Kävin myös hetki sitten kuuntelemassa haastattelua jossa Sofi Oksanen kertoi kirjoittamisestaan sekä kirjoistaan. Tosi mielenkiintoinen tilaisuus ja hänen tapansa kirjoittaa on myös hämmästyttävän upea! Sofi on ehdottomasti ykkönen Suomen kirjailijakaartissa, moneen kymmeneen vuoteen oikeasti hyvä kirjailija. Omasta mielestäni. En kamalasti jaksa suomalaisia kirjailijoita - mutta pari poikkeusta toki on. Bo Carpelan, Antti Hyry ja tämänvuotinen Finlandia-voittaja Ulla-Leena Lundberg - jonka kirjan "Is" haluan lukea myös pian.

Voima-kirjaa luen pätkän joka päivä - yritän ylläpitää positiivista ajattelua ja optimistista mieltä. Yritän olla kiitollinen kaikesta mitä elämässä on ja unohtaa sen, mitä ei ole. Keskityn uskomaan, että kaikki järjestyy ja elämä kantaa. Se ei ole helppoa, mutta pakotan siihen itseäni; jankutan itselleni kuin mantraa, että kaikki menee hyvin. Yritän olla aktiivinen ja tehdä asioita - ja sitten tuntuu paremmalta. Uskon, toivon, vakuutan itselleni että saan töitä, saan asiani kuntoon, saan rahaa ja saan olla ystävien ja perheen kanssa - ja saan uusia kokemuksia ja vielä pääsen matkallekin lapsen kanssa.  Rhonda Byrnen kirja auttaa tässä itse-psyykkauksessa!

Musta kirja on kalenteri jota yritän täytää päivittäin jollakin järkevällä tekemisellä. Aina ei onnistu. Tai mikä nyt on järkevää, toisaalta...? Voihan käsityöt ja kirjan lukeminen olla hyvää tekemistä, ainakin omalle mielelle. Niitä en kyllä kalenteriin kirjaa! Enkä leipomisia; täytyykin huomenna leipoa, tai lauantaina. Pullaa mantelimassalla - jess!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Mitä tässä stressaamaan

Pyöräteline kerää lumen hauskasti
Lunta ei tänään - vielä - ole sadellut. Kohta taas alkaa ja kuulemma sataa koko huomisen. Toisaalla netissä mainittiin, että lumisateet ovat ohi "tällä erää".

Saahan nähdä. Lumikasat ovat jo niin massiivisia, että on vaikea keksiä minne sitä voi taas kohta lykkiä. Naapuri vahtii tikkana, että lumi ei mene heidän puolelleen....

Lepotauko. Ei hötkyillä.
Tänään oli lapsella viimeinen kitaratunti ja koulun joulujuhla. Kuskailin häntä, puuhailin kotona mitä puuhailin. Rauhallinen päivä.

Lahjat ja muu joulun pyhien suunnittelu on ihan kesken. Kirjoja ja pari yöpaitaa on hankittu. Ruokaa teen veljen perheelle mutta sitä ei lasketa. Hmmm---- mitä keksisi?

Mennään aattona sukuloimaan joten kun tulemme joulupäivänä kotiin, olisi hyvä olla jotakin hyvää tarjolla. Täytynee hankkia. Pitäydyn minimissään; lapset eivät pidä laatikoista eivätkä rosollista. Itse syön mieluusti kaikenlaista kalaa - mutta nyt kun olemme kotona muutaman päivän pienellä porukalla, enkä tiedä mitä teemme välipäivinä, on homman suunnittelu jäänyt tekemättä.

Ehtiihän tuon.

Vietetään kiva jouluaatto sukulaisilla, sitten on lapsillakin toivottavasti hyvä mieli. Se on tärkeintä. Lapselle lahjat ja herkuttelu ja leikki ovat tärkeitä.

Tämä sivusto toimii taas niin surkeasti - katkoo, katkoo - että lopettelen tähän.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Työhaastattelussa!

Vaalenapunainen on näkökenttäni juuri nyt!
Lentelen vaalenapunaisella pilvellä kuin muumipeikot
Tämä oli hyvä päivä! Kävin työpaikkahaastattelussa - tapasin aamulla konsultin, head hunterin, ja meillä oli tiivis ja hyvä tunnin keskustelu. Sain kertoa elämäntarinani, työurani onnistumiset ja epäonnistumiset, toiveet ja tavoitteet. Perhesuhteetkin tulivat esiin, myös tivattiin seurustelu- ja puolisosuhteet. Luulin, että niitä ei enää nykymaailmassa kyseltäisi. Ikä tuli keskusteluissa myös esiin - sitä ei voi piilottaa, ei vaihtaa; sen kanssa vaan on elettävä. Joku haluaa nuoren, toinen kokeneen - jotkut nuoren ja kokeneen.

Tunnin lopussa konsultti sanoi suosittelevansa minua toimeksiantajalleen - kuinka minulla ja hänellä synkkaa ja miten kemiat pelaavat tämän "suuren persoonan" kanssa ratkaisee sitten paljon. Tai niin - sehän sitten ratkaisee ihan kaiken, loppujen lopuksi!

Käsitin, että minun  lisäkseni työhön haastatellaan paria muuta henkilöä.

Katson nyt elämää pinkkien silmälasien läpi. Mitään en nyt muuta osaa ajatella kuin sitä, että olen nyt lähempänä työpaikkaa kuin pitkiin aikoihin!

Peukkuja pidän pystyssä nyt yötä päivää - katsotaan, toivotaan!

Kävin tapaamisen jälkeen pizzalla - niin hyvältä tuntui, että uskalsin mennä syömään ja tuhlaamaan kympin pizzaan - joka kyllä olikin tosi hyvää: artisokkaa paljon koska vaihdoin sipulit ja valkosipulit artisokkaan ja hyvää tuli. Ei ollut mikään kebab-pizza vaan "aito alkuperäinen klassinen pizza". Katsoin pankkitiliäni äsken ja vähän jo harmitti moinen hassaus - mutta en sitä enempää itke.

Kävin myös työttömien tapaamisessa. Kolme tuntia meni nopsaan - puhe pursui, ideat lentelivät - selvästi tämä vertaisryhmä on meille kaikille tärkeä!

Lunta satelee ja olen ollut poissa kotipihalta melkein koko päivän - lunta on parkkipaikka täynnä joten ei kun kolaamaan!

maanantai 17. joulukuuta 2012

Aktiiviviikko alkamassa

Lunta satelee. Mustarastas pensaassa seuraa tilannetta
Viikonloppu meni erittäin rauhaisissa merkeissä. Kaksi kokonaista tuulista ja lumisateista päivää meni pääosin kotihommissa ja lehtiä lukien, käsitöitä tehden. Ikkunasta olen seurannut mustarastaita jotka ovat nyt pihalla ruokailemassa suurin laumoin. Lauantai-iltana oli joulukonsertti täpötäydessä kirkossa - tunnelma oli mukavan jouluinen. Oma lapsi soitti siellä suuren ja hulppean joulukuusen vieressä.
Tällainen pipo syntyi.
USA:n kaamea verilöyly jossa jostain syystä seonnut 20-vuotias mies ampui 20 lasta ja 6 aikuista - myös oman äitinsä ja lopuksi itsensä - on täyttänyt uutiskanavat ja lehtien sivut. Ihan hirveä juttu; näitä uutisoidaan eri puolilta maailmaa säännöllisen epäsäännöllisesti. Suomessakin niitä on ollut jo monta. Tuollaista ei pysty ymmärtämään - tuntuu liian kamalalta koko asia, että siihen haluaisi uppoutua oikeastaan mitenkään. Sitten tulee kohta mieleen kaikki ne uutiset, joissa kerrotaan mitä USA on tehnyt lapsille ja perheille esimerkiksi Afganistanissa. Mikään ei ole miltä ensisilmäyksellä näyttää; elämä on aina muuta kuin se kuva joka ensin piirtyy asioista.

Väkivallasta on tullut viihdettä ja monet alkavat sitten toteuttaa pelien ja elokuvien maailmaa oikeassa elämässä, oman päänsä seottua tarpeeksi väkivallan marinoiduttua aivot pehmeiksi.

Syyriassa ja monissa köyhissä maissa tappamista, myös lasten, vanhusten ja kenen vaan joka osuu tähtäimeen, on paljon.

Ihmisluonto on omituinen, monella tapaa. Halua tappaa ja pelata väkivallalla tuntuu olevan loppumaton. Katson silloin tällöin kuinka tuttu mies lukee kirjojaan - aina hyvin väkivaltaisia samoin kun hänen mielielokuvansakin. Hän tuntuu inhoavan kaikkia ihmisiä; ei ole olemassa ketään ihmistä, rotua, poliitikkoa, kansakuntaa tai ylipäätään mitään jota hän ei jollain lailla mollaisi, haukkuisi ja väheksyisi. Itse en ymmärrä tuollaista, en ollenkaan käsitä - mutta hänelle itselleen väkivalta tuntuu olevan elämää ylläpitävä virta; hän nauttii siitä ja miettii asioita aina siltä kannalta, miten saisi asiat hoidettua jotenkin "kierosti" ja kuinka saisi maksaa kaikille "paskoille" sen "mitä ansaitsevat..." Hän katsoo taivaalla lentävää lentokonetta ja ottaa kuvitellun aseen käteen, nostaa piipun toinen silmä kiinni olalleen, suuntaa kuvitellun ison singon kohti lentokonetta ja on ampuvinaan "rätättää, krasssshhh..."  "Hah, siitä saitte senkin siat". 

Raskasta, tosi raskasta on kuunnella ja seurata hänen ajatuksen kulkuaan. Usein tuntuu, että siinä päässä ei ole yhtään, positiivista asiaa, vain katkeruutta, kaunaa, vihaa ja toisten halveksuntaa. Mutta onhan siellä varmaan - niitä ei vain sivullinen näe. Vai?

Moni saa tällaiset väkivaltafantasiat toteutettua, isossa tai pienessä mittakaavassa.

Lukeminen on kivaa! Osa viikonlopun ajanvietteestä tässä.

Tämä tänään alkava viikko on itselläni aktiiviviikko. Tänään, heti kohta, aloitan huomiseen haastatteluun valmentautumisen. Luen yrityksen nettisivut ja mietin mitä puhun, miten asiat esitän haastattelussa. Yritän hahmottaa mitä siellä kysytään ja  miettiä hyvät vastaukset.

Naapuri lumitöissä eilen. Lapiot ja kolat nyt minulla.
Tänään on myös alkanut minun lumityövuoroni. Lunta on paljon ja sitä sataa kokoa ajan lisää. Minulla on vasemmassa käsivarressa/kyynärässä jännetuppitulehdus joten hommasta tulee superhankala. Mutta yritän selviytyä; muuten tässä hukka perii. Olen pyytänyt lapsia apuun lumitöihin - katsotaan miten menee.

Lahja-asia on myös vielä ihan levällään - minulla on vain muutama lahja vasta. Pitäisi löytää lahjat vielä vaikka kelle mutta rahaa ei ole oikein käytettävissä.... eikätunnu mielekkäältä ostaa vain ostamisen takia - ja huomata kohta, että lahjat on joko heitetty roskiin tai laitettu kirpputorille myyntiin. Tätä on tapahtunut; noloa!

torstai 13. joulukuuta 2012

Lumen sataessa leivotaan kakku

Siinä se syö Digestive -keksejä ja muesliä, mustatakki-rastas...
Lumi hiljaa leijailee. Ulkona on talvisen kaunista - päivän sininen  hetki tulee kolmen ja neljän välissä iltapäivällä, pimeys sitten kohta sen jälkeen.

...säikähti valokuvausta ja lensi piiloon
Pihalla on näkynyt viime päivinä kaksi-kolme mustarastasta. Ruskehtava naaras on arin ja käy harvemmin kun urokset. NNe iinhän se menee helposti muillakin lajeilla... Nämä linnut vaikuttavat jotenkin hömelöiltä lumessa tallustellessaan, mustana möykkynä oksalla istuessaan. Muut linnut ovat vilkkaita pyrähtelijöitä, nämä rauhallisia ja jotenkin kömpelön oloisia. Vähän sääliksi käy! Lintulaudalle ne eivät mene, syövät sen alta muruja ja siemeniä. Siinä niitä syötän - mutta siihen tulee heti kohta variksia ja harakoitakin jos maahan liikaa syötävää laittaa.

Nyt tosin sataa lunta. Siivekkäiden ruoka peittyy hetkessä lumeen jollei lintu niitä syö melko heti.

Innostuin eilen Kotilettä lukiessani suklaisen appelsiinikakun reseptistä. Luin reseptin huonosti ja kaupassa käydessäni mielessä oli tietynlainen mehukas appelsiinikakku jossa olisi suklaahippuja. Ostin kaksi appelsiinia ja tuumin, että teen kakun tänään, Lucian-päivän kunniaksi. Kotona oli puolikas levy tummaa suklaata.

Kun aloitin kakun teon voitelemalla ja jauhottamalla kakkuvuoan ja kasaamalla ainekset pöydälle, huomasin, että kakku ei olekaan ihan sellainen kun olin ajatellut. No - muuuntelin reseptiä jonkin verran - lisäilin mausteita ja tein kakusta suuremman, kolmella munalla.

Pienehkö siitä tuli silti, mutta tosi tuhti. Suklaata on valtavasti, kaakaojauheena sekä suklaapalasina!

Ennen leivoin kakkujakin pari kertaa kuussa, nykyisin kakun teko tulee mieleen lähinnä näin joulunalusaikaan. Yksi lapsi ei syö ollenkaan kakkua - nuorin. Kaksi muuta syövät jos sitä on. Nyt on, ja syöty sitä jo onkin!

Pulla menee paljon paremmin kaupaksi, mokkaruuduista nyt puhumattakaan - ne ovat aina yhtä makoisia lasten suussa!

Tuoksuva kukka
hyvän uutisen viereen!

Pakko kertoa uutinen joka kuumottaa minua nyt oikein kunnolla: minulle soitti rekrytointikonsultti aivan hetki sitten! Tarjosi minulle työtä!!! Tai oikeastaan tässä vaiheessa vielä kertoi mitä on tarjolla ja kyseli, kiinnostaako... Tämä homma ei ole avoimessa haussa vaan siihen haetaan konsulttien avulla tekijää - minut on sitten löydetty jotenkin, en tiedä miten. Sain konsultilta eilen meilin jossa hän kyseli kiinnostustani ja hetki sitten keskustelimme asiasta. Tämä vaikuttaa melkeinpä "liian hyvältä" ja aivan käsittämättömän kiinnostavalta! JIHUU!!!!

Nyt hekumoin sillä hämmästyttävällä seikalla, että meikäläinen on saanut soiton head hunterilta --- hihii! Toinenkin muuten otti meilitse yhteyttä männä viikolla ja lupasi olla tarkemmin yhteydessä lähiviikkoina. Ehkä tästä vielä tosiaan jotakin sukeutuu... No nyt täytyy pitää pää kylmänä ja olla asiallisen järkevä ja selvittää asia, olla innostumatta liikaa ja tutkia mikä on homman nimi, mitkä ovat vastuut ja mitä tarjotaan! Ihan salaa voin sitten heittää kärrynpyöriä ja mennä vaikka innosta soikeana pyriskelemään lumeen, tehdä sinne vaikka enkelin ja loikkia vasikkahyppyä metsänreunaan! Tekisi mieli, myönnän. Hypätä OIKEIN korkealle ja huutaa ilosta jotakin ihan höperöä...!

Menen ensi viikolla keskustelemaan lisää hommasta, katsotaan mitä tästä voi vielä tulla. En uskalla tätä yhtään kellekään vielä kertoa, mutta tänne sen nyt kirjoitan - että saan innostukselle edes pienen ulosmenotien! Jos homma kuivuu kokoon niin on hyvä jollei asiaa ole toitotettu kellekään!



Ruokaa roskiin kärrykaipalla. Ottaa ei saa

Kauppaostokseni maanantailta. Näillä on pärjäilty pari päivää ja risat.
Tapasin tuttavan joka oli juuri jutellut S-Marketissa vuoropäällikkönä työskentelevän henkilön kanssa. Vuoropäällikkö oli turhautunut, pahoillaan ja harmissaan: samana päivänä oli taas kärrätty ja raahattu roskiin käsittämättömät määrät ruokaa kaupan hyllyiltä. Lihaa, erilaisia maitotaloustuotteita, leipomotuotteita - kaikki ruokaa jota voi aivan hyvin syödä. Porsaan fileitä tyhjiöpakkauksissaan, kyljyksiä, kanaleikkeitä, makkaroita - you name it. Roskiin, hävitettäväksi kaikki.

Tuttava kysyi, miksi et kanna ruokaa kotiisi ja käytä sitä itse, anna omille sukulaisille ja tutuille. Kertoi ottavansa itsekin mielellään heti muutaman paketin lihoja ja jogurtteja. Roskiksesta luulisi voivan pelastaa vielä pakkauksissaan ja kääreissään olevaa ruokaa. Tulisi ainakin osa näin hyödynnettyä.

"Juu, niinhän sinä luulet" oli vastaus. Vuoropäällikkö kertoi, että jos jää kerrankin kiinni siitä, että ottaa ruokaa itselleen roskiksesta, tulevat potkut saman tien. Moni on kuulemma saanut jo lähteä, kun ei kieltoa uskonut. Näinä aikoina uusia työntekijöitä saa helposti - ja potkut on hyvä esimerkki muille. Pysyvät ruodussa kun näkevät mitä tapahtuu jollei tottele. Roskikset on laitettu lukkojen taakse ja paikalla on kamera.

Sillä lailla, kyllä kauppa keinot keksii! S-ketju taitaa olla Suomen suurin ruokakauppias joten kyllä se tietää mitä kannattaa tehdä. Ei ainakaa ilmaiseksi jakaa tavaraa - siitähän kärsisi myynti pahasti.

Maailma on aivan järjetön! Jos joku ihmettelee, miksi näin toimitaan niin sehän tietenkin johtuu siitä, että jos ihmiset saisivat päivämäärän takia pois heitettävää ruokaa ilmaiseksi, ei kaikki kaupan hyllyllä kalliilla myytävä ruoka kävisi enää senkään vertaa kaupaksi. Kaupan pitää saada katetta, sen pitää kannattaa ja markkinaosuutta pitää lisätä. Tässä S-ketju on onnistunut upeasti.

Niin kauan kuin maailman tärkein asia ja arvo elämässä on raha ja sen lisääminen, myynnin kasvattaminen kaiken muun kustannuksella, tällaisia järjettömyyksiä tapahtuu tietenkin koko ajan enemmän. Se, että ihmisillä ei ole työttömyyden lisääntyessä rahaa ostaa ruokaa ym mitä kaupat haluavat myydä, ei vaikuta asiaan mllään lailla. Aina on kuitenkin ihmisiä joilla rahaa riittää. Ja jokaisen on kuitenkin syötävä, joka päivä. Hah - kerätköön köyhät vaikka  pulloja niin saavat rahaa ruokakaupan kassalle ja syötävää napaan.

Kauppojen on oltava täynnä valinnanvaraa, ja hyllyjen oltava koko ajan aivan täynnä tavaraa. Selvä on, että kaikki ei ehdi käydä kaupaksi lyhyen myyntiajan kuluessa. Joku, jossain on keksinyt parasta ennen päivämäärät kaikkiin pakkauksiin - sen jälkeen tuote on virallisesti huono vaikka se oikeasti ei tietenkään mene pilalle keskiyöllä kellon viisareiden siirtyessä kahdentoista yli ja päivämäärän samalla vaihtuessa uudeksi.

Häpeä, S-Market! Olen asiakasomistaja enkä hyväksy tuollaista sikamaisuutta. Voinko tehdä mitään?

Hah. Asiakasomistajuus on vain illuusio. Kuvitelma, että tässä muka omistaisi jotakin.

Olen itse omalle S-marketilleni toki huono asiakas. Kaivan aina hyllyistä kaiken vanhan, tavoitteena on elää vähällä rahalla ja alennustuotteilla niin pitkälle kuin mahdollista. Tällä viikolla olen syöttänyt neljää ihmistä pelkällä "vanhalla" ruualla.

Meitä vanhoiksi menevän ruuan tonkijoita hyllyissä on paljon - vanhempia ja nuorempia.

tiistai 11. joulukuuta 2012

TE-toimistossa ja työttömien tapaamisessa


Aamu alkoi yhden työhakemuksen lähettämisellä eteenpäin. Tällä kertaa maailmalle lähti avoin hakemus valtion toimipisteeseen, henkilölle jolle soitin TE-toimiston suosituksesta ja markkinoin osaamistani. Toisessa päässä luuria keskustelukumppanini totesi minun olevan hiukan ylikoulutettu ja -kokenut heillä tällä kertaa avoinna olevaan työhön - respan vastaanottovirkailijaksi. Myönnän itsekin, että kolmenkymmenen vuoden työkokemus kansainvälisistä töistä asiantuntijatehtävissä, tiiminvetäjänä ja budjettivastaavana ei ehkä ole valmentanut minusta hyvää aulapalvelijaa. Kielitaitoakaan ei kuulemma tarvita, ihan suomella pärjää, kuulemma. Voih, olisi kiva puhua kieliä! Uskon kuitenkin selviäväni tästä työstä jos oikein yritän.

Mitä muuta voi tehdä, jos työttömyys alkaa ahdistaa kuin yrittää päästä ihan mihin työhön vain! Kaikkea voi ihminen yrittää; aina eri kokemuksista jotakin oppii! Lähetin siis avoimen hakemuksen valtiolle ja nyt odottelen josko minuun otetaan yhteyttä aulapalvelijan tai jonkin muun työn tiimoilta. Ehkä pirautan sinne muutaman päivän päästä jollei mitään ala kuulua. Palkka olisi murto-osa aikaisempiin ansioihin verrattuna, mutta hei - nyt ollaan lamassa. Palkkaa saisi sen verran, että saisin ainakin asuntolainan kuukausikulut ja muita laskuja maksettua. Jonkun verran yli tonnin kuussa, näin ymmärsin. Tällä lailla pärjäisimme kesään, onhan minulla vähän säästöjä - voisin hakea työtä sitten ahkerasti koko aulapalvelijana toimimisen ajan. Siis jos sen saisin. Onhan siihenkin hommaan varmasti taas viljalti hakijoita. Myös nuoria ja nättejä.

Olen toki hakenut muitakin työpaikkoja. Viime viikolla lähetin kolme hakemusta - itsenäisyyspäivä katkaisi työn haun hetkeksi. Huomenna haen paria, ihan oman alan työtä.

Oi tähti, johdata minut
uuden mahdollisuuden äärelle!
Tänään olin vertaistukiryhmässä. Akavalainen oma liittoni järjestää näitä tilaisuuksia joista olen suuresti kiitollinen. On hienoa kun saa istua iltapäivän kokouspöydän ympärillä, seurata power point kalvoja seinällä ja edetä agendalla asiakohdasta seuraavaan! Tällaistakaan ei voi ihanaksi kokemukseksi ymmärtää kuin ihminen, joka on istunut kokuksissa aivan liian monta sataa tuntia elämässään - ja sitten joutunut kilomeritehtaalle, pois normaalista työelämästä kalvoineen, kokouksineen ja palavereineen. Pois kahviautomaattien ääreltä, kauas työpaikkaruokalan jonoista ja kaikesta siitä työyhteisöjen tavallisen turruttavasta ja turvallisesta arjesta ja pois palkkapäivänä tilille kilahtavasta rahasummasta jolle koko perheen elämä on perustunut koko perheen oleemassaolon ajan. Kun saa asumisen, ruuan ja last - kun työ loppuu, tulee paniikki ja katastrofi-fiilikset. Joka päivä tuntuu haasteelta - mutta on pakko oppia katsomaan elämää uusin silmin. Kun hakee töitä päivät viikkoja kuukausia, maailma näyttää yllättäen aivan toiselta.

Olin siis KOKOUKSESSA tänään! Oli kivaa, jopa hauskaa ja todella antoisaa!!! Keskustelimme meille kaikille tutusta asiasta - työttömän arjesta ja kuinka pitää sitkeästi yllä työnhakuprosessia, kuinka parantaa omia mahdollisuuksia saada työtä ja markkinoida itseään paremmin  työnantajille. Kuinka osittaa vahvuutensa haastatteluissa ja kertoa vahvuuksistaan punastelematta.

Yksi seikka jäi mieleeni - tai mainitaan nyt kaksi monen tunnin keskustelujen puinnista: TE-toimistot ja valtion ja kunnan työpaikat pompahtivat kumpikin useaan otteeseen keskusteluun. Kumpikaan ei tosin kovin positiivisessa mielessä. TE-toimistot saavat murhaavan tuomion kaikilta ryhmän jäseniltä: sieltä ehdotetaan sellaisia työpaikkoja jotka eivät millään tavalla sovi hakijan profiiliin, ovat jopa 80 kilometrin päässä hakijan kotoa ja joista ei mahdollisesti makseta ollenkaan palkkaa; niihin mennään ikäänkuin harjoittelemaan työssäoloa. Olen itsekin saanut tällaisia ehdotuksia; viimeksi eilen tuli ehdotus hakea valtion virastoon harjoittelemaan palkatta. Itse en saa vielä edes työttömyyskorvausta joten olisin aivan täysin palkatta töissä, jos sellaisen työn saisin. Hain yhteen ministeriöön viime viikolla tällaiseen työhön - sieltä ei ole kuulunut mitään. Vielä. Hakijoita näihinkin töihin saattaa olla useampi kymmenen. Nyt eletään täysin työnantajan markkinoilla - työnantaja voi vaatia mitä vain, melkein palkatta ja tulijoita on silti pilvin pimein.

TE-toimistojen tapa toimia ei ole juurikaan työttömiä auttavaa. Ne lienevät olemassa poliittisista syistä; niiden olemassaolo on hyvä asia kun aletaan puhua julkisuudessa työttömyyden hoitamisesta - käytännön hyöty lienee enemmänkin itse TE-toimistojen henkilöstön työllistämisessä.

Valtion ja kunnan työpaikoista sanoi yksi kokouksen osallistujista: "Varovasti, varovasti noiden valtion ja kuntien työpaikkojen kanssa! Miettikää tosi tarkkaan haluatteko sinne - ihan ystävällisesti on pakko sanoa, että ne penaalin terävimmät kynät sieltä oppilaitoksista eivät ole koskaan menneet sinne!" Haasteita kaipaavan ei sinne kannata hakemustaan laittaa.

Mutta hei - jos vain haluaa töitä! Lumen lapiointi olisi ehkä yksi optio. Kelpaisko sinne? Ei taidan muskelit riittää sinnekään.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Joulukalenterin ikkunat avautuvat ja loistavat takaa tulevasta valosta 
Lev ut din fantasi,
inte din historia!
 
 
 
Siinä päivän lause joka on hyvä aika ajoin muistaa.
 
Vietin viikonlopun äidin luona. Saunottiin, käytiin kaupoilla ja kaupungilla kahvilla, vietettiin mukavaa aikaa ja syötiin hyvin. Äiti teki ruuat, minä tyttö leivoin joululeivonnaisia! Tuo tämänpäivän "mietelause" tuossa ylhäällä saa muistamaan, että äiti elää omassa historiassaan, miettii menneitä paljon, niinkuin ikääntyessä ihmisillä tapana on. "Kun ei paljon enää tapahdu, tulee mietittyä menneitä aikoja ja asioita", sanoo hän. Hän miettii lapsuuttaan, lapsuuden kotiaan, mennyttä avioliittoa, työelämää ja lapsiperheen äidin arkea, vuosia sitten kun olin itse sisarusten kanssa lapsi. Eniten hän tuntuu kaipaavan tapahtumarikkaita ja jännittäviä opiskeluaikojaan; se on ollut hänelle todella elämän upeaa aikaa - nuoruus ja siihen tulevat asiat, rakkaudet ja vapaudentunne lapsuudenkodista muuton jälkeen. Niinhän se on monelle - uuteen elämään astuminen on jännittävää ja polttavan ihanaa. Sitä voi sitten muistella kun aika muistoille tulee.
 
Kävelyllä raikkaissa tuulissa.
Ajatus lentää kaukaisiin saariin ja horisonttiin
Äidillä pelaavat hoksottimet ihan täysin, elämä omassa kauniissa kodissa sujuu. Yksinäisyys vaivaa tietenkin - ystävistä ja työtovereista on moni jo nukkunut pois tai he ovat sairaita, asuvat pitkässä matkassa. Yhteydet menneet poikki syystä tai toisesta; ne vin ovat jääneet ja nyt ei oikein enää ilkeä ottaa yhteyttä kaukana asuviin ystäviin jollei ole ollut yhteyksiä vuosikymmeniin. Puoliso on kuollut, lapset asuvat kaukana ja elävät omaa elämäänsä.

Elämä muuttuu alati, ei samana pysy omalla kohdalla mitenkään kun elämä ympärillä muuttuu.

Yksi aika hupaisa asia on tapahtunut. Ei mitenkään hauska sinällään, mutta siitä jo sain vitsailtua hänelle pariinkiin otteeseen: äiti on saanut elämänsä ensimmäiset nopeus-sakot! Äiti sai syksyllä  taas ajokorttinsa uusittua; iän perusteella se pitää . Hän sitten ajoi veljen kanssa autolla tänne meille, yli kolmen tunnin ajomatkan parisen viikkoa sitten kun meillä oli sukutapaaminen. Äitipä päräytti "peltipoliisiin" siinä meille muille tutussa valtatien kohdassa jossa on pieni pätkä 60 kilometrin rajoitusta. Tosi kierosti on siihen sitten laitettu peltipoliisi joka onkin yksi Suomen maanteiden eniten sakkorahaa keräävistä vempeleistä. Äiti ajoi huimaa 68,5 kilometrin vauhtia (luuli, että nopeusrajoitus on 70 km/h) ja kamerahan siitä välähti. Sakko rapsahti postiluukkuun viime viikolla: 85 euroa. Voi pyhä  jysäys!

Äidin ensimmäiset nopeus-sakot tulivat yli 60 vuoden autolla ajon jälkeen. On sekin nyt koettu sitten! Hih.
----- 
Elämä menee nopeasti kun katsoo taaksepäin. Eteenpäin katsoessa ei mikään ole selvää ja aikaa tuntuu olevan vaikka kuinka paljon.

Omaa näkökenttääni haittavat edessä oleva sankka sumu ja kovat pelot - selviänkö ylipäätään? Jaksanko yrittää, uskoa? Toisaalta, jos yrittää parhaansa ja etsii ratkaisua, elää joka päivän parhaansa kykynsä mukaan - niin kyllä elämä aina jollain lailla kantaa. On kantanut tähänkin saakka.
 
Kahvikupposen äärellä, torttuja nauttien. Jutellaan.
Äiti kantaa suurta huolta minun tilanteestani.  Hän tuossa juuri kertasi pöydän ääressä niitä asioita joita minulle on elämässä tapahtunut, niitä joista hän tietää. Onneksi ei kaikkea tiedäkään! Ja onhan niitä kaikenlaisia ollut, hyviä ja huonoja. Ja niitä jotka ovat syösseet kanveesiin, ovat lyöneet alas ja tuntuneet niin synkiltä, että ei millään enää jaksa, ei voi ylös nousta. Avioero. Rakkauden, ystävyyden ja välittämisen loppu. Sinisilmäisen rakkauden ja naiviuden loppu väkivaltaan ja toisen  tallomaksi. Kaikenlainen hyväksikäyttö. Työttömyys. Ystävien kaikkiominen. Antaa mennä vaan-fiilis. Kuoleman kaipuu.
 
Mutta onneksi on aina ollut elämisen innoittajia. Lapset. Oma äiti joka tälläkin hetkellä on ainut joka uskoo kaiken vielä kääntyvän hyväksi. Oma uskoo sen suhteen horjuu eestaas kuin kellon heiluri.
 
Äiti miettii kuolemaa paljon. Hän kertoi eilen taas istuessamme ja jutellessamme kahvipöydässä tuntevansa, että kuolema tuntuu kuin se olisi matkalle lähtö. Kertoi, että hänellä on tunne kohta lähtevänsä matkaan - sille matkalle ei vain tarvitse laukkuja pakata. Siltä matkalta ei lähetetä kortteja, ei oteta ketään mukaan. Sieltä ei tule tekstiviestejä eikä soittoa. Sille matkalle jokainen lähtee, kerran.
 
Sibeliuksen päivän
lippu salossa
Se itkettää minua, en haluaisi hänen lähtevän. Itsekäs toivehan se on - meillä on hyvä suhde, nyt aikuisena. Täytyyhän toisen antaa mennä kun sen aika on. Oma aikani voi hyvinkin tulla ennen häntä. Sitä en toivo, en millään. Olisi aivan hirveä tuska vielä kokea oman lapsen kuolema. Olen tuonut paljon huolta ja murhetta hänelle, vuosien aikana. Nyt en halua enää antaa mitään aihetta huoleen - vaikka sen näin työttömänä ja yksin eläjänä, yksinhuoltajana sen teenkin, koko ajan. En onnistu niinkuin haluaisin. Elämä on rikkinäistä ja säröjen paikkailua. Äiti toivoo minulle työtä ja miestä - rukoilee ja huolehtii niin paljon. Hän näkee minun elämässäni samoja piirteitä kuin omien vanhempien elämässä - kun se alkaa luisua alaspäin, on vaikea pysäyttää liuku. Ja nousu on aina vain vaikeampaa.
 
Äiti tietää lähtönsä koittavan, hän on siihen omalta osaltaan valmis. Toisaalta hän sanoo pelkäävänsä, että hän elää vielä satavuotiaaksi. "Jos olen hengissä tammikuussa, käydään konsertissa ja näyttelyssä" hän myös suunnittelee.

Ei sitä asiaa niin paljon ehkä tarvitsisi miettiä. Kun ei asiaa tiedä, kuitenkaan. Aina se hetki tulee yllätyksenä.
 
Monet yöt ovat vaikeita, mutta nitrot ovat tähän saakka aina auttaneet. 
 
Suunnittelemme talvella Helsingissä käyntiä kuitenkin, yhdessä. Ja jospa vaikka kävisimme Tallinnassa laivalla, kunhan kelit paranevat. Vaikka helmikuussa.
 
Tämä vuosi on ollut tosi raskas. Kaksi kuolemaa ja työttömyys. Tipahtaminen alas, alas kohti suurta toivottomuutta. Puhti on poissa, itkettää ja väsyttää ja joka kohtaan sattuu jotenkin. Vieläkö tästä voi nousta? Kyllä, kyllä....... Mutta miten, milloin? Jaksanko vielä, nyt yksinäisempänä kuin koskaan. Mistä otan kiinni?

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Lunta taivaalta sakeana

Kauhakuormaaja
lumitöissä
Lunta on tullut taas taivaan täydeltä! Melkein koko viikonlopun on pyryttänyt ja satanut - maisema on postikorttimaisen kaunis ainakin silloin kun ei ihan sakeana tule lunta  niin, että mitään ei eteensä näe! Valkoista, valkoista maisemaa - sen lyhyen ajan joka iltahämärän ja pimeän välissä on! Aika mukavaa oikeastaan - on vuoden mustavalkoinen aika ja pakkasasteita sillä lailla sopivasti, että ulkona on kiva tehdä kävelyjä!

Viikonloppu meni joululeivonnaisia tehdessä. Taatelikakkujen lisäksi on nyt leivottu hedelmäkakkua ja luumutorttuja. Hedelmäkakku saa levätä muutaman ajan ennekuin se korkataan - jouluna sitten! Koekakku oli kyllä oikein hyvä! Pipareita täytyy tehdä lasten kanssa jossain vaiheessa myös. Eihän tässä kiire ole mutta mukava niitä on leipoa. Joskus vuosia sitten teimme isolla porukalla piparkakkumökkejä; se on jäänyt.

Suuri mänty lumikuormansa alla
Kynttilöitä poltellaan, rakennellaan kotoisia kohtia kotinurkkiin ja ikkunoille. Mukavaa vaihtelua päivän hommiin - työn haku ja kaikenlainen puuhailu tuntuu aika ajoin hyvin turhauttavalta. Yritän tehdä suunnitelmia päiviä ja viikkoja varten - tehdä joka päivä jotakin mielekkäältä tuntuvaa mutta jossain vaiheessa aina tulee mieleen, että mitä järkeä.... Olen jo hakenut puolta sataa työpaikkaa mutta tässä yhä olen, kotosalla. Maan taloustilanne jatkaa vaan synkkenemistään - ja juuri kuulin televisiosta, että maahan pitäisi hankkia työntekijöitä ulkomailta koska työntekijöitä ei moniin avoimiin paikkoihin saa millään.... Uskomatonta! Masentavaa!! Itse haen jopa täysin palkattomia töitä - olen valmis "harjoittelemaan työntekoa" vaikka olen ollut viimeistä noin neljää-viittä kuukautta lukuun ottamatta tauotta töissä yli 30 vuotta. Harjoittelemaan töissäoloa!!! Valmennukseen, että osaan olla töissä!

Mmm.. vähän ramasee!

Jotain mätää tässä on. Mutta mitäpä sille tehdä voisi?

Huomenna soittelen yhden valtion homman perään - tarjoan itseäni töihin vaikka tonnilla kuussa.