tiistai 30. lokakuuta 2012

Kisu sairastaa - häntä hellikäämme

Ihan muissa maailmoissa on tämä kolli
Oma kollimme - kuusikiloinen, kymmenenvuotias äijämme - ei ole kunnossa. Se ei halua syödä eikä juoda. Se on väsynyt ja "tekemätön". Eilen illalla se käväisi ulkona, oli siellä kymmenisen minuuttia, ei ehkä sitäkään. Meni sitten nuokkumaan pesukoneen eteen - alkoi kakoa. Menin katsomaan; kissahan yleensä ulvoo ennenkuin se oksentaa ja niin teki kollikin. Ulvahti pari kertaa kovaa - ja sitten alkoi kakominen.
 
Vatsasta tuli mahanestettä ja heinänkorsia. Sekä verta. Nyt säikähdin. Mikä kollilla on? Se käveli uupuneen oloisesti sohvan viereen, oli kuin unessa. Sitten se hyppäsi sohvalle - yhä kuin hidastettuna. Oliko sillä kipeä maha? Jalkoihinko sattui? Se seisoi monta minuuttia pää alaspäin sohvalla, tyynyyn nojaten. Sitten se kävi lepäämään, silmät tosin jäivät auki. Kun silitin sitä, se kehräsi kovaa.

Siihen se jäi illalla kun menin sänkyyn. Täytyy myöntää, että pelkäsin että se kuolisi yön aikana.  

Potilas illalla sohvalla - kuin zombi se siinä seisoi,
jäykin jaloin. Ei ole terve, ei.
Lapset huolestuivat kovasti kollin tilasta, varsinkin nuorimmainen. Päätimme tilata eläinlääkärin ajan heti aamusta. Lupasin yrittää saada sellaisen ajan, että lapsikin pääsee mukaan.

Kunnan eläinlääkäriin on vaikea päästä - se on yksityistä hiukan halvempi joten kaikkihan sinne haluavat. Soitin kymmeniä kertoja puhelinaikana - kunnes lopulta tärppäsi, varsinaisen puhelinajan jälkeen kun olin jo ehtivyt jättää viestin vastaajaan.

Kerroin tilanteen ja meidät pyydettiin kollin kanssa paikalle samantien. Lapsi ei nyt siis päässyt mukaan, oli koulussa.
Onneksi kisulla ei tunnu olevan mitään kuolemanvakavaa tautia. Loiset ja sisäelinten kunto voivat kuitenkin sairastuttaa kissan.  Kyseessä on jo yli kymmenen vuotias kissa eli senioir joten kissaa pitää hoitaa hiukan enemmän tästä lähtien.

Nyt kollilta otettiin virtsanäyte (virtsapunktaatti) ja se sai nesteytystä nahanalaisesti -kisu ei ollut syönyt puoleentoista vuorokauteen  joten kokeen ottaminen oli  haastavaa. Se tehtiin nukutuksessa, kyljestä ajettiin karvat ja siitä sitten neulalla otettiin näyte. Poistuin toimenpidehuoneesta ennen pistoksia; olen herkkä pyörtymään. (Olisipa somaa, jos pyörtynyttä emäntää pitää alkaa hoitaa kesken eläimen toimenpiteen!) Kissalle määrättiin loislääkitys; ulkokissa pitää madottaa pari kertaa vuodessa mutta se on apteekin lääkkeillä TODELLA VAIKEAA koska kissa taistelee vastaan kaikin käytettävissä olevin keinoin....

Sillä on luultavasti sisäloisia, ulkokissa kun on. Metsästäjä. Vatsa voi olla turvonut ja kipeä sen takia. Saimme Profender -matolääkkeitä joita ei tarvitse laittaa suuhun vaan se imeytyy ihon läpi, niskanahkasta. Nestemäinen lääke laitetaan karvoihin kammattaviin "jakauksiin" sellaisiin paikoihin josta se ei voi nuolla sitä pois. Niskaan, toisin sanoan.

Eläinlääkäri totesi, että kissan virtsa on "väkevää" ja siinä on paljon rasvaa. Nyt pitäisi saada kolli juomaan - se ei yleensä koskekaan vesikuppiinsa, joskus se juo maitoa tai, mielellään, kermaa...

Kolli aloittaa myös laihdutuskuurin samantien. Hmm - sitä on yritetty mutta vaikeaa se on eläimellekin.

Olemme nyt kotona ja kissa on vielä aivan tokkurassa. Se istuu matolla ja katsoo minua, selvästi aivan muissa maailmoissa on. Kieli on hiukan ulkona, vähän säälittävältä se näyttää. Onneksi sen ei nyt tarvitse olla ulkona, siellä sitä kiusaisivat vähintäinkin varikset.

Eläinlääkärin mukaan kolli saadaan kyllä terveeksi mutta sen tilannetta pitää pitää silmällä. Vanha ulkokissa - perheen tärkeä jäsen. Hoidettava se on kuntoon, selvä se!

Kovin rakas se on meille kaikille.

138 euroa meni eläinlääkärissäkäyntiin. Huh... Kissoille ei saa Kela-korvausta.... Hoitaa ne pitää, kuitenkin, se on selvä.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kirjamessujen jälkimainingeissa

Uudet kirjat oman vaaleanpunaisena kukkivan pelargoonini vieressä.
Somaa!
Helsingin Pasilassa on vielä tänään, sunnuntaina, kirjamessut täydessä vauhdissa. Itse olen rauhallisessa kotiympäristössä ja hypistelen yhä innoissani uusia kirjakavereitani. Niitä tuli hankittua neljä kassillista - tosin mukana paljon lehtiä, mainoksia, vihkoja ja mitä nyt muuta lukemista voi ollakaan.

Kaksi kovin vaaleanpunaista kirjaa ostin myös. Naisille suunnattuja, tietenkin - eihän kukaan vakavasti otettava mies ota vaalenapunaista käteensä. Vai - hmm... Tunnen kyllä miehiä ja muistan työpaikoiltani miehiä (jotka ovat olleet miestyöpaikkoja eli yli 80 prosenttia porukasta miehiä - en ole naisvaltaisissa paikoissa koskaan työtä tehytkään) jotka pukeutuivat mielellään esimerkiksi vaaleanpunaiseen kauluspaitaan tai kirkkaan pinkkiin solmioon. He olivat kyllä sitten muutoin hyvin maskuliinisia eli pinkki ei heidän  miehiisyyttään syönyt mjillään lailla - päinvastoin.

Toisaalta tiedän myös miehiä, jotka eivät "edes vahingossa" lue akkojen kirjoittamia kirjoja.

No - asiaan!

No - nyt siis minulla on kaksi hempeän näköistä kirjaa tässä vieressä. Ne ovat molemmat oppaita elämän eri tilanteisiin. Toinen on kirjoitettu jo vuonna 1936 ja siinä opastetaan amerikkalaista sinkkunaista elämän hallinnassa.


Yksin sängyssä tupakoinnin luksusta
vanhassa sinkkuoppaassa
Näin muun muassa kertoo kirja: "Kenties - vaikka tietenkään et - kuulut Yksinäisten Sydänten laajaan armeijaan, jota kukaan ei rakasta. Tähän joukkoon ei kenekään aloitekykyisen tarvitse kuulua muutamaa viikkoa pidempään, mutta monet jäävät siihen lopullisesti ja alakulon vallassa."

Ja vielä: "Tosiasia nimittäin on, että kiinnostava ihminen saa paljon ystäviä, ja jos ei ole kiinnostava, ei saa ystäviä - ellei sitten ole hyvin, hyvin rikas."

No. Kirja on joka tapauksessa kiinnostava ja oman aikansa kuva. Paljon siellä on nykyaikaankin sopivia lauselmia ja mielipiteitä. Ei aika ihan kaikkea muuta... loppujen lopuksihan suuret totuudet ovat kuitenkin ikuisia. Ne pienet sitten eivät aina ole - ehkä.

Kolmentäluvun kirjan uusiopainatus on väriltään kuin oman mummin alushousut aikoinaan- vaaleanpunainen, vanha roosa. Uusi opas on puolestaan ärhäkkään pinkki, kuin Bratz-nuken bilemekko!

Tämä kirja veti minua puoleensa
Vetovoiman salaisuuden ydin on ajatuksessa, että se mihin ihminen keskittää energiansa, lisääntyy ja toisinpäin. Kirja kertoo ja opastaa asiaa helppolukuisesti. Kuten kansiteksti sanoo: "Jos haluat vaurautta, nykyistä paremman työpaikan tai entistä tyydyttävämpiä ihmissuhteita, lue Vetovoiman salaisuus!"

Eihän näitä lupauksia voi olla kokeilematta! Minähän haluan nuo kaikki - työpaikan, ystäviä, miehen, rahaa, rakkautta - ja mitä vielä! Ei kun teoria käyttöön ja vetämään kaikkea tuota puoleensa!

Kirjan mukaan tämä ei ole mikään "New Age -hömpötys" vaan fysiikan laki jossa positiivinen vetää puoleensa posiitivista, ja päinvastoin. Kyseessä on siis vetovoiman laki jossa vedän puoleeni niitä asioita joihin keskitän huomiota, energiaa ja keskittymistä, joko myönteistä tai kielteistä.

Positiivisuus kehiin koko elämän alueella! Tähän satsaan ja kerron sitten täällä päiväkirjai sivuilla kuinka onnistun!

Kohta kuitenkin äänestyskoppiin äänestämään - positiivisesti!

lauantai 27. lokakuuta 2012

Kirjamessut

Osa kirjamessujen saaliista odottamassa lukijaansa.
Olen käynyt kirjamessuilla! Aamusta iltapäivään siellä kävelin ja katselin, juttelin ja osallistuin kilpailuihin. Selasin kirjoja ja lehtiä, notkuin kirjapinojen äärellä ja toivoin, että voisin lukea enemmän!

Pidän kirjoista - rakastan lukemista!! Jörn Donner sanoi jossain kirjakerhon mainoksessa jokunen vuosi sitten, että "Lukeminen kannattaa aina". En tiedä miten se varsinaisesti kannattaa - vanha sivistys-ajatus vaikuttaa vieläkin vankasti lukemisen ihannointiin monien mielissä. Toisten mielestä taas lukeminen on ajanhukkaa.

Minun mielestäni lukeminen on kivaa - onko se minua auttanut elämässä on vaikea sanoa. Koululukeminen on yksi asia - ajanvietelukeminen toinen. Ajanvietelukemisena pidän omalta kohdaltani niin sanomalehtien, aikakauslehtien kuin ns asialehtien lukemista, samoin kuin vankkaa asiaa sisältävien kirjojen lukemistakin. Aikaahan niiden lukemisessa kuluu ja kulutetaan. Mitään konkreettista "hyötyä" niiden lukemisesta ei varsinaisesti ole.

Messuilla käpisteli paljon kirjailijoita - näin heitä siellä yksittäin ja laumoina Lasse Lehtisestä Riikka Alaharjaan. Ihan tavallisen oloisina siellä haastelivat ja kulkivat, siikasoppaa nauttivat. Miksipä he muuta kuin tavallisia olisivatkaan.

Komissaaari Olli Rehn siellä myös oli haastateltavana. Hänkin on kirjoittanut kirjan. Olen aina pitänyt kyseistä henkilöä harmaana ja tylsänä - siinä hän nyt istui, pari metriä minusta ja oli paljon harvahiuksisempi kuin arvasinkaan - tanakka ja harmaa keski-ikäinen mies jossa ei ole mitään hehkua - mutta silti hän on yksi Suomen vaikutusvaltaisimmista henkilöistä, sanotaan. Vähän se hetkittäin ihmetyttää... Puhui rauhallisen hiljaisella äänellä ja oli harmissaan Suomen tämänhetken tilanteesta. Haastattelija kyseli populisitipolitiikasta - sitähän saadaan toki äimistellä muuallakin kuin meillä Suomessa.

Ostin ja sain kasapäin luettevaa messuilta. Yhtä olen jo alkanut lukea - toisia aloittelen pikipuolin. Pari lahjakirjaa ostin, muut ihan omaan käyttöön.

KIRJAT OVAT KIVOJA - NIITÄ ON IHANA SELATA, HYPISTELLÄ, LUKEA JA NIISTÄ NAUTTIA!

Ensilumi ja kunnon pakkasyö

Talvi saapuu - oletko valmis?
Torstain ja perjantain välisenä satoi ensilumi maahan. Nyt on koko maa ohuen lumivaipan alla - on valoisampaa ja talvikausi alkaa kunnolla. Pakkasta  yli 5 astetta ja kylmä keli jatkuu ainakin viikonlopun yli, sanotaan. Viime yönä oli kymmenisen astetta pakkasta ja aamulla huomasin, että lintujen ruokapaikalla oli tavallista enemmän kuhinaa. Tavallisten vierailijoiden, talitinttien joukossa oli iso parvi varpusia! Variksia ja harakoita alkoi pyöriä paikalla heti kun laitoin pari kuivettunua kauraleivän viipaletta murennettuna laudalle ja maahan.

Edellispäivänä tänne blogiin kuvaamani lupiini on nyt kuollut kylmään. Torstaina hieno ja tanakka, perjantaina jäässä ja notkolla. Kauan se tuossa kestikin, parisen viikkoa.

Lumi yllätti tavan mukaan autoilijat ja pelti on rytissyt. Kaikki siis aivan normaalisti maassamme.

Jollei tämä kaveri ole suloinen ja söpö, niin mikä sitten on?
Heräsin eilen aamulla aikaisin laittamaan työpaikkahakemuksen paikkaan johon oli viimeinen hakupäivä perjantaina. Tein hakemuksen liian pikaisesti eli huolimattomasti - huomasin meilin lähettämisen jälkeen, että hakemukseen jäi kirjoitusvirhe ja kaksi kappaletta oli rumasti yhteen vedetty. Ärsyttävää! Miksen ollut huolellisempi??? No, minulla on mahdollisuus viikonlopun aikana kirjoittaa kolme muuta hakemusta toisiin paikkoihin......

Kävin juuri kävelyllä ja totesin: kylmä on! Perunoita ja porkkanoita en uskaltanut ostaa kaupasta - ne olisivat paleltuneet kotimatkan aikana.

Katselin ja kuuntelin tilhiparvea joka on saapunut tänne meidän kotikulmille, kolmisenkymmentä töyhtöpäätä: kuin pieniä joulukelloja on niiden heleä viserrys! Ihana ääni, kertakaikkiaan. Kauniita lintuja, ihanat pienet tupsukat päässä.

Ja sitten tuo orava. Onko se ihan terve kun ei ollenkaan minua pelännyt kun meni lintulaudalle syömään sinne linnuille tarkoitettua evästä? Se aterioi siinä ainakin parikymmentä minuuttia ja jäi sitten pitkäksi ajaksi siihen istuskelemaan. Antoi minun kuvata ja ihailla itseään - juttelin sille ja siinä se istui, räpytteli silmiään. Aika nuori eläin näyttää olevan - varmasti kokee nyt talven tulon ja lumen ensi kerran.

Suloinen kun mikä on. Muistuttaa meidän omaa hypeksijäämme - chinchillaa.

Eläimet - kivaa porukkaa ovat! Ainakin näin koettuna.

torstai 25. lokakuuta 2012

Syyslomien aikaan

Lupiini ulkovaasissa:
näin komea vielä
Lapsen syysloma on meneillään. Saimme mahdollisuuden viettää muutama päivä aivan kaksistaan ja tehdä muista välittämättä asioita keskenämme.

Lähdimme pienelle lomaselle, ihan kaksin.

Arvokas asia - mukavat päivät meillä olikin. Kaksi vanhinta lasta ovat käyneet läpi murrosiän myrskyt - itselleni ne vuodet olivat kuin sumussa olisi kulkenut; myrskyt olivat rajuja ja niitä oli paljon! Samalla kotona oli "lohtuna" yksi pieni ja ihana lapsi - aina iloinen  ja suloinen. Nyt isot lapset ovat jo lähes aikuisia - iältään sitä jo ovatkin mutta vielä oikkuisen kodissa, lapsuuskodissaan, kiinni. Varsinkin keskimmäinen jopka vielä kotona asuukin.

Nuorin on kohta murrosiän myrskyissä ja se muuttaa meidän välimme toisenlaiseksi. Kun lapsi kasvaa, niinkuin lapsen kasvaa pitää, muuttuu suhde erilaiseksi. Olisi hienoa jos voisi pitää kiinni joistain ihanista asioista, ikäänkuin jäädyttää joitain suloisia ihania asioita ja hetkiä jotenkin -  vaikka ne pulleat suloiset lapsen kädet kaulan ympärillä, ne ihanat yhteiset hetket satujen tai leikkien äärellä. Ne keskustelu- ja kyselyhetket joita äideillä ja lapsilla on.... Mutta eihän elämä niin mene. Mutta muistoihin toivon voivan säilyttää niitä suloisia ja ihania asioita - niin omiin kuin kaikkien lastenkin - ihania, mukavia muistoja hyvitä hetkistä jotka olemme saaneet jakaa.

Viimeiset päivät ovat olleet sellaisia.
Kun tulimme kotiin, muuttui maailma ja käytös sellaiseksi, kuin kotona tapana on käyttäytyä. Äiti on huushollin hoitaja, lapsi "pieni keisari" jota palvellaan.... Ja sitten kinastellaan, yritetään pitää asioita kunnossa, järjestyksessä....

Tänään oli ensimmäinen kunnon pakkasaamu - maa kuurassa, mittarissa 3 astetta pakkasta ja tiet liukkaat. Kävin kuuntelemassa Aalto yliopiston luennon aamupäivällä, tassuttelin jo kuuden jälkeen liukkaita teitä rautatieasemalle ja matkan jälkeen kuuraisia mutta kuivia katuja pitkin luentopaikalle.

Hyvä oli luento. Kannatti matkata sitä kuuntelemaan. Ihan omaksi iloksi ja opiksi.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Syysloma

Kissa tuo kotiin silloin tällöin saaliitaan. Jotenkin surullista,
vaikka näinhän kissa toimii...
Lapsen ansiosta saan pidettyä ns. normaalia päivä- ja elämänrytmiä vaikka en nyt käykään töissä. Herätys aamulla varttia vaille seitsemän ja ruoka pöytään iltapäivällä neljän-viiden tietämissä. Siivous viikonloppuna ja mitä nyt onkaan olluut tapana tiettyinä aikoina tehdä. iikonloppuna nukutaan myöhempään - tänään nousin kahdeksalta. Illalla on sauna ja lottoarvonta.

Eletään perus-suomalaista elämää. Tylsääkö? No varmasti, mutta jos jotain kävisi, jos vaikka vammautuisin tai sairastuisin - kaipaisin juuri tätä ihan tavallista elämää!

Nyt on syysloman aika ja siispä olen virittäytynyt siihen itsekin, ihan täysillä!

Kävin aamukävelyllä pyykkikoneen käydessä. Hiukan ruokaa ja pieni kävely raikkaassa ilmassa - tänään ei sada: upeaa, tosiaan! Ilma on raikas ja olo kevyt. Pyykitkin kuivuvat ulkona ja saavat raikkaan tuoksun.

Lasketaan säästöt
Siivousta, ruuanlaittoa, pyykinpesua ja kuivattelua ja kohta vuorossa on pyykin silitys. Lapsi on tätä kirjoittaessani jääkiekkotreeneissä - kun hän tulee kotiin, pakkaamme laukut omaa pientä yhteisät lomareissuamme varten. Rahat on laskettu ja sen verran meillä on säästössä että emmeköhän jotakin kivaa saa tehtyä!
Ketä näistä naamoista voisi ajatella päättämään asioista?

Vaaleihin on vielä aikaa - katselin kävelyreissulla vaalimainoksia mutta tällä kertaa jätän äänestämisen vaalipäivään. Hautukoon se äänestettävä kandidaatti vielä mielessä loman yli ja hiukan senkin jälkeen!


Kaupassa pitää käydä - tänään syödään kanaa ja paahtokiisseliä
Siivoaminen - niin se ei ihmiseltä ikinä lopu! joskus olen haaveillut, että saiasin niin paljon palkkaa, että voisin palkata siivoajan tulemaan siivoamaan. Mutta nytpä emme ole tosiaankaan sellaisessa elämäntilanteessa joten tämä emäntä sitten vaan siivoaa.... Koko menneen viikon olen siivoinnut kesällä töistä tuomaani tavaraa... Minulla on ollut muutama kuukausi kotona nurkissa työpaikalle reilun kymmenen vuoden aikana kerääntynyttä tavaraa kirjoista ja vihkoista valokuviin ja kaikkeens ellaiseen "hauskaan" mitä on työpisteeesen tullut kerättyä.
Siivotaan vielä nämä. Tänään.

Minulla ei enää aikapäiviin ollut omaa huonetta töissä; näinä avokonttorin aikoina sellaisia ei ole juuri kellään, paitsi kunnallisissa työpaikoissa ja esimerkiksi TE-toimistoissa joissa tuntuu olevan ovet, liikennevalot ja pitkä harmaat käytävät. Ahdistavaa - mutta onhan avokonttorissakin puutteensa, Se, että siellä ei voi olla rauhassa edes silloin kun pitää kirjoittaa ja ajatella rauhassa, käydä puhelinkeskusteluja tai ylipäätään keskittyä työhönsä. Avokonttoreissa on myös yleensä aivan täyttä - homman ajatus on usein, että monet eivät ole työpaikallaan vaan joko työmatkalla tai kotitoimistossa joten istuinpaikka on varattu noin 70 prosentille työntekijöistä. Täytyy siis tulla paikalle ajoissa jos haluaa istuinpaikan!

Kun olen käynyt viime aiokina kunnan ja valtion virastoissa, täytyy sanoa, että siellä kulkiessa tulee tunne kuin olisi astunut ankeaan menneeseen maailmaan, neuvostoaikaan jonne ei vielä perestroikka ole ehtinyt! Pitkiä harmaita käytäviä ja lukittuja ovia... Uh huh.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Brunila lopettaa hommat, Suomi hävisi YK:ssa

Sateisena iltana, junalle menossa
Viimeaikoina Fortumissa työskennellyt johtaja Anne Brunila jättää työnsä konsernin viestinnästä, yhteiskuntasuhteista ja kestävästä kehityksestä ja konsernin strategiasta vastaavana johtajana. Hän haluaa toteuttaa haaveitaan.

Osta kaulaliina isälle!
Noin suuren vastuun omaava johtaja onkin varmasti tiukilla töidensä kanssa. Toki hänellä on tietenkin suuri tiimi joka tekee työt - ja toki hänellä on taloudellisia resurseja alkaa toteuttaa haaveitaan, olivat ne minkälaisia hyvänsä. Lehdissä veikataan, että Brunila haluaa alkaa kirjoittaa. Näin sanoo hän: "Nyt tuli sellainen hetki, että omien toiveiden ja yhtiön kannalta tuli sopiva vaihe tehdä tämä muutos. Niistä suunnitelmista en rupea enempää vielä tässä vaiheessa kertomaan, koska olen täällä ensi kevääseen töissä ja alan sen jälkeen kehitellä näitä ajatuksia, hän jatkaa."

Toisaalta spekuloidaan myös sillä, että hän haluaa astua Raimo Sailakselta jäävään pestiin, suuriin saappaisiin kun Sailas jää eläkkeelle helmikuussa valtiosihteerin tehtävästä.
Sokos by night - eräänä sateisena lokakuun iltana
Anne Brunila on työskennellyt ylijohtajan VM:n kansantalousosastolla 2000-luvulla. Fortumiin töihin hän meni 2009. Kauppatieteiden tohtori on ollut monessa näkyvässä pestissä viime vuosina, vaihtanut suuria vastuullisia tehtäviä yllättävän nopeaan tahtiin viime vuosina. Onko syynä oma vaikea luonne vai halu tehdä uusia asioita koko ajan? Hmm... Vähän pelottavan oloinen ihminen vaikuttaa olevan - ihan vain tämän johtajan esiintymisiä seuranneena taviksena voi näin sanoa!

Jonkun lehden kannessa näin mainoksen jutusta, jossa Anne Brunila viittaa oman lapsensa kehitysvammaan, kuinka se on opettanut elämästä paljon. On hänellä siis asioita joihin voi keskittyyä vapaansa aikana, se on selvää. Miksi hän tuli tuolla asialla julkisuuteen juuri nyt, oman eronsa kanssa samaan aikaa`n? Eroaako itse omasta halustaan vai "pyydettynä"? Kaikkea tulee miettineeksi...



Oma kuntosali - tällä pärjää!
Suomi hävisi monen selvänä pitämän äänestyksen: Suomi ei päässyt YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvan jäsenen paikalle. Syystä tai toisesta Suomi piti ainakin itse itseään selvänä voittajana. Nyt itketään, pohditaan miksi näin kävi. Vaaditaan selityksiä!

Niin tyypillistä; aivan kuin Euroviisujen laulukisoissa joka ikinen kevät: Suomi hehkuttaa itse omaa hyvyyttään - sitten ihmetellään päiväkausia, kuinka tässä näin kävi... Itse työttömänä työnhakijana voin sanoa, että näinhän tässä aina käy.... Sitä hakee hommaan jonka todellakin uskoo saavansa - on juteltu tulevan esimiehen kanssa, homma tuntuu itsestään selvästi omalta - olenhan siihen niin täydellisen sopiva.... Sitten käy kuten YK:ssa Suomelle - joku muu vie potin.

Näin se menee elämässä; mikään ei ole varmaa vaikka se siltä kuinka etukäteen näyttäisi!
Kirkon tunnelmaa
Vielä yksi uutinen tältä päivältä: Anneli Auerin murhatutkimus tulee pysymään median lööpeissä vielä seuraavat kaksi vuotta, saimme tänään kuulla. Juttu tutkitaan uudestaan, alusta loppuun. Voi ei - kyllä tämä olisi jo saanut riittää! Asia avataan uudestaan ja tutkitaan vielä kerran.... Kaikkien lehtijuttujen perusteella on saanut kuvan, että siinä vasta kaamea nainen - lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, satanismia, ryyppäämistä, miehiä ja seksivideoiden pyöritystä, riitelyä ja rähinöintiä. Huumeita, päihteitä. Ihan sairaan oloista toimintaa, jos lehtiin uskoo. Ja kotona samaan aikaan kolme lasta.

Aika kivat istuimet...
Kolme lasta kotona ja lasten nukkuessa kamala riita jonka aikana mies, lasten isä murhataan verisesti. Omituisia puhelinkeskusteluja...  Kukaan ei siis tiedä oikeasti mitään ja maan oikeuslaitos on ihan kädetön selvittämään asian. Joku radiossa puhui noidasta, vanhalla Ulvilan noitapaikalla.... Huh huh.

Tällainen kiinnostaa ihmisiä aivan käsittämättömän paljon - juttuja on kirjoitettua paljon, televisio-ohjelmia tehty ja nyt on kirja tekeillä.

Life is life.....

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Vaalien alla

Kunnallisvaalien ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä oli tänään. En tiedä kuinka moni kävi uurnilla mutta monihan siellä suomalaisista on tottunut käymään jo ennakkoon, monet jo heti ensimmäisenä päivänä. Oma vaarini ennakkoäänesti siltä varalta että kuolisi ehkä ennen vaalipäivää... Halusi kuitenkin vaikuttaa jäljelle jäävien maailmaan äänestämällä... :)

Tyttö nyki koiraa tosi ikävästi
nauhasta. Koira-parka
Oma ongelmani on, että en tiedä ketä äänestää! En tunne kuin yhden kotikuntani ehdokkaan. Senpä takia menin tänään kuuntelemaan paikalliseen kouluun järjestettyä vaalipaneelia. Kahvia ja pullaakin oli luvassa!

Istuskelin vajaat pari tuntia kuuntelemassa jokseenkin sekavaa paneelia; ehdokkaita joka puolueesta oli istumassa salin etuosassa. Heiltä kyseltiin asioita, yleisö kommentoi ja esitti kysymyksiä. Suuri osa panelisteista ei pysynyt aiheessa vaan puhui ihan muusta kuin mistä kysyttiin - ja väliin tulleet yleisökysymykset (joita esittivät pääsääntöisesti muut vaaleissa ehdokkaana olevat henkilöt) sotkivat kuvion entisestään.

Selväksi tuli, että vasemmmiston ehdokkaat haluavat sekä korottaa veroja että ottaa lisää lainaa maksaakseen esimerkiksi uusia kouluihin ja ilmaisiin lukiokirjoihin meneviä kuluja kun taas esimerkiksi kristilliset haluaisivat, että suurituloiset maksaisivat palveluista enemmän kuin keskituloiset ja pienituloiset ja työttömät pääsisivät maksujen suhteen vähemmällä. Kuinka rahat kerättäisiin ja mihin palveluihin ne kohdistuisivat, ei selvinnyt. Ei selvinnyt moni muukaan asia - varsinkin ensimmäistä kertaa ehdolla olevat henkilöt halusivat puhua vain kauniita asioita mitä tekisivät jos olisivat päättämässä asioista. Kuulosti aivan hölmöltä - puuta heinää laskettelivat, suoraan sanoen. Realismi ei paljon puheissa kuulunut - ja hekö sitten kohta ovat päättämässä kunnan asioista. Voi kauhistus!

Jo aikaisemmin kunnallispolitiikassa mukana olleet kuulostivat asiantuntevilta - mutta höpöttivät täydellsiä itsestäänselvyyksiä ikäänkuin puhuisivat suuria hienoja asioita jotka juuri ovat itse keksineet...
Koivunrungot valmistautuvat talveen

Nyt en totisestikaan tiedä ketä äänestää!

Tänään kävin "naapurissa" kaupunginorkesterin kenraaliharjoituksissa. Olipa kiva - en ollut aikaisemmin tiennyt, että sinne voi mennä kuuntelemaan elävää musiikkia. Ja ihka maksutta vielä! Tosi kiva - ei jää viimeiseksi kerraksi! Musiikki on hieno asia - tuntuu tulevan tärkeämmäksi vuosi vuodelta.
Eilen illalla ehdin näkemään oppilaskonsertin hienoja nuoria solisteja musiikkiopistolle! Siellä kannattaa käydä, saa nähdä ja kuulla tuoretta ja nuorta muusikkoutta ja nähdä ylpeitä vanhempia ja tuntea muusikoiden jännitystä ennen esityksiä!

Muutoin olen pyöräillyt sateessa - nyt siis sataa ihan koko ajan... Onhan syksy ja lokakuu ja illat pimenevät. Polttelen iltaisin ja aamulla kynttilää.

Työnhakusaralla olen päättänyt parantaa sosiaalisen median ymmärtämystäni ja puuhailen nyt Facebookin, LinkedIn:n ja Twitterin kanssa... Muutoin aika vaisua elämä tällä hetkellä.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Autolla ja veneellä

Autolla taas surruuteltiin, yli 600 kilometriä paahdettiin läpi syksyisen maiseman ja jo pilkkopimeiden metsätaipaleitten.


Katsuran lehdet tuoksuvat vahvasti
Sää suosi viikonlopun viettäjää - enää ihanammaksi ei syksyinen keli mitenkään voi muuttua! Kirkkaaansininen taivas, vielä sinisempi järven selkä ja veteen heijastuvat puut... Piha-katsura tuoksui aivan uskomattoman vahvasti - kuin toffeekattila!

Omenoita on vieläkin puutarhassa paljon - nyt niitä on jälleen keittiön tiskipöydällä kaksi muovipussillista odottamassa, että saisin niistä jotakin aikaisksi. Kaurapaistosta jos nyt ainakin. Ja miksei omenariisiä - se on hyvää!

Olimme pitkän pätkän järvellä, lapsi ja veli ja minä. Äiti teki sillä aikaa meille lintusia, lihakääryleitä. Hyvää - kiva kun saa valmista ruokaa jonka joku muu on tehnyt! Se maistuu jotenkin ihanan luksusmaisen hyvältä! Itse leivoin äidin pakasteen taas täyteen pullia; saa popsiskella kahvin kanssa. Seuraavalla kerralla leivon jotakin muuta- kakkua tai jotakin muuta hyvää. Leipominen on kivaa ja on kivaa, kun sen syöminen maittaa muillekin.

Pullaa, pullaa - enemmän pullaa!
Tunnelmaa, lohtua
Viikonloppuna tulee puuhailtua kaikenlaista, käytyä torilla ja katselemassa kauppojen tarjontaa, ihailtua maisemia kodin lähellä. Tein pari pitkää kävelylenkkiä sinisen järven rannoilla ja yritin keskittyä tähän hetkeen, siihen joka kulloinkin on meneillään. Entisten asioiden haikailu tai tulevien sureminen ja stressaaminen on vaikea jättää mielestä - vaikka kuinka parhaansa tekisi, pelkää tulevaa ja murehtii pään melkein hajalle kun ei tiedä kuinka elämästä selviää.... Yritän saada asiat omalta osaltani järjestymään parhain päin. Jollei se silti onnistu, voi uudet päätökset tehdä sitten joskus, aikanaan.

Se surettaa kuitenkin, että vaikka en haluaisi omia murheitani kellekään muulle kantaa - huomaan, kuinka suuri suru minun tilanteeni on suvulle ja perheelle. Olen aiheuttanut omilla päätöksilläni ja omalla elämälläni paljon surua ja murhetta vanhemille sukulaisille ja se tuntuu pahalta. Oma työttömyys, yksinhuoltajuus ja se, että en ole onnistunut elämässä tämän kummaisemmin on kurjaa heille. Tosi kurjaa. Yksineläjänä minusta ei ole isoa iloa oikein kellekään.

Mitä sitäkään suremaan, toisaalta. Jokaisen on ihan pakko omaa elämäänsä elää, toisten elämät on kuitenkin... toisten elettävä.

Plääh.





perjantai 12. lokakuuta 2012

Viikonlopuksi maalle ja vesille

A on nii hyvä miel koi oo paha miel... Sanoi entine mies. Ja tottaha hää haasto, näinhän on. Ilo  pintaa vaik syän märkänis, sanoi puolestaan entinen nainen - yhtälailla osui naulan kantaan!

Koululaisten pyörät sievästi parkissa!
Olen pikipuolin lähdössä kisun ja nuorimmaisen kanssa ajamaan taas mummilaan. Kolmen ja puolen tunnin ajo edessäpäin, valtateitä illan pimetessä. Veli soitti ja sanoi pakkasia olevan odotettavissa - minun pitäisi ottaa talvirenkaat mukaan niin veli vaihtaisi ne alle. Ei kiitos, niin en tee. Autoon ei mahdu sitten renkaiden lisäksi mitään muuta - ne ovat likaiset ja hankalat nostaa varaton nurkasta kyytiin. Ri siis onnistu.

Pelkään myös pahoin, että talvirenkaat menevät vaihtoon - niillä on ajettu jo niin monta talvea, että taisivat olla siinä ja siinä jo viime vuonna että ovatko enää turvalliset.



Paneudun tuohon ongelmakenttään kun tullaan takaisin kotiin.              

Vene pitää pian nostaa ylös, sitä ennen haluaisin käydä vesillä vielä kerran ennen talven tuloa. Nauttia raikkaasta syysmaisemasta, syksyn raikkaasta ilmasta ja syvänsinisestä järven selästä.

Nyt on asiat muuten kivasti. Sain taas lähetettyä yhden työpaikkahakemuksen ja tein työnhakukurssin tehtävät. Tein myös kotihommia ihan tarpeellisen määrän - ja kävelin ihanan raikkaassa säässä reilun tunnin sauvakävelylenkin.

Hyvää viikonloppua siis täältä. Nautitaan elämästä!

torstai 11. lokakuuta 2012

Orava ja tikka - tirava ja okka


Ikkunan läpi kuvattu orava siinä syö rusinaa
Pihalla on yllättävän paljon toimintaa kun ihmiset ovat poissa kotoa. Orava, varikset, harakat ja iso lauma pikkulintuja pitää pihapiiriä omana olohuoneenaan. Suuri rusakko hyppeli pihalla aamulla varhain, illalla pihan ohi vilisti kettu. Viime vuonna meillä oli metsähiiriä suuri perhe asustelemassa seinänvieruslaatikoissa ja kukkaruukuissa. Kissa hoiteli ne parempiin suihin - nyt sitä lajia ei enää ole näkynyt. Siiliä ei ole näkynyt aikoihin - jokohan se on mennyt talvilevolle jonnekin lehtikasan uumeniin?

Kun on päivät töissä, ei tuota elämää tiedä olevankaan - ei tule tietenkään moisen asian ajattelu edes mieleen.

Nyt kun istuskelen kotona tietokoneen ääressä, näen eläinten puuhat ja voin seurata toimintaa. Suurimmat eläimet tekevät mitä lystäävät - pienimmät tulevat kun suuret ovat poissa. Varislinnut tuntuvat olevan itsevarmimpia ja oravallakin on etuajo-oikeus pikkulintuihin nähden.

Kävelylenkillä huomion kiinnittää  tikka joka takoo puuhun kiinnitetyn linnunpöntön suuaukkoa... Mitähän se siitä saa irti?

Luonto elelee omaan tahtiinsa, hengittää sään ja vuodenaikojen mukaan. Osaisipa itsekin - tehdä sitä mitä luonnon mukaan pitäisi. Nyt en tiedä mitä voi ja pitää tehdä - teen kuten luulen oikein olevan - hulluna haen töitä ja juoksen avointen työpaikkojen perässä kuin mikäkin idiootti. Mihin pitäisi fokusoida, mihin laittaa kaikki paukut? Kun sen tietäisi, olisi elämä helpompaa....

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Tänään satoi vettä, wet day today, hela dagen

Siinä se tintti on - kiireisenä ei jää paikoilleen
Aamull satoi vettä kohisten ikkunan takana. Heräsin kuuden aikaan kohinaan, päästin kissan sisään ja tulin sänkyyn vielä tunniksi. Lapsi tuli viereen, hänkin oli herännyt sateen suhinaan.

Päivällä vettä tuli kohisten taivaalta. Katsoin sadetta ikkunasta samalla kun yritin saada itseni motivoiduksi hakemaan työpaikkaa jota en usko saavani. Sade tuli aika ajoin  kovempana, välillä melkein tauoten. Ikkunan takana puuhailee orava ahkerasti piilotellen omia aarteitaan maahan. Se vie siemeniä ja muita herkkuja piiloon lehtien alle, hakee kohta pois ja vie toiseen paikkaan. Häntä heiluu höyhenen kevyesti kun se hypähtelee pihalla.

Talitinttilauma etsii ruokaa jo pihalta - ja häpeäkseni tunnustan, että olen vienyt niille kourallisen hiutaleita ja muuta hyvää joka päivä. On ihana katsella niiden puuhailua - laumassa on ehkä 6-8 lintua ja talitinttien lisäksi mukana on toistakin sorttia; olisiko sinitiainen - niin luulen.

Välillä varis käy katsomassa pihapiiriä - se näyttää valtavan suurelta ja vähän pelottavalta kun on katsonut pienempiä eläimiä lähietäisyydeltä. Valtava nokkakin sillä on!
Siivosin komeron

En mennyt lenkille tänään enkä eilenkään. Tänään siivosin yhden keittiön kaapin ja silitin pyykkiä. Kaapissa oli yli kymmenen vuotta vanhaa currya - ja muitakin vanhoja mausteita. Siivottu on nyt, pois heitetty vanhat mausteet. Pesin koneellisen vaatteita.

Eilen leivoin kakun josta piti tulla "mud cake" eli sisältä löysä kakku joka maistuu ihanan paksusti suklaalta - mutta se oli liian kauan uunissa ja tuli ihan kypsäksi. Hyvää se on silti. Ainakin kermavaahdon ja kahvin kanssa.

Kaikki lapset olivat eilen kotona - söivät kuin leijonalaunma. Ahnaasti ja paljon, häipyivät sen jälkeen pöydästä kovasti lörpötellen ja meuhkaten. Kiva kun viihtyvät kotona ja ovat toisilleen hyvää seuraa. toivottavasti läpi elämän! On hienoa, jos voi olla sisarusten kesken ystävänä, läheisenä, tukena ja turvana aikuisena ja vielä vanhananakin.

Olen kyllästynyt olemaan kotona - kaipaan juttukaveria ja aktiivisempaa otetta elämään! Eilen avasin itselleni uuden Twitter-tilin ja yritän saada siihen "älykkäitä" kommentteja - ajatuksena on alkaa ylläpitää sitä yhtenä työnsaantia avustavana sosiaalisen median välineenä. Sinne sitten pitää miettiä sanomisiaan - antaa hyvä ja aktiivinen mielikuva itsestä hyvänä työntekijänä... Laitan linkin twitteristäni esiin kun olen saanut sinne keskusteluja - siinä on jo seuraajia ja olen saanut joitain vastauksiakin, ihan spontaanisti.
Muffinssien päällinen on tehty kermasta ja Omar-karkeista!
Makeeta, ihan totisesti!

Puuhailen kaikenlaista koko ajan - nukun melkein vähemmän kuin töissä käydessäni... Saanko mitään aikaiseksi? Enpä tiedä - lupaamani neulekin lapselle on vielä ihan alkutekijöissä vaikka se on aloitettu aikaa sitten. En ole saanut neulottua juuri mitään, muutenkaan.

Oma kahvihetki tänään
Osallistun tästä viikosta eteenpäin yhdelle TE-keskuksen järjestämälle työnhakukurssille. Se on verkkokurssi jossa oppi annetaan verkkosivun kautta. Alku on hyyyyyvin rauhallinen... näin kahden päivän aikana olemme vasta esittelemässä itseämme! Sain kuitenkin tuon Twitter-ajatuksen ohjaajalta joten jo pelkästään sen takia kannattaa olla mukana. Voihan olla, että sieltä saa vielä paljon muutakin hyätyä tulevina viikkoina!

Illalla olin taas yhdellä kursseistani. Kun tulin kotiin, oli lapsi leiponut kaverinsa kanssa muffinsseja! Olivat kaverin kanssa selanneet Pirkka-lehteä ja löytäneet hyvän ohjeen josta olivat tehneet pellillisen muffinsseja. Tosi hienoa!

Sain yhden työhakemuksen lähtemään tänään. Ja yhden avoimen hakemuksen. Eilenkin laitoin yhden menemään. Unohdan ne sikäli - mitä niitä sitten enää muistelemaan; jos tärppää, luen sivuja ja tietoja firmasta sitten taas.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Ihan hyvin menee, kiitos

Oma kaveri, makailee siinä emäntänsä tyynyllä itsevarmana!
Olen ottanut tavaksi käydä jonkinlaisella lenkillä joka toinen  päivä. Sauvakävelyllä, hölkällä tai pyöräilemässä. Se ei aina ole kivaa tai houkuttelevaa - mutta kun pääsee ulos ja liikkeelle, tuntuu melkein säännönmukaisesti hyvältä. Luonto muuttuu paljon - tänään on eri näköistä kun eilen tai viime viikolla. Lehdet lentelevät puista - kauniin värikas luonto on muuttumassa paljaaksi kun puut ja metsät muuttuvat paljaiksi.

Tällainen merkki, jahas.
Olen alkanut käydä ruokakaupassa vähän pitemmässä matkassa ja polkupyörällä. Kuuden kilometrin päähän pyöräily ja takaisin könyäminen on jo ihan hyvä lenkki - meikäläiselle! Haluan päästä parempaan kuntoon - ja koska pelkään sitä kovasti monen minullekin lupaamaa ja ennustamaa työttömyyden ja varattomuuden aikaansaamaa masennusta - niin on toki hyvä olla hyvässä kunnossa jos elämä vielä tästä menee niin pahaan jamaan, että ei tee muuta mieli kuin heittää pyyhe
kehään.

Tämä elämäntilanteen suuren suuri epävarmuus ja pelossa eläminen ovat tuoneet kuitenkin oudon ilmiön: tunnen päivittäin valtavaa iloa ja oudon vahvaa onnea elämästä! Kuljen ulkona ja seesteinen rauha valtaa mielen jopa niin, että kyyneleet pursuavat silmiin. Olen täällä, keskellä elämää vaikka olenkin sivuun heitetty ja näin totisen epäonnistunut kaikessa siinä, mikä tämänpäivän elämässä on tärkeää. Olen ihminen jolla ei ole työtä, ei tulevaisuutta....

Täällä on helppo kuljeskella.
Jotenkin tuntuu, että kun on sellaisessa elämäntilanteessa, että mikään ei ole selkeää ja mitä vain voi tapahtua - on olo kuin lastulla lainehilla - virta vie minne haluaa, tekipä itse mitä vain.... voi vain jatkaa yrittämistä ja uskomista - ja yrittää nauttia elämästä niin kauan kuin elämä on tässä ja nyt.

Kotona teen asiota - luen paljon kaikenlaista, puuhailen ja touhuan. Sielläkin tunnen hetkittäisiä seesteisyyden ja onnen hetkiä - aivan kuin eläisin viimeisiä päivä ja saisin nähdä elämän kaiken hienouden vielä täältä sivusta - tavallaan jo kaiken pois antaneena.

Mutta enhän ole antanut kuitenkaan vielä periksi, vaikka sivussa olenkin! Yritän vielä päästä työmaailmaan, käyn kursseilla oppimassa uutta kolmasti viikossa, yritän kohentaa omaa kuntoani ja yritän pitää mielialan hyvänä. Tuntuu ehkä kamalan itsekkäältä - iteensä satsaaminen ei ole asia johon olen aikaisemmin satsannut. Uskon kuitenkin, että lapset ja koko heidän tulevaisuutensa voittavat siitä, että voin hyvin - vaikka loppuun saakka! Kun pitää lupun korkealla, ei tarvitse suvunkaan ihmetellä, miten ja kenen tarvitsee auttaa; eihän kellään siihen olisi mahdollisuuksia tai aikaakaan! Siispä kerron heille jotka vointiani kyselevät, että meillä menee oikein hyvin - mitäs tässä! Muilla on kiire ja vielä kiireempi; ovat töissä ja stressi painaa. Uudet tuttavuudet kursseilla ja minulle uusissa yhdistyksissä eivät vointia kysele; ollaan vielä tuntemattomia toisillemme ja ne jotka haluavatomasta elämästään kertoa, kertovat kiireistään, työstään ja suurista vastuistaan!
Sunnuntain ateriahetki.
Jauhelihapihvi, sienikastike,
kukkakaalia.

Kyllä se tästä vielä minunkin perheelleni kirkastuu - uskon! Haluan uskoa ja haluan nähdä valoa.

Ruokaa olemme syöneet joka päivä, ja ihan hyvää ruokaa jopa. Kasvikset jäävät kauppaan, samoin kaikki kallis herkkuruoka eikä leikkeleitä osteta ikinä - paitsi viimeisen päivämäärän alennuksella.  Joka päivä löytyy ruokaa puolella hinnalla tai kolmenkymmenen prosentin alennuksella hyllyistä - aamulla aikaisin ja illalla myöhään parhaiten. Jauhelihaa, kanaa ja maitotuotteita lähinnä. Leipä on kallista - meillä syödään nykyään paljon näkkileipää ja tarjous-ruisleipää. Huomenna leivon sämpylöitä.

Huomenna alan tehdä omaa projektiani tarkan aikataulutuksen avulla; joka päivä kirjoitan 4 tuntia. Muun ajan - 20 tuntia per vuorokausi - hoidan kotia ja lapsia sekä eläimiä, haen töitä, käyn kursseilla, luen läksyjä ja kirjoittelen tänne. Ja hoidan kuntoa ja nukun 7 tuntia vuorokaudessa. Näin siihen saakka kun muutos tulee;  sehän voi tulla piankin!

perjantai 5. lokakuuta 2012

"Naiset haluavat rinnalleen tosi äijän"

"Naiset haluavat rinnalleen tosiäijän eivätkä ituja syövää prinsessamiestä." Näin kaiken kattavasti toteaa laulaja Jippu naistenlehden haastattelussa tällä viikolla. Ja näin mehukkaasti hän myöskin sanailee lehden haastattelussa: "Vihdoin olen suhteessa, jossa mies on perheen pää. Olin kaivannut sellaista jo vuosia. Miestä, joka sanoo minulle, että turpa kiinni ja keitä sitä kahvia."

Huh - radikaalia - nuorelta (27v) naiselta. Lisää pesee: "Aiemmissa suhteissa olin saanut olla se kaiken hoitava nainen. Nyt minulle sanotaan missä ja monelta pitää olla, milloin syödään ja milloin nukutaan. Se on kuin lepoa..."

Juu. Onhan se varmasti kiva kun joku huolehtii - itsekin sitä kaipaan aika ajoin. Tai no - en ehkä sitä huolehtimista varsinaisesti mutta yhdessäoloa ja välittämistä, niinkuin toisesta ihmisestä välitetään... Kaipaan lähinnä kumppania ja mahdollisuutta saada jakaa elämä jonkun kanssa. Olen itekin ollut suhteessa jossa olin se "kaiken hoitava nainen". Sekin on ok aikansa - mutta ei ikuisesti! Ja talousasiat pitää jakaa! Ei sekään ole kivaa, että nainen pannaan hoitamaan kaikki silläkin saralla - ja vedotaan "sähän haluat olla tasa-arvoinen". Ei tasaarvoine  ole sitä, että nainen elättää miehen - niinkuin minulle on selitetty!

Parisuhdekiemurat puhuttavat aina ja ikuisesti. Ne ovat niitä ihmisen ikuisia asioita - sukupolvesta toiseen, vuosisata toisensa jälkeen pähkaillään samoja asioita - kulttuurien omista lähtökohdista lähtien, tietty.
Nuput ovat auenneet!
Mietin toki silloin tällöin myös kulttuuritaustaa ja sen vaikutusta; miten islamistisissa maissa joissa nainen elää ison kaapunsa alla (meikäläisen näkökulmasta) vankina. Kuinka kaavun sisällä eletään? En ole koskaan nähnyt kaapuihin puettuja naisia töissä; voiko kaavun riisua työssäoloajaksi vai saako kaapuun pukeutunut edes käydä töissä? Kuinka elämä kotona luistaa - jos nainen ei voi käydä töissä, mies tuo rahan kotiin ja vaimo hoitaa isoa lapsikatrasta ja kotia.... Miten se toimii, oikeasti? Entä jos ei ole lapsia? JOs mies on väkivaltainen, kuka silloin voi auttaa???

Toisella kielikursseista jolla käyn on pari musliminaista - nuorehkoja, tummia tyttöjä ilmeisesti Somaliasta. Istuvat luokkahuoneessa pitkissä mustissa kaavuissa päästä varpaisiin peitettyinä, huivit päässä mutta kasvot ja kädet näkyvissä. Viime tunilla toinen tyttö ei ollut paikalla ja paikalla ollut tyttö teki ryhmäharjoituksia suomalaisen keski-ikäisen miehen kanssa. Nauroi kovasti ja heillä tuntui olevan hauskaa... Omat vähäiset tiedot ja kulttuurin tuntemattomuus saivat miettimään, kuinka tyttö voi tehdä harjoituksia miehen kanssa - olenhan lukenut, että miesten kanssa ei saa olla tekemisissä jollei perheen joku mies ole paikalla "vahtimassa tytön kunniaa".

Naistenlehden juttuja on kiva selailla ja lueskella - nyt kun moiseenkin on aikaa. Kirjaston lehtisalista löytyvät melkein kaikki suomalaiset lehdet, ulkomaisista jokunen. Helsingin Sanomia saa yleensä jonotella pitkäänkin, vaikka niitä tulee hyllyyn kaksin kappalein.

Oranssi väri piristää!
Opin tänään, että lempivärini ovat tänä syksynä muotia - oranssi ja lila/violetti. Lapsena sanottiin sinipunainen, ja vanhemmat ihmiset sanoivat oranssia punakeltaiseksi. Noiinhan ne värit vesiväreillä sekoitetaan! Oranssi on varmasti värinä Suomessa aika uusi - luonnossa sitä on tietenkin joissain kukissa ja marjoissa ja porkkanassa - mutta onko muuten?

Nyt voisi pukeutua yltäpäältä oranssiin - itse tyydyn tällä haavaa oranssiin kynsilakkaan ja kaulaliinaan, liilaan neuleeseen ja rannekkeisiin!

torstai 4. lokakuuta 2012

Mitä teet, mihin saat aikasi kulumaan - kun olet työtön?


 
Käyn kävvelyllä, katselen puita, pihoja ja hengitän raikasta ilmaa
Tapasin ex-anoppini toissa viikonloppuna. Hän ihmetteli, mitä teen päivisin kun en mene töihin. Olenhan ollut viimeiset - niin - 25 vuotta (huh!!!) täysipäiväisesti töissä ja moni työpäivä päättyi vasta myöhään illalla; tein usein pitkää päivää ja työmatkojakin oli, tosin ei joka viikkoa eikä ihan joka kuukausikaan. Joka tapauksessa – olin ollut töissä kauan ja tehnyt pitkiä työpäivä heti opiskeluajoista lähtien. Kuinka sellainen ihminen voi pärjätä kun työtä ei enää ole?

Omenamehun tekoa mehumaijassa
Siis kuinka jakselen työttömänä - vaikutanhan vielä ihan samanlaiselta kuin ennenkin? Moni on ihmetellyt sitä, että olen aivan kuin ennenkin enkä vaikuta masentuneelta, nuutuneelta ja jaksan nousta aamulla sängystä. Katsovat tarkkaan merkkejä henkisestä romahduksesta, masennuksesta.

Ex-anoppi, samoin kuin moni muukin henkilö joita olen tavannut ja jotka ovat kuulleet minu olevan työtön YT:den jälkeen, ovat miettineet miten saan päiväni kulumaan. Moni kuvittelee varmaan, että töistä pois jäänti saa ihmisen putoamaan tyhjiöön, osaamatta tehdä yhtään mitään muuta. 

Sokeria omenalohkoille
Asia ei kuitenkaan ole ihan noin yksinkertainen. Minulla on koti ja kolme lasta, monta eläintä kotona. Aikaisempina aikoina ja monessa maassa yhä vieläkin, kaltaiseni äiti hoitaa päivät kotia – kyllä siihen saa aikaa kulumaan, jos se kodin- ja lastenhoito tuntuu itsestä mielekkäältä. Mikä sen mukavampaa lapsille! Kun siivoaa, pyykkää, silittää ja mankkeloi, tekee ruokaa ja leipoo ja – näin syksyllä – keittelee mehuja ja hilloja, päivät täyttyvät helposti ja ilta koittaa nopsaan. Ongelma tulee vastaan viimeistään, kun laskujen maksun aika koittaa - kotityöstä ei saa palkkaa ja kun on ainut vanhempi perheessä, ei rahaa tule mistään. Minullahan ei ole kumppania, ei ole miestä jakamassa elämää rinta rinnan kerallani - en ole kumppani kellekään.  Olen yksinhuoltaja ja lapset ovat YH-lapsia. En voi olla kotona ihan noin vain. En haluakaan tulla tukien varassa eläjäksi! Stressi on siksi valtava; mistä saan palkkaa, työtä jolla maksaa laskut? Olen hakenut töitä kaupoista ja vaikka mistä; tuntuu, että olen muuttunut täysin läpinäkyväksi, näkymättämäksi. En kelpaa mihinkään!

 Uutta omenamehua nautittavaksi
Olen hoitanut kotia näinä kesän jälkeisinä kuukaisina paljon. Se on nyt ollut erityisen tärkeää, kun meille kotiin on tullut paljon poisnukkuneen omaisen tavaroita – koti on tuntunut lähinnä kirpputorilta joka on nurkkia myöten täynnä – mitä tehdä sohvalla, tuoleilla, jakkaroilla ja TV-tuolilla jotka eivät millään meinaa mahtua kotiin, vaikka kuinka toivoisi? Mitä tehdä tavaroille joita ei tarvitse mutta tuntee olevansa epäkiitollinen jollei ole kaikesta kiitollinen? Kiitollinen olen kyllä – ikävä poisnukkunutta on välillä kova ja haluaisin tietenkin kunnioittaa häntä ja muistan jatkuvasti, kuinka hän itse piti näistä tavaroista ja ne olivat hänelle rakkaita.... 

Takaisin aiheeseen – mitä teen päivät pitkät? Pääasiassa haen tietenkin töitä. Tavoitteeni on ollut hakea yhtä työtä joka päivä – mutta siihen en ole kyennyt. Olen kyllä soitellut työnantajilla ja konsulteille sen lisäksi että haen töitä. Työnhaku on hämmästyttävän raskasta. Yhteen hakemuksen tekemiseen menee aikaa – ja nyt jo alkaa painaa se seikka, että hakemukset tuntuvat uppoavan johonkin mustaan aukkoon – erittäin harvoin hakemuskesta kuulee mitään sen jälkeen kun sen on lähettänyt. Olen yrittänyt tehdä hyviä hakemuksia ja CV:tä, hioa omat sivuni kunnolliseksi – mutta mitään ei silti kuulu. Olen lähetttänyt myös hakemukseni ja ansioluetteloni, sekä suomen- että englanninkieliset, ammattilaisten arvosteltavaksi. Olen saanut vastaukseksi, että dokumenttini ovat erittäin selkeitä ja hyviä – yksikin henkilö kaytti sanaa ”täydellinen”. Silti en kelpaa kellekään! 

Välillä katselen vain ikkunasta ulos!
Yritän myös opiskella. Käyn kahdella kielikurssilla ja pian menen kuvankäsittelykurssille. Saan onneksi kurssit puoleen hintaan, koska olen työtön. Käyn myös oman ammattiliiton kaikissa mahdollisissa koulutuksissa ja kurseilla.  

Hakemusten tekoon ja kursseihin menee iso osa päivää. Muutoin hoidan kotia ja yritän myös pitää huolta itsestäni, lasten lisäksi. Se ei olekaan sitten ihan helppoa – ei huvita oikein liikkua ja tehdä jumppaliikkeitä, ei ole oikein mahdollisuutta syödä vihanneksia ja muuta terveellistä. Kaikki on kamalan kallista ja jos en pian saa töitä, näen ison katastrofin uhkaavan. Välillä on kovasti vaikea uskoa, että kyllä tämä tästä... Mutta yritän kyllä, ihan joka päivä! 

Se, että työn myötä häipyivät kaikki aikuiset sosiaaliset suhteet tuntuu vaikealta. Olen sen takia ilmoittautunut erilaisiin yhdistyksiin ja parissa olen käynytkin. Olen niissä uusi ja vie aikaa, ennenkuin olen tuttu hmuiden kanssa.... Olen outo lintu, huomaan. Yhdessä yhdistyksessä sanottiin, että olen rohkea kun uskalsin tulla mukaan vaikka en tunne ketään ja olen ihan yksin. 

Syksyn merkkejä - haavan lehtiä
metsän reunalla
Näin ne päivät menevät, siis.

Tietenkin seuraan aikaani. Luen lehdet kirjastossa tai TE-toimistossa. Siis luen paljon lehtiä ja kuuntelen radiota, seuraan keskusteluja. Kohta on USA:n presidentti-vaalien ensimmäinen väittely Obaman ja Romneyn välillä. Odotan sitä innoissani!

Joka päivästä olen onnellinen. Kun se on mennyt ihan ok - vielä olemme tässä kodissa ja vielä on lämmintä ja valoa, Ja söimmekin, ihan tavallista ruokaa. Kanaa ja riisiä tänään lapsille. Itse söin ruispuolukkapuuroa.