maanantai 21. tammikuuta 2013

Valtaa ja sen kääntöpuolta

Juuri  vannoo USA:n toisen kerran valittu presidentti Barack Hussein Obama virkavalaansa Washingtonissa. Todella mielenkiintoista katsoa kuinka valta maailman mahtimaassa näkyy ja näytetään. USA:n politiikka ja tekeminen vaikuttavat valtavasti - tavalla tai toisella - suureen osaan ihmiskuntaa, myös oman maansa ulkopuolella. Ja ovathan juhlallisuudet hienot ja hulppeat katsoa.

Elokuvissa keittiön pöydän ääressä!
Eilen illalla katsoin vuonna 2011 tehdyn elokuvan "Vallan kääntöpuoli" (The Ides of March) kuvitellun demokraattiehdokkaan Mike Morrisin presidenttivaalikampanjasta USA:ssa. Filmin on ohjannut George Clooney ja hän myös näyttelee toista pääosaa. Toinen pääosa elokuvassa on kampanjapäällikkö Stephen Meyersillä (Ryan Gosling).Valta, vallanhimo, likainen kulissipeli ja puheiden ja poliittisen retoriikan täydellinen valheellisuus ovat pahaa katsottavaa vaikka olisi jo kuinka poliittiseen peliin kyynistynyt katsoja. Todennäköisesti juuri tämä koko homman iljettävä likaisuus ja "pahuus" ovat täydellisen totta - näin voi sanoa pinokaupalla polittisia dekkareita ja muita kirjoja lukeneena ja useamman filmin ja TV-ohjelman nähneenä. Peli ja kisa vallasta on raakaa - on aina ollut ja tulee aina olemaan. Filmin tarina oli muutoin hyvin naivi ja jopa korni - ihan höhlä! Silti se oli mukava katsoa - jostain syystä poliittinen ja taloudellinen maailma eri osa-alueiltaan kiinnostavat minua tosi paljon! Filmin tarina ja hahmot jäivät elämään mielessä ja palasivat yöllä ja vielä aamullakin mieleen.

Näin kerrotaan filmin esittelyssä: "Vallan kääntöpuoli kurkistaa demokraattisen prosessin julkisivun taakse ja tuloksena on hyvin ohjattu ja näytelty poliittinen draama, joka lopulta kuitenkin jää varsin hampaattomaksi."


Robert Harrisin kirja jota olen juuri nyt lukemassa "Salaliitto" kuvaa valtataistelua Caesarin ja Ciceron aikana Roomassa ennen ajanlaskumme alkua. Tutun kuuloista on kisa vallasta silloinkin. Kerron kirjasta lisää muutaman päivän päästä kun saan sen luettua!

Menepä katsomaan vielä Obaman virkaanastujaisia! Puhe, kulkue, koko proseduuri; ne tulevat olemaan lehdistön ja poliittisten analyytikkojen tutkittavana ja tarkan analyysin kohteena lähipäivinä ja -viikkoina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti