Aamulenkiltä tekemään suunnitelmia

Aamu alkoi kuten aamuilla on tapana: vaikea nousta sängystä ylös! Kun sieltä saa ylös kömmittyä, vaatteet vedettyä niskaan ja löytää itsensä haukottelemasta ja venyttelemästä lenkkipolulta, tuntuu jo kohta paremmalta. Ehkä...

Aamu oli kaunis tänään. Kirkas taivas, pikkupakkanen. Yöllä jäätynyt eilen auringossa velliintynyt lumi ja jää rouskui jalkojen alla jalkakäytävillä. Metsässä lumi oli ihanan pehmeää.

Lehtikuuset vasten aamun kajoa. Päivä alkaa!

Tavoitteenani on yleensä saada noin puolen tunnin lenkki tehtyä niin, että ennätän kuuntelemaan kahdeksalta alkavan tunnin mittaisen radion Ykkösaamun keittiössä puuhaillessa ja aamukahvia juodessa. Ykkösaamu on oma "sanomalehteni" kun en lehteä pysty tilaamaan - ja hyvinhän sieltä tosiaan saa asiat ja uutiset tietoonsa. Luen tietenkin nettiuutisia pitkin päivää, mutta aamun kunnon uutisohjelma on hyvä alku päivään. Töissä käydessä kuuntelin usein Ykkösaamun autosta. Nyt sitten keittiössä, paikkoja kuntoon laittaessa ja eläimiä ruokkiessa...

Tavoitteet auttavat hahmottamaan - tai ei
Teen itselleni aina jonkin tavoitteen päivälle. Useinkaan en omaan tavoitteeseen pääse - mutta aamulla aina uskon, että päivä onnistuu ja saan aikaan sitä ja tätä. Eilen onnistuin kirjoittamaan kaksi hakemusta mielenkiintoisiin työpaikkoihin. Tänään on tarkoitus kirjoittaa kolme.

Ensin nuo siniset valmiiksi, sitten uutta  lankaa puikoille!

Langat, oi langat!
Kahden työpaikkahakemuksen jälkeen eilen menin tekemään itselleni jotain syömistä ja suunnittelin, että kirjoitan ne tekstit, jotka olin luvannut tehdä. Muutaman tunnin työ kyseessä. No niihin ei sitten into jostain syystä riittänytkään. Siinä keittiön pöydän ääressä istuessa ja Putinin kirjaa lukiessa tunsin, että jotain puuttuu... Mitä? No, hyvänen aika: Neule! En ole neulonut kuin muutaman rivin viikonlopun jälkeen.

Hain neuleen ja lankoja seuraavaan neuleeseen - vuorilapasiin - ja levittelin ne pöydälle. Ja a vot, tulipa taas hyvä olo. Langat saavat mielen rauhoittumaan - mikä lie siinä on? Lapsuuden turvallisuuden tunne pulpahtaa  jostain sisikunnista, ehkä. Mummin neuloessa ja itse lapsena siinä jakkaralla hänen keinutuolinsa vieressä istuessa ja mummin lankoja järjestellessä oli hyvä olo. Juttelimme kaikenlaista, mummi kertoi lapsuutensa muistoja ja sattumuksia - joita en kovin paljon enää valitettavasti muista.


No. Nyt olen taas haaveineni tässä kuin tuo kuvan tyttö. Nainen. Katse kaukaisuudessa, kirja sylissä.

Tuo kuva on vanha, en tiedä kenen piirtämä. Se on ollut isän äidillä, sitten tädillä josta sen sain. Piirustus on ruskeassa pahvisessa passepartoussa, ohuissa kehyksissä lasin alla. Katson usein kuvaa, tuossa kirjoituspöydän edessä. Taulu ja piirustus on varmaan 40 -luvulta. Näen siinä oman itseni, kaltaiseni naisen. Jotenkin. Vähän alakuloinen, istuu ja miettii. Katse on kaukaisuudessa, koko olemus ja ryhti jotenkin alamaissa. Mutta hän on kotona, mukavassa tuolissa. On lämmin ja on kirja... Kaikki hyvin, paitsi - jotain.

Nyt on lopetettava haaveilu! Kolme hakemusta kehiin ja sitten ne tekstit! Siivotakin pitää!

Hopi  hopi!