Lamppu loistaa keittiössä |
Hassu juttu
Työkaveri kahden eri työpaikan ajoilta laittoi viestiä ja kertoi, että minun valokuvani on yhden ison maan pääkaupungissa, yrityksen neuvotteluhuoneen seinällä. Laittoi kuvankin jossa näin oman muutaman vuoden takaisen naamani hymyilevän neuvottelupöydän takana. Aika hämmentävää - mutta hauskaa! Siinä ne ihmiset istuu neuvottelussa ja katselee meikäläisen naamaa seinällä - kuka tietää edes, kuka siinä on? Joku suomalainen nainen,varmaan joku sanoo... Tai ainakin eurooppalainen.
Syntymäpäivä
Tänään on nuorimman lapsen syntymäpäivä. Laitoin hänelle hyvän aamupalan kauniisti kattaen; tapa, joka on ollut meillä koko lasteni kasvuajan - se alkoi jo oman äitini kotona; hänkin sai aina syntymäpäivänä kukan, kortin ja jotain kaunista pöytään, lahjankin. Niin sitten minäkin - samoi omat sisarukset - lapsena.
Hiirimamma on iso pannumyssy jonka mahan alla odottaa synttärisankarin lempiruoka: Satay-kanaa iso kulhollinen. |
Jo ovat oksien silmut kehittyneet näin paljon. Mikähän puu on kyseessä? |
Tänään aloitin taas uuden kirjan. Selailen aina kirjastossa uutiskirjojen hyllyjä ja nyt tarttui käteen todellinen tiiliskivi, järkäle. Putinista kertova, Bazar -kustantamon suomeksi kustantama kirja "Uusi tsaari- Vladimir Putin ja hänen Venäjänsä" vaikuttaa noin 50 sivua luettuani mielenkiintoiselta. Hyvin käännetty, teksti soljuu. Vähän skeptisenä sitä vielä luen, mutta onhan siihen tehty paljon tutkimusta. Mietin, onko amerikkalaisen tekijän tekemänä jokin tarkoitus; miksi kirja on tehty? Onhan Putin tietenkin hahmona mielenkiintoinen ja maan johtajana valtavan tärkeä ja vaikuttaa miljoonien ihmisten elämään niin Venäjällä kuin monessa muussa maassa.
Kirja alkaa Putinin lapsuudesta ja hänen vanhempiensa elämän kuvauksesta, köyhistä oloista joissa Putinit asuivat ja elivät sodan jälkeen. Alussa kerrotaan motiiveista, miksi nuori Vladimir halusi lähteä opiskelemaan lakia, miksi meni KGB:hen töihin jne. Kuinkahan totta tuollaiset ajatukset ja analyysit voivat olla kun puhutaan ihmisestä, josta luodaan mielikuvaa tietynlaisena johtajana? Väitteet ja faktat todistetaan viitteillä - kirjan lopussa on pitkä liite-osio josta voi halutessaan tarkistaa asiat.
Katsotaan, saanko järkäleen luettua. Nyt se kyllä ihan imee puoleensa!
Luen mielelläni päiväsi kuulumisia, vaikka ei ihmeempiä olisi tapahtunutkaan. Kotoisalta kuulostaa, vaikka rahasta onkin huolta. Itse olen töissä ja silti olen todella tiukilla, kun yritykselleni kävi huonosti viitisen vuotta sitten. Makselen niitä laskuja vielä pitkään. Olen oppinut, että raha ei ole enää se tärkein. Toki niin, että jotenkin pärjää. Mutta tosi pienellä sitä kyllä pärjää, kun käyttää mielikuvituksta ja laittaa ajatusta. Oikein ihanaista maaliskuista keskiviikkoa!
VastaaPoistaRahasta sanotaan usein, että se ei ole tärkeää. Silti meidän nyky-elämämme on rakennettu rahan päälle - mitään ei voi tehdä, jollei ole rahaa. Ei olla olemassa, edes. Kun rahaa ei ole, kiertää ajatus entistä enemmän raha ympärillä - ja ärsyttää itseäänkin, rajattomasti. Täytyy vaan yrittää sivuuttaa asia niin paljon kuin pystyy!
VastaaPoistaHyvää naisten päivää!