Jättipalsami valtaa alaa huimaa vauhtia.

Siinä niitä nyt on; pieni otos jättialueesta. Jättipalsami viihtyy!

Sunnuntai-päivä meneillään. Kaikenlaista olen suunnitellut tekeväni viikonloppuna mutta laiskottaa. Ei huvita sen koommin ikkunanpesu, silittäminen, työhakemusten kirjoittaminen kuin oikein mikään... Olen pessyt pyykkiä kyllä mutta nyt ne pitäisi saada nättinä kaappiin. PLÄÄH. Tässä istun ja kirjoittelen tänne mitä mieleen putkahtelee. Lista haettavista töistä rassaa mieltä. Kohta, kohta alan  kirjoitella hakemuksia...

Kultapiisku. Vanha, tuttu puutarhakasvi. Ihana väriläiskä harmaassa säässä.

Ulkona on viileää.  Kävin aamulla pitkällä kävelyllä hurtan kanssa mutta sitten taas loppui into ja puhti. Mihin se aina häviää, ihan tyystin?

Naapurin puutarhassa luumut kypsyvät vanhassa puussa.

Valkoinen yksilö

Katselin taas  niitä valtavia kasvustoja jättipalsamia, joita täällä seudulla on tosi paljon - ihmisten pihoilla, ojien penkoilla ja ojissa. Satoja ja tuhansia kasveja eikä kukaan niistä tunnu välittävän. Tuolla lenkkipolun varressa niitä on myös paljon.

Kiskoin niitä isot kasat jurineen ylös niinkuin teen joka kerta kun siellä kävelen, monta kertaa viikossa, mutta se on kärpäsen pissa verrattuna siihen määrään, mitä niitä nyt on. Ja ne tosiaan leviävät ja valtaavat alaa koko ajan lisää - nyt jo niitä on valtavasti enemmän kuin viime vuonna. Mitä voi tehdä?

Kun niitä on paljon, alueen yllä on sellainen oma, tunkkaisen oloinen tuoksu. 

Tyypillinen näkymä: Palsamia pursuaa joka puolella, suurin osa takapihoilla ja
pihojen reunuksilla, metsän reunoilla. Aika hurjaa! Haju on hiukan tunkkainen.

Ne ovat nyt täydessä kukkimisvaiheessa ja niitä on paljon! Mikään eläin ei niitä näytä syövän joten ne leviävät holtittomasti. Hyvin vetisiä kasveja tuntuvat olevan - ne on helppo kiskoa juurineen maasta mutta ne pitäisi varmaan kuskata jonnekin pois, polttaa juurakot koska jos juurenpätkiä jää maahan,ne jatkavat lisääntymistään. Maansiirtojen mukaan ne juuri ovat monille paikoille levinneetkin.

Jännä kirja, hyvää viihdettä

Jännitystä kirjan muodossa; Grisham on hyvä
Luin yhden vasta kirjastosta hakemani kirjan hetki sitten loppuun, eilen aloitin. Myöhään yöhön luin kirjaa ja heti aamulla taas jatkoin. John Grishamin Armahdus on jännittävä tarina, hyvin veti puoleensa ja viettämään aikaa  jännän pakotarinan kanssa Bolognan historiallisilla kujilla - joista opin taas uutta. Kun lueskelen,  inulla on tapana etsiä netistä tietoa  paikoista, jossa kirjan tapahtumat liikkuvat. Nyt lueksin Pohjois-Italian maisemista ja historiasta, Bolognasta ja Milanosta ja vähän Washingtonistakin, hallinnon eri paikoista. Kiva kirja. Minulla on tuossa vieressä toinenkin John Grishamin kirja - mietin, uskallanko aloittaa vai nielaiseeko sekin minut kokonaan...? Luultavasti nielaisee!

Uusimmat sukat
silityksen jälkeen narulla

Luin siis kirjan ja neuloin nuo Nalle-lanka-sukat valmiiksi. Pesin pyykkiä ja siivoilin päällisin puolin. Kastelin kukat. oleilin ja annoin ajan kulua.

Noiden tekemisestä ei kunnian kukko laula - mutta tokkopa  meikäläiselle minkäänlainen kukko laulaa, teenpä sitten mitä hyvänsä. Tämä ei ole itsesääliä, rehellinen toteamus vain. Voin pitää kodin puts vek -loistokunnossa, puunata ja laittaa paikkoja kuntoon ja siistiksi ja nätiksi koko ajan, tehdä töitä hulluna tuolla pätkätyöpaikassani, säästää rahaa tai mitä nyt hyvänä ja kunniallisena hommana kukakin pitääkään - eikä sitä takuulla huomaa kuin minä itse. Ei, ei. Olen näkymätön ihminen mutta en ainut; meitä on paljon. Tyypillinen näkymä: Voi sitten lähteä miettimään asiaa filosofisemmin ja pohdiskellen kuka on minkäkin arvoinen ja miksi olemme näkymättömiä...

Pyykkipäivän antia maustettuna sukkaparilla.

Aika masentavaa - mutta kun on tilanteeessa, että omaan elämään ei juuri ketään kuulu; ei ole sitä paljon puhuttua soisaalista verkostoa, ystäviä, tuttavia tai sukulaisia joiden kanssa on yhteyksissä pientä kontaktointia äidn kanssa lukuunottamatta - niin näin se on. Pätkätyöläisenä ei toisaalta työpaikallakaan kuulu tiimeihin; olen siellä tekemässä jotakin "oientä" enkä saa kutsua tiimipalavereihin - koska en varsinaisesti tietenkään kuulu tiimeihin. Ympäriltäni porukat lähtevät yhdessä syömään, kahville jne mutta he eivät pyydä minua mukaan enkä oikein viitsi sitten tuppautuakaan. Heinäkuun puolivälissä, keskellä kesälomakautta, kun kerroksessa oli itseni lisäksi vain kaksi muuta, kävin näiden kahden muun kanssa kahvilla ja syömässä.  Oli ihan kivaa, kun kysyivät minua mukaan - ja oli kiva jutella niitä näitä!

Ihmisellä, minullakin, on tarve olla osa jotain porukkaa - kuulua johonkin, edes jollain lailla. Missä on minulle porukka? Huolisko kukaan?