Kohta on jo selvästi kesä - sen tuntee ulkona liikkueessa vaikka ei kalenteriin katsoisikaan. Sireenit alkavat jo olla kukassa, unikot ovat kukkineet jo pari viikkoa ja terveyskeskuksen sairasosatolle olivat vapaaehtoset tuoneet lupiineja ja koiranputkia kukkavasaseihin. Tuomi on jo kukkinut, kielokin pian.Puut ovat vehreitä ja vihreys muutoinkin täyttänyt maiseman, kimalaiset surisevat Siperian hernepensaassa joka on täynnä keltaisia kukkia. Elämä kihisee ympärillä!
Oma elämä tuntuu menevän mitään huomaamatta; päivät kuluvat kuin sumussa; väsymys dominoi totaalisesti kaikkea tekemistä ja olemista. Silmät ovat punaiset, turvonneet ja kirvelevät, pää jomottaa ja olkapää on todella kipeä - kohta en saa oikealla kädellä mitään nostettua ja vaatteiden pukeminen on tosi hankalaa. ärsyttä vähän joka asia! Kokouksissa on vaikea pysyä hereillä ja haaveilen koko ajan ajasta jolloin saan nukkua.
Aina väsyttää
Jatkuva väsyneenä ja nukahtamaisillaan oleminen on rankkaa - on vaikea pysyä valveilla jos joutuu olemaan vähänkin pidempään paikoillaan istumassa. Ja sitähän tässä joutuu olemaan koko ajan!
Tulostavoitteet työssä kasvavat
Olin kolme päivää kokouksessa jossa tehtiin seuraavan vuosipuolikkaan suunnitelmaa ja käytiin monenmoisia asioita ja yksityiskohtia loppuvuodesta läpi. Paljon pitäisi aikaansaada, myyntiä lisätä reippaasti ja kannattavuutta parantaa vielä enemmän. Huonoja kauppoja ei pitäisi tehdä ollenkaan - mutta niitä vain syntyy kun asiakkaat ovat tottuneet saamaan sitä ja tätä kylkiäisinä - ja kilpailijat antavat todella paljon "free of charge". Työ lisääntyy, vaatimukset kasvavat mutta henkilökuntaa vähennetään - tai jos joku lähtee pois niin uutta ihmistä ei palkata tilallevaan homma jaetaan jäljellä olevien kesken. palkankorotuksia ei ole luvasa. ja budjetit ovat jälleen leikkausuhan alla - paljon pitää tehdä mutta mikään ei saa maksaa mitään.
Huolehdi itsestäsi - että jaksat paremmin!
Kävimme myös läpi jaksamista. Kuinka jaksaa henkisesti ja ruumiillisesti ja kiskoa itsestä kaiken tarvittavan energian? Meitä ohjeistettiin huolehtimaan terveydestä - pitöisi nukkua 7-8 tuntia joka yö. Joka päivä olisi hyvä kävellä ja liikkua niin, että aivoissa liikkuu muutkin asiat kuin työ. 10000 askelta päivässä pitäisi ottaa - jo kunnon takia. Olisi hyvä harrastaa jotain liikuntaa - mitä se ikinä onkaan. Pitäisi syöd kunnon aamiainen ja lounas - pitäisi ehtiä ruokatunnille joka päivä, ei vain juoda toimistokahvia työn ohessa. Pitäisi harrastaa jotain ystävien, läheisten ja perheen kanssa. Olisi hyvä lukea kirjoja, lehtiä. Syödä hyvin ja terveellisesti.
Pitäisi siis huolehtia itsestään! Selvä se. Oma selitykseni omalle superhuonolle kunnolle ja täydelliselle omasta elämästä huolehtimattomuudelle on se, että en ehdi. Mutta itsekin tiedän, että niin ei voi eikä saa ajatella. Pitää elää niin, että ehtii! Täytyy priorisoida. Joo joo.
 |
Hautakummun kukkaloistoa.
Upeita kukikia - outo olo haudalla nuoren jota en koskaan tavannut |
No. Meille jaettiin askelmittarit. Ne pitäisi ottaa heti käyttöön. Niin yritinkin, mutta kun en taaskaan tiedä painnoani eikä ilman sitä tietoa laite lähde käyntiin joten menen maanataina vaikka jonnekin kuntosalille punnitsemaan itseni. Hmm - mietin kovasti paljonko voin painaa... 60 kg? Varmasti enemmän - 65? perästi 70 tai jopa 75g? Voinko painaa senkin yli? Voin varmasti. Ennen raskauksia painoin noin 55 kg mutta siitähän on aikaa jo miljoona vuotta. 10 kg lisää per raskaus? No ei nyt kai sentään.
Jotain pitää tehdä jos aikoo vielä nähdä nuorimman lapsensa päättävän koulun, se on selvä.
Vuodeosastolla kevätjuhla
Tänään näin terveyskeskuksen vuodeosastolla ihmisiä jotka olivat jo menossa rajan tuolle puolen. heillä ei ollet enää paljoa terveyttä eikä energiaa jäljellä - olivat jo rulleet lähelle viimeistä pysäkkiä. itse en ole siellä vielä, luultavasti. ikäeroakin on toki paljon heihin nähden. Kannattaa varmasti yrittää satsata vielä kun elämää on veilä näköpiirissä vuosia; pitä osata ne elää, kunnioittaa elämää siinä mielessä. Jotain pitää nyt keksiä, ohan oikeasti.
Olin nuorimmaiseni kanssa terveyskeskuksessa koska siellä pidettiin kevätjuhlat ja lapset ja nuoret käyvät siellä aina soittamassa ja laulamassa vanhuksille. Tämä on vuosittainen perinne - ja kannatan tällaista itse kovasti. Jos lasten laulu ja soitto heitä ilahduttaa jotka ovat sänkyihinsä ja sairauteensa kahlittuja, on se hieno asia.
Hidas tietokone
Valokuvien lataaminen koneelle kamerasta ja tänne sivulle albumista on nyt tosi työlästä. Kuvine työstäminen on niin hidasta, että sen melkein jättää tekemättä mieluummin kun odottelee ja kuuntelee koneen huminaa. Tekisi mieli ostaa oma, ihan oma, kone - mutta odottelen sitä lottovoittoa niin sitten!
Tämä tietokone on siinä kunnossa, että mikään ei liiku hitaata nopeammin. Muisti on ylitäyusi, yhtään kuvaa ei saa liikuteltua. Koko blogipäiväkirjan pito on alkanut olla haastavaa - mietin vakvasti, että kun kohta vuosi on tämän aloittamisesta kulunut, panostan kirjoittamiseen muulla tavalla. Tässä blogihommeliinissa menee hitauden takia hermot!
Jos saan kuvia ladattua tänne, laitan kuvan vuodeosaston kukkakimpuista jossa on lupiineja. Ja toisen kuvan Marian hautakummusta. Kävin kuvaamassa kukkameren haudalla tytön isän toivomuksesta, muistoksi tilaisuudesta kun kukaan ei hautajaisissa kuulemma ottanut kuvia.
Kolmannen kuvan laitan ehkä vuodeosaston kevätjuhlasta - jossa soitettiin ja laulettiin tuttuja ja vähän tuntemattomiakin kappaleita. Monesta asiasta on tullut haikea olo viime aikoina. Hautakumpu ja vuodeosaton potilaat vuoteissaan ja rollaattoreineen on tehnyt mietteliääksi, monella tavalla. Äiti on matalalla mielellä - en ole ehtinyt sinne aikoihin.
Meillä on uusi kissa talossa. Kerron siitä joskus myöhemmin, otan kuviakin. Se on ihana - villi ja suloinen, pieni ja laiha raidallinen tyttökissa.
Nyt laitan tietokoneen ja radion kiinni ja menen nukkumaan.
