torstai 2. kesäkuuta 2011

Suomessa ei siis ole hallitusta, liekö tuleekaan

Tuoksuvat koristeomenapuun rivistöt vetävät puoleensa...
On se vaan kumma kun ei tähän maahan hallitustaa saada! Demarien peli oli liian läpinäkyvän kovaa ja pelkästään oman (oletetun?) kannattajakunnan asioita edistävää. Poliittinen peli on auennut koko pirullisudessaan viimeisten viikkojen aikana monelle. Vaalien voittajaon ainut jota ei hallitukseen saada koska he vastustavat rahan syytämistä konkrssimaille. Muut taas eivät ole samaa mieltä mistään, pari puoluetta pelaa kovilla panoksialla ja jollei saa kaikkea haluamaansa läpi, aloittavat läpinäkyvän, tarkoitushakuisen ja kurjan purnaamisen. Aina on toisen vika, jollei asia mene eteenpäin. ihan kuin lasten kanssa - "Kyllä mä mutta kun tuo Jyrki ei... ei kun kyllä mä olisin mutta kun tuo Artsa..."

Siperianherne kukkii -
kimalaiset surraavat, humina on kova!
 Ikävää, ei muuta voi sanoa. Ja kaikki tietenkin naamioidaan sen alle, että "meidän halumme auttaa Suomen vähäosaisia ja köyhiä ei ollut hallitustunnustelijalle mieleen". Yököttää - Urpilainen kera super-peluri Heinäluoman on todellakin sellainen pari, että ohi eikä läpi pääse! Heinäluomalla on vuosikymmenten kokemus ammattiyhdistyspuolelta ja politiikasta - sitä on nyt hyvä soveltaa ja pelata omaa peliä oikein kunnolla. Urpilainen selittelee - ja vaikuttaa kok oajan jostain syystä nimenomaan selittelijältä.

Tämä ei kuienkaan ole shakkipeli jossa on  voittaja luvasa. Ihmiset alkava olla epätoivoisia - poliitikot tuntuvat vain leikkivän; eivätkö he oikeasti näe asiossa muiuta kuin oman pienen palan hoitamisen välttämättömyyden? Miksi heeivät näe sitä, mikä on koko Suomen etu?

Sosiaalidemokraatiti halusivat laittaa lapsilisät verolle! Uskomatonta - varsinkin tuolta nimeomaiselta puolueelta!!! Kaikki puhuvat lapsiperheiden puolesta - ennen vaaleja.

Uudet vaalit kuulemma pitää ehkä järjestää! Siis kansalaisten pitää valita uudestaan kun valitut  poliitikot eivät osaa rakentaa toimivaa hallitusta. Uskomatonta! Värin valittu, siis. Kansan vika!!

Nyt otetaan mukaan neuvottelemaan suurin häviäjä Keskusta ja kysytään heiltä nöyrästi, tulisivatko mukaan. Ja kyllähän he mieluusti tulevat, kun ensin vähän hymistelevät ja ovat olevinaan epäileväisiä. Kositaan heitä nyt kun he ensin saivat rukkaset kansalta - mutta paremman puutteessa nyt sitten kysytään vielä... Kohta alkaa taas sanan säilä lentää ja itsevarmuus nostattaa puheet ties minne sfääreihin, niinhän se menee. Urpilaisen pää nousee korkealle ja puhe alkaa soljua kuin ennen vaaleja. Huh huijaa vaan!


Pelottaa. Mennään sisään!


Yököti yök... Oikeasti on politiikka tosiaan pelaamista ja likaista likaisempaa peliä.

No. Nyt on mennyt 40 päivää pääsiäisestä ja Raamatun mukaan Jeesus nousi taivaaseen. On siis Helatorstai, heliga torsdag eli vanhanaikaisesti Kristuksen taivaasenastuminsen päivä. Vapaapäivä töist. Mutta vähän on silti pakko tehdä hommia kun niitä on niin kamalasti kasaantunut tehtäväksi.

Iso ja pieni. Yhteiseloa opettelemassa.
 Kissanpoika pyörii ympärillä. Leikkii, hyökkäilee ja on villi ja ihana. Pikkuinen tyttelökissa, reipas ja hassunhauska! Lapsi käy sitä välillä ulkoiluttamassa, ostettiin sille jo heti mustat valjaat ja remmi. Pelkää ulkona vielä, pieni. Mutta meidän vanhaa kollia seuraa kiinnostuneena, yrittää tehdä tuttavuutta...

Kohta leivon ylioppilasvieraille kaurakeksejä. Huomenna teen lohipiirakkaa ja pikkupullia, korvapuusteja - kun tulen töistä.

Syötiin vohveleita aamupäivällä, lapsi paistoi ihan itse osan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti