Vaalikeskustelut jäivät historiaan - hetkeksi

Jotkut heistä päättävät nyt asioistamme.

Tulihan niitä seurattua, vaalikeskusteluja. Rahasta ja kansakunnan taloudellisesta tilasta keskusteltiin. Ei oikein muusta - mistä leikataan ja elvytetäänkö; kulttuurista, koulutuksesta, kansakunnan henkisestä hyvinvoinnista ei ehditty puhua juuri ollenkaan. Kukaan haastattelijoista ei moisiin asioihin halunnut kiinnittää huomiota. Kukaan ei kysellyt muusta kun jo kovin tutuiksi viikkojen aikana tullesita teemoista jotka liittyivät valtion talouteen, työttömyyteen ja hiukan puolustuksellisiin asioihin. Tärkeitä asioita, toki. Onhan sitä muutakin, toisaalta. Siis asioita joista myös eduskunnassa ja hallituksessa keskustellaan ja niistä päätetään. Mutta nyt saivat poliitikot puhua  samasta asiasta ja toistaa itseään loppumattomasti.

Vaikka itse olen työttömyyden ja huonon taloudellisen tilanteen läpikotaisin kokenut, taloudellisen turvan menettänyt ja todennäköisesti vielä tästä syvemmälle taloudelliseen ankeuteen laskeutuva, olisin kaivannut puhetta muustakin kuin ankeuttavista viesteistä kuinka työttömyyspäivärahaa leikataan, ja kuinka meidät laiskimukset saadaan tuottavaan työhön täältä sohvien uumenista ja kaljaa hörppimästä. Töihinhän meidät pitää patistaa - emme itse sitä osaa tehdä ilman pakkoa ja kannustinloukkujen purkua.

Huokaus.

Mitä jos onkin olemassa työttömiä, jotka eivät lipitä kaljaa, eivät makaa sohvalla ja hakevat ihan oikeasti töitä? Vitsi vitsi. Ei sellaisia varmasti oikeassa elämässä olekaan...

Miten lie poliitikot luulevat, että kaikki me sadat tuhannet saamme paremmin työtä jos työttömyyspäiväraha pienennetään ja leikataan poikki aikaisemmin, jos koeaikaa jatketaan vaikka kko työ-iän pituiseksi?

Ne puheet on varmasti suunnattu heille, jotka ovat töissä eivätkä halua maksaa työttömyyden kustannuksia. Kunnon ihmiset eivät tietenkään tykkää lusmuilijoista.



Nyt sitten rakenentaan ilmeiseti jättimäinen pato-allas Ii-joen varteen - luonto kärsii mutta muutama heppu saa työtä. Siinä upea juttu: annetaan töitä muutamalle äijälle, virolaiselle tai suomalaiselle, ja samalla raiskataan luontoa. Kiva - pääasia, että jätkät saa palkkaa kolme-neljä vuotta. Eikö niin? Tämä on tämänpäivän todellisuutta. Raha ratkaisee kaikessa.

 

Lueskelin yhden suuren vaalivoittajan juhlinnasta kotikonnuillaan. Teuvo Hakkarainen on saanut melkein tuplattua äänimääränsä ja kuuluu vaalien jytky-voittaja-puolueeseen. Hän haluaa ministeriksi; on paikan mielestään ansainnut. Mies on selkeästi alkoholisoitunut, elää riehakasta elämää ja pääsee Seiska-lehden kanteen tämän tästä kun koheltaa viinapäissään ja juoksee naisten perässä, tekee epämääräisiä jätkä-juttuja joista tuntuu olevan lähinnä ylpeä. Sitten saa noin valtavan äänisaaliin ja on yksi maamme isopalkkaisia ja suomalaisten asioista huolehtivia päättäjiä. Jotenkin masentavaa - mutta onhan eduskunta kansakunta pienoiskoossa ja monet suomalaiset ovat hakkaraisia....



Kulttuutiministeriä ei varmaan tarvita ollenkaan, eihän pääministeri Sipilä? Kulttuuri ja kaikenmaailman viulun vingutis ja laulun luritus tai muu kulttuurihomma on sellaista piristävää harrastetta ja heinäsirkkamaista iloittelua, että ei siihen satsata kannata?



Vaalikojuilla tuli käytyä. Sieltä sai kasoittain lehtiä luettavaksi.
Lupauksia annettiin ja karkkia, kahvia ja linssikeittoa tarjoiltiin. Tulitikkuja, heijastimia ja
ilmapalloja oli jaossa. Markkinameininki oli kova!

No - olen varmasti väärässä ja liian negatiivinen. Kyllä tämä maa vielä nousee ja huolehdimme pian myös omista luontoarvoistamme, kulttuurista ja kaikesta siitä, mihin kiireiset poliitikot eivät nyt ehdi. Talous kuntoon ensin, työttömät töihin ja sote kuntoon. On siinä alkuun hommia, myönnetään!

Pyytäkäähän meitä työttömiä avuksi! Itse tulen mielelläni, palkkaa kun vähän maksatte - olen tottunut jo vaatimattomaan elämään joten aika halvalla voin tulla. Joka tapauksessa murto-osalla siitä rahasta, minkä te suuret päättäjät saatte. Minulla on korkeakoulututkintokin, työkokemustakin kymmeniä vuosia ja kielitataitoakin! Sellalisia meissä työttömissä on tosi paljon.

Tänä vuonna on Sibeliuksen juhlavuosi. Nautitaan - jos vaan voimme ja haluamme. Luontokin on nyt kaunis, linnut laulavat. Ihan ilmaiseksi.

La Juive – hieno oopperaelämys Pietarissa

Nevski Prospektin lauantaista vilinää kirjakaupan ikkunasta

Kun menee toiseen maahan ja hankkii lipun vasta perillä tyyliin ”johonkin konserttiin, balettiin tai oopperaan – ihan mihin vain” ei voi ikinä tietä mitä saa. No, joissain paikoissa kuten Pietarissa tietää kaikella todennäköisyydellä saavansa hienon taidekokemuksen vaikka menisi itselle täysin tuntemattomaan tilaisuuteen.

Näin kävi nyt: pääsin itselleni uppo-outoon paikkaan kokemaan teosta jonka olemassaolosta en edes tiennyt. Hyvin kävi kuitenkin – helmen sai nautittavakseen, ison helmen jota mietin vielä jälkikäteenkin!

Oma oopperatietämykseni on toki ohutta ohuempi – kuin pientä utua tietämättömyyden taivaalla; siksi vastaan tulee hyvin helposti uutta ja ihmeellistä. Joskus sellaista, jota en jaksa kuunnella – joskus sellaista joka saa sanomaan wau! monta kertaa hiljaa mielessä! Käyn muutaman kerran vuodessa kuulemassa ja katselemassa oopperaa ja balettia; useimmiten niitä kaikkein suosituimpia klassikkoja.

Jos Suomella ja Venäjällä on – ja on ollut - bilateraalisia suhteita jotka enemmänkin viittaavat kaupankäyntiin ja poliittisiin suhteisiin niin Ranskalla ja Venäjällä vastaavasti kahdenvälisiä suhteita on nimenomaan kulttuurin alalta. Tätä vuotta on vietetty ja vietetään ”Ranska Venäjällä” vuotena naapurissa. Silmäillessä mitä kaikkea tämän vuoden sisään on saatu mahtumaan naapurimaahan tulee melkeinpä kateelliseksi kaikesta upeasta tarjonnasta. Mutta – onhan Pietari lyhyen matkan päässä ja matka vaikka junalla Pietarin kulttuurihelmien äärelle on loppujen lopuksi sekä helppo että omalla tavallaan jännittävä tapa mennä nauttimaan vaikkapa Lyonin oopperan Gisellestä Marinski-teatteriin! Liput saa netistä tai matkatoimistosta eikä hinta ole päätähuimaava  jos nyt ei toki niin halpa kuin joskus muinoin kun Leningradissa käytiin! Mutta junassa on kyllä eksoottista tunnelmaa moneenkin muisteluun - siellä voi tsaijua ja votkaa nautiskellen matkustaa leppoisasti vielä tänäkin päivänä, junan jyskytellessä kohti uusia  seikkailuja!

Helmi johon nyt siis onnekseni törmäsin on osana Ranskan ja Venäjän kulttuurivaihtoa oli Mihailovski-teatterissa esitettävä juutalaisnainen – La Juive. Se tupsahti eteen itselleni tuntemattomuudesta ja sattumalta – mutta voi kuinka hieno se olikaan!

Valopylväs sillalla - yhdellä monista

Mustavalkoinen, pelkistetty punaisella maustettu puvustus ja lavastus oli visuaalisesti upea kokonaisuus – valtava Saksan kotkanpää sai kylmät väreet nousemaan iholle kun se ensimmäisen osan lopussa ilmestyi taustakankaalle. Kyllä meille jokaiselle on tietty sodan kauheuden mielikuva mieleen syöpynyt Hitlerin ajan Saksasta – se toimi kauhistuttavan selkeästi tässäkin. Kakkososion mustavalkokuvat kuolleiden kasvoista oli niin ikään todella vahva tausta – ja symboli. Tyyli kuvissa oli kuin Anna Frankin valokuvassa - tuttu kuva ja tuttu tarina vielä tänäänkin.

Aiheena oopperassa oli siis juutalaisnaisen ja hänen lähimpiensä kohtalo natsismin noustessa ja juutalaisvainojen aikaan – tapahtumapaikka Keski-Euroopassa 1930-luulla sanottiin ohjelmassa. Hitlerin natsi-Saksa oli siis aikakausi - tarinaan liittyi myös rakaustarina juutalaisnaisen ja kristityn, katolilaisen miehen välillä.Tarina ei tietenkään voinut olla mitenkään valoisa – ei oikeastaan yksikään kohta siitä. Silti se ei ollut raskas ja vaikea katsoa.

Aihe tuntui vahvalta ja jopa rohkealta myös sen takia, että Euroopassa on jälleen kerran meneillään vahvoja tunteita herättäviä siirtolaisvastaisia mielenosoituksia ja muukalaisviha yrittää nostaa päätään ja rasismimyönteistä mielialaa. Tämän hetken homokeskustelu ja toisaalta kerjuukeskustelu ja Romanian romanien/mustalaisten kohtalo – ei vain Suomea ravisuttava yhteen ryhmään kohdistuva vaino – Ranska on siinä ansioitunut erityisesti… toisaalta on helppo ymmärtää halua päästä varastelevista ja rikoksia tekevistä ihmisryhmistä eroon – toisaalta on vaikea ymmärtää sitä valtavaa vihaa jota näkee eri puolilla nettikeskusteluissa ja muuallakin. Yhtä lailla on se kolmekymmentäluvun ja seuranneiden sotavuosien käsittämätön viha ja kaikki ne teot käsityskyvyn ulkopuolella.

Oopperassa oli valtavan upeita aarioita – pitkiä ja vaativia. Aplodit, taputukset ja hurraa-huudot raikuivatkin aarioiden lopussa huumaavina!

Kyllä – tämä oli visuaalisesti hieno ja musiikillisesti upea esitys vaikka aihe oli raskas. Esitys sai minut ainakin näkemään monia tämän päivän asioita uudessa valossa. Ja toivomaan, että saisin nähdä tämän oopperan vielä toisen kerran: nyt ei oikein ranskaksi laulettu ja venäjäksi tekstitetty viesti mennyt ihan täysin perille – ja koska iso osa kohtauksista tapahtui jostain syystä lavan oikeassa reunassa jonne en minä eikä moni muu ollenkaan nähnyt yläkerrosten looseista – varsinkaan niistä takimmaisista istuimista.. Se hiukan ärsytti, täytyy sanoa! Seurasin sitten muusikoita – he näkyivät hienosti loosiin!

Hienoa soittoa, varsinkin puhaltajia ihailin kovasti.  

Bravo!
-----------------
Tänään on muuten avattu Ylen sivuille klassisen musiikin sivusto - a vot, sieltä voi laittaa kuunteluun mukavaa musiikkia!