Kameran akku ja muita ruokapöytäpuheita

Kameran laturi meni rikki – se ei vain yksinkertaisesti enää lataa akkua. Vein sen takaisin valokuvaliikkeeseen josta sen ostin vain pari kuukautta sitten. Mies katseli akkua mietteliäänä, pudisteli päätään ja totesi, että kun näitä nyt hajoaa näin usein, ei hän voi niitä enää ottaa vastaan – hänen pitää ne maksaa sitten omasta pussista. Pari kuukautta sitten hajosi minulta tosiaan edellinen akku – ihan omaa vikaani samoin kuin joskus on hajonnut kännykän laturi; se piikki joka työnnetään töpseliin katkesi kun laturi putosi sylistä liukkaalla jäisellä rappusella. Maksoin silloin uuden laturin normaalisti kauppiaalle ja kauppias lupasi hävittää vanhan laturin ”et sä tällä mitään enää tee, heitetään roskiin vaan”. Nyt sitten olen muuttunut jotenkin epäluotettavaksi asiakkaaksi, näköjään… Tämä nyt hajonnut laturi tosiaankin lakkasi vain yksinkertaisesti lataamasta, en tehnyt sille mitään siinä välissä – eilen latasi, tänään enää ei. Hmm. ”Olen myynyt näitä varmasti kymmeniä tämän sinun akkusi jälkeen. Kukaan, ei yksikään asiakas, ole tullut valittamaan” sanoi hän, ja katsoi minuun kuin todelliseen rikolliseen.

Asia jäi nyt roikkumaan ilmaan. Etsin kotoa nyt pakkausta jossa akku oli ostettaessa ”Muuten en voi lähettää tätä tehtaalle, pakkaus on oltava” sanoi. Akussa on vielä hitusen virtaa jäljellä – elelen sillä latauksella nyt hetken ja mietin mitä teen. Tekisi mieli mennä ihan toiseen kauppaan. Kauppiaan tyyli otti kyllä päähän. Hänellä oli myös kiire kaupasta pois ja antoi ymmärtää, että nyt pitäisi laittaa kauppa kiinni - kello oli puoli kuusi. Sanoin vielä hänelle lähtiessäni, että olisi kiva katsoa uutta Olympus PEN-kameraa kun tulen seuraavan kerran akku-asiaa hoitamaan koska olen etsimässä uutta, pienempää kameraa. Mies avasikin sitten avaimella lasikaapin jossa hänellä on esillä sellainen kitti-versiona, näytti minulle ainokaistaan hyllyssään olevaa yksilöä. Kiire hävisikin kun tuli mahdollisuus myydä… "Tästä voisit saada hyvän hinnan" No, en pidätellyt häntä kauaa – oli samanlainen nihkeä olo kuin turkkilaisessa nahkakaupassa jossa myyjä lupaa mitä vain, että ”aito Vuitton väärennys” kävisi kaupaksi…

Tällaista tämä on!

Mutta ei tämä vielä mitään niihin autokauppakokemuksiin verrattuna ole joihin olen törmännyt. Autokaupassa saa nainen vielä nykyäänkin katsella autoja ihan rauhassa, istuskella niissä ja lueskella kylttejä, oppaita yms – myyjille tulee harvoin mieleen, että nainen saattaa ihan oikeasti olla autoa ostamassa. Olen auton aina lopulta saanut, toki, mutta nyt osaan reippahin mielin mennä selvittämään myyjälle aktiivisesti mitä haluan – ja antaa ymmärtää, että tosiaan ymmärrän, että autossa on muutakin tärkeää kuin että se on pieni, sievä ja punainen – ja että aurinkolipassa on meikkauspeili. "Oman vaimonkin mielestä meikkauspeili on auton tärkein osa” kertoi minulle yksikin Volvo-myyjä. Se ruutupaitainen viiksivallu jäi kyllä meikäläisen autokauppaa paitsi – mutta eipä tuo ikinä luullut minun sellaista olleen ostamassakaan. Eräs toinen tummapukuinen kauppamies toisessa myymälässä lähestyi minua etukumarassa, kädet suuren vatsan päällä melkein rukousasennossa, hymy huulilla, pää kallellaan ”Ja mitähän täällä, onko rouva ihan yksin liikkeellä, ihan omaa uutta autoa etsimässä? Vai perheellekö pitäisi saada auto? Siinä vieressä meillä on oikein sievä pieni kauppakassi, mahtuu ruokaostokset nätisti kyytiin, ja vaikka vaateostokset myös samalla. Heh heh. Tämä on hyvä parkkeeratakin, sen saa helposti nainenkin ruutuun.” Mies katsoi minuun ilkikurisesti ”Tulee isännällekin sitten halvemmaksi”

Kiesus! Tuosta tapahtumasta on nelisen vuotta aikaa mutta saan siitä vieläkin väristyksiä… Siis äklötyksen värinöitä. Mistä on tullut tuo tapa leperrellä naiselle kuin vähä-älyiselle? Vanhemmat perinteiset autokauppiaat eivät oikein osaa suhtautua naiseen auto-ostoksilla – ja monet itselleen autoa ostavat naiset ottavatkin miehen mukaan – tulee helpommaksi niin, sanovat.

Minä kyllä haluan itse valita auton – ja toivon, että kauppias puhuu minulle suoraan eikä miehen kautta. Hupaisaa, että kamerakauppa menee helposti hiukan samalla tyylillä – ainakin pienemmissä ”perinteisissä” kamerakaupoissa. Vaikka naiskuvaajia on varmasti ihan yhtä lailla miesten kanssa…

Tulisipa kesän lämpö jo tänne Pohjolaan!

Onpa kova ikävä omaa pikkuistani. Siellä se nukkuu, makuupussissa teltassa. Onkohan sen kimpussa hyttysarmeija, saako unta ja liekö kaikki hyvin? Kännyköitä ei saa käyttää – ohjaajat soittavat jos jotain tarvetta sellaiseen tulee. Ei ole soitettu joten kaikki on varmasti hyvin. Ja soittihan hän kyllä nopsaan aiemmin tänään – ja sanoi, että ei voi puhua mutta kaikki hyvin, äiti – heippa.

Autoilin Helsingissä tänään. Ja havaitsin vanhan tutun seikan: vaikka säästä ei huomaa, että on kesä niin sen huomaa siitä, että pääkaupungin kadut on kaivettu ylös – jalkakäytäviä, ratikkakiskoja, katujen puolikkaita on kaivettu kuopalle erilaisten remonttien tieltä ja lisäksi vielä erinäinen määrä taloja on huputettuja ja vieressä on yhtä sun toista kojetta ja laitetta, poraa ja jyskyttäviä ja surisevia seinien putsauakoneita, hissikuilujen räjäyttäjiä yms. Nämäkin remontit sulkevat jalkakäytäviä ja osia ajokaistoista. Kaupunki on hankalakulkuinen, rumaksi riivitty. On se vaan ihme juttu kun tämä yksi ja sama kaupunki on joka kesä samassa tilanteessa. Jatkuva remontointi ottaa päähän – miten remontoitavaa voi ylipäätään riittää vuodesta toiseen hamaan ikuisuuteen tällaisia määriä, aina vaan…?

No - sää on siis kylmä. ei ole helleaaltoa täällä, ehei. Pukeuduin tosiaan takkiin, lämpimään kaulahuiviin ja vuorattuihin hansikkaisiin – niin kuin näytti tehneen moni muukin. Kurjan kylmä on, totisesti! Välillä tuli vettäkin taivaalta ihan kunnolla, sitten taas ei…

Iltapäiväpalaverin jälkeen kävelin hetkisen keskustassa – aika paljon siellä on jo turisteja; perhekuntia ja isoja ryhmiä käveli Espalla, Aleksilla ja Senaatintorilla.

Kävin käpeksimässä myös Senaatintorilla, katselin suurkirkkoa ja huomasin oven olevan auki. Menin sisään – kuulostelin suuren kirkon hiljaisuutta, katselin ja kävelin kauniin vaaleassa kirkossa. Se on mahtipontinen, suomalaiseksi kirkoksi. Vaalea, luterilainen - niin suomalainen! Siellä oli tänään aiemmin ollut joku musiikkitapahtuma mutta se oli ohi, ovesta tuli nyt vain turisteja kameroineen. Otin ohjelman ja ajattelin tutkiskella sitä. En jäänyt kirkkoon istumaan. Olisi kiva mennä joskus kuuntelemaan vaikka urkukonserttia!

Tänään en saanut itsestäni niin paljon irti töiden suhteen kuin olisi pitänyt… Jotenkin nihkeä olo; listalta jäi monta asiaa tekemättä mutta nytkään ei huvita – kello on kohta kaksitoista joten kai tässä täytyy painua punkkaan kohta. Toivottavasti huominen on pirteämpi päivä! Hommia on tosi paljon!!!

Raparperikakku uunissa, silityslauta odottaa

Tein kunnon brunssin englantilaiseen tapaan paistetuilla pekoneilla, munilla ja perunoilla sekä pavuilla ja paahtoleivällä, tavallisen aamupalan sijaan tänään – sitten ei tarvitse seurata lasten jatkuvaa jääkaapin oven availua ja vastata kyselyihin milloin syödään. Tänään syödään myöhemmin!

Teki sitten mieli leipoa jotain – ja seuraten ruotsalaisen 1700-luvulla eläneen kuulun hushållerskan Cajsa Wargin ohjetta ruuanlaittoon ”Man tager vad man haver”, tein inventaarion kaappeihin. Hmm - aika nihkeästi aineita mutta sentään vähän margariinia ja munia ja fariinisokeria, tosin kovettunutta. Jauhoja ja leivinjauhetta vajaat pakkaukset. Alkuasetelmassa oli neljä paksuhkoa raparperin vartta ja siitä sitten miettimään mitä tehdä – piirakkaa, kiisseliä, soppaa vai kenties mehua. Päädyin ruotsalaiseen raparperikakun netti-ohjeeseen; kardemumma rapskun kanssa voi ola hyvää! Tuoksuu hyvältä – tätä nautitaan iltapäivällä tai jälkkäriksi, vähän riippuen siitä milloin joukot eli perhekunta alias lapset ovat seuraavaksi kotosalla. Yksi lapsista on niin ”allerginen” kaikelle kasvipainotteiselle ruualle, että hänelle on ihan turha mitään hyvä salaatteja tai piiraita tarjota. Vaikka luonto ja luonnonsuojelu ovat meillä kovassa kurssissa, maistuvat perinteiset ruuat joissa on lihaa/makkaraa/kalaa parhaiten. Paitsi tietenkin maksa josta jokainen saa inhon väristyksiä.

Eilinen tuulisää vaihtui illan ja yön kestäväksi vesisateeksi… Lämpötila on piirun yli kymmenen astetta – onpa kiva kesäsää! En mene ulos pyöräilemään – en kyllä! Ajatus tehdä tunnin-parin pyöräily saa jäädä odottamaan parempia kelejä. Ai jai – ei näin kilot tietenkään karise; ulkoilun vaihtaminen leivontaan ja pyykin silitykseen ei ole kunnon kannalta järkevää – mutta näin tällä kertaa!

Tuuli meitä heiluttaa – heijaa vaan!

Lauantai-ilta noin kuuden pintaan on aika lailla viikon paras hetki. Silloin on yleensä siivoukset ja ruuanlaitot tehty ja voi istua alas, kuunnella lauantain toivottuja ja neuloa, lukea lehteä – tai kirjoittaa blogi-tekstiä niinkuin nyt.

On hyvä olo. Vaikka pikkuinen ei olekaan kotona – se tuntuu tosi oudolta. Vein hänet aamusella taas yhdelle leirille – rinkka ja makuualusta selässä heiluen hän taapersi nuotiotulille ja metsän elämää seuraamaan… Illalla vasta hänet junalta hain kotiin. Mutta kohtahan meillä on yhteinen loma edessä, sitä odotan jo innolla itsekin. Teinit ovat lähdössä omiin menoihinsa kumpikin. Keskimmäinen haetaan autolla kohta, vanhin lähtee vähän myöhemmin. Jään kotiin yksin. Ajattelin neuloa, kirjoitella ja tilata Ifolor-valokuvakirjan viime kesän kuvilla. Siellä on tarjoushinnat vielä jonkun päivän ajan.

Kävin hetki sitten pienellä pyöräilyllä – tuuli suhisee, kohisee ja humisee puissa, lennättää oksia, puut ja pensaat taipuvat melkein vaakatasoon; vastatuulessa ei pystynyt hetkittäin hengittämään eikä pyörä mennyt eteenpäin. Nauratti – siinä hihkuin itsekseni pyörän selässä ja yritin päästä eteenpäin. Kävin jättämässä lottorivin Ärrälle – nyt on iso lottopotti jaossa ja olisi kiva siitä saada pieni osa meille. Heti tietäisin mihin sen käyttäisin: remonttiin ja velkojen maksuun. Mummilan korjaamiseen. Reissuun jonnekin kivaan paikkaan lasten kanssa – vaikkapa Martiniukselle. Kotiinpäin pyöräillessä huomasin lastentarhan seinän vierellä juhannusruusun jo kukassa. Ihana kukka – symboloi kesää ja kaikkea ihanaa. Kesähäitäkin. Se tuoksuu ihanalta ja on kaiken kaikkiaan hennon vahva ja kukkiessaan kaunis, muutoin vaatimattoman näköinen pensas. Finlands vita ros. Nyt yksi oksa tuoksuu tuossa vieressä, lemmikkien ja sireenin kanssa vaasissa. Miksiköhän lemmikki on lemmikki – tai forget-me-not/Fergiss-mein-nicht/Forget-me-not niin monella kielellä? Pieni, kaunis kukka – hento ja vaatimaton; muodostaa kauniita vaaleansinisiä mattoja puutarhojen reunoille

Näin taas jänöjussin; rusakko hypeksi rauhaisan lokoisasti juuri pois kameran linssin edestä kun olin ottamassa hontelokoivesta kuvaa!

Suomelle on tänään valittu 41-vuotia naispuolinen pääministeri – Mari Kiviniemi. Toivottavasti onnistuu työssään – nyt vaikuttaa hyvältä ja luonnolliselta, ajattelevalta ihmiseltä. Toisin kun eräs toinen naispuolinen puoluejohtaja joka vaikuttaa jäykältä ja jota kuunnellessa tulee mieleen, että hän näyttelee roolia – ei ole tilanteessa aidosti itsenään. Puhuu jäykästi, on teennäisen oloinen. Nämä kaksi naista samaten kuin Suomen ensimmäinen naispääministeri – se jolle lähetettiin faksilla salaista materiaalia pyytämättä ja yllätyksenä… "Olen yrittänyt puhua mahdollisimman totta" – ovat Pohjanmaalta. Sieltä jämäköiden ja rehtien ihmisten alueelta… No, toivotaan, että meillä nyt olisi hyvä ja osaava, luotettava ja avoimesti kommunikoiva pääministeri maassa. Hän on kielitaitoinenkin, kuulemma – toisin kuin pari edeltäjäänsä. Hyvä alku hommaan, siis.

Grattis! Congratulations! Onnea uuteen tehtävään, rouva pääministeri!

Nais-asioihinsa kompastelevat äijäpoliitikot saavat väistyä vonkailemaan vähän matalammalla profiililla, vihdoin!

Litsis lätsis loiskista – näin me taas kastutaan

Ilta jo hämärtää, kello kohta kymmenen. Lapsonen tulee kotiin leiriltä – eno tuo junalla kun tämä äiskä ei päässyt töistä ajoissa omaansa hakemaan. Ihanaa saada apua - tosiaan. VAikka on huono omatunto kun en itse hoitanut asiaa.

Vaikka kello on näin paljon, laitoin vasta makaronilaatikon uuniin; pikku-hukka tilasi sitä jo leirille mennessään. Ja tämä äitihän tekee, tietenkin… Ruuan jälkeen sitten suoraan nukkumaan, huomenna alkaa jo uusi leiri!!! Aika rankaa näin tiukka kesän alussa lapselle, mutta kohta nämä ohjelmat loppuvat ja toivottavasti omakin työtahti hiljenee edes hiukan - saadaan olla sitten yhdessä ja viettää rauhaisaa aikaa. Ensi viikolla ei vielä hiljene mutta sen jälkeen, toivottavasti.

Meillä lentelee kotona taas perhosia – kun talossa asuu jyrsijöitä niin perhosia ei voi valitettavasti välttää. Laitan aina kaikki jyrsijöiden ruuat vajaaksi viikoksi pakastimeen että ruuissa olevat toukat kuolevat – ja vältetään tuo inha lentely; koko ajan on mielessä että ne menevät jauhopurkkeihin, näkkileipiin yms ja munivat sinne…Hoh hoijakkaa.

Viikonloppuna Suomelle valitaan uusi pääministeri. Matti Vanhanen siirtyy syrjään ja paikalle astelee todennäköisesti Mari Kiviniemi, jos media oikein on onnistunut propagandassaan. Saapas nähdä sitten. Puheet ovat sekä Keskustan että Kokoomuksen puhujapöntöissä aika höttöjä – outoa kyllä, joku uskoo noihin palopuheisiin ja huonosti esitettyihin toiveisiin ja ajatuksiin joita puhujapöntöistä lausutaan… Itse olen kyyninen – mutta harvoinpa ne ajatukset joita esitetään mitenkään näkyvät tavallisen ihmisen arjessa. Kouluasioista vastaava ministeri saa esimerkiksi verenpaineen kohoamaan joka kerta kun esittää toiveitaan ja ajatuksiaan – viimeksi sieltä on toivottu draaman opetusta koulussa… Nykykoulussa ei oikeasti ole varaa oikein mihinkään – kynistä, terottimista ja kumeista on puuteta, kielivalintoja on ota tai jätä tämä kieli; meilläpäin saa pakkoruotsin valita vasta kamalan myöhään – moni sen haluaisi jo paljon aikaisemmin lukujärjestykseen. Meillä haluttaisiin lukea ruotsia mutta lehdistö ja kuka lie ovat saaneet kaiken kansan uskomaan ruotsin olevan kamala kieli jota ei missään tapauksessa kannata lukea. Jos joku haluaa – on varmaan jo lähtökohtaisesti luuseri. Venäjää pitäisi kuulemma opiskella enemmän – mutta sitä ei voi oikein missään pienemmässä kunnassa edes valita. No, politiikka on elämää suurempaa taidetta, se on selvä!

Parempi keskittyä muuhun… Tänään katselin luontoa vesisateessa – auton ikkunasta. Lupiinit ovat vallanneet teiden reunukset ja tehokkaasti ne syövät maan muilta kasveilta. Kauniita toki, nyt kukkiessaan. Mutta ikäviä siinä mielessä, että leviävät ihan valtavasti… Sade saa maailman omalla laillaan tosi kauniiksi.

Etanat nousevat myös maan pinnalle… Niitä on nyt paljon. Pieniä mustia – lievätkö niitä haitallisia, poikasena. Näyttävät ihan marsun kakalta….

Aurinko paistaa- siitä on syytä iloita!

Olen ollut poissa yleisestä maailmanmenosta pari päivää – eli olen ollut asiakas-tilaisuudessa ja koulutuksessa ja poissa oikeastaan kaikesta muusta. Eilein illalla tulin kotiin puoliltaöin; teinit olivat onneksi tehneet itselleen spagettia ja jauhelihakastiketta materiaaleista jotka heille hankin edellis-iltana.

Tänään ehdin tekemään ruokaa. Tänään tosin piti mennä katsomaan kehitysvammaisista kertovaa ”Vähän kunnioitusta” elokuvaa mutta en tiedä missä se menee joten en lähde sitä etsimään. Sain kutsun uuden Suomnen kautta sinne ja yksi lapsonen lupautui aveciksi mukaan. Nyt tämä keikka jäi väliin mutta yritetään kestää. Myöntää täytyy, että väsyttää ja laiskottaa niin paljon, että on kiva mennä kotiin – siivoamaan paikkoja ja tekemään ruokaa, sitten voisi lukea kolmen päivän sanomalehdet… Niitä on iso kasa keittiön pöydällä odottamassa. Silitettävää pyykkiä on myös ainakin tunniksi - ääh.

Uutisia pikaisesti netistä selailemalla huomaa päivän puheenaiheet, laajakaistan hinnat laskevat pääkaupunkiseudulla, EKP:n korot pysyvät paikoillaan, Kreikan talouskriisi yhtä huono ja monta muuta maata, mm Portugali, Espanja ja joitain Itä-Euroopan maita lähellä samaa kaameaa taloustilaa. Homenna alkavat sateet. Sitten tuo Wahlroosin köyhien mollausjuttu saa jatkoa näin (Uusi Suomi tänään):
-------------
"Rikkinäisten perheiden" eli yksinhuoltajaperheiden tuet käyvät liian kalliiksi ja pitäisi siksi poistaa, vaati miljonääri Björn Wahlroos alkuviikosta. Yksinhuoltaja saa Suomessa kuitenkin vain vähän tukea. Nämäkö tuet Wahlroos halusi pois?
hallituksen puheenjohtajan Björn Wahlroosin vaatimus Financial Timesin haastattelussa on nostattanut kovan hälyn. Wahlroos vaati sekä köyhien että rikkinäisten perheiden tukemisen lopettamista.

Wahlroosin lyttäämät yksinhuoltajat saavat Suomessa vain vähän tukea. Ainoa yhden vanhemman taloudelle maksettava erillinen tuki on lapsilisän yksinhuoltajakorotus ja sekin on vain 46,60 euroa kuukaudessa.
Pelkän yksinhuoltajuuden perusteella ei makseta mitään muuta tukea. Muut tuet riippuvat täysin tuloista, kuten muillakin perheillä. Ja lapsilisää saavat kaikki, myös miljonäärien lapset.
-------------
Olenhan minäkin noita rahoja saanut, täytyy myöntää. Ajattelin aiemmin, että ne ovat osa lapsilisää. Nyt saan lapsilisää enää yhdestä lapsesta. Josta toki olen tosi iloinen, niin kuin olin aikoinaan myös äitiyspaketista. Se oli todella hyvä juttu, auttoi paljon vaikka silloin oli vauvan isäkin vielä kehissä – ja minusta tavara oli hyvää, käytin kaikkia laatikon tavaroita siihen mihin ne olivat tarkoitettu.
Monet kommentoivat silloin, kuten yleensäkin, että vaatteet olivat rumia ja tavarat eivät olleet mieluisia. Mutta se on normaalia – koskaan ei mene niin, että kaikki kannattaisivat samoja asioita. Ja ne joilla ei ole rahasta tiukkaa, ostavat sitten erilaista tavaraa kuin he joilla on vähän rahaa käytössään.

Ruotsin prinsessahäät on ihan kulman takana – Ruotsin media on ihan kuumeissaan… Mutta kiva juttu, kyllähän se täytyy seurata sitten – ensi viikon lauantaina. Jihuu – niin romanttista. Vickan tykkää kuulemma Roxetista ja Carolasta… hmm.

Aurinko paistaa - ja meilläpä on kovin kiireistä työmaalla. Siksi vain lyhyt viesti tänään - ennenkuin lähden jatkamaan päivää iltaan, asiakkaiden kanssa.

Kävin silmälääkärissä; kärsin kuivista silmistä josta tämä kiusa johtuu. Asia hoituu kunnollisilla silmätipoilla. Oikein lohduttava tieto - kuvittelin jo ties mitä, jopa hiljaista sokeutumista. Silmälääkäri ehdotti silmäleikkausta - minulla on niin huono näkö, että saisin siitä todella paljon etua, sanoi.

Harkitsen asiaa. Leikkaus on kuitenkin kallis - siihen ei juuri nyt ole rahaa. Monta paria silmälaseja saisi sillä hinnalla, muun muassa. Mutta laitanpa loton, jos vaikka onnistaisi...

Lapset voivat hyvin, isosta pienempään...

Tein eilen - ja teen tänäänkin - vatsaliikkeitä. Laskut sekosivat kun kuuntelin musiikkia samalla ja jäin aatoksiin; noin 70-80 sit ups -liikettä. Jos jatkan tuota seuraavan vuoden, ehkä jotain näkyy makkaroiden paksuudessa tuossa vyötäröllä.

Jatkan myöhemmin, nyt en osaa keskittyä...