torstai 8. heinäkuuta 2010

Huh hellettä!



Kävin lapsen kanssa aamupäiväuinnilla, join kupin kahvia ja katselin ihmisiä.

Sää on helteinen, siitä nauttii suurin osa. Toiset ei tykkää - vanhat ihmiset ja verenpainetautiset, esimerkiksi. Itse olen kylmäverinen - eli melkein aina on pieni vilu päällä - johtuneeko matalasta verenpaineesta vai mistä lie; oma diagnoosi menee yleensä metsään mutta kun olen huomannut, että ne tutu joilla on korkea verenpaine ovat useimmiten kuumissaan ja puhkuvat punaisina. olen ajatellut myös lämmöntunteen kulkevan käsi kädessä omien paineiden kanssa. Nyt on meikäläiselläkin lämmin, jopa kuuma!

Kuvat puhukoot puolestaan - on helle ja jäätelöä kuluu. Toisaalta Porvoon parin päivän takainen järjetön tappaminen puhuttaa ihmisiä. Mustalaismies ampui raivopäissään kolme ihmistä McDonaldsin autokaistalle, yöllä. Oli aikaisemmin tappanut oman vaimonsa jonka jälkeen istui vankilassa rangaistuksen loppuun ja nyt kun on ollut sen jälkeen vapaana jonkun kuukauden. kaivoi aseen esiin ja ampui kolme ventovierasta ihmistä kun oli syntynyt kahinaa jonossa.

Huh huh.

Meidän kissa taas murhasi yöllä rusakon pojan. Ei tullut illalla sisään kun sitä kutsuin - annoin olla ja näin kävi. Harmi juttu, tosiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti