Syyskauden alkaessa työpaikalla lomien jälkeen käydään loppuvuodelle asetetut tavoitteet läpi ja sitoutetaan ihmiset niihin. Tälle syyskaudelle tavoitteet ovatkin oikein kunnolla tiukat ja haastavat - eikun kääritään hihat aletaan töihin!
Kokoonnuimme pariksi päiväksi työpaikan ulkopuolelle käymään strategioita ja kunkin tiimin tavoitteet läpi – tiiviiden läpikäyntien jälkeen kävimme läpi alkuvuoden hommat ja kuinka pärjäsimme – söimme illallisen ihanasti ulkona lämpimässä loppukesän säässä ja juttelimme ja rakensimme tiimihenkeä viinilasillisten äärellä.
Ihan mukavaa! Sääkin oli superhieno – auringonlasku oli värikäs ja ilma leppoisa ja ihana kuin vasikan henkäys! Ainut mitä täälläpäin Suomea loppukesän illasta puuttuu on se huumaava sirkkojen ja hepokattien säkätys mikä loppukesään mielestäni ehdottomasti kuuluu. Sitä saan kuulla viikonloppuna kun menemme käymään kotomaisemissa – ja kun nukun vielä pari yötä tänä kesänä aitassa. Jospa siis silloin kuulisin sirityksen ja katson ehkä kuuta joka on täyttymässä. Täyden kuun aika lähestyy; ensi tiistaina on taivaalla elokuinen kuutamo, se myyttinen! Jos sää sallii niin sitä on hieno ihailla! Se näkyy omenapuiden takana, yön myytä tuvan lattialle erilaisia hienoja kuvioita luoden – hiukan pelottavasti pitkin mummin kutomia raidallisia tuvan mattoja pitkien yön tunteina kulkien. Talvisen vaalean kuun muistan peräkammarin lattialta – se loisti navetan takaa suoraan suuresta ikkunasta ja oli pelottava ja huiman kaunis; suuri vaalean keltainen kuu ihan sinisenmustalla taivalla, valaisten lumisen maiseman sinertäväksi… Pelottava näky sekin; lapsena siinä aina odotti näkevänsä jonkin eläimen kuun valossa kävelemässä. Jos oli vessahätä, oli aivan kamalan pelottava juosta pihan poikki ulkohuussiin – siinä matkalla ehti pelätä susien ja karhujen hyökkäystä ihan tosissaan. Kylmä ei tuntunut ollenkaan niin pelottavalta - vaikka pakkasasteita oli varmasti tosi paljon – kuin mielikuvituksen luomia petoja…
Nyt kaipaan kotipihan kuuta ja tunnelmaa – vaikka uskon siellä yksin olevan äidin pelkojen olevan ihan todellisia pimeässä. Kummallista kuinka sitä alkaa aina kuvitella jonkun olevan pimeässä vaanimassa – vaikka päivällä ei samassa paikassa pelkää yhtään!
Alan muovittaa lapsen uusia koulukirjoja, matikka ja englanti nyt ensimmäiseksi – vanhempien etuoikeus Suomessa on muovittaa oppikirjat – haasteena on saada muovitukset tehtyä ilman kuplia! Kerron myöhemmin, onnistuiko. Tavoite on nolla kuplaa!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti