Täällä taas - jatketaan!

Syysasterit houkuttelevat perhosia

Reilut kaksi kuukautta jälkeen edellisen kirjoituksen ja yhtä kauan aikaa työttömänä - nyt yritän ryhdistäytyä ja aloittaa uudelleen....

Elämä on mennyt uuteen vaiheeseen totutellessa - helppoa se ei ole ollut mutta onhan ollut kesä ja kaikki kesään liittyvä josta on voinut nauttia - kun on itsensä ensin kääntänyt sellaiseen tilaan, että vaikka kaikki tuntuukin menevän vinoon ja pieleen enemmän tai vähemmän - voi pienistä asioista silti nauttia. Voi nauttia vaikka tolo on kuin piesatyllä, kaikkien halveksimalla luuserilla - silti voi pienistä asioista löytää iloa. Kesästä, lapsista ja lähisukulaisista, ystävistä.... Kodista, siitä että on voinut syödä joka päivä ja maksaa ne laskut jotka ovat pakollisia. Kaikki muu on yritetty karsia vaikka karsittavaa riittää vielä, paljon.

Oma äiti on auttanut paljon, ollut aivan valtava tuki ja turva tässä tilanteessa kun itsetunto on pudonnut maan rakoon, kun rahaa ei ole ollut edes ruokaan eikä laskuihin. Paljosta, paljosta saan häntä kiittää ja olla onnellinen, että hän on olemassa ja tukena. Kiitos äiti!

Aloitan kirjoittamisen, jatkan työnhakua ja puran taas ajatuksia elämästä tänne sivulle, päiväkirjaani salaiseen!

Elämän ja olemisen perusta ja ajatukset ovat muuttuneet. elämä näyttää toisenlaiselta kun mikään, ei yhtään mikään ole enää mielessä varmaa; kaikki voi kaatua ja rysähtää aivan hetkessä.

Samassa kodissa asumme vielä ja lapsia on kaksi täällä minun kanssani, minun huollettavana. Kolmas pitää tiivistä yhteyttä ja käy kotona kerran-pari viikossa. Eläimiä on vielä ne samat neljä kuin ennenkin ja sitten vielä se viides joka asuu meillä noin puolet elämästään. Se on se vanhimman lapsen super-villi tyttökissa joka tulee meille taas viikon päästä kun nuorimman lapsen leirikoulu on ohi.

Huomenna on vielä elokuinen maanantai, päivä ennen lapsen leirikoulun alkua. Lähden sinne vanhempana mukaan - nythän minulla on aikaa. En ole ura-äiti jolla on kiireitä... Maanantaina menen käymään työvoimatoimistosa, kirjastossa lukemassa päivän lehdet ja aion lähettää viisi työhakemusta eri paikkoihin - suomeksi, englanniksi ja jokaisen hakemuksen mahdollisimman selkeäksi ja kohdennetuksi kirjoittaen.

Viikonloppuna on siivottu kotia ja laitettu huoneita uuteen uskoon. Alkukesällä poisnukkuneiden omaisten perunkirjoitukset on tehty ja eilen tyhjensimme viimeisä tavaroita asunnosta. Minullekin tuli tavaraa verhoista ja lakanoista huonekaluihin - niitä olemme asetelleet lasten kanssa uusille paikoille.

Kuolema, poislähtö, luopuminen  ja loppuminen - asioiden, elämän alun ja lopun näkeminen monessa eri paikassa on saanut ajatukset erilaiseen malliin kuin missä ne ovat olleet. Ainakin jossain määrin. Sen pohdinta mikä on tärkeää ja mikä ei ole aina kovin järkevää kun tässä elämän karusellissa ei kuitenkaan kamalasti voi itse vaikuttaa siihen kuinka elää- Itsellni on raha ja sen ikuinen puute ja toisaalta se, että ilman rahaa ei voi nykyisin päivääkään elää. Ei mitenkään. En itse saa palkkaa, en saa mistään mitään rahaa kun en ole oikeutettu mihinkään korvauksiin - ja kuitenkin pitää kustnataa oman elämisen ja asumisen lisäksi se tärkein: omien lasten huoltaminen aikuisiksi ja vielä hiukan sen jälkeenkin.

Mitä tehdä jollei saa työtä?

Kirjastossakin saa keinutella

En tiedä. En oikeasti tiedä ja se on asia jonka yli en meinaa millään päästä. Haen töitä vaikka minkälaisista paikoista. En joka päivä mutta useamman kerran viikossa joka tapauksessa. Kirjoitan hakemuksia, soittelen, meilailen. Olen liian vanha useimpiin töihin, melkein kaikkiin työpaikkoihin, töihin joita osaisin tehdä ja joissa olen hyvä. Sellaisiin töihin joihin haluaisin. Niihin töihin otetaan vain nuorempia ja firman imagoon paremmmin sopivia....

Itse sopisin varmasti parhaiten kiikkustuoliin, työantajien mielestä... Vaikka keinutuolista pidänkin, en sellaiseen vielä ole valmis jämähtämään. En vielä - ja mietin, elänkö ylipäätään enää kauaan, ainakaan niin pitkää aikaa että keinutuoliin pääsisin vauhtia potkimaan, menneitä muistelemaan...