Talven selässä ollaan

Talvi jatkuu postikorttimaisen kauniina. Pakkasta ja lunta on sopivasti, puut ja metsä huurteisen kauniita. Jollei muuten, niin koiran kanssa tulee ulkoiltua ainakin pari kertaa päivässä. Koira rakastaa lumessa telmimistä,  sukeltelua ja se hyppii korkeita hyppyjä lumikasoissa, tekee tunneleita vastasataneeseen pehmeään lumeen. Nauttii selvästi - välillä sille tulee tassuille kylmä ja silloin mennään sisään.

En ole hankkinut koiralle pukuja, neulonut villavaatteita tai jalkineita. Koira on koira enkä halua sitä pienenä nukkena pitää. On ihmisiä, joiden mielestä koiralla on oltava vähintään huomioliivit, mielellään myös kaikenlaisia kaapuja sadetta, tuulta ja kylmää vastaan. En ole samaa mieltä - ja hyvin tuo koira voi, vaikka teemme välillä pitkiäkin kävelyjä! Pari päivää sitten näin kultaisella nloutajalla paksun toppahaarniskan. Kävi kyllä koiraa sääliksi. Ihan kuin sitäkin olisi hävettänyt - kulki kumman luimivasti eteenpäin. Pakkasta oli noin 15 astetta - eli ei se mitään toppaliiviä olisi tarvinnut, iso ja paksukarvainen koira!

Äiti on sairas


Talvinen polku -
tuntemattomaanko se vie?

Äiti joutui yöllä keskussairaalaan. Ei pysynyt pystyssä, huimasi. Rintaan sattuu, vatsa kipeä. Olen tällä huolesta soikeana; kunpa hän tervehtyisi. Maha on yhä kipeä, rintaan pistää. Lääkäriä ei ole ehtinyt nähdä vielä koko aikana ollenkaan. Sairaanhoitaja kielsi jo kolme tuntia sitten ottamasta nitroa kipuun - antoi Panadolia ja sanoi, että lääkäri tulee pian. Lääkärin "pian" on suhteellista: Kolme tutnia on mennyt lupauksesta, 12 tuntia sisään tulosta eikä lekuria näy. Äiti kävi pari viikkoa sitten lääkärissä ja sai tulehdukseen antibioottia joka ei sopinut ollenkaan. Ulkomaalainen lääkäri puhui huonoa suomea ja senkin hiljaisella äänellä.

Äiti ei osaa venäjää joten koko lääkärissäkäynti terveyskeskuksessa sujui suuren hämmennyksen vallassa. Lääke ei sopinut - siitä tuli huimausta, ripulia ja oksennusta ja se piti vaihtaa toiseen. Vaihdon teki suomalainen lääkäri mutta nyt ollaan taas akuutissa tilanteessa. Antibiootit eivät sovi kaikille mutta onko vaihtoehtoja?

Tovion parasta. Äiti on toki jo iäkäs ja kaikkien meidän aika lähteä tulee joskus. En häntä vielä antaisi millään pois, itselleni niin tärkeää ja rakasta ihmistä. Asia ei ole tietenkään minun päätettävissäni - enkä tietenkään saa olla itsekäs. Silti toivon, että meillä olisi vielä aikaa yhdessä olemiseen, jutteluun ja vaikka korttipeliin lastenlasten kanssa, kaikki yhdessä.

Pikkulintujen piilopaikka; siellä ne sirkuttavat

Maa on kaunis. Elämä on ylä- ja alamäkeä. Joskus huolet sitovat kylmän vanteen rinnan ympärille. Nyt minulla on jäinen vanne puristamassa koko kehoa. Mietin, lähdenkö ajamaan sairaalaan vaikka potilashuoneeseen ei pääse - neljän naisen potilashuone on eristetty, sinne eivät edes lähiomaiset pääse. Miksiköhän? Sitä ei ole kerrottu.

Veto poissa äidillä - perutaan konsertti

Joudumme perumaan konserttiin menon Lahteen - äiti on ihan vetämättömässä kunnossa. Pelkkä kaupungilla käynti väsyttää niin, että nukkua pitää pari tuntia. Hän oli tänään känyt ruokakaupassa ja oli vielä monta tntia sen jälkeen ihan väsynyt.

Äidillä on astma, keuhkoahtauma, sepelvaltimotauti ja sydänvika. Onhan siinä kylliksi sairauksia joten ei ihme, että väsyttää. Ja onhan hänellä myös korkea verenpaine. Kaikkiin näihin on lääkkeet - ja lääkkeet väsyttävät myös. Ilman ei voi olla, kuitenkaan.

Saa nähdä, tuleeko minulle noita tauteja jossain vaiheessa - sydänperäiset jutut luultavasti ainakin tulevat; niitä on kaikilla vanholla sukulaisilla ja siihen ovat kaikki kuolleet - mummi, vaari, isosiä, mummo, setä ja isä - ja moni kaukaisempi sukulainen. Niin se menee - ja aina olen sen tiennyt. Ex-miehen suvussa taas on syöpää. Johonkinhan kaikki kuolevat että eipä moista niin kamalasti ajatella tsarvitse.

Kävelytiet ja jalankulkuväylät ovat kamalassa kunnossa näin kevään korvalla

Tilanne on äidillä välillä parempi ja välillä huonompi. Nyt on meneillään sellainen vaihe että väsyttää aivan valtavasti, melkein koko ajan. Hän ei ole jaksanut käydä emalikurssilla kahteen viikkoon ja tapaaminen eläkkeellä olevien entisten työkavereiden kanssa jäi eilen väliin. Eläkeläiset tapaavat kerran kuussa, käyvät jossain syömässä ja juttelemassa yhdessä.

Ulkona kävely on myös erinomaisen vaikeaa näillä keleillä - liukasta ja kuoppaista ja lätäköitä siellä täällä - nekin aamupäivisin jäässä.

Creme catalan

Mietin, että menisin ehkä käymään äidin luona viikonloppuna jos tämä konsertti nyt näin peruuntuu. Pohdiskelenpa sitä vielä. Väsyttää kamalasti itseänikin, pää lipeä - huomenna pon työpäivä josta ei vauhtia puutu - niin on ollit nyt jo pitkään. Ensi viikolla on työmatka Riikaan - onneksi vain yksi päivä töitä - täytyy muistaa varatalennot huomenna. yhden yön yli yritän olla - toivottavasti ehdin viimeiseen iltakoneeseen torstaina. Minulla on passi Venäjän suurlähetystössä - olen hakemassa viisumia Venäjälle mutta kuulin toissapäivänä, että matka peruuntuukin. Ihan hyvä - olisi tullut ihan kamalan kiireinen viikko ja kirjoituspöytätöitä on tosi paljon. Moskova saa odottaa!

Jospa menisin junalla äidin luo? Silloin ei voi ottaa lakanoita, pyyhkeitä eikä kissa mukaan - mutta voisi katsoa ikkunasta ulos ja lukea tai istua vain haaveilemassa. Junailu tulee toki autolla ajoa paljon kalliimmaksi... Hmm, no katsotaan nyt.

Junalla matkustin ennen paljon - kuljin junalla niin töihin päivittäin kuin pidemmätkin matkat. Silloin tuli luettua paljon kirjoja! Nyt en pääse junalla töihin, siksi autossa saa istua nykyään urakalla.

Junassa saa olla omien ajatusten kanssa ihan rauhassa, useimmiten. Vähän kuin työmatkallakin: Vaikka olisi miljoonaa asiaa tehtävänä, ei voi tehdä kuin pienen osan kaikesta kun on matkalla, poissa töiden keskeltä.

Sepä vasta rauhoittavaa vaikka tietääkin, että asiat sumautuvat poissa ollessa.