Talven selässä ollaan

Talvi jatkuu postikorttimaisen kauniina. Pakkasta ja lunta on sopivasti, puut ja metsä huurteisen kauniita. Jollei muuten, niin koiran kanssa tulee ulkoiltua ainakin pari kertaa päivässä. Koira rakastaa lumessa telmimistä,  sukeltelua ja se hyppii korkeita hyppyjä lumikasoissa, tekee tunneleita vastasataneeseen pehmeään lumeen. Nauttii selvästi - välillä sille tulee tassuille kylmä ja silloin mennään sisään.

En ole hankkinut koiralle pukuja, neulonut villavaatteita tai jalkineita. Koira on koira enkä halua sitä pienenä nukkena pitää. On ihmisiä, joiden mielestä koiralla on oltava vähintään huomioliivit, mielellään myös kaikenlaisia kaapuja sadetta, tuulta ja kylmää vastaan. En ole samaa mieltä - ja hyvin tuo koira voi, vaikka teemme välillä pitkiäkin kävelyjä! Pari päivää sitten näin kultaisella nloutajalla paksun toppahaarniskan. Kävi kyllä koiraa sääliksi. Ihan kuin sitäkin olisi hävettänyt - kulki kumman luimivasti eteenpäin. Pakkasta oli noin 15 astetta - eli ei se mitään toppaliiviä olisi tarvinnut, iso ja paksukarvainen koira!

Äiti on sairas


Talvinen polku -
tuntemattomaanko se vie?

Äiti joutui yöllä keskussairaalaan. Ei pysynyt pystyssä, huimasi. Rintaan sattuu, vatsa kipeä. Olen tällä huolesta soikeana; kunpa hän tervehtyisi. Maha on yhä kipeä, rintaan pistää. Lääkäriä ei ole ehtinyt nähdä vielä koko aikana ollenkaan. Sairaanhoitaja kielsi jo kolme tuntia sitten ottamasta nitroa kipuun - antoi Panadolia ja sanoi, että lääkäri tulee pian. Lääkärin "pian" on suhteellista: Kolme tutnia on mennyt lupauksesta, 12 tuntia sisään tulosta eikä lekuria näy. Äiti kävi pari viikkoa sitten lääkärissä ja sai tulehdukseen antibioottia joka ei sopinut ollenkaan. Ulkomaalainen lääkäri puhui huonoa suomea ja senkin hiljaisella äänellä.

Äiti ei osaa venäjää joten koko lääkärissäkäynti terveyskeskuksessa sujui suuren hämmennyksen vallassa. Lääke ei sopinut - siitä tuli huimausta, ripulia ja oksennusta ja se piti vaihtaa toiseen. Vaihdon teki suomalainen lääkäri mutta nyt ollaan taas akuutissa tilanteessa. Antibiootit eivät sovi kaikille mutta onko vaihtoehtoja?

Tovion parasta. Äiti on toki jo iäkäs ja kaikkien meidän aika lähteä tulee joskus. En häntä vielä antaisi millään pois, itselleni niin tärkeää ja rakasta ihmistä. Asia ei ole tietenkään minun päätettävissäni - enkä tietenkään saa olla itsekäs. Silti toivon, että meillä olisi vielä aikaa yhdessä olemiseen, jutteluun ja vaikka korttipeliin lastenlasten kanssa, kaikki yhdessä.

Pikkulintujen piilopaikka; siellä ne sirkuttavat

Maa on kaunis. Elämä on ylä- ja alamäkeä. Joskus huolet sitovat kylmän vanteen rinnan ympärille. Nyt minulla on jäinen vanne puristamassa koko kehoa. Mietin, lähdenkö ajamaan sairaalaan vaikka potilashuoneeseen ei pääse - neljän naisen potilashuone on eristetty, sinne eivät edes lähiomaiset pääse. Miksiköhän? Sitä ei ole kerrottu.