Kalenterikirja ja uusin Remes ilahduttavat!

Voi kun tulisi lunta! Tällä viikolla on ollut pakkasta jo, pikku-hiljaa mennään ehkä kohti talvea! Lumenkaipuu on iso. Luonto sitä tarvitsee eniten, tällainen lumeton syksy ei ole kiva luonnolle eikä eläimillekään.

Viikonloppu meni perheen parissa joten
nyt vasta luen uuden Remeksen loppuun.
Koukuttavan hyvää ajanvietettä.

Olen lukenut Remeksen kirjaa ja täyttänyt uutta kalenteria. Nyt kun työt taas joksikin aikaa(???) loppuivat, yritän täyttää pävät  jotenkin edes "puoli-järevästi".Ostin viime viikolla ihan kunnon vuosikalenterin, sellaisen kirjan kokoisen mustan jossa on irtokannet. Ei mahdu kunnolla käsilaukkuun! Siihen voi ostaa ensi vuonna uuden sisuksen, jos asia vielä silloin innostaa!

Uusi ihana kalenteri - time manager

Kalenterin aukeamalle mahtuu yksi viikko maanantaista sunnuntaihin. Onnistuin löytämään kalenterin, joka alkoi jo marraskuusta ja olen nyt täytellyt sivuja tekemisisllä ja to do-listoilla innolla.  Yliviivaan tai pukitan aina suoritetut tehtävät. Tuntuu lapselliselta, mutta nautin moisesta! Kirjaan sinne esimerkiksi haettavat työt, tapaamiset sun muut asiat - ihan kuin  ennen, kun kaikilla oli kannettavat kalenterit kansien sisällä. Ennen, silloin kun olin kunnon kuukausipalkkaisessa työssä. Hmm.

Vitamiinia tiukassa kuoressa.
Ennen haastattelua nautittavaksi!

Nythän useimmilla on - minullakin - sähköinen kalenteri joka on linkattu sähköpotiin. Se sitten aina hihkaisee piippaamalla, kun täytyy  muistaa joku tehtävä tai tapaaminen. Hyvä systeemi sekin Mutta on tuo oikea kirja kuitenkin kiva! Siinä oli mukana kynä - mutta sehän olikin vain kuori, huomasin kotona. Kynästä oli sisäosa pudonnut pois jo kirjakaupassa. Onneksi kotona on laatikossa iso kasa kyniä joten ei haitanne moinen vaikka vähän asia harmittikin. Ohutteräinen lyijynä on siinä. pitäisi myös olla pöikku kumi päässä mutta tässä ei tietenkään ollut sitäkään!

Videohaastattelu - miten sellainen tehdään hyvin?

Nyt kalenteriin kirjataan puheluita ja käyntejä työkkärin henkilökunnan ja oman liiton uravalmentajan kanssa. Ja on siellä kaksi videohaastatteluakin kirjattuna - yksi viime viikolla ja toinen parin päivän päästä. Miten niihin saisi sellaisen fiiliksen ja olotilan, että pääsisi videon jälkeen vielä jatkoon? Omasta mielestä olen aina jäykkä ja vanhan haahkan näköinen vaikka kuinka yritän panostaa... Kysymykset on helppoja eikä niitä ole yleensä kuin kolme-neljä - silti tuntuuu, että pystyy möhlimään kunnolla. Ja olemaan aika kökn oloinen vaikka hymyilisi, olisi olevinaan luonteva  ja positiivinen? Voi, miten??

Kukkakaupan tarjontaa. Kivan näköistä!

Käsi kipsissä - kotihommat tökkii

Siivota pitäisi kotona, Pestä pyykkiä. Nyt vain on niin mälsästi, että kaaduin reilu viikko sitten ja sain ranteeseen murtuman. Käsi on kipsissä ja aika ajoin tosi kipeä vaikka särkylääkkeitä otankin siihen. Jomottaa ja juilii enkä saa oikein mitään kunnolla tehtyä. Käsi on kömpelö ja tönkkö - tiskaaminen, suihkussa käynti ja tuhat muuta asiaa on hankalaa kun toinen kävi on pitkälti pois pelistä. Neulominen ei ole hyvä juttu - siitä ranne innostuu vihlomaan tosi ankarasti. Kokeiltu on. Huokaus.

Lukea voi silti ilman ongelmia. Viiden viikon sairasloma tuntuu aika höhlältä kun ei ole palkkatyötä, josta olla sairaslomalla. Työnhakua, vapaaehtoistyötä tai normaalia päivittäistä elämää ei sairasloma tietenkään koske - puhumattakaan videohaastattelua. Ttässä sitä pällistellään menemään! Kättä voi haastattelussa pitää pöydän alla - eihän se mitenkään liity tulevaan työhön. silloin jos - KUN - saan työn, on käsi taas kunnossa. Eiks niin?

Tämän haluaiain neuloa. Kivasta langasta.

Kävin kirjastossa ja lainasin sieltä vuoden vanhan neulelehden, ennen viime joulua ilmestyneen. Ai että tekisi mieli neuloa tuo kivan perinteinen villapaita jossa on kivan kirjavaa harmaata pohja ja tähtikuviota yläosassa.  Novitan ohje, Nalle-langasta mutta ajattelin, että se olisi kivempi vähän pehmeämmästä langasta, että ei kaulasta ja ranteista kutita. Tutkailen asiaa! Onhan minulla kyllä parikin keskeneräistä neuletta odottelemassa ja ranne kipeä ja kipsissä mutta.... Niin mitä mutta? Neuloosi on tällaista; tauti vailla parannusta, kai!

Paavalinkukka, Saint Paulia. Kukkii nätisti

Tiistaina huomattiin, että yli puolet porukasta sairaana

 

Maanantaina oli jo 40 prosenttia toimiston kokonaisvahvuudesta poissa. Yksi oli kaatunut ja katkaissut kätensä. Sairaslomaa 20.1. saakka - ainakin, jos kättä ei leikata. Yksi oli paikalla mutta niin kamalan näköinen ja yskäinen, että hänet ajettiin pois kotiin sairastamaan. Kaksi ei ilmestynyt ollenkaan paikalle, myöhemmin tuli viestiä, että kuumetta on ja olo kurja, kummallakin tahollaan. Yksi alkoi lounastunnin aikoihin saada kylmän kouristuksiaja silmät lasittivat. Kulki kahvimuki kädessä kuin xombi, ei kuullut kun puhuteltiin. Kotiin lähti siitä sitten sairastamaan.

Kaikki äsekn mainitut ja kaksi muuta olivat poissa vahvuudesta tiistaina. Paikalla vain pomo ja muutama työntekijä, ja sitten minä, harjoittelija. Ehdottelin siinä, että nyt kun olen ollut jo kolmisen kuukautta harjoittelijana, voisin ehkä nyt yletä työntekijäksi kun osaan näitä hommia jo tehdä. Sen kätensä katkaisseen sijaiseksi, esimerkiksi. Tai muuten tekemään ihan "oikeasti" töitä, kerryttämään omaa eläkertymääni ja saamaan palkkaa ja lounasedun.

Hah.

Eihän se käynyt, tietenkään. Vitsinä ensin piti pomo ehdotusta, mutta huomasi sitten, että olin tosissani. Ehei, ei se niin mene. Sairaslomalaisesta saa yritys Kelalta korvauksen ja minä en maksa nyt mitään - miksi pitäisi alkaa sitten palkkaa maksamaan kun jo olen talon sisällä ja teen hommat?

No. Hyvä kysymys, kieltämättä.

Joku tekee kotona hommia, kotihommia - joko työttömyystuella tai muuten. Pyykit kuivuvat ulkona joillakin säässä kuin säässä. Tulee raikas pyykki kun tuuli heiluttaa ja hulmuttaa.

Onkohan toimistolla huomenna ketään? Ajattelin kyllä itse mennä hommiin.

Suojasäätä ja pikkupakkasta

Aamulla varhain kun sää oli - parhain!

Lunta on. Nyt on suojakeli ja lumi on painavaa ja kaduilla ja teillä ihan löllöä. Pihalla lumesta on tullut puuroa jossa ei ole kiva kävellä eikä ajaa autoa.

Hiihtäminen tänä viikonloppuna jäi. Ehkä viikolla pääsee ladulle, jos vaikka pari astetta pakkasta tulisi.

On tekemätön olo. Luin juuri Helsingin Sanomien työelämä-liitettä jossa kirjoitettiin vanhemmista työnhakijoista. Yli viisikymppinen on ihminen, jota ei työantaja halua palkata, monissa paikoissa stoppi tulee jo nelikymppiselle. Työnantajat pelkäävät, että vanha työntekijä ei opi enää uutta, on ihan kalkkis. Ja että hän on sairaslomalla alvariinsa – tulee kalliiksi. ”...viisikymppinen työnhakija pelottaa. Hehän voivat nahistua niin, että työnantaja joutuu maksamaan isot rahat työkyvyttömyydestä.”

Itse en ole tosiaankaan mikään nuori leijona enää – mutta terve olen. Ja työintoinen. En syö mitään lääkkeitä, en ole koskaan syönyt, jollei satunnaisia särkylääkkeen ottoja lasketa – ja niitä kolmea antibioottikuuria sitkeisiin poskiontelotulehduksiin. Raskaudetkin hoituivat alusta loppuun ihan luomu-metodilla, mutta eipä niistä enää puhua kannata. Terveet lapset ovat jo  sen verran isoja. Mielialalääkkeitä en ole ikinä edes kokeillut.

Valoa pimeään aamuun

Olin eilen lauantaina seminaarissa uuden yhdistysharrastukseni tiimoilta – naisasiaa on kiva harrastaa ja oppia uusi asia! Kaikki kolme uutta yhdistysjäsenyyttä liittyvät jollain lailla uuden oppimiseen ja verkostojen luomiseen. Niin tämäkin, vaikka vielä en ole noihin vesiin verkkoja voinut heitellekään – täytyy aktivoitua ensin kunnolla, osoittaa oma osaamisensa.
No, sitä kuitenkin piti sanomani, että kuljin seminaaripaikalle vajaan parin sadan kilometrin päähän autokyydillä – oli upeaa päästä kyytiin – vaikka ajaminen onkin kivaa, niin oli vaihteeksi mukava olla kuskattavana! Siinä autokyydissä tuli puheeksi asia jos toinenkin.

Yksi asia kiinnitti oman huomioni – yksi aktiivinen nainen joka höyryää vaikka missä aktiviteetissä työn, politiikan ja yhdistyselämän parissa, on naimisissa ja kahden lapsen äiti, pitää kotona monia eläimiä, hoitaa hevosia... Hänellä tuntui olevan korkea verenpaine, astma ja kolesteroli-ongelma ja vielä joku mystinen munuais-sairaus. Lääkkeitä hän syö koko ajan, muuten ei selviä ollenkaan. Parilla muullakin naisella oli lääkkeet mukana... Hyvä toki, että oli jos niistä apua on. Itse vain mietin, miten keski-ikäisilläkin ihmisilläkin voi olla jo niin monta lääkettä päivittäin otettavana... Kun ei itse syö lääkkeitä, ajattelee helposti, että lääkkeet kuuuluvat sairauksiin hetkellisesti ja, että vain vanhemmat ihmiset joutuvat syömään jatkuvasti lääkkeitä.

No – itse en voi oikein markkinoida kuitenkaan itseäni potentiaalisille työnantajille perusterveenä, ihmisenä joka ei syö mitään lääkkeitä eikä ole ollut juuri koskaan sairauslomalla...

Vai pitäisikö yrittää vaikka näin – LinkedIN-svustolle, vaikka:

Perusterve pitkän linjan ammattilainen hakee työpaikkaa tositarkoituksella! Ota yhteyttä ja kokeile - kolmen kuukauden palautusaika!