Köyhiä ja rikkaita - Suomessa on

Viikonlopun ruokakorista

Tässä jokunen päivä sitten, ehkä viime viikolla, kerrottiin uutisissa, että suomalaiset syövät vain vähän hedelmiä – muistaakseni vähiten tai toisiksi vähiten Euroopassa. Itse ihmettelen, miten se voi ketään ihmetyttää! Hedelmät ovat hyviä, terveellisiä ja niitä olisi tosi kiva olla kotona syötävänä niin lapsille kuin itsellekin. Mutta ne ovat kalliita! Itselläni ei niihin juuri varaa ole – ostan toki joka viikko jotain vihreää; usein kurkun tai banaaneja, ehkä tomaattejakin. Mutta vain yhtä, korkeintaan kahta lajia viikon aikana. Yksi kurkku on saatava riittämään pitkälle – varsinkin kuin meillä on marsuja joille lapsi niitä myös syöttää. Kotona syttyi pienimuotoinen kärhämä muutama päivä sitten kun huomasin lapsen syöttäneen viikon kolmesta tomaatista puolitoista marsuille ”niiden täytyy saada terveellistä ruokaa” oli lapsen vastaus… Hyvää salaattia ei mitenkään raaski tehdä kuin kesällä - ja silloinhan niitä syödä pitääkin!

Aamupala lapselle ja äidille

Meillä syödään pääsääntöisesti edullista ruokaa – mieluusti alennusprosentilla varustettua koska ne ovat mielestäni ihan käyttökelpoisia vaikka eivät ihan tuoreita olekaan. Valmiita Saarioisten ym ruokia ei meilla kulu; emme pidä mausta ja itse tehtynä nekin ovat sekä edullisempia että makoisia. Teollisen ruuan maku ei hivele makunystyröitä edes köyhällä! Makuasioista ei tietenkään kannata kinastella; moni tykkää noistakin, kaupan hyllyt ovat niitä täynnä. Emme ole koskaan vanhoista ruuista sairastuneet – päinvastoin, minusta tuntuu että olemme terveempiä kuin kukaan työpaikalla tai kouluissa. Se toki ei ruuasta johdu kuin osittain; meillä lienee siihen hyvät perintötekijät… Eikä olla niin noko nuukia kaikesta.

Tänä viikonloppuna syötän itseni ja porukammen oin 15 eurolla – lauantaina makkarakeittoa jota oli syömässä myös nuorimmaisen kaveri. Sunnuntaina syömme uunissa valmistuvaa sian suolalihaa perunoiden kanssa, salaattina raastettua porkkanaa tai punajuurta siivuina. Ruokajuomana meillä on vettä, maitoa ja piimää. Piimän saa usein myös alennuksella, samoin muut ruuat – maito tosin useimmiten on normaalihintaista. Jos sitä saa halvalla, ostan hiukan enemmän ja teen kaakaota – varsinkin jos kermaa saa alennuksella! Hedelmiä ei saa ikinä alennuksella; ostaisin kyllä! Ja vähän huonompaa vielä halvemmalla toisin marsuille. Ihmettelen usein, miksi huonot elintarvikkeet pannaan mieluummin roskiin kuin annetaan käyttöön vähävaraisille?

Tänään meillä on oman nelihenkisen poppoomme lisäksi syömässä tuttavamies joka silloin tällöin käy meillä kertoilemassa hämmästyttäviä ja kiintoisia asioita maailman menosta omasta perspektiivistään.

Toki nyt on vielä vähemmän rahaa sen takia, että viikko sitten olin kutsunut sukua syömän - siihen kului paljon rahaa, mutta silti sen haluan pari kertaa vuodessa tehdä - muuten eivät pysy nämäkään suhteet kunnossa. Mitä sitten enää on - lapset, jotka häviävät minun elämästäni jo pian. Isommat ovat jo toinen jalka kodin ulkopuolella menossa; olen heille enää rahakukkaro ja huoltopiste. Heidän sosiaalinen elämänsä on jo muualla; täällä he ovat joko väsyneitä tai jotenkin kumman ärtyisiä. Eivät jaksa enää äiskää - joka ei ymmärrä heidän maailmaansa, ei siitä mitään tiedä.

Hauskana episodina tähän voin kertoa tarinan toisenlaisesta maailmasta jonka vieressä minäkin elän. Kaikilla ei ole näin tiukkaa rahan kanssa kuin meillä – tosin heti täytyy sanoa, että tiedän, että monilla on vielä paljon ankeampaa. itse olen kolmen lapsen yksinhuoltaja – mutta käyn töissä ja saan homman pysymään jotenkuten kasassa kun oikein yritän. joka viikko on tosin aina uusi tiristys: selvitäänkö maksuista? Saadaanko raha riittämään? Mitä jos minut tällä viikolla irtisanotaan? No – toisilla on heikommin, paljon heikommin. Ei ole työpaikkaa ja se masentaa. Monet syövät mielenterveyslääkkeitä, juovat kaljaa, kittaavat viiniä, viinaa… Onneksi ei itse edes tee mieli; viinilasillisen ja toisenkin juon toki mielelläni mutta se ei ole meitä vielä turmioon vienyt. Lauantai-lasillinen ja joskus perjantainakin otettu on ok; yksi punaviinipullo saattaa kestää kolmekin viikonloppua. Kaljasta en hirveästi edes välitä. Ja tabuja en syö vaikka kuinka masentaisi; kyllä se tunne hiipii usein mieleen - yksinäisyys ja elämän vaikeus eivät aina jätä rauhaan vaikka kuinka yrittäisi.

Voisipa joulupukilta pyytää ystävää, rakastettua - miestä joka välittää ja joka ei juo, ei lyö, fyysisesti eikä henkisesti!

Se toisen puolen erilainen maailma tuli näytille minulle kun olin kutsuttuna illanviettoon kauniiseen kotiin jossa perheen äiti ja kutsujen emäntä, kahden lapsen kotiäiti ja heille asuva ulkomaalainen kotiapulaisensa olivat loihtineet upean illanistujaistilaisuuden ja isäntä oli kutsunut kotiinsa ihmisiä. Pariskuntia tutustumaan toisiinsa, keskustelemaan ja nauttimaan todella upeasta ruuasta, juomasta ja toistensa seurasta – viihtymään perheen kauniissa kodissa. Katsoin kaikkea kaunista ihmetyksellä; miten he ovat tämän saaneet tehtyä, kuinka heillä on moiseen varaa? Tiedän toki – jo joissakin muissakin tällaisissa tilaisuuksissa mukana olleena – että tällaisia koteja on Suomessa paljon; kauniita ja aistikkaasti sisustusarkkitehtien opastuksella aikaansaatuja, hienoja ja uusia materiaaleja – kaikki kuin pilkulleen oikeissa paikoissaan. Kaikki kiiltävän puhdasta, värisävyt kohdillaan ja matot, pöydät, hylyt ja sisutusesineet kuin sisutuslehden sivuilta. Ei mitään kukunutta tai nuhjaantunutta missään, ei mitään vanhaa – tai ehkä joku tosi vanha hylly, jakkara tai muu satavuotias esine jostain suvun vanhalta tilalta kuin mausteena ja muistuttamassa omasta menneisyydestä tyylikkäästi muuten modernissa sisustuksessa. Suuri talo, paljon huoneita, hulppea iso keittiö kaikkine mahdollisine koneineen ja ruuantekoa helpottavine vempaimineen. Kotiapulainen hoitamassa kaiken ruuanlaittoon, siivouksen ja vaatteiden hoitoon liittyvine asioineen.

Tunsin, todellakin, olevani outsider - todellisesti ulkopuolinen. En ensimmäistä enkä viimeistä kertaa – tuttu tunne tällaiselle keski-ikäiselle täti-ihmiselle jolla ei ole puolisoa eikä mitään mielenkiintoista tai jännää elämässään, ei ystäväpiiriä eikä oikein mitään jaettavaa tällaisissa yhteyksissä. Olin saamapuolella siis sataprosenttisesti. Kuuntelin juttuja ja toki juttelin innokkaasti kaikkien kanssa vuorotellen. Mukavia ihmisiä, kaikki olivat kuin ”samaa kastia” lapsineen ja harrastuksineen, ulkomaanmatkakuvauksineen – minne kannattaa mennä talvella hiihtämään? Ei, kukaan ei brassaillut millään – ehkä hiukan lapsien ominaisuuksilla, mutta vain hillitysti – kaikki olivat todella kivoja! "Hauska" oli myös huomata, että kun ihmiset kyselivät toisiltaan lapsista ja koulutuksista, lomanviettopaikoista ja harrastuksista – kukaan ei huomaavaisesti kysynyt minulta mitään… Kerroin joillekin asuinpaikkani - ja he siihen "Ah, olen ajanut siitä joskus ohi. Sinulla taitaa olal todella pitkä työmatka? Ajatko itse kotiin autolla tänään? Kuljetko tosiaan joa päivä autolla tuon matkan? Minun ei ”tarvinnut” kertoa lapsistani eikä omasta taustastani, ei meidän kodistamme eikä harrastuksistamme. Minä siis vain nauroin mukana, kyselin ja yritin olla kiva! Alussa oli nolo olo – vieraana pidoissa jonne en oikeasti olisi kuulunut. Mutta olihan se kivaa – tosi mielenkiintoista nähdä tällaista muuallakin kuin telkkarissa!

Niin, siinä kodissa ei ollut ensimmäistäkään räsymattoa, ei seinillä ryijyjä, raanuja eikä vanhoja tauluja. Ei ollut käsityökoreja missään, ei myöskään ikkunalautoja, ei musiikki-instrumentteja. Siellä oli sisustustaulja, lamppuja ja lampetteja, takkoja ja pylväitä, upeat musiikintoistovehkeet. Meillä on täälä iso kirjahylly - mutta heillä oli kirjasto. Naivisti iloitsin siitä, että omassa kirjahyllyssäni on enemmän kirjoja vieläkin, vaikka vein vasta monta laatikkoa kirpputorille... Kateusko moiseen tunteeseen aiheen sai? Hmm...

Nyt on kolmas adventti. Leivon kohta joulupipareita oman mummon vanhan ohjeen mukaan tehdystä taikinasta - siinä on maustepippuria ja perunajauhoja; nämä piparit ovat ne kaikkein maukkaimmat mitä saada voi!. Taikina on ollut tekeytymässä viileässä eilisestä saakka.

Elämä on mielenkiintoista!

Lomalla siis ollaan

Loma alkoi hyvin rauhaisasti; joudun puuhaamaan vielä yhden keskeneräisen homman kanssa sekä tänään että vielä huomennakin. Harmi – en pääse täysin irti työstä ja saan koko ajan olla valmiustilassa puhelimen ja tietokoneen vieressä.

Silti kävin aamupäivällä pikku-hukan kanssa uimapaikalla noin tunnin ajan – ja iltapäivällä luikahdimme lapsen kanssa kolmen tietämissä pikku-retkelle: menimme yhdessä katsomaan puutarhaa ja kultakaloja, paria punakorvakilpikonnaa.

Ulkona on kostean kuumaa – tulee ihan tropiikinomainen tunnelma. Ja iltapäivällä sitten alkoikin sade – juuri sellainen yhtäkkinen ja raju kesäsade joita kesäisin tulee. Salamat ja ukkonen sävyttivät sateen ja maa vain kiehui ja porisi kun vettä tuli taivaan täydeltä!

Nyt on luonto saanut vettä, lämpöä ja aurinkoa – kasvun pitäisi olla nyt mitä mainiointa. Mansikat eivät tykkää kovasta vesisateesta – mutta vettä tarvitsevat nekin. Tosin säilyvyys on sitten vielä heikompi. Homeriski luuraa..

Mansikoita pitää kyllä saada pian maistettavaksi! Rahat on meikäläiseltä kyllä ihan loppu – kamalaa; palkkaan on kuitenkin vielä pitkä aika! Torikauppiaalle ei voi luottokortilla maksaa – ja nyt olisi herkullista tori-herkkua paljon tarjolla. Mutta torihinnat ovat kamalan korkeita – ihmiset eivät kuulemma välitä hinnoista kun pitää mansikoita ja uusia perunoita saada. No, minulle asia ei ole niin… Tänään ostin tapani mukaan eilistä leipää miinus 30 prosenttia, samalla alennuksella ja viimeisen myyntipäivän laareista ostin myös kanaa perheen ruuaksi samoin jogurttia ja viiliä aamu- ja välipalaksi. Ostokset meidän perheen ruokapöytään tulevat pääosin tällä lailla; se mikä on menossa vanhaksi kaupassa on halvempaa ja kelpaa meille hyvin. Eivät ne ruuat huonoja ole - ja sillä lailla on säästetään ja riittävät rahat ehkä hiukan paremmin.

Toisaalta – jos monet ruuat eivät olisi alennuksessa, en niitä ostaisi ollenkaan joten säästö siinä mielessä on väärä termi tässä yhteydessä. Joskus siskonmakkarat ovat monena päivänä alennuksessa, joskus jauheliha. Sitten yritän keksiä niistä kaikenlaista joka ei ihan muistuta toistaan… Nakit, tuorepasta, juusto ja maitotuotteet. Ne ovat silloin tällöin alennuksessa. Uunimakkaraa söimme vasta, muusin kanssa. Ihan hyvää ja halpaa. Todella usein saa superhalvalla marinoituja kanaviipaleita. Se tomaatinpunainen marinadi joka lihan päälle kaadetaan on pakosta jotakin vikojen piilottaja-ainetta koska broileri jossa sitä ällöä mutta aika mautonta lientä on, on aina puhtaita viipaleita halvempaa. Eli jos mausteliemelläkin on jokin hinta niin se liha joka sen alle piilotetaan on hinaltaan halvempaa – eli huonompaa; eikö? Ei kauppias mitään omaksi tappiokseen tee; kaikki on laskettu tarkkaan. Tätä marinadi-asiaa ihmettelin kerran yhdelle lihariskin takana seisovalle naisihmiselle joka katsoi meikäläistä kysymyksen kuultuaan pitkin nenänvartta ja vastasi kalsealla äänellä, sanat harvakseltaan lausuen, kuin nyt idiootille puhutaan ”meillä myydään VAIN hyvää lihaa, oli siinä sitten marinadia tai ei. Aivan samaa lihaa niissä on molemmissa. Eihän näitä ole pakko ostaa jos epäilee laatua. Tsih.” sanoi ja kääntyi miespuolisen lihamyyjän puoleen ja niin he hymyilivät toisilleen kollegiaalisesti asenteella ”tyhmät asiakkaat ovat tämän ammatin paskamaisin puoli”

No, joskus alennuksella saa jopa porsaan fileetä tai hyviä grillivartaita joita teen grillin puutteessa uunissa. Tosin nämä ruoka-aineet ovat suhteellisen kalliita jopa alennuksen jälkeenkin. Meillä on sentään 4 syöjää joista yksi syö valtavasti ja me kolme muuta normaalisti. Kukaan ei syö ihan vähän – vaikka laihaa jengiä yhtä äitiä lukuun ottamatta ollaankin.

Painosta – tai oikeastaan isosta löllömahasta – voi sanoa sen verran, että pyrin tekemään 30–60 vatsaliikettä päivittäin. Se on vähän, tiedän. Sitten myös rasvaan mahanahkan tämän harjoituksen jälkeen geelivoiteella jossa on vihreää teetä. Pitäisi kiinteyttää ja täten silottaa figuuria... Tämän kirjoittaessani kuulen jo kuinka minulle hohotetaan täydellä suulla; onhan se hölmöä, että aikuinen nainen uskoo moiseen markkinamiesten hömppään – mutta ei kai siitä ainakaan haittaa voi olla. Ja eihän minun tarvitse tätä yhtään kellekään koskaan kertoa - ja hei, en kerrokaan!

Maha on joka tapauksessa iso yhä ja alati. Saan vanhat caprihousuni päälle – ne ovat ehkä 7-8 vuotta vanhat – mutta läski ponnahtaa sitten housun kauluksen yläpuolelle oikein kaameaksi löllörenkaaksi. Voi karmistus…

Nyt kun loma alkaa, yritän liikkua puolesta tunnista ylöspäin joka päivä. Ja nukkua tarpeeksi. Jos se vähän edes auttaisi tässä tilanteessa.

Tekisi kyllä mieli lasillista punaviiniä… Loman kunniaksi.

Ja loman kunniaksi ajattelin myös leipoa mokkaruutuja huomenna. Otan jonkun uuden reseptin niihin; vaikka ruotsalaisen. Sellaisiin pitäisi olla tarvikkeetkin kotona.