Kesäaika alkoi. Köyhyys panee miettimään syntyjä syviä.

No niin, nyt meillä on taas  kesäaika. Ikkunasta näkyy luminen kevättalven maisema, ei kesästä tietoakaan. Mutta onhan päivä jo yötä pidempi!

En kyllä mitenkään käsitä, miksi tästä omituisesta kellojen vääntelystä ei voi irrottautua - mutta näin siis vaan elellään. Melkein koko Eurooppa on mukana tässä kellojen siirtelyssä, siksi myös Suomi. Eihän tuo ehkä iso asia ole . mutta mikä järki siinä on, oikeasti?

Aamulla täällä metsässä katselimme koiran kanssa kesäaikaa. Lumi sulaa!

Maailmanmeno kiinnostaa. Mistä saisi oikeaa tietoa?
Tekisi mieli lukea lehteä, siis sanomalehteä ja asialehteä kuten Suomen Kuvalehteä. Tuollainen halu tulee aina aika ajoin - en kyllä raaski lehteä ostaa ja mietinkin, mihin sen voisi mennä lukemaan...Hmm. Kirjastoon, huomenna.

Kevään valo saa lehdet puhkeamaan

Kaikenlaista tapahtuu koko ajan ja nettiuutisten varassa elellessä saa vain otsikot ja skandaali-uutiset luettavaksi.Onhan tietenkin radio ja TV. Lukeminen on vain jotenkin... kivempi tapa. Kunnon analyysi joistain asioista tekisi hyvää, aina välillä. Niinkuin nyt, kun maailmassa tapahtuu niin paljon ja omituisen itsekkäitä johtajia tuntuu olevan joka toisessa maassa - enemmän ja vähemmän despootteja ja diktaattoreita.

Ei, en kaipaa lisää kohujuttuja Trumpista tai hänen tviittailuistaan; ne uutiset näkyvät jokaisella nettisivustolla. Mutta nyt kun maailmalla tuntuu tapahtuvan kaikenlaista outoa, huolestuttavaa ja kummallista, olisi hyvä lukea vähän taustoja ja analyyseja. Erdogan, Putin, Filippiinit, Puola, Valko-Venäjä. EU, Ranskan ja Saksan vaalit, Britit ja Hong Kongin äänestys. Merkel. Ja onhan meillä omatkin vaalit kohta - sote kyllä etoo jo sananakin. Ja puolueiden samat lauseet joka kerta; kun vaalit on ohi, kaikki jää kuitenkin ennalleen.

Kukaan ei osaa sanoa sotesta mitään järkeenkäypää. Kukaan ei ylipäätään sano mitään oikeaa ja konkreettista mitä tuleman pitää - puolueet lupaavat entistä löysemmin sitä ja tuota, haukkuvat toisiaan. Ihan kun ne eivät ottaisi näitä vaaleja ollenkaan tosissaan.

Köyhyys ja elämän näköalattomuus. Se rassaa. Paljon
Harmittaa, kun olen tällainen köyhä. Ei ole varaa  oikein mihinkään, eikä tietenkään lehtiin tai muihin huvituksiin. Mutta tietenkin olen iloinen, että meillä on vielä tämä koti, ruokaa ja saan tässä paukuttaa tietokonetta. Ei saanut mummi ja vaari aikoinaan, menneet sukupolvet! No joo - silloin ei ollut tietokoneita, mutta  radio ja televisio heillä kyllä oli, puhelinkin oli kamarin keinutuolin vieressä. Ruokaa haettiin huonoina aikoina järvestä kalana ja kellarista perunaa,puolukkaa ja juureksia, aitasta viljaa. Ei ollut paljoa mistä ottaa - tuvassa sentään oli lämmin kun  poltti kesällä omasta metsästä tehtyjä halkoja. Säästeliäästi toki, tietenkin. Lihaa syötiin vähän, viljaa ja perunaa enemmän, kaikki itse tehtiin.

Kanarisottoa. Kiitos ruuasta, olen kiitollinen
kun sitä on vielä joka päivälle riittänyt.

Itse teen ruuat toki nytkin, mutta kaupasta haen tarvikkeet. Kun raha loppuu, en hae mistään - aittaa ei ole, ei kellaria. Mutta on lämpöä huoneissa, ihan hyvä tässä on - varmasti ihan luksusta, verrattuna muutaman vuosikymmenen takaiseen elämään tässä maassa, kaltaisillani.

En ollut itse vähävarainen muutama vuosi sitten. Oli perhe ja kaikki kunnossa. Sitten kohta ei enää ollut. Pudotus on aika huima kun on ollut työssäkäyvä äiti, vierellä puoliso ja lapset, tunne, että kaikki on hienosti. Talous oli kunnossa, nätti koti ja kaikenlaista ostettiin kun tarvittiin. Käytiin lomamatkoilla, koko perhe. Sitten hävisi nopeaan tahtiin työ, puoliso, palkka, ystävät....Epätoivo tuli toivon tilalle, kun kaikki vaikutti rapisevan alas, pois.

Niin on käynyt monelle muullekin; elämä on sellaista.

Neulominen on melkein pakkomielle. Sen voisi lopettaa - tai neuloa vaikka
jotain muuta. Vaikka kevättakki, lampunvarjostin????

Putoaminen sattuu, kestää kauan siitä töyssystä selvitä. Helposti jää haikailemaan vanhaa, ikävöimään. Vaikka tietää, että se ei koskaan palaa. Joskus kaipaan niitä vanhoja, hyviä aikoja niin, että mahaan koskee. Ne vain pitää haudata jonnekin pois - exä hehkuttaa uutta onneaan ja rakkauttaan somessa ja minä hullu käyn lukemassa niitä päivityksiä!

Lehteä ei siis ole luettavaksi - mutta se ei ole iso asia! Tuli todistettua sekin tässä siis! Ilman lehtiäkin voi elää. Ja onhan kirjat olemassa!

Earth Hour, eilen.
Sammuttelin valoja

Uutta päin, uusi elämä: miten?
Luin jostain lehdestä (Kirjastossa niitä on, vaikka mitä!) muutoksesta. Siis elämänmuutoksesta ja kuinka pitää uskaltaa. Uskaltaa jättää kaikki vanha ja mennä uutta päin.

Yritän miettiä, pääni puhki mietin, miten tekisin - mitä uutta päin uskaltaisin  lähteä kulkemaan! Ottaisin teinin, kissan ja koiran ja painuisin maailmalle. Mutta miten - voi miten? Olen jo alkanut uskoa, hiljalleen, että työtä ei meikäläinen normaaliin tapaan saa. Ainakaan Suomesta. Silti pitäisi saada asiat hoidettua niin, että emme ole kodittomia ja hunningolla pian. Yritän keksiä keinon, todella yritän! Muuttoa Ruotsiin olen miettinyt - mutta eihän sinnekään voi tuosta noin vain mennä, ei kai minnekään voi.... Aivot eivät ole vielä kertoneet, miten voisi tehdä.

Kyllä se kohta tulee, valaistus, tässä asiassa. Varmasti... Vai?

Henkistä taistelua maksuhuojennus-anomuksen kanssa

Ikkunaprinsessa odottaa täytettä ruokakuppiin

Tänään on päivä kulunut nahkeassa matalalennossa. Joskus vain menee niin - ulkona on hieno ilma, mutta itsellä on olo kuin tahmassa kävelisi. Nukuttaa, vaikka ei pitäisi. Mikään ei huvita - vaikka pitäisi vaikka mitä puuhata.

Aamupuurolla päivä käyntiin. Maistuu omenasoseen kanssa.

Kukka ilahduttaa

Omena päivässä pitää lääkärin loitolla
Kävin tietenkin koiran kanssa ulkona heti aamuvarhaisella. Kuskasin teinin junaan ja sitten mentiin kävelylle jo seitsemän tietämillä. Nappasin muutaman maahan pudonneen valkea kuulas-omenan jotka olivat pudonneet puusta pois omistajan pihasta. Omenapuut ovat tosi täynnä nyt - valkea kuulas on hyvä omena nyt syötäväksi, tähän aikaan kun ne eivät vielä ole ihan kuulaita! Olen järsinyt tänään puolisen tusinaa omenaa, valkeita kuulaita ja punakaneleita ainakin, pari huvitustakin. Niistä saa vitamiiineja - pysyy lääkäri loitolla nyt, varmaan. On se kyllä pysynyt loitolla ennenkin - ei ole näkynyt näillä nurkilla valkotakkeja. Näin sitten jatketaan, terveinä pysytään.

Koira odottaa, että heitän sille omenoita niinkuin maalla teen - siellä on tuhat ja yksi omenaa joten heitän niitä huonompia sille pitkään matkaan - koira hakee ompun muutaman kerran ja järsii sen sitten suuhunsa! Hauska tyyppi se on, hyvä kaveri.

Raikkaat pyykit, puhtoinen tuoksu. Ihanaa, kun voi kuivattaa pyykit pihalla. 

Hakemuksia ja anomuksia

Pyykkipoika meni rikki.
Pientä askartelua, osaan varmasti.

Tein yhden työhakemuksen, lähetin menemään. Enempää en tänään jaksanut. Tai siis energiat on niin vähissä, että en saanut aikaiseksi. Iltapäivällä tein myös hakemuksen yhdestä teinin harrastus-maksusta: Anon alennusta kurssimaksuihin, koska oma rahatilanteeni on niin huono. Laitoin huiman määrän liitteitä hakemukseen - maksukuitteja ja tositteita rahatilanteesta. Oppilaitos on kunnallinen joten  toiminta antaa mahdollisuuden ainakin hakea maksun kohtuullistamista, jos lapsen perheellä on kireä taloustilanne tai muutoin sosiaalisia ongelmia.

Tein hakemuksen käsin kuten neuvottiin. Allekirjoitin sen. Viime viikolla olin käynyt printtaamassa lomakkeen kirjastossa, tänään kävin skannaamassa sen eteenpäin. Alkuperäinen piti viedä oppilaitokseen, skannattu lähettää sinne sähköisesti. Tunsin itseni koko homman ajan jotenkin likaiseksi. Syylliseksi. Kuin olisin pahanteossa, niinkuin mummi olisi sanonut. Kai tavallaan olinkin; onhan minulle aina opetettu, kotona ja koulussa, että pitää omat asiat kuntoon itse hoitaa.

Uhh. Vein hakemuksen oppilaitokseen pari tuntia sitten. En ilennyt mennä kansliaan joten laitoin hakemuskirjeen postilaatikkoon joka on kiinnitetty seinään oven viereen. Hävetti ihan pirusti!

Villiviini tekee ahkerasti lehtiä vaikka sitä leikkeleekin aika roisisti.

Oman tilanteen hyväksyminen, ei se helppoa ole
Totuus on, että jollen saa alennusta hintaan, joudun ottamaan teinin pois harrastuksestaan - jossa hän on ollut 3-vuotiaasta saakka ja tarkoitus olisi suorittaa kaksi loppukoetta kevääseen mennessä. Se on tärkeää jo jatkon suhteen ja erityisen tärkeä hänen itsensä kannalta - hän on menestynyt hyvin joten olisi kiva saada vielä jatkaa. Uskon, että asia hoituu, varmasti niin.

Tämä hakemus, tai anomus kai se on,  on ollut suuri syy kehnoon oloon jo useiden päivien ajan. Olen jahkaillut sen täytön kanssa vaikka oikeasti sen saa nopeasti tehtyä. Nolous, häpeä, ihmeen odottelu (lottovoiton???!!!) on saanut minut jättämään homman viime tippaan. Pari viikkoa on mennyt miettiessä asiaa! Nyt se on vihdoin tehty - toivottavasti saan unohtaa tuon nolouden pian! En tiedä milloin vastaus tulee - luulen, että johtokunta käsittelee ne jo ensi viikolla.  Jollen saa alennusta, tuntuu olo varmaan vielä kaameammalta. Pienellä paikkakunnalla asuva ei mielellään kertoile omasta ahdingostaan muille - se on noloa! Nyt ei vaihtoehtoa. Rahat on tiukemmassa, tilanne kireämpi kuin koskaan - opiskeluaikaan oli tiukkaa, mutta ei tällaista. ja nyt on vastuu lapsesta ja kolmesta eläimestä. Opiskeluaikana pystyi menemään siivoamaan muutamaksi päiväksi - sillä palkalla sitten pystyi syömään. tai meni tarjoilemaan, keittiössä sai syödä ilmaiseksi. Nyt on toiset ajat, eri maailma.

Minulla on itsellä nyt kukkarossa 1,10 euroa rahaa. Tilillä ei kai ihan sitäkään.Seuraavan kerran saan rahaa kun lapsilisä tulee ylihuomenna - mutta se menee laskuihin kokonaan. Sitten ehkä saan lainattua jonkun kympin ruokiin. Työttömyystuki tulee noin  seitsemäs päivä. Tiukkaa tekee  nyt - siksi pysyttelen täällä kotosalla ja ottelen kuvia, jahka viitsin, näiltä kotikulmilta. Kun kuvaa, näkee maailman hiukan toisin. Pieni - usein kaunis - pala kerrallaan.

Money, money

Kävin oikeusaputoimistossa kyselemässä oman ja lapsen tilanteesta kesällä. Siellä juristi sanoi minulle kaunistelematta, että olen köyhä, uus-köyhä. Se säpsähdytti. En ole niin itseäni kokenut - en kai ole halunnut. Aikaisemmin elin ihan toisessa kuvitelmassa, mielikuvassa. Mutta tottahan se on. Kai... Tälle hetkellä ainakin - ehkä vielä joskus olen rikas!!!

Äidin luo auttelemaan en nyt myöskään pääse. Eletään hetki kerrallaan - niinkuin aina paras tapa onkin!

Versoo se, lujasti!

Ruokaa vähällä rahalla

Kun ruokaa pitää saada pöytään vähällä rahalla, on helppo tukeutua makarooneihin, riisiin, tomaattisäilykkeisiin ja sen semmoiseen. Juurekset ovat myös edullisia kun taas leipä ja maitotuotteet alkavat olla jo aika kalliita. Edullinen ei ehkä välttämättä ole hurjan terveellistä - mutta kun on nälkä ja rahat vähissä, ei voi ihan kauheasti kuituja, luomua tai vihanneksia ja hedelmiä ajatella.

 

Koulussa luettiin Maslowin tarvehierarkiasta - se on jäänyt mieleen ja on pulpahdellut viime aikoina entistä useammin ajatuksiin. Missä kohdassa olenkaan tarvehierarkiassa kun ajatukset askaroivat koko ajan päivittäisessä pärjäämisessä? Koulussa kerrottiin, että olemme, siis me silloin koulussa käyneet oppilaat perheineen ja opettajat, ohittaneet tarvehierarkian alimmat portaat ja olimme pyramidin huipulla, omien itsenäisten tarpeiden tyydyttämisen osa-alueella. Meidän ei tarvinnut ajatella mistä saisimme päivittäisen ruokamme, missä viettäisimme yömme ja saisimmeko lämpöä, olisiko meillä koti ja löytyisikö vaatteita päällemme.

 

Nyt maailma on erilainen; olen ehkä joskus killunut pyramidin huipulla, ostanut muotivaatteita ja pitänyt koruja, suihkutellut hajuvettä korvan taakse lähtiessäni työpaikalle jossa olen tehnyt mukavaa työtä. Työn lomassa olen käynyt hakemassa kahviautomaatista kahvia, valinnut otanko termoksesta suomalaista kahvia vai espresso-keittimestä tummempaa herkkukahvia. Olen ollut parisuhteessa ja saanut rakkautta ja läheisyyttä, intohimoa ja tuntenut itseni rakastetuksi, onnelliseksi ja läheisilleni ja työpaikalleni tärkeäksi. Olen saanut arvostusta ja olen harrastanut asioita joista pidän, kehittänyt itseäni työssä ja harrastuksissa, parisuhteessa ja äitinä.

Suurin osa kaikesta tuosta on nyt kutistunut joko kokonaan pois tai pieneen osaan entisestä. Nyt joudun keskittymään oleelliseen; olen fyysisten tarpeiden pohjalaatikossa - mutta en ihan kokonaan kuitenkaan.

Rikas en ole koskaan ollut mutta en ihan köyhäkään.  Nyt olen aika kinkkisen kehnossa taloudellisessa tilanteessa. Raha on mielessä koko ajan ja se ärsyttää. Money makes the world go round voi hyräillä...

Onhan minulla vielä lapsen kanssa koti jossa asua - niin kauan kun työttömyyspäiväraha riittää kuukausikulujen maksuun. Ruokaan meillä voi mennä pari euroa päivässä, laskennallisesti. Sillä pitäisi saada ruoka kahdelle ihmiselle ja pienelle eläin-laumalle. Kun syö puuroa, pinaattilettuja ja kalapuikkoja sun muuta sen tyyppistä, pysytään kuosissa. Jos tapahtuu jotain yllättävää, menee elämä aivan sekaisin.

Aina ei muista, milloin sähkölasku tulee. Tai vakuutusmaksu, liiton jäsenmaksu jonka olen jakanut neljään osaan. Vakuutusmaksu on mikä on, sähkönkulutusta ei voi määräänsä enempää pienentää vaikka olisi koko ajan pimeässä ja jättäisi saunan lämmittämättä, pyykit silittämättä ja tekisi ruuan mahdollisimman tehokkaasti hellalla. Suurin osa sähkölaskua on nyt jo siirtohintaa - mikä ikinä sekin oikeasti on. Ainahan sähkö pitää siirtää asiakkaalle pistokkeen päähän; vaikka ei käyttäisi yhtään sähköä tämä siirto pitää maksaa joka tapauksessa.

Neljällä eurolla ainekset neljään ruoka-annokseen.
Ensin paloiteltiin pekonit pannulle tirisemään

Tänään söimme ihan hyvää ruokaa. Pekoni oli kaupassa menossa vanhaksi ja paketin päällä loisti kutsuvasti -30% -lappu. Olin kaupassa kympin setelin kanssa ja sillä oli tarkoitus ostaa ruoka minulle, lapselle ja eläimille neljäksi päiväksi. Pekoni siis hankittiin, luomu-versio (hintaan 2,49€ miinus alennus 0,75€ = 1,74€). Tomaattipyrettä (1,29€) ja säilyke-maissia (0,99€) tämän päivän ruokaan jonka pitäisi riittää myös maanantaille.  Ja riittäähän se, lapselle. Sunnuntaiksi ja tiistaiksi, ehkä jopa keskiviikoksi, teen chili con carnea jauhelihasta. Sen aineksit (säilykepavut, paseerattu chilitomaattipyree ja jauheliha) maksoivat yhteensä 4,51€, jauheliha oli myös vanhaksi menossa ja sain ostettua 400 gr hintaan 2,37€. Kotona on kaapissa vielä pari lihaliemikuutiota ja vajaa paketti riisi-ohraa. Selvisin ostoksista alle kympillä, mukana vielä kevytviili (0,36€) ja kaksi Rainbow verigreippiä (0,99€).

Leipä ja maito jäivät nyt hankkimatta, niitä hankin toivottavasti ensi viikolla. Mutta meillä on vielä näkkäriä toissa-viikolta, samoin vajaa rasia Oivariinia.

Lapsen kaveri oli kylässä kun kävimme pöytään. Hänkin tuli odottamaan pöydän ääreen ja arvasin hänen olevan nälkäinen; tällä kaverilla on myös rikkinäinen koti ja erilaisia hankaluuksia kotona kun kummallakin vanhemmalla on uudet suhteet ja kumppanit ja uusia sisarpuolia kummassakin kodissa. Toisessa kodissa ei ole omaa huonetta ollenkaan; lapsi asuu olohuoneen sohvalla.

Tietenkin tarjosin ruokaa myös kaverille. Kehui sitä hyväksi.

Näin tein tämänpäivän ruokamme, lauantaisen "makaroonirisoton". Perustana ruualle oli ruokakaapista löytynyt jo tammikuusssa ostettu kreikkalaisen makaroonipussin puolikas. Nämä makaroonit ovat suuren riisinjyvän mallisia.

Sitten laitettiin "riisimakaroonit" pannulle imemään makua ja aromia.

Paloittelin pekonin pannulle, paistoin sitä hetken ja heivasin makaroonit joukkoon. Paiston seosta hetken, kaadoin joukkoon tölkillisen yrttimaustettua tomaattipyrettä, lisäsin hulauksen vettä ja heitin sekaan kasvisliemikuution.

Seuraavaksi neste ja mausteet joukkoon, jätetään porisemaan.

Annoin homman porista pannulla parikymmentä minuuttia. Imuroin huushollin sillä aikaa, katoin pöydän ja kun lapsi oli maistanut ruokaa ja sen hyväksi todennut, sekoitin joukkoon vielä maissit ja ripottelin sekaan oreganoa ja hiukan basilikaa.

Kynttilään tuli ja sitten nauttimaan lauantain päivällisestä.
"Kulta-pieni, tule syömään!"

Nautimme annoksemme vesilasillisen kanssa - maitoon ei raha tänään riittänyt. Ja täytyy sanoa: juustoraaste olisi tgehnyt annoksesta kiitettävän arvosanan arvoisen. Nyt juustoa ei ollut mutta saimme mahat täyteen. Jälkkäriksi saimme muutaman eiliseltä jääneen karkin.

Paasto ei ole vielä päässyt kunnolla alkamaan - vaikka olin kyllä melkein koko viikon lihaa ja herkkuja syömättä.

Tänään on D-vitamiinia saanut ulkona kävelemällä: aurinko on paistanut!

Tiedontarve tulee tyydytettyä kirjaston hyllyjen välissä.

Tänään on inhimilliset perustarpeet saatu tyydytettyä: lämpöä ja ruokaa on saatu. Turvallisuutta tunnemme kotona ollessamme ja pientä sivistymistä on saanut hankittua parin tunnin kirjastovierailulla jossa sain luettua puolisen tusinaa lehteä ja lainasin kotiin kasan kirjoja. Ihan ilmatteeksi vielä!

Kiitos. Illalla saan vielä katsoa televisiota omalta sohvalta!

Köyhiä ja rikkaita - Suomessa on

Viikonlopun ruokakorista

Tässä jokunen päivä sitten, ehkä viime viikolla, kerrottiin uutisissa, että suomalaiset syövät vain vähän hedelmiä – muistaakseni vähiten tai toisiksi vähiten Euroopassa. Itse ihmettelen, miten se voi ketään ihmetyttää! Hedelmät ovat hyviä, terveellisiä ja niitä olisi tosi kiva olla kotona syötävänä niin lapsille kuin itsellekin. Mutta ne ovat kalliita! Itselläni ei niihin juuri varaa ole – ostan toki joka viikko jotain vihreää; usein kurkun tai banaaneja, ehkä tomaattejakin. Mutta vain yhtä, korkeintaan kahta lajia viikon aikana. Yksi kurkku on saatava riittämään pitkälle – varsinkin kuin meillä on marsuja joille lapsi niitä myös syöttää. Kotona syttyi pienimuotoinen kärhämä muutama päivä sitten kun huomasin lapsen syöttäneen viikon kolmesta tomaatista puolitoista marsuille ”niiden täytyy saada terveellistä ruokaa” oli lapsen vastaus… Hyvää salaattia ei mitenkään raaski tehdä kuin kesällä - ja silloinhan niitä syödä pitääkin!

Aamupala lapselle ja äidille

Meillä syödään pääsääntöisesti edullista ruokaa – mieluusti alennusprosentilla varustettua koska ne ovat mielestäni ihan käyttökelpoisia vaikka eivät ihan tuoreita olekaan. Valmiita Saarioisten ym ruokia ei meilla kulu; emme pidä mausta ja itse tehtynä nekin ovat sekä edullisempia että makoisia. Teollisen ruuan maku ei hivele makunystyröitä edes köyhällä! Makuasioista ei tietenkään kannata kinastella; moni tykkää noistakin, kaupan hyllyt ovat niitä täynnä. Emme ole koskaan vanhoista ruuista sairastuneet – päinvastoin, minusta tuntuu että olemme terveempiä kuin kukaan työpaikalla tai kouluissa. Se toki ei ruuasta johdu kuin osittain; meillä lienee siihen hyvät perintötekijät… Eikä olla niin noko nuukia kaikesta.

Tänä viikonloppuna syötän itseni ja porukammen oin 15 eurolla – lauantaina makkarakeittoa jota oli syömässä myös nuorimmaisen kaveri. Sunnuntaina syömme uunissa valmistuvaa sian suolalihaa perunoiden kanssa, salaattina raastettua porkkanaa tai punajuurta siivuina. Ruokajuomana meillä on vettä, maitoa ja piimää. Piimän saa usein myös alennuksella, samoin muut ruuat – maito tosin useimmiten on normaalihintaista. Jos sitä saa halvalla, ostan hiukan enemmän ja teen kaakaota – varsinkin jos kermaa saa alennuksella! Hedelmiä ei saa ikinä alennuksella; ostaisin kyllä! Ja vähän huonompaa vielä halvemmalla toisin marsuille. Ihmettelen usein, miksi huonot elintarvikkeet pannaan mieluummin roskiin kuin annetaan käyttöön vähävaraisille?

Tänään meillä on oman nelihenkisen poppoomme lisäksi syömässä tuttavamies joka silloin tällöin käy meillä kertoilemassa hämmästyttäviä ja kiintoisia asioita maailman menosta omasta perspektiivistään.

Toki nyt on vielä vähemmän rahaa sen takia, että viikko sitten olin kutsunut sukua syömän - siihen kului paljon rahaa, mutta silti sen haluan pari kertaa vuodessa tehdä - muuten eivät pysy nämäkään suhteet kunnossa. Mitä sitten enää on - lapset, jotka häviävät minun elämästäni jo pian. Isommat ovat jo toinen jalka kodin ulkopuolella menossa; olen heille enää rahakukkaro ja huoltopiste. Heidän sosiaalinen elämänsä on jo muualla; täällä he ovat joko väsyneitä tai jotenkin kumman ärtyisiä. Eivät jaksa enää äiskää - joka ei ymmärrä heidän maailmaansa, ei siitä mitään tiedä.

Hauskana episodina tähän voin kertoa tarinan toisenlaisesta maailmasta jonka vieressä minäkin elän. Kaikilla ei ole näin tiukkaa rahan kanssa kuin meillä – tosin heti täytyy sanoa, että tiedän, että monilla on vielä paljon ankeampaa. itse olen kolmen lapsen yksinhuoltaja – mutta käyn töissä ja saan homman pysymään jotenkuten kasassa kun oikein yritän. joka viikko on tosin aina uusi tiristys: selvitäänkö maksuista? Saadaanko raha riittämään? Mitä jos minut tällä viikolla irtisanotaan? No – toisilla on heikommin, paljon heikommin. Ei ole työpaikkaa ja se masentaa. Monet syövät mielenterveyslääkkeitä, juovat kaljaa, kittaavat viiniä, viinaa… Onneksi ei itse edes tee mieli; viinilasillisen ja toisenkin juon toki mielelläni mutta se ei ole meitä vielä turmioon vienyt. Lauantai-lasillinen ja joskus perjantainakin otettu on ok; yksi punaviinipullo saattaa kestää kolmekin viikonloppua. Kaljasta en hirveästi edes välitä. Ja tabuja en syö vaikka kuinka masentaisi; kyllä se tunne hiipii usein mieleen - yksinäisyys ja elämän vaikeus eivät aina jätä rauhaan vaikka kuinka yrittäisi.

Voisipa joulupukilta pyytää ystävää, rakastettua - miestä joka välittää ja joka ei juo, ei lyö, fyysisesti eikä henkisesti!

Se toisen puolen erilainen maailma tuli näytille minulle kun olin kutsuttuna illanviettoon kauniiseen kotiin jossa perheen äiti ja kutsujen emäntä, kahden lapsen kotiäiti ja heille asuva ulkomaalainen kotiapulaisensa olivat loihtineet upean illanistujaistilaisuuden ja isäntä oli kutsunut kotiinsa ihmisiä. Pariskuntia tutustumaan toisiinsa, keskustelemaan ja nauttimaan todella upeasta ruuasta, juomasta ja toistensa seurasta – viihtymään perheen kauniissa kodissa. Katsoin kaikkea kaunista ihmetyksellä; miten he ovat tämän saaneet tehtyä, kuinka heillä on moiseen varaa? Tiedän toki – jo joissakin muissakin tällaisissa tilaisuuksissa mukana olleena – että tällaisia koteja on Suomessa paljon; kauniita ja aistikkaasti sisustusarkkitehtien opastuksella aikaansaatuja, hienoja ja uusia materiaaleja – kaikki kuin pilkulleen oikeissa paikoissaan. Kaikki kiiltävän puhdasta, värisävyt kohdillaan ja matot, pöydät, hylyt ja sisutusesineet kuin sisutuslehden sivuilta. Ei mitään kukunutta tai nuhjaantunutta missään, ei mitään vanhaa – tai ehkä joku tosi vanha hylly, jakkara tai muu satavuotias esine jostain suvun vanhalta tilalta kuin mausteena ja muistuttamassa omasta menneisyydestä tyylikkäästi muuten modernissa sisustuksessa. Suuri talo, paljon huoneita, hulppea iso keittiö kaikkine mahdollisine koneineen ja ruuantekoa helpottavine vempaimineen. Kotiapulainen hoitamassa kaiken ruuanlaittoon, siivouksen ja vaatteiden hoitoon liittyvine asioineen.

Tunsin, todellakin, olevani outsider - todellisesti ulkopuolinen. En ensimmäistä enkä viimeistä kertaa – tuttu tunne tällaiselle keski-ikäiselle täti-ihmiselle jolla ei ole puolisoa eikä mitään mielenkiintoista tai jännää elämässään, ei ystäväpiiriä eikä oikein mitään jaettavaa tällaisissa yhteyksissä. Olin saamapuolella siis sataprosenttisesti. Kuuntelin juttuja ja toki juttelin innokkaasti kaikkien kanssa vuorotellen. Mukavia ihmisiä, kaikki olivat kuin ”samaa kastia” lapsineen ja harrastuksineen, ulkomaanmatkakuvauksineen – minne kannattaa mennä talvella hiihtämään? Ei, kukaan ei brassaillut millään – ehkä hiukan lapsien ominaisuuksilla, mutta vain hillitysti – kaikki olivat todella kivoja! "Hauska" oli myös huomata, että kun ihmiset kyselivät toisiltaan lapsista ja koulutuksista, lomanviettopaikoista ja harrastuksista – kukaan ei huomaavaisesti kysynyt minulta mitään… Kerroin joillekin asuinpaikkani - ja he siihen "Ah, olen ajanut siitä joskus ohi. Sinulla taitaa olal todella pitkä työmatka? Ajatko itse kotiin autolla tänään? Kuljetko tosiaan joa päivä autolla tuon matkan? Minun ei ”tarvinnut” kertoa lapsistani eikä omasta taustastani, ei meidän kodistamme eikä harrastuksistamme. Minä siis vain nauroin mukana, kyselin ja yritin olla kiva! Alussa oli nolo olo – vieraana pidoissa jonne en oikeasti olisi kuulunut. Mutta olihan se kivaa – tosi mielenkiintoista nähdä tällaista muuallakin kuin telkkarissa!

Niin, siinä kodissa ei ollut ensimmäistäkään räsymattoa, ei seinillä ryijyjä, raanuja eikä vanhoja tauluja. Ei ollut käsityökoreja missään, ei myöskään ikkunalautoja, ei musiikki-instrumentteja. Siellä oli sisustustaulja, lamppuja ja lampetteja, takkoja ja pylväitä, upeat musiikintoistovehkeet. Meillä on täälä iso kirjahylly - mutta heillä oli kirjasto. Naivisti iloitsin siitä, että omassa kirjahyllyssäni on enemmän kirjoja vieläkin, vaikka vein vasta monta laatikkoa kirpputorille... Kateusko moiseen tunteeseen aiheen sai? Hmm...

Nyt on kolmas adventti. Leivon kohta joulupipareita oman mummon vanhan ohjeen mukaan tehdystä taikinasta - siinä on maustepippuria ja perunajauhoja; nämä piparit ovat ne kaikkein maukkaimmat mitä saada voi!. Taikina on ollut tekeytymässä viileässä eilisestä saakka.

Elämä on mielenkiintoista!