Missä teot ja vastuu, poliitikot?

Viime päivinä on uutisoitu Suomen hallituksen ministerien halusta siirtyä vehreämmille apajille, parempien palkkojen ja mukavampien työtehtävien pariin.

Ajatuksia takkatulen äärestä

Ymmärtäähän tämän toki kuka hyvänsä: Suomessa on kylmä, on apeaa, kansa valittaa eikä tee töitä – nostaa sosiaalitukia ja makaa sohvalla ruokittavana, hoivattavana ja passivisena. Euroopassa, siellä Brysselissä, kaikki on paremmin; ihmiset ovat kohteliaita ja hymyilevaät toisilleen, eivät mökötä eivätkä varsinkaan valita aina ja joka paikassa. Työttömiä ehkä on mutta heihin ei törmää joka kulmassa. Osaavat olla syrjemmällä ja hiljempaa. Siellä on kollegoja – menestyneitä ja mukavia poliitikkoja ja avustajia – joiden kanssa tehdä päätöksiä, seurustella ja käydä maukkailla lounailla ja illallisilla. Äänestäjät vaatimuksineen ovat kaukana; eivät kiusaa mutta njostavat korkeuksiin aina kun jotain lausuu. Ajatelkaa nyt vaikka Olli Rehniä; iso herra mutta Suomessa olisi vain pilkkaa saanut kärsiä, tuollainen harmaa ja hiljainen mies Savosta.

Taloudellinen tilanne on EU-poliitikoilla, myönnetään se nyt ihan suoraan, ihan toista kuin köyhän Suomen kitsailla palkoilla elellessä ja aina rahankäyttöä vahtivan lehdistön silmien alla. Suomessa on pikkumainen ja osoitteleva ilmapiiri.

Mikäs siinä; ihmiset joilla on mahdollisuuksia, siirtyvät usein urallaan eteenpäin, uusien haasteiden ja parempien palkkojen saajiksi.

Usein yrityselämässä hyviksi havaittuja kykyjä käyvät urakonsultit kyselemässä toisiin yrityksiin. Kun sitten rahaan ja muihin palkkioihin liittyvät yksityiskohdat on saatu sovittua, henkilö siirtyy uuden firmaan ja tehtävään. Silloin annetaan lausunto, jossa kiitellään luottamuksesta ja kerrotaan kuinka tälläistä ainutkertaisen hyvää tilaisuutta ei voinut olla vastaanottamatta vaikka edellinen työ olikin vastuullinen ja jätetty yritys alan huippua – se tulee kyllä siirtyvän johtajan aloittamalla ohjelmalla vielä nousemaan ylös ja tuottamaan hyvin, jo parin-kolmen vuoden päästä, varmasti.

Tuttuja lauseita monelta uudessa pestissä aloittavalta yritysjohtajalta, jokainen uutisia seurannut on ne kuullut ja lukenut kymmeniä kertoja. Yritysviestinnän tekstigeneraattori suoltaa näitää lauseita johtajille liukuhihnalta.

Poliitikon siirtyessä uusiin tehtäviin homma menee hiukan toisin: henkilö ilmoittaa asettuvansa ehdolle uuteen ja merkittävämpään tehtävään. Hänen mahdollisuuksiaan aletaan saman tien pohdiskella medioissa; saako hän tarpeeksi ääniä?

Nyt halunsa Euroopan lihapatojen ja suurten kulukorvausten ja moninkertaisten palkkojen ääreen on kertonut jo kolme Suomen hallituksen ministeriä. Eiköhän sieltä vielä muutama muukin lähde kisaamaan. Se, että ministerien kotimaa on lähes kriisissä ja hallitusvastuussa olevien puolueiden ja siinä vaikuttavien henkilöiden,  ministerien, on tarkoitus saada maan tilanne käännettyä parempaan, ei ilmiselvästi kiinnosta poliitikkoja jotka ilmoittavat halustaan siirtyä pois. Homma on liian vaikea, selvä se.
Entäpä se, että heidät on vaaleilla eduskuntaan valittu ja vaalituloksen perusteella ministeriksi nimitetty, oman kiinnostuksensa mukaisesti. Äänestäjätvalitsevat vaaleissa edustajansa juuri siihen, mihin vaalit osoittavat - ei muualle. "Well, who cares, eh?"  

Tietenkin kaikilla poliitikoilla ja ministereillä on aina oman puoluejohdon "yäysi tuli" ja viestintävastuullisten yhdessä rustaamat hyvät  selitykset sille, miksi heidän kaltaisensa polittikot tekevät enemmän Suomen hyväksi kun siirtyvät Brysseliin.

Nykyistä edeltävän hallituksen ulkoministeriksi erilaisissa skandaaleissa rypeneen istuvan ulkomissterin korvaajaksi valittiin eräs  hyvin suosittu, salskea ja sanavalmis suurihampainen henkilö joka sattui olemaan EU-parlamenttiin vaaleilla valittu poliitikko. Tätä henkilöä, jota äänestäjät olivat olleet suurin määrin Eurooppaan valitemassa, vastasi uuteen ministerin virkaan pyydetäessä, olevansa aina valmis kun isänmaa kutsuu. Samainen salskea ja yhä hyvin sanavalmis poliitikko on nyt siirtymässä takaisin Euroopan tehtäviin – isänmaa on saanut nauttia hänen työstään nykyisessäkin hallituksessa mutta jostain syystä isänmaan kutsu ei enää tunnut yhtä houkuttelevalta. No, mikäs siinä; onhan homma jo alkanut kyllästyttää vaikka ministerö on jo toinen. Vähän näkymätönhän tuo homma tietenkin nyt on, selvä se.

Onhan hienoa, että meidän nuorehkot poliitikkomme menevät niin mielellään hoitamaan koko Euroopan asioita! Suomi on pieni ja köyhä maa, yhä köyhtyvä ja kriisissä, kapinen ja harmaa pikku-pläntti susirajalla. Ilman muuta  meidän täytyy kannustaa omien poikeimme ja tyttöjemme karriäätiä eteenpäin äänestämällä heidät pois Suomesta!

Jos jostain syystä he, tai jotkut heistä, eivät pääsisikään EU-parlamenttiin, he ovat hövelisti luvanneet pitää ministerinpostinsa täällä kökkö-Suomessa. Ihan vaan Suomen parhaaksi he vielä voivat uhrautua palvelemaan meitä hallituksen työtätekevinä ministereinä, jos heitä ei nyt vasten kaikkia todennäköisyyksiä valittaisi huimin äänisaalein Parlamenttiin.

Kiva tietenkin meille köyhille, että he vielä sitten suostuvat pitämään kakkosvaihtoehdosta, suomalaisesta ministerin paikasta kiinni vaikka eivät pääsisi sinne Eurooppaan.

Hurraa. Upeaa kun meillä on tosiaan näin jaloja politikkoja.

Mutta mitä he ovat muuten saaneet aikaiseksi, Stubb, Virkkunen ja Kyllönen? En nyt itse ihan muista – mutta ovathan he mediassa kertomassa asioista harva se päivä. Julkkiksia he ovat, ainakin. Ja julkkikset ovat Jumalasta seuraavia olioita, normaalia ihmistä paljon ylempänä. Siki ihe saavat kaiken mitä he haluavat. Vaikka  nyt eivät ihan Suomen tilannetta osaisi hoitaakaan.

Ei sitä osaa moni muukaan.

Kuin lastu lainehilla

Maailman tilannetta seuratessa tulee vahvasti ja selkeästi olo, että homma karkaa kohta kaikilta käsistä ja olemme pian pahassa liemessä. Suomessa, Euroopassa, maailmalla. Yksilöllä ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa suuntaan eikä toiseen - tässä vain elellään ja yritetään olla ihan kuin kaikki vain menisi kuten tähän saakka. Voidaan vaikka haaveilla palkankorotuksista ja seuraavasta lomasta ja siitä mitä kohta voisi ostaa...

Suomen politiikka on ihan levällään - ainakin jos mediaan on yhtään uskominen. Urpilainen on maan taloudesta vastaavana ministerinä vain ja ainoastaan tekemisissä EU:n poliitikkojen kanssa ja hoitamassa Kreikan rahatilannetta - joka on aivan toivoton ja kuinka monta sataa miljardia sinne muista Euroopan maista pumpataankin, kaikki raha vain hukkuu jonnekin pohjattomaan kaivoon. Tilanne on kamala - mihin, MIHIN ne kaikki rahat menevät jotka sinne pumpataan ja syydetään? Kreikan velkojille - joo. Pankkeihin; niitähän tässä pelastetaan. Kreikkalaiset itse - jotka toki ovat perimmiltään vastuussa koko kaameudesta kun väärensivät tilikirjoja jo EUhun sisään päästäkseen ja ovat sitten jatkaneet samaa rataa. Nyt kärsivät itse kun maan sairaaloilla ei ole enää lääkkeitä, koulut eivät kohta voi toimia; maassa ei ole varaa maksaa palkkoja jne. 

Mutta niin kärsitään muissakin maissa. Ihme olisi, jos se, että Suomen valtion kassasta irrotetaan koko ajan miljardeja muualle ei näkyisi maan omassa tilanteessa. Kuntien tilanne menee huonommaksi ja rahat hiipuvat sielläkin. Eläkeläisiä ja avustuksilla eläviä ihmisiä on paljon - työssä käyvää väestöä on monissa kunnissa jo nyt vähemmistönä. No mutta kas, onhan meillä Henna Virkkunen joka on kovalla tohinalla laittamassa kuntien tilannetta uusiksi: yhdistetään kunnat mahdollisimman suuriksi kokonaisuuksiksi. Hmm - miten se auttaa huonossa rahatilanteessa?

Oma hyvin tuntemani kunta on harrastanut yhdistämistä jo aiemmin - eikä se entisen pienen kunnan asukkaiden osalta tehnyt muuta kuin huononsi palveluja ja vei ne kaus keskustaan jonne edes bussit eivät juurikaan kulje. Kaupungin palkkalistoilla on silti isot määrät ihmisiä joilla ei ole kamalan paljon töitä - mutta silti palvelut huononevat. Johtamisongelma - jota on vaikea hoitaa jos päättäjät valitaan poliittisin eikä kompetenssiperustein. Kukapa SEN muuttaisia?

Pohjoisen ja eteläisen Euroopan erilaiset tavat toimia ovat todella rajusti törmänneet vastakkain. Ja nyt sitten maksetaan tuhlaajapojan maksuja oikein urakalla ja lisää maksettavaa syntyy koko ajan. Tulee mieleen ihan tyypillinen sol-och-vårare tyyppi; mikä se nyt suomeksi olikaan. Mies joka lupauksia antaen elää naisen povella ja vie tältä hiljalleen koko omaisuuden.

USA:ssa on alkanut liikehdintä suurten yritysten rahanahneutta vastaan - siitä voi tulla jotain suurta ja isoa myös muualle. Wall Street movement ei ole saanut aivan valtavasti media-huomiota; varmasti osin siksi, että media ei lietsoisi ja saisi aikaan entistä suurempaa vaikutusta ja julkisuutta asialle. 

Tavalliset amerikkalaisetkin ovat kyllästymässä "korporaattien" eli suurten yritysten valtaan ja siihen, että yritysten johto ajaa niin häikäilemättä omaa etuaan - pörssikeinottelijat ja suurten yritysten omistajat, johtajat ja päätöksentekijät ansaitsevat miljoonapalkkioita kun työntekijöitä laitetaan pihalle, ajetaan kodeistaan ja kuilu rikkaiden ja muun väestönosan välillä on muodostumassa todella valtavaksi. Niin moni putoaa todella alas köyhyysloukkuun ja he joilla rahaa on - niin USAssa, Venäjällä. Kiinassa kuin muissakin maissa, Suomi mukaan lukien - elävät todella eri maailmassa. Maailma ei ole koskaan ollut kovin tasapuolinen paikka - nyt se on sitä todella vähän ja matka suurempaa eriarvoistumista kohti jatkuu. 

Maailma on täynnä isoja ja räjähdysherkkiä pesäkkeitä - nälänhädät ja sodat saavat ihmiset miljoonittain kulkemaan turvallisemmille paikoille. Naapurimaihin, Eurooppaan.

Pahalta näyttää.

Sitten nämä oman elämän asiat jotka kulkevat samaa rataa mutta pienemmässä mittakaavassa. Ne saavat yksilötasolla pieniä katastrofeja aikaiseksi. Oman työpaikan YT-neuvottelut ja heti perään alkavat seuraavat laittavat mielen matalaksi. Työt loppuvat, sille ei vain voi mitään - kannattavuutta lisätään työntekijöitä vähentämällä, organisaatioita ohentamalla ja päätöksentekoa viilaamalla ja tiukentamalla. Verot ja maksut nousevat kotimaassa samalla kuin monilta loppuu palkka ja työ. Kohta täälläkin varmaan alkaa liikehdintä niin kuin arabimaissa ja sitten USAssa! Miten voi elää ja olla jos ei ole rahaa? Ei mitenkään! Itsemurha on huono vaihtoehto mutta jollei muuta ole?

Itse yritän katsella uutta työtä melkein mistä vain. Mietin jo, pitäisikö yrittää ulkomaille - Ruotsiin tai Keski-Eurooppaan. Yksin jos olisin, olisin jo mennyt. Mutta kuinka alakoululaisen kanssa voi lähteä, yksinhuoltaja-äitinä? Lapsi ei osaa kieliä - kaverit jäisivät. Hankala paikka. Työttömyys vain on niin kaamea ajatus, että jos se on tullakseen niin kyllä silloin jo täytyy yrittää mennä muualle. Kun vain ei päätyisi inhotuksi ulkomaalaiseksi mihinkään - lapselle sellainen olisi tosi paha juttu.

Meillä on töissä ylityökielto meneillään. Se on aika älytön juttu; eihän meillä ole työaikaa eikä mitään korvausta ns. normaalin noin 8 tunnin työajan yli tehdyistä työtunneista. Itse teen joka päivä yli 8-9 tunnin päivä ja lomat jäävät säädettyä lyhyemmiksi. Veli sanoo, että oma vika, älä valita – senkun olet poissa työpaikalta kun olet tehnyt 8 tuntia töitä, et avaa konetta kotona. Mutta en itse osaa noin tehdä. Jättäisin vain kylmän rauhallisesti hommat kesken!!?? Minun töitäni ei tee kukaan muu joten itse siitä vain kärsii jos jättää tekemättä. Valitukset yritän laittaa tänne päiväkirjaan niin ei tarvitse muille uikuttaa! Pelkästään asian mainitseminenkin tuntuu jo ärsyttävän joten suu suppuun vain.

Vielä on töitä - ja toivossa eletään. Vielä voin maksaa laskuja ja kodin kuluja. Lapset harrastavat ja saan ruokaa kaikille lapsille, myös vanhilmmalle joka käy pari kertaa viikossa kotona syömässä. Noin 900 euron kuukausipalkasta menee hänellä 600 euroa vuokraan ja pitkälti  yli satanen matkalippuihin. Sähkölasku tuli juuri ja syöksi tilin nollille 10 päivää ennen seuraavaa palkkaa. Ruokaan jää todella vähän rahaa eikä työpaikan ruokalaan ole mitään asiaa. Annoin hänelle ja kissallensa pari kassia ruokia ja muuta tarviketta että pärjää muutaman päivän ja kissa pääsee hiekkalaatikolle. Kaalipataa annoin ison purkillisen - siitä riittää kolmeksi päiväksi.

Pyysin häntä menemään KELAn puheille; mielestäni hän voi anoa asumistukea kun tulot ovat noin pienet. Alle 1000 euroa kuukaudessa kokopäivätyöstä ja muutamasta ylityötunnista on oikeasti pieni palkka - asuminen on Suomessa niin kallista, että pelkästään sen takia on vaikea selvitä.


Mitään kallista ei nyt hankita ja kirpputorille olen jo varannut paikan - viikoksi vain. Yritän myydä lasten vaatteita, satukirjoja ja muuta tavaraa ja toivon, että kun olen saanut ensin tienattua kirpputorivuokran saan jotain talteenkin ja sillä vaikka muutaman päivän ruuat maksettua. Kirpputorilla on pöytävuokra viikolta reippaasti yli 30 euroa ja kun myy tavaraa eurolla, kahdella kappale saa aika paljon myydä, että ei jää velkaa kirpputoriyrittäjälle. Pöydän pinta on sen verran pieni, että siihen ei suuren suuria tavaramääriä saa mahtumaan.

Käsitöitä tehden voi lepuuttaa hermoja. Ompelemalla sain uudet verhot lapselle - Afrikan ja vähän muiden maanosien villieläimiä sulassa sovussa! Neulon sukkia ja lapasia; niitä käytetään jo ja niitähän kuluu.

Lastuna laineilla mennään. Minne tuuli kuljettaa.