Vaalit oli ja meni. Muuttuuko mitään?

EU-vaalit on pidetty. Kansa on valintansa tehnyt - pulinat. Näinhän on tapana sanoa. Tosin vielä ei olla pulina-vaiheessa - ääntenlasku on vasta käynissä. Alexander Stubb on äänikuningas, se jo tiedetään. itse pidän outona, että mies joka on ministeri Suomen haallituksessa, pyrkii sieltä pois innolla. Äänestäjät hänet sinne ovat äänestäneet - nyt sitten äänestettiin mies Eurooppaan jonne hän toki sopiikin profiililtaan parhaiten, näin on saanut ymmärtää. Mutta hups, vaikka saisi super-huippu-äänet EU-vaaleissa, on Mr Stubb jo pian kohta valittavana Kokoomuksen puheenjohtajaksi ja sitä myöten pääministeriksi.

Suomi on siis A. Stubbin hurmiossa, suuren hymyn vallassa. Vai onko? Toivottavasti Kokoomus valitsee jonkun kahdesta muusta ehdokkaasta - jotenkin tuntuisi oikeudenmukaisemmalta ja kaikin puolin järkevimmältä.

No, eipä nyt aleta politikoimaan tässä!

Äänestyspaikalla vallitsi jo jokseenki  eurooppalainen tunnelma: äänestyspaikkana toimiva koulu on remontissa. Remontista varoittavat kyltit koulun pihalla oli kirjoitettu selvällä italian kielellä: Attenzione lavori in corso. No onhan aidan yläpuolella toki kyltti suomeksi. Työntekijät sitten taas ovat Virosta, muun muassa.

Jännitetään vielä hetkonen. Miten Euroopassa onkaan äänestetty?

Helle ainakin loppuu tänään. Äiti kertoi, että rakeita on kotimaisemissa satanut, maa peittynyt valkoiseksiukkonen jyrissyt. Sähköt menivät, kännykät eivät toimi vieläkään kunnolla. Onneksi lankalinja on vielä käyttössä!

Kaikki muuttuu, jollain lailla. Huomaako vaalien tulosta elämässä mitenkään?

Elämä jatkuu.

Pitkäperjantain aatoksia maailman menosta

Maailman meno rassaa - mutta aina ei jaksa seurata uutisia
Maailmassa on moni asia sekaisin mutta tänään ajattelin pitää tauon uutisten seuraamisessa. En halua kuulla, mitä maailman kriisipesäkkeissä tapahtuu ja missä on taas kuollut paljon ihmisiä ja mikä vaara mistäkin uhkaa.

Nyt en varsinkaan halua kuulla sanaakaan omien kotimaisten parlamentaarikkojen ja ministereiden selittelyjä ja selittelyjä;  suomalaiset ministerit eivät ole mielestäni sen luottamuksen arvoisia joka heillä nyt on. He eivät ole isänmaan asialla, he ovat vain ja ainoastaan oman henkilökohtaisen edun asialla nyt kun siirtyvät selkeästi uppoavalta näyttävästä Suomi-laivasta mahtavien etujen ja palkkojen Brysseliin. Ja me äänestäjät  valitsemme heidät sinne - se on tässä se ärsyttäväin asia; eivät he sinne pääsisis jollemme me heitä sinne äänestäisi, mutta ihmiset äänestävät aina mieluisia edustajia ihan minne he vain päättävät pyrkiä!

Miten voi olla, että Suomessa kukaan ei ihmettele, miksi ministerit siirtyvät rahakkaimmille apajille eikä kukaan kritisoi sitä; kaikki "ymmärtävät" siirtyjiä - hehän ovat olleet kovan paineen alla vaikeiden asioiden kanssa painiskellessaan ja on "selvää" että he haluavat ajatella omaa uraansa ja olleessaan vielä iässä jossa voi tehdä uraa kansainvälisillä areenoilla, lähtevät sitä tekemään. He menevät kasvamaan korkoa Eurooppaan, sanotaan. Korkoa kenelle? Tulevaisuuden Suomelle, ilmeisesti.

Paineita on, kyllä. Niitä on tänä päivänä vähän joka puolella, muissakin ammateissa - ja jopa työttömillä. Ministerillä on apuna avustajat ja iso kaarti ihmisiä pönkittämässä. Ja iso palkka joka toivottavasti motivoi. Mutta pienihän se on suomalaisen ministerin palkka verrattuna EU-palkkoihin. Kyllä kai me suomalaiset haluamme antaa parhaille poliitikoillemme heidän ansaitsemansa korkeat palkat, että jaksavat hoitaa asioita siellä kaukana.

Ja väsyneitä he myös ovat, monen vuoden puurtamisen jälkeen. Ajatelkaa, ministerit ovat aika nuoria kuitenkin, nelikymppisiä pyöreästi. Monella on lapsia ja puolisokin joita pitää työn ohessa hoitaa. Ei ihme, että Arhinmäki uupui! Ja entä Katainen, Stubb ja Ville Niinistö jolle tuli vielä avioerokin.

Super-ministeri, tulevaisuuden
suunnan-näyttäjä. Tekijä.
Muista pään asento!

Ministerin työ on super-kuluttavaa, meille kerrotaan. Mutta mitä ministerit ovat saaneet aikaan? Oikeasti - siis muuutakin kuin julkisuudessa patsastelua? Mieleen tulee paljon otsikoita mutta ei mitään konkreettista. Henna Virkkunen esimerkiksi? Kiesus sentään; itsevarmana ja erehtymättömänä aina televisiossa, pää kallellaan selittämässä vaikka kuinka pieleen mene kaikki mihin tarttuu. Nyt hän on saanut palkinnoksi toisenkin hallinnonalan ministerinpostin; siellä on plakkarissa ja varmasti jo CV:ssä auki kirjoitettuna. Mitä hän tulee aikaansaamaan uudessa postissaan, mitä tuloksia? Minäpä veikkaan: ei sitten yhtään mitään. Hän satsaa siihen, että pääsee EU-parlamentin käytäville josta sitten kirjoittelee blogwja meille jotka hänet sinne äänestämme. Vakuuttaa pätevyyttään ja kertoo kuika saa sitä ja tätä aikaan vallan leveillä käytävillä.




Onks tukka hyvin? Uusi
super-trio Suomen pelastukseksi

Sama kuvio toki niillä kolmella muulla iloisesti hymyilevällä ministerillä jotka myös saivat eronneiden vasemmistolaisten pestejä hoitaakseen.... Kuin lukion tarmokkaat opettajat matkalla käytävältä luokkaan he jaksoivat poseerata kaikille halukkaille.  Tai sitten heillä jotka kohta lähtevät valituista luottamustehtävistään, tai lähtivät jo - muka pöyristyneenä arvojensa vastaisista päätöksistä hallituksessa. Eihän me nyt voida olla mukana leikkaamassa lapsilisiä, ei ei. Mutta kyllä me pidetään nää sopeuttamisrahat jotka ex-ministereille kuuluu, tietenkin. Ne on meille kuuluvaa rahaa!

Tuskin he EU_ssakaan Suomen asiaa mitenkään parantavat, päinvastoin. Mutta oma CV ja palkkapussi kehittyvät mukavasti - sitähän me ihmiset eniten mietimme, eikö niin? Ihan vaan sikis olen itsekin töissä, että saisin CV:n täytettä! Ku  olen vaan tällainen Taina Tavallainen, ei oma kukkaro kostyu työssä käynnistä, mutta kukapa nyt tavallisia tylsimyksiä niin tosissaan ottaisikaan.

Tulee tosi kyynisiä ajatuksia kun heitä katsoo ja näkee mitä poliitikot tekevät Suomessa.  Kansanedustajat ja ministerit, tämän maan etevimmät vallankäyttäjät... Ministeri Susanna Huovisella on aina hiukset ojennuksessa ja rakennekynnet kunnossa, olemus laitettu ja kameran osuessa paikalle on ilmekin aseteltu kohdilleen, pää sopivasti kallelleen ja silmät asiaan sopivasti huolestuneen näköiseksi. Sitten alkaa puppugeneraattorin tuottama teksti suoltua suusta; harvoin siinä mitään ihan konkreettista tai asioita oikeasti muuttavaa löytyy, mutta ei kai sitä kukaan odotakaan. Miksi muuten ei odota - miksi suomalaisilta ministereiltä ei ole lupa odottaa konkreettisia toimia ja toimenpiteitä niiden lupausten katteeksi joita he ennen vaaleja tekevät? Sitä höttöä mitä esimerkiksi ministeri Huovinen suoltaa,  ei pitäisi edes päästää televisioon. Sama monilla muilla ministereillä. Että välillä ärsyttää.

Itse en aio missään tapauksessa äänestää ministeriä EU-parlamenttiin; mielestäni on rintamakarkuruutta lähteä etsimään omaa henkilökohtaista etua ja jättää oman valtion kunniatehtävä, ministerin ja eduskunnan tehtävät hoitamatta. Vaaleilla valitut henkilöt lähtevät tuosta noin vaan lätkimän, kun mahdollisuus aukeaa - kiva kun autoitte meikäpojan ja -tytön uusiin kivoihin sfääreihin, voivat sitten sanoa.

Tekisi mieli perustaa kansanliike "Ei ministereitä Brysseliin". Jollei hoida yhtä työtä loppuun, ei pääse uralla eteenpäin, voisi olla iskulause. Niinhän se on urakierrossa muutoinkin, useimmiten.

Ministerin vastuu - poliitikon vastuu. Ehkä se on veteen piirretty viiva - mutta jos äänestäjät vain hurravat, tekipä poliitikko mitä vain, niin silloin saa - mitä vain. Tyhjiä lupauksia ja kauniita hymyjä, ennen vaaleja. Vaalien jälkeen hymykin jää pois.

Pitkäperjantaina on petetty ennenkin. Pettäminen ja petetyksi tuleminen kuuluu elämään. Joskus toivoisi niin, että ahneus ja pahuus saisi palkkansa - mutta käykö niin? Useimmilla pettäjillä on aina hyvä selitys teoilleen ja oma usko oman itsensä puhtoisuuteen.

Missä teot ja vastuu, poliitikot?

Viime päivinä on uutisoitu Suomen hallituksen ministerien halusta siirtyä vehreämmille apajille, parempien palkkojen ja mukavampien työtehtävien pariin.

Ajatuksia takkatulen äärestä

Ymmärtäähän tämän toki kuka hyvänsä: Suomessa on kylmä, on apeaa, kansa valittaa eikä tee töitä – nostaa sosiaalitukia ja makaa sohvalla ruokittavana, hoivattavana ja passivisena. Euroopassa, siellä Brysselissä, kaikki on paremmin; ihmiset ovat kohteliaita ja hymyilevaät toisilleen, eivät mökötä eivätkä varsinkaan valita aina ja joka paikassa. Työttömiä ehkä on mutta heihin ei törmää joka kulmassa. Osaavat olla syrjemmällä ja hiljempaa. Siellä on kollegoja – menestyneitä ja mukavia poliitikkoja ja avustajia – joiden kanssa tehdä päätöksiä, seurustella ja käydä maukkailla lounailla ja illallisilla. Äänestäjät vaatimuksineen ovat kaukana; eivät kiusaa mutta njostavat korkeuksiin aina kun jotain lausuu. Ajatelkaa nyt vaikka Olli Rehniä; iso herra mutta Suomessa olisi vain pilkkaa saanut kärsiä, tuollainen harmaa ja hiljainen mies Savosta.

Taloudellinen tilanne on EU-poliitikoilla, myönnetään se nyt ihan suoraan, ihan toista kuin köyhän Suomen kitsailla palkoilla elellessä ja aina rahankäyttöä vahtivan lehdistön silmien alla. Suomessa on pikkumainen ja osoitteleva ilmapiiri.

Mikäs siinä; ihmiset joilla on mahdollisuuksia, siirtyvät usein urallaan eteenpäin, uusien haasteiden ja parempien palkkojen saajiksi.

Usein yrityselämässä hyviksi havaittuja kykyjä käyvät urakonsultit kyselemässä toisiin yrityksiin. Kun sitten rahaan ja muihin palkkioihin liittyvät yksityiskohdat on saatu sovittua, henkilö siirtyy uuden firmaan ja tehtävään. Silloin annetaan lausunto, jossa kiitellään luottamuksesta ja kerrotaan kuinka tälläistä ainutkertaisen hyvää tilaisuutta ei voinut olla vastaanottamatta vaikka edellinen työ olikin vastuullinen ja jätetty yritys alan huippua – se tulee kyllä siirtyvän johtajan aloittamalla ohjelmalla vielä nousemaan ylös ja tuottamaan hyvin, jo parin-kolmen vuoden päästä, varmasti.

Tuttuja lauseita monelta uudessa pestissä aloittavalta yritysjohtajalta, jokainen uutisia seurannut on ne kuullut ja lukenut kymmeniä kertoja. Yritysviestinnän tekstigeneraattori suoltaa näitää lauseita johtajille liukuhihnalta.

Poliitikon siirtyessä uusiin tehtäviin homma menee hiukan toisin: henkilö ilmoittaa asettuvansa ehdolle uuteen ja merkittävämpään tehtävään. Hänen mahdollisuuksiaan aletaan saman tien pohdiskella medioissa; saako hän tarpeeksi ääniä?

Nyt halunsa Euroopan lihapatojen ja suurten kulukorvausten ja moninkertaisten palkkojen ääreen on kertonut jo kolme Suomen hallituksen ministeriä. Eiköhän sieltä vielä muutama muukin lähde kisaamaan. Se, että ministerien kotimaa on lähes kriisissä ja hallitusvastuussa olevien puolueiden ja siinä vaikuttavien henkilöiden,  ministerien, on tarkoitus saada maan tilanne käännettyä parempaan, ei ilmiselvästi kiinnosta poliitikkoja jotka ilmoittavat halustaan siirtyä pois. Homma on liian vaikea, selvä se.
Entäpä se, että heidät on vaaleilla eduskuntaan valittu ja vaalituloksen perusteella ministeriksi nimitetty, oman kiinnostuksensa mukaisesti. Äänestäjätvalitsevat vaaleissa edustajansa juuri siihen, mihin vaalit osoittavat - ei muualle. "Well, who cares, eh?"  

Tietenkin kaikilla poliitikoilla ja ministereillä on aina oman puoluejohdon "yäysi tuli" ja viestintävastuullisten yhdessä rustaamat hyvät  selitykset sille, miksi heidän kaltaisensa polittikot tekevät enemmän Suomen hyväksi kun siirtyvät Brysseliin.

Nykyistä edeltävän hallituksen ulkoministeriksi erilaisissa skandaaleissa rypeneen istuvan ulkomissterin korvaajaksi valittiin eräs  hyvin suosittu, salskea ja sanavalmis suurihampainen henkilö joka sattui olemaan EU-parlamenttiin vaaleilla valittu poliitikko. Tätä henkilöä, jota äänestäjät olivat olleet suurin määrin Eurooppaan valitemassa, vastasi uuteen ministerin virkaan pyydetäessä, olevansa aina valmis kun isänmaa kutsuu. Samainen salskea ja yhä hyvin sanavalmis poliitikko on nyt siirtymässä takaisin Euroopan tehtäviin – isänmaa on saanut nauttia hänen työstään nykyisessäkin hallituksessa mutta jostain syystä isänmaan kutsu ei enää tunnut yhtä houkuttelevalta. No, mikäs siinä; onhan homma jo alkanut kyllästyttää vaikka ministerö on jo toinen. Vähän näkymätönhän tuo homma tietenkin nyt on, selvä se.

Onhan hienoa, että meidän nuorehkot poliitikkomme menevät niin mielellään hoitamaan koko Euroopan asioita! Suomi on pieni ja köyhä maa, yhä köyhtyvä ja kriisissä, kapinen ja harmaa pikku-pläntti susirajalla. Ilman muuta  meidän täytyy kannustaa omien poikeimme ja tyttöjemme karriäätiä eteenpäin äänestämällä heidät pois Suomesta!

Jos jostain syystä he, tai jotkut heistä, eivät pääsisikään EU-parlamenttiin, he ovat hövelisti luvanneet pitää ministerinpostinsa täällä kökkö-Suomessa. Ihan vaan Suomen parhaaksi he vielä voivat uhrautua palvelemaan meitä hallituksen työtätekevinä ministereinä, jos heitä ei nyt vasten kaikkia todennäköisyyksiä valittaisi huimin äänisaalein Parlamenttiin.

Kiva tietenkin meille köyhille, että he vielä sitten suostuvat pitämään kakkosvaihtoehdosta, suomalaisesta ministerin paikasta kiinni vaikka eivät pääsisi sinne Eurooppaan.

Hurraa. Upeaa kun meillä on tosiaan näin jaloja politikkoja.

Mutta mitä he ovat muuten saaneet aikaiseksi, Stubb, Virkkunen ja Kyllönen? En nyt itse ihan muista – mutta ovathan he mediassa kertomassa asioista harva se päivä. Julkkiksia he ovat, ainakin. Ja julkkikset ovat Jumalasta seuraavia olioita, normaalia ihmistä paljon ylempänä. Siki ihe saavat kaiken mitä he haluavat. Vaikka  nyt eivät ihan Suomen tilannetta osaisi hoitaakaan.

Ei sitä osaa moni muukaan.