Missä teot ja vastuu, poliitikot?

Viime päivinä on uutisoitu Suomen hallituksen ministerien halusta siirtyä vehreämmille apajille, parempien palkkojen ja mukavampien työtehtävien pariin.

Ajatuksia takkatulen äärestä

Ymmärtäähän tämän toki kuka hyvänsä: Suomessa on kylmä, on apeaa, kansa valittaa eikä tee töitä – nostaa sosiaalitukia ja makaa sohvalla ruokittavana, hoivattavana ja passivisena. Euroopassa, siellä Brysselissä, kaikki on paremmin; ihmiset ovat kohteliaita ja hymyilevaät toisilleen, eivät mökötä eivätkä varsinkaan valita aina ja joka paikassa. Työttömiä ehkä on mutta heihin ei törmää joka kulmassa. Osaavat olla syrjemmällä ja hiljempaa. Siellä on kollegoja – menestyneitä ja mukavia poliitikkoja ja avustajia – joiden kanssa tehdä päätöksiä, seurustella ja käydä maukkailla lounailla ja illallisilla. Äänestäjät vaatimuksineen ovat kaukana; eivät kiusaa mutta njostavat korkeuksiin aina kun jotain lausuu. Ajatelkaa nyt vaikka Olli Rehniä; iso herra mutta Suomessa olisi vain pilkkaa saanut kärsiä, tuollainen harmaa ja hiljainen mies Savosta.

Taloudellinen tilanne on EU-poliitikoilla, myönnetään se nyt ihan suoraan, ihan toista kuin köyhän Suomen kitsailla palkoilla elellessä ja aina rahankäyttöä vahtivan lehdistön silmien alla. Suomessa on pikkumainen ja osoitteleva ilmapiiri.

Mikäs siinä; ihmiset joilla on mahdollisuuksia, siirtyvät usein urallaan eteenpäin, uusien haasteiden ja parempien palkkojen saajiksi.

Usein yrityselämässä hyviksi havaittuja kykyjä käyvät urakonsultit kyselemässä toisiin yrityksiin. Kun sitten rahaan ja muihin palkkioihin liittyvät yksityiskohdat on saatu sovittua, henkilö siirtyy uuden firmaan ja tehtävään. Silloin annetaan lausunto, jossa kiitellään luottamuksesta ja kerrotaan kuinka tälläistä ainutkertaisen hyvää tilaisuutta ei voinut olla vastaanottamatta vaikka edellinen työ olikin vastuullinen ja jätetty yritys alan huippua – se tulee kyllä siirtyvän johtajan aloittamalla ohjelmalla vielä nousemaan ylös ja tuottamaan hyvin, jo parin-kolmen vuoden päästä, varmasti.

Tuttuja lauseita monelta uudessa pestissä aloittavalta yritysjohtajalta, jokainen uutisia seurannut on ne kuullut ja lukenut kymmeniä kertoja. Yritysviestinnän tekstigeneraattori suoltaa näitää lauseita johtajille liukuhihnalta.

Poliitikon siirtyessä uusiin tehtäviin homma menee hiukan toisin: henkilö ilmoittaa asettuvansa ehdolle uuteen ja merkittävämpään tehtävään. Hänen mahdollisuuksiaan aletaan saman tien pohdiskella medioissa; saako hän tarpeeksi ääniä?

Nyt halunsa Euroopan lihapatojen ja suurten kulukorvausten ja moninkertaisten palkkojen ääreen on kertonut jo kolme Suomen hallituksen ministeriä. Eiköhän sieltä vielä muutama muukin lähde kisaamaan. Se, että ministerien kotimaa on lähes kriisissä ja hallitusvastuussa olevien puolueiden ja siinä vaikuttavien henkilöiden,  ministerien, on tarkoitus saada maan tilanne käännettyä parempaan, ei ilmiselvästi kiinnosta poliitikkoja jotka ilmoittavat halustaan siirtyä pois. Homma on liian vaikea, selvä se.
Entäpä se, että heidät on vaaleilla eduskuntaan valittu ja vaalituloksen perusteella ministeriksi nimitetty, oman kiinnostuksensa mukaisesti. Äänestäjätvalitsevat vaaleissa edustajansa juuri siihen, mihin vaalit osoittavat - ei muualle. "Well, who cares, eh?"  

Tietenkin kaikilla poliitikoilla ja ministereillä on aina oman puoluejohdon "yäysi tuli" ja viestintävastuullisten yhdessä rustaamat hyvät  selitykset sille, miksi heidän kaltaisensa polittikot tekevät enemmän Suomen hyväksi kun siirtyvät Brysseliin.

Nykyistä edeltävän hallituksen ulkoministeriksi erilaisissa skandaaleissa rypeneen istuvan ulkomissterin korvaajaksi valittiin eräs  hyvin suosittu, salskea ja sanavalmis suurihampainen henkilö joka sattui olemaan EU-parlamenttiin vaaleilla valittu poliitikko. Tätä henkilöä, jota äänestäjät olivat olleet suurin määrin Eurooppaan valitemassa, vastasi uuteen ministerin virkaan pyydetäessä, olevansa aina valmis kun isänmaa kutsuu. Samainen salskea ja yhä hyvin sanavalmis poliitikko on nyt siirtymässä takaisin Euroopan tehtäviin – isänmaa on saanut nauttia hänen työstään nykyisessäkin hallituksessa mutta jostain syystä isänmaan kutsu ei enää tunnut yhtä houkuttelevalta. No, mikäs siinä; onhan homma jo alkanut kyllästyttää vaikka ministerö on jo toinen. Vähän näkymätönhän tuo homma tietenkin nyt on, selvä se.

Onhan hienoa, että meidän nuorehkot poliitikkomme menevät niin mielellään hoitamaan koko Euroopan asioita! Suomi on pieni ja köyhä maa, yhä köyhtyvä ja kriisissä, kapinen ja harmaa pikku-pläntti susirajalla. Ilman muuta  meidän täytyy kannustaa omien poikeimme ja tyttöjemme karriäätiä eteenpäin äänestämällä heidät pois Suomesta!

Jos jostain syystä he, tai jotkut heistä, eivät pääsisikään EU-parlamenttiin, he ovat hövelisti luvanneet pitää ministerinpostinsa täällä kökkö-Suomessa. Ihan vaan Suomen parhaaksi he vielä voivat uhrautua palvelemaan meitä hallituksen työtätekevinä ministereinä, jos heitä ei nyt vasten kaikkia todennäköisyyksiä valittaisi huimin äänisaalein Parlamenttiin.

Kiva tietenkin meille köyhille, että he vielä sitten suostuvat pitämään kakkosvaihtoehdosta, suomalaisesta ministerin paikasta kiinni vaikka eivät pääsisi sinne Eurooppaan.

Hurraa. Upeaa kun meillä on tosiaan näin jaloja politikkoja.

Mutta mitä he ovat muuten saaneet aikaiseksi, Stubb, Virkkunen ja Kyllönen? En nyt itse ihan muista – mutta ovathan he mediassa kertomassa asioista harva se päivä. Julkkiksia he ovat, ainakin. Ja julkkikset ovat Jumalasta seuraavia olioita, normaalia ihmistä paljon ylempänä. Siki ihe saavat kaiken mitä he haluavat. Vaikka  nyt eivät ihan Suomen tilannetta osaisi hoitaakaan.

Ei sitä osaa moni muukaan.