Eläinten kanssa - elämässä ja kuolemassa

Chilla ja kolli viime viikolla keittiössä

Meillä on aina ollut eläimiä kotona. En tiedä, osaisinko elää ilman niitä. Varmasti, tottuuhan ihminen kaikkeen. Eläimet ovat kuitenkin minulle tärkeä osa päivää ja ne kuuluvat itsestään selvänä osana elämään. Niinkuin luonto ja metsät, rannat ja ulkona kävely ja maailmanmenon katselu.

Marsu kuoli jokin aika sitten. Marsu on eläin, joka elelee häkissään ja syö kaiken, mitä eteen kannetaan. Vaikka se saisi kuinka paljon syötävää hyvänsä, se huutaa aina lisää ruokaa, kun joku keittiössä puuhailee. Se on aika lailla itsenäinen eläin - tulee ja nousee kyllä häkin reunalle kun uskoo saavansa ruokaa. Syliin se ei mitenkään erityisesti halua.

Marsulle kannoin kaikki porkkanan kuoret, kaalin ulkolehdet sun muun vihannes"jätteen". Elävä jätenmylly puputti kaiken vinhaa vauhtia mahaansa. Nyt marsua ei ole ja joudun heittämään kuoret ja muut vihannes- ja hedelmäjäämät roskiin... Marsua on ollut ikävä; nyt ei kukaan kilju lisää ruokaa, ei nouse kahdelle jalalle juttelemaan.

Aloitin tämän tekstin jo viikko sitten. Marsua siinä haikailin, samalla katselin kissan ja chinchillan puuhailua keittiössä. Otin niistä kuvan kirjoituksen välillä, kun kamerakin oli sopivasti pöydällä. En arvannut, että siitä tulisi viimeinen aktiivikuva pienestä harmaasta eläimestä.

Minulle kovin rakas chinchilla-poika kuoli viikonloppuna. Ikävöin sitä aivan valtavasti. En ole pystynyt siivoamaan sen häkkiä vielä. Aina siitä ohi mennessäni katson sinne - en vieläkään aina muista, että aina niin pirteä ja ilojínen kaveri on nyt poissa. Eikä tule.

Hiukan ennen kuolemaa.
Sanoin pojalle hyvästit, kerroin sitä rakastavani.

Chilla on oikeastaan ollut keskimmäisen lapsen eläin mutta minähän eläimet tietenkin hoidan. Ja eläimet tietävät sen; tulevat aina luo, "keskustelevat" omalla tavallaan. Chilla eli noin 14 -vuotiaaksi. Tarkkaan emme tiedä; se muutti meille nuorena poikana perheestä jonne oli otettu koira. Meillä se sai juosta vapaana monta kertaa viikossa. Nyt vanhana se sai usein olla vapaana monta päivää samaa menoa. Se kävi keittiössä syömässä, juoksenteli ympäriinsä ja sillä oli omat lempipaikkansa. Viimeiset päivät se vietti vapaana häkistä. Tosin se kävi häkissään aina välillä, se myös kylpi hiekassa vielä hetki ennen kuolemaansa.

Kuolemaan se meni omaan häkkiin, sinne rakennettuun koppiin. Sieltä sen löysimme. Hautaamme pojan maalle pääsiäisenä.

Nuku rauhassa, pyörökorva. Pieni ja herkkä eläin - sinä jolla oli vahvat jalat ja hienot half pipet jotka kissakin sai kyljissään kokea!

Kissa kävi kopissasi sinua etsimässä.

Suomi elää & hengitttää pressanvaaleja & kampanjaa



Ei lehteä ilman näitä miehiä



Uusi presidentti Suomelle valitaan viikon päästä. Reilun viikon. Thank God, sitten palataan normaaliin päiväjärjestykseen! Vaalit on tärkeä asia ja hyvä kun meillä saa äänesttä - mutta saman asian näin tasaisen tappava jauhaminen alkaa jo väsyttää. Nyt etsitään molemmista vikoja ja virheitä tiukalla silmällä ja vihakirjoitukset netissä ja keskustelupalstoilla ovat jo tosi ikäviä.

Chinchillakin haluaa syödä keittiössä.

Sosiaalinen media on monen mielestä upea juttu ja blogeissa, facebookissa, twittereissä eletään jo niin intensiivisesti, että muu elämä kärsii. No, itsekin tässä juuri blogia kirjoittelen - vaikka tämä nimeomainen blogi nyt enempi päuväkirja onkin; täällä ei keskustella - meitsi vaan kirjoittelee! Facebookissa minulla on sivu mutta en käy siellä; en ymmärrä miksi kertoisin profiiliani seuraaville työkavereille mitä juuri nyt teen.... Olen tylsä, selvä se!

Kohta alkaa jälkeen yksi vaalikeskustelu. Tässä voi sitä odotellessa miettiä minkälaiset solmiot herroilla tänään on kaulansa ympärillä. Haavisto pitää punaisesta vinoraitaisesta ja Niinistöllä on ollut sininen, usein pilkullinen. Kumpikaan ei pahemmin vaatteille koreile tai irroitetle, se täytyy sanoa. Niinistö muuten pitää myös neuleliiveistä. Sellaista ei paljon ole viime vuosina näkynytkään... Äiti neuloi sellaisia isälle, omalle isälleen ja veljille kun olin lapsi. Niistä tulee turvallinen ja hiukkasen vanhanaikainen olo...

Varis käy syömässä pikkulinnuille laitetut
ruuat jatkuvasti. Siinä se taas on!

Vaikka vaalit ja vaalikeskustelut ovatkin meillä päällä on elämässä sentään muutakin! On esimerkiksi upea talvinen sää! Niin kaunista on ulkona että ihmeissään valkoista maisemaa vaan tässä katselee! Lunta on huiman paljon - joulun yli mentiin mustassa säässä mutta nyt lunta on kunnolla. Lumentekijä saa huhkia ja tehdä hauskoja käytäviä lumeen! Jospa huomenissa kävisin vähän valokuvaamassa! Säätiedotus lupailee kireitä pakkasia. Koska meiltä meni pakasti ilmeisesti hajalle, saan pakasteet ulos turvaan joksin´kin aikaa - ainakin niin, että keittelen ja paistelen siellä olevia marjoja ja lihoja ruuaksi että ei ihan kaikki hukkaan mene.

Elektroluxin iso sulatus-vapaa pakastin on jo toista kertaa rikki; toissakesänä se sulatti koko sisältönsä eikä vakuutusyhtiä maksanut sentin senttiä. Joskus sitä ihmettelee miksi vakuutusmaksuja maksaa kun sieltä ei sitten mitään kuitenkaan makseta kun sellainen asia tapahtuu jota varten vakuutus on otettu. Iso pajkastin meni rikki ja kotivaakutuksen olisi maksavan asiakkaan ajatuksen mukaan saatava edes pieni korvaus korjauskuluista - nelisen sataa euroa - ja koko siitä määrästä pakasteita jotka menivät hukkaan. Heinäkuussa oli juuri pakastettu uutta kotimaista masikkaa ja omaa keräämää mustikkaa kumpaakin liki 15 litraa. Oli lahjaksi saatua hirvenlihaa ja kaksi pakettia poronkäristystä. Ai jai.

Nyt yritän saada mansikat, mustikat, puolukat ja pullat talteen - niin, syömällä... Yksi paketti poronkäristystä valmistetaan huomenna ja toinen reilun kilon paketti poron jauhelihaa sunnuntaina. Korjaaja tulee vasta keskiviikkona.

No niin - nyt seuraamaan keskustelua! Ensin lapselle iltapala - mansikoita! Ja itselle lasi punaviiniä. Käsityö käteen ja katsotaan miten kandidaatit pärjäävät työpaikkahaastattelussa!

Kerron pian solmioiden värit ja kuosit!
---
Vastaus: Harmaan sävyiset vinoraitaiset solmiot molemmilla. Niinistöllä perusväri vaaleanharmaa jossa mustia raitoja. Haavistolla punaisella pohjallaharmaita kapeampia ja niiden välissä valkoinen hiukan kapeampi raita. Musta puku ja valkoinen puku molemmilla. Istuvat vierekkäin pöydän ääressä vieretysten kädet ristissä pöydällä. Molemmilla vihkisormus sormessaan. Yleisilmeeltään hyvin samanoloisia ovat. Toinen on 53 ja toinen 63 vuotias.

Vaikuttavat hiukkasen hermostuneilta, molemmat henkilöt. Mutta ihmekö tuo on, vaikea paikka ja ikävää tulla näin syynätyksi. Mutta näinhän se menee, näissä kekkereissä!

Kissan elämää - ja ihmisten

Väsyttää... Älä vielä herätä!

Pieni harmaaraidallinen tyttökissa tuli meille toukokuun viimeisenä torstaina ja otti paikan omakseen. Se vain asettui taloksi, alkoi asua ja olla! Seitsemän viikkoa tulee täyteen tämän viikon torstaina; silloin Kisu muuttaa omaan kotiin, kerrostaloon omistajansa kanssa. Pakkaamme ruokakipot, hiekkalaatikon ja talutushihnan autoon ja lähdemme kaupunkiin.

Tulee kyllä ikävä, se on selvä! Mutta tuleehan se käymään - olen antanut kollin vanhan kuljetuskopan pikkuisen käyttöön - kolli ei enää siihen mahdu, sillä on uusi oma kori jonne se mahtuu kunolla! Kolli pääsee perjantaina maalle kun menemme mummin luo.

Kissan omistaja on vanhin lapseni joka on muuttanut omaan vuokra-asuntoonsa virallisesti heinäkuun alusta lähtien. Sinne kerrostalokämppään muuttaa nyt siis myös pieni raidallinen kisu. Se joutuu viettämään päivät yksin ja sekös meikäläistä - väliaikaista ruokkijaa ja huoltajaa! - hiukan huolestuttaa. Täällä meillä vilkkaan villillä kisulla on ollut seuranaan meidän ihmisten lisäksi vanha kolli ja chinchilla - ovat jahdanneet toisiaan asunnossa niin että hippulat ovat vinkuneet. Sitten toki myös marsut joista nyt ei sen kummemmin ole iloa eikä huoltakaan - kunhan olla möllöttävät häkissään mutta kisu on käynyt makoilemassa siellä niiden seurana. Kehrää kovasti kun saa olla muiden seurassa, pieni moottoroitu pehmoeläin!



Tutustutaan ulkoilmaan.  



Kissa on kiva kaveri - mainiota katsottavaa ja seurattavaa. Se puuhailee, pesee itseään ja leikkii villisti; kaikki sen liikkeet ja puuhat ovat kauniita; soljuvan sujuvia - se näyttää sirolta ja kauniilta teki se mitä vain. Se vaanii ja hyökkäilee, terottaa kynsiään ja jahtaa lankakeriä ja pullon korkkia, se syö kukat ja pihistää makkarat leivän päältä ja nuolee voit. Se puuhaa täydellisellä antautumisella kaikkien puuhiensa kanssa, se härnää ja kiusaa isoa kissaa ja heittäytyy alistuvasti selälleen kun kolli murahtaa sille tai kun iso kissa mojauttaa sitä opettavaisesti tassulla. Niillä näyttää olevan toisaaan kunnioittava asenne - kolli katsoo usein pikkuista silmät puoliavoinna, hiukan ärtyneenä mutta kuitenkin hyväksyen. Vähän kuin Garfield eli karvinen sarjakuvassa. Pentu hyökkäilee äijän hännän kimppuun, käy kuin salaa taputtamassa ukon selkää tassullaan - kolli vilkaisee ja murahtaa - ja jatkaa lötköttelyä.

Meillä on ollut elävä luonto-ohjelma kotona kohta kaksi kuukautta!

Kissa on hyvä kaveri ja siitä pitää huolehtia hyvin. Eläin kuin eläin vaatii omaa huolehtimistaan - mitään eläintä ei saisi ottaa jollei voi sen eläinten luontaista olemista sille taata. Siksi meillä saa chinchillakin juosta kunnolla vähintäin pari kertaa viikossa, siksi kolli otetaan aina mukaan kun mennään maalle. Se onkin ottanut reviiripaikan siellä mummin kissan kanssa; 9- ja 10-vuotiaat leikatut kollit hoitavat reviirin ja ajavat kylän muut kissat yhteistuumin pois omasta pihasta. Pikku-kisua ei sinne oteta mukaan, ainakaan vielä - sille ei varmaan kävisi hyvin paikassa jossa kissoja on paljon - ja öisin pihassa käyvät supikoirat ja - kuulemma - mäyrä. Antaa pikkuisen kasvaa vielä - ja miten se sopeutuisi kerrostalon pikku kämppään jos se pääsisi villin olemisen makuun?

Eilen näin yliajetun oravan tiellä. Melkein aina autoillessa näkee liikenteessä kuolleita eläimiä; se sattuu joka kerta pahasti kun sellaista näkee.

Eilen näin keskimmäisen lapsen kanssa siilin menevän tien yli. Sillä oli ikäänkuin venyneet jalat - meni aika haipakkaa tien yli. Hauskan näköinen menijä sekin! Odotimme autossa ja katsoimme, että se meni turvallisesti aidan ali jonnekin pihalle. Se selvisi - ainakin tällä kertaa. 




Aamukahviseuraakin saa aina. Kehräys kuuluu kauas.

 Rusakko hyppii usein pihassa ja oravat heittelevät piha-alueen männyistä käpyjä pihan täyteen. Naapuri haluaisi myrkyttää ne! Voivat kuulemma mennä lastenvaunuun ja syödä lapsen kasvot! Haloo!!! Sanon, että moinen on kaukaa haettua; terveitä eläimiähän täällä pitäisi olla, ei mitään vesikauhuisia. Eläimet tekevät elämästä hauskempaa- niiden seurailu on terapioista parasta.

Harmaaraidallinen kissa, oranssit valppaat silmät. Villi ja valpas. Miten ihana se voi ollakaan - ja miten raivostuttava tuhotessaan kynsillä ja kiipeilyllä matot, tuolit, sohvat, kaataessaan kukkavaasit ja maitolasit...

Sellainen on kissa. Aika ihana. Tosi ihana, oikeastaan. Äreä kollikin tykkää villikosta - vaikka ei sitä haluaisi näyttääkään. Hih.

Chinchillalla mieli maassa

Tämä eläin ei halua itseään kuvattavan
- vaikka on söpö. Aina heilahtaa!

Laskin chinchillan häkistään juoksemaan. Se on ollut kovin matalalla mielellä viime päivinä. En tiedä miksi - kävin netissä katsomassa sanotaanko siellä mitään chinchillan masentuneisuudesta - ja olihan siellä kaikenlaista. Se voi tuntea itsensä yksinäiseksi - kaipaa kumppania. Tai sitten masentuu muuten vain virikkeiden puutteesta.

Ymmärrän pientä eläintä paremmin kuin hyvin. yritän joka päivä silitella ja rapsiutella sitä, jutella ja annan sille erilaisia sille sopivia herkkuja, syötävää. Se on nirso - oikein mikään ei kelpaa.
Kuivatut omenanlastut tuntuvat olevan parasta mitä se tietää - ja annan sen myös jyrsiä omenaa aika ajoin. Hapankorppu ja näkkilipä myös maistuvat. Mutta varsinaiset chinchillan herkut maisatuvat vain aika ajoin. Ja sellaiset jyrsittävät herkkutangot joista se ennen tylläsi, eivät nyt mene ollenkaan. Omenapuun oksat niin ikään eivät oiken mene - vaikka ennen niitä jyrsittiin vauhdikkaasti.

Kumppania en sille halua kuitenkaan ottaa - tuo ei ole ihan helpoin lemmikki hoitaa. Ja sitten vielä toinen. Tämä uros on myös jo sen verran vanha ja omapäinen, että kaverilla olisi varmasti hankaluuksia sopeutua - toisen kotiin.

Onkohan se tuloissa vanhaksi? Ei juiokse eikä riehu niin paljon kuin aikaisemmin. Sekin voi toki johtua siitä, että ei huvita. Eilen se tuli hakemaan keittiöstä naposteltavaa, pitkästä aikaa. Tuntui hyvältä. Jospa se vielä tuosta tokenee. 



Eilen satoi paljon lunta - nollakelissä jurnutettiin

Mieli on täällä maassa muillakin, täytyy sanoa. Rahapula korpeaa, se syö.Pahasti syökin.. Juttelin pankin kanssa, selitin tilanteen. Se on niin nöyryyttävää - anteeksi pyydellen ja nöyristellen on pyydettävä lisäaikaa maksuille - ihan kamala tunne. Se ei tuo lisärahaa kukkaroon  laskujen maksuun nyt, tai ruokaa pöytään - mutta kun lainoille saa hiukan lisäaikaa, voi siitä hetkellisesti vapautuvalla rahalla maksaa kuun vaihteessa jo langenneita maksuja, kuten esim. hammaslääkärin. Siihenkin pitää muuten pyytää lisäaikaa. Huoh...

Lasten isä laittoi sähköpostin jossa kertoi, kuinka paljon onkaan saanut maksaa "minulle" rahaa.Olin nöyrtynyt pyytämään häneltä apua - en ylimääräistä rahaa, vain lasten maksuihin muutama päivä etuajassa. Hän huokailee dramaattisesti. Mikään ei kuulemma riitä. Hitto. Miehen joka tienaa tosi paljon - moninkertaisesti minuun verrattuna, ja joka on saanut investoitua rahaa eri kohteisiin ulkomaille ja matkustelee eri maissa parin kuukauden välein uuden vaimon ja tyttären kanssa on helppo sanoa exälleen kuinka pitäisi elää ja kuinka pitäisi lapsia kasvattaa, kuinka ei... Lapsia, joiden vanhempi hänkin on.
On kammottavaa huomata, mikä valta rahalla onkaan... Kun sitä ei ole, on häpeällinen ja nihkeä olo, kuin olisi rikollinen - ja tavallaanhan sitä onkin kun ei itse pysty selviämään, ilman apua. Ja se, jolla rahaa on, istuu korkealla ja voi heittää setelin köyhälle ja kertoa, että tämän on nyt riitettävä. "Opettele huolehtimaan asioistasi paremmin".

Nuolen haavojani tässä. Rankaisen itseäni syömällä vain ihan vähän, juomalla vettä... Jospa nyt laihtuisin edes. Ei läski voi köyhä olla...Vai menikö se toisin päin: ei köyhä voi olla lihava.

Lupasin ex-miehelle, että kohta nämä pyynnöt loppuvat. Tuntuu, että tekisin mitä vain, että ei tarvitsisi pyytää..  Nyt yritän pitää siitä kiinni, totisesti yritän.

Ottaa se niin luonnolle, tuntuu se niin kaamean nöyryyttävältä, alentavalta. Ja aina sieltä se jonkinlainen opetus tulee - "Nyt olet saanut jo kolmesataa joulun jälkeen. Toivottavasti TÄMÄ edes riittää". Rahat menevät kuitenkin ihan suoraan ja kokonaan lasten laskuihin, ylioppilastutkintomaksu on ihan pakko huomenna maksaa, samoin lääkäri. Ja vähän ruokaa - siitä en itse syö ollenkaan. Ihan periaatteeessa, vaikka kukaan ei huomaisikaan..Teen puuroa itselleni. Ja olen alkanut syödä leseitä - ne eivät maksa paljon mitään! Nyt niitä on kotona kaksi pussia. Jaan ne marsujen kanssa!

Illalla näin hienon kuunsirpin taivaalla. Se vinkkasi silmää, selvästi. Jospa tämä pian tästä...