Lumitöitä ja muuta talvista

Tänään heräsin kissan ja koiran yhteistuumin järjestämään herätykseen. Kello oli kahdeksan ja molenmmat äijät olivat päättäneet saada ruokkijansa jalkeille nyt eikä kohta. Koira tökki märällä kuonolla naamaan, kaivoi käsiä esiin peiton alta ja urahteli käskevästi. Kolli maukui sängyn vierellä ja kun yritin silittää sitä, se puraisi kädestä. Ei pahasti - ei mennyt ihon läpi hammas - mutta tyyliin: "Nyt nouset tai tulee kunnolla." Näppäsin sitä kuonoon - emäntää ei komennella. Nousin sitten ylös, kuka jaksaa kuunnella nälkäisten otusten voihketta? Huokaus.

Niinhän se on: Kun eläin käskee, mitä voi tehdä...? ylös noustuani huomasin, että ulkona sataa lunta urakalla ja on satanut jo hetken: paksu uusi lumi peitti maan. Kenellähän on tämän talon lumityövuoro - no, minullapa juuri. Uusi huokaus.

Eläimet saivat ruokansa jonka söivät ahnaasti. Kissa oksensi omansa lattialle melkein heti syötyään. Se ahmatti - uutta en antanut. Yksi muikku oli jäänyt syömättä ja sen se söi oksentamisen jälkeen. Seuraaava ruoka tulee illalla vaikka kuinka kerjäisi. Ja kerjäähän se, tietenkin.

Mustarastas on yksin käynyt syömässä ruokapaikalla.

Nyt on iltapäivä ja lumitöitä on tehty selkä märkänä oikein kunnolla. Koiraa ulkoilutettu ja annettu juosta onnesta soikeana uudessa, pehmeässä lumessa. Nyt on hurtta väsynyt ja haukkuu unissaan kopassaan. Lunta sataa yhä ja kolaan on pian tartuttava uudelleen. Hyvää kuntoiluahan tuo on, saa olla raikkaassa ilmassa.

Linnut, joita olen ruokkinut ahkerasti siitä saakka kun pakkaset alkoivat, ovat pysytelleet lumisateen ajan piissa. Eilen niitä suhahteli ruokapaikalla tiuhaan - oravakin kävi. Kissa viettää aikaansa ikkunalla ja katselee lintujen touhuja puoliavoimin silmin. Kolli on jo vanha eikä jaksa enää vapisuttaa leukojaan vaikka linnut tulisivat melkein ikkunalasiin kiinni. Se vain katselee ja kehrää ikkunalaudalla, patteri lämmittää lepopaikan mukavaksi ja siinä on kollin mukava köllötellä.



Tämä tyyppi tulee säännöllisesti putsaamaan
pöydän. Harakan kanssa tuli riitaa jonka
varis tietenkin voitti. Ahnas lintu!

Siinä se nytkin oleilee. Pää nojaa kukkaruukkuun ja katse on puoliavoin. Lintuja ei näy, vain lumihiutaleet leijuvat ilmassa. Kolmeen kertaan avattu polku pihalta on kohta taas ummessa.

Maisemat ovat kuin talvisesta postikortista - nyt olisi muuten voinut ottaa niitä talvisia postikorttikuvia monessakin kaupungissa. Niistä on on puutetta - kaupungit ottavat mieluusti kuvia kesäisistä rantamaisemista, vesitorneista ja rautatieasemista kesäaikaan. Talviset kuvat puuttuvat ja ne olisivat kyllä paljon kivempia kuin tyypilliset kesäkuvat. Hyvä lisä kuvien kirjoon, ainakin. Talvinen rautatieasema tai lumeen peittynyt tori jossa pari perunanmyyjää kauppaa tuotteitaan: siinä olisi jotain rehellisen aitoa!

Eilen oli siivouspäivä. Matot ulos ja imuri vonkumaan. Olisi pitänyt viedä matot hankeen kun oli kovemmat pakkaset - olisi siinä pölypunkit kuolleet ja maton värit kirjkastuneet. En saanut aikaiseksi viime viikolla tuota hommaa ja nyt on pakkasta enää muutama aste. Laiskottaa! Pakastintakaan en saanut sulatettua vaikka oli ihanteelliset kelit moiseen hommaan. Laiskuutta lie vai mitä? Illalla olen kotona vasta kuuden jälkeen enkä sitten enää ole viitsinyt.

Tämä vuosi on ollut tähän mennessä - kaikki menneet kolme viikkoa - ihanan talvinen ja kaunis. Sukset on vielä varastossa - saa nähdä, ehtiikö ne tänä vuonna esiin ennenkuin on liian myöhäistä! Toivottavasti.

Nyt vähän käsitöitä, ruoka uuniin ja sitten taas lumihommiin. Sunnuntain rauhaisaa puuhailua oleellisten asioiden kanssa - sitä tämä on!



Työtä ja työtä - palkalla ja palkatta

Aamuruuhkassa, pienessä lumituiskusessa tiistaina

Luinpa hyvän jutun Taloussanonien nettisivuilta. Irtisanominen uhkaa tällä hetkellä tuhansia suomalaisia. Melkeinpä jokaisen pitäisi osata varautua uusiin haasteisiin ja uuden työn hakemiseen jo silloin kun kaikki on vielä jokseenkin hyvin, ei antaa itsensä tuudittautua leppoisaan olemiseen ja uskoa, että kaikki pysyy sellaisena kun nyt on. Palkkatyö ei ole itsestään selvyys. Poliitikot puhuvat työntekijäpulasta ja työntekijöiden markkkinoista. Haluavat tänne lisää työntekijöitä ulkomailta. Haluavat eläkeiän nostamista vaikka työnantaja laittavat kaikki 58 tänä vuonna täyttävät ja sitä vanhemmat pois, eläkkeelle. Poliitikkojen unissa kaikki ovat töissä tuonne seitsemän kymppisiksi - paitsi tietenkään eivät he itse; valtakunnan poliitikkojen runsas eläke alkaa juosta iästä riippumatta kun on istunut pari -kolme kautta Arkadianmäellä. "Mutta se on niin pieni porukka, ei sillä ole kokonaisuuden kannalta suurta merkitystä." Poliitikot katsovat jonnekin horisontin taakse ja me "tavalliset ihmiset"elämme tämän päivän todellisuudessa - siinä kai se suurin dilemma.


Työhyvinvointi on päivän sana - sitä ei ole juurikaan näkyvissä omassa työpaikassani jossa YT-neuvottelut ovat lamauttaneet ilmapiirin. Itse tunnen sellaista pahoinvointia, että usein oksettaa ihan fyysisesti, tekee pahaa ja viime viikolla oli kuin itkuun olisin ollut purskahtamassa koko ajan. Aika ahdistavaa. "Nyt pitää keskittyä työn tekoon ja yrittää saada firma jaloilleen" sanovat esimiehet vaikka tietävät, että iso osa saa irtisanomislapun käteen kohta. Into tuloksen tekoon on hatara, myönnän. Ennen sitouduin täysin firman arvoihin ja halusin puskea eteenpäin, tehdä töitä yhteisen asian eteen, muiden kanssa. Nyt huomaan kuinka kireä tilanne saa aikaan inhottavia ohituksia, valhetelua ja selän takana puhumista. Toisen työ esitellään omana ihan silmää räpäyttämättä - ja kaameinta on, että samettisesti puhuva selkään puukottaja saa hyvän maineen ja hänet pannaan vastuuseen niistä työkaveistaan, joiden työn hän on varastanut omiin nimiinsä. Tekisi mieli kampata jätkä kunnolla, mutta hän on nyt johdon lellikki ja päässyt "Tulevaisuuden talentti"-kurssille. Miten ällötys saataisiin kaatumaan?

Omassa kurjuudessa ei kyllä kannata pyöriskellä; se ei johda mihinkään. Vaikka sanonkin, että kivaa ei ole enää ja pois tuolta haluan - ja siellä onkin monia, monia, hyviä työkavereita mutta on myös sellaisia joiden kansas on nyt tosi vaikea hommia tehdä. Oma pomo on yksi heistä - hänkin toki välttää minua ja koska hän istuu kaukaisen maan kaukaisessa pääkaupungissa, ei vaaraa törmäämiseen ole! Olemme tavanneet kolme kertaa yhtä monen vuoden aikana... Ja minun roolini on vain pienentynyt ja nyt on alkanut väheksyntä joka edeltää usein irtisanomista. Esimies ikäänkuin irtaantuu alaisestaan, alkaa pitää häntä huonona. Sitten on helpompi sanoa irti; inhimillinen juttu.

Itselläni on vielä töitä. Paljon, paljon töitä. Hiihtolomaa ei voi pitää ja hommia riittää pitkälle iltaan. Tällä hetkellä on sekä palkatonta että vielä palkallistakin työtä niin että puhki meinaan mennä kaiken keskellä. Jaksan sen kun tiedän - ja alan hiljalleen hyväksyä - työn pian loppuvan. Vaatii valtavasti energiaa, ajattelua ja pohdiskelua, uusien mahdollisuuksien miettimistä saada pää sellaiseen asentoon, että ei pimahda!


Laskiaispullien aikaan

Olen alkanut hakea töitä ja kehittää itseäni lukemalla sitä ja tätä asiaa ja oppaita, nettisivustoja ynnä muuta että selvittäisin itselleni mitä voin tehdä palkan eteen ja missä, minkälaisia työhakemuksia ja CV:tä kannattaa kirjoittaa, miten haastatteluissa ja soveltuvuustesteissä toimia... Itsestään selviä asioita, kuvittelin ennen. Nyt haluan varmistaa, että en mokaa mitään vahingossa... Luen myös ammattiin ja sen kehittämiseen liittyviä asioita; pari tuntia päivässä tähän tällaiseen vähintään satsaan; se meneekin nopeasti ja helposti moiseen.

Minulla on nyt kaksi hakemusta sisällä, yksi tosi mielenkiintoinen ja toinen aika lailla. Katsotaan, kutsutaanko haastatteluun. Kovasti toivoisin, tietenkin. Huomenna laitan vielä yhden - se ei vaikuta kovin innostavalta - mutta tyhjää parempi on toki.

Sitten tapahtui hauska juttu, eilen: se työnantaja joka ei ottanut minua "liian hyvänä" töihin, soitti ja tarjosi toista työtä. Tai sanoi, että HR haastattelisi minut ja pari muuta henkilöä - ensi viikolla. Ihan kiva, menen toki sinne juttelemaan. Sain muuten sitten alkuviikosta tietää kuka sen työpaikan sai johon minä en tulllut valituksi. Siihen valittiin ihminen jonka tunnen, jopa aika hyvin - hän on ollut samassa tiimissä minun kanssani ja olen hiukan hämilläni hänen valinnastaan - itse en olisi moista valintaa tehnyt. Nyt mietin, voisinko olla jälleen samassa tiimissä hänen kanssaa - jos tilaisuus tulee! Mietin sitä sitten jos näin kävisi.

Puhtaaksi kolattu ja harjattu pihamaa - kahden tunnin työn se vaati

Ehkä uusi työpaikka vielä löytyy! Sitä ennen minulla on huisin paljon hommia nykytyössä - pyyntöjä siitä sun tästä tulee koko ajan. Yritän pitää mielen korkealla.

Ja sitten se palkaton työ! En tarkoita kodin ja huushollin hoitamista, en mitään sellaista. Vaan tuota lumityötä jota nyt taas on paljon! Lunta sataa joka toinen päivä kymmenen senttiä - onneksi ei sentään joka päivä. Minulla on taloyhtiön lumivuoro ja lunta tulee urakalla. Toissapäivänä huhkin lumitöissä kaksi tuntia iltakahdeksasta eteenpäin. Eilen, kun olin tehnyt taas yli kaksi tuntia lumitöitä iltapäivällä ja käsivarret vapisivat krampissa, luulin olevani tulossa kipeäksi kun influenssasta puhutaan niin paljon. Palelin, pää oli kipeä ja joka lihasta särki. Menin yhdentoista jälkeen nukkumaan ja heräsin seitsemältä yhä väsyneenä. Enpä ollut kipeä vaan väsynyt ruumiillisesta työstä! Hah.

Lihakset ovat yhä kipeät. Ja ulkona sataa lunta. Luvassa huono ajosää ja lunta koko maahan seuraavien kolmen päivän ajan... Ei kun kolaamaan ja kasvattamaan lumikasaa!