Syksyisen tummaa lokakuun illassa

Elämää vanhassa puutalossa? On siellä,.

Tänään oli rankka päivä työpaikassa jossa teen viimeisiä aikoja tukityötäni. YT-neuvottelut ovat lopuillaan - viimeinen neuvottelu oli tänään mutta johtokunta haluaa vielä huomenna pohtia ratkaisua tykönään. Monet saavat lähteä - se on jo tiedossa. Yhdessä tiimissä kaksi, toisessa 12, kolmannessa puolitoista; näin on leikkausluvut lueteltu. Olen itsekin leikkausuhahan alla mikä on huvittavaa - jos tässä nyt mitään huvittavaa olla voi. Enhän ole työsuhteessa mutta sitähän ei paria johtajaa lukuunottamatta moni tiedä. Olen lukuna henkilöistä, joita vähennykset koskevat; toki minut vähennetään nuppiluvusta mutta ei siitä mitään kustannus-säästöä tule!

Huomenna esimiehet kutsuvat irtisanottavat neuvotteluhuoneeseen jonnekin oman työryhmän istuinpaikasta mahdollisimman kauas. Olisi noloa, jos itkuinen irtisanottu joutuisi tulemaan tunnekuohussa niiden kollegoiden pariin jotka saavat jäädä.... Monet nyt irtisanottavista ovat olleet  talossa kymmeniä vuosia, toiset muutaman. Itse olen siellä vierailija ja ulkopuolinen, uuteen alaan tutstuva ihminen. Silti tämä sattuu minuunkin. Katson toisten epävarmuutta ja tuskaa ja mietin, miten tämä on tämmöiseksi mennyt joka puolella.

Katsura viikko sitten

Tänään he vielä ovat kotona kuten aina ennenkin, menevät huomenna työpaikalleen.Sitten ei enää mikään ole kuin ennen.

Joskus elämä tuntuu olevan tragikoomista; jos jaksaisi nauraa, naurattaisi! Nyt voi vain hymähtää.

Suomi on oma maa ja mansikka sen olla siis pitäisi. Onhan se, toki. Olen asunut muissakin maissa ja siellä varsinkin tuntenut itseni kovasti suomalaiseksi. Silti nyt katselen, josko vielä keski-iässä ja teini-ikäisen lapsen kanssa pääsisin töihin Suomen ulkopuolelle. Täytyyhän ihmisen elää - ja yrittää selvitä.

Nyt vain täytyy toivoa, että huominen menee pian ohi ja jonkinlainen elämä ottaisi sijan kaikkien meidän elämässä..... No, tuo kuulosti tosi hymistelevältä.

Paska päivä tulee huominen olemaan - ja monet itkevät. Toiset huokaisevat helpotuksesta. Kukaan ei varmasti jää täysin koskemattomaksi; jokainen saa jonkinlaista sydämen tykytystä, levottomuutta ja ahdistusta... Toisille tulee lopulta helpotus, toisille ei.

-------------
Käsittämätön uutinen iski itselleni tänään vasta tajuntaan: äiti oli eilen iltapäivällä tahallaan ajanut auton jossa oli hänen kaikki kolme lastaan kuolemaan, kolaroinut täysillä bussin kanssa jossa oli hänen miehensä ja pienenpien lasten isä. Tuntuu kamalalta. Ymmärtää ei osaa, mutta pahalta tuntuu.

Työelämä - ei se aina niin helppoa ole

Oma työpiste, pulpetti muiden vieressä.
Onko kiva työpaikka? Oli ennen, ei enää.

Eilen ilmoitti Leaf siirtävänsä Sisu-pastillien teon Italiaan. Taas yksi "Lappu luukulle" juttu töiden loppumisesta Suomessa - niitä saadaan lukea melkein päivittäin.

Kuinka paljon Leaf voittaa siirtämällä pastillien teon pois Suomesta? Miksi eivät nämä naiset joilla ei varmasti aivan huikean suuret palkat ole - verrattuna nyt vaikka Italian palkkoihin - saa tehdä pastilleja Suomessa, suomalaisille niin kauan kuin niitä täällä ostetaan?

Suomesta siirretään tuote tuotteelta, tehdas tehtaalta tuotatoa pois. Suomessa ei kannata tehdä pastillien lisäksi sinappia eikä paperia, kumisaappaita eikä vaatteita, ei kännyköitä eikä muutakaan elektroniikkaa - ei oikeastaan yhtään mitään. Paras olisi ehkä sulkea tämä surkea maa ihan kokonaan koska muualla kaiken saa halvemmalla - joka on kaikkein tärkein asia tietenkin, että omistaja saa parhaan hyödyn tuotannosta, maksamalla mahdollisimman pienet kustannukset. Omistaja, osakkeenomaistaja on tämän päivän kuningas ja valtias. Seuraavana tulee sitten yrityksen johto; heidän onnensa ja oikeutensa on tärkeä yrityksen voittojen maksimoinnissa.

Mitäpä jos kaikki suomalaiset lopettaisivat ostamasta niitä tavaroita joiden tekeminen siirretään Intiaan ja Kiinaan halpatyöntekijöiden tekemiksi, matalilla palkoilla tehtaisiin joiden ympäristöasiat eivät ole kunnossa ja joiden työntekijät raatavat epäinhimillisissä oloissa tehtaissaan? Ostettaisiin vaan eurooppalaista tavaraa - mieluiten suomalaista toki, mutta kun Suomessa ei kohta tehdä enää yhtään mitään niin paha niitä on enää mitenkään suosia...

Huono olo
laihduttaa
vaan ei
kaunista

Ihmistä loppuvat työt, työttömyysrahaa joutuu hakemaan vaikka olisi minkälaiset halut työntekoon. Nöyryyttävä tukien avulla eläminen ei sovi kaikille - toisille se saattaa olla jopa ihan mukavaa - joku muu maksaa elämisen kun töitä ei löydy. Miten valtion rahat - ne jotka on kerätty työtä vielä tekeviltä ihmisltä ja täällä vielä olevilta yrityksiltä - riittävät yhä kasvavan porukan elättämiseen, kun vielä tässä joudutaan elättämään kriisissä olevia pankkejakin Kreikan ja muiden tukemiseksi...?

Kuinkahan monet YT-neuvottelut Suomessa onkaan tällä hetkellä meneillään? Kukapa sen tietää - kukapa siitä kirjaa pitäisi. Who cares, anyway? YT-neuvotteluiden loppuun saattaminen joka tapauksessa aina piristää niin pörssikurssia kuin yrityksen jäljelle jäänyttä osaakin; turhat hörsyt ja rönsyt on saatu karsittua pois!

Itse pitkittyneiden ja aina uusien YT-neuvotteluiden kurimuksessa jo pitkään töitä tehneenä tiedän, kuinka raastavan kamalaa on odottaa, tuleeko potkut tällä kierroksella vai seuraavalla vasta. Työpaikan ilmapiiri muuttuuu kylmäksi ja kyräileväksi, jokainen yrittää pelata omaan pussiinsa ja selän takana puuhailu lisääntyy, toisten saavutuksia esitellään eteenpäin omina, toisista puhutaan mieluusti pahaa ja kieroillaan minkä ehditään - nuollaan ylöspäin kun tarvis on. Yäk yäk.

YT-neuvotteluiden aikaan henkilökunnan pitäisi tehdä täysillä töitä että firmalla ei mene entistä huonommin. Näin sanoo johto porukalle, vakavalla naamalla ja kumealla äänellä tärkeää viestiä painottaen.  Irtisanomisten odottaminen on kuitenkin tappavan raskasta - saanko jäädä vai sanotaanko minut irti kohta? Miten siinä VOI keskittyä vain yrityksen menestyksen jatkuvaan miettimiseen kun oma elämä on vaakalaudalla - vaikka sitä ei johdon mielestä ollenkaan pitäisi miettiä. Yrityksen johto rakentaa omaa linnakettaan jossain omissa kokoustiloissaan, näkymättömissä.

Hetkellä jolloin oikea kunnon johtaja olisi kultaa arvokkaampi yrityksen hengen nostattajana ja asioiden selvittäjänä, johto usein katoaa näkyvistä täysin. "Missä toimitusjohtaja on?" " Se on matkoilla, asiakkaan luon, messuilla, lomalla. Ei ole tavattavissa nyt, ei saa häiritä..." johto on missä vain mutta ei henkilöstön tukena.

Pelkääkö johto henkilöstön vihaa, puheita ja kapinaa ja pysyttäytyy näkymättömissä?

Johto varmistaa oman paikkansa ja jakaa vastuunjakajien paikat keskenään; asiaa hehkutetaan ja kerrotaan uusien johtajien suurista ansioista edellisissä hyvin vaativissa tehtävissä. Perusporukka tekee vain mitä käsketään ja on vain harmaata massaa; heidän ansiostaan kerrotaan kollektiivisesti, kun pakko on. Irtisanottavien ansio lienee lähinnä siinä, että heidän aiheuttamansa kustannukset auttavat kassavirtaa kun heistä päästään eroon. Intiassa ja Kiinassa heidän työnsä tehdään joka tapauksessa halvemmalla ja ilmeisesti myös paremmin.
Irtisanomiset saa tehtäväkseen suora esimies, keskijohtoon tyypillisesti kuuluva ihminen jonka karvas ja vaikea velvollisuus on oman alaisen irtisanomisen hoitaminen. Joltakin se käy helpommin, toisilta ei oikein mitenkään.

Sitten ovat nämä työelämän Timo Rädyt jotka hoitavat irtisanomiset soittamalla lomalla olevalla alaiselleen ja kertovat, että töihin ei ole enää asiaa. Tai laittavat tekstiviestin ilta-kahdeksalta alaiselle joka on viettämässä perhejuhlia mökillä.

Työelämä on usein raakaa. Hyvin raakaa. Silti siellä vaan pitäisi jaksaa olla - ilman palkkarahaa on vaikea elää ja saada asioita hoidettua, saada perheen elanto kasaan ja lapset kasvatettua. Siksi täällä ollaan vaikka oksettaa ja itkettää, huolettaa ja potuttaa niin että ei sanotuksi saa...

"Ei töihin mennä viihtymään", sanoo joku. "Sinne mennään tekemään töitä."

Miksei siellä voisi viihtyä samalla - tulisi parempia tuotteita!

Finnairin johtajan öky-asunnosta tehdyt kaupat ja koko Finnairin johdon huikeat palkkabonukset ovat tämän päivän keskustelunaihe. Samoin ammattiyhdistysliike AKT:n päättäjien holtiton rahankäyttö.

Johdon palkkaukset ja henkilöstön palkkojen leikkaukset saavat ihmisten veren kuohumaan - miten voi olla, että johtajien tekemä työ on jopa monta sataa kertaa arvokkaampaa kuin henkilöstön joka siellä yrityksessä töitä tekee? Miten ylipäätään johtajat ja yritysten ja yhteiskunnan korkeimmille paikoille päässeet ovat niin paljon meitä muita paremmassa asemassa, ihan kaikessa? Kun peruspalkansaaja ei saa rahoja riittämään ruuan ja asumisen jälkeen paljon mihinkään muuhun ja johtajat golfaavat ja laskettelevat eri puolilla maailmaa perheineen monta kertaa vuodessa?

Ei mene jakeluun tältä työntekijältä ja äidiltä joka joutuu joka menoerän kanssa miettimään miten tekisi....

Työtä ja työtä - palkalla ja palkatta

Aamuruuhkassa, pienessä lumituiskusessa tiistaina

Luinpa hyvän jutun Taloussanonien nettisivuilta. Irtisanominen uhkaa tällä hetkellä tuhansia suomalaisia. Melkeinpä jokaisen pitäisi osata varautua uusiin haasteisiin ja uuden työn hakemiseen jo silloin kun kaikki on vielä jokseenkin hyvin, ei antaa itsensä tuudittautua leppoisaan olemiseen ja uskoa, että kaikki pysyy sellaisena kun nyt on. Palkkatyö ei ole itsestään selvyys. Poliitikot puhuvat työntekijäpulasta ja työntekijöiden markkkinoista. Haluavat tänne lisää työntekijöitä ulkomailta. Haluavat eläkeiän nostamista vaikka työnantaja laittavat kaikki 58 tänä vuonna täyttävät ja sitä vanhemmat pois, eläkkeelle. Poliitikkojen unissa kaikki ovat töissä tuonne seitsemän kymppisiksi - paitsi tietenkään eivät he itse; valtakunnan poliitikkojen runsas eläke alkaa juosta iästä riippumatta kun on istunut pari -kolme kautta Arkadianmäellä. "Mutta se on niin pieni porukka, ei sillä ole kokonaisuuden kannalta suurta merkitystä." Poliitikot katsovat jonnekin horisontin taakse ja me "tavalliset ihmiset"elämme tämän päivän todellisuudessa - siinä kai se suurin dilemma.


Työhyvinvointi on päivän sana - sitä ei ole juurikaan näkyvissä omassa työpaikassani jossa YT-neuvottelut ovat lamauttaneet ilmapiirin. Itse tunnen sellaista pahoinvointia, että usein oksettaa ihan fyysisesti, tekee pahaa ja viime viikolla oli kuin itkuun olisin ollut purskahtamassa koko ajan. Aika ahdistavaa. "Nyt pitää keskittyä työn tekoon ja yrittää saada firma jaloilleen" sanovat esimiehet vaikka tietävät, että iso osa saa irtisanomislapun käteen kohta. Into tuloksen tekoon on hatara, myönnän. Ennen sitouduin täysin firman arvoihin ja halusin puskea eteenpäin, tehdä töitä yhteisen asian eteen, muiden kanssa. Nyt huomaan kuinka kireä tilanne saa aikaan inhottavia ohituksia, valhetelua ja selän takana puhumista. Toisen työ esitellään omana ihan silmää räpäyttämättä - ja kaameinta on, että samettisesti puhuva selkään puukottaja saa hyvän maineen ja hänet pannaan vastuuseen niistä työkaveistaan, joiden työn hän on varastanut omiin nimiinsä. Tekisi mieli kampata jätkä kunnolla, mutta hän on nyt johdon lellikki ja päässyt "Tulevaisuuden talentti"-kurssille. Miten ällötys saataisiin kaatumaan?

Omassa kurjuudessa ei kyllä kannata pyöriskellä; se ei johda mihinkään. Vaikka sanonkin, että kivaa ei ole enää ja pois tuolta haluan - ja siellä onkin monia, monia, hyviä työkavereita mutta on myös sellaisia joiden kansas on nyt tosi vaikea hommia tehdä. Oma pomo on yksi heistä - hänkin toki välttää minua ja koska hän istuu kaukaisen maan kaukaisessa pääkaupungissa, ei vaaraa törmäämiseen ole! Olemme tavanneet kolme kertaa yhtä monen vuoden aikana... Ja minun roolini on vain pienentynyt ja nyt on alkanut väheksyntä joka edeltää usein irtisanomista. Esimies ikäänkuin irtaantuu alaisestaan, alkaa pitää häntä huonona. Sitten on helpompi sanoa irti; inhimillinen juttu.

Itselläni on vielä töitä. Paljon, paljon töitä. Hiihtolomaa ei voi pitää ja hommia riittää pitkälle iltaan. Tällä hetkellä on sekä palkatonta että vielä palkallistakin työtä niin että puhki meinaan mennä kaiken keskellä. Jaksan sen kun tiedän - ja alan hiljalleen hyväksyä - työn pian loppuvan. Vaatii valtavasti energiaa, ajattelua ja pohdiskelua, uusien mahdollisuuksien miettimistä saada pää sellaiseen asentoon, että ei pimahda!


Laskiaispullien aikaan

Olen alkanut hakea töitä ja kehittää itseäni lukemalla sitä ja tätä asiaa ja oppaita, nettisivustoja ynnä muuta että selvittäisin itselleni mitä voin tehdä palkan eteen ja missä, minkälaisia työhakemuksia ja CV:tä kannattaa kirjoittaa, miten haastatteluissa ja soveltuvuustesteissä toimia... Itsestään selviä asioita, kuvittelin ennen. Nyt haluan varmistaa, että en mokaa mitään vahingossa... Luen myös ammattiin ja sen kehittämiseen liittyviä asioita; pari tuntia päivässä tähän tällaiseen vähintään satsaan; se meneekin nopeasti ja helposti moiseen.

Minulla on nyt kaksi hakemusta sisällä, yksi tosi mielenkiintoinen ja toinen aika lailla. Katsotaan, kutsutaanko haastatteluun. Kovasti toivoisin, tietenkin. Huomenna laitan vielä yhden - se ei vaikuta kovin innostavalta - mutta tyhjää parempi on toki.

Sitten tapahtui hauska juttu, eilen: se työnantaja joka ei ottanut minua "liian hyvänä" töihin, soitti ja tarjosi toista työtä. Tai sanoi, että HR haastattelisi minut ja pari muuta henkilöä - ensi viikolla. Ihan kiva, menen toki sinne juttelemaan. Sain muuten sitten alkuviikosta tietää kuka sen työpaikan sai johon minä en tulllut valituksi. Siihen valittiin ihminen jonka tunnen, jopa aika hyvin - hän on ollut samassa tiimissä minun kanssani ja olen hiukan hämilläni hänen valinnastaan - itse en olisi moista valintaa tehnyt. Nyt mietin, voisinko olla jälleen samassa tiimissä hänen kanssaa - jos tilaisuus tulee! Mietin sitä sitten jos näin kävisi.

Puhtaaksi kolattu ja harjattu pihamaa - kahden tunnin työn se vaati

Ehkä uusi työpaikka vielä löytyy! Sitä ennen minulla on huisin paljon hommia nykytyössä - pyyntöjä siitä sun tästä tulee koko ajan. Yritän pitää mielen korkealla.

Ja sitten se palkaton työ! En tarkoita kodin ja huushollin hoitamista, en mitään sellaista. Vaan tuota lumityötä jota nyt taas on paljon! Lunta sataa joka toinen päivä kymmenen senttiä - onneksi ei sentään joka päivä. Minulla on taloyhtiön lumivuoro ja lunta tulee urakalla. Toissapäivänä huhkin lumitöissä kaksi tuntia iltakahdeksasta eteenpäin. Eilen, kun olin tehnyt taas yli kaksi tuntia lumitöitä iltapäivällä ja käsivarret vapisivat krampissa, luulin olevani tulossa kipeäksi kun influenssasta puhutaan niin paljon. Palelin, pää oli kipeä ja joka lihasta särki. Menin yhdentoista jälkeen nukkumaan ja heräsin seitsemältä yhä väsyneenä. Enpä ollut kipeä vaan väsynyt ruumiillisesta työstä! Hah.

Lihakset ovat yhä kipeät. Ja ulkona sataa lunta. Luvassa huono ajosää ja lunta koko maahan seuraavien kolmen päivän ajan... Ei kun kolaamaan ja kasvattamaan lumikasaa!


           

Yt-neuvottelut, työnhaku ja Suomen alasajo



Rikki meni, mieluinen kynttilänjalka kun tuli oli liian kuuma.
Rikki meinaa mennä moni ihminenkin näinä aikoina kun tulevaisuuden näkymät katoavat

Ei ole tullut mukavia uutisia vastaan hetkeen - ei SUomesta, Euroopasta, maailmalta kuin omalta työpaikaltakaan. Eilen oli Suomessa murheellisten uutisten suuri päivä, tänään oli iltapäivälehtien pääsivut mustat: Nokia irtisanoo kaksi kolmannesta Salon tehtaan porukasta. Suomen varuskunnat lopetetaan suurelta osin. Kuintauudistus laittaa Suomen sisäisen kartan uusiksi - maaseudulla ja kaupunkien keskustojen ulkopuolella asuville tulee elämä entista vaikeammaksi. Yritykset - suuret ja keskisuuret, kohta jo pienetkin varmaan - siirtävät tuotantoaan pois Suomesta.

Kaupungin tunnelmaa iltapäivällä

Suomi ei ole enää tärkeä edes suomalaisille, siltä vaikuttaa. Ainakaan poliittisille päättäjille. Yritysjohto ei tietenkään ajattel maan parasta vaan oman yrityksensä ja osakkenomistajien parasta; se on yritysten tehtävä.
Joku poliitikko tuossa tokaisi joku aika sitten - liekö ollut Vasemmistoliiton Arhinmäki; en ole varma - että ei Suomi tarvitse maanpuolustusta; Suomessa ei ole mitään joka kiinnostaisi mitään muuta maata, ei tänne kukaan vapaaehtoisesti tule! Turha laittaa niin paljon rahaa maanpuolustukseen. Uskomatonta!

Suomessa ei ole rahaa enää mihinkää, kaikesta pitää karsia. Paitsi sosiaalisektorista. Sosiaalisektorille pitäisi saada koko ajan enemmän että saadaan "palvelut taattua". Miksikähöän ei katsota miten ne palvelut saataisiin tehtyä järkevästi ja tutkittaisi, tarvitaanko kaikkia tukia ja apuja, järjetöntä määrää kaikkea hyvää yleisestä kukkarosta.... Tämän tästä kuulee, mitä kaikkea maksetaan kuntien sosiaalibudjeteista kun vain osaa käydä pyytämässä! Miksi? Kuulin eronneen perheen lapsesta joka on saanut ratsastusleirejä ja kesäleirejä, vuosittaisia ratsastuskursseja yms vuosien ajan. Hänellä on isä joka haluaisi hoitaa lapsen kokonaan mutta koska äidillä on mielen sairaus, skitsofrenia, ei lasta anneta isälle että ei äiti ei suuttuisi joten hänet on sijoitettu sijaiskotiin. Isän luo hän pääsee joka toinen viikonloppu. Koko rakennelma on niin omituinen - ja kallis - että ei voi kun päätä pyöritellä kun siitä uutisia kuulee...

Surullista. Niin surullista. Meillä on varmaan tässä maassa juuri sellaiset päättäjät ja poliitikot jotka me ansaitsemme. Emmekä me nyt parempaa ansaitse. Turmioon tunnumme menevän - ja omaa syytämme se tietenkin on, pitkälti! Tässä maassa ei kannata tehdä enää mitään, tätä ei kannata edes puolustaa. Kaikki vaan työttömäksi - sitten maksetaan työttömyyskorvauksia ja sosiaalitukia melkein koko kansalle. Ai mistä ne rahat tulevat - no, poliitikot ne jostain haalivat!

Pakastettu maa... Kuka tänne haluaisi?

Oma tilanne on tuntunut yhtälailla vaikealta - olin alkuviikon aivan maassa, välillä kuin tahmaisessa tervassa josta ei irti pääse - välillä hysteerisen oloinen kun aloin ajatella tarkemmin mitä työttömyys tarkoittaa ihmiselle jolla on velkaa asunnosta ja kaikesta, lapsia ja kohta ei työtä... Sitten olen päättänyt, PÄÄTTÄNYT, että en jää odottelemaan synkkää aikaa kun minut ja perhe heitetään rahattomana kodista pellolle jne... Olen ryhtynyt toimeen ja kirjoitan hakemuksia ja lähettelen CV:itäni minne keksinkin... Rekrytointiyrityksiin, omaan ammattiliittoon josta olen pyytänyt apua (ja sainkin ajan parin viikon päähän; meikäläisiä on nyt paljon liikkeellä!) Eilen kirjoitin yhden hakemuksen ja tänään oli tarkoitus tehdä toinen - mutta sen jätin tekemättä kun en oikeasti usko olevani hyvä hakija hommaan jonka kaltaista en ole ikinä tehnyt ja joka on luultavasti nuorelle vastavalmistuneelle sopivin...

Olen yrittänyt satsata tunnin-pari joka päivä työnhakuun liittyviin asioihin. Kirjoittaa hakemuksia, putsata CV:tä, etsiä avoimia työpaikkoja, hankkia nimiä LinkedIN-profiiliin. Tänään avasin uuden sähköpostin jota alan käyttää työsähköpostin sijaan kun haen töitä. Viikonloppuna teen pari hakemuspohjaa ja viilaan vielä CV:tä paremmaksi. Teen sekä suomen- että englanninkieliset versiot. Luen niitä oppaita soveltuvuustesteistä jotka hankin kun epäonnistuin vuodenvaihteessa paikan saamisessa. Täytyy osata vastava mahdollisimman SOPIVASTI! Sitä tosin eivät oppaat opeta - se strategia täytyy  tehdä ennen seuraavaa koettelemusta. Jos sellainen vielä tulee!

Olen ilmoittautunut kolmelle eri lyhytkurssille jotka löysin ammattiliiton sivuilta - hiukan lisää peruosaamista työkalujen kanssa on luvassa! Hinta on kohtuullinen - alle 50 euroa - ja kurssit ovat hiihtolomalla. Siinä menee hiihtolomasta iso siivu, mutta nyt on tärkeä satsata työnhakuun ja levätä joskus myöhemmin! Parempi yrittää nyt kun vielä on työpaikka josta käsin voi hakea uutta - työttömänä on huonompi esittää tehokasta huippuosaajaa!

Olen myös käynyt venäjän kielikurssilla ja sitten menin myös improvisaatioryhmään - kun esiintymisharjoituskurssi oli niin kallis! Löysin myös seminaarin joka oli mielenkiintoinen - ja ilmainen! Se piristi todellakin! Oli hienoa nähdä positiivisia ihmisiä!

Seminaari meneillään.

Työilmapiiri omalla työpaikalla on huono. Yritetään olla kuin kaikki olisi ihan normaalia - vaikka ei ole. Jotkut ovat kireitä, toiset ilkeitä. Kireyttä ja stressiä paljon ilmassa - ilmapiiri on ihan toinen kuin ennen, vaikka tilanne on ollut heikohko jo pitkään. Itse olen jo kypsynyt siihen ajatukseen, että nyt tämä firma on nähty ja koettu loppuun - nyt olisin halukas vaihtamaan maisemaa jo mahdollisimman pian! Olen henkisesti valmis lähtemään ja haluan sen tehdä. Mutta mihin?

Tänään on ollut ihan  hyvä päivä, loppujen lopuksi. Sain aika paljon työnhakuasioita hoidettua. Vielä pitäisi päästä satsamaan omaan fysiikkaan. Pää ja niska ovat jumissa ja kipeät; istun 11-14 tuntia vuorokaudessa läppärin ääressä. Nykyisin ei ole enää muita kokouksia kuin tietokoneen äärellä - ketään ei tavata enää kasvokkain; kaikki istuvat oman pöydän ääressä ja kokoustavat virtuaalisesti tietokoneen kautta. Virtuaalimaalima ei ole kovin sosiaalinen, kuitenkaan... Sitten vielä kun työnhaku ja kaikki siihen liittyväkin tapahtuu niska kyyryssä tietokoneen äärellä, lkaa kroppa oireilla...  

S

Porovalot valaisevat syksyn pimeydessä

Flyygeli avattuna - konserttisalin soitin lähietäisyydeltä

Jonnekin päin Suomea on kuulemma jo lunta satanut. Ei vielä tänne meidän keittiön ikkunoiden taakse, ei, ei. Vettä täällä lorottaa taivaalta, maa on jäisen liukas kun aamuisin on miinusasteita mutta päivisin plussalla mennään.

Riisipuuron ainesosat

Olo ei ole kovinkaan plussalla - vaikka onkin adventtiaika ja se on yleensä mukavaa. Kodikasta ja viihtyisää. On nytkin, toki - laiteltiin hiukan erilaisia koristeita vielä pikkuisen kanssa esiin tänään; hän laittoi itse omat tunnelmavalot omaan huoneeseensa, valonauhan ikkunaan ja sängynpäätyyn. Valot muodostuvat punaisista poroista. Hän valitsi sen 3 vuotta sitten itselleen kaupasta ja nyt kun kaivettiin joulunajan juttuja esiin niin sekin löytyi. Itse kiinnitin punaisen sydämen vanhimman lapsen entisen huoneen ikkunaan, himmelin viereen.

Adventtikyntteliköt ilmestyivät jo viikko sitten keittiön ikkunaan ja pöydälle kun oli ensimmäinen adventti. Tänään sitten poltettiin jo kahta adventtikynttilkää kun syötiin riisipuuroa. Time flies!

Joulukalenterin luukkuja on availtu jo viikon ajan, tänään tuli kaksi kyntilää tonttujen kädessä, siinä partiolaisten kalenterissa. Kaksin adventtia vietettiin pienimmäisen kanssa, hänen aamuisten luisteluharkkojensa jälkeen. Vanhimmat lapset menevät jo omia aikojaan ja teitään - ei kiinnostanut heitä riisipuuro eivätkä piparit, ei suklaa.

Heräsin varhain aamulla ja järjestelin kaikenlaista - sitten vein lapsen ja kaverinsa jäähallille luisteluharjoituksiin. Lapsi haluaa lopettaa partion ja uimaharrastuksen kun nyt pitää päästä jääkiekkoa pelaamaan! Harjoitukset ovat kolme kertaa viikossa - kaukana eri naapurikuntien jäähalleissa joihin pääsee vain kuskattuna. Ajatus jo kammostuttaa - miten herran pieksut saan lapsen kolme kertaa viikossa harjoituksiin kymmenien kilometrien päähän - ja siellä pitää sitten vielä se aika myös notkua odottelemassa, että harjoitukset menevät ohi.... Huh huh. Partio on ollut kiva harrastus mutta sekin on pitkässä matkassa enkä ole päässyt aina kuskaamaan joten kertoja on jäänyt väliin. Se harmittaa. Uiminen on mennyt superhienosti; halli on lähellä, sinne pääsee omin avuin ja lapsi on siinä niin hyvä että pitäisi siirtyä kilpailevaan ryhmään mutta silloin pitäisi uida 3 kertaa viikossa eikä se innosta - pitäisi lopettaa viulu tai kitara että voisi uida noin paljon. No, nyt lapsi sitten lopettaa koko uimisen kun välimuotoa sille harrastukselle ei ole.

...ja valmis adventin puuroateria

Harmittaa, kun lasten harrastukset ovat melkein ammattilaiseksi tähtääviä; ne ovat kalliita ja ne vievät valtavasti aikaa. Ja aika menee myös vanhemmilta - kuinka yksinhuoltajaäiti voi moista edes tehdä??? Ja miksi juuri mitään ei voi harrastaa vain kerran viikossa? Jo aikaisemmin omat vanhemmat lapset sitä harmittelivat - kolme kertaa viikossa on aika tyypillinen tahti melkein mille harrastukselle vain. Sen päälle tarvitaan yleensä vielä vähän lisäharjoittelua. Kaikki tämän koulun ja kavereiden lisäksi. Ei sellainen ole HARRASTUS - työstähän tuo melkein käy! Lapsen pitäisi saada tehdä erilaisia asioita ja olla kavereide kansas - ei satsata kaikkea vapaa-aikaa yhteen harrastukseen ja kilpailemiseen.

Työstä vielä

Soitto soi, klarinetin käheä ääni

Olen itse jo varma, että minut irtisanotaan lähiaikoina; saanko tiedon ennen joulua vai heti sen jälkeen on epävarmaa. Suomessa YT-neuvotteluaika on 6 viikkoa ja jos se käytetään kokonaan, tulee tieto vasta ensi vuoden puolella. Euroopan maissa on hyvin erilaiset irtisanomiskäytännöt - Saksan kaikkein vaikeimmasta vaikka Tanskan helppoon - siellä vain sanotaan, että työt loppu nyt, emme enää tarvitse sinua ja niin se sitten päättyy. Jenkeissä ja Aasian maissa porukasta pääsee helposti eroon. Suomi on keski-kastia tässä.

YT:den jälkeen tulevat varsinaiset irtisanomiset ja siitä sitten irtisanomisaika ja olen pihalla. Sen jälkeen ei meillä enää pelata jääkiekkoa eikä paljon harrasteta muutakaan jollen saa jostain muualta töitä. Yritän tietenkin hakea, ihan tosissaan. Kun vain töiltään ehtii!

Eletään taas päivä kerrallaan ja katellaan. Yritän maksella maksuja pois ja elää säästeliäästi; saa nähdä kuinka käy.

Viikonloppu alkoi puhallinkonsertilla jossa soitettiin paljon klarinettimusiikkia. Konserttisali oli niin täynnä, että muusikot joutuivat soittamaan ihan yleisön keskellä kun tuoleja laitettiin muusikoden ympärille ihan joka puolelle. Ilma meinasi loppua! Olin niin väsynyt illalla konserttisalissa, että taistelin nukahtamista vastaan nipistelemällä itseäni. Silti nukahdin konsertissakin pari kertaa - toivottavasti kukaan ei nähnyt. Noloa.

Kamalaa, väsymys on jo melkein kuin sairaus: olen niin väsynyt, että pelottaa ajaa autoa! Kotona nukahdin perjantaina lehteä lukiessa!

Konsertissa käynti oli silti ja joka tapauksessa kiva kokemus; musiikki on mieltä puhdistava ja raikastava asia. Kotona lapsi soitteli viikonloppuna joulumusiikkia - niin levyltä kuin viulullakin. Hän soittaa ensimmäisessä orkesterikonsertissaan huomenna joten saan taas pian nauttia elävää musiikkia. Johonkin isompaan joulukonserttiin haluaisin myös mennä jossain vaiheessa - katsotaan miten työasia menee ja pääsenkö irroittautumaan. Vaikka irtisanominen onkin kaikella todennäköisyydellä pian edessä, nyt on aivan valtava työmäärä sitä ennen purettavana - viime viikollakin olivat työpäivät järjestään yyli 10-tuntisia; ylituntejahan ei lasketa mutta toki ne itse itselleni laskin. Ei työttömyys siksi uhkaa, että ei olisi töitä - vaan sen takia, että saataisiin kustannukset alas. Kustannuksista suurimpia ovat palkkakulut - joten ne täytyy leikata. Maalliko sanoisi, että kannattaa leikata johto- ja päällikköportaasta jossa ne valtavan suuret palkat ovat. Pienipalkkaista porukkaa joutuu häätämäään pois valtavat määrät että kustannusket leikkautuvat toivotulla tavalla. Se taas tekee organisaatiosta ramman, kun leikataan rankasti työtä tekevää porukkaa pihalle, aivan valtavat määrät. Yläkerroksien paikkoja ei leikata koska juuri ne ihmiset tietenkin päättävät uuden organisaation ja uuden strategian - siksi siellä samat ihmiset vaihtavat toistensa kanssa paikkoja ja päättävät mitä muista organisaation osista poistetaan tai myydään, että saadaan firma terveeksi. Leikataan samalla toki helposti niitä organisaation osia joiden poistumnen tuo valtavat ongelmat jäljelle jääneisiin osioihin. Voi helposti tulla rampa organisaatio... Se nähdään ajan myötä; me jotka poistumme, seuraamme toki myös jatkossa kuinka siellä käy. 

Euroko loppuu - ja työttömyys lisääntyy

Uskollinen kaktus kukkii aina marraskuussa makuuhuoneen ikkunalla.

Maailman tilanne tuntuu NIIN masentavalta tällä hetkellä. Euron pelätään kaatuvan valuutana. Maailmantalouden ja yksittäisten maiden talous on tosi huonoissa kantimissa - sitä poliitikot aikovat hoitaa korottamalla veroja ja maksuja. Kaikkein "hauskin" maksu mitä ollaan tekemässä on ns kasettimaksun laajennus - vero kaikkiin laitteisiin joissa on muistia ja joilla voi kuunnella musiikkia. Maksu tulee tietenkin kaikille, huolimatta siitä kuunnellaanko oikeasti musiikkia vai ei. Sapettaa, ärsyttää moinen. Tätä veroa, kuten monia muitakin,  ajaa vasemmistoliitto. En ymmärrä - eikä heidän pitäisi tulea vähävaraisia; vai onko tässä ajatus, että musiikkia kuuntelevat enemmän hyvätuloiset? Höh.

Loppujen lopuksi elämä vaan kallistuu. Kaikilla. Työttömyys lisääntyy ja sen jälkeen uudet maksut tuntuvat vielä epäoikeudenmukaisemmilta.

Siihen kategoriaan kuuluu kohta paljon niitäkin, jotka vielä ovat työssäkäyviä ja palkkaa nauttivia. Itse yksi tähän joukkoon hyvin todennäköisesti jossain vaiheessa kuuluva niin ikään. Pelottaa niin sikana, että en halua edes myöntää.

Tilattaviin lehtiin tulee ensi vuonna 9 prosentin vero. Aion itse perua Hesarin ja paikallislehden tilauksen; ehkä tilaan Hesarin viikonlopuikis vain - siis jos olen vielä töissä. Muita lehtiä ei tule paljon - Suomen Kuvalehteä aion jatkaa. Pirkat ja Yhteishyvät tulevat kun ovat ilmaisia. Samoin kaikki mu mainospaperi jota tulee kilokaupalla kotiin; sen saisi lopettaa, jo ekologisista syistä - mutta eihän niille mitään voi. Jos peruu ilmaisjakelun, ei saa myöskään oman kotikunnan tiedotteita, ei opistojen kurssikataloogeja eikä bussiaikatauluja. Kauppakeskusten, K- ja S-kauppojen sekä pizzakuppiloiden- ym tarjouksista ei pääse eroon millään vaikka en ikinä niitä lukisi, koskaan ostaisi pizzaa. AARRGGH

Piparien uudet kuviot - muumeja, pupuja

Tässä hetki sitten sain tietää, että paras ja läheisin työkaverini on listalla jonne on kirjattu irtisanottavat osastoittain ja alueittain. Pitkä lista ihmisiä jotka eivät asiasta tiedä - neuvottelut liittojen kanssa - YT:t - päättävät virallisesti asiasta. Moinen on tietenkin vain teatteria ja kaikki sen tietävät - mutta se teatteri pitää esittää kuitenkin joka kerta; kuuden viikon pidennys löysässä hirressä roikkumiseen jona aikana tietenkin parhaat ehtivät hakea uuden työn ja moni muukin järjestellä asioitaan. Viime kierroksella yksi työkavei ehti saada talon myytyä ja perheensä muuttamaan paljon pienempään kerrostaloasuntoon, sai lainaehdot neuvoteltua paremmiksi samalla kun odoteltiin YT-neuvottelujen kulkua. Virallisesti irtisanottavat taas päätettiin liittojen kanssa mutta tietenkin kaveri jolta oli työt jo vähennetty ennen YT:den alkua tiesi mitä tuleman pitää. Kaveri viereisellä jakkaralla sai jo etukäteen molempien työt; kiusallista hänelle joka sai työt omiensa päälle vaikka oli kiireinen jo alunalkaen.

No, irtisanottava meni muualle tekemään vähät työnsä ja hoiti pääsääntöisesti omia asioitaan kusi viikkoa. Ei ole tuokaan järkevää - ja syö firman rahoja tosi paljon kun tällaisia kavereita on kymmeniä ja satoja isoissa firmoissa. Sitten tuli vielä eropaketti käteen joten loppujen lopuksi kun erolappu annettiin, hän oli jo henkisesti aivan valmis lähtemään talosta. Uutta työtä hän ei kyllä ole vieläkään saanut - pari kuulautta on siitä kun hän lähti.

Eihän YT-neuvotteluissa mitään jo aikaisemmin työnatajan päättämiiä asioita muuteta - asia on jo päätetty kun ne alkavat. Luotot toki itse antavat jäsenien ymmärtää että he ovat saaneet ajettua sitä ja tätä asiaa eteenpäin, mutta se on useimmiten jo etukäteen suunniteltu neuvottelujuttu; "annetaan niille tämä niin ovat tyytyväisiä." Kaikkien pitää saada tuntea onnistuvansa, olevansa hyvä neuvottelija. Yritys on päätöksensä tehnyt ja neuvotteuissa käsitellään sitten jotakin asiaa kuten irtisanomispaketin kokoa tms - jos sitäkään.

Tiedän, että itse olen samanlaisella poispotkittavien listalla, ihme jollen olisi - sitä sivua en vain itse ole vielä nähnyt, se paperi ei ollut nähtävissä, oli toisella pöydällä, toisten käsissä. Silti toki ymmärrän, että olen yksi osa suurta joukkoa josta ammattiyhdistysten ja eri henkilöjärjestöjen ihmiset neuvottelevat, keskustelevat ja puhuvat kuutisen viikkoa pöytänsä ympärillä.

Tietenkin ymmärrän, että näitä neuvotteluja ei käydä ilkeyttään vaan siksi, että firman on selviytyäkseen vähennettävä kustannuksia - ja palkat ovat iso kustannus. Ei ole yksinkertaisesti varaa pitää ihmisä töissä jolleivat he tee kunnolla ja tuottavaa työtä. Muut saavat mennä - minne menevätkin; se on jokaisen oma asia.

Olen jutellut tämän hyvän työkaverin kanssa jo monta kertaa sen jälkeen kun sain eilen tiedon että hän joutuu pois. Jutellaan aivan tavallisia - en tietenkään voi hänelle kertoa asiaa vaan annan hänen kertoa kun hän kertoilee miten voisi parantaa sitä ja tätä asiaa omassa työssään, tehdä hommia paremmin jne. Hän juuri kertoi ottaneensa yhteyttä yhteen ylimmistä johtajista ja saaneensa tältä kannustusta tekemänsä ehdotukseen - tuntuu kamalalta kun tietää miten nuokin asiat ovat luultavasti teatteria. Tieto lisää tuskaa - tunnen itseni petturiksi vaikka tiedänkin, että asialle en itse mitään voi.

Meidän tiemme tulevat erkanemaan. Tosi sääli; olemme oppineet tuntemaan toisemme ja soittelemme päivittäin, juttelemme firman asioista laidasta laitaan, välillä vähän omiakin asioita.

Viikon päästä tiedämme myös virallisesti totuuden. Silloin tiedän myös, saanko sen työpaikan jota olen hakenut ja johon minut on testattu. Ja joka testi meni mielestäni huonosti - mutta toki tiedän, että siinä ei testattu minun matemaattista lahjakkuuttani ainoastaan - vaan sitä, sovinko tehtävään... '

Elämä on tällaista. Vaikeaa. Nyt kun vielä olen kuukausipalkallinen, pitäisi maksaa velkoja pois - mutta miten se tehdä kun palkkakaan ei meinaa riittää menoihin? Lasten menot pitää kohta varmaan karsia isojen osalta pois kokonaan...

Huomenna on joulukuu, musta marraskuu päättyy. Odotetaan joulua ja sen jälkeen talven valkeutta ja kuulautta. Elämä voittaa, toivottavasti tämänkin synkän ajan.

Ruska loistaa, syyskynnöt pelloilla

Syyskynnöt olivat meneillään monilla pelloilla, huomasin kun viikonloppuna ajeltiin halki peltomaisemien upeaa upeammassa syys-säässä. Märkä, kiiltävä musta multa paljastui kun traktori auroineen pellolla ajoi ja käänsi ruskan keltaisen sängen ylösalaisin. Syyskynnöt ovat vähenemässä mutta vielä sitä näkee tehtävän.

Maalaismaisemaa on mukava katsella. Kotoista! Pellot ovat Suomesta vähenemässä kaiken kaikkiaan - Suomessa ei kannata pian tehdä enää yhtään mitään, ei juuri viljellä maata eikä pitää karjaa. Kaikkialla muualla on halvempi tuottaa ruokaa - eikä suomalaisille ilmeisesti muu merkitse kuin hinta. Laatua ja suomalaista lähiruokaa arvostavia ei ole tarpeeksi.

Näin uutisoidaan - silti viime viikolla kerrottiin, että voista alkaa olla pula niin Suomessa kuin Ruotsissa. Kaupaksi kävisi paljon enemmän kuin saatavissa on. Aiemmin on myös kerrottu, että Venäjä ostaa kaiken sen perunan mitä suinkin Suomi sinne saa myytyä.

Ristiriitaista - mutta niinhän uutisointi usein on.

Viikonloppuna oli muuttolintujen tarkkailuviikonloppu. Huomasin moisen uutisen vasta tänään, maanantaina. Mutta eipä se asia olisi kovin meikäläistä saanut taivaalle kiikaroimaan - olen huono lintujen tunnistaja. Näin kyllä kaikenlaisia siivekkäitä kun kävin ihanassa ilmassa kävelylenkeillä. Sorsia, lokkeja ja jopa uikku-pariskunta. Nämä uikut olen nähnyt samassa paikassa aikaisemminkin; niitä on kiva seurata - sukeltavat tosi pitkiä matkoja ja aikoja.

Lauantaina oli tuulista - Saimaa aaltoili ja näytti jopa pelottavalta kun rannalla käyskentelin ja pidin kaulaliinasta kiinni, että se ei olisi irronnut tuulen mukaan. Puiden lehdet irtosivat suuriksi kasoiksi teiden varsille, puistojen nurmille - vaikka oli lämmin sää ja kaunista, oli ilmassa hyvin syksyinen väre ja virinä.

Suuri parvi valkoposkihanhia lensi ylitse kun olin äidin kanssa kävelyllä - ne kaakattivat kovaäänisesti ja syöksähtelivät eri suuntiin ilmassa. Ehkä siellä harjoiteltiin tulevaa muuttoa varten ja laitettiin uudet kesän poikaset ruotuun ennen matkan alkua. Tusinan verran joutsenia näin myös ilmassa pellon yllä.

Mahtavaa on nähdä keväisin ja syksyisin tämä hulppea luonnon esitys, niiltä pieniltä osin kuin sitä vähän ulkoileva ihminen näkee!

Sunnuntai-päivällinen mummin ja vaarin serviiseistä.
Maa-artisokka-keittoa.
Lintusia kermakastikkeella, keitettyjä perunoita, salaattia.
Karpaloita kinuskikastikkeella.

Nautimme mukavasta viikonlopusta ja hyvästä ruuasta - olo on ihan toinen kuin perjantaina jolloin sain taas kuulla hyvin masentavia uutisia tulevaisuudesta. Viikonloppu on hengäsdystauko synkkien uutisten keskellä. Pomo uumoili rankkaa tulevaisuutta ja ennusti uusia vähennyksiä nyt toteutettavien lisäksi, vielä syksyn aikana. Sitten toivotteli hyvää viikonloppua. Hänellä itselläänkin tutisee työjakkara siinä missä meillä muillakin. Hän kehottikin katselemaan ympärille ja sanoi itsekin niin tekevänsä.

YT-neuvotteluiden ja kaikenlaisten huonojen uutisten varjossa on todella raskasta elää. Koko ajan on mietittävä, mitä tehdä jos jää työttömäksi parin kuukauden päästä. Kuinka maksaa velat? Kuinka maksaa eläminen ylipäätään? Miten lapset? Asunto? Minulla ei ole senttiäkään vararahoja - sellaisten kerryttämiseen ei meikäläisellä yksinkertaisesti ole mitään mahdollisuuksia. Pakko vain uskoa, että elämä löytää uomansa joka ei ole liian vaikea elettäväksi.

Laitoin yhden työhakemuksen postiin perjantaina. Toisen teen tällä viikolla. Ei auta jäädä tuleen makaamaan, vain toivoen ja uskoen kaiken menevän hyvin kuin itsestään. Voi toki olla, että en saa uutta työtä vaikka kuinka hakisin. Ja voi olla - tosin se on epätodennäköistä - että en saa potkuja.

Olen keski-ikäinen nainen joka ei monen mielestä enää ole minkään arvoinen, missään. Silti on yritettävä - ja jotenkin keksittävä miten markkinoida itseään parempana kuin muut – jo hakemuksessa ja jos haastatteluun pääsee, siellä!

Mietteitä taloudellisen ankeuden keskellä



Helsinkiläisiä otuksia, taiteiden yön hauskuttelua

 Taivas tumman harmaa, vettä satelee. Olen ollut töissä koko viikonlopun ja pitkät päivät viime viikolla. Tänään jo 9 tuntia enkä ruokatauollekaan ehtinyt. Aamulla söin aamupalaa sen jälkeen pari kuppia mustaa kahvia ja lasi vett. Nyt on maha kipeä ja nälkä. Ikkunan takana sataa vettä kohisemalla.

Jätskiä, sitä hyvää
jota lapset aina haluavat. Ja äiti.

Kotona ei ole nettiyhteyttä - ADSL-purkki meni rikki perjantaina - joten töissä on vaan istuttava että saa hommat tehtyä. Pidän tähän väliin pienen valitustauon - jatkan sitten taas työntekoa. Haen taas lasin vettä ja mukillisen teetä, eiköhän se sitten taas luista. Olisipa täällä kioski tai kauppa lähellä niin voisi hakea viilin tai hedelmän. No, eipä ole!

Nordea on ilmoittanut tänään tosi isoista irtisanomisista. 2000 ihmistä joutuu jättämään työpaikan Pohjoismaissa. Huh huh. Ei ole helppoa muillakaan. Oma työpaikka on samaten vähentämässä porukkaa. Kustannuksia pitää säästää... Katsotaan taas miten meikäläisen käy; minun ei pitäisi olla riskiryhmässä. Uutta työtä alan joka tapauksessa hakea pian. Yhden olen jo nähnyt mitä voisi hakea.

Kaveri, ystävä.

YT-neuvotteluiden keskellä on ankea elää. Olen sen kokenut jo monta kertaa, kerran saanut irtisanomistiedon. Se tapahtuma ja sen aiheuttama tunnevyöry on yhä, vaikka siitä jo muutama vuosi onkin jo vierähtänyt - yksi elämän kamalimpia kokemuksia. Nöyryytys on siitä jäänyt päällimmäisin tunne mieleen. Se, että ei kelpaa siihen mihin on halunnut kaikkensa antaa. Niin se meni avioiliitossakin; hiukan toisella tasolla vain. Avioero on asia josta itse en koskaan yli pääse.

Olin irtisanomiseni aikaan kolmen nuoren lapsen yksinhuoltaja; yksi tarhassa ja kaksi alakoulussa, eikä mitään tukea mistään muualta. Ei rahallista eikä "inhimillistä". Se oli aivan kamalaa aikaa. En kertonut kellekään että minut oli irtisanottu ja hain aivan hulluna uusia töitä - luulin, että pimahdan! Pelkäsin, että saan aivovernvuodon tai vastaavaa - ja kuolen! Kuvitelin, että lapset otetaan minulta pois ja joudun aivan hunnigolle. Ihan hirveä stressi.
Sain, onnekseni - parin, kolmen kuukauden kauhuajan jälkeen uuden työn.

Tuksuvia liljoja, ihania

Itse irtisanomistilanne oli niin kamala, että en sitä vieläkään tahdo ajatella. Nolo, täysin oman kontrollin ulkopuolella oleva ja nöyryyttävän alantava hetki; kuin olisi ollut tuomittujen penkillä ja kysytään, mitkä ovat viimeiset sanasi... Nuori pomo harjoitteli ensimmäisessä esimiestehtävässään ja toisit sanoja joita oli opetettu esimies-koulutuksessa. Häntä harmitti kun minulta meni kontrolli, sitten meni häneltäkin; homma ei mennyt kuin oppikirjassa opetetaan...Purskahdin itkun (nöyryyttävää sekin, en voinut sitä estää - menetin kontrollin täysin) ja kysyin pomolta, miten yksinhuoltaja sanotaan irti vaikka juuri olin saanut kuulla, että olen erinomainen työntekijä ja olin juuri saanut kiitoskirjeen talon korkeimmalta pomolta. Firma myös lupasi YT-neuvottelujen aikana, että vaikeassa taloudellisessa ja sosiaalisessa tilanteessa olevien tilanne katsotaan erikseen, niin, että kukaan ei joudu kärsimään kohtuuttomasti.

Sanoja, sanoja! Oma pomo vastasi kysymyksiini, että "firma ei ole mikään sosiaalitoimisto". No - eihän pörssiyhtiö sitä tietenkän ole. Koin samantien itseni täydelliseksi sosiaalipummiksi...

Nöyryyttävä päivä kaiken kaikkiaan - en tiennyt minne mennä piiloon, itketti ja hävetti niin. Hävisin sitten omia aikojani vessasta kun kaikki olivat menneet kotiin, putsasin pöydän enkä tullut takaisin osastolle koskaan. Kukaan työkavereista ei koskaan  perään kysellyt, kukaan ei soittanut. Olivat tietenkin tyytyväisiä kun säästyivät; tavoitteena oli silloin, että joka 5:s joutuu lähtemään, ikäänkuin "tasapuolisesti". Muut saivat jäädä.

Tuleekohan moista vielä eteen? En varmaan enää kestäisi, en jaksaisi sitä mieletöntä prässiä varmasti enää kestää. Mutta kun on lapsia eikä toista huoltajaa, ei olkapäätä johon nojata, ei vaihtoehtoja ole. Ei olisi nytkään! On vain löydettävä kaikki voima ja pusku itsestä.
Uhhhh...

Masentua ei auta. Siihen ei vain ole varaa! Pitää yrittää mennä tämäkin vaikeampi taloustilanne läpi. Itseäni ei haittaisi ollenkaan jos taloudellinen kasvu ja rahan valta voisi hiukan väistyä ihmisten elämästä - mutta sen aika ei varmasti vielä ole tullut, ei pitkään aikaan. Kyllä sekin joskus tulee. Raha ja taloudellinen kasvu ovat Jumalan asemassa, todellinen palvonna kohde ja vastaus ihmisen kaikkiin murheisiin: taloudellinen hyvinvointi ja kasvu - vastaus kaikkiin maailman ongelmiin!

Eihän se niin oikeasti ole. Mutta silti on - siinä maailmassa jossa nyt elämme ja jossa on pärjättävä.

Matot ulos ja imuroimaan, luuttuamaan!

Viikonloppu meni osin töissä, osin siivotessa. Olen ollut niin paljon poissa kotoa - äidin luona maalla - että siivoukset ja kodinhoito ovat jääneet vähemmälle. Nyt piti siivota ja pyykätä, tehdä ruokaa ja järjestellä. Tuli hiukan raikkaampaa kotiin, sentään! Työpaikalla oli sunnuntaina hiljaista - ei ollut monta ihmistä paikalla, tosiaankaan

Ajanvietettä
pelikorteista ja musiikista

Musiikki auttaa monissa ikävissä asioissa. Oikein ikävissä asioissa ja kun mieli on maassa ei jaksa mitään. Haluaa vaan olla hävitä kaikesta, haihtua ilmaan...

Nyt on nälkä ja väsyttää... vähän apea mieli tulee siitäkin, kun tietää, että hommat ei ikinä vähene ja pakko on paahtaa, mieluummin vielä paljon kovemmin kuin nyt tekee. Minän päivänä ei ehdi kaikkea mikä olisi tehtävä - töissä on stressi ja kotona sitten myös kun tekemättömät työt kasaantuvat pinoiksi ja kasoiksi...