Viikonloppuna rentoutuen

Kisu ottaa rennosti!

Viikonlopuista on tullut henkireikiä - niin kai se on monelle ollut iät ja ajat mutta itse en ole ajatellut sillä lailla oikeastaan koskaan. Elämä on elämää, mitä sitä liian tarkkaan jakamaan erilaisiin palasiin, olen ajatellut. Tehdään asiat kun ehditään, palkkatyöt ja kotihommat voivat hyvin limittyä "mitä väliä sillä on mitä milloinkin tekee?" Näin olen miettinyt aina tähän syksyyn saakka.

Nyt kun työelämä on tullut paljon haastavammaksi ja rankemmaksi, muuttunut monella tapaa viimeisen vuoden-kahden aikana - oikein erityisesti kevään jälkeen meidän työpaikallamme - on oma ajatus työstä muuttunut. Työilmapiiri on huonontunut, koko ajan on irtisanomisuhka pään yllä. Vaatimukset kasvavat jatkuvasti. Kukaan ei kiitä tehdystä työstä, päinvastoin: tyytymättömyys tuntuu olevan päällimmäisenä: "Mikset et tee enemän, paremmin? Miksi et ota enemmän vastuuta kun näet jossain puutteita?  Paljon enemmän pitäisi tehdä koko ajan, oman "normaalin" homman lisäksi on tehtävä paljon tehtäviä joita muut eivät tee tai töitä jotka ovat jääneet tekemättä kun porukkaa vähennetän tai jää pois syystä tai toisesta.

On siis tullut selvästi tarve tehdä jotain ihan erilaista kuin mitä työasioiden kanssa tekee. Ajatella muuta kun töistä oin mennyt paljolti maku ja etenemismahdollisuudet tuntuvat hävinneen olemattomiin. Siitä varmaan johtuu, että esimerkiksi käsityöt ovat tulleet tärkeiksi: on ihana istua ja vain tehdä jotain "naisellisen turhaa" eli sellaista josta ei edes töissä mitään sano, ei kellekään kerro mitään.

Miesvaltaisessa työpaikassa ei viitsi noin ylipäätään jutella kotiasioista - eikä niistä kukaan koskaan mitään minulta kysykään. En edes tiedä, mitä työkaverit minun elämästäni tietävät - tuskinpa juuri mitään. Monet tietävät, että minulla on lapsi tai lapsia. Pomo tietää, että olen kolmen lapsen yksinhuoltaja. Itse tiedän työkavereista, että monet metsästävät, kaikilla on perhe ja lapsia. Mutta enpä paljon muuta - meillä ei ole hirveästi sosiaalista kanssakäymistä kuten moinissa työpaikoissa tuntuu olevan - ei koskaan käydä esimerkiksi kaljalla töiden jälkeen. Ei ylipäätään tavata työajan ulkopuolella.

No - nyt taas eksyin aiheesta tosi kauas pois.

Syksyn omaa punaista

Viikonlopun henkireikä on sisällään pitänyt neulontaa, kaupungilla lapsen kanssa käymistä - käytiin kävelyllä, lenkillä pururadalla jossa testailtiin seniorivempaimia! Senioreille on tehty yhden pururadan varteen erilaisia kuntoiluvälineitä - en keksi miten ne poikkeavat toisaalta lasten kiipeilylaitteista ja toisaalta tavallisista kuntopolun varrella olevista venytys- ja muista telineistä... No, tällaisissa kiipeiltiin ja vimputettiin ja vaaputettiin itseämme! Sitten saunottiin. Istuttiin sohvalla ja minä neuloin vihreää villatakkia - minulla on nyt kaksi villatakkia samaan aikaan tekeillä, kirjava ja kuusenvihreä. Molemmat olisi kiva saada valmiiski ihan lähipäivinä.

Tänään vietimme mukavan iltapäivän yhden koululaisen kotona - oikea kotikonsertti! Lapset lauloivat ja yksi äiti soitti pianoa ja lauloi. Tosi mukavaa!

Leipä on hyvää! Rieskaa ja ruisleipää
- valkeeta ja ruskeeta leipää ja voita päälle: A vot!
Niillä on pärjätty pitkälle.
Nyt pitäisi ihan ilman olla. 

Laihdutus ei suju. Herbalife ei selvästikään ole meikäläisen juttu; menen niistä tuotteista aivan umpeen ja mahan ympärysmitta on kasvanut supistumisen sijaan. Tuttava - joka on laihduttanut 22 kiloa viimeisen parin-kolmen kuukauden aikana karppaamalla eli jättämälä kaikii hiilihydraatit pois - kertoi, että Herbalifen pulverit ovat puhdasta proteiinia ja jos syön niitä, ei pitäisi syödä hiilihydraatteja, muuten käy kuin minulle on käynyt... Kukaan Herbalifelta ei moista ole kertonut, kehottavat vain juomaan vettä. ja minä juon, juon, juon ja juon. Juoksen vessassa koko ajan mutta muuta en sitten huomaakaan. Voi yhen kerran! No, tänään olen syönyt ruisleipää - jätän leivät nyt vaikka viikoksi niin katsotaanpa mitä käy! Menen varmaan lopuulisesti umpeen sitten; jos ihminen ei syö yhtään kuituja niin huonosti käy! Ne herbalifen kuitukapselit tuntuvat olevan ihan outoja kun nekään eivät saa mahaa toimimaan vaikka niitä söisi minkälaisia määriä!

Äikän koe oli tänään

Talvi on kylmä - ja kaunis

Äidinkielen koe kirjoitettiin tänään. Monet abit pitävät tätä helppona nakkina - harva kai tähän tosiaan kompastuu mutta toisaalta - ei siitäkään ihan ilmaiseksi pisteet tule, ainakaan suurimamlle osalle. Jotain olisi hyvä ennen sinne menoa lukaista. Vai?

Tätä mieltä ei meillä kotona tunnuta olevan. Arvio tämänpäivöisestä oli: "Meni ihan hyvin". "En osaa sanoo. Kirjotin aika kauan et ehkä tulee hyvä mut voi olla et meni huonosti".

Tuohon ei voi sanoa äiti kuin "Hyvää päivää kirveenvartta". Mutta tulipahan kysyttyä - vaikka vastaus siis ei hullua hurskaammaksi tehnyt...

Tänään on lehdistö ja koko Suomi kohissut Nokian uutisesta alkaa yhteistyöhön Microsoftin kanssa. Lehdet uutisoivat tämän isonakin jätti-yllätyksenä vaikka uusi toimitusjohtaja Stephen Elop on nimenomman sieltä Nokialle tullut. Lisäksi yhteistyötä näiden kahden välillä on veikkailtu jo ahkerasti, toki vain yhtenä vaihtoehtona. Nyt kun se julkistettiin, koko media-kenttä on maalaamassa melkeinpä koko Suomea mustin värein - "työpaikkoja katoaa tuhansia" -tyyppisisllä otsikoilla.

Nähtäväksi jää mitä tapahtuu. Työpaikkoja katoaa koko ajan mutta syntyy niitä onneksi uusiakin.

Itsekin olen työpaikan aikoinaan menettänyt YT-neuvotteluiden seurauksena. Se oli oman elämän yksi isoista, järkyttävistä asioista. Avioero ja oman perheen kuolemantapaukset ovat olleet niitä muita - ne jäävät elämän merkkipaaluiksi ja ikuisesti mieleen isoina, mullistavina ja elämää aina jollain lailla muuttavina asioina. ähällä oli silloin, että kko elämä olisi mennyt päin prinkkalaa - en kertonut irtisanomisista kenellekään ja en mitäänmmuuta ajatellutkkaan, tehnytkään kuin hain uutta työtä. Onneksi sain; koko työn kuva muuttui mutta san jtkaa työelämän palveluksessa ja pitää kodin ja lapset.

Nyt on elämä taas muuttumassa. työ on menossa alta, elämä tuntuu olevan tosi heikoissa kantimissa. Jotenkin on vaikea nousta sellaiselle iloiselle ja positiiviselle oksalle jälleen josta olisi helpompi ponnistaa. Rahaa ei ole, lapset tarvitsevat vaikka mitä. ystäviä ei ole, ei mitään "sosiaalista verkostoa" lasten lisäksi. Ja työpaikka liukumassa pois alta.

Itselläni on ollut inhottava viikko. Kaikki on tuntunut menevän vain huonompaan ja hankalampaan suuntaan. Onneksi on perjantai ja saa kelata asioita omassa kotinurkkauksessaan pari päivää...

Torstaina pomo soitti ja ertoi, että osa minun hommistani siirtyy miehelle joka on jo ennestään ollut yhtenä ryhmän jäsenenä. Asia oli minulle järkytys, yhtään liiottelematta, koska kyseinen mies ei ole mikään järjen suuri jättiläinen - mutta on toki muuten ihan kiva ja joviaali, ystävällinen ihminen. Tekee vain pienen osan niistä hommista jotka hänen pitäisi tehdä - mutta on saanut työkaveinsa, naisen, tekemään aisoita joita hän ei saa tehtyä - kun ei osaa ja kun ei vain tee. Nainen haluaa asioiden olevan kunonssa joten hän ne sitten hoitelee. Juttelin toisen työkaverin kassa asiasta - tästä miehen siirrosta meidän pomoksemme - ja olemme aivan ymmyrkäisinä miten näin saattoi käydä. Vitsailimme joulun maissa siitä, että mitä jos tämä mies vaikka tulisi pomiksemme - heh heh. Ja nyt sitten näin kävi!

Nyt ei meistä kumpikaan halua tehdä hommia niinkuin yleensä tapahtuu: teemme hommat ja mies esittelee ne johtoryhmässä omina töinään. Tämä on minullekin käynyt lukemattomia kertoja - se on ikäänkuin luonnonlaki, että mies vie kunnian ja nainen tekee homan. Se tuntuu olevan se tapa jollamaailma menee eteenpäin - miehestä huokuu, laiskasta ja saamattoomastakin, sellainen miehinen pondus joka luo luottamusta. Nainen ei siihen yhtä helposti pyssty. Nyt tuntuisi oikealta antaa miehen kompastua omaan osamattomuuteensa ja antaa porukan huomata kuka oikeasti työt tekee... Mutta tämä ei liene realistinen toive - parasta olisi siirtää luunsa ja osaamisensa toiseen työpaikkaan!

Minun piti hakea toista työpaikkaa mutta en hakemut. Hölmö taidan olla. Pakko alkaa etsiä toista työpaikkaa - ymmärrän paremmin kuin hyvin, että seuraava siirto on ulos ovesta.

Värikkäitä pillereitä - karkkia olkaa hyvä!

Ajatella - olin kuviteelut saavani tuon homman itse. Omasta mielestäni olin siihen paras vaihtoehto - mutta myönnän, että en ole tehnyt sitä työn näkyvintä osaa niin hyvin kuin mies joka homman sai. Hän on vetänyt meidän muiden työt yhteen omissa nimissään - me olemme tehneet itse työn - joka taas on omasta mielestäni ollut se tärkein juttu. Näin se kostautuu, itsevarmuus.

Toivottavasti ensi viikosta tulee parempi viikko meille.