Sunnuntain huveja ja iloja

Reilussa viikossa
kasvavat porkkanat näin paljon!

Sunnuntait on kivoja päiviä, yleensä. Vaikka on työtön, yritän pitää sunnuntait vähän erityisinä päivinä. Jos olisi rahaa, syötäisiin vähän paremmin aina viikonloppuisin. Niinkuin ennen tehtiin, koko perhe kokoontui hyvän ruuan ja jälkiruuan äärelle aina viikonloppuna, varsinkin sunnuntaisin.

Nyt on toisin. Oma elämäntilanne on erilainen kuin joskus - ja raht on vähissä. perhekin on toisenlainen kun on yksi aikuinen, työtön vielä.

Olen alkanut arkisin tehdä niin, että teen  tuolle vielä alaikäiselle nuorelle lämpimän ruuan joka päivä. Itse syön leipää tai puuroa - tai kananmunia. Kananmunat alkavat kyllä hiljalleen tökkiä mutta ne ovat halpoja ja niissä on ravintoaineita. Teen joskus parikin kertaa viikossa munakkaan johon laitan paistettuja perunoita. Teen maalaismunakkaan. Nyt en enää pysty sitä ruokaa syömään - kananmunan maku on alkanut etoa, tosissaan.

Tänään syömme jotain broilerista. En vielä tiedä mitä. ostin alennuslaputettuja ruokia eilen pariksi päiväksi. Eilen tein ison uunipellillisen liekkisiipiä - niitä sai valtavan ison laatikon parilla eurolla. Niiden kanssa tein uunissa ranskalaisia perunoita. Kissat saivat syödä luut - tuli edulliseksi! No, ruoka ei totisesti ollut terveellistä, mutta aina ei voi kaikkea saada!

Huomenna teen itselleni uunijuureksia, niitä voin syödä pari päivää. Nuorison edustaja ei niitä syö, ollenkaan, ikinä. Huokaus. Juurekset ovat edullisia, kotimaisia ja terveellisiä - näin olen ymmärtänyt. Niinkuin kaurapuurokin, jota syön joka päivä...

Juureksista  leikkaan "yläpään" irti, laitan lautaselle ja kastelen - siitä tulee kivoja pöytäkoristeita keittiöön joita on kiva seurata - kasvu on valoisina päivinä aina nopsaa. Oma mummi omassa tuvassaan tämän kivan kasvatus-jutun aikoinaan lapsenlapselle opetti.

Jollei siis ole varaa ja mahdollisuutta ostaa kukkia kotiin, voi ottaa kevättalvella oksia vaasiin tekemään silmuja tai sitten laittaa porkkanan tai muun juureksen osia itämään. Kesällähän voi kerätä luonnosta kukkia, tietenkin. Hmm, pitäisiköhän kokeilla myös perunaa lautaselle ? Miksei?

Sunnuntain hupeihin kuuluu - jollei olla äidin luona tekemässä ruokaa ja aikaaa viettämässä perheen kesken - lukeminen ja käsityöt. Meille ei tule sanomalehtiä joten on aikaa lukea kirjoja! Kirjasto on mahtava paikka - sieltä löytää aina jotain hyvää luettavaa! Olen joulun jälkeen lukenut valtavan kasan kirjoja jo - jotkut kirjat vievät mennessään niin, että on pakko ahmia koko kirja melkein samalta istumalta! Aivan sattumalta osui kirjastossa käteen tuollainen minulle uusi tuttavuus kuin Andrew Gross. Super-jännää - häneltä on suomennettu kaksi kirjaa: Syvissä vesissä ja tämä nyt meneillään oleva Sininen vyöhyke. Tosi hyvää ja mukaansatempaavan jännää viihdykettä! Nämä eivät ole mitään uuden uutukaisia kirjoja,  mutta kiva kun ne löysin! Ajattelin etsiskellä Grossin muitakin kirjoja, vaikka ruotsiksi koska suomeksi käännökset viipyvät. Sama juttu on Jeffrey Archerin Crifton -kronikan kanssa. Kirjasarjan viimeinen eli seitsemäs osa ilmestyi englanniksi jo viime vuoden puolella mutta suomeksi on ilmestynyt vasta ensimmäinen, Sitruuna -kustantamon julkaisemana. Sen löysin kirjaston hyllystä, myös sattumalta. Ensimmäinen sarjan seitsemästä kirjasta imaisi heti mukaansa niinkuin Archer yleensäkin tekee. Vain aika näyttää on ihan suositeltava kirja, sen mukana pääsee hiukkasen sisään historiaankin. Ensimmäisessä osassa oltiin alussa ensimmäisen maailmansodan ajassa, kirja loppuu toisen maailmansodan aikaan. Toinen osa ilmestyy kuulemma suomeksi nyt maaliskuussa.

Miksi kissojen aina pitää juoda vaaseista
ja muista ihmisten kupeista?

Yritän kuitenkin etsiä Crifton -sarjan kirjoja käsiini ruotsiksi kun ensimmäinen osa oli niin koukuttavan hyvä! Sujuvaa kerrontaa, hyvä ja mukaansatempaava tarina.

Täytyy vielä mainita John Grisham jonka kirjat olen lukenut varmaan kaikki. Alkuviikosta sain luettua Laiton lakimies -nimisen kirjan, uutuuden,  joka oli aika lailla erilainen kuin Grishamin aikaisemmat kirjat. Vähän erilainen kaava - vaikka toki ihan grishamilainen oli tämäkin. Tietenkin olen myös lukenut kaikki Remekset - pakkohan se on! Onneksi uutuuksia saa kirjastosta ainakin pikalainana helposti kirjastosta!

Lukeminen on kivaa!

Tämän sunnuntain ilonaiheet siinä; sinistä kylliksi!

Äidiltä sain pari kauan lankalaatikossa ollutta Novita Wool -kerää. Sinistä noin puolitoista kerää ja

Räikeä väriyhdistelmä,
pimeässä pidettäväksi kai!

saman verran kirkkaan punaista. Lankaa on niin vähän, että niistä ei oikein paljoa saa neulottua - pipon, lapaset, rannekkeet, jollei näitä muiden neuleiden joukkoon kuvioiksi tee. Sukkia ei voi näistä neuloa, koska kyseessä on pehmeä merinovillalanka. Aloin siis tehdä perinne-kuviolla lapasia, kaivoin pari muuta väriä mausteeksi omasta lanka-laatikostani. Harmaata aika karkeaa oli ihan vain muutama metri - riitti mausteeksi resoriin. Sinisellä taitettua punaista löytyi sen verran että ihan täsmälleen riitti kuvioon - laitoin langan kahteen yhtä suureen kerään ja toinen kerä loppui ensimmäisen lapasen peukun päähän!

Harmi vaan, että lapasista tuli vähän isot. Liekö kukaan niitä ikinä käyttää? Silitän ne, kun saan valmiiksi, tulee vähän nätimmät. Lämpimät ne ainakin ovat - jos laittaa toiset lapaset alle, ovat vielä lämpimämmät. Väri ei ehkä ole tätä päivää - liian räikeät? No, ok jos tykkää!!!

Bostonlankaa ja kotieläimiä

Lankakaupan ikkuna houkutteli sisään.

Ikkunan takana on kovin valoisaa. Kevät tulee vaikka kylmä on. Hiihtelemään pääsee vielä monta kertaa!

Siinä ovat uudet lankakerät.
Neonväri ei tule esiin kuvassa.

Hankin lanka-alennusmyynnistä viime viikolla paksua neon-väristä Boston-lankaa. Hullu kun olen, menen lankamyymälään heti kun pääsen - ja ulos en sieltä pääse jollei ole jotain mukaan hankittu! Huijaan itseäni ostamalla alennuslankoja - ja sitten olen kuin tupakoija joka on tupakkilakossa - kärytän sätkää salaa jossain pimeässä paikassa. Minä tulin lankojen kanssa kotiin ja melkein vielä ulkovaatteet päällä loin silmukat puikoille ja aloin neuloa.  Aah, mikä olo... ihanaa! Olo oli eufoorinen - neulomisessa on joku koukku josta en vain irti pääse!

Sitten piilotan lankapussin jonnekin sohvan taakse piiloon... on huono omatunto repsahtamisesta, rahan tuhlaamisesta. Ja sitäpaitsi: minullahan on lankaa ennestään vaikka kuinka paljon; silti piti taas uutta saada, Hyi hyi!



Sukat ja yksi nilkkalämmitin, toinen
vielä puikoilla. Tulipa valjun
värinen kuva, mihin väri meni?

Neuloin sukat. Kirkuvan sähäkät, neonväriset sukat jotka nähdessään naapuri piti molempia käsiä suun edessä ja kuiskasi "Ei voi olla... Herran Jumala. Ihana kamalat..." Ja kovempaan: "Miksi sie olet noin kamalaa lankaa mennyt ostamaan? Noistahan saa migreenin. Kuka tommosia voi käyttää, niistähän tulee paha olo."

Noh, meikäläinen on ilmeisesti hyvin omituinen ihminen! Minusta räväkät värit on hauskoja, varsinkin pienissä asioissa. Niinkuin nyt sukissa esimerkiksi. Tai miksei alsuvaatteissa tai muussa pienessä - ikäänkuin mausteena!

Tossut vasta valmistuneina, iltavalossa

Lankaa jäi jäljelle, tein tossut vihreällä. Sitten jäi vielä hiukan lankaa - tein niistä nilkan lämmittimet! Siis en ranteisiin vaan nilkkoihin - tulee ihanan lämmin olo, tällaiselle ikuiselle vilukissalle! Keskimmäinen lapsi omi tossut samantien itselleen, sukat laitan kaappiin odottamaan käyttäjää. Nilkkureita aloin itse käyttää samantien!



Mitä näistä neuloisi... hmm.

Ostin myös kaksi kerää Novitan Säde-lankaa joista yritän keksiä jotakin kivaa... Joku kiva kaulahuivi lienee ainut käyttökelpoinen noista - mutta saako noista kahdesta jotakin, yhdistämällä sillä tavalla, että tulee kivan näköinen lopputulos? Enpä vielä tiedä... Täytyy tutkia!

Eläinmaailma on kevään tullen vilkastunut, niin kotona kuin pihapiirissäkin. Metsähiiri, joka on muuttanut pation alle, ikkunan ulkopuolelle jossa se elelee syömällä lintujen pudottamia siemeniä ja murusia. Eilen keksimmme, että kyseessä onkin äiti-hiiri jolla on kaksi aivan valtavan ihanaa ja pientä poikasta, emoa hiukan tummempia - ne saivat tulla pesän ulkopuolelle eilen. Siinä ne möyrivät lumessa ja vilistivät lintulaudan alle hakemaan ja syömään siemeniä. Yllättävän pelottomia ovat, se täytyy sanoa. Vilistävät lujaa ja löytävät syötävää, istuvat sitten niille sijoilleen keskelle lumikasaa, kietaisevat hännän ympärilleen ja alkavat syödä. Suloisia ovat, pikku-pallerot.

Katti päivälevolla

Tiedän aivan hyvin, että monen mielestä minun juuri nyt pitäisi avata ovi ja laskea kissat ulos pyydystämään hiiret. Mutta en raaski! Päinvastoin, en laske nyt kollia ollenkaan ulos ennenkuin myöhään iltapimeällä kun hiiret ovat jo piiloissaan. Pikku-kissa ei saa yksin ulos mennäkään. Ei sekään kyllä niin kovin pieni enää ole, sillä oli kaksivuotis-syntymäpäivä alkuvuonna. Katti parhaassa iässään!

Kolli on jo harmaantunut.

Pari vuotta sitten meillä oli hiiriä puutarhassa asustelemassa viimeksi. Silloin kolli napsi ne suuhunsa sieltä yksitellen, koko suku taisi mennä siinä. Ainakaan niitä ei ole näkynyt ennenkuin nyt.  Varmasti nyt käy samoin jossain vaiheessa - yritän kyllä vielä antaa niiden nauttia elämästä, jos vain voin. Onhan pihapiirissä harakoita ja variksiakin; ne pyydystävät helposti pieniä jyrsijöitä. Ja näimme myös haukan reilu viikko sitten tässä lähellä - ylhäällä, oikeastaan. Korkealla lensi, varikset laumana ahdistelivat sitä.

Miten lie ovat hiiret, tai tuo emo joka varmasti on synnyttänyt poikasensa pesässään jokunen päivä sitten, tänne osanneet muuttaa, sitä mietin. Tulee mieleen satukirjojen tarinat hiiriperheistä ja niiden sievistä kodeista...

Ihan pakko neuloa, heti!

Lauantai-illan keittiön pöytä loppiaisen alla kun lapsikin on poissa.
Ei kiinnosta nyt lehti, vain langat ja puikot 

Joskus joku himo alkaa pitkän kytemisen jälkeen palaa suuremmalla liekillä ja roihahtaa sitten jossakin vaiheessa täyteen paloon. Kytemistä ei aina edes huomaa itse, se tekee tuhojaan  sisikunnassa kunnes noustaa päätään ja silloin on toimittava, vaihtoehdot puuttuvat! Pakko toimia valtaa mielen eikä mikään pseudo-tekeminen voi tätä liekkiä sammuttaa.


 Steariinin kaunis kuvio, kuin pitsiä

Neulominen, saada tuntea puikkojen kiiltävän viileä, liukuva pinta sormissa ja villalangan karhea pehmeys kämmeniä vasten on oma kuumotusta aiheuttava polte, tuska ja pakkomielle minulle. Se aiheuttaa pakonomaista tarvetta käydä lankahyllyillä jopa sellaisissa paikoissa kuin Prisma tai Anttila joissa ei todellakaan ole muuta kuin ihan peruslankaa ja sitäkin tylsimmästä päästä. Novitan Nallea ja Seitsemää Veljestä ihan perusväreissä - ei puhettakaan mistään ihanistä pehmeistä ja ihanan sävyisistä lankavalioista tai tarjouseristä, ihanista malleista puhumattakaan. Silti ne hyllyt on aina komuttava läpi, lankoja nuuhkittava ja hipeilöitävä...

Lapsi lähti yöksi esikoisen luo ja keskimmäinen lapsi on myöhään töissä. Minulla oli uusi Suomen Kuvalehti ja keskeneräinen kirja valittuna illan ohjelmaksi - Robert Harrisin "The Fear Index" on jännässä vaiheessa ja olin herkutellut ajatuksella kirjan lukemisesta loppuun illalla - mutta lanka- ja neulehimo iski pahasti. Ei voinut mitään, ei yhtään mitään. Neulominen vei, tietenkin, voiton.

Kaadoin siis muutamasta lankapussista langat sohvalle ja valkkasin samanpaksuisia lankoja joista voisin tehdä pikaisesti jotakin. Mitä? Pipon? Ei, kukaan ei niitä kuitenkaan käytä - niitä on jo kasakaupalla hyllyssä ja laatikoissa. Lapaset? Joo - miksei. Tai sukat? Hmm.

Tästä aloitetaan. Lankojen valinta, vihertävää vai ei?

Katsotaanpa värejä.... Mustalla langalla pohja ja siihen langan jämistä vähän piristettä. Intialaiset maustevärit ovat hyvän näkösiä mustaa vasten - oranssia kuin vahvaa curryä, keltaista sahramia tai kurkumaa ja punaista kuin tandoori tai chili. Lämpimiä tai ihan kuumia värejä, kuin intialaiselta maustekauppiaalta suoraan! Mmm... Maustevärit, kolme pientä jämäkerää Florica-lankaa puhtaasta villasta; niitä voi laittaa varteen ja keltakirjavaa aikoinaan Tallinnasta ostettua hiukan ohuempaa sukkalankaa jalkaterään, siinä on tekokuitua varmasti se parikymmentä prossaa kuitenkin. Sopii hyvin - vaikka tuo virolainen lanka onkin tosiaan vähän ohuempaa. Vai pitäisikö tehdä kaksikerroksinen, paksumpi malli? Ei, ei nyt.

Mustaa ja punaista... No joo, aika karjalainen fiilis vielä.

Ei kun neulomaan sitten! Kyllä se malli tekeytyy neuloessa! 14 silmukkaa puikolle ja pätkä resoria. Sitten voisi tehdä vaihteeksi sileän varren, laittaa viiden kerroksen kahden silmukan väripalasia.. Punainen aloitus sai työn näyttämään karjalaiselta neuleelta mutta keltainen toi siihen heti erilaista puhtia... Kivasti muodostuu kuvio kerros kerrokselta. Radiossa on mielenkiintoisia puheohjelmia maailmanpolitiikasta ja taas oikein hyvä Lauantain Toivotut-konsertti. Uutiset, lisää musiikkia.... Neule kasvaa ja tässä on niin hyvä olla.

Joopa, ei hassumpaa. Aika kiva, loppujen lopuksi

Huomaan neuloneeni tunnin seisoen, niin innoissani teen neuletta. Pakko istahtaa välillä, antaa kissalle ruokaa ja sen jälkeen muillekin eläimille jotka tulivat yhden ruokkimisesta heti mustasukkaisiksi. Teetä itselle, ja sitten vielä uusi väri, uusi kuvio. Kantapää ja se sukan tylsin vaihe: kantapäästä tulleiden ylimääräisten silmukoiden kaventaminen rauhaisasti pois. Haluaisin ne heti pois!!! Että voi tehdä taas uusia kuvioita jalkaterään...

Tjaa. Tuliko kantalapusta liian iso ja pohjasta löysä? Hmm...

Käyttääköjhän näitä sukkia kukaan, ovatko liian kirkkaita lapsille? He haluavat yleensä ihan perussukkia, ei mitään hassutuksia! Sellaisiakin olen tehnyt, kaikenlaisia kuvioita sukkaan... Yhdet kuviosukat, sukka täynnä hauskoja kevytkumisia pieniä eläimiä, ovat lapset lempisukat koulussa. Nytkin käytössä. Täyttä keinokuitia, vihreät joissa neonkeltaiset kantapäät. Hih - ne oli tosi kiva neuloa! Lanka maksoi 50 senttiä kerältä alennuskorissa jokunen vuosi sitten - englantilaista lankaa, kai pipoihin tarkoitettu. Ostin hupimielellä ja lanka odotteli pari vuotta pussissa kunnes neuloin sukat viime vuonna.

Heijaa - onpa hyvä olo kun on saanut neuloa! Mieli rauhoittui kummasti, polte katosi...

Viikonloppuna rentoutuen

Kisu ottaa rennosti!

Viikonlopuista on tullut henkireikiä - niin kai se on monelle ollut iät ja ajat mutta itse en ole ajatellut sillä lailla oikeastaan koskaan. Elämä on elämää, mitä sitä liian tarkkaan jakamaan erilaisiin palasiin, olen ajatellut. Tehdään asiat kun ehditään, palkkatyöt ja kotihommat voivat hyvin limittyä "mitä väliä sillä on mitä milloinkin tekee?" Näin olen miettinyt aina tähän syksyyn saakka.

Nyt kun työelämä on tullut paljon haastavammaksi ja rankemmaksi, muuttunut monella tapaa viimeisen vuoden-kahden aikana - oikein erityisesti kevään jälkeen meidän työpaikallamme - on oma ajatus työstä muuttunut. Työilmapiiri on huonontunut, koko ajan on irtisanomisuhka pään yllä. Vaatimukset kasvavat jatkuvasti. Kukaan ei kiitä tehdystä työstä, päinvastoin: tyytymättömyys tuntuu olevan päällimmäisenä: "Mikset et tee enemän, paremmin? Miksi et ota enemmän vastuuta kun näet jossain puutteita?  Paljon enemmän pitäisi tehdä koko ajan, oman "normaalin" homman lisäksi on tehtävä paljon tehtäviä joita muut eivät tee tai töitä jotka ovat jääneet tekemättä kun porukkaa vähennetän tai jää pois syystä tai toisesta.

On siis tullut selvästi tarve tehdä jotain ihan erilaista kuin mitä työasioiden kanssa tekee. Ajatella muuta kun töistä oin mennyt paljolti maku ja etenemismahdollisuudet tuntuvat hävinneen olemattomiin. Siitä varmaan johtuu, että esimerkiksi käsityöt ovat tulleet tärkeiksi: on ihana istua ja vain tehdä jotain "naisellisen turhaa" eli sellaista josta ei edes töissä mitään sano, ei kellekään kerro mitään.

Miesvaltaisessa työpaikassa ei viitsi noin ylipäätään jutella kotiasioista - eikä niistä kukaan koskaan mitään minulta kysykään. En edes tiedä, mitä työkaverit minun elämästäni tietävät - tuskinpa juuri mitään. Monet tietävät, että minulla on lapsi tai lapsia. Pomo tietää, että olen kolmen lapsen yksinhuoltaja. Itse tiedän työkavereista, että monet metsästävät, kaikilla on perhe ja lapsia. Mutta enpä paljon muuta - meillä ei ole hirveästi sosiaalista kanssakäymistä kuten moinissa työpaikoissa tuntuu olevan - ei koskaan käydä esimerkiksi kaljalla töiden jälkeen. Ei ylipäätään tavata työajan ulkopuolella.

No - nyt taas eksyin aiheesta tosi kauas pois.

Syksyn omaa punaista

Viikonlopun henkireikä on sisällään pitänyt neulontaa, kaupungilla lapsen kanssa käymistä - käytiin kävelyllä, lenkillä pururadalla jossa testailtiin seniorivempaimia! Senioreille on tehty yhden pururadan varteen erilaisia kuntoiluvälineitä - en keksi miten ne poikkeavat toisaalta lasten kiipeilylaitteista ja toisaalta tavallisista kuntopolun varrella olevista venytys- ja muista telineistä... No, tällaisissa kiipeiltiin ja vimputettiin ja vaaputettiin itseämme! Sitten saunottiin. Istuttiin sohvalla ja minä neuloin vihreää villatakkia - minulla on nyt kaksi villatakkia samaan aikaan tekeillä, kirjava ja kuusenvihreä. Molemmat olisi kiva saada valmiiski ihan lähipäivinä.

Tänään vietimme mukavan iltapäivän yhden koululaisen kotona - oikea kotikonsertti! Lapset lauloivat ja yksi äiti soitti pianoa ja lauloi. Tosi mukavaa!

Leipä on hyvää! Rieskaa ja ruisleipää
- valkeeta ja ruskeeta leipää ja voita päälle: A vot!
Niillä on pärjätty pitkälle.
Nyt pitäisi ihan ilman olla. 

Laihdutus ei suju. Herbalife ei selvästikään ole meikäläisen juttu; menen niistä tuotteista aivan umpeen ja mahan ympärysmitta on kasvanut supistumisen sijaan. Tuttava - joka on laihduttanut 22 kiloa viimeisen parin-kolmen kuukauden aikana karppaamalla eli jättämälä kaikii hiilihydraatit pois - kertoi, että Herbalifen pulverit ovat puhdasta proteiinia ja jos syön niitä, ei pitäisi syödä hiilihydraatteja, muuten käy kuin minulle on käynyt... Kukaan Herbalifelta ei moista ole kertonut, kehottavat vain juomaan vettä. ja minä juon, juon, juon ja juon. Juoksen vessassa koko ajan mutta muuta en sitten huomaakaan. Voi yhen kerran! No, tänään olen syönyt ruisleipää - jätän leivät nyt vaikka viikoksi niin katsotaanpa mitä käy! Menen varmaan lopuulisesti umpeen sitten; jos ihminen ei syö yhtään kuituja niin huonosti käy! Ne herbalifen kuitukapselit tuntuvat olevan ihan outoja kun nekään eivät saa mahaa toimimaan vaikka niitä söisi minkälaisia määriä!