Kun äiskä lasten keinussa keinui

Tämän kukan nimeä en tiedä - sitä näkee puistoissa, kukkii runsaasti.
Perhoset tykkäävät!

Ihana sää hemmottelee. Aurinko paistaa ja kukkapenkit kaupungilla ja pihoilla loistavat upeina.

Outo, uusi tuttavuus. Mieli-
kuvitus sai tuhmat siivet...

Auringonkukat, hajuherneet ja kehäkukat - tutut ja tuntemattomat kukat loistavat suurina ja muhkeina penkeissä. Osa tuoksuu vahvasti omaan nenään - toiset ovat muuten vain kauniita tai erikoisia! Daaliat, joita mummi jorriineiksi kutsui, ovat tänä  vuonna mahtavan suuria penkeissä, joihin niitä on laitettu kasvamaan.  Paljon on erilaista heinää kaupungin penkeissä - sellaista vesiheinän kaltaista, samoin sellaisia pehmeitä eläimen hännän oloisia kasveja joihin ilta- ja aamuaurinko osuu todella kauniisti!

On hienoa, kun värien sopivuuteen ja siihen, että penkki on kaunis koko kesän alun sipulikukista loppukesän väriloistoon satsataan. Monessa kaupungissa puistot ja puutarhat ovat tulleet hienommiksi viime vuosina. Kotkaan muuten kannattaa mennä jokaisen puiston- ja kasvin ystävän: aivan mahtavan upeita puistoja on siellä!

Keinu 

Aika käy välillä tylsäksi. Tänään olen puuhannut sitä ja tätä - niitä tavallisia asioita, joista ei viitsi sen kummempaa kerroskella. Mitä nyt ihminen kotona ja kodin ympäristössä  tekee. Tuossa hetki sitten menin ulos, vein sinne yhden maton tuulettumaan ja katselin puita, taivasta ja mitä lie. Miestiskelin. Kissa ja koira tulivat viereen, niinkuin yleensä aina. Katsoin näkeekö kukaan: ei ristin sielua mailla halmeilla! Menin sitten keinuun, istuin muoviselle istuinlaudalle ja potkaisin keinun vauhtiin. Pihalla on kaksi keinua viime vuosituhannelta, varmasti olleet tuossa kolmekymmentä vuotta ainakin. Omat lapset niissä ovat keinuneet - harvoin enää kukaan.

Kuulemma eivät nuo keinut täytä nykyisiä turvallisuusvaatimuksia. Pitäisi olla turvakaiteita ja ties mitä. Siksi lasten ei anneta tuossa keinua - tai hiekassa leikkiä kun siihen on ehkä kissa pissannut. No minäpä rohkenin istua keinuun: otin kovat vauhdit: IHAAAA... Tuntui tosi hauskalta - otin niin kovat vauhdit keinussa kun uskalsin. Katselin puun latvojen yli naapurin pihalle ja autotallin katolle (siellä on paljon vettä, pitää mennä tyhjentämään). Koira katsoi oudosti, pää seurasi keinun liikettä. Kissa lösähti hiekkaan viereen ja seurasi puoli-avoimin silmin perhosen liihottelua vieressä. Sitä ei kenunta kiinnostanut!

Teki mieli kiljua - mahassa otti vauhti muljahtamalla ihan samalla lailla kuin joskus lapsena - nyt en vaan uskaltanut kiljua; en halunnut kenenkään näkevät kun mamma keinuu - mitä lie joku miettii, kun siinä keskellä kaunista työpäivää viihdytän itseäni, koira ja kissa yleisönä sisäsandaalit jalassa!!! Miksi en tehnyt mitään järkevää, kuten työhakemuksia?

Kisu miettii mitä miettii. Mukana aina, rakas vanha kolli

Pieni hyrisijä siinä. Suloinen.

Lasten kanssa on oppinut, että mitään tuollaista hauskuttelua ei kannata tehdä, ainakaan lasten nähden. Ovat omat kaikki kolme saaneet hyvin usein hävetä äitinsä tempauksia! Jopa ääneen nauru hävetti heitä joskus, samoin murteen puhuminen. Pitäisi olla hillitympi ja rauhallinen, niinkuin muut äidit ovat. Kuulemma se, kun kerran kevätjuhlan päätteeksi menin koulun pihalla lasten keinuun istumaan ja keinahtelin siinä, keskellä koulun pihaa kaikkien nähden, hävetti molempia koululaisiani aivan valtavasti - muistavat sen häpeän vieläkin.

Olen ollut todella nolo äiti. Nyt yritän suhtautua tuohonkin toisin; välillä se, että oli aina jotenkin outo tai teki toisin kuin muut, tuntui pahalta. Olin - ja olen yhä - liian impulsiivinen, teen asioita joita järkevät äidit eivät tee tai tehneet. En tietenkään halua omia lapsia nolata hölmöilyllä joten nyt yritän olla järkevä!

Silti: keinuminen on hauskaa, aikuisellekin!  Ja kun kukaan kolmesta ei ole kotona, otan kovat vauhdit. HEH, eläimet eivät kerro!

Luksus-herkkua: uutta lakkaa ja narskujuustoa

Syksy on tosiaan nyt kaunista kauniimpi! Oma mieli meinaa helposti sukeltaa synkkyyteen; rahapula ja kaikki mahdollinen kökkö elämään kuuluva juttu painaa. Onneksi nuo eläimet piristävät, onneksi on kuitenkin ollut ruokaa ja koti. Ja onneksi on luonto, mahdollisuus kulkea ulkona ja onneksi voi haaveilla! Kävelyllä tulee katseltua ikkunoita ja pihapiirejä - jostain syystä mietin aina, kuinka itse laittaisin tuon ja tuon ihan, minkälaiset verhot huoneeseen josta näkee tällaiseen maisemaan....

Vispipuuroa

Pääsin viikonloppuna auttelemaan äitiä. Sain bensarahat avustuksena häneltä itseltään ja ajelin kauniin maalaismaiseman, peltojen, metsien ja kaupunkien halki. Kiitin mielessäni kauniista maisemasta, olin kiitollinen, että pääsin auttamaan ja olemaan hyödyksi äidille, juttelemaan ja puuhaamaan asioita.Tein ruokaa, leivoin ja keitin omenasosetta talven tarpeisiin. Syötiin hyvin - olen kiitollinen ruuasta jota sain; perinteistä kotiruokaa tein ja sitä söimme hyvillä mielin!

Pullaa eri muodoissaan. pakkaseen äidille!

Oli hyvä viikonloppu; oikein hyvillä mielin tulin takaisin. Alkuviikko on mennyt istuessa palavereissa; olen lupautunut - taas kerran - tekemään liudan toimistotöitä, myymään ja puuhaamaan toimistossa. Palkkaa ei yrityksellä ole varaa minulle maksaa - mutta jos onnistun myymään, saan provisiota ensi vuoden puolella myynnistä.

Syksyn satoa purkkeihin - löytyi vain neljä purkkia omenahillokkeelle!
Luumut on torilta - makeita ja hyviä. Ja upean värisiä!

En ole innosta soikea - mutta varaa ei ole valittaa! Ja ohan hyvä, kun saa tehdä jotakin!

Mitä jos menisin keinumaan muutaman mahanväännön verran vielä? Ensin aloittelen Lindströmin pihvit - kai niistä tulee hyvät ilman kermaa tai kermaviiliäkin? Kokeillaan!

Märkä viikonloppu, kuiva maanantai

Pelakuut ikkunalla, lasin  takana vesisade. 

Vettä on tullut tosi paljon, ihan oikeasti taivaan täydeltä! Maalla eivät saavit ja tiinut riitä rännien alle ja piha melkein hyllyy kun siinä kävelee... Ja lisää tulee! Suunnitelmat mustikkametsään menosta viikonloppuna hiipuivat - vielä olisi ehkä saanut mustikoita, mutta tällä sademäärällä ne tosiaan ovat kohta pelkkää vettä mustikatkin. Mustikkakeittoa olisin vielä mieluusti keittänyt mutta jäipä se nyt väliin.

Tänä kesänä on saanut hienosti luonnon antimia sienistä erilaisiin mehuihin ja hilloihin - vaikka ei olisi torin antimia ostanutkaan. Olen nyt mansikkahilloa paitsi kun oma mansikkamaa on ollut kesannolla jo monta vuotta, mutta vadelmia, mustikoita ja nyt omenoita on ollut hienosti. Kohta tulee puolukkaa - alkukesällä valmistelin raparperista tosi maukasta mehua.

Keräilin omenoita puiden alta, sen sijaan. En vielä ota puista omenoita, eivät ole oikein kypsiä mutta pudokkaista sain ensimmäisen satsin omenasosetta keitettyä tänään. Mittailin aika huonosti määriä (=en mitannut ollenkaan) joten nyt tuli aika makeaa hilloa. tai soseeksi tuota tuotosta mummi oikeastaan kutsui. Siitä saa makua puuron päälle ja voihan siitä tehdä vanhanaikaista pullapiirakkaakin syksymmällä. Mummon aikainen kahvileipä moinen on,harvemmin enää missään näkee. Pullan syönti muutenkin on hiipunut kun on paljon muuta herkkua helposti saatavissa. Monet vieroksuvat vehnäjauhoja myös, gluteiinia!

Kolme isohkoa lasipurkillista omenasosetta. Vuoden ensimmäiset

Pihlajat ovat myös tosi täynnä marjaa tänä vuonna. Usein joko omena tai pihlaja antavat runsaan sadon, nyt molemmat samana vuonna. Olen joskus keittänyt pihlajanmarjasta hyytelöä mutta se ei ole oikein käynyt kaupaksi kun sitä ruokapöytään laittaa. Tiedän, että esimerkiksi hirvipaistin kanssa se on todella hyvää - mutta hirvipaistia ei tule syötyä näinä aikoina ollenkaan - jollei jonkinlaista ihmettä tapahdu! Mutta helpostihan sitä ihminen ilmankin pärjää! Joskus tulee vain sellainen ajatus, että kaikkea pitäisi säilöä jotenkin pahan päivän varalle - menneiltä sukupolvilta on varmaan tuollainen ajatus lähtenyt itämään ja saan nyt taistella sen kanssa. Pihlajanmarja-karkit, ne tutut kettukarkit, tehdään pihlajanmarjoista ja sokerista. Kukahan ne marjat tehtaalle Lappeenrantaan kerää?

Tilhille tulevaa apetta! 

Maaseudulla ajaessa huomaa uuden ilmiön: jo tutuksi tulleiden valkoisten "traktorin munien" eli säilörehupaalujen rinnalle on tullut pinkkejä paaluja. Siis aivan hirveän näköisiä! Ymmärrän tietenkin, että hyvää asiaa tässä ajetaan - kaikki tuon värinen on muutamana viime vuonna liittynyt rintasyövän torjuntaan - olen itsekin hankkinut pinkkejä muovi-vempaimia autoharjasta rikkalapioon, parkki-kiekosta erilaisiin siivousvälineisiin mutta nuo tulevat ojien reunamille ajautuvat muovit paalujen ympärillä: KAMMOTTAVAA! Olisi kiva, jos rintasyöpää noin muutenkin voisi kampanjoida muutoinkin kuin muovisilla tuotteilla! Ekologisuus voisi aika kivasti olla kytköksissä rintoihin ja niiden hyvinvointiin!

Maaseudun kaunistaja?

Hellassa kannattaa pitää tuli
kostealla säällä

Sateisella säällä on kiva viettää aikaa tuvassa; hellassa on tuli joka rätisee ja kohisee, tuo mukavaa tuoksua ja tunnelmaa. Siinä voi sitten istua ja lukea paikallista lehteä, kirjaa tai vaikka tehdä käsitöitä ihan ilman huonoa omatuntoa; eihän sateella voi tehdä puutarha- tai peltotöitä, ei kerätä marjoja... ainakaan ihan kovimman sateen aikana.

Hmm. No, se huono omatunto on kyllä on aina kytkettynä päälle - jollei muutoin, niin joku kyllä muistaa aina kertoa, mitä kaikkea on tekemättä ja pitäisi tehdä - ruoho leikata, se ja se penkki kitkeä, joku paikka niittää, puita halkoa ja järjestää pinoihin tai liiteriin. Huoh. No, itse yritän tainnuttaa huonon omatunnon hyvän ruuan laitolla ettei muitten siitä tarvitse huolehtia tai leipomalla jollei ulkohommiin pääse tai ei huvita mennä. Ruokaa on jokaisen syötävä joka päivä - vaikka ruuanlaitosta ei tietenkään jää "pysyvää" jälkeä niinkuin ulkotöistä tai vaikka katon paikkaamisesta!  Neulominen ja lukeminen on ihan itsekästä huvittelua joten se usein närästää muita! Niinpä jäivät käsityöt jäivät tekemättä ja kirjatkin koskematta viikonloppuna mutta onhan niihin aikaa nyt viikollakin. Lehden selasin kyllä joka päivä läpi!

Tänään on ollut kuiva, kaunis päivä. Ilmassa on syksyn tuoksu; se tuoksuu omenoille, sienille ja sateiselle maalle. se kuulostaa heinäsirkoille, hepokateille ja puimureille. Koulut alkavat ja koulubussit alkavat kulkea teillä.

Sianliha kunnon suolakerroksen alla oli taas sunnuntaina ruokanamme. Keiteyt perunat omasta maasta, etikkakurkut, punajuuria ja porkkanaraastetta ja tietenkin voita ja leipää. Juomana kotikaljaa tai piimää. Kuusikymmentäluvun ruokaa nautimme. Mustikkakeittoa ei nyt ollut jälkiruokana, sää  sotki suunnitelman. Hedelmärahkaa söimme, kupposet kahvia sen jälkeen suklaakakun kera. sitten saattoikin ähkäistä ja todeta olevansa täynnä kuin Turusen pyssy...

Sika menossa uuniin kakun jälkeen.