Autolla ja veneellä

Autolla taas surruuteltiin, yli 600 kilometriä paahdettiin läpi syksyisen maiseman ja jo pilkkopimeiden metsätaipaleitten.



Katsuran lehdet tuoksuvat vahvasti

Sää suosi viikonlopun viettäjää - enää ihanammaksi ei syksyinen keli mitenkään voi muuttua! Kirkkaaansininen taivas, vielä sinisempi järven selkä ja veteen heijastuvat puut... Piha-katsura tuoksui aivan uskomattoman vahvasti - kuin toffeekattila!

Omenoita on vieläkin puutarhassa paljon - nyt niitä on jälleen keittiön tiskipöydällä kaksi muovipussillista odottamassa, että saisin niistä jotakin aikaisksi. Kaurapaistosta jos nyt ainakin. Ja miksei omenariisiä - se on hyvää!

Olimme pitkän pätkän järvellä, lapsi ja veli ja minä. Äiti teki sillä aikaa meille lintusia, lihakääryleitä. Hyvää - kiva kun saa valmista ruokaa jonka joku muu on tehnyt! Se maistuu jotenkin ihanan luksusmaisen hyvältä! Itse leivoin äidin pakasteen taas täyteen pullia; saa popsiskella kahvin kanssa. Seuraavalla kerralla leivon jotakin muuta- kakkua tai jotakin muuta hyvää. Leipominen on kivaa ja on kivaa, kun sen syöminen maittaa muillekin.

Pullaa, pullaa - enemmän pullaa!

Tunnelmaa, lohtua

Viikonloppuna tulee puuhailtua kaikenlaista, käytyä torilla ja katselemassa kauppojen tarjontaa, ihailtua maisemia kodin lähellä. Tein pari pitkää kävelylenkkiä sinisen järven rannoilla ja yritin keskittyä tähän hetkeen, siihen joka kulloinkin on meneillään. Entisten asioiden haikailu tai tulevien sureminen ja stressaaminen on vaikea jättää mielestä - vaikka kuinka parhaansa tekisi, pelkää tulevaa ja murehtii pään melkein hajalle kun ei tiedä kuinka elämästä selviää.... Yritän saada asiat omalta osaltani järjestymään parhain päin. Jollei se silti onnistu, voi uudet päätökset tehdä sitten joskus, aikanaan.

Se surettaa kuitenkin, että vaikka en haluaisi omia murheitani kellekään muulle kantaa - huomaan, kuinka suuri suru minun tilanteeni on suvulle ja perheelle. Olen aiheuttanut omilla päätöksilläni ja omalla elämälläni paljon surua ja murhetta vanhemille sukulaisille ja se tuntuu pahalta. Oma työttömyys, yksinhuoltajuus ja se, että en ole onnistunut elämässä tämän kummaisemmin on kurjaa heille. Tosi kurjaa. Yksineläjänä minusta ei ole isoa iloa oikein kellekään.

Mitä sitäkään suremaan, toisaalta. Jokaisen on ihan pakko omaa elämäänsä elää, toisten elämät on kuitenkin... toisten elettävä.

Plääh.

Herbalife ja sienimetsä: lisää poweria kehiin!



Matkalla valtatiellä

Olen viidettä päivää Herbalifen pirtelökoukussa - tavoitteena on saada painoa alas ja elämänvirtaa paremmaksi - oloa pirteämmäksi, yksinkertaisesti!

Horsman syksy.

Eroa entiseen vointiin ja olemukseen en huomaa vielä yhtään mistään. No - pari viikkoa täytyy varmasti kulua ennenkuin mitään huomaakaan - siis muuta kuin nälän! Toisin kuin olisi naivisti voinut kuvitella kun kävi kuuntelemassa Herbalife "herätysliikkeen" jäseniä jotka tulivat todistamaan seurakunnan eteen kuin uskonnollisessa herätyskokouksessa ikään muutosta entiseen surkeaan elämään: "Ennen olin lihava, huonoihoinen ja aina väsynyt sohvaperuna, söin huonosti mutta paljon, kävin vessassa vain kerran viikossa ja oloni oli surkea. Nyt kun olen alkanut käyttää Herbalifea. olen laihtunut 13 kiloa, iho on kirkas ja vointi kuin nuorella varsalla. Vessassa käyn nyt päivittäin ja koko elämä on muuttunut aivan toiseksi! Koko perheeni käyttää nyt pirtelöitä ja vitamiineja ja niin astmat kuin atooppiset ihottumat ovat jääneet taakse. Tosin ne palaavat heti kun ruokavalio muuttuu - joten meillä ei syödä juuri muuta kuin Herbalifeä! Juhlissakin tarjoilen meidän ihanaa tomaattikeittoa ja kaikki tykkäävät." 

Menee hiukan uskottavuus tuollaista ihmettä kuunnellessa! Tuntuu jotenkin falskilta... Mutta - who knows - ehkä minusta tulee samanlainen! Ehkä tuotteet ovat noin valtavan ihmeellisiä! Kuulin mukana olevista kymmenistä lääketieteen ja muiden alojen tohtoreista ja Nobel-palkinnon saajista jotka ovat sitoutuneet Herbalifeen ja tekevät siellä tutkimusta joten kai siinä taustalla on paljon tietoa ja faktaa oihin nojata.

Voihan olla, että en laihdu enkä piristy ollenkaan - sepä olisi kurjaa! Jos jäänkin läskimahaksi loppuiäkseni! Katsotaan, katsotaan!


Sininen järvi, tuttu saari. Pari purjevenettä. Kaunista...

Minut on Herbalifen toimistolla nyt punnittu ja analysoitu ja ylipainoiseksi todettu. Tavoitteena on nyt liikkua jollain lailla vähintäin joka toinen päivä ja syödä terveellisemmin eli nauttia HerbaLifen soija-pirtelö yhden tai kaksi kertaa päivässä. Pirtelöillä korvataan yksi ateria/pirtelö. Tästä seuraa parempi olo ja laihtuminen.

Tuotteet ovat suhteellisen kalliita - vaikka toisin siellä väitettiin. Myyjien mielestä yksi annos on hinnaltan vain yhden pullakahvin hintainen mutta paljon terveellisempi. "Kuusi-seitsemän euroa ei ole mitään, kuinka helposti me maksamme kuusi euroa sinne ja tänne edes huomaamatta. nyt tällä rahalla saa terveyttä ja hyvinvointia!" 6-7 euroa on siis eli tämä on pirtelön ja kuitu- ja vitamiinitabletin hinta. Kaksi niitä päivässä vie 12-14 euroa joka yksnhuoltajalle on tosi paljon rahaa - vain omaan syömiseen! Äiti ajattelee tietenkin lasten ruokailun kautta - ja syö samaa ruokaa kuin he. Kallista se minulle on, oli miten oli!

Itse en juuri koskaan käy tuollaisilla pullakahveilla joten vertaus on siltäkin osin täysin keinotekoinen.

Punakaneleita puun alla

No - nyt olen kuitenkin sitoutunut tähän ohjelmaan ja toive on saada painosta pois 10 kg vuoden aikana eli noin kilo kuukaudessa. Vaatekoossa haluan saavuttaa uudelleen entisen vaaatekoon 36 kun nyt mahdun nihkeästi kokoon 40. Samalla yritän saada lihaksia läskin sijaan käsivarsiin ja jalkoihin. Mahan haluan ylipäätään pienemmäksi. Onhan tuossa tavoitetta kerrakseen! Ensi syyskuussa olisin timmissä kunnossa siis...

Peltojen ohi, halki syysmaisemien
vei tie.

Viikonloppuna kävin maalla. Lauantaina tien päälle ja dekkari äänikirjana auton CD-soittimeen; mukavasti meni! Minulla on nyt kuunneltavana kirjastosta löydetty uudehko levy ruotsinkielisenä: P. D. James, Patienten. Tämä on jo 14. kirja Adam Dalgliesh -nimisestä Lontoon poliisista mutta minulle uusi tuttavuus. Kirja alkoi niin rauhaisasti ja tuntui että se ei pääse asiaan ollenkaan - meinasin jättää sen kesken. Onneksi en jättänyt; nyt kun olen jo viimeisessä kolmanneksessa sen kanssa, tuntuu mukavalta sitä kuunnella. Hienosti kehitelty juoni, paljon ihmis- ja ympäristökuvausta; välillä tuntuu, että on katsomassa brittiläistä TV-sarjaa kun kuvaukset ovat niin tarkkoja.

Hämmästyttävintä on, että kirjailija on jo pitkälti yli 90-vuotias - syntynyt 3.9.1920! Tämä kirja on ilmestynyt englanniksi vuonna 2008. Wow! Ei toivottavasti jää viimeiseksi tuttavuudeksi tältä rautaiselta rouvalta joka julkaisi ensimmäisen kirjan 40-vuotiaana

Aurinko paistaa
alkusyksyn krasseihin

Viikonloppu meni leppoisan mukavasti. Haikeus kotona käymisestä ei vähene, päinvastoin. Elämä tuntuu koko ajan hauraammalta asialta... Ymmärtää, nähdä.  Samalla kun näkee elämän olevan vahvaa ja sykkivää joka puolella ympärillä, näkee myös kuinka haurasta ja katoavaista se on. Vahva ja sitkeä voi hiipua ja kuolla pois hetkessä, yllättäen. Äiti miettii poismenoaan paljon, melkein kaikessa tekemisessään. Jättää jäähyväisiä, miettii miten asia järjestyy hänen lähdettyään, kuinka me lapset saamme asiat hoidettua, mitä teemme sille ja tälle asialle, mihin viemme kaikki tavarat jne. Miettii, että on jättänyt asioita mahdollsimman hyvään kuntoon - talon katto on laitettu, kaivon vesipumppu toimii, navettarakemmuksen sähköt on korjattu... "Kaikki jää hyvään kuntoon. Teette sitä mitä teettekin".

Yritän olla asiaa ajattelematta. Elämä menee kuin on mennäkseen. Haikeus on vaikeaa, jatkuvaa jäähyväistä...Ajatuksia ja tunnelmia jotka syntyvät ja pulpahtelevat pintaan.

Aika - mitä se on? Elämä - miksi se on sellaista kuin on...?

Maalla oltiin, nautittiin kauniista päivästä. Muutama hepokatti ja heinäsirkka vielä siritteli. Kävin etsimässä sieniä; paljoa ei löytynyt. Tatit ovat lopussa; suuria lehmän tatteja oli paljon, muutenkin tatit olivat valtaisia ja toukkien valtaamia. Punikkitatteja oli joitain, herkkutatteja vain pari ehjää. Kanttarelleja ja kääpiä muutamia.

Lankaa - pehmeää ja kaunista! Hauskoja tiploja siinä...

Näin suuren mustan kyyn metsässä! Tosin vain peräpään kun se vilkkaasti luikahti metsäpolulta pensaaseen. Kulin sen kohistelevan pensaassa jo kun kuljin polkua ensimmäisellä kerralla metsään päin - luulin silloin, että pensaassa on joku jyrsijä tai keskikokounen lintu. Kun tulin takaisin, kyy lähti lämpimältä auringonpaisteiselta polun kohdalta pensaan suojaan piiloon. Vähän säpsähdin kun näin otuksen paksun häntäpään ja taisin lausua hämmästyksen ääneen metsässä. Musta käärme on aika harvinainen, olen ymmärtänyt! En ole sellaista itse koskaan aiemmin nähnyt.

Söin metsässä viimeisä makeita mustikoita, muutaman kourallisen vadelmia ja jonkin verran puolukoita. Aikaa ei ollut paljoa; reilssa tunnissa ei suuren suuria saaliita kerätä. Pitäisi lähteä yksin vaeltamaan ja etsimään ajan kanssa - sitten voisi löytyä paremmin satoa! Tai jos olisi kaveri jonka kanssa vaeltaa metsässä, syödä välillä vaikka eväitä; olisipa hauskaa!

Leivoin äidille pullaa pakastimeen. Teen sen muutaman kerran vuodessa ja hän pakastaa pullat pieniin pusseihin joita syö itse kahvin kanssa ja tarjoilee muille. Pullasta tuli hyvää - maistoin puolikkaan! Äiti teki ruuat - sipulipihvit lauantaiksi ja kinkkukastiketta ja pastaa sunnuntaiksi. Tein rahkaherkkua sunnuntain jälkiruuaksi.


Aloitin uuden neuleen - villatakin kirjavasta, nypyläisestä uudesta Silmu-langasta. Ostin langat matkalla - Novitan lankamallisto oli vain saatavilla ja sieltä löytyi mustaa resorilankaa ja nypyläistä lankaa villatakin muihin osiin. Kiva neuloa taas, tosi ihanaa!

Aika meni nopeasti ja nyt ollaankin jo tiistai-illassa jälleen! Tänään siivoan torvisieniä ja suunnittelen keittoa tai jotain muuta hyvää niistä!

Mustia herkkuja. Keitoksi tai soseeksi. Piirakkaan tai risottoon.