Terveyskeskus vie hermot. Miksi sinne on niin vaikea päästä?

Tällainen tapahtuma kävi jokunen päivä sitten meillä: Perheen teini, tuo murrosikäinen duracell-pupu joka harrastaa ja tekee kaikenlaista, kävi iltana eräänä jälleen omissa treeneissään. Hän on jo vuosia harrastanut kamppailulajeja, käy salilla melkein joka ilta treeneissä. Muutama päivä sitten oli tavallista rajummat treenit - vastustaja täräytti teiniä hampaan kohdalle huuleen niin, että sattui. Hampaalle kävi jotain - se vihloi ja tuntui, että siitä irtosi pala. Salilla kehotettiin menemään hammaslääkärille mahdollisimman pian.

Hammaslääkärille pääsyä ja ajanvarausta alkoi sitten hoitaa äiti, meikäläinen. Arvasin, että se voi olla haasteellista - potilaita on paljon, aikoja hammaslääkäreille vähän. Yksityiselle emme nyt sattuneista syistä voi mennä joten kaivoin esiin terveyskeskuksen hammashoitolan numeron. Illalla sinne ei voi soittaa edes  akuuttitapauksissa. Klo 8.00 arkipäivisin alkaa tunnin ajanvaraus-aika äkillisille tapauksille. Aloitin soittamisen heti kahdeksalta. Jonotin, jonotin, jonotin. Nauha vatkasi sanomaansa kymmeniä ja kymmeniä kertoja - kertoi, että ajanvaraus on nyt tilapäisesti ruuhkautunut ja että voisin perua ajan myös verkkosivujen kautta. 

Aika kuluu. Potilas odottaa. 

Klo 8.44 joku vastasi vihdoin puhelimeen. Sain kuulla, että kaikki tämän päivän ajat ovat jo menneet ja uusia aikoja voi varata jälleen seuraavana aamuna klo 8.00 alkaen.

Hammashoitolan ajanvaraus - jonoja loppumattomiin
Kerroin puhelimeen vastanneelle naiselle  tilanteemme ja hän totesi, että nuoren pitäisi nyt tulla mahdollisimman pian hammaslääkärille tarkistamaan tilanne, että se ei pahene. Kerroin naiselle, että olen tässä juuri sitä asiaa hoitamassa ja varaamassa tässä hänelle aikaa - siksi olen nyt puhelimessa hänen kanssaan ja olen jonottanut puhelimessa kahdeksasta saakka, odottanut, että joku vastaisi. Nainen huokasi, kertoi olevansa yksin vastaamassa puhelimeen.

"Nyt ei ole aikoja. Kaikki ajat ovat tälle päivälle jo menneet" Nainen totesi asian jonka oli jo aikaisemmin kertonut. Hän sitten kertoi, että huomenna on viimeinen päivystys-aika klo 14.30 ja se näyttää olevan vielä vapaa. Hän kehotti soittamaan seuraavana aamuna ja jos hyvä säkä käy, voisi potilaani saada juuri tuon ajan.

Apua odottamassa

Potilas on tyhmä kun ei tajua, että ajan saa vain samana päivänä soittamalla
Pyysin, että voisimme varata ajan nyt, kun aika kerran oli jo avoimena näkyvissä kalenterissa ja tarvitsemme ajan. Nainen tuskastui (tyhmyyteeni) ja totsei, että hän ei voi antaa seuraavan päivän aikoja tänään, heillä on säännöt joita on noudatettava. Aamulla jaetaan kyseisen päivän ajat, ei muita. PISTE. Huomisen ajat varataan huomenna. Hän myönsi, että soittajia on paljon ja aikoja on vaikea saada - mutta näin se nyt vaan on! Kiitin naista ja sanoin soittavani aamulla uudestaan. Mitäpä siinä muutakaan voi tehdä?

Kafkamainen tilanne - seinä vastassa joka puolella! 

Seuraava aamu koitti. Teinin hammas ei onneksi heilunut, mutta "vähän outo" se on, kuulemma. Aloin soittaa ajanvaraukseen jo ennen kahdeksaa - mutta silloin nauha tietenkin kertoi, että puhelimiin aletaan vastata kahdeksalta. Kahdeksalta oli linja sitten tietenkin taas varattu ja kuuntelin nauhan viestin kymmenet kerrat. Millä perusteella jonkun puhelu pääsee läpi, toisen taas ei, mietin jonottaessani. Aloitin kuitenkin tasan kahdeksalta ja jonotin kolme varttia - oliko joku myöhemmin aloittanut päässyt läpi, mietin.

Jonotin edellispäivän tapaan yli 40 minuuttia. Tajusin myös, että töissä kävijä ei voisi millään täällä käydäkään koska ei töissä ollessa voi jonottaa vajaata tuntia saadakseen sajan lääkärille. Siksi siellä varmaan käytetäänkin työterveyslääkäreitä! Kaikki lääkärin ajat olivat taas jo menneet onnekkaimmille kun puhelimeen vastattiin. Hermo oli siinä vaiheessa jokseenkin kirreällä, vaikka istuin kahvikupin kanssa jonottamassa keittiön pöydän ääressä lämpimässä. Sain lähes riidan aikaiseksi naisparan kanssa. Tämä oli eri nainen kuin eilen - ja hän kertoi, että "huomaan, että soitit jo eilen tästä asiasta". "Niin soitin", tunnustin hänelle. Se seikka ei kuitenkaan antanut minulle lisäpisteitä päästä lähemmäs lääkärin aikaa. Asiakaspalvelija ei ollut kovin asiakaspalveluhenkinen - se  ei tietenkään kuulu kunnalliseen terveydenhoitoon - miksi olla ystävällinen, jos ei ole pakko? No, en asiakkaana ollut itsekään ystävällinen, päinvastoin. Kireä ja ikävä kai lähinnä.

Kysyin,  miten he voivat ylläpitää tällaista Neuvostoliiton aikaista systeemiä ja pitää ihmisiä jonottamassa aikoja joita ei kuitenkaa ole? Siihen ei tietenkään tullut muuta vastausta kuin sama selitys kuin eilen: noudatamme vain sääntöjä. Kysyin, miten ikinä voin saada ajan lapselleni! Ja miten teillä voi olla tuollaiset säännöt - miten ihmisiä voi jonotuttaa linjoilla vaikka mitään ei ole tarjolla??? 

Vastauksena sain kehotuksen soittaa taas huomenna klo 8 - 9.....

Varasin lapselle sitten ajan ei-kiireellisestä hoidosta. Aika on toukokuun viimeisellä viikolla. Sinne ei ole kuin reilut kaksi kuukautta aikaa! Nainen puhelimen toisesta päästä lupasi soittaa, jos heille tulee tälle päivälle peruutusaikoja. Kiitin. Ja sain tietenkin huonon omantunnon kun olin kiihtynyt... Työtäänhän se nainen tekee! Hänellä on tuollainen työ.

Hienoa, kun Suomessa on julkinen terveydenhoito!!!
Onhan se hyvä kun meillä on tämä terveydenhoito. Aina se ei vaan toimi oikein toivotusti. Ehkä soten myötä asia auttaantuu? Tai sitten ei.

Onko meillä oikeastaan edes oikeutta odottaa, että saamme palvelua sairauden kohdatessa, automaattisesti? Kai pitäisi olla, jos maksamme veroja joilla palvelut on tarkoitus rahoittaa. Mutta se ei toimi, ainakaan täällä kotikunnassani. Ei ole koskaan toiminut muuta kuin todella pitkällä jonotusajalla lääkäreille, joilla ei joko ole kokemusta juuri ollenkaan, tai eivät puhu suomea.

Onko oikeutettua odottaa, että hoitoon pääsee heti kun sitä tarvitsee, jos hoidosta maksaa vain pari kymppiä? Yksityinen hammaslääkäri hoitaa asian heti - mutta maksu on nelinkertainen. Meillä ei ole siihen varaa.

En tiedä vastauksia. Mutta tiedän, että jos olisin töissä ja saisin siitä palkkaa, voisin hoidattaa lapseni hampaat hammaslääkärillä silloin kun hoitoa tarvitaan.

Työtä pitäisi siis olla, tämänkin takia!

Abi terveyskeskukseen, kaalipataa pöytää

Pata se liedellä porisee, tuoksujailmaan levittää

Pääsiäisvapaa on ihan nurkan takana: ihanaa! Sää on mitä mainioin - mustarastas laulaa kurkku suorana koivussa ihan lähellä. Krookukset kukkivat ikkunan takana ja hellalla valmistuu kaalipata. Kotimaisia kaaleja löytyi iso ja pullea pino K-kaupasta - tosin ne painoivat kolmisen kiloa kappale, pienimmätkin. Ostin siis yhden jättikokoisen kaalinpään - kolmisen euroase maksoi. Kaalipata tuli kolmanneksesta - loppuja syöttelen marsuille ja jos vaikka jotain salaattia tekisin. Saa nähdä.

Kaalipataa, olkaapa hyvä!

Abin uusi työpaikka - ja siihen liittyvä kommellus
Olen ollut etäpäivää tekemässä kotona. Aamulla oli herätys jo viideltä - olin luvannut viedä toisen abimme aamulla asemalle josta hänet oli tarkoitus poimia työkaverin kyytiin josta olisivat matkanneet 15 kilometrin päähän töihin. Kyseessä olisi tänään ollut nuoremme kolmas työpäivä - pesulassa puhtaita vaatteita viikkaamassa - mutta eilen, kun hän oli tulossa kotiin töistä, hän kompastu juostessaan bussiin. Kompastu ajotielle ja valkoinen henkilöauto ajoi hänen jalkateränsä yli - molemmat jalat jäivät pyörän alle mutta toinen jalka on yön aikana turvonnut ja on tosi kipeä.

Sen sijaan, että olisin kuskannut hänet asemalle menemään töihin, kuskasin hänet sinne jotta hän saattoi kertoa työkaverille, että ”ei tarvitse odottaa - en pääse töihin koska jalka on kipeä ja menen kohta terveyskeskukseen lääkärille.” Olimme asemalla kuuden jälkeen odottamassa työkaveria, sen jälkeen menimme terveyskeskuksen ensiapuun - joka avautuu kahdeksalta. Sitten kotiin, jossa luin aamun lehden ja tein vähän aikaa töitä. Ja sitten terveyskeskukseen… Siellä oli oven takana jo varttia vaille kahdeksan pitkä jono sairaita - ei kun jonon jatkoksi vaan! Kaksi ja puoli tuntia potilaamme istui odotushuoneessa ja pääsi vihdoin lääkärille joka antoi sairaustodistuksen ja kertoi, että "luita ei ole poikki, turvotus ja kipu hellittävät varmasti tiistaihin mennessä. Jollei, tule takaisin."

Onneksi ei käynyt pahemmin! Auto, joka ajoi jalan päälle, ei pysähtynyt. Bussikuski kuulemma katsoi ikkunasta mitä tapahtui, samoin koko bussillinen ihmisiä. Kukaan ei sanonut mitään… Kysyin häneltä, olisitko sanonut jotain vieraalle ihmiselle, jos olisit nähnyt moisen tapahtuvan. Hän ei osannut vastata.

Kaikki haluavat myötätuntoa, jos jotain tapahtuu. Monikaan ei uskalla sitä antaa jos paikalle joutuu itse.

Työ noin muuten on hiukan haasteellista - matkan takia. 15km on pitkä matka pyöräillä - busseja ei kunnollakulje sinne. Katsotaan kuinka menee - olisi hyvä pysyä tuolla nyt jokunen järkevä aika kuitenkin. Että oppii tuon työn - viikkaamaan ja paikkaamaan paidat hyvin!

Kevät hyppien tulevi!


Pylväit rivissä kaulahuivissa



Kevät etenee sellaista vauhtia, että taaskaan ei meinaa perässä pysyä. Lunta on vain talon pohjoispuolilla ja varjoisissa nurkkauksissa. Kohta alkavat hiirenkorvat ilmestyä puihin, maailmaa muuttuu hetkessä erinäköiseksi. Joka vuosi - ainakin muutamana viime vuonna - olen ajatellut, että ENSI vuonna nautin kevään tulosta, kaikista tuoksuista ja väreistä kunnolla. Silti kevät menee ohi kuin hujaus vain! Eilen satoi muutaman pisaran vettä iltapäivällä´. Kun illan korvalla lähdin töistä, tuoksui ulkona märältä maalta - sepä vasta tuntui hyvältä!

Virkkaaminen on hauskaa!


Lapsen tekemänsavimajan vieressä viimeisin käsityö-setti.
Kide-lanka on hauskaa: kiiltävää harakalle!



Olen virkkaillut iltaisin - samalla kun olen yrittänyt kuunnella Dan Brownin Meteoriittia äänikirjana - Kide-langasta pipon, kaulaliina ja rannekkeet. Aitoa tekokuitua olevassa Kide-langassa on ihania kultahippusia ja lanka on itsessään paksuhkoa ja painavaa.  Ikinä en kuvitellut tuollaiseen sortuvani. Mutta se on hienoa! Kimaltelevia pikku kultajyviä luonnonvalkoisessa langassa - tykkäänpä kovastikin! Lankaa oli ensin yksi, sitten kasi ja lopulta kolme kerää. Tein ensin pipon, sitten kaulaliinan ja kun siihen piti ostaa täydennystä, tein vielä rannekkeet. Ne on aika jykevät vaikka silmukoita ei ole kuin 28. Teen näitä pikku-töitä virkaten ja neuloen koko ajan - pitäisi ryhdistäytyä ja neuloa viime kesän keskeneräiset neuleen valmiiksi; kevään tultua niillekin saattaisi olla pian käyttöä!

Meteoriitti onmuuten kirjana hyvin samanoloinen kuin Dan Brownin muutkin kirjat. Ne löytyvät kirjastosta kaikki äänikirjana joten olen niitä kuunnellut. Tyyliin on jo tottunut; se ei sillä lailla enää säväytä. Lukija on myös sama kaikissa kirjoissa. Ihan ok... Olen nukahdellut kuunnellessa joten joudun aina peruuttamaan öevyä takaisinpäin kappaleen, kaksi. Nukahteluei johdu kirjasta vaan myöhäisestä kuunteluhetkestä ja sikamaisesta väsymyksestä. Mutta kun haluan tehdä jotain omaa -se tapahtuu sitten yöllä....

Neulomine on kivaa - mutta viimeisen vuoden aikana olen huomannut, että virkkaaminen on tosi hauskaa! Olisi vain enemmän kivoja ohjeita joita virkata - pitsiliinoihin ja päiväpeittoihin en vielä ainakaan ole innostunut, tosin.

Jeesus. On ristin aika.

Tänään pääsen Matteus-passion kautta pääsiäisen tunnelmaan. Se kestää yötä myöten joten pikkuinen meni kaverille yöksi. Huomenna lähdetään viettämään pääsiäistä mummilaan. Talvirenkaat rapisevat nastoineenvielä autossa - pitäisi saada kesärenkaat alle jollain keinoin... Meikäläisellä asiat ja niiden hoitaminen tuntuvat kestävän.

Terveyskeskus raastaa hermoja

Yksi lapsista on ollut jo viime viikosta flunssainen ja voimaton. Kurkku on ollut kipeä ja olo kaikin puolin surkea. Mustaviinimarjamehu, hunaja, vitamiinit ja kuuma tee eivät ole sairasta parantaneet, eivät pitkät yö- ja päiväunet. Eilen kurkku tuli valkoisen töhkän peittämäksi ja niin kipeäksi, että potilas pystyy tuskin nielemään. Mitään muuta kun nestettä tämä jo ennestään anorektisen laiha ihminen ei kurkusta alas saa. Kuumetta kahta piirua vaille 39 astetta.Näin eilen illalla ja tänä aamuna.

Soitettiin sitten terveyskeskukseen. Varattu. Soitettiin toisen, kolmannen....seitsemännen...kolmannentoista kerran. Ei vastausta, ei minkäänlaista. Nauha lupaa vastata heti kun mahdollista.

Sairaita on varmasti kotikunnassamme liian paljon - terveyskeskus ei vedä. Tekevät varmasti töitä niin kovasti, että puhelin jää soimaan itsekseen. Hoitavat sairaita, eivät pälise puhelimessa...Näin tulee ajatelleeksi, vaikkakin pienellä (?) sarkasmilla varustettuna...

Kolmisen vuotta sitten olin leikannut leipäveitsellä ison haavan sormeen ja ymmärsin, että sormi on tikattava. Soitin terveyskeskuskeen jossa ei silloinkaan puhelimeen vastattu. Otin särkylääkkeen ja kohta toisenkin ja pidin sormea korkealla verenvuotoa hillitäkseni. Jonotin puhelimessa terveyskeskuksen numeroon tovin ja toisenkin. Kukaan ei yksinkertaisesti vastannut, puhelin vain soi ja soi toisessa päässä. Ärsytti. Oli kevät ja lähdin kävelemään, samalla puhelimessa jonottaen, parin kilometrin päähän terveyskeskukseen.

Sinne päästyäni kerroin käytävällä kiukkuisena kävelevälle terveysalan ammattilaiselle, että olen jonottanut puhelimessa yli kolme tuntia. "Miksiköhän täällä ei vastata puhelimeen kun potilaat jonottavat aikoja?Kysyin. "Onko puhelin rikki tai poissa käytöstä?"

Vastaus oli kaiken kattava ja kaikesta turhasta mielistetty kliiniseksi puhdistettu: "Ei meillä täällä ole aikaa puhelimiin vastailla. On vähän muuta tekemistä" tokaisi tämä keski-ikäinen nainen ja avasi äkäisenä jonkin huoneen oven, avainnippu kalisten - ja paiskasi oven kuuluvasti takanaan kiinni: SLAM. Tuoleilla jonottavat potilaat katsoivat kysyvän hämmästyneesti toisiinsa, joku murahti jotain huonoista tavoista ja toinen vitsaili vaihdevuosista.... Stressaantunut hoitaja se siinä antoi turhautuman purkautua...

Stressaantunut potilas ei sittn ymmärrystä niin helposti saakaan. "Siinä niitä istuu kasapäin, palvelua odottamassa. Istukoon." näin kuvittelen hoitajien miettivän sairaita katsellessaan...

Nyt, tänään, on sama ja täysin sumautunut tilanne terveyskeskuksessamme. Puhelimeen ei vastata tälläkään kertaa. Lapsella on kova kuume ja kaamea olo - en voinut häntä terveysasemalle laittaa yksin istumaan tuntikausiksi noin kovassa kuumeessa. Itse en voi olla koko päivää poissa töissä näin kesken loppuvuoden kiireiden. Yksityiseen lääkäriasemaan minulla ei ole varaa, ei mitenkään. Mitäpä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä? Monen mielestä vain niellä ylpey ja istua tuolille odottamaan ja ottaa vastaan henkilöstön nuivuus ja kurja asenne. Miksi lie tilanne on mennyt tällaiseksi? Joku sanoi kerran, että ei se mikään ihme ole, jos henkilökunta on pottumaista - asiakkaat ovat usein kännisiä ja riidanhaluisia, tai muuten vain "ikäviä". Sitten kaikki huumehörhöt päälle - niitä on paljon.

Kurjaa!

Soitin sitten - häveten lievästi suhteiden käyttöä - tuttavalle jonka kautta meillä on "suora yhteys" lääkäriin jolta saa onneksi apua, yleensä. Tuttava soitti tälle lääkärille - joka vastasikin heti. Hän sattui olemaan sairaalassa. Tosin ei viran puolesta vaan itse potilaana, tiputuksessa sairauskohtauksen jälkeen. Lääkäri oli avulias omasta sairaudestaan huolimatta, pyysi apteekin farmaseuttia soittamaan hänelle sairaalavuoteeseen. Näin tapahtui ja sieltä hän sitten määräsi Vpeniä ja lactoseveniä reseptillä potilaalle - jota ei koskaan ole nähnyt mutta koska angiinan oireet olivat selvät, oli resepti varmasti oikea. Näin ainakin toivon.

Tällainen tarina sairastamisesta. Onneksi on kilttejä lääkäreitä maailmassa kuitenkin! Eikähän me taas selvitä. ja hyvä juttu, että meidän takia ei tarvinnut terveysaseman henkilökunna lisää stressaantua.