Näytetään tekstit, joissa on tunniste sote. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sote. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Terveyskeskus vie hermot. Miksi sinne on niin vaikea päästä?

Tällainen tapahtuma kävi jokunen päivä sitten meillä: Perheen teini, tuo murrosikäinen duracell-pupu joka harrastaa ja tekee kaikenlaista, kävi iltana eräänä jälleen omissa treeneissään. Hän on jo vuosia harrastanut kamppailulajeja, käy salilla melkein joka ilta treeneissä. Muutama päivä sitten oli tavallista rajummat treenit - vastustaja täräytti teiniä hampaan kohdalle huuleen niin, että sattui. Hampaalle kävi jotain - se vihloi ja tuntui, että siitä irtosi pala. Salilla kehotettiin menemään hammaslääkärille mahdollisimman pian.


Hammaslääkärille pääsyä ja ajanvarausta alkoi sitten hoitaa äiti, meikäläinen. Arvasin, että se voi olla haasteellista - potilaita on paljon, aikoja hammaslääkäreille vähän. Yksityiselle emme nyt sattuneista syistä voi mennä joten kaivoin esiin terveyskeskuksen hammashoitolan numeron. Illalla sinne ei voi soittaa edes  akuuttitapauksissa. Klo 8.00 arkipäivisin alkaa tunnin ajanvaraus-aika äkillisille tapauksille. Aloitin soittamisen heti kahdeksalta. Jonotin, jonotin, jonotin. Nauha vatkasi sanomaansa kymmeniä ja kymmeniä kertoja - kertoi, että ajanvaraus on nyt tilapäisesti ruuhkautunut ja että voisin perua ajan myös verkkosivujen kautta. 
Aika kuluu. Potilas odottaa. 

Klo 8.44 joku vastasi vihdoin puhelimeen. Sain kuulla, että kaikki tämän päivän ajat ovat jo menneet ja uusia aikoja voi varata jälleen seuraavana aamuna klo 8.00 alkaen.

Hammashoitolan ajanvaraus - jonoja loppumattomiin
Kerroin puhelimeen vastanneelle naiselle  tilanteemme ja hän totesi, että nuoren pitäisi nyt tulla mahdollisimman pian hammaslääkärille tarkistamaan tilanne, että se ei pahene. Kerroin naiselle, että olen tässä juuri sitä asiaa hoitamassa ja varaamassa tässä hänelle aikaa - siksi olen nyt puhelimessa hänen kanssaan ja olen jonottanut puhelimessa kahdeksasta saakka, odottanut, että joku vastaisi. Nainen huokasi, kertoi olevansa yksin vastaamassa puhelimeen.

"Nyt ei ole aikoja. Kaikki ajat ovat tälle päivälle jo menneet" Nainen totesi asian jonka oli jo aikaisemmin kertonut. Hän sitten kertoi, että huomenna on viimeinen päivystys-aika klo 14.30 ja se näyttää olevan vielä vapaa. Hän kehotti soittamaan seuraavana aamuna ja jos hyvä säkä käy, voisi potilaani saada juuri tuon ajan.

Apua odottamassa

Potilas on tyhmä kun ei tajua, että ajan saa vain samana päivänä soittamalla
Pyysin, että voisimme varata ajan nyt, kun aika kerran oli jo avoimena näkyvissä kalenterissa ja tarvitsemme ajan. Nainen tuskastui (tyhmyyteeni) ja totsei, että hän ei voi antaa seuraavan päivän aikoja tänään, heillä on säännöt joita on noudatettava. Aamulla jaetaan kyseisen päivän ajat, ei muita. PISTE. Huomisen ajat varataan huomenna. Hän myönsi, että soittajia on paljon ja aikoja on vaikea saada - mutta näin se nyt vaan on! Kiitin naista ja sanoin soittavani aamulla uudestaan. Mitäpä siinä muutakaan voi tehdä?

Kafkamainen tilanne - seinä vastassa joka puolella! 

Seuraava aamu koitti. Teinin hammas ei onneksi heilunut, mutta "vähän outo" se on, kuulemma. Aloin soittaa ajanvaraukseen jo ennen kahdeksaa - mutta silloin nauha tietenkin kertoi, että puhelimiin aletaan vastata kahdeksalta. Kahdeksalta oli linja sitten tietenkin taas varattu ja kuuntelin nauhan viestin kymmenet kerrat. Millä perusteella jonkun puhelu pääsee läpi, toisen taas ei, mietin jonottaessani. Aloitin kuitenkin tasan kahdeksalta ja jonotin kolme varttia - oliko joku myöhemmin aloittanut päässyt läpi, mietin.

Jonotin edellispäivän tapaan yli 40 minuuttia. Tajusin myös, että töissä kävijä ei voisi millään täällä käydäkään koska ei töissä ollessa voi jonottaa vajaata tuntia saadakseen sajan lääkärille. Siksi siellä varmaan käytetäänkin työterveyslääkäreitä! Kaikki lääkärin ajat olivat taas jo menneet onnekkaimmille kun puhelimeen vastattiin. Hermo oli siinä vaiheessa jokseenkin kirreällä, vaikka istuin kahvikupin kanssa jonottamassa keittiön pöydän ääressä lämpimässä. Sain lähes riidan aikaiseksi naisparan kanssa. Tämä oli eri nainen kuin eilen - ja hän kertoi, että "huomaan, että soitit jo eilen tästä asiasta". "Niin soitin", tunnustin hänelle. Se seikka ei kuitenkaan antanut minulle lisäpisteitä päästä lähemmäs lääkärin aikaa. Asiakaspalvelija ei ollut kovin asiakaspalveluhenkinen - se  ei tietenkään kuulu kunnalliseen terveydenhoitoon - miksi olla ystävällinen, jos ei ole pakko? No, en asiakkaana ollut itsekään ystävällinen, päinvastoin. Kireä ja ikävä kai lähinnä.

Kysyin,  miten he voivat ylläpitää tällaista Neuvostoliiton aikaista systeemiä ja pitää ihmisiä jonottamassa aikoja joita ei kuitenkaa ole? Siihen ei tietenkään tullut muuta vastausta kuin sama selitys kuin eilen: noudatamme vain sääntöjä. Kysyin, miten ikinä voin saada ajan lapselleni! Ja miten teillä voi olla tuollaiset säännöt - miten ihmisiä voi jonotuttaa linjoilla vaikka mitään ei ole tarjolla??? 

Vastauksena sain kehotuksen soittaa taas huomenna klo 8 - 9.....

Varasin lapselle sitten ajan ei-kiireellisestä hoidosta. Aika on toukokuun viimeisellä viikolla. Sinne ei ole kuin reilut kaksi kuukautta aikaa! Nainen puhelimen toisesta päästä lupasi soittaa, jos heille tulee tälle päivälle peruutusaikoja. Kiitin. Ja sain tietenkin huonon omantunnon kun olin kiihtynyt... Työtäänhän se nainen tekee! Hänellä on tuollainen työ.

Hienoa, kun Suomessa on julkinen terveydenhoito!!!
Onhan se hyvä kun meillä on tämä terveydenhoito. Aina se ei vaan toimi oikein toivotusti. Ehkä soten myötä asia auttaantuu? Tai sitten ei.

Onko meillä oikeastaan edes oikeutta odottaa, että saamme palvelua sairauden kohdatessa, automaattisesti? Kai pitäisi olla, jos maksamme veroja joilla palvelut on tarkoitus rahoittaa. Mutta se ei toimi, ainakaan täällä kotikunnassani. Ei ole koskaan toiminut muuta kuin todella pitkällä jonotusajalla lääkäreille, joilla ei joko ole kokemusta juuri ollenkaan, tai eivät puhu suomea.

Onko oikeutettua odottaa, että hoitoon pääsee heti kun sitä tarvitsee, jos hoidosta maksaa vain pari kymppiä? Yksityinen hammaslääkäri hoitaa asian heti - mutta maksu on nelinkertainen. Meillä ei ole siihen varaa.

En tiedä vastauksia. Mutta tiedän, että jos olisin töissä ja saisin siitä palkkaa, voisin hoidattaa lapseni hampaat hammaslääkärillä silloin kun hoitoa tarvitaan.

Työtä pitäisi siis olla, tämänkin takia!


sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kesäaika alkoi. Köyhyys panee miettimään syntyjä syviä.

No niin, nyt meillä on taas  kesäaika. Ikkunasta näkyy luminen kevättalven maisema, ei kesästä tietoakaan. Mutta onhan päivä jo yötä pidempi!

En kyllä mitenkään käsitä, miksi tästä omituisesta kellojen vääntelystä ei voi irrottautua - mutta näin siis vaan elellään. Melkein koko Eurooppa on mukana tässä kellojen siirtelyssä, siksi myös Suomi. Eihän tuo ehkä iso asia ole . mutta mikä järki siinä on, oikeasti?


Aamulla täällä metsässä katselimme koiran kanssa kesäaikaa. Lumi sulaa!
Maailmanmeno kiinnostaa. Mistä saisi oikeaa tietoa?
Tekisi mieli lukea lehteä, siis sanomalehteä ja asialehteä kuten Suomen Kuvalehteä. Tuollainen halu tulee aina aika ajoin - en kyllä raaski lehteä ostaa ja mietinkin, mihin sen voisi mennä lukemaan...Hmm. Kirjastoon, huomenna.

Kevään valo saa lehdet puhkeamaan
Kaikenlaista tapahtuu koko ajan ja nettiuutisten varassa elellessä saa vain otsikot ja skandaali-uutiset luettavaksi.Onhan tietenkin radio ja TV. Lukeminen on vain jotenkin... kivempi tapa. Kunnon analyysi joistain asioista tekisi hyvää, aina välillä. Niinkuin nyt, kun maailmassa tapahtuu niin paljon ja omituisen itsekkäitä johtajia tuntuu olevan joka toisessa maassa - enemmän ja vähemmän despootteja ja diktaattoreita.

Ei, en kaipaa lisää kohujuttuja Trumpista tai hänen tviittailuistaan; ne uutiset näkyvät jokaisella nettisivustolla. Mutta nyt kun maailmalla tuntuu tapahtuvan kaikenlaista outoa, huolestuttavaa ja kummallista, olisi hyvä lukea vähän taustoja ja analyyseja. Erdogan, Putin, Filippiinit, Puola, Valko-Venäjä. EU, Ranskan ja Saksan vaalit, Britit ja Hong Kongin äänestys. Merkel. Ja onhan meillä omatkin vaalit kohta - sote kyllä etoo jo sananakin. Ja puolueiden samat lauseet joka kerta; kun vaalit on ohi, kaikki jää kuitenkin ennalleen.

Kukaan ei osaa sanoa sotesta mitään järkeenkäypää. Kukaan ei ylipäätään sano mitään oikeaa ja konkreettista mitä tuleman pitää - puolueet lupaavat entistä löysemmin sitä ja tuota, haukkuvat toisiaan. Ihan kun ne eivät ottaisi näitä vaaleja ollenkaan tosissaan.

Köyhyys ja elämän näköalattomuus. Se rassaa. Paljon
Harmittaa, kun olen tällainen köyhä. Ei ole varaa  oikein mihinkään, eikä tietenkään lehtiin tai muihin huvituksiin. Mutta tietenkin olen iloinen, että meillä on vielä tämä koti, ruokaa ja saan tässä paukuttaa tietokonetta. Ei saanut mummi ja vaari aikoinaan, menneet sukupolvet! No joo - silloin ei ollut tietokoneita, mutta  radio ja televisio heillä kyllä oli, puhelinkin oli kamarin keinutuolin vieressä. Ruokaa haettiin huonoina aikoina järvestä kalana ja kellarista perunaa,puolukkaa ja juureksia, aitasta viljaa. Ei ollut paljoa mistä ottaa - tuvassa sentään oli lämmin kun  poltti kesällä omasta metsästä tehtyjä halkoja. Säästeliäästi toki, tietenkin. Lihaa syötiin vähän, viljaa ja perunaa enemmän, kaikki itse tehtiin.

Kanarisottoa. Kiitos ruuasta, olen kiitollinen
kun sitä on vielä joka päivälle riittänyt.
Itse teen ruuat toki nytkin, mutta kaupasta haen tarvikkeet. Kun raha loppuu, en hae mistään - aittaa ei ole, ei kellaria. Mutta on lämpöä huoneissa, ihan hyvä tässä on - varmasti ihan luksusta, verrattuna muutaman vuosikymmenen takaiseen elämään tässä maassa, kaltaisillani.

En ollut itse vähävarainen muutama vuosi sitten. Oli perhe ja kaikki kunnossa. Sitten kohta ei enää ollut. Pudotus on aika huima kun on ollut työssäkäyvä äiti, vierellä puoliso ja lapset, tunne, että kaikki on hienosti. Talous oli kunnossa, nätti koti ja kaikenlaista ostettiin kun tarvittiin. Käytiin lomamatkoilla, koko perhe. Sitten hävisi nopeaan tahtiin työ, puoliso, palkka, ystävät....Epätoivo tuli toivon tilalle, kun kaikki vaikutti rapisevan alas, pois.

Niin on käynyt monelle muullekin; elämä on sellaista.

Neulominen on melkein pakkomielle. Sen voisi lopettaa - tai neuloa vaikka
jotain muuta. Vaikka kevättakki, lampunvarjostin????

Putoaminen sattuu, kestää kauan siitä töyssystä selvitä. Helposti jää haikailemaan vanhaa, ikävöimään. Vaikka tietää, että se ei koskaan palaa. Joskus kaipaan niitä vanhoja, hyviä aikoja niin, että mahaan koskee. Ne vain pitää haudata jonnekin pois - exä hehkuttaa uutta onneaan ja rakkauttaan somessa ja minä hullu käyn lukemassa niitä päivityksiä!

Lehteä ei siis ole luettavaksi - mutta se ei ole iso asia! Tuli todistettua sekin tässä siis! Ilman lehtiäkin voi elää. Ja onhan kirjat olemassa!

Earth Hour, eilen.
Sammuttelin valoja
Uutta päin, uusi elämä: miten?
Luin jostain lehdestä (Kirjastossa niitä on, vaikka mitä!) muutoksesta. Siis elämänmuutoksesta ja kuinka pitää uskaltaa. Uskaltaa jättää kaikki vanha ja mennä uutta päin.

Yritän miettiä, pääni puhki mietin, miten tekisin - mitä uutta päin uskaltaisin  lähteä kulkemaan! Ottaisin teinin, kissan ja koiran ja painuisin maailmalle. Mutta miten - voi miten? Olen jo alkanut uskoa, hiljalleen, että työtä ei meikäläinen normaaliin tapaan saa. Ainakaan Suomesta. Silti pitäisi saada asiat hoidettua niin, että emme ole kodittomia ja hunningolla pian. Yritän keksiä keinon, todella yritän! Muuttoa Ruotsiin olen miettinyt - mutta eihän sinnekään voi tuosta noin vain mennä, ei kai minnekään voi.... Aivot eivät ole vielä kertoneet, miten voisi tehdä.

Kyllä se kohta tulee, valaistus, tässä asiassa. Varmasti... Vai?