Kiirastorstai. Tässä istun...

Hei sinulle, joka tulit vierailemaan täällä sivullani! Pikkuisen on nyt harmaata, sekä säässä, että muutenkin. Pilvet roikkuvat matalalla märän näköisenä - räntää satelee. otetaan hörppy kahvi- tai teemukista, kyllä se sitten taas kirkastuu hiljalleen, olo ja elo!

Huomenna on jo pitkäperjantai, kalan syöntipäivä ennen pääsiäisen hyviä juhlaruokia! Mennään mummilaan, kuulemma syödään pakastekalakeittoa, sanoi äiti. Itse en kyllä niistä vaaleista harmaaraidallisista kalapaloista tykkää - ne eivät maistu miltään! Lohikeitto tai joku muu tuore kala olisi hyvää, mutta mikä minä olen äidille sitä sanomaan? Tai itse asiassa sanoin kyllä, ja hän sen tietää entuudestaankin, että en tykkää pakastekalasta, niistä palikoista joita  kaupoista ostettiin joskus 80 -luvulla. Mutta äiti totesi, että se on hyvää. Ja pitkäperjantaina aina syödään kalaa. Niinkuin söi se kalastaja, jonka juhlaa pääsiäisenä vietetään. Liha varataan pääsiäispäiville, niinkuin pasha, mämmi ja kaikki muut herkut.

Piristys päivä, pikku-auringot

Meikäläinen on vähän siinä mielentilassa, että ei huvita kirjoitella - ei irtoa nyt mitään järkevää. Laitan tänne muutaman kuvan ja yrittelen illemmalla kirjoitella jotakin - uudella innolla.

Ajattelin leipoa tänään pullaa ja tehdä kanarisottoa - sitä ennen lueksin tuossa ja silleen... Kaupasta pitää hakea kananmunia siihen pullaan, että saadaan ne kiiltäviksi. Taikinaan ei munaa tarvita ollenkaan, se  vaan kovettaa ja kuivattaa pullan. Teen varmaan bostonkakun - se on helppo kuljettaa mukana mummilaan ja säilyy pari päivää paremmin kuin muu pulla. Rahkapiirakan voisi myös tehdä, sekin säilyy pari päivää hyvin. Pasha ja muut herkut tehdään lauantaina. lankalauantaina.

Tällaista rauhaisaa puuhastelua täällä, kuin olisin mummo ihan, köppelehdin kotona ja puuhailen keittiössä ja teen ruokaa kun koululainen tulee kotiin! Pöh.

Kasvimaailma puskee mullasta
Leskenlehtiä on jo teitten varsilla näkynyt, näin myös ison koppakuoriaisen pari päivää sitten. Muurahaisetkin ovat jo marssineet rivissä tuolla pihalla ja omenapuun rungolla. Kevään tuloahan on kiva seurata!

Nämä ovat nättejä, eikö?

Ostin loppusyksyllä joitain kukkasipuleja joita nyt odotan ylös nouseviksi. Yksi on jo kukassa - tuo kuvan pikku-krookus. Erilainen kun ne perinteiset joita  myös on puutarhassa - vanhat ovat isompia ja tummempia, mutta vielä tuloillaan. Laitoin näitä pikku-sipuleita muistaakseni puolisen tusinaa maahan syksyllä ja nuo ovat nyt kukassa. Tässä ei ole onneksi ollut myyriä joten sipulit ovat toivottavasti talvehtineet hyvin. Tänään ne ovat nupulla koska on pilvistä. Aurinko saa ne aukeamaan.

Arkea täällä meillä. Näin viikko sitten, nyt on toinen liina jo pöydällä ja sukat laatikossa.

Ruotsin värit sukissa

Neuleita, niitähän syntyy!
Puikot on suihkineet joka ilta, joskus päivälläkin kun olen neuloskellut lankoja pois pussukoista ja laatikoista. Niinkuin nuo Ruotsin väreissä olevat sukat tuossa - piti kokeilla jotain kivaa - tulikin sukat, jotka muistuttavat lähinnä jonkin jalkapallokerhon kirjavaa kaulaliinaa tai vastaavaa!  Katsotaan, huoliiko niitä kukaan jalkaansa - vai pitäisiköhän tässä varata jonain päivänä pöytäpaikka jonnekin torille ja mennä sinne myymään sukkia, lapasia ja muuta käsityötä? Kävisköhän nuo kaupaksi - pitää olla tietenkin isot määrät tavaraa, jos oikeasti meinaa tuotoksiaan myydä!

Kirjavasta silkki-angorasta oli ihan pakko saada neuloa

Silkin ja angoran sekoite, kidsilk, on Kaffe Fassettin, tuon värejä ja lankoja rakastavan brittimiehen suunnittelema väriyhdistelmä hienosta, ohuesta langasta. Impulssi -ostos, kaupan ainokainen. Mitä yhdestä kerästä voi neuloa? Kaulaliinan! Aika kirjava tulee - katsotaan, mikä on lopputulema kun koko kerä on neulottu. Lämmintä on ohut ja hienoa lanka, ohutta ja untuvaista jota ei voi painavilla metallipuikoilla neuloa, pitää olla puiset  tai muoviset puikot. Viitosilla neulon, muovisilla sukkapuikoilla joiden päiihin olet laittanut muoviesteet, että silmukat ei karkaa!

Mutta tämä ei ole nätti. Öööh... Pääsiäisruoho. Miten tää ei kasva, hei? 

Pääsiäsruoho onkin ollut oikein tapaus. Laitoin vanhalle isolle lautaselle multaa, siihen pieniä rairuohon siemeniä jo reilu viikko sitten. Mitään ei tuntunut tapahtuvan. Laitoin sitten ohranjyviä samaan multaan, vähän lisää multaa päälle.
Sitten - kun kunnallisvaalikampanjassa eräs ehdokas - keskustalainen muistaakseni - antoi pussillisen rairuohoa, laitoin niitäkin siemeniä samaan multaan, Tämä tapahtui viime lauantaina. Nämä keskustalaiset rairuohon siemenet olivat erilaisia kun ne mini-pienet jotka olin kylvänyt aikaisemmin. Kasvu on huonoa - ja itse olen varmasti maailman kärsimättömin ruohon viljelijä! Vai onko tuo pihamullaksi tarkoitettu multa tähän huonoa?

Katsotaan, tuleeko tuosta vihreä nurmikko hiljalleen vai ei!

Tulihan tätä höpinää taas pitkä pätkä. Tiivistäminen ois hyvä juttu... ;-)

Piilotyöpaikat ja kevään saapuminen mielessä

Ihana kevät on täällä!
Pari päivää sitten sateli lunta, narskui taas lumi askelten alla. Tänään paistaa aurinko ja lumet ovat melkein sulaneet, järvistä kohta jäät lähtevät. Päivät ovat valoisia ja ihanan pitkiä. Talitintit, mustarastaat ja varislinnut kuhertelevat pihapiirissä ja kyyhkysten huhuili kuuluu pitkin päivää. Lokit huutelivat aamuvarhaisella metsän reunassa - aika kaukana vesistöistä olivat.

Aamuinen metsä, nurkan takana ihan. Kuuletko tikan?

Pari päivää sitten näytti tältä

Aamulla oli maa pakkasyön jälkeen jäinen ja kuurassa, varjopaikoissa on vielä luntakin, jopa kasoittain. Metsässä ei monessa paikassa enää lunta näkynyt - linnut lauloivat jo tosi paljon. Tänä keväänä aion nauttia kevään tulosta niin paljon kuin osaan ja voin: kävelen metsässä ja peltojen laidoilla, rannoilla. Katson ja nuuhkin kuinka kasvu alkaa!

Hyönteisiä en ole vielä nähnyt, en leskenlehtiä tai sinivuokkoja. Joku oli metsässä laittanut koivuun putken josta on tarkoitus valuttaa muoviputkea pitkin mahlaa suureen ämpäriin. Aamulla oli vielä pakkasta eikä mahlaa ollut valunut ämpäriin ollenkaan. Eikö vielä ole liian varhaista moiseen? Kuuluuko mahlan ottaminen jokamiehen oikeuksiin, mietin myös. Epäilen!

Mutta tänään näin - ensin kuulin - kuinka kahteen osaan jakautunut hanhilauma lensi kovalla porinalla omaa määränpäätään kohti, sinisellä aamutaivaalla. Hieno näky! En tunne lintuja mutta hanheksi tuon vaaleamahaisen porukan tunnistin, koon ja mekkalan perusteella! Kaikkein upein näky on joutsenten tulo - se näky saa aina vedet silmiin - en oikein tiedä miksi se niin liikuttaa!

Selvää faktaa:
Miksi hakea avoimia työpaikkoja kun työpaikat ovat muualla

Missä ovat työpaikat? 80 % on piilossa, ei avoimessa haussa
Alan kohta etsiä piilotyöpaikkoja - oikein urakalla. Olen nyt hakenut niin paljon avoimia työpaikkoja, ilman minkäänlaista tulosta, että se väsyttää, kypsyttää. Mistään ei tule mitään vastakaikua, ei millään. Olen soittanut avointen paikkojen yhteyshenkilöille, saanut jutella pitkiäkin puheluita palkkaavien esimiesten kanssa ja laittanut hakemuksia kun he ovat todenneet minulla olevan tosi hyvä tausta ja osaaminen - sitten ei kuulu mitään. Ei yhtään mitään - joistakin tulee kuukausien päästä viestiä, että minua ei valittu, kiitos hakemisesta.

Maaliskuussa hain kymmeniä työpaikkoja, panostin hakemusten tekemiseen, kontaktointiin ja viilasin hakupaperin ja CV:n kuntoon. Ei silti mitään! Olo on jotenkin ihan lattea ja kuin huijattu! Tiedän, että hakemuksia tulee jopa satoja joihinkin työpaikkoihin, mutta silti sitä ihmettelee: Minkälaisia ovat ne ihme-ihmiset jotka ne paikat sitten saavat, oikeasti? Nuoria ja kauniita? Tuttavia ja sukulaisia?

Liittojen tilaisuus antoi oppia työnhakuun
No, ei auta taaskaan itku markkinoilla. Kävin eilen kuuntelemassa Akava-talossa luentoa piilotyöpaikoista ja nyt alkaa niiden oppien soveltaminen käytäntöön. Riikka Pajunen Montevistasta opasti ja oli innostava - meitä oli tosi iso joukko kuulemassa oppeja. Kuinkahan moni meistä osaa soveltaa oppeja suoraan käytäntöön ja saa paikan? Itse aion aloittaa nyt piilotyöpaikkojen ja oman unelmatyön metsästämisen, samoin kuin kaksi samaan aikaan työttömäksi jäänyttä tuttavaa joihin törmäsin tilaisuudessa - samassa keinuvassa ja kohta vuotavassa veneessä ollaan! Luvattiin pitää yhteyttä ja katsoa, josko saamme asioita eteenpäin, kukin tahollamme.

Hienoa, kun Akavan liitot yhdessä soivat mahdollisuuden tähän oppiin. Kiitos, Akava ja jäsenliitot!

Sitruunakakku ja saunan lämpö

Kevättä on jo vahvasti ilmassa - ja onhan tänään kevätpäivän seisaus. Se tulee joka vuosi yllätyksenä - jostain olen saanut päähäni, nämä neljä eri vuosittaista seisausta ennen aina uutta vuodenaikaa ovat 21. päivä mutta näin ei  siis ole... Ensi vuonna varmaan taas luulen näin; tämä oppi ei näköjään mene kallooni millään!

Ihanaa, että on valoisaa. Aamulla ja illallakin vielä. Harakat ja varikset ovat pesäntekopuuhissa jo täysillä, samoin talitintit nyhtävät kaikenlaista pehmeää pesiinsä.

Sitruuna-appelsiinikakku viikonlopun kahvihetkiin

Olo  on ollut muutaman päivän tai jonkun aikaa - oikeastaan en päivistä tiedä - nihkeä, matala ja vähän kurja. Oma vanhin lapsi sanoi, että en saa olla niin negatiivinen, pitää uskoa, että asiat onnistuvat. "Onhan monella muulla paljon huonommin asiat". Totta, totta. Meinasin pillahtaa itkuun, kun minulle noin sanottiin, vaikka tietenkin tiedän, että hän on oikeassa.

Jotenkin tuntuu, että en osaa tehdä ja katsoa asioita oikein, toisin kun olen ennen tehnyt - enkä pääse eteenpäin. Mitä pitäisi tehdä? Alkukuusta olen hakenut tosi paljon töitä, kymmeniä erilaisia paikkoja, eri vaatimuksin - mutta kaikki sellaisia, jotka pystyn hienosti tekemään. Mihinkään ei tule vastausta tai vastakaikua. MITÄ voin tehdä?

Hitsi, en halua vaan olla ja öllöttää, tehdä töitä haluan, haluan elättää itseni ja perheeni, saada jotain tehtyä, aikaiseksi. Saada palkkaa! Olla hyödyllinen ja oikeasti osa tätä yhteiskuntaa - joka työttömiä luusereina pitää. Ja sellaiseksi itseni tietenkin tunnen, luuseriksi. Nyt varsinkin, kun en saa tehtyä hakemuksia vaikka voisin niitä jälleen suoltaa vaikka kymmenen eri paikkoihin. En vaan tiedä, kannattaako työn hakeminen kun mikään ei auta. Kun on nuorempiakin työnhakijoita joille paikat menevät - niinhän ne aina tuntuvat menevän. Joihinkin on ollut liki 200 hakijaa, toisiin "vain" 50. "Emme valitettavasti tällä kertaa valinneet sinua."

Täälläkin on tullut makoiltua,
löylyteltyä kunnolla. Pellavapyyhkeellä!

Itku ei auta markkinoilla. mutta mikä auttaa? Kun pääsen taas hiukan iloisemmaksi tästä, niin sitten? Rahat on aivan loppu, miten ihmeessä tästä selvitään?

Kuka ottaisi töihin, vaikka vähäksi aikaa? Osaan tosi paljon asioita! Ei siitä kauan ole, kun minua pidettiin tosi tehokkaana ja hyvänä työntekijänä, huippu-asiantunijana!!!

Leivoin viikonloppuna kakun äidin iloksi. Hän toivoi raikkaan makuista kakkua, ei raskasta jossa on paljon voita ja muuta "paksua". Tein sitten sitruunakakun johon laitoin kokonaisen sitruunan ja appelsiinin raastetut kuoret ja kummastakin puolikkaat mehut; raikas tuli kakusta! Kiva, kun voi ilahduttaa  toista!

Saunassa on hyvä olla!

Sauna on on myös paikka, jossa on hyvä olla. En tiedä miksi, mutta olen viime aikoina palellut tosi paljon - liekö vain sen takia, kun kotona on oikeasti aika viileää - alle 20 astetta, joissain huoneissa 16 - vai siksi, että mieliala on matala ja silloin tuntuu, että on kylmä? Sitten tuleee tarve päästä lämpimään, kuin syliin sinne saunan hyväntuoksuiseen, puhtaaseen lämpöön! Yksin saunoessa makoilen lauteilla selälläni, jalat ylhäällä, venyttelen ja lepäilen, joskus nukahdankin...

Maailman meno ja oma kukkaikkuna

Kungsängslilja on Upplannin kansalliskukka.
Nämä yksilöt kukkivat keittiön ikkunalla.

Kevät on tullut etuajassa. Suomen hallitus on lopettanut työnsä - saamatta oikein mitään aikaiseksi, jollei lukuun lasketa ex-ministerreiden uusia, rahakkaampia pestejä Euroopan parempien etujen ja lokoisan elämän äärellä. Ja sitten vielä: Putin on kadonnut kymmenen päivää sitten julkisuudesta, Kreml lupaa antaa suuren tiedoksiannon pian.

Maailman meno on täynnä jännitystä, yllättäviä käänteitä ja - pelkoa.

Tässä uutisia odotellessa voi sitten käydä ulkona katsomassa kevään etenemistä. Paikka paikoin on lunta veilä kinoksittain, toisaalla taas tuntuu, että voikukat ja kevään ensi kukat alkavat kasvaa, linnut rakentavat pesiä ja jänikset ja rusakot juoksevat kiimaisina peltojen reunuksilla.



Kevät ikkunalaudalla: StPaulia puhkesi kukkaan!

Kevät on täällä, sen näyttää jo aamulla aikaisemmin ja aikasemmin tuleva valokin. Kesä tulee, tapahtuipa maailmalla mitä hyvänsä. Ja niin siellä tapahtuukin. Joskus toivoisin, että ei tarvitsisi tietää kaikista niistä ikävistä asioista, joita maailmalla tapahtuu. Ei niille itse voi kuitenkaan mitään. Silti on aina kuitenkin seurattava uutisia, luettava lehtiä ja seurattava netin kautta, mitä maailmalla tapahtuu.

Koira nuuhkii kadulla innokkaana kaikki mahdolliset kivenkolot ja ruohontupsut. Sille elämän ihanuus on juoksu vapaana metsässä, toisten koirien pissamerkkien haistelu ja omien merkkien teko.

Tulppaanien kituliasta versomista.
Silti paremmin kasvaa
kuin Suomen talous

Itselle on normaali elämä tavallisen hyvä asia - jotenkin sitä vain kuvittelee, että kun kuulee Putinin kadonneen, että se jollain lailla vaikuttaa omaan elämään. Eipä se taida vaikuttaa. Silti tulee miettineeksi, mitä miehelle on tapahtunut kun ei ilmaannu esiin vaikka puoli maailmaa häntä huhuilee. Kai hän jonkun elonmerkin antaisi, vaikka olisikin "lukemassa dokumentteja" kun tietää ihmisten huolen. Tai jos olisi sairaana, mutta ei kovin vakavasti. Vai onko leikattu ja täytyy saada kunto sellaiseksi, että sitä ei huomaa?
Hänelle on syntynyt tytär Sveitsissä, se on jo varmistettu ja kerrottu,  mutta tuore isä ei ole sveitsiläisessä sairaalassa käynyt. Liekö Venäjällä tapahtunut vallankaappaus joka uutisoidaan pian, kun saadaan kokonaisuus mietittyä ja millä lailla asia tiedotetaan, että suuri kansakunta pysyy rauhallisena.

Eiköhän asia tule esiin jollakin tavalla, pikipuolin. Nykymaailmassa ei voi asioita piilottaa enää samalla lailla kuin aikaisempina vuosikymmeninä ja -satoina. Piiloon ei pääse, ainakaan pitkäksi aikaa. Toisaalta, jos mies on nirhattu niinkuin aikoinaan tapahtui kunikaille ja tsaareille hoveissa, tulee sekin jollakin tapaa esiin. Jossain vaiheessa. Odotellaan!



Tarvitsemme kotikutoisen, kuotetttavan tekijän joka uskaltaa ottaa vastuun.
Onko Suomessa sellaisia enää, vastuunkantajia? Sellaisia, jotka eivät halua paeta
isoihin virkoihin ja jättää Suomen heti kun tilaisuus suodaan?

Suomen polittinen ja taloudellinen tilanne sitten puolestaan.... Voi pieksut, mikä sotku. Kukaan ei ennen vaaleja uskalla sanoa, mitä tekisi, jos olisi vallassa - silloin ei kukaan äänestäisi. Maa on menossa kohti todella huonoja aikoja, päättäjät eivät uskalla tehdä mitään koska pelkäävät omien etujensa menettämistä. Pelkureitako ovat? Työtön etunsa menettänyt kansalainen tässä kyselee - ja ihmettelee, eikö joku ihan oikeasti halua ja voi ottaa nyt vastuuta ja laittaa asiat kuntoon, maksoi mitä maksoi? No ei kai sitten...

Suomi on matkalla kohti Kreikan kohtaloa, sanoi joku. Otetaan velkaa, myydään valtion omaisuutta ja käytetään velka iloisesti kulutukseen. Aivan kuin ne asuntolainan pankista saaneet, jotka saavat nyt vuoden lyhennysvapaan, että voivat kuluttaa ja saada tällä tavoin maan nousuun! Hah. Velkahan täytyy sitten myöhemmin kuitenkin maksaa takaisin. Pankin hieno puhallus saada lisää rahoja - tähän koukkuun tarttui moni lainan kanssa kamppaileva.

Olisihan se kiva jättää lyhennykset maksamatta, matkustaa mukavalle lomalle etelään ja ostaa jotakin kivaa kotiin, tietenkin. Tai vaikka teettää kylppäriremppa... No, sekin maksaa paljon.

Onhan minullakin pankkilainaa, ihan liikaa omiin varoihin nähden. Yritän vain hissukseen maksella niitä pois, että ei menisi asunto alta... Työtön tuskin moista lyhennysvapaata saisikaan. Miksi saisi?

Kevät, kaunis ja kaivattu - vaan petollinen

Aurinko paistaa, kimalaiset pörräävät kukissa ja kukkivissa puissa. maailma tuksuu!

Kevään tilo tuo usein ikäviä uutisia. Kaunis, elämää kihisevä aika saa ihmissä aikaan myös muuta kuin ihanaa ja nautittavaa hehkutusta.

Voikukka - kesäisen ihana ja tuoksuva

Viime yönä oli taas nuori mies aseen kanssa liikkeellä. Kaksi 18-vuotiasta nuorta on tähän mennessä kuollut kun maastopukuun pukeutunut mies kiipesi ammuskelemaan talon katolle Hyvinkäällä. Seitsemän on loukkaantunut, nuori poliisiharjoittelija hengenvaarallisesti. Viime kevään kaamea lahtaus Oslon lähistllö Utöyan saarella tuli mieleen monella - sekin keväällä tehty. Suomessa - niinkuin ehkä muuallakin - on ollut paljon päättömiä tappojuttuja. Miksi, mikä saa yleensä syrjään vetäytyvän nuoren miehen "kunnostautuvan" muita murhaamalla?

Toisaalta - ihmisten suurinta huvia nykyään on kaikenlaisten murhamysteerien ja aina vain raaistuvien murha-juttujen ja poliisisarjojen seuraaminen televisiossa, kirjoissa, peleissä... Kuolema ja murhaaminen on muotia... Sitten kun sitä tapahtuu oikeassa elämässä, lehdet ja televisio elävät ja hengittävät asiaa ja hehkuttavat jokaista yksityiskohtaa kiihkeän antaumukselliseti - innokkaana ja jokaisen pienenkin kommentin esille laittaen. Lehtimies, journalisti tuntuu saavan elämänsä kicksin raportidessaan toisten murheella ja tragedialla. Ällöttää ja inhottaa tuollainen - moralisoidaan ja nautitaan asian uutisoinnilla loppumattomasti.

-----
Oma kissa on murhamies vailla vertaa. Viime yönä kolli metsästi taas nuoren rusakon - ei ihan pientä mutta ei se aikuinenkaan ole. Harmittaa, paljon. Mutta mitä tehdä 11-vuotiaalle kollille joka on tottunut olemaan yöt ulkona; sillä on reviirinsä ja sitä se hoitaa lajityypillisellä tavallaan - ja on ylpeä siitä, että hankkii ruokaa itse. Ja nyt en sille anna ruokaa ennekuin se on syönyt pupunsa pensaan alta - ja näinhän se tekeekin. Pikkukissa yrittää karata ovista ja ikkunoista - olen sitä ulkouluttanut kuin koiraa, samoin ovat lapset tehneet. Pari kertaa se on onnistunut livahtamaan - onneksi on tullut elävänä kotiin. Olisi kamalaa jos se jäisi auton alle!


Ote ei ole siro ja kukatkin miten sattuu kimpussa mutta orvokit ja kielot metsäpolun varrella ihania

Yritän käydä kävelyllä, lenkillä, pyöräilemässä joka päivä. Ihan joka päivä se ei ole onnistunut kun olen hakeutunut niin moniin koulutuksiin viime viikkoina, mutta tänään olin pariin kertaan ulkona nauttimassa ihanasta kevätsäästä. Keräsin kimpun kieloja, haistelin kielojen lisäksi tuomien ihanasta tuoksusta, kevät-kesän valtavan vahvoja tuoksuja on ilma tulvillaan. Nautin linnuista, väreistä ja hevosen hirnunnasta... Ihanaa, todella. Voikukkien kukinta on huipussaan - keltainen loistaa joka paikassa.

Kekimmäinen lapsi istuu huoneessaan ja riitelee puhelimessa kumppaninsa kanssa. He ovat seurustelleet vajaat pari vuotta - välillä tulee kiistojamutta nyt kuulostaa aika kurjalta...

Kisua eivät uudet sukat kiinnosta, ulos haluaa hän!

Oma mieli on sekaisin vielä - ja varmasti vielä jonkin aikaa - lähisukulasiten kuolemista. Tänne aloitetut kirjoitukset hautajaisista ovat vieläkin kesken - en saa niitä kirjoitettua; ajattelin, että auttaisi jos kirjoittaisin mutta en ole osannut sitä tehdä. Sitten on työttömyyteen ja irtisanomiseen liittyvät möykyt sisällä; ne tuntuvat kamalilta ja niitä osaan käsitellä vain pieni pala kerrallaan. Käyn koulutuksissa, infotilaisuuksissa, juttelemasas jopa työterveyshoitajan kanssa... Jotenkin pitää purkaa asiaa mielessä, samalla kun haen töitä. Mihinkään haastatteluihin en enää ole päässyt, sen sijaan olen saanut kirjeitä joissa kiitetään kiinnostuksesta ja kerrotaan, että paikkaa haki 178 henkilöä....

Iltaisin olen väsynyt kuin tosi raskaiden työpäivien jälkeen, tai vieläkin enemmän. Oikeita töitä on enää tunti-pari päivässä, muutoin keskityn opiskelemaan työlnhakua, uusia taitoja - ja hakemaan töitä.

Lemmikki. Vergiss-mein-nicht. Förgät-mig-ej. 
Forget-me-not 

Itse yritän "keskustella itseni kanssa" ja ymmärtää, oikeasti, että elämästä on syytä nauttia sellaisena kun se päivittäin eteen avautuu. Unelmointi on tietenkin hyvä asia ja aivan sallittua mutta oikea elämä omalla kohdalla on luultavasti sellaista, että se muuttuu yhä pienemmäksi ja yksinäisemmäksi kun lapset muuttavat hiljalleen pois, äiti toivoo pois lähtöä ja ja sisarukset ovat omissa elämissään eikä heihin varmasti enää ilkeä yhteyttä pitää kovinkaan ahkeraan; olen huomannut, että puolisot eivät suhtaudu kovin iloisesti sisaruksiin jotka häiritsevät liikaa - en halua tulla sellaiseksi sukulaiseksi joka saa ärtyneitä ja kiusaantuneita selityksiä miksi nyt ei oikein voi puhua, "soitellaan." Kutsut "tulkaa joskus käymään" ovat onneksi jo hiipuneet - eiväthän sellaiset mitään merkitse. Ollaan joskus äidin kanssa mietitty, mitä tämän lauseen ahkera käyttäjä tuumaisi, jos joku kaunis päivä ihan oikeasti mentäisiin heille, soitettaisiin ovikelloa ja sanottaisiin, että hei, nyt olemme tässä!

Kun suhtautuu elämässä yksinoloon ja elämään niin, että näin on hyvä kuin on, pääsee ilman isompia kitkoja eteenpäin omalla polullaan. Ei voi laittaa toivoa siihen, että jostain tulee ihminen tai "joku" joka saa oman elämän kivemmaksi! On totuttava siihen, että rahaa ei ole paljon, ystäviä ei ole ja tuttuja saa käymällä kerhoissa ym harrastuksissa. Nauttia voi silti elämän kivoista asioista - luonnosta ja kirjoista, musiikista ja siitä, että saa olla osa elämänvirtaa, saa olla terve ja selviää omin avuin. Kiitos, thank you, Merci, tack så mycket. Danke schön.

Siivottavaa riittää

Eilen oli keskimmäisen lapsen koulun päättäjäiset. Oikein mukava tilaisuus - lapsi sai stipendin ja hänen töitään katsoessa huomasin hänen kehittyneen paljon tämän kouluvuoden aikana - sen toki olen muutoinkin huomannut. Sai olla lapsestaan ylpeä! Upeaa.

Lapset ovat upeita, kaikki kolme. Siitä olen onnellinen  ja heistä todella ylpeä. Toivottavasti he kaikki saavat hyvät elämät, sopivassa suhteessa elämän hyviä ja raskaitakin kokemuksia.

Viimeiset villasukat - ennen kesää

Euroviisut ovat meneillään. Pakko sanoa, että en jaksa kamalasti kiinnostua vaikka spektaakkeli on iso asia Azerbaidzanille - iso poliittinen juttu tälle maalle.

Olen tänään  lopetellut keskeneräisiä käsitöitä ja sain viimeisen villasukkaparin valmiiksi hetki sitten.

Nyt yritän pysytellä sukan kutomisesta erossa ainakin muutaman kuukauden. Voihan sitä neuloa muutakiin - esimerkiksi kesäisen puuvillaneuleen!

Elämää, urpuja, kuolemaa

Urvut tuulessa

Kevät menee eteenpäin - koivujen valtavat urvut ovat värjäännet koivikot kaukaa katsottuna oranssinpuneratavan ruskeiksi. Kohta hento vihreä jo sitten vaihtuukin hiirenkorvien kasvamisen myötä helenvihreästä tosivihreäksi.

Tänä vuonna on koivuissa kuulemma ollut enemmän urpuja kuin vuosikymmeniin. Luonto on vielä keskeneräisen oloinen - muuttolintuja on jo paljon mutta monet puut ovat vielä aivan paljaita, jossain on vielä luntakin. Tuntuu, että vielä ehtii seurata kevään tuloa mukavasti - vaikka aika keväällä humataakin paljaasta täyteen vehreyteen tosi nopeasti. 

Viikko on mennyt nopeasti. Yritän sopeutua muuttuneeseen elämäntilanteeseen - vaikkakin koko ajan töitä katsellen ja hakemuksia lähetellen. Nyt on tullut mieleen jo tunne, että hakemukset uppoavat tyhjään, mustaan aukkoon. Kun hakemus on lähetetty, ei kuulu mitään takaisin. Kuinka paljon pitäisi soitella perään? Ja jos soittelee, mitä järkevää voisi kysyä ettei vaikuta ihan hölmöltä - hakemusteksteissä kun on yleensä kerrottu valtavan pitkä lista vaadittavia ominaisuuksia, kokemusta ja taitoja. Suurin osa etsii superihmisiä; tätä asiaa voisi varmasti kysellä hiukan "Oletteko ihan tosissanne, etsikktekö tosiaan ihmistä joka osaa kaikki vaadittavat asiat ja taidot? Vai kelpaisiko tällainen normaali ihminen pitkällä kokemuksella?"

Sitten voisi kysellä, kelpaako jo keski-ikään yltänyt ihminen, nainen! Jos nyt moista ilkeää alkaa kyselemään - ehkä ei kannata herättää nukuvaa karhua; huomaavat, että onpa siinä vanha nainen....


Rentukka märässä maailmassaan

Kävin viime viikolla kuuntelemassa työnhakukonsulttia joka oli kutsuttu puhumaan meille työmme menettäville. Hän kehotti miettimään tarkkaan mitä hakee ja kuinka tekstin muotoilee. Kehotti myös miettimään muita mahdollisuuksia varsinaisen palkkatyön tilalle; jo neljä-viisikymppisen voi olla melkoisen vaikea löytää työpaikkaa joten muutakin ansiomahdollisuuksia pitäisi kartoittaa. Itselleni oman yrityksen perustaminen ei tunnu ollenkaan houkuttelevalta - ensin menee rahaa paljon yrityksen perustamiseen ja kaiken juridisen selvittämiseen ja tekemiseen, sitten pitäisi olla tuote tai palvelu jota myydä ja sitten lopulta hankkia asiakkaat. Missään näissä minulla ei ole mitään järjestettynä joten yrittäjyys, ainakin yksin, saanee jäädä!!!

Kevään merkkejä

Oma oloni on kaiken kaikkiaan hyvin nuhjuinen ja höhlä - vaikka kevät on kaunis ja luonto herää.... Mietin kuolemaa, kuolleita ja poisnukkuneita läheisiä ja kun siinä sitten samalla yritän kirjoitella hakemuspapereita, ei se oikein suju... Saan toki tekstiä kirjoitettua mutta kun tiedän, että oma itsensä ja ammattitaitonsa pitää osata myydä niin, että henkilö joka selaa pikakelauksella läpi vaikkapa sata hakemusta, hän pysähtyy juuri minun  hakemukseeni ja toteaa "TÄMÄ ON HYVÄ: kutsutaan haastatteluun" tuntuu ettei ole voimia sen tekemiseen juuri nyt.

Haluaisin oikeastaan levätä ja saada hautajaisasiat mielestä, elämän jotenkin  edes jonkinlaiseen tasapainoon.

Lueskelin vajaa kolme viikkoa sitten kuolleen sukulaiseni kanssa käymää tekstiviestikeskustelua - ja hänen poismenonsa tuntuu yhä aivan käsittämättömältä. Hän eli vielä kolme viikkoa sitten! Olisinpa ollut vielä häneen yhteydessä - vaikka neljä viikkoa sitten, soittanut.... En tiedä miksi se nyt tulee mieleen; miksi olisi hyvä tietää, että juttelimme vain hetki ennen hänen poismenoaan. Meillä oli hyvät välit ja lapsemme ovat hyviä ystävyksiä. Pidimme yhteyttä kerran-pari kuukaudessa. Viime aikoina hiukan enemmän.

Yhtä lailla hän olisi poissa ja minä täällä vaikka olisimmekin jutelleet. Sama tädin kanssa. Olin hänen huoneessaan jokunen päivä ennen hänen poismenoaan - hän nukkui huoneessa syvään hengittäen kun olin siellä. Televisio oli päällä, huoneessa oli rauhallista. En raaskinut herättää häntä.

Hänet haudataan ensi viikonloppuna. Olen luvannut hoitaa kukat ja lukea raamatunlauseen hautajaisissa. Keskimmäinen lapsi soittaa siellä.

"Aika kuluu mietiskellessä, lukiessa, pienessä kotipuuhassa, radiota kuunnellen." Noin serkku kirjoitti viimeisessä viestissään minulle. Toivotteli taas hyviä vointeja, kiitteli viesteistäni. Hän myös kertoi: "Saan vielä pitkään sytostaatteja ja elimistö taistelee sairautta vastaan. Olen silti tällä hetkellä aika hyvässä kunnossa enkä ole ihan masentunutkaan." Loppuun asti hän toivoi ja uskoi parantuvansa ja menevänsä syksyllä töihin, kesällä mökille.

Taivaan sini ja
valkeat pilvet

Viestit ovat vielä puhelimessani, ne tuntuvat eläviltä ja kuin hetki sitten lähetetyiltä. Kuulen hänen äänensä, näen hänet silmieni edessä sellaisena kun hän oli, on aina ollut - tummatukkainen ja hiukan ujonoloinen silti iloinen ja seurallinen ihminen. Lapsena hänellä oli pitkät letit joita kadehdin! Ruskeat silmät katsoivat tarkaan, aina hän kehui asua ja väriä joka oli päällä. Hän kattoi pöydän kauniiksi ja laittoi kauniit kahvikupit, servetit kupin reunaan ja kaapista löytyi aina jotain hyvää ja omatekoista kahvin kanssa nautittavaksi. Ruuanlaitto oli hänelle hyvin mieluista, ruokakutsujen järjestäminen oli hänen "juttunsa". Uuden vuoden ja pääsiäisen ruokakutsut olivat mieluisia tapaamisia - lapset peuhasivat ja aikuiset juttelivat, välillä syötiin ja jossain vaiheessa lapset soittivat viulua. Puhuttiin paljon menneistä sukupolvista, isistä ja isoisistä.

Nyt on kaksi meistä päässyt tiensä päähän. Ovatko he nyt jossain missä kaikki lopulta tapaavat? Mihin menivät - näkevätkö meidät sieltä?

Huh. Tästä miettimisestä pitää päästä irti! Tulee ihan pöpiksi jos yrittää ymmärtää sellaista jota ei pysty mitenkään ymmärtämään. Kun kuolema vierailee lähellä usein, kun ikää kertyy - moni tukeutuu uskontoon ja sen tuomaan lohtuun entistä enemmän. Ymmärrän sen hyvin - uskon tuomaan turvallisuuteen on hyvä kääriytyä; siitä tulee tunne, että tapaamme vielä ja että kuolema ei ole pelottava.

Jumalan kämmenellä
ei pelkää lintunen,
Jumalan kämmenellä
ei pelkää ihminen.
Kaikille tilaa riittää,
kaikille paikkoja on.
Jumalan kämmenellä
ei kukaan ole turvaton.

Eihän kuolema minua pelota. Se tekee vain surulliseksi kun sinne menevät he joiden vielä toivoisi täällä olevan. Läheisten ja rakkaiden, tuttujen ja kaikkien heidän jotka tuntee - heidän kuolemansa pelottaa koska yksin ei halua jäädä tänne. Tulee ontto ja tyhjä olo. Olisi ollut niin mukava jatkaa yhteisiä asioita, tekemistä, puhumista ja juttelemista. Ja lapsi olisi saanut pitää äitinsä, tuttavat ja sukulaiset läheisensä... Se lienee itsekäs toive - eihän elämä mene omien toiveiden mukaan.

Kävelyllä, ajelulla - takkuiset ajatukset selviksi



Ihana mäntymetsän pörröpää. Kukka suojautuu kylmää vastaan pehmeällä nukalla

 Eilen illalla tuttava kertoi kaverinsa vaimosta joka oli "seonnut" kirjaimellisesti vähän aikaa sitten. Oli saanut "kohtauksen ja hyppinyt seinille" ja mies oli vienyt hänet sairaalaan. Vaimo on saanut nyt rauhoittavia lääkkeitä ja on nyt "vähän kummallinen" mutta kotona miehensä kanssa, ei sairaalassa.

Liikenteessä näkee hauskojakin autoja!

Miksi näin oli käynyt? Olen tavannut kyseisen perheen joskus monta vuotta sitten ja ikäiseni nainen oli silloin kovin iloinen ja reipas - niinkuin koko perhe, olivat silloin lähdössä laivalla Tukholmaan jossa osin asuvatkin.

Perheen teini-ikäinen poika joutui kolmisen vuotta sitten pahaan rinneonnettomuuteen lasketellessaan - kaatui ja vammautui sekä ruumiillisesti että henkisesti eikä tule koskaan toipumaan ennalleen. Pojasta piti tulle pienen perheyrityksen osakas ja jatkaja mutta onnettomuus muutti hetkessä kaiken. Puolisot hoitavat nyt - kuten aina ennenkin - yritystä yhdessä. Stressi on kuulemma valtava - velkaa on paljon. Vaimo hoitaa firman raha-asiat ja nyt hänellä pimahti pää, vuosien stressin jälkeen, vaikeuksien keskellä.

Pähkinäpensas. Kaunis keväällä

Luulen, että kaveri kertoi tämän minulle koska pelkää minulle käyvän samoin. Lapsi oli kertonut hänelle aikaisemmin minun joutuneen irtisanotuksei - minulle mies ei tästä itse sanonut mitään. Ei myöskään kuolemantapauksista joista tietää, ja hautajaisjärjestelyistä joita olin viikonloppuna juttelemassa. Mahdollista pimahtaminen onkin; yritän tietenkin purkaa pään sisäistä painetta jotenkin ja elää niin, että en sairastu; lasten takia jos ei muuten. Ja äidin. Ajatukset vaan eivät halua irrota irtisanomisesta, uuden työn hankkimisen vaikeuksista, ja tulevasta elämästä joka on niin epävarma, että henkeä salpaa. Sitten mietin sukulaisia kylmissä ruumiskaapeissaan sairaalan kellarisas - ovatko he samassa paikassa toisiaan lähellä sairaalan alakerrassa kuten olivat elämänsä toisiaan lähellä - välillä kinastellen ja riidellen, yleensä ihan hyvissä väleissä. Nyt molemmat ovat poissa - mutta silti enemmän kuin koskaan meidän vielä elävien ajatuksissa.

Täti tulee huomenna hautausurakoitsijan autolla kirkon siunauskappeliin. Kirkon kellot soivat, viimeinen matka kirkkomaalle alkaa hiljalleen. Siihen kodin kulmille, hautaan jonka äärellä hän on usein omia vanhempiaan ja sisaruksiaan, sukulaisiaan käynyt muistamassa.

Kuoleman käsittämättömyyttä mietin - ja asia palaa mieleen miettimättäkin - paljon. Missä he ovat, ne ihmiset joiden kanssa ihan vasta hetki sitten juteltiin arkisista asioista, juotiin kahvia pöydän ääressä. Vieläkö se kahvipaketti on jääkaapissa jonka sinne viimeksi laitoin kun keitin meille kahvia ja tiskasin kupit sen jälkeen?

Alttarin äärellä

Se, että ei käsitä, ei voi ymmärtää mihin tämä mieli menee, ajatukset ja kaikki se tieto ja kokemus jotka elämässä kerää - se on vain niin ihmeellistä....Aika; se aika joka on nyt mutta jo nyt pois - tulee hulluksi jos miettii.... Kun ei kuitenkaan vastausta ole, ei tule. Ei voi ymmärtää.....

Käyn kävelyllä. Käyn ajelemassa. Metsässä kuljen ja katson kuinka kevät etenee. Silitän kissaa joka on suloinen, kuin se ymmärtäisi minkälaisten asioiden kanssa ajatukset painivat. Se katsoo suoraan silmiin, siristää silmiään. Kehrää, puskee päällää.

Kissan silittäminen parantaa mieltä

Kävin äidin kanssa kahdella kävelyllä, autoajelulla viikonloppuna. Tein hiukan puutarhahommia, haravoin ja puhdistin pois kuivia syysastereita ja muita syksyllä lumien alle jääneitä talven törröttäjiä ja oksia. Hommaa olisi paljon - pitäisi mennä maalle ihan vain aamulla eväiden kanssa ja tehdä päivä töitä, sitten mennä saunan kautta kotiin nukkumaan...

Puutarhassa on kevään tullen paljon töitä. Jos olisi aikaa haravoinnille, mullan tonkimiselle, tuntuisi saavansa aikaan jotain hyödyllistä. Kotipihalta oli naapuri kiskonut kaikki minun kolme vuotta sitten istuttamani kuusen taimet, kaikki kuusi kappaletta, juutineen pois. En ymmärrä miksi hän minua niin inhoaa - nyt on melkein joka viikonloppu jotakin otettu pihalta ppois kun olen pois kotoa. Yritän olla provosoitumatta, völittämättä. Mitä se auttaa - naapuri joko kieltää tekemisensä tai sitten sanoo, että hänellä "taloyhtiön hallituksen jäsenenä on oikeus ja velvollisuus ajatella taloyhtiön parasta ja se, että se sinusta Janika tuntuu vaikealta, on ymmärrettävää. Mutta elämään kuuluu vaikeita asioita. Pienet puut kasvavat isoiksi ja tuhoavat talon."


Jouluruusu kukki jo lumen alla

Kevät etenee ja luonto on valtavan kaunis. Sinivuokkoja, valkovuokkoja, kangasvuokkoja... Puutarhassa iso rypäs jouluruusuja - paljastui lumen alta jossa kukinta oli jo alkanut. Krookuksia, leskenlehtiä - puut ja pensaat täynnä lintujen konsertointia. Tikka hakkaa puuta, sarjatulena. Luonto herää vaikka elämä lähellä, ympärillä sammuu...

Äiti kertoi veljen perheeseen sairaudesta; maksasyöpä on todettu lasten isoäidissä. "Ei kahta ilman kolmatta." Itse olin laskenut oman irtisanomisen kolmanneksi - mutta se ei riittänytkään.

Kahviloista, kukista ja käsitöistä

Missä kimalainen - tulkaa jo, pörröturkit!

Elämässä on miljoona tsiljoonaa ihanaa asiaa - jos vain huomaa katsoa. Jollei huomaa kevään ihania asioita on sokea, ilman haju- ja kuuloaistia ja pahasti masentunut!

Kevät on aina ihanaa aikaa - tuoksuvaa vaikka aina välillä pakokaasuista ja katupölyistä mutta myös kasvavalle maalle tuoksuvaa aikaa josta voisi NYT nauttia jos vain asennoituisi asiaan oikein! Yritetään siis.

Eilen näin sairaalan ulkopuolella olevassa korkeassa männyssä - hienossa honkapuussa - istumassa haukan jonka lajimääritys ei itselleni onnistu. Sisko olisi tiennyt, minä en. Pienehkö. Siinä se istuin, aika pienipäinen ja ruskean harmahtava yksilö. Huusi kiljuvalla äänellä, sitten kuului naksahtelua... Hmm. Heilutti pyrstöä ääntelyn tahtiin.
Kiva katsella sitä oli! Sairaalassa oli surullisempaa sisällä - vaikka tädillä onkin hiukan paremmin nyt kuin vielä pari viikkoa sitten. Ei erityisen hyvin kuitenkaan - riippuu miten asiaa katsoo, toki. Häntä hoidetaan, hän saa ruuan ja lääkkeet, hoivan ja unen. Ei valita - on itsekin ollut hoitoalalla joten tietää miten homma menee - jos niin ajattelee.

Lintu oli joka tapauksessa hieno.

Vanha taulu kahvittelijoiden ilona

Pihalla kävi kaksi rusakkoa. Jompikumpi niistä pureksi  yhden pikkumättään keltaisia krookuksia matalaksi. Harmittaako? No, ei oikeastaan. Aika hauska juttu, tavallaan. Krookuksia on kyllä paljon muutenkin - laitoin kasapäin sipuleita syksyllä maahan ja nyt ne kukoistavat, ovat tosi isoja väriläikkiä rusehtavan harmaassa maassa, oksien vieressä. Ihania!

Linnut laulavat jo valtavasti - peiposta västäräkkiin on jo nähty. Erilaisia rastaita samoin kuin lokkeja, kaiken sorttisia varislintuja ja vaikka mitä kauniisti laulavia pikkulintuja.

On siis kaunista - kevään tulo on mahtavaa! Jävessä on veilä jääpinta mutta ei enää kauan.

Kahvilat ovat kivoja paikkoja! Niihin ei tule meikäläisen kamalan usein mentyä - yksin ei viitsi ja kun ne rahatkin ovat aina loppu. Äidin ja joskus lastenkin kanssa käymme silloin tällöin. Viikonloppuna kävin äidin kanssa vanhassa tutussa kahvilassa - kiva siellä on aina katsella ympärilllen ja miettiä miksi mitäkin on seinille laitettu. Välillä ratkaisut ovat kivoja - joskus uskomattoman hölmöjä! Jos kerää vanhoja esineitä, tekstiilejä ja tavaroita, olisi hyvä osata ne laittaa osaksi sisustusta tyylikkäästi - ei vain tunkea paikkoja täyteen tavaraa sillä periaatteella, että ne ovat vanhoja ja kivoja!
Tyylitaju on asia jota ei monella ole ollenkaan! Hyvä tyyli taas saa hyrisemään ilosta - ihastelemaan kaunista lopputulosta ja hienoa henkeä!

Kahvilan nurkkaus. Kuin 30- tai 40-luvun kodista

Villainen ranneke ja sukan varsi.
Tulipa kilkuteltua sellaiset tuossa.

Käsityö. Niin - siinä asia josta ei voi sanoa mitään oikeastaan. Kun johonkin hurahtaa, on ihan villiintynyt olo - langat ja värit; ne ovat itselleni huumetta ja magneetti jonka vetoa en osaa enkä halua vastustaa.... Lankaa, lankaa, lankaa: AAAHHH..... Värejä, lisää värejä: antakaa minulle lisää näitä, ja vielä!!! Olen hullu! Ostin taas kaksi pikkukerää lauantaina. Punaisen sävyjä tällä kertaa....

Rannekkeita, lapasia ja sukkia, pantoja ja pipoja. Niitä voi tehdä jollei mitään isompaa halua väsätä.

Lopulta täytyy kertoa, että olen hiljalleen päässyt eroon karkin syönnistä. Tummaa suklaata tulee syötyä kuitenkin - löysin S-marketista hyvää hunaja-manteli-maustettua tummaa suklaata. Vähän Tobleronen tapaista - edullisempaa tietenkin. Suosittelen. On hyvää! Kuva vieressä!

Kevättä kohti pystypäin

Kaneliomenan oksa kukkii maljakossa

Katsoin kuinka varis söi lunta omakotitalon takapihalla iltapäivällä. Mustarastas soittteli huiluaan korkealla koivun latvassa.

Kävelin kauas ja pois, katsoin taivaanrannan kirkkaan oranssia ja punaisen kirjavaa auringonlaskua - kuin tulessa.

Lumi sulaa kohisten - mutta yöllä on taas pakkasta ja alkuviikolla sataa lisää lunta.

Vanha, vuosikymmenten takainen ystävä soitteli ja pyysi tapaamista, oluselle mentäisiin. Kerroin työtilanteesta - sovittiin, että ollaan yhteydessä viikolla. "Hyvin sinulle käy, varmasti" vakuutteli.

Uutisissa puhutaan Norjan Breivikistä joka murhasi kesällä 77 ihmistä. Ja puhutaan Helsingin keskustan perjantaisesta perhesurmasta - isä murhasi kaksi- ja nelivuotiaaat tyttärensä, vaimonsa ja lopulta ajoi tahallaan kolarin rekan kanssa ja kuoli siinä. Perhesurmia on on ollut paljon viime vuosina Suomessa. Useimmiten mies/isä surmaa lapsensa ja vaimonsa... En voi, en pysty ymmärtämään tuollaista. En haluakaan.

Kävelin vanhan saunan ohi. Kivijalan vieressä istui rusakko
joka katosi omenapuiden taa

Luin pitkähkön jutun Kiinan vallasta maailmassa. Kiina käytännössä rahoittaa maailmantaloutta USA:sta Eurooppaan, Afrikkaan - kiinalaisilta pyydetään avustusta siihen ja tuohon maailmantalouden kriisikohtaa. Luin, että kuten narkomaani tarvitsee huumeruiskeensa, niin tarvitsee USA säännöllisen raharuiskeensa Kiinasta, olipa se kuinka häpeällistä ja kiusallista hyvänsä... Ilman sitä se ei pysy enää jaloillaan.

Jo vuosia, pari vuosikymmentä on maailman taloutta siirretty "edulliseen" Kiinaan ja kohta sillä on kaikki valttikortit käsissään - halpoihin tuotantohintoihin ihastuneet yritysjohtajat ovat siirtäneet valmistuksen, tutkimuksen, kaiken telemisen ja osaamisen Kiinaan. Kohta on paha itkeä kun omissa maissa ei enää osata eikä pystytä tekemään mitään itse. Mitä sitten tehdään, miten suu pannaan jos/kun maailmantilanne muuttuu ja Kiina alkaa oikeasti käyttää valtaansa?

Tai entä, jos kiinalaiset itse alkavat vaatia demokraattisia oikeuksia kuten tapahtui Pohjois-Afrikan muslimimaissa? Jos syntyy arabikevään tapainen "Kiinan kevät"...?
-----
Omassa elämässäni voi sanoa, että, Janikan kevät haluaa vapautusta oman elämän ikeestä - kohta voisi alkaa heiluttaa lippua, ottaa valta omasta elämästä omiin käsiin sen sijaan, että tässä pelkää ja kiemurtelee kuin mato koukussa, omaa tuhoaan odotellen.... Voi elämän kevät... Höh!

Uusi viikko alkaa. Maanantain Jalon päivästä perjantain Lauhan päivään aletaan kulkea. Pelottaa.

Pelottaa niin, että mahaan koskee - pysynkö kasassa kun pitää tiistaina istua kuuntelemassa irtisanomisen perusteita tänne merten takaa varta vasten lentäneeltä esimieheltä joka ei minua tunne ollenkaan? Tiedän sanatarkasti mitä hän tulee sanomaan - hän tekee asian kuten esimeihiä neuvotaan tekemään. Häntä on neuvottu myös olemaan empaattinen, ymmärtämään irtisanottavan tuska. Hänellä on myös turvallisuusmiehen numero käden ulottuvilla siltä varalta, että joku irtisanottavista alkaisi riehua agressiivisesti. Voi olla, että häenllä on mukanaan joku suomalainen henkilöstöosaston edustaja. Miten osaan olla koknaisen tunnin siinä hänen edessään - toivottavasti en ala itkeä! Olisi hyvä jos voisin vain sanoa, että "I understand the message. I leave now, you can return to more important things. Have a nice day. Bye" 

Mutta pystypäin eletään läpi tuleva viikko. Yritetään olla luhistumatta. Rahaa kukkarossa nolla euroa, maksukortit käyttökiellossa - elämä on hankalassa vaiheessa nyt, pakko tunnustaa.

Perjantaina on uusi kuu - silloin alkaa valoisampi aika! Näin uskon. Valoisin mielin eteenpäin, optimisesti askel kerrallaan! Kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu, elämä!

Abi terveyskeskukseen, kaalipataa pöytää

Pata se liedellä porisee, tuoksujailmaan levittää

Pääsiäisvapaa on ihan nurkan takana: ihanaa! Sää on mitä mainioin - mustarastas laulaa kurkku suorana koivussa ihan lähellä. Krookukset kukkivat ikkunan takana ja hellalla valmistuu kaalipata. Kotimaisia kaaleja löytyi iso ja pullea pino K-kaupasta - tosin ne painoivat kolmisen kiloa kappale, pienimmätkin. Ostin siis yhden jättikokoisen kaalinpään - kolmisen euroase maksoi. Kaalipata tuli kolmanneksesta - loppuja syöttelen marsuille ja jos vaikka jotain salaattia tekisin. Saa nähdä.

Kaalipataa, olkaapa hyvä!

Abin uusi työpaikka - ja siihen liittyvä kommellus
Olen ollut etäpäivää tekemässä kotona. Aamulla oli herätys jo viideltä - olin luvannut viedä toisen abimme aamulla asemalle josta hänet oli tarkoitus poimia työkaverin kyytiin josta olisivat matkanneet 15 kilometrin päähän töihin. Kyseessä olisi tänään ollut nuoremme kolmas työpäivä - pesulassa puhtaita vaatteita viikkaamassa - mutta eilen, kun hän oli tulossa kotiin töistä, hän kompastu juostessaan bussiin. Kompastu ajotielle ja valkoinen henkilöauto ajoi hänen jalkateränsä yli - molemmat jalat jäivät pyörän alle mutta toinen jalka on yön aikana turvonnut ja on tosi kipeä.

Sen sijaan, että olisin kuskannut hänet asemalle menemään töihin, kuskasin hänet sinne jotta hän saattoi kertoa työkaverille, että ”ei tarvitse odottaa - en pääse töihin koska jalka on kipeä ja menen kohta terveyskeskukseen lääkärille.” Olimme asemalla kuuden jälkeen odottamassa työkaveria, sen jälkeen menimme terveyskeskuksen ensiapuun - joka avautuu kahdeksalta. Sitten kotiin, jossa luin aamun lehden ja tein vähän aikaa töitä. Ja sitten terveyskeskukseen… Siellä oli oven takana jo varttia vaille kahdeksan pitkä jono sairaita - ei kun jonon jatkoksi vaan! Kaksi ja puoli tuntia potilaamme istui odotushuoneessa ja pääsi vihdoin lääkärille joka antoi sairaustodistuksen ja kertoi, että "luita ei ole poikki, turvotus ja kipu hellittävät varmasti tiistaihin mennessä. Jollei, tule takaisin."

Onneksi ei käynyt pahemmin! Auto, joka ajoi jalan päälle, ei pysähtynyt. Bussikuski kuulemma katsoi ikkunasta mitä tapahtui, samoin koko bussillinen ihmisiä. Kukaan ei sanonut mitään… Kysyin häneltä, olisitko sanonut jotain vieraalle ihmiselle, jos olisit nähnyt moisen tapahtuvan. Hän ei osannut vastata.

Kaikki haluavat myötätuntoa, jos jotain tapahtuu. Monikaan ei uskalla sitä antaa jos paikalle joutuu itse.

Työ noin muuten on hiukan haasteellista - matkan takia. 15km on pitkä matka pyöräillä - busseja ei kunnollakulje sinne. Katsotaan kuinka menee - olisi hyvä pysyä tuolla nyt jokunen järkevä aika kuitenkin. Että oppii tuon työn - viikkaamaan ja paikkaamaan paidat hyvin!

Kevät hyppien tulevi!


Pylväit rivissä kaulahuivissa



Kevät etenee sellaista vauhtia, että taaskaan ei meinaa perässä pysyä. Lunta on vain talon pohjoispuolilla ja varjoisissa nurkkauksissa. Kohta alkavat hiirenkorvat ilmestyä puihin, maailmaa muuttuu hetkessä erinäköiseksi. Joka vuosi - ainakin muutamana viime vuonna - olen ajatellut, että ENSI vuonna nautin kevään tulosta, kaikista tuoksuista ja väreistä kunnolla. Silti kevät menee ohi kuin hujaus vain! Eilen satoi muutaman pisaran vettä iltapäivällä´. Kun illan korvalla lähdin töistä, tuoksui ulkona märältä maalta - sepä vasta tuntui hyvältä!

Virkkaaminen on hauskaa!


Lapsen tekemänsavimajan vieressä viimeisin käsityö-setti.
Kide-lanka on hauskaa: kiiltävää harakalle!



Olen virkkaillut iltaisin - samalla kun olen yrittänyt kuunnella Dan Brownin Meteoriittia äänikirjana - Kide-langasta pipon, kaulaliina ja rannekkeet. Aitoa tekokuitua olevassa Kide-langassa on ihania kultahippusia ja lanka on itsessään paksuhkoa ja painavaa.  Ikinä en kuvitellut tuollaiseen sortuvani. Mutta se on hienoa! Kimaltelevia pikku kultajyviä luonnonvalkoisessa langassa - tykkäänpä kovastikin! Lankaa oli ensin yksi, sitten kasi ja lopulta kolme kerää. Tein ensin pipon, sitten kaulaliinan ja kun siihen piti ostaa täydennystä, tein vielä rannekkeet. Ne on aika jykevät vaikka silmukoita ei ole kuin 28. Teen näitä pikku-töitä virkaten ja neuloen koko ajan - pitäisi ryhdistäytyä ja neuloa viime kesän keskeneräiset neuleen valmiiksi; kevään tultua niillekin saattaisi olla pian käyttöä!

Meteoriitti onmuuten kirjana hyvin samanoloinen kuin Dan Brownin muutkin kirjat. Ne löytyvät kirjastosta kaikki äänikirjana joten olen niitä kuunnellut. Tyyliin on jo tottunut; se ei sillä lailla enää säväytä. Lukija on myös sama kaikissa kirjoissa. Ihan ok... Olen nukahdellut kuunnellessa joten joudun aina peruuttamaan öevyä takaisinpäin kappaleen, kaksi. Nukahteluei johdu kirjasta vaan myöhäisestä kuunteluhetkestä ja sikamaisesta väsymyksestä. Mutta kun haluan tehdä jotain omaa -se tapahtuu sitten yöllä....

Neulomine on kivaa - mutta viimeisen vuoden aikana olen huomannut, että virkkaaminen on tosi hauskaa! Olisi vain enemmän kivoja ohjeita joita virkata - pitsiliinoihin ja päiväpeittoihin en vielä ainakaan ole innostunut, tosin.

Jeesus. On ristin aika.

Tänään pääsen Matteus-passion kautta pääsiäisen tunnelmaan. Se kestää yötä myöten joten pikkuinen meni kaverille yöksi. Huomenna lähdetään viettämään pääsiäistä mummilaan. Talvirenkaat rapisevat nastoineenvielä autossa - pitäisi saada kesärenkaat alle jollain keinoin... Meikäläisellä asiat ja niiden hoitaminen tuntuvat kestävän.

Työstressi kalvaa - moukaroi pään

Viikonloppuna kotihommat ja lepohetket
Viikonloppu alkaa perjantaina seitsemän tietämillä jolloin yleensä viimeistään olen kotona. Tässä vaiheessa viikkoa yleensä särkee päätä oikein urakalla ja olo on kun hakatulla madolla - lihaksetkin kipeät koko viikon kohkaamisen jälkeen. Viime viikolla ihmettelin, miten käsivarren ja jalkojen, säärten lihaksetkin voivat olla kipeät kun en ole mitään fyysistä harkoittelua tehnyt! Päänsärky tulee jatkuvasta kiireestä ja jännittämisestä kun ei tiedä, saako kaiken valmiiksi dead lineen mennessä - ja aivan liian vähästä unesta - samoin niska kipeytyy kun istuu kirjoituspöydän ääressä koukussa kuin luokki kymmeniä tunteja viikon aikana. Mutta käsivarret, jalat???

Pajunkissoja on jo!

Joskus pelottaa, miten jaksaa paahtaa töissä vuosikaudet eteenpäin - tahti on ihan kanmmottava ja itsestä pitisi saada irti vielä enemmän. Porukkaa vähennetään joten omalle kontolle tulee kaikki se, mitä aiemmin oli esim. assitentit ja spesialistit tekemässä. Toimihenkilö on siitä älyttömässä kökkö-asemassa työpaikalla, että työaikaa ei lasketa, palkka on suomalainen keskipalkka ja töitä ihan kammottavan paljon - ja sekin voidaan helposti siirtää tehtäväksi Intiaan tai muualle missä palkat ovat alhaisemmat. Nyt jo omistakin työkavereista on iso osa intialaisia, Intiassa.

No - täytyy puskea niin kauan kuin jaksaa ja saa. Siihen saakka kun hommia piisaa, tekemistä löytyy. Niin kauan kuin luottamusta löytyy. Tasan kaksi vaihtoehtoa valittavana: teet hommat hyvin ja jäät, et jaksa/osaa/kykene ja lähdet. Pidän työstä ja tarvitsen sitä - joten teen parhaani, että onnistuisin.

Kaikkein eniten stressaan lasten takia. Kunpa saisin lapset omilleen ennenkuin kaikki lysähtää - jos on lysähtäkseen! Pelottaa, että en saa heitä pukattua kunnolla oman elämänsä alkuun. Se vaatii yllättävän paljon rahaa - ja rahaa ei tule muualta kuin työnteosta! Lottovoittoa voi toki aina toivoa. (Ja niinhän sitä tässä toivookin....)

Toimitusjohtajien palkat ja työntekijöiden arvo
Viikonloppuna luin taas kerran juttua toimitusjohtajien - ja ylipäätään johtajien - palkoista. Talouselämä-lehdessä oli juttu aiheesta. Jotenkin tuntuu katkeralta tämä tällainen. Johtajat, siis yritysten korkeimmalla päättäjätasolla olevat henkilöt,  saavat monisataakertaisia palkkoja meikäläisiin näkymättömiin puurtajiin verrattuna. Kun heidät irtisanotaan, saavat he parhaimmilaan miljoonien erorahat. Tämä toki koskee vain pientä porukkaa Suomen yrityselämässä - mutta kylähän palkkahaitari on muutoinkin venynyt valtavasti. Ylemmät ja alemmat toimihenkilöt tekevät piktää päivää ja saavat pientä palkkaa - johtotaso taas saa isoa palkkaa ja isot edut muutenkin. Vastuunkannosta, sanotaan. Ikäänkuin toimihenkilö ei kantaisi vastuuta omasta työstään. Asiantuntijaorganisaaatiossa moinen on ajatusmaailma tuntuu loukkaavalta - samlla koulutustaustalla toinen on sata kertaa arvokkaampi - pienempipalkkainen avustaa usein isopalkkaista onnistumaan tekemällä materiaaleja ja kertomalla faktoja kun pomo lähtee asiakkaalle.

Valtava palkkaero tuntuu väärältä, ei voi muuta sanoa. Työpaikolla puhutaan tiimityöskentelystä ja henkilöstölle kerrotaan kuinka tärkeää se on. "Kaikki puhaltavat yhteen hiileen, ajattelevat aina firman ja asiakkaan parasta" Silti jokainen tietää, että kirjoituspöytien ja sorvien äärellä työskentelevät ovat vain ja ainoastaan tärkeitä niin kauan kuin ovat kustannustehokkaita. Puheet henkilöstön tärkeydestä ja heidän hyvinvoinnistaan on motivointipuhetta jonka tarkoitus on saada porukka hyrisemään tyytyväisenä - ja tekemään kovemmin hommia! Hyvää porukkaahan on halpamaat pullollaan - Intiassa, Kiinassa ja monissa muissa esim. Itä-Euroopan maassa on hyvä koulutus ja halpa palkkataso. Nykyisillä verkkoyhteyksillä sillä ei ole juurikaan väliä missä maailmassa kukakin fyysiesti istuu. Ja työkielohän on englanti.

Tulos tai ulos - hokema koskee yhtä lailla johtoa kuin alempaakin kerrosta. Tämänpäiväisessä verkko-Taloussanomissa oli muuten äärimmäisen hyvä juttu tämänhetken työtilanteesta asiantuntijaorganisatiossa.

Tummasta vaaleaan
- verhot seuraavat vuodenaikoja

Mikä sen parempaa toipumises-harjoitusta kuin kotihommat!
Pari viimeistä viikkoa ovat olleet erityisen kiireisiä töissä joten viikonloppu meni toden totta toipumiseen ja nukkumiseen. Täytyy myös tankata unta, että seuraava viikko sujuu sutjakkaasti töissä.

Nukahdin perjantaina pari kertaa jo keittiön pöydän ääreen kun luin sanomalehteä. Loppujen lopuksi menin sänkyyn jo yhdeksältä, samaan aikaan lapsukaisen kanssa. En yksinkertaisesti pysynyt enää valveilla. Reilun kymmenen tunnin uni auttoi - lauantaina puuhailin kotona; siivosin, tein ruokaa, silitin pyykkiä ja verhoja - vaihdoin pariin huoneeseen verhot ihan siitä ilosta, että kesäaika alkaa vaikka ikkunoiden edessä onkin sellaiset lumivallit, että puolet ikkunoista on ihan lumiesteiden takana. Ja luntahan on satanut lisää koko viikonlopun, onneksi toki vain kevyttä ja kaunista hahtuvalunta. Kolmisen senttiä oli aamulla uutta lunta maassa kun aukaisin oven ensi kerran. Päivän mittaan se hiukan sulaa kun lämpöasteet, ne pari joita nyt päivisin on ollut, sulattavat lunta. Aurinko on myös välillä äkynyt taivaalla.

Lapsikin sai uudet verhot!



Abit ovat  saaneet kirjoitusurakkansa tehtyä - mutta mitä nyt? Kummallakaan ei ole työtä ja he etsivät töitä lähettävällä useita hakemuksia joka päivä. Mitään ei ole vielä kuulunut, ei mistään.

Suomeen halutaan kovasti ulkomaista työvoimaa tekemään töitä. Se tuntuu hetkittäin aivan käsittämättömältä - töihin halutaan nimenomaan ihmisiä tekemään ns "helppoja" hommia - mutta omille nuorille ei löydy yhtään mitään. Siivousta, kaupan hyllujen täyttämistä, myyntityötä, hampurilaisten tai minka muun ruuan myyntiä ja tarjoilua, vanhusten ulkoiluttamista - mitään ei löydy, ei millään yrittämällä. Omat abi-ikäiseni ovat ulospäinsuuntautuneita, puhuvat molempia kotimaisia kieliä ja englantia ja ovat halukkaita tekemään melkein mitä vain. No, ei ehkä puhelinmyyntiä kovin mielellään; se on vastenmielistä pakkomyyntiä ihmisten koteihin eikä sellaista työtä pitisi olla olemassakaan. Mutta kaikkea muuta - rehellistä, oikeaa työtä siis. Mutta eipä sellaista löydy! Mihinköhän poliitikot niitä ulkomaalaista työvoimaaoikeastaan haluavat? Miksi eivät omia nuoria töihin???

Työmaailma on nyt tällainen, meidän vinkkelistä: äidin työtä uhkaavat ulkomaiden ammattilaiset, halpojen palkkojen ja ammattitaitonsa avulla heidän on helppo pestautua erilaisiin expert centereihin tekemään töitä kansainvälisille yrityksille. Lapset ja nuoret eivät taas saa töitä koska töitä ei ole, on liikaa hakijoita - ihan kaikkiin töihin siivouksista kaupan henkilökuntaan, hautausmaan lakaisijasta autonpesijään. Poliitikot taas puhuvat työntekijäpulasta ja haluavat tänne laumoittain ulkomaalaisia tekijöitä, ihan fyysiestikin. Suomalainen - tai eurooppalainen - on ilmeisesti sekä liian kallis että muutenkin vähemmän kiinnostava työntekijä. Tai sitten poliitikon todellisuus on ihan toinen kuin meikäläisten....

Nyt pitää lopettaa. Töihin hus - niin kauan kuin töitä vielä on!!

Puiden huminassa mieli rauhoittuu