Yhteenvetoa vuodesta joka pian päättyy

Sisään tuntemattomista
ovista. Uskalla!

Kun ajattelen tätä vuotta, vuotta 2012, tulee mieleen rankka vuosi jolloin tapahtui paljon asioita joita ilman olisin suonut eläväni. En mistään niistä "suuresta" asiasta tiennyt tai edes aavistellut niiden tulevan kun otin vastaan vuotta Tukholman Skansenilla vuosi sitten.

Vuoteen sisältyy paljon hienoja asioita ja upeita hetkiä mutta kirjoitan nuo ikävät nyt tähän - niinkuin uutisissakin aina kerrataan luonnon katastrofit, sodat ja ampumavälikohtaukset. Hienot asiat jäävät helposti huonojen jalkoihin.

Joskus on kylmä eikä
maailma näy sumun läpi.
 Kyyneleet sumentavat
näkökentän liian usein.

Kolme on suurinta ja ikävintä tapahtumaa leimasivat koko loppuvuoden, kaikki tapahtui nipussa kevään aikana: Sain potkut, irtisanomisen täytenä yllätyksenä. Kun sen asian kanssa olin elänyt hetken, sain sivuääniä sydämeen ja työpaikkalääkäri lähetti sairaalaan lisätutkimuksiin. (Menin sinne, monen kymmmenen kilometrin päähän autolla - josta järkyttyi sairaalan lääkäri joka vannotti että en aja enää sinä tai seuraavana päivänä. Lupasin, mutta ajoin silti - miten olisin muutoin voinut tehdä; jättää auton siihen neljän tunnin parkkiin jonka ajan jo ylitin tuplasti makaamalla piuhoissa. Sairaalassa tehtiin paljon testejä ja makasin sairaalan sängyssä. Otin sieltä yhteyttä sukulaiseen joka oli ollut jonkin kuukauden sairaana; syöpä oli todettu muutamaa kuukautta aiemmin. Toivoin, että voisimme jutella sairaalakokemuksistamme. Sain takaisin viestin, että hän oli juuri muutama minutti ennen viestiäni sulkenut silmänsä ikuiseen uneen. Vaikea, vaikea oli ymmärtää tätä; vastahan me juttelimme, tapasimme ja hän oli kuin aina. Iloinen, kannustava, optimistinen.

Minulle hän oli kertonut alunalkaen sairaudestaan puhelimessa enkä silloinkaan ollut ymmärtänyt että hän oikeasti puhui itsestään eikä vanhasta sukulaisestamme. Kuolema on vaikea ymmärtää, se tuntuu niin kovin yllättävältä, lopulliselta. Silti jotenkin odottaa, että tapaisi vielä ihmisen jonka kanssa oli vielä niin paljon tekevänsä. Ja kun meidän lapsemmekin nin pitävät toisistaan.

Sitten kului kymmenisen päivää ja tuli toinen kuolema perheeseen. Kevään loppu ja alkukesä menivät näiden kolmen asian sulattelemiseen ja käytännön asioiden hoitamiseen. Sen jälkeen on koko loppuvuosi mennyt kuin tahmeassa harmaassa suossa kävellessä. Kaikki takkuaa, elämä ei ota oikein kantaakseen... Luen oppaita positiivisen elämänazsenteen voimasta ja kyllähän se auttaa - mutta joku kipinä vielä uupuu.

Nuija käteen ja menoksi.
Vaikka pakkanen paukkuu!

Mitä sitten on sellaista hyvää tapahtunut jota voi muistella? Tärkeintä on tietenkin se, että minulla on kolme tervettä lasta ja se, että he pärjäävät elämässään, kukin heistä. Vanhimmat aloittelevat jo hienosti omaa elämäänsä, nuorin on vahva luonteeltaan ja osaa pitää puolensa, mutta osaa myös ottaa toiset huomioon.  Minulla on hyvät välit lapsiin ja olen heidän kanssaan tekemisissä päivättäin, myös isoihin lapsiin. Upeaa on myös, että minulla on oma koti ja siellä on hyvä olla. Kukaan ei määrää, ei lyö eikä muutenkaan tee elämästä vaikeaa.

Sain aikaa olla kotona, puuhailla asioita, miettiä elääni uutta suuntaa.... Teoriassa näin, mutta en ihan hirveän hyvin onnistunut tässä. Olin kyllä kotona mutta silti väsynyt enkä saanut asioita tehtyä kuten voisi kuvitella kotona olevalta.... Sain olla äidin kanssa, puuhailla maalla. Olen kirjoitellut ja yrittänyt mää toiselta kantilta. Olen nähnyt kuinka heikko olen, kuinka olosuhteiden palloteltavisa. Kuinka yksin loppujen lopuksi olen - minulla on lapset ja äiti. Muille ihmisille olen yksi tuhansista, sinällään merkityksetön. Kuka minulle on tärkeä - mikä minulle n tärkeää - en tiedä. Olen kuin lehti tuulessa. Tai kuin ilmanhenkäys kaiken yllä; maailma on kaunis ja paljon siellä tapahtuu. En itse ole missään mukana - olen jotenkin jo pitkän aikaa  sitten jäänyt pois elämän kelkasta, ihmissuhteista - olen yksi maailman monista sivullisista, poissa porukoista joissa on ihmisiä ja kaverisuhteita.Olen äiti ja tytär. Muutoin rooliton. Minun on itse osattava tehdä itselleni ja loppuelämälleni jonkinlainen käsikirjoitus ja uskoa, että minulla on vielä paikka ja merkitys jossakin - oman elämän suuri rooli, maailman ketjussa yksi lenkki miljardien joukossa. Jollen sitä paikkaa ja roolia löydä, vaivun itsesäälin ja surkeuden kuoppaan josta ei mitään iloa ole millekään, kellekään.

Joskus yllättävät asiat ilahduttavat päivää.
Iloinen mieli ja huumori pelastavat jos muistaa katsoa ympärille.

Siinä on tavoitteeni ensi vuodelle. Elää hyvin, kiitollisena ja uskoa siihen, että elämä ja maailma kantaa. Kaikki menee hyvin ja saan hymyillä ja nauraa. Joka päivä. Työpaikkaa ja mahdollisuutta maksaa laskuni ja hoitaa perheeni eniten toivon. Töitä ja rahaa.

Joulukuusen elämästä

Joulukuusi on mukava perinne, näin olen aina ajatellut. Joulun upein koristus, tunnelman luoja. Lapsena kuusi haettiin omasta metsästä ja koristeltiin yhdessä jouluaatto-aamuna. Niin kotona vieläkin tehdään - äidin kuusi on aina joku sellainen puuyksilö omalta maalta joka ei kasva ihan oikeassa paikassa ja joutaa pois. Usein kuuset ovat tällä periaatteella valittuna aikalailla harvoja ja toispuoleisia. Mutta kuusen koristeet hoitavat asian ja lopulta kuusi on hieno kynttilöillä, nauhoilla ja kaikenlaisella kiiltävällä koristeltuna.

Jouluinen tasetti ikkunalla

Täällä omassa kodissa, lasten kanssa, kotia jouluiseksi koristellessa olemme joko saaneet kuusen joltakulta - se on saattanut olla tiellä vaikkapa räjäytystyömaalla kuten parina edellisenä jouluna tai olla sellainen yksilö joka ei ole kuusikauppiaalla käynyt kaupaksi. Useimmiten kuusi on toki ostettu rahalla kuusikauppiaalta. Tänä vuonna kuusen piti tulla tutun työmaalta kun siellä oli niitä tulevan rakennuksen alle jäämässä mutta sitä ei siis tullut kun kuusen meille luvannut henkilö ei sitten jaksanut illan suussa sitä enää hakea ja tuuli muuta tekemistä. Että harmitti, kun oli luvannutkin niin suurella varmuudella... Tapasin hänet eilen ja hän pitikin sitten minulle saarnan kuusen tuhlaamisesta, miljoonien kuusten kaatamisesta jouluna tyhmille ihmisille muutamaksi päiväksi sisälle kuivettumaan kuoliaaksi. "Sä pidät itseäsi jotenkin eläinten ja luonnon ystävänä. Miten sä voit ottaa kuusen kuolemaan omaan nurkkaan ja heittää sen viikon päästä roskiin, hyvällä omallatunnolla?"

No - purkaukseen oli tietenkin syynsä, mutta totta on, että joulu on aika lailla kamala ekologisessa mielessä, koska siihen tuhlataan aivan valtavasti rahaa ja roinaa ja krääsää tuotetaan vain ja ainoastaan muutaman hetken koristeluksi ja reksivisiitaksi. jalanjälki on suuri. Ruokaa, juomaa, nauhoja ja sellaista tavaraa jota kukaan ei halua.... Kuusia ja kukkia miljoonittain koteihin, roskiin viimeistään parin viikon päästä.

 Oman metsikön kuusi äidin olohuoneessa

Näin se on. Silti pidän kukista ja kuusista, myös kotona jouluna. Yritän tietenkin katsoa, että en jätä ihan kamalasti roskaa ympäriinsä mutta ainahan kaikesta jälki jää. Oman metsän kuusi paikasta, josta se kuitenki harvennettaisiin on tietenkin paras ja vain hyvin harvalle mahdollista.

Se kuusesta, tällä erää. Lähden nyt kauppaan lapsen kanssa - lupasin, että tehdään kakkutikkareita vuoden viimeisen päivän kunniaksi. Palataan siis asiaan!

Olemisen kiireettömyys ja rauha

Sauli-tossujen lämpö ja joulun rauhaisa hetki

Mukava, rauhaisa päivä. Tultiin lapsen ja kollin kanssa myöhään illalla mummin luota kotiin, nukuttiin aamulla pitkään ja suunniteltiin aamupalan ääressä mitä tänään tehtäisiin. Päätettiin mennä elokuviin naapurikaupunkiin iltapäivällä. Ja niin sitten menimme - hyvä valinta tehtiinkin, täytyy sanoa: Piin elämä. (The life of Pi) Elokuva kertoo intialaisesta pojasta nimeltä Pii (Pi eli π) joka erilaisten alussa kerrottujen episodien jälkeen joutuu veden varaan Tyynelle valtamerelle, pelastusveneeseen samassa uponneessa laivassa matkustaneen eläintarha-tiikerin kanssa. 3D-elokuva oli nautittava, pidimme molemmat siitä. Pätkiä tarinasta ja kuvista tulee mieleen hetkittäin joista sitten juttelemme. Lasta suretti eläinten kohtalo, itseäni sävähdyttivät maisemat ja herkulliset värit ja monet upeat kuvakulmat. Kuvaus kaikenkaikkiaan on kaunista ja tarina kestää, sopii hienosti hiukan isommalle lapselle ja aikuiselle ja erinomaisesti yhdessä katsottavaksi. Tosi hienoa, kun päästiin käymään!

Lapsi on muutoin "parhaan" joululahjansa pauloissa: hän sai älypuhelimen jota on jo kuukausia toivonut ja on nyt niin täysin sen hurmioissa, että ihme ihan, että malttaa nukkua öisin ilman uutta leluaan!!! Ruokapöytäänkin se on tietenkin tulossa mukaan, oli tänään pakko korottaa ääntä ja pakottaa hänet laittamaan laite viereiselle pydälle syömisen ajaksi. Lapsen huomio on 110 prosenttisesti kännykässä, mitään muuta ei näe, ei kuule. Huh huh. Saa nähdä, kuinka koukuttava tuo laite on pidemmällä aikavälillä - pahinta pelkään...

Päiväkävelyllä puiston
puiden alla

Viime päivät ovat menneet mukavasti. Elän päivä kerrallaan ja nautin jokaisen päivän tuomasta elämästä ja kaikesta mitä vastaan tulee. Joulun aika on rauhaisaa - olen ollut sukuloimassa ja nauttinut hyvästä ruuasta ja seurasta, puuhaillut ja jutustellut, ulkoillut ja miettinyt kaikenlaista. Olen katsellut kauniita joulukuusia ja ihaillut upeaa talvista luontoa. Olen lukenut jonkin verran mutta kylässä ei voi oikein lukea tai tehdä käsitöitä; ne jutut jäävät kotisohvalla suoritettavaksi - Sofi Oksasen Kyyhkysiä en ole saanut luettua kunnolla ja kirjan laina-aika umpeutuu jo parin päivän päästä. Kirjalla on niin pitkä jono kirjaston varauslistalla, että joudun taas jonottamaan sitä pari kuukautta ennenkuin pääsen jatkamaan lukemista. Harmi, mutta ei vakavaa. Ostaa en sitä kuitenkaan halua. Näin suosituilla kirjoilla on vain lyhyt laina-aika, viikko tai korkeintaan kaksi. Minä sain tämän kahdeksi viikoksi mutta en ole silti saanut sitä luettua. Luin ensin toisen kirjan ja lehtiäkin olen lukenut... Ai ai.

Iltakävelyllä lumisilla teillä ja poluilla, lumen naristessa
kenkien alla

Noustaan ylös

Olen joulun aikaan kaipaillut - joulukuusen lisäksi jota kaipaan tosi paljon; ensi jouluna täytyy yrittää hankkia kuusi kotiin ja koristella se kauniiksi - sitä oikean joulun sanoman ja siihen liittyvää sisältöä. Itse pidän kirkossa käymisestä vaikka sellainen ei juurikaan ole "muotia" tai tapana enää näinä aikoina. Kirkon penkissä voi antautua vain olemaan, kuuntelemaan ja voi antaa ajatusten ja mietteiden olla ja mennä. Suuri rauha tulee sisään, ei tarvitse koko ajan saada aikaan jotakin, tuntea huonoa omaatuntoa - jollei nyt sitten siitä, että on tullut sinne istumaan eikä tee jotakin hyödyllistä.

Itselläni on aina ollut jonkinasteinen kaipuu ja halu miettiä asioita muutenkin kuin järkeen takertuen. Koen itse saaneeni apua elämääni ja jonkinlaista johdatusta siltä puolen jota järki ei kata - ainakaan oma hyvinkin rajallinen ajatteluni. Ajattelin, että huomenna voisin mennä kirkkoon. Jouluna ei oikein voi kun on muiden kanssa mutta nyt ei ole ketään jolle pitäisi selitellä asiaa. Lapsikin menee aamusta kaverille ja toinen lapsi kaverinsa luo junalla. Kuskaan molemmat lapset aamusella sovittuihin paikkoihin ja sitten ajaisin kirkolle, tulisin sieltä sitten kahvikupin ääreen kotiin, lukisin kirjaa ja laittaisin kynttilän pöydälle, nauttisin päivän rauhasta.

Kiekkoa illan pimeydessä, pakkasen paukkeessa.
Kiekot napsahtelivat ja laiteet jymähtelivät pelin tuiskeessa.

Niinpä taidan tehdäkin.

Lapsi suunnittelee menevänsä alennusmyyntiin katsomaan jotakin muka tärkeää kaverin kanssa. Itse en alennusmyyntejä ajattele sen enempää kuin muutakaan myynninedistämistä tai ostelua - olen päättänyt hankkia itselleni vaatetta sun muuta sitten kun saan töitä. Jollen saa, sitten en hanki yhtään mitään, koskaan enkä ikinä. Mitäpä työtön vaatteilla tekee - onhan niitä vanhoja kuitenkin jäljellä sen verran, että niillä pärjää vaikka loppuelämän. Vähän parsii ja paikkaa kun on tarvis - juuri korjasin vanhat sukkahousut ehjiksi ja hyvin niillä taas pärjätään!

Joulun mietteitä

Koko lähisuku koolla, tusina ihmistä veljen luona, lisänä pikku-kissamme jaloissa hyörimässä. Olimme kaikki saapuneet veljen perheen kotiin jouluaattona valoisan aikaan, sankassa lumisateessa kukin omalla kiesillään ajaen, matkojen takaa. Pisin matkalainen sai ajaa tuiskussa yli neljä tuntia - äidille matka oli todella pitkä ja sää haastava. Hän tuli toisen veljeni kanssa kaksin, ajon keskenään jakaen. Saimme viettää hälyisää ja meluisaa, riemukasta joulun juhlaa veljen suuressa ja kauniissa talossa. Edellisestä siellä käynnistä on monen monta vuotta - en muistanutkaan kuina hieno koti heillä on!

Koti oli koristeltu jouluun ulkoa ja sisällä. Joulun valot tuikkivat ja säihkyivät - kuusi oli tiheä ja täynnä kimalletta. Hyvää ruokaa ja erilaisia herkkuja oli hankittu paljon. Lahjoja oli kuusen juurella valtavasti, suuret röykkiöt.

Joimme päiväkahvit, söimme makeisia ja joulutorttuja ja vietimme aikaa yhdessä. Autoimme pöydän kattamisessa ja mukavaa oli.

Katsoin, kuinka iloisena ja tyyytyväisenä veli ja hänen vaimonsa puuhailivat keittiössään ja kodissaan, kuinka hienoksi he olivat kaiken laittaneet ja kuinka tyytyväisiltä lapset vaikuttivat. Koko perhe vaikuttaa iloiselta ja tyytyväiseltä - heillä on yhteinen, toisten kanssa yhdessä tekemisen ja -tukemisen tapa kotona. Katselin heidän puuhiaan ja seurasin myös siskon ja miehensä läheistä kanssakäyntiä. He silittelivät toisiaan aina ohi mennessään ja vierekkäin pöydässä ja sohvalla istuessaan. Suloista!

Hienoa, että ja sisarusten elämässä asiat ovat noin hienosti. Kun on parisuhde joka toimii, on pohja jonka varassa on helpompi ottaa vastaan yös isiä - elämmä tuntuu hyvältä kun on rinnalla ihminen jonka kanssa on hyvä ollalla heillä on myös vakituinen työpaikka ja talous kunnossa, työ josta he pitävät. Kodit joissa he viihtyvät ja joita he yhdessä kunnostavat.

Katsoin perheitä ja tunsin itseni omituiseksi linnuksi laumassa. Työtön kolmen kersan äiti tuntuu todellakin tälläisessä tilanteessa hyvin mustalta lampaalta laumassa. Kaikki ovat minulle hyvin ystävällisiä j eikä kukaan ota edes sivulauseessa esiin minun epäonnistumisiani. Siitä olen iloinen;olisi kurjaa, jos pitäisi vielä tehdä tiliä omista asioistaan heille. Noloa jo muutenkin!

Toinen veli asuu ja elää yksin ja äitikin on kissan kanssa kaksin joten en ole ainut pariton perheessä!

Tämän vuoden rosolli, sillisalaatti. Oikein hyvä!

Oma tuomiseni oli glögin makuinen
jouluinen juustokakku

Söimme alkupalapöydän kylmiä herkkuja, pidimme tauon ja söimme kinkkua ja kalkuunaa ja sitten jälkiruokaa, kahvia ja konjakkia.... Olin tuonut mukanani edellispäivänä tekemäni jouluisen sa on mausteena piparkakkumausteita juustossa ja päälliskille tehty glögiin. Se onnistui muuten hyvin mutta vatkasin glögiä varmasti hiukan liikaa kun sekoitin kkoon; pinta tuli aivan täyteen kuplia. Onneksi se maistui hyvältä ja näyttikin ihan mukiinmenevältä. Tein myös taatelikakun jälkiruoka- ja kahvipöytään.

Istuimme illalla valveilla pelikortteja pelaten yli kolmeen. Aamulla söimme suuren ja herkullisen aamupalan, tai brunssihan se oikeastaan oli, ja sitten lähtivät pitkämatkaisimmat ajamaan kotiin. Itse kävin vielä veljen vaimon kanssa kävelyllä lumituiskussa, joimme kahvit ja niin mekin neljä ja kissa lähdimme sitten kotia kohti.

Kävelyllä tyhjällä kylän raitilla

Isot lapset menivät kavereidensa luo ja palasin omaan kotiin eläinten luo nuorimmaisen kanssa. Koti tuntui omituisen tyhjältä kaiken sen hälinän jälkeen. Joulukuusta ei ollut ilmestyunyt takapihalle - se harmitti. Tuttava oli vuoernvarmasti luvannut tuoda meille kuusen - mutta eipä sitten tuonutkaan. Ensimmäinen joulu ilman joulukuusta, ilman kinkkua ja laatikoita, ilman sta kuin kynttilät ja jouluvalot ikkunassa. Mutta onhan mellä koti - on lämpöä ja on eläimet. Söimmejääkaapista ja paasteesta lämmittämääni ruokaa ja luin Harrisin Haamukirjoittajan loppuun yöllä, aloitin Sofi Oksasen Kyyhkysten lukemisen. Se vaikuttaa ankealta Harrisin jälkeen, joten ensimmäisen luvun jälkeen siirryin lukemaan veljeltä joululahjaksi saamaani Orham Pamukin Silent House-kirjaa muutamia sivuja ennenkuin kömmin sänkyyn kahden paikkeilla yön sydännä. Pikkuinen halusi nukkua vierssäni tämän yön ja se tuntui suloiselta!

Tapanin aurinko paistaa
ikkunan takana

Myönnän, että kateus valtasi mielen jouluna. Haluaisin minäkin viereeni ihmisen, ystävän, kumppanin. Kaipaan läheisyyttä, toista ihmistä hetkittäin aivan valtavasti. Yksin ei ole aina mukavaa, vaikka kuinka sanoisi niin itselleen. "Näin on hyvä, ei tarvitse ketään passata ja kuulla moitteita omasta itsestään jatkuvasti. Saa itse istua sohvalla, voi kuunnella radiosta omaa mielimusiikkia. Ei tarvitse nöyritellä, ei pelätä." Minun miesmaullani yhteiselo ei ota onnistuakseen - vedän jostain syystä puoleeni miehiä jotka eivät todellakaan halua minusta uskotttua tai kumppania vaan hoivaajaa ja palvelijaa, passaajaa, elättäjää ja ruokkijaa, pyykin pesijää.  Sellainen suhde menee sitten nopeasti omituiseksi. Toisen alistaminen ja hyväksikäyttö, naisen väheksyminen ja naurettavaksi teeminen  ovat kokemuksia jotka tekevät kipeää vuosia ja ehkä vuosikymmeniä senkin jälkeen kun niistä on päässyt irti. Jos niistä irti edes pääsee. En halua palvella toista,  en pidä siitä, että huomaan toisen vain käyttävän omaa hölmöyttäni hyväksi ja elelevän minun kustannuksella, takana naureskellen ja pilkaten. Haluaisin kumppanin joista molemmat olisivat toisensa uskottuja ja palvelisivat toinen toistaan... Voi olla naurettava ajatus, luultavasti onkin.

Minun on kaikki syy olla iloinen, että olen yksin ja että minulla on oma koti jossa on lämmin olla. On vielä ruokaa ja ja vaatteita ja olemme ulospäin kuten muutkin. Elämä voisi olla omalla kohdallani niin toisenlainen, tai voisin olla jo poissa kokonaan. Se olisi huono asia nuorimmaiselle; hänen haluan vielä kasvavan aikuiseksi kanssani. Vanhimmat ovat jo isoja ja pärjäävät. Joskus mietin, minkälaisen naisen mallin annan heille. Yritän olla vahva ja pärjätä - mutta jossain kohdassa sitä aina kuitenkin ajaa puuta päin. Vaikutan lasteni silmissä vanhanaikaiselta ja monella tapaa tietämättömältä. Mutta he eivät - onnekseen - tiedä kaikkea sitä mitä pinnan alla ja menneisyydessä on. Heidän soisi saada elää paremmat ja tasapainoisemmat lähisuhteet, rakkaudet...

Joulu on taas!

Lunta sataa hiljalleen - on jouluaatto ja valkoinen joulu kuin kortissa!

 

Hyvää joulua, rauhaisaa ja mukavaa aikaa kaikille toivoo Janika-tonttu omassa tonttulassaan!

Walking in the snow

Havuja kaupan. Kuusen oksia, havuseppeleitä ja ovikoristeita.

Tänään olin kävelyllä kaduilla, toreilla ja turuilla. Kylmä oli, selkäpiitä oikein hyyti. Tuuli meni alakautta takin alle ja hihoista sisään - oli niin kylmä, että luulin tosiaan kangistuvani.

Perunoitakaan en ostanut. On liian kylmä, -12.
Kojussakin lämmitin

Katselin tavaroita - yritin etsiä kivoja lahjoja perheelle ja suvulle. Se on vaikeaa - en halua ostaa krääsää vain ostamisen vuoksi. Tänä vuonna vielä synkkä oma rahatilanne kiusaa pahasti. Olen aikaisempina vuosina ostanut veljen perheelle lahjoja jotka katoavat kuin mustaan aukkoon. Lapsille Marimekon paitoja ja perheelle kirjoja ja tavaraa joista he eivät koskaan sano mitään. Ei se ole epäystävällisyyttä - se ei vain kuulu heillä tapoihin. Olen saanut huomata, että antamani lahjat ovat joutuneet kirpputorille heti keväällä, käyttämättöminä. Se tuntuu pahalta - silti on tapana antaa lahjoja. Tällaisessa tilanteessa ei voi oikein muuta kuin antaa jotakin parhaan kykynsä mukaan ja olla miettimättä sitä, mitä lajoille sitten tapahtuu. Kun antamatta ei olla voi. Ah, mikä dilemma ihmisellä! Huomnna on jotakin vihdoin keksittävä!

En käynyt kahvilla, en puurollakaan. Säästelin lanttejani.
Moni muu kävi, liikeellä oli paljon ihmisiä. 

No. En sitten löytänyt mitään hankittavaa tänään. Ostin kyllä ystävälle pullon viiniä ja vein sen hänelle ja miehelleen illan korvalla, kera valkoisen kynttilän ja kortin. Pieni ja vaatimaton lahja - tänä päivänä on tosi vaikea antaa lahjoja kun ihmisillä on niin paljon kaikkea ja koska moni on tottunut saamaan tosi kallista ja arvokasta tavaraa lahjoina. Moni saa töistäkin hienoja joululahjoja - ruokaa, tavaraa, suklaata ja vaatteita! Olen itse niin vanhan ajan ihminen, ja vielä tällainen köyhimys, että kärsin tästä pakkolahjojen antamisesta tosi paljon. Minusta ei ole kiva, kun kaikki mitataan rahassa!

Puistossa on rauhaisa tunnelma talven hiljaisuudessa.

Omatekoiset pienet käsityöt tai ruokalahjat eivät ole enää mitään. Sitäpaitsi ihmisillä on hurjasti ruokaan liittyviä rajoitteita;  eivät syö sitä eivätkä tätä - ei maitoa, ei munaa, ei jauhoja, ei pähkinää, ei mitään lihaa tai eläinperäistä..... Ihan kammottavaa sitten alkaa tehdä jotakin! Ja sitten ihmiset haluavat aina niitä päiväyksiä - kaikki pitää olla justiinsa samana päivänä tehtyä, huomenna ne jo heitetään vanhana roskiin... Ja jonkun mielestä ruoka pitää tehdä muovihanskat päällä että hygienia säilyisi. Yäk, sanon siihen. Mikä voi olla kammottavampaa kuin muovihanska - hammaslääkärissäkin se muovihanska on karmein kokemus koko paikassa!



Juna.
Veisikö se jonnekin pois?

Istuin hetkisen ystävän kanssa, miehensä siinä pöydän ääressä myös. Olivat huomenissa lähdössä mökilleen joulun viettoon kaksin ja heillä oli stressiä lähdöstä ja olivat väsyneitä syksyn töistä. Viivyin tunnin verran, läksin sitten kotiin tekemään lapselle toisen iltaruuan. Hän on kamalan nälkäinen nykyään, melkein jatkuvasti. Kasvupyrähdyskö tulossa, lie?

Minuakin väsyttää aivan älyttömästi koko ajan. Aamulla kun kello soi, en meinaa ymmärtää koko asiaa, olen kuin zombie unitunnelissani. Päivällä haluan mennä nukkumaan sohvalle enkä siitäkään meinaa ylös sitten kyetä kun kello soi. Mietin, johtuuko tämä talvesta ja pimeästä vai tästä elämäntilanteestani. Mutta en saa asiaan selvyyttä.

Juu, olen tosi turhautunut! Ärsyttää NIIN tämä oma tilanne. Miksen saa mitään työtä että olisi edes vähän rahaa???

Mutta hei - yksi tosi hieno asia tältä päivältä: lapsukaiseni sai tosi hyvän todistuksen! Kymppejä ja ysejä on paljon ja ainut seiska on käsitöistä. Harmi tuo - itse rakastan käsitöitä mutta eihän kaikki periydy! Musiikki on kymppi ja itselläni se oli kuutonen. On polvi äidistä parantunut, isästä samoin. Hienoa, upeaa - lapsen elämän eväät on tärkeä saada kuntoon. Omilla lapsilla asiat ainakin omin silmin katsottuna ihan hyvin. se on hienoa. Kiitos, kohtalo siitä!

Työttömyys ja verot nousevat, maailmanloppu uhkaa

Ulkona on pakkasta ja kylmä kangistaa. Tulevaisuus näyttää myös hyytävältä

Uutisista saa kuulla kuinka ympäri maailmaa tuhannet ihmiset pelkäävät maailmanlopun tulevan huomenna. Ovat - joidenkin asiantuntijoiden mukaan - ymmärtäneet väärin Maya-kalenterin olemassaolon. Venäjällä raportoitiin ihmisten hamstraavan kuivamuonaa, tulitikkuja, polttopuuta ja sen sellaista, joiden avulla selviävät maailmanlopun tuiverruksessa. Itse en ymmärrä kuinka tulitikut auttavat, jos maailma loppuu tykkänään - oli se sitten astereoidien törmäykseen tai mihin muuhun nyt vaan.

Katsotaan, tuleeko huomista. Itse uskon maailman olevan tallella vielä huomenna ja senkin jälkeen. Mutta - as said - sen näemme pian. En ajatellut varautua mitenkään. Lumentuloon on kuitenkin pakko varautua - minulla on vielä monta kolauspäivää jäljellä. Tänään saan harjata ja kolata kuivaa ja hentoista pakkaslunta jota on sadellut hiljalleen koko päivän. Menen kymmenen ja yhdentoista välillä lumitöihin; silloin piha on hiljainen ja saan hoitaa hommat rauhassa. Kolli saattaa tulla mukaan ja syöksähtelee kovaa juosten pihan poikki, hyppii kolan yli ja kurvailee ohi hurjaa vauhtia niin, että lumi pöllyää. Sitten kehun sitä kovasti - "hyvä poika, ootpa kova juoksemaan..." Kiva seuralainen se on, jos nyt vaan mukaan tulee. Yli kymmenen asteen kylmyys on sille yleensä liikaa, mutta voinhan ottaa paksun kollin kainaloon kun lähden ulos, kyllä se siellä vetreytyy kummasti!



Tämän hetken työvälineet. Palkkana parempi kunto
ja lumettomat kujat, nurkat ja piha

Ulkona on siis kylmä ja entistä kylmempi tulee kun kuuntelee uutisia. Henkinen ja taloudellinen kylmyyys on talvipakkasta paljon pahempi ilmiö - ja se jyllää nyt Suomessa. Maa on jo lamassa ja huonommaksi menee, koko ensi vuoden jolloin työttömyys kasvaa reippaasti ja iäkkäät työntekijät joutuvat laskemaan palkkoja - ja heitähän sanotaan muutenkin helposti ja ensimmäiseksi pois työelämästä kun firma vähentää henkilöstöä ja kustannuksia.

Veroja meinataan lisätä; pitäähän kaikki yhteiskunnan maksut maksaa jotenkin. En vain tiedä kuinka niitä veroja voi maksaa aina vain enemmän kun tulot vähenevät ja maksut kasvavat.

Sen sijaan ns eliitin - poliittisen johdon, yritysjohtajien ja vallanpitäjien palkat ja muut edut nousevat koko ajan. Viime päivinä on uutisoitu kuinka Suomessa noin kymmenellä kaupunginjohtajalla on suuremepi palkka kuin esimerkiksi Lontoon ja New Yorkin pormestarilla. Uskomatonta! Palkkakisaa tässä poppoossa johtaa Espoo mutta Helsingin Jussi Pajunen pääsee pian ohi kun hän saa palkankorotuksen vuodenvaihteessa.

Samaan aikaan puhutaan vanhenevien työntekijöiden palkan alennuksesta ja työttömille tarjotaan palkatonta työtä yhä useammin. Leipäjonot kasvavat, todeella monet ihmiset eivät enää pärjää palkallaan. Suomi on menossa kovaa vauhtia kohti vanhaa köyhät-rikkaat-maailmaa ja sille löytyy hämmästyttävän paljon puolustajia poliittisella ja päättävällä puolella. Tosi pelottavaa.

Itse pystyn aina muutmaan ulkomaille ja olen sitä paljon jo alkanut miettiäkin. Oppisi lapsi toisen kielenkin kunnolla, ennenkuin itsenäistyy!!! Suomi on raaka ja rankka paikka asua. Kerran olen jo täältä pois muuttanut ja kauan olinkin poissa. Halusin kuitenkin takaisin juurilleni - nyt on taas aika miettiä asiaa uudelleen. Lapset ovat syntyneet ja kasvaneet suomalaisiksi - se oli itselle tärkeää mutta nyt kun oma elämä uhkaa muuttua entistä vaikeammaksi ja pelottaa, että kohta löytää itsensä asunnottomana, on pakko katsoa uusia mahdollisuuksia.

Television ajankohtaisohjelmassa Ylellä on meneillään keskustelu eläkeiän nostosta ja kaikista  niistä etujen alennuksista joita nyt suunnitellaan tehtäväksi. Ohjelmassa oli myös haastattelu 52-vuotiaasta ATK-tukihenkilöstä Juhanista joka on hakenut yli kahtasataa työpaikkaa mutta työtä vaan ei ole 1,5 työttömyysvuoden aikana löytynyt.

Kovin tuttua. Mutta varmasti monelle uutta. Ja suurin osa päättäjistäkään ei tietenkään näistä ihmisten tragedioista välitä oikeasti tuon taivaallista. Omaa asiaansa ne siellä ajavat, omia hyvä palkkojaan puoliustavat. Kyynistä, juu. Totta, juu ja juu.

Niin hankalalta tuntuu tulevaisuuteen  katsominen, siihen suureen tuntemattomaan, että melkein mieluummin tekee muuta. Itse ei noihin asioihin voi vaikuttaa kuitenkaan.

Luen kirjoja. Aloitin Robert Harrisin kirjoittamaa Haamukirjoittajaa joka kertoo Britannian entisestä pääministerista Adam Langista, oikeasti kyseessä on Tony Blair, tyyliteltynä ja tehtynä fiktiivisemmäksi . Todella kiinnostava kirja - pidän tosi paljon polittisista tarinoista; Jeffrey Archer kirjoittaa tästä teemasta ja niitä olen lukenut tosi paljon. Harriksen tyyli kirjoittaa on freesimpi ja nautin todella siitä. Yöt venyvät pitkälle kirjaa ahmiessa, kohta se onkin loppu... Televisiossa menee tanskalainen Borgen joka kertoo Tanskan politiikasta - Tanskasta on tullut monta tosi hyvää kirjaa tässä genressä.

Sain kirjastosta lainaksi Sofi Oksasen viimeisimmän, Kun kyyhkyset katosivat. Kävin myös hetki sitten kuuntelemassa haastattelua jossa Sofi Oksanen kertoi kirjoittamisestaan sekä kirjoistaan. Tosi mielenkiintoinen tilaisuus ja hänen tapansa kirjoittaa on myös hämmästyttävän upea! Sofi on ehdottomasti ykkönen Suomen kirjailijakaartissa, moneen kymmeneen vuoteen oikeasti hyvä kirjailija. Omasta mielestäni. En kamalasti jaksa suomalaisia kirjailijoita - mutta pari poikkeusta toki on. Bo Carpelan, Antti Hyry ja tämänvuotinen Finlandia-voittaja Ulla-Leena Lundberg - jonka kirjan "Is" haluan lukea myös pian.

Voima-kirjaa luen pätkän joka päivä - yritän ylläpitää positiivista ajattelua ja optimistista mieltä. Yritän olla kiitollinen kaikesta mitä elämässä on ja unohtaa sen, mitä ei ole. Keskityn uskomaan, että kaikki järjestyy ja elämä kantaa. Se ei ole helppoa, mutta pakotan siihen itseäni; jankutan itselleni kuin mantraa, että kaikki menee hyvin. Yritän olla aktiivinen ja tehdä asioita - ja sitten tuntuu paremmalta. Uskon, toivon, vakuutan itselleni että saan töitä, saan asiani kuntoon, saan rahaa ja saan olla ystävien ja perheen kanssa - ja saan uusia kokemuksia ja vielä pääsen matkallekin lapsen kanssa.  Rhonda Byrnen kirja auttaa tässä itse-psyykkauksessa!

Musta kirja on kalenteri jota yritän täytää päivittäin jollakin järkevällä tekemisellä. Aina ei onnistu. Tai mikä nyt on järkevää, toisaalta...? Voihan käsityöt ja kirjan lukeminen olla hyvää tekemistä, ainakin omalle mielelle. Niitä en kyllä kalenteriin kirjaa! Enkä leipomisia; täytyykin huomenna leipoa, tai lauantaina. Pullaa mantelimassalla - jess!