Ruoka on nautinto, syöminen päivittäinen ilo!

Välipalaksi lettuja. Olkaa hyvä, käykää pöytään.

"Ei oo läheskään nii nälkä ko välil ain syöp" Siinä lause, jonka olen kuullut satoja kertoja - sen on myös äiti nuorena posliinimaalausta harrastaneena vaimona kirjoittanut ruokalautasen reunoihin. Lautasen keskelle hän on maalannut rehevän rmäntä-ihmisen, jolla huivi päässä ja suuri esilinna mekkonsa päällä. Tuima-ilmeisenä emäntä katsoo kuvasta paksut käsivarret puuskassa nämä totuuden sanat ikään kuin lausuen.

Suklaamousse. Kuka kävi maistamassa?

Tämä vanha totuus ja jo aikoja sitten itseäni kyllästyttänyt lause (Kun sitä aina ja aina piti jonkun perheestä toistaa!) tulee jälleen mieleen, kun nyt teen ruokaa itselleni ja läheisilleni - toivoen, että ruoka maistuu ja sitä on riittävästi. Siitäpä tulee mieleen toinen, perheessäni tiuhasti toistettu lause: "Kiitos ruuasta. Se ol hyyvää ja sitä ol tarpeeks." Tähän sitten AINA joku sanoi, että ruoka oli liiankin hyvää ja nyt on olo turpea kun tuli taas kerran liikaa ahmittua. "Mut ko se ol nii hyyvvää, ei voinu olla syömättä". Sitten keskustellaan -ja keskusteltiin muinoin, kuka tiskaa... Yleensä tiskaus oli miesten työ kun ruuan laitto lankesi luonnostaan naisille... Tämä ei ole täässä suvussa vielä muuttunut - no, kesällä miehet grillaavat toki!



Hieno lohen pala uuniinmenoa, kermaa ja tilliä odottamassa.

Siellä se kypsyy, muussimaito lämpiää samalla  

Näin sitä tulee ruuan myötä vanhat asiat mieleen. Ja oma taustani Suomen kartalla varmasti selville. Karjalainen meninki, tavat ja jutut. Suloisen kotoisat!


Tämänvuotiset runeberit, 25 kpl. Nam.
Hyviä tuli, kauan eivät vanhenneet.

Nykysellä työpaikalla, jossa siis harjoittelija-statuksella konttuurihommia teen ja lisää opiskelen, syön eväitä toimiston keittiö/kahvittelunurkkauksessa. Otan edellispäiväistä ruokaa mukaan muvikipoissa ja lämmittelen ne toimiston mikrossa. Porukka tulee mieluusti katsomaan, mitä olen kippoihini kerännyt. "Jaahas, täällä on tänään sitten kanaa ja riisiä" totesi pomo männä viikolla ja katseli mitä harkkari laittoi mikrokuvun alle. Hmmm. Pari muuta toimiston ihmistä on alkanut syödä kanssani omia eväitään ja meillä onkin ratkiriemukasta, kun ruokiapopsimme ja herjaa heitämme.

Keittiönurkkaukseen sitten tulevat myös ne, jotka käyvät talon toisessa päädyssä olevassa lounaskuppilassa syömässä - 10.20 euron hintaan josta he toki saavat pienen alennuksen lounas-seteleillä. Hyvät jutut ja naurun remakka saavat porukan usein kokoontumaan keittiön pienehkö pöydän ympärille. Viime viikolla, pöydän ääressä jälleen koolla ollessamme, joku työkaveri loihe lausumaan - kun tulin lausuneeksi, kuinka kiva on välillä syödä, ettei nälkä pääse yllättämään: Syöminen on kivaa - että syöminen on seksin jälkeen paras juttu elämässä. Siihen toinen heti perään totesi, että kyllä se ruoka usein seksin voittaa.... Näinhän se toki voi ollakin. Oman elämäni on moniin puutteisiin ja asioiden hiipumiseen kuuluu valitettavasti tuo toinen ruuan kanssa elämän eliksiirin osasta kisaileva asia...  Paha enää mennä sanomaan mikä parasta on jos osa puuttuu kokonaan, huoh. Eipä aikaakaan, kun unohdan mitä seksi tarkoittaakaan - kaipaus sen asian perään hiipuu sekin, kun tottuu ilman olemaan. Ilman seksiä pysyy hengissä - ilman ruokaa huomattavasti vähemmän aikaa. No. Ruuasta nautitaan niin kauan kun elämä kropassa vielä pihisee!

Makaroonilaatikon tarpeita. Sunnuntairuokaa ystävänpäivänä

No. Tänään teen ruuaksi jotain hyvin tavallista ja jopa tylsää - mutta kotona asuvan lapsosen, tuon liikunnallisen teinin toiveesta sitä teen, jälleen: Makaroonilaatikkoa. Tätä ruokaa olen tehnyt kolmen lapsen äitinä niin usein, että itse en sitä juurikaan enää kykene syömään. Olen syönyt sen , että tarvitaan megalomaaninen nälkä, että sitä haluan lautaselle lastata. Illalla, kun kersa tulee kotiin, on varmasti sellainen hetki. Ja kai sitä tulee evääksi huomenna otettua...

Uunilohta ja muussia.

Lettuja. Nam.

Äidin luona käydessä teen hänelle ruokaa sillä ajatuksella, että hän selviää tulevan viikon niiden avulla. Viimeksi tulikin sitten huhkittua neljä-viisi ruokalajia ja pari jälkiruokaa lisäksi. Pullaa en nyt leiponut; pakstimessa näytti olevan vielä monta pussillista edellisiä pullia joten tehdäänpä leivontaa sitten vaikka ensi viikolla.

Lihapiirakkaa. Aina hyvää!

Tomaattikeittoa

Lihapiirakka, uunikala, tuorebroileri uunissa, kaalilaatikko ja tomaattikeitto. Vispipuuro, suklaamousse ja letut hillolla ja kermavaahdolla. Ne sain viikonlopun aikaan tehtyä - perinteisiä ruokia joita syötiin joka perheeessä vielä 70- ja 80-luvuilla, toki senkin jälkeen. Kai vielä monessa paikassa yhä vaikka sushit, noutopizzat, valmisruuat ja texmex ovat yleistyneet.

Itse muista ajan, kun pizza oli hienoa TV-ruokaa - sitä syötiin viikonloppuna, usein lauantaina saunan jälkeen, telkkaria katsoessa. Tai näin oli ainakin serkkujen kotona, muistan kateellisena yhä - meillä kotona ei saaanut telkkarin ääressä syödä - telkkari oli olohuoneessa eikä sinne ruokaa saanut viedä!

Persikoita ja rahkakermaa

Vähävaraisena olen huomannut, että vanhat ja perinteiset suomalaiset ruuat ovat onneksi suht. edullisia tehdä tänä päivänä. Erilaiset makarooni- ja uuni- ja pataruuat ovat hyviä ja niitä voi helposti tehdä parin-kolmen päivän annoksen kerralla eivätkä ne onneksi tule maksamaan kuin jonkun euron per annos. Itse ostan toki melkein kaiken ruuan "punaisilla lapuilla" eli 30 tai 50 prosentin alennuksella, niin tänäänkin. Ihan hyvä tapa - harmi vaan, että oma S-market laittaa vanhenevat ruuat roskakärryyn jo monta tuntia ennen kaupan sulkeutumista - ja leipätuotteita ei vanhana saa sieltä ostaa ollenkaan. K-kauppa onneksi myy "yön yli nukkuneita" leivontatuotteita puoleen hintaan.


Äiti voitelee piirakan kiiltäväksi ennen uuniin menoa

 

Nyt pitää antaa ruokaa eläimille. Koira kauhoo vaativasti kirjoittavaa kättä oikealla puolella ja kissa puskee ja maukuu tuolin toisella puolen, puskee jalkaa.