Ylioppilaslakit hankittu

Yllioppilaslakkeja on eri hintaisia. Tämäpä oli uusi tieto meikäläiselle. Kolmisen kymppiä on halvin näkemäni, melkein puolitoistasataa kallein. Luulin vielä viime viikolla, että ne ovat suunnilleen samanhintaisia kaikki. Mutta eroja siis on - lyyran laadussa halvasta metalliseoksesta kultaan ja ohuesta sametista kalliimpaan ja laadukkaampaan. Vuorikankaatkin ovat eri näköisiä, hikinauhat ja lipat tehty eri materiaaleista.

Meille ostettiin eilen kaksi lakkia vaikka tuloksia en ole vielä nähnytkään. Eivät abit itsekään. Muutenkin valmistelut ovat jo meneillään - abit itse ovat varmoja läpimenostaan. Olisipa kurjaa ja jokseenkin noloa jollei valkolakkia vielä saisikaan.

Yhdessä, kolmisin käytiin lakkeja katsomassa ja laatikot kainalossa kotiin tultiin. Mummi maksoi lastenlastensa lakit, kertoi jo syksyllä näin voivan tehdä. Oikein mielellään, hyvä muisto ja yo-lahja. Kyllä lapset sen muistavat, varmasti. Katsottiin muitakin yo-vaatteita - ei ostettu muuta.

Uskotaan kuitenkin, että juhlat tulevat!

Kahvilla käytiin lakkien oston jälkeen. Mukava pikku tapahtuma.
Muutaman kerran tämän oman päiväkirjan tilastoja selailtuani ei voi väittää, että tätä kautta saisi kontakteja taikka keskustelua aikaiseksi. Tilastoja vilkaistessa huomaa, että kävijöiä on vain satunnaisesti - mutta eipä tämä sivusto yleisesti kiinnostavia aiheita käsittelekään. Kotiasioita ja pikku-pohdintoja. Laitoin jokunen päivä sitten sivulle laskurin - sitä on käynyt painamassa yksi sivulla käynyt! Jos tulet toistekin: kiitos käynnistä!

Olen bloggaajanakin tällainen sivullinen, oman tien tallaaja ja omia polkuja taapertava kulkija. Mutta nämä ovatkin päiväkirjan sivuja, omien ajatusten tänne töntämistä kun pää meinaa niin monesta asiasta ja mietteestä liikaa täyttyä. Täytyyhän ne voida jonnekin laittaa, jossain ajatuksia jäsennellä ja ulos työntää. Sekavaa tämä kirjoittelu usein on. Ja virheitä täpösen täynnä.

Silti meikäläinenkin aika ajoin toivoo, että joku huomaisia. Jossain, joskus. Sitä toivoo töissä. Lasten harrastuksissa. Ulkona kävellessään. Työpaikan ruokalassa tarjottimen kassa istuessaan. Blogissakin.

Kuulin tänään kuolleen tytön hautajaisvalmisteluista. Hän toivoo tuhkansa siroteltavan merelle. isä lupasi toiveen täyttää. Tätä asiaa en pääse pakoon, vaikka en ihmistä koskaan tavannutkaan. Nyt tiedän missä mennään, kuinka hautajaiset hoidetaan...

Toisen ihmisen merelliseen hautaan laskeminen on aiheuttanut paljon kirjoitteluja lehdissä. En siihen mene - luen vain mitä kerrotaan ja toivon, että maailmasta paha voisi hiljalleen hiukan vähetä - vaikka vaikea moista on uskoa.

Tänään minulle on luvattu soittaa viulu- ja kitaramusiikkia. Eilenkin sain musiikkia kuulla. Se on kivaa. Joku soittaa minulle. Musiikkia, ihan minulle vain. Oma lapsi, ihana.

Nyt teen ruokaa - jauhelihakastiketta, nauhaspagettia. Kaupassa pitää käydä. Maito ja leipä on loppu, tomaattisose samoin. Kissalle jotain.

Iloa, surua ja harrasta - pääsiäinen tänä vuonna

Nyt on toisen pääsiäispäivän ilta ja istun jo kotona, oman keittiön pöydän ääressä. Kissa kerjää yöpalaa jota sille ei anneta. Kissa on saatava laihtumaan, on niin lihava, että kaikki sitä jo moittivat! Liian iso kolli, maha lelluu. Hmm.

Tulimme jokunen tunti sitten kotiin pääsiäisen vietosta mummin luota. Liikenne sujui lupsakkaasti vaikka kesäistä viikonloppuruuhkan tunnelmaa olikin jo tien päällä. Pari typerää ohitustakin saatiin kokea - hyvä, etteivät peilit menneet meiltä kun Audi syöksyi reipasta ylinopeutta ohi samalla kun vastaan tuli perävaunullinen rekka. Huh - se säpsäytti!

Jäiden lähtöön ei enää ole kauan

Sää on ollut mainioista mainioin. Lumi sulaa silmissä, kevätkukat ovat humpsahtaneet kukkimaan tosi hienosti ja koivuissa alkaa näkyä hiirenkorvia. Lunta on vielä pohjoistinteillä ja varjopaikoissa - mutta tätä vauhtia ei enää kauaa. Jäätkin lähtevät varmaan jo pian.

Läksimme pääsiäsreissuun pitkänperjantaina. Olin ollut edellisiltana kirkossa kuuntelemassa Matteus-passiota ja lapset olivat kavereilla. Siivoilin ja järjestelin asioita perjantaina aamulla, syötiin kaalipataa ja sitten läksimmekin ajelemaan mummilaan. Toinen abi-lapsista jäi kotiin - on selkeästi erkanemassa kotikuvioista ja haluaa viettää aikaa etupäässä kavereidensa kanssa. Itse toivoisin, että hän hakisi töitä, hakisi jonnekin opiskelemaan ja hiljalleen itsenäistyisi omaan elämään. Hän itse on sanonut haluavansa viettää välivuoden ja viettääkin nyt mukavan lokoisia päiviä kavereiden kanssa - laittaa toki pari työnhakuilmoitusta viikoittain netin kautta. Mitään ei ole löytynyt - mutta en stressaa, olen päättänyt. No - vähän, kuitenkin; mielestäni asiassa pitäisi olla paljon aktiivisempi - soitella ja käydä koputtelemassa ovia....

Sairaalan ikkunan pääsiäistunnelma

Toinen abi on saanut töitä pesulasta jossa viikkaa pestyä pyykkiä. Pomona on kurdimies joka vahtii tekemisiä ja kelloa sekunnin tarkkuudella - ja huomauttelee pienemmistäkin. Näin sanoo siis työelämään tottumaton toinen perheen abi, työelämään tutustuessaan. Suhtaudun kertomuksiin varauksella koska hän ei tosiaan vielä kokenut työelämän karuutta - yritin vakuuttaa, että työ kannattaa tehdä kunnolla ja olla ajoissa - kyllä sieltä sitten hiljalleen pääsee jonnekin muualle. Pomon joka sanasta ei kannata hermostua eikä loukkaantua. Senkun tekee työnsä ja yrittää kestää! Nyt on tärkeä kerätä työkokemusta! Ja tietynlaista työmoraalia.

Tulimme siis mummilaan perjantai-iltana ja söimme kalaillallisen jonka valmistin. Savusiikaa, perunaa ja valkokastiketta kanamunilla. Pitkäperjantaihin on aina kuulunut kala. Äiti oli käynyt saunassa - me emme enää ehtineet, matkaan meni enemmän aikaa liikenteen takia kuin olin laskenut.

Metsän kevät
- lumi sulaa, linnut laulavat

Toripäivä
Lauantaina kävimme sitten torilla ja kaupoilla ylipäätään. Olipa vilkasta ja iloista, kuin kesällä ikään! Tori oli täynnä kukkia ja iloista meininkiä, kahvit juotiin ulkona ja tunnelma oli hilpeä! Joimme kahvit, ostimme pyhää varten paistin. Ennen aina söimme vasikan paistin pääsiäisenä - nyt sitä ei enää saa mistään. Vasikat kasvatetaan suuremmiksi että niistä saa paremman hinnan - ja ne myydään "tiskin alta". Naudan paisti, raavas kuten äiti sanoo, oli hyvä vaihtoehto. Useimmat syövät pääsiäisenä lammasta - meillä on aina ollut raavasta.

Iltapäivällä menimme metsään katsomaan miltä kaunis tuttu lehtometsä näyttää tällä hetkellä. Pururata oli aika märkä vielä ja pohjoispuoli oli vielä lumessa. Linnut lauloivat jo kovin - mustarastas ja peippo lurittelivat kauniisti. Tikka takoi onttoa keloa. Sinivuokkoja oli jonkin verran, ei vielä kovin paljon. Äiti oli mukana ja jaksoi kävellä parin kilometrin pururadan - jossa aika isoja korkeusvaihteluita ja upottavaa kevätluntakin aika paljon. Kävelyn jälkeen hän olikin aika poikki.  Äiti on ollut aika heikkona flunssan jälkeen.

Sairaalan krookuksia

Metsäkävelyn jälkeen menimme katsomaan sairaalaan tätiämme joka oli joutunut sinne oltuaan pitkään heikossa kunnossa. Hemoglobiini oli 52 ja hän oli yleisesti hyvin heikko. Masentunut, itkuinen. Hän oli saanut kolme pussia verta heti ambulanssilla sairaalan tultuaan. maannut ensiavussa yöhön saakka eilen, nyt jo onneksi osastolla. Nestettä on laitettu monta pussia suoraan suoneen. Uloste on kuulemma ihan mustaa - jotakin ei nyt ole ihan kunnossa. Tiistaina tutkitaan lisää. Kävimme tädin luona vielä tänään ennen kotiin lähtöä; hän oli jo pirteämpi mutta ei jaksanut nousta vieläkään istumaan sängyssä - vessaan pääsee onneksi itse kuitenkin.

Lauantain täti itkeskeli kovasti, sanoi jäävänsä näille sijoilleen - "johan se on aikakin, näin vanha ihminen. Ei meidän suvussa ole kukaan näin vanhaksi vielä elänyt" sanoi hän. 86 vuotta on kyllä toki korkea ikä. Toivottavasti hän vielä jaksaisi! Kertoi kyllä saaneensa kutsun entisen naapurinpojan häihin - ne ovat elokuussa. Ja onhan meidän abien yo-juhlatkin kesäkuussa joten olisi kivaa juhlittavaakin vielä tiedossa hänelle, tässä elämässä. Jos suinkin jaksaa.

Ihmisten kanssa jutteleminen, kun ei tarvitse yksin olla, piristää aina häntä selvästi. Huono omatunto tulee helposti, kun en ehdi tapaamaan äitiä ja tätiä tarpeeksi usein - yritän taas enemmän.

Lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä kävin lasten kanssa yöjumalanpalveluksessa – kotiin takaisin yhteen mennessä yöllä – pienin ei jaksa koko pitkää messua läpi – hänen ehdoillaan siellä käydään joka vuosi.

Aitan pääty on haravoitu!

Sunnuntai meni haravoidessa! Se on kivaa – ihan oikeasti. Nautin siitä, kun saan kukkapenkin toisensa perään puhtaaksi, samoin nurmikkoa. Tosin nurmikko on niin suuri, että siihen en ehtinyt kuin hipaista – kukkapenkkejä sain kunnostettua vain kolme. Lunta on vielä paljon – ja aikaa ah niin vähän.

Sitten syötiin sunnuntain päivällinen. Raavaspaisti oli hyvää, kastike mainiota. Pasha ja mämmi jälkiruuaksi tosi hyviä!

Pääsiäispäivällinen

Hieno viikonloppu. Oli iloa yhdessäolosta, luonnosta, ruuasta – kaikesta kauniista. Surua tädin sairaudesta ja harrastakin kun kävimme kirkossa ja kuuntelimme radiosta pääsiäisen sanomaa.

Nyt ollaan jo tiistain puolella ja yöunet uhkaavat taas kerran jäädä lyhyiksi. Hyvää yötä….

Liina lapsuudesta, ihanat kukat metsäretkeltä

Työstressi kalvaa - moukaroi pään

Viikonloppuna kotihommat ja lepohetket
Viikonloppu alkaa perjantaina seitsemän tietämillä jolloin yleensä viimeistään olen kotona. Tässä vaiheessa viikkoa yleensä särkee päätä oikein urakalla ja olo on kun hakatulla madolla - lihaksetkin kipeät koko viikon kohkaamisen jälkeen. Viime viikolla ihmettelin, miten käsivarren ja jalkojen, säärten lihaksetkin voivat olla kipeät kun en ole mitään fyysistä harkoittelua tehnyt! Päänsärky tulee jatkuvasta kiireestä ja jännittämisestä kun ei tiedä, saako kaiken valmiiksi dead lineen mennessä - ja aivan liian vähästä unesta - samoin niska kipeytyy kun istuu kirjoituspöydän ääressä koukussa kuin luokki kymmeniä tunteja viikon aikana. Mutta käsivarret, jalat???

Pajunkissoja on jo!

Joskus pelottaa, miten jaksaa paahtaa töissä vuosikaudet eteenpäin - tahti on ihan kanmmottava ja itsestä pitisi saada irti vielä enemmän. Porukkaa vähennetään joten omalle kontolle tulee kaikki se, mitä aiemmin oli esim. assitentit ja spesialistit tekemässä. Toimihenkilö on siitä älyttömässä kökkö-asemassa työpaikalla, että työaikaa ei lasketa, palkka on suomalainen keskipalkka ja töitä ihan kammottavan paljon - ja sekin voidaan helposti siirtää tehtäväksi Intiaan tai muualle missä palkat ovat alhaisemmat. Nyt jo omistakin työkavereista on iso osa intialaisia, Intiassa.

No - täytyy puskea niin kauan kuin jaksaa ja saa. Siihen saakka kun hommia piisaa, tekemistä löytyy. Niin kauan kuin luottamusta löytyy. Tasan kaksi vaihtoehtoa valittavana: teet hommat hyvin ja jäät, et jaksa/osaa/kykene ja lähdet. Pidän työstä ja tarvitsen sitä - joten teen parhaani, että onnistuisin.

Kaikkein eniten stressaan lasten takia. Kunpa saisin lapset omilleen ennenkuin kaikki lysähtää - jos on lysähtäkseen! Pelottaa, että en saa heitä pukattua kunnolla oman elämänsä alkuun. Se vaatii yllättävän paljon rahaa - ja rahaa ei tule muualta kuin työnteosta! Lottovoittoa voi toki aina toivoa. (Ja niinhän sitä tässä toivookin....)

Toimitusjohtajien palkat ja työntekijöiden arvo
Viikonloppuna luin taas kerran juttua toimitusjohtajien - ja ylipäätään johtajien - palkoista. Talouselämä-lehdessä oli juttu aiheesta. Jotenkin tuntuu katkeralta tämä tällainen. Johtajat, siis yritysten korkeimmalla päättäjätasolla olevat henkilöt,  saavat monisataakertaisia palkkoja meikäläisiin näkymättömiin puurtajiin verrattuna. Kun heidät irtisanotaan, saavat he parhaimmilaan miljoonien erorahat. Tämä toki koskee vain pientä porukkaa Suomen yrityselämässä - mutta kylähän palkkahaitari on muutoinkin venynyt valtavasti. Ylemmät ja alemmat toimihenkilöt tekevät piktää päivää ja saavat pientä palkkaa - johtotaso taas saa isoa palkkaa ja isot edut muutenkin. Vastuunkannosta, sanotaan. Ikäänkuin toimihenkilö ei kantaisi vastuuta omasta työstään. Asiantuntijaorganisaaatiossa moinen on ajatusmaailma tuntuu loukkaavalta - samlla koulutustaustalla toinen on sata kertaa arvokkaampi - pienempipalkkainen avustaa usein isopalkkaista onnistumaan tekemällä materiaaleja ja kertomalla faktoja kun pomo lähtee asiakkaalle.

Valtava palkkaero tuntuu väärältä, ei voi muuta sanoa. Työpaikolla puhutaan tiimityöskentelystä ja henkilöstölle kerrotaan kuinka tärkeää se on. "Kaikki puhaltavat yhteen hiileen, ajattelevat aina firman ja asiakkaan parasta" Silti jokainen tietää, että kirjoituspöytien ja sorvien äärellä työskentelevät ovat vain ja ainoastaan tärkeitä niin kauan kuin ovat kustannustehokkaita. Puheet henkilöstön tärkeydestä ja heidän hyvinvoinnistaan on motivointipuhetta jonka tarkoitus on saada porukka hyrisemään tyytyväisenä - ja tekemään kovemmin hommia! Hyvää porukkaahan on halpamaat pullollaan - Intiassa, Kiinassa ja monissa muissa esim. Itä-Euroopan maassa on hyvä koulutus ja halpa palkkataso. Nykyisillä verkkoyhteyksillä sillä ei ole juurikaan väliä missä maailmassa kukakin fyysiesti istuu. Ja työkielohän on englanti.

Tulos tai ulos - hokema koskee yhtä lailla johtoa kuin alempaakin kerrosta. Tämänpäiväisessä verkko-Taloussanomissa oli muuten äärimmäisen hyvä juttu tämänhetken työtilanteesta asiantuntijaorganisatiossa.

Tummasta vaaleaan
- verhot seuraavat vuodenaikoja

Mikä sen parempaa toipumises-harjoitusta kuin kotihommat!
Pari viimeistä viikkoa ovat olleet erityisen kiireisiä töissä joten viikonloppu meni toden totta toipumiseen ja nukkumiseen. Täytyy myös tankata unta, että seuraava viikko sujuu sutjakkaasti töissä.

Nukahdin perjantaina pari kertaa jo keittiön pöydän ääreen kun luin sanomalehteä. Loppujen lopuksi menin sänkyyn jo yhdeksältä, samaan aikaan lapsukaisen kanssa. En yksinkertaisesti pysynyt enää valveilla. Reilun kymmenen tunnin uni auttoi - lauantaina puuhailin kotona; siivosin, tein ruokaa, silitin pyykkiä ja verhoja - vaihdoin pariin huoneeseen verhot ihan siitä ilosta, että kesäaika alkaa vaikka ikkunoiden edessä onkin sellaiset lumivallit, että puolet ikkunoista on ihan lumiesteiden takana. Ja luntahan on satanut lisää koko viikonlopun, onneksi toki vain kevyttä ja kaunista hahtuvalunta. Kolmisen senttiä oli aamulla uutta lunta maassa kun aukaisin oven ensi kerran. Päivän mittaan se hiukan sulaa kun lämpöasteet, ne pari joita nyt päivisin on ollut, sulattavat lunta. Aurinko on myös välillä äkynyt taivaalla.

Lapsikin sai uudet verhot!



Abit ovat  saaneet kirjoitusurakkansa tehtyä - mutta mitä nyt? Kummallakaan ei ole työtä ja he etsivät töitä lähettävällä useita hakemuksia joka päivä. Mitään ei ole vielä kuulunut, ei mistään.

Suomeen halutaan kovasti ulkomaista työvoimaa tekemään töitä. Se tuntuu hetkittäin aivan käsittämättömältä - töihin halutaan nimenomaan ihmisiä tekemään ns "helppoja" hommia - mutta omille nuorille ei löydy yhtään mitään. Siivousta, kaupan hyllujen täyttämistä, myyntityötä, hampurilaisten tai minka muun ruuan myyntiä ja tarjoilua, vanhusten ulkoiluttamista - mitään ei löydy, ei millään yrittämällä. Omat abi-ikäiseni ovat ulospäinsuuntautuneita, puhuvat molempia kotimaisia kieliä ja englantia ja ovat halukkaita tekemään melkein mitä vain. No, ei ehkä puhelinmyyntiä kovin mielellään; se on vastenmielistä pakkomyyntiä ihmisten koteihin eikä sellaista työtä pitisi olla olemassakaan. Mutta kaikkea muuta - rehellistä, oikeaa työtä siis. Mutta eipä sellaista löydy! Mihinköhän poliitikot niitä ulkomaalaista työvoimaaoikeastaan haluavat? Miksi eivät omia nuoria töihin???

Työmaailma on nyt tällainen, meidän vinkkelistä: äidin työtä uhkaavat ulkomaiden ammattilaiset, halpojen palkkojen ja ammattitaitonsa avulla heidän on helppo pestautua erilaisiin expert centereihin tekemään töitä kansainvälisille yrityksille. Lapset ja nuoret eivät taas saa töitä koska töitä ei ole, on liikaa hakijoita - ihan kaikkiin töihin siivouksista kaupan henkilökuntaan, hautausmaan lakaisijasta autonpesijään. Poliitikot taas puhuvat työntekijäpulasta ja haluavat tänne laumoittain ulkomaalaisia tekijöitä, ihan fyysiestikin. Suomalainen - tai eurooppalainen - on ilmeisesti sekä liian kallis että muutenkin vähemmän kiinnostava työntekijä. Tai sitten poliitikon todellisuus on ihan toinen kuin meikäläisten....

Nyt pitää lopettaa. Töihin hus - niin kauan kuin töitä vielä on!!

Puiden huminassa mieli rauhoittuu

Abien suuri päivä - penkkarit

"Me ollaan nuoriso, me ollaan tulevaisuus" lauletaan esikoisen huoneessa. Siellä ei ole kuin kaksi abia haalareissaan - juovat olutta ja soittavat musaa. Laulavat aika äänekkäästi...

No nyt ne tanssii makarenaa.... Jytinä vain kuuluu... Lapsi on siellä seurana. Liekö hyvä. Vaikea sanoa.

Annan heidän juhlia huoneessa penkkaripäivän kunniaksi. Tulivat jo neljän paikkeilla kotiin, olivat sitä ennen palelleet kuulemma ihan sikana auton lavalla kaksi tuntia - eli sen ajan kun abeja pakkaskelissä ajelutettiin ja he jaksoivat auton lavalla riehua - yli 20 asteen pakkasessa jossa tuulikin kävi aika raikkaana. Karkit olivat kuulemma loppuneet jo alkumetreillä.

Harmi, kun en päässyt penkkareita katsomaan. Vielä aamulla luulin, että olisin voinut luikahtaa töistä - mutta kun siihen olisi mennyt vähintäin 3 tuntia matkoineen ja töitä on tosiaan paljon tällä hetkellä, en mitenkään päässyt lähtemään.

Eipä ole kuvia nyt sitten penkkareista. Harmi sekin.Toivottavasti kaverit ottivat toisistaan, muistoksi.Kuvioon kuuluu kuitenkin, että siideriä ja olutta juodaan aika reippaasti. En kyllä tykkää moisesta - mutta yritän olla olematta tiukkapipo.Ainakaan liikaa...

Ovat lähdössä parin tunnin päästä muiden kavereiden luo bilettämään...Penkkaripäivä on erityinen päivä ihmisen elämässä - omanikin muistan sellaisena. Riehukoot siis, toivottavasti lukevat sitten tämän jälkeen niin, että tulee edes jonkinmoinen todistus. Muuten ei pääse mihinkään mieluiseen paikkaan opiskelemaan.

Vaikea uskoa mihinkään suurensuureen lukuintoon. Mutta uskonpa taas kerran, että asiat menevät niin hyvin kuin niiden on tarkoituskin mennä!


Ei ehkä näytä kovin herkulliselta - mutta hyvin toimii

Toinen perheen abi on laivalla, abi-risteilyllä. Sai sinne paljon rahaa - ylipäätään nyt tuntuu olevan aika jolloin mikään raha ei triitä alkua pidemmälle. Miten ne voivatkin maksaa noin paljon, lapset ja kaikki mihin heidän on IHAN PAKKO saada rahaa??? Omat rahat on olleet ihan loppu jo pitkään. Lasten isä lähetti jonkin verran rahaa tuossa jokunen aika sitten. Maksoin niillä yo-kirjoituksia, abi-haalaria, abi-risteilyä, abi-ruokailua - ja mitä vielä? Sairaalalaskuja, tietenkin. Kahdelta lapselta. Sitten se kaikkein älyttömin: Esikoinen kertoi koulun laskeneen väärin hänen kurssiensa määrän. Pitääkin vielä ottaa kaksi kurssia. Hän ilmnoittautuu ja alkaa käydä kursseilla. Sitten tulee minun luokseni sanomaan: "Äiti, mie tarviin 40 euroo kahteen kurssikirjaan." Kysyn, että milloin ne pitää hankkia - milloin hän ajatteli lukea kirjat ja milloin niistä on koe/tentti. Tähän arvon abi kertoo, että hänellä ei ole aikomustakaan lukea sanaakaan kummastakaan kirjaasta. "Mutta ne on ihan pakko olla, ope ei päästä muuten kurssista läpi. Ei niitä tarvii lukee, riittää ku ne on mukana tunnilla ja ope näkee, että ne on hankittu."

Näin kehtää jo aikuisiän saavuttanut lapsi kertoa äidilleen jolta on rahat täydellisen lopussa. 40 euroa on melkein kahden viikon ruoka meidän perheelle. Ja nyt se raha piti laittaa kirjoihin joita tyypin ei ole mitään aikomustakaan lukea. Että ottaa päähän! Sitten lapset vielä tietävät, että isä on lähettänyt rahaa - ja luulevat, että haudon jotain jätti-isoa rahatukkua jossain enkä anna ilkeuttäni heille sitä käyttöön...

Mitä tulee ruokaostoksiin niin on kyllä eletty tosi halvalla täällä meillä! Alkuviikosta ostin sikanauta-jauhelihaa vanhalla päiväyksellä spagettikaastikkeeseen jota syötiin kaksi päivää. Utse en syönyt, olen antanut kaiken lämpimän ruuan lapsille. Enkä itse tykkää kamalasti sianlihasta, täytyy myöntää... Sen haju etoi kun paistoin sitä, en halunnut edes maistaa sitä. Ei se huonoa ole, siis vanhan hajuista. Sianlihalta vaan haisi. Ruoka-annoksen hinnaksi tuli alle 40 senttiä - kun makaronit oli omasta kaapista ja kallein osuus oli maitolasilliset lapsille. Eilen ja toissapäivänä syötiin jauhelihapihvejä - itse tehtyjä niin ikään alennuslihasta ja kotona olleista mausteista, perunamuussista jota tein ison määrän. Maito taaskin kallein aine.

Kaksi pullaa hillolla, loput mantelilla

Herkuteltiin jokunen päivä sitten laskiaispullilla - tein niitä sekä hillo- että mantelimassasisuksella. Mantelimassaa on tuotu aikaa sitten Ruotsista 2 kiloa. Se riittaa pulliin vielä kuukausiksi. Hyviä ovat - laskiaiseen toki on vielä aikaa, mutta jospa leipoisin ensi viikolla äidin luona jotain hyvää. Pitää keksiä halpoja huveja - äiti onneksi arvostaa leivontaherkkuja. Kaurakeksejä, pullaa ja vaikka lusikkaleipiä voisi tehdä. Ruispuuroa ja jotain hyvää ja edullista ruokaa.

Yritän hetkittäin muistaa, että yhdellä hyvällä kaverilla oli kouluaikaan melkein joka pävä samaa ruokaa kotona. Maitokaalia. Joinain päivinä heillä oli perunaa ja ruskeaa kastiketta - kastike valmistettu jauhoista, suolasta ja vedestä. Ehkä ihan pieni ripaus maustepippuria mukana, mutta se on epävarmaa. Maitoperuna oli sitten kolmas ruoka jota söivät. Leipää ei ollut joka päivä. Piimä jatkettiin vedellä. Juhlapyhinä heillä oli mahtavan hyviä pikkuleipiä ja kaikki pullat, leivät ja kakut joita äiti paistoi suuressa leivinuunissa olivat superhyviä - en ole itse päässyt lähellekään niitä makuja omissa leipomisissa. Muistan, että pullat pensselöitiin heillä hyvin makealla kahvilla - ei siis kananmunalla.

Ei ollut kaikilla helppoa ennen, ei ole nytkään. Mutta nyt on kuitenkin monessa suhteessa paremmin, perheillä. Mutta ihmiset juovat ja käyttävät kaiken maailman lääkkeitä ja tajuntaa laajentavia aineita niin paljon - siitä tulee kamalasti surua monelle - lapset eniten surettavat. Jos joku itsensä haluaa mömmöillä sumentaa niin se on yksi juttu. Lasten ja muiden perheenjäsenten, läheisten taakka on kohtuuton.

Heippa vaan. Nyt kohta siis ruokaa lapselle. Tortellinia. Riittää kahdeksi päiväksi, toivottavasti. Tai sitten ei. Miinus 30 prosenttia hintaan ostettu vajaa viikko sitten. Tuleekohan meikäläisestä pian vainoharhainen hintojen vahtimisen kanssa?

Abit eivät varmaan mitään halua. Lupasin ajaa heidät asemalle kohta..