Kasvomaski hankittu. Työhaastattelussa käyty

Siinä ne odottavat  käyttöä,
maskit.

Kävin eilen kaupungilla. Kävin katselemassa kasvomaskeja apteekissa ja Prismassa koska niiden käyttöön on tulossa uusia suosituksia. Todennäköisesti käyttöön tulee pakotteita joten sellaisia pitää hankkia itsellekin. 

Prismassa oli erilaisia malleja, ainakin kiinalaisia ja yksi suomalainen. Pari muutakin, kertakäyttöisiä. AIka kalliita ovat. Suomalainen puuvillainen maksoi yli kympin, kiinalaiset kertakäyttöiset maksoivat noin 8 euroa. Paketissa on 5 suojainta.

Ostin sitten Prisman kiinalaisen paketin. Ehkä hölmö ostos, tiedä häntä. En ole vielä sitä kokeillut ja toivon, että kangas, jonka läpi on hengitettävä, on sellaista, että sen kautta ei tule hengittäneeksi muuta inhaa - mikromuovia tai jotain muuta kemiallista. Kuka tietää? 

Kiinassa ei tällaisiin terveellisyys- tai ekologisiin asioihin näytetä kiinnitettävän huomiota. Kaupan vain on käytävä.  Jotenkin tuntuu, että huijausta on joka puolella. 

Kaupat haalivat näillä nyt rahaa sen, minkä ehtivät. Itselleni nämä tuntuvat kalliilta; raha on pois ruuasta tai jostain muusta tärkeästä - mutta ehkä nämäkin sitten ovat tärkeitä...

Suojaimet ovat kuulemma melkein loppu monista kaupoista. Näin on tänään uutisoitu. Apteeekissa ja Prismassa oli eilen vielä niitä aika paljon. Hmm? Voi olla myyntikikka sanoa, että ovat loppu niin ihmiset tulevat hamstraamaan kaikki, miitä löytyy.

"Meillä on Sokoksella vain yksi kasvosuoja enää jäljellä. Kannttaa ostaa!"

Sokoksen viimeinen kappale

Kävin sitten vielä Sokoksella kysymässä, minkälaisia suojia heillä on. Ihan kiinnostuneena, kun oli aikaa. Kuulemma koko Sokoksessa on (eilen iltapäivällä siis)  jäljellä vain yksi kankainen suojain, kaikki muut on myyty eikä Keskusvarastollakaan ole yhtään jäljellä. No, uskoin - ja ostin sen viimeisen. Musta, maksoi 12 euroa. Maailman paras myyntikikka: Tämä on viimeinen, enempää meillä ei ole.. 

Jälkeenpäin tuli mieleen, että minua on usein sanottu sinisilmäiseksi hölmöksi. Joopa joo! Tuli sekin todistettua.

Kuinka paljon saastetta tulee kasvosuojista?

Kertakäyttöinen on sitten ihan oikeasti kertakäyttöinen eli sitä voi käyttää vain esimerkiksi töihin mennessä ja palatessa on jo otettava toinen käyttöön. Jos sadat tuhannet kansalaiset käyttävät suojamaskeva päivittäin, tulee maskeista roskaa aivan valtavasti. Sen lisäksi tulee käyttö myös kalliiksi - kymmeniä euroja kuukaudessa, vähintäin jokaiselle työssäkävijälle jos kulkee julkisilla välineillä tai käy esimerkiksi kauppakeskuksissa. Kauppias hymyilee leveästi!

Muovipussissa kertakäyttöisiä
liinoja muovirenksuin.
Ekologista?

Olen nyt siis joka tapauksessa varautunut mahdolliseen maskipakkoon. Rahaa meni pari kymppiä. Käyttöön otan ne, kun pakko on. Eihän noilla voi harjoitellakaan - kertakäyttöinen menee siinä samassa käyttökelvottomaksi ja kankainen pitää keittää heti. 

Mietityttää, kuinka helppo on hengittää tuollaisen kankaan läpi ja haiseeko se itsessään - noiden mikromuovi- ym mietteiden lisäksi. ja tietenkin kiinnostaa, kuinka paljon tästä saa suojaa, jos lähistöllä on joku, jolla on tartunta. tai suojaako tämä, jos minulla sattuisi tietämättäni olemaan tartunta.

Rahanmeno näihin tietenkin harmittaa - kun sitä on työttömällä muutenkin vähän. Rahat on vähissä enkä ehkä tarvitse noita kuitenkaan. Ruokaan, sähkölaskuun tai vaikka vitamiineihin olisin voinut rahat käyttää mieluummin.

Työhaastetelussa neljä haastattelijaa ja koetehtävä

Kävin tänään työhaastattelussa. Neljä haastattelijaa, alussa piti tehdä esitehtävä ja tehtävän jälkeen oli tunnin haastattelu jossa neljä henkilöä vuorotellen esitti kysymyksiä. Olin oma itseni - en tiedä omalla kohdallani, kuinka järkevää se on. Muuten en osaa olla - vastailin kysymyksiin, olettamuksiin ja selittelin, miksi olin työtä hakenut, mitkä ovat omat hyvät ja ei-niin-hyvät puolet. Vaikea sanoa, menikö hyvin. Sen huomasin, että kun sinne alkuiltapäivästä tulin, oli haastattelussa ollut jo useampi henkilö koska tehtäväpapereita esitehtävästä oli jo pinossa useita. Kun läksin, ohjattiin huoneeseen noin 25-vuotias sievä nuori nainen. Yksi - nolla hänelle. 

Maustekakku ja maistiaiset

No, voi hyvin olla, että joku muu valitaan - joko nuori tai vanha, mies tai nainen. Sopivin saa paikan, näin se on ja näin pitää toki ollakin. 

Toivon, että valinta osuu minuun mutta saa nähdä. Viikon sisään pitäisi tiedon tulle - jollei jotain yllättäväää tapahdu, sanoivat. Mitähän se voisi olla? Tuo lause haiskahti siltä, että katsovat vielä parempia ehdokkaita. 

Unohdan asian nyt, yritän aktiivisesti unohtaa, että ei tule huono mieli. Haen vaikka vielä tänään yhtä työpaikkaa jälleen niin  saan tuon hakuprosessin pois mielestä. 

Otan itse jokaisen haun sillä lailla tosissaan, että oikeasti tuntuu siltä, että tämä on se työ, johon haluan! Sitten tuntuu tosi mälsältä, jos en onnistu. 

Viime viikolla kävin haastattelussa joka myös meni omasta mielestäni hyvin. Kaksi haastattelijaa kyseli tunnin ajan kaikenlaista, ummet ja lammet. Seuraavana päivänä kuulin, että en saanut työtä. 

Kyynel.

Tänään haastattelusta kotiin tultua leivoin maustekakun jonka otan päiväkahville mukaan maalle huomenna. Sitten menen metsään! Kerään marjoja, keitän hilloa ja mehua. Olen luonnossa kunnes tulen taas takaisin ja menen seuraavaan haastatteluun! 

Viikon päästä on ryhmähaastattelu ihan toisenlaiseen työhön.. Uskon vakaasti, että jotain työtä vielä löytyy meikäläiselle! Jollei tämä työ, niin sitten joku muu. Kun vain jaksaa hakea!

Kesän ihanuus ja työnhaun syövyttävä loppumattomuus

Ihana pensseli on tämä pörriäisten suosima pensseli!

Ollaan kesän keskivaiheilla. Kesä on ollut ihana, monella tavalla. Ensin helteinen, tosi lämmin alkukesä ja kukkien ja kasvuston ihana värikkyys, tuoksut ja lintujen äänet. Nyt rankkasateet ja ukkoset keskellä parasta kasvukautta. Vettä on tullut välillä kuin saavista kaataen, sitten minuutin päästä taas paistaa ausinko.

Ukkosta, hellettä ja vesisateita: kesä!

Tämä vanha lilja kasvaa jossain
puolivillinä

Eilen tuuli niin, että puiden suhina ja kohina tuntui melkein epätodelliselta. Menin metsään ka katsoin, kuinka puut taipuivat, kuuntelin kohinaa ja suhinaa ja mietin, kestävätkö puut pystyssä. Oksia putoili mutta puut pysyivät pystyssä. Oli mahtava olla keskellä kohisevaa tuulta! Kuului vain tuulen äni, ei mitän muuta!

Luonto on aina ihana - sitä varmaan täälläkin toistelen loppumattomasti. Jokaisella on varmasti se joku, yksi asia joka on itselle erityisen tärkeä ja hyvä asia elämässä. Itse tykkään puista, kukista ja kasveista - luonnosta.

Tykkään tietenkin kymmenistä muistakin asioista - ja on ihanaa, että voi nauttia vaikkapa kirjaston kirjojen lukemisesta, käsitöistä ja sukkien neulomisesta ja aina aika ajoin ihmisten seurasta, ruuan laitosta ja lasillisesta ja toisestakin hyvää - tai vaikka keskinkertaista - viiniä.

Koira on hieno kaveri; sen seurasta saan nauttia joka päivä.

Yritän saada näistä loppukesällä siemeniä. 

Kiitollisuus auttaa kun on vaikeaa, oikeasti

Kun on vaikeaa elämässä - ja sitähän tässä on ollut, enemmän ja vähemmän - on tärkeää, että on vaikka kuinkakin pieniä aiheita joista osaa olla kiitollinen. Aloitin joskus vuosia sitten tekemään kiitollisuuspäiväkirjaa. Silloin oli todella mustaa ja synkkää elämässä ja kiitollisuuslistojen kirjoittaminen auttoi. Minulla oli terveys, lapset, koti ja ruokaakin. Työ oli mennyt ja rahaa ei ollut juuri ollenkaan, parisuhde helvelitillisessä tilanteessa ja koko elämä tuntui epäoikeudenmukaisen vaikealta. Välillä  oli vaikea keksiä aiheita, mistä olla kiitollinen. Nyt en enää kirjoittele listoja mutta muistan olla joka päivä jostain kiitollinen. Tai iloinen, tyytyväinen.

Parisuhdetta ei ole vieläkään, kaverit ovat liuenneet kauas jonnekin, osin omaa syytäni kun en ole jaksanut enkä osannut pitää yhteyttä . Ja itseäni hävetti oma tilanne niin, että en halunnut olla kehenkään yhteydessä. Siksi olen nyt aika lailla yksin - ja nytkin työtön, rahaton... Huokaus... Mutta onhan koti, on lapset ja koira, luonto ympärillä. Ruokaa ollut joka päivä, ainakin jonkinlaista.

Maalla saa puuhata perinteisiä asioita

Sukat langan tähteistä. Pitsineule-harjoitus

Olin viime viikon maalla, äidin ja parin lähisukulaisen kanssa. Puuhailin puutarhassa, tein porukalle ruokaa ja viihdyin hienosti, kun sain nukkua aitassa, istua illalla tuvan pöydän ääressä ja neuloa kun muut katsoivat telkkaria. Juotiin viiniä ja pelattiin korttia. Sellaista tuttua, kotoisaa.

Kävin kävelyllä tutuissa metsissä ja järven rannoilla. Ihmettelin käen kukuntaa keskellä yötä ja vielä heinäkuussa - kolme käkeä on kukkunut kilpaa lähiseudulla tänä kesänä. Raivoisa käpytikka on ryöstellyt pikkulinnun pesiä ja ruisrääkkä on äännellyt takapellon laidassa. Härkälintu uiskenteli järven rannalla rauhaisana iltana.

Pihassa ärhenteli uusi vieras kissa - kaunis ja ihmisille kiltti mutta tappeli äidin kissan kanssa niin, että kisu piti käyttää lääkärissä. Nyt se kulkee kaulurin kanssa kun kyljessä on ammottava aukko tappelun jäljiltä.

Ulkona on valoisaa vielä myöhään illalla

"Kiitos hakemuksesta. Et tällä kertaa ollut jatkoon päässeiden joukossa."

Viikon olen nyt taas ollut kotona, olen hakenut jälleen keskimäärin yhtä työtä joka päivä. Tiistaina laitoin kolme hakemusta. Tänään yhden. Viikonoppuna en yhtään. Osa työhakemuksista tulee väkisinkin tehtyä vähän vasemmalla kädellä. Ei jaksa aina panostaa tarpeeksi - mutta tietenkin tiedän, että kun ei panosta kunnolla, ei työtä saa.  Ei hakemuksiin saa välttämättä vastakaikua muutenkaan, vaikka kuinka satsaisi aikaa, tutkimusta ja mietintää ja olisi omasta mielestä juuri nappiin osuva huippuosaaja siihen työhön - sen olen jo miljoona kertaa huomannut.

Olen nyt hakenut aika outojakin paikkoja, omaa kokemusta ajatellen. Saa  nähdä, tuleeko vastauksina takaisin muuta kuin "Kiitos hakemuksesta. Et ollut jatkoon päässeiden joukossa."

Valtion työpaikat tuntuvat itselleni olevan kaikkein nihkeimiä. Ei sitten millään irtoa edes haastattelua. Sitkeästi olen niihin hakemut. Tänään tuli yksi vstaus:"Hakemuksia tehtävään saapui 89 kpl. Valitettavasti tällä kertaa valintamme ei kohdistunut sinuun. Tehtävään valittiin NN"

Nyt ei ole oikein näkyvissä uusia avoimia paikkoja mihin voisi heittää hakemuksen joten taidan pitää pienen, muutaman päivän tauon ja odotella, josko jostakin tulisi edes jonkinlaista vastakaikua - eli siis edes pienesti vihreää valoa tehtyihin hakemuksiin. Haastattelupyyntö! Työtarjous!!

Hilloa ja mehua - mutta missä niitä voi säilyttää?

Siinä ovat, kattilassa. 

Ensimmäiset hillot

Ostin eilen laatikollisen mansikoita. Polkaa. Priima mansikka maksaa 40 euroa per laatikko, jossa on 4 kiloa marjaa, 8 litraa. Vieressä oli märkiä kakkosluokan mansikoita 17 eurolla laatikko. Ostin sellaisen ja tein hilloa. Syötiin lapsen (=nuoren) kanssa ensin marjoja niin paljon, kuin jaksettiin ja lopuista keitin hilloa. Käytin kaapista löytyneen pari vuotta vanhan hillosokerin tuohon - mietin, meneekö hillosokeri vanhaksi; tuoreena kaupasta ostettuna se on aivan valkoista ja jonkin aikaa kaapissa seisoessa väri muuttuu keltaiseksi. Hmm? Sokeri itsessään ei tietenkään vanhene jos sitä säilyttää kuivassa kaapissa.

Kahdeksan lasipurkillista hilloa tuli satsista. Nam, oikein makoisaa!

Kohta saa metsästä mustikoita, vaapukoitakin. Ja metsämansikoita. Tänään näin ensimmäiset pienet kantarellitkin! Katsotaan, mitä saa kerättyä ja keitettyä - meillä ei ole pakastinta joten kaikki on keitettävä. Jääkaappiin mahtuu rajallisesti purnukoita joten täytyy jotenkin keksiä, miten säilyttää tuotokset. Kellari olisi aika kiva! Tai vaikka kylmiö. Tai pakastin, tietenkin...

Kuuma kesä ja luonto työttömän ilona

Kuuma kesätyö joillakin. Tietöitä on nyt paljon kaupungeissa ja maanteillä.

Kesäkuu loppuu huomenna - ja samalla ilmeisesti kuumat kelit.

Kun mittarissa on lähemmäs 30 astetta, tuntuu oikeasti tosi kuumalta. Liian kuumalta, vaikka kuinka lämpimästä tykkäisikin. Luonto ei taida näillä leveysasteilla, pohjoisella pallonpuliskolla, tällaisesta säästä oikein välittää.

Pari kunnon sadekuuroa - mielellään rauhallista sadetta vaikka pidempääkin, sitten taas aurinkoa - olisi nyt paikallaan.

Luonto auttaa työtöntä työnhakijaa jaksamaan

Mesiangervo jo kukassa

Luonto on ollut kaunis, niinkuin se tietenkin aina on. Nyt, kun olen työtön, olen tehnyt pari kunnon kävelyä koiran kanssa melkein joka päivä.  Aina ei ole kuumuudelta meistä kumpikaan jaksanut pitkää kävedlyä ja koirakin on etsiytynyt varjoon ja rojahtanut siihen läähättämään. Metsässä ja pienemmillä kaduilla ollaan kävelty ja olen haistellut ja katsellut sireenejä, kieloja, alppiruusuja, pihlajan kukkia, marja- ja hedelmäpuiden kukkia.... Ihania, tosiaan. Nyt alkaa olla vihreä kausi luonnossa kun iso osa on kukkinut. Puutarhoissa näkyy pioneja, ruusuja ja jasmikkeita.

Mesiangervo kukkii nyt jo joissain paikoissa, tuoksuu keskikesälle.

Itse olen saanut pidettyä kiinni omasta tavoitteesta: ainakin yksi työhakemus päivässä. Joinain päivinä se  ei millään, ei mitenkään jaksa innostaa mutta olen saanut kuitenkin hakemuksen rustattua. Kun ei ole inspiraation varjoakaan tekemisessä, ei hakemuksestakaan varmasti aina ihan priima tule. Minulla on onneksi muutama hakemus- ja ansioluettelopohja, joita voi aika pienellä vaivalla muunnella eri hommiin.

Rannalla on mahtavan hienoa katsella maisemaa. Härkälinnut uiskentelivat
tuossa mutta kuvaan eivät jääneet. Kuva otettu juhannuksena noin klo 23.

Työnantajan markkinat jylläävät

Ruusujen aika on nyt

Haen erilaisia hommia, kaivelen vapaita työpaikkoja Te-toimiston, Oikotien, Duunitorin ja Monsterin sivuilta ja Facebookista. Tietenkin haen ensisijaisesti sellaisia töitä, joihin oma ammattitaito on hyvä mutta myös muuta. Nyt hakijoita on vain niin paljon, että työnantajilla ei ole mitään vaikeuksia saada juuri prikulleen sellaista työntekijää, kun haluaa. Sellaista, jonka ei tarvitse opetella hommaa yhtään päivää vaan hän on samantien ammattitaitoinen, tehokas ja tuottava. Tämän olen huomannut, kun olen jutellut työnantajien kanssa; jos noin 12-18 ammattiosaamisen vaatimuslistalta puuttuu yksikin osaamisalue tai se ei ole ihan tuore, ei paikkaa saa. Palkka saattaa silti olla vain reilut 2000 euroa kuukaudessa. On totisesti työnantajan markkinat nyt - sen kun valitsee parhaan päältä.!

Märkä talvi oli liikaa Terijoen salavalle ja se kaatui ja joutuu haloiksi

Ehkä sitkeys palkitaan. tai sitten ei. Juhannusta ennen minulle ropisi sähköpostiin iso kasa "Kiitos hakemuksesta mutta valitettavasti valintamme ei nyt kohdistunut sinuun" -viesti. Huomasi, että rekrytoijat olivat lähdössä lomalle ja hoitivat asiat loppuun ja ilmoittelivat hakijoille tilanteen. yhteen hakemaani pikkaan oli 265 hakijaa - kyseessä oli kuitenkin sellainen työpaikka, johon vaatimuksena oli korkeakoulutukinto ja asiantuntijakokemusta vähitään viiden vuoden ajalta. Masentavaa - omalta kannalta.

Vanhat älköön vaivautuko, annetaan työt nuoremmille

Minun vikani on pääasiassa ikä. Näin luulen vaikka sitä ei kukaan sanokaan ja kysyttäessä kieltää. Paitse edellinen esimieheni joka loppukeskustelussa toukokuun lopussa sanoi, että ikäistäni henkilöä on hasteellista palkata edes määräaikaiseen työhön koska ... no koska nyt näin on ja monet luulevat, että kun ihminen on yli 50-vuotias, alkaa kiinnostuksen kohteet  olla muualla kuin työssä ja sairaudet alkavat  vaivata ja sairauspoissaolot ne vasta kalliiksi tulevat.

Juhannusruusu epätarkkana

Näitä ennakkoluuloja vastaan on vaikea taistella. Itse en ole perusterveenä ollut sairaslomalla juuri koskaan - päivä kymmenesssä vuodessa, keskimäärin ja jos flunssaa on ollut, olen tehnyt työn etänä. "Tuo on poikkeus" sanoi tähän ex-pomo ja myönsi, että olen terve ja pirteä ikäisekseni (!!!).

Hän sitten palkkasi tiimiinsä 27-vuotiaan vasta valmistuneen naisen työhön, jota itseklin hain ja jonka olisin pystynyt hoitamaan. Kyseessä oli 9 kuukauden määräaikainen pesti.

Reilu kolmekymppinen tuore esimies palkkaa toki omaan tiimiinsä mieluummin nuoren naisen kuin kokeneen, itseään vanhemman henkilön. Äitinsä ikäisen. Huoh. Tätäkään ei takuulla saa sanoa  mutta sanoinpa nyt kuitenkin.

Pihan Kultasade oli reilu viikko  sitten mahtavan hienossa kukassa.

Suuntaan nyt parin viikon työnhausta vapaalle lomalle maalle - vaikka metsien marjat eivät vielä olekaan kypsyneet.

Sateita ja uutta työtä odotellessa!

Sitruunakakku ja saunan lämpö

Kevättä on jo vahvasti ilmassa - ja onhan tänään kevätpäivän seisaus. Se tulee joka vuosi yllätyksenä - jostain olen saanut päähäni, nämä neljä eri vuosittaista seisausta ennen aina uutta vuodenaikaa ovat 21. päivä mutta näin ei  siis ole... Ensi vuonna varmaan taas luulen näin; tämä oppi ei näköjään mene kallooni millään!

Ihanaa, että on valoisaa. Aamulla ja illallakin vielä. Harakat ja varikset ovat pesäntekopuuhissa jo täysillä, samoin talitintit nyhtävät kaikenlaista pehmeää pesiinsä.

Sitruuna-appelsiinikakku viikonlopun kahvihetkiin

Olo  on ollut muutaman päivän tai jonkun aikaa - oikeastaan en päivistä tiedä - nihkeä, matala ja vähän kurja. Oma vanhin lapsi sanoi, että en saa olla niin negatiivinen, pitää uskoa, että asiat onnistuvat. "Onhan monella muulla paljon huonommin asiat". Totta, totta. Meinasin pillahtaa itkuun, kun minulle noin sanottiin, vaikka tietenkin tiedän, että hän on oikeassa.

Jotenkin tuntuu, että en osaa tehdä ja katsoa asioita oikein, toisin kun olen ennen tehnyt - enkä pääse eteenpäin. Mitä pitäisi tehdä? Alkukuusta olen hakenut tosi paljon töitä, kymmeniä erilaisia paikkoja, eri vaatimuksin - mutta kaikki sellaisia, jotka pystyn hienosti tekemään. Mihinkään ei tule vastausta tai vastakaikua. MITÄ voin tehdä?

Hitsi, en halua vaan olla ja öllöttää, tehdä töitä haluan, haluan elättää itseni ja perheeni, saada jotain tehtyä, aikaiseksi. Saada palkkaa! Olla hyödyllinen ja oikeasti osa tätä yhteiskuntaa - joka työttömiä luusereina pitää. Ja sellaiseksi itseni tietenkin tunnen, luuseriksi. Nyt varsinkin, kun en saa tehtyä hakemuksia vaikka voisin niitä jälleen suoltaa vaikka kymmenen eri paikkoihin. En vaan tiedä, kannattaako työn hakeminen kun mikään ei auta. Kun on nuorempiakin työnhakijoita joille paikat menevät - niinhän ne aina tuntuvat menevän. Joihinkin on ollut liki 200 hakijaa, toisiin "vain" 50. "Emme valitettavasti tällä kertaa valinneet sinua."

Täälläkin on tullut makoiltua,
löylyteltyä kunnolla. Pellavapyyhkeellä!

Itku ei auta markkinoilla. mutta mikä auttaa? Kun pääsen taas hiukan iloisemmaksi tästä, niin sitten? Rahat on aivan loppu, miten ihmeessä tästä selvitään?

Kuka ottaisi töihin, vaikka vähäksi aikaa? Osaan tosi paljon asioita! Ei siitä kauan ole, kun minua pidettiin tosi tehokkaana ja hyvänä työntekijänä, huippu-asiantunijana!!!

Leivoin viikonloppuna kakun äidin iloksi. Hän toivoi raikkaan makuista kakkua, ei raskasta jossa on paljon voita ja muuta "paksua". Tein sitten sitruunakakun johon laitoin kokonaisen sitruunan ja appelsiinin raastetut kuoret ja kummastakin puolikkaat mehut; raikas tuli kakusta! Kiva, kun voi ilahduttaa  toista!

Saunassa on hyvä olla!

Sauna on on myös paikka, jossa on hyvä olla. En tiedä miksi, mutta olen viime aikoina palellut tosi paljon - liekö vain sen takia, kun kotona on oikeasti aika viileää - alle 20 astetta, joissain huoneissa 16 - vai siksi, että mieliala on matala ja silloin tuntuu, että on kylmä? Sitten tuleee tarve päästä lämpimään, kuin syliin sinne saunan hyväntuoksuiseen, puhtaaseen lämpöön! Yksin saunoessa makoilen lauteilla selälläni, jalat ylhäällä, venyttelen ja lepäilen, joskus nukahdankin...

Työttömyyspohdintaa talvisäässä

Tervehdys taas, uuden viikon alkajaisiksi!

Liikuntapolku metsässä aamu-tuimaan

Kevät antaa jo kovasti merkkejä itsestään. Hankikeli kantaa - ainakin joitakuita meistä. Koiraa ainakin, ja itseänikin, jos varovasti kävelen lumikuorella niinkuin hiukan tein tuossa aamusella kun kävin aamulenkillä kirpakassa pikku-pakkasessa. Kaunista on. Talitintit ovat kovasti jo äänessä, varpuset myös.

Korppi on viikon lintu. Tuo upea musta ja kovasti kaikenlaista jutteleva  höpöttäjä, musta älykäs lintu. Nyt en ole hetkeen korpia nähnyt, näissä omissa arkimaisemissa se ei viihdy. Pitää olla parempaa ja isompaa metsää.

Seniorien leikkipuisto lasten vastaavan vieressä. Sinne leikkimään?

Aamusella haisteltiin metsän tuoksuja tosiaan koiran kanssa. Käveltiin reitti jossa on kesäisen pururadan varrella lasten leikkipuisto ja melkein samanlainen senioreille. Kiikut vaan puuttuu... Mietin, missä iässä ihminen on seniori, joka voi hyvällä omalla tunnolla lähteä kiertämään tuota rataa jossa on kirjavalla maalattuja kaiteita ja heiluvia lautoja joita pitkin voi askeltaa? En mennyt kokeilemaan, mutta oli siinä moni jäljistä päätellen käynyt. Seniori vai joku muu - ei voi tietää, kun ei ole koskaan siinä  ketään nähnyt! Ei ollut lasten osiossakaan ketään. Lasten leikkipuistossa on aita ympärillä, seniorit eivät sellaista näköjään tarvitse - eivät ehkä ole tuossa puistojumpan aikaan kovin karkailuherkkiä, niinkuin kai lapset ovat.

Työnhausta taas pieni pätkä jupinaa
Hain hetki sitten yhtä työpaikkaa, laitoin menemään hakemuksen työhön, johon olisin sopiva kokemukseni kautta. Yritin soittaa työnantajan antamaan kellonaikaan sinne, mutta 23 yritystä eivät  saaneet kontaktia aikaiseksi.  Linja oli varattu. Niinkuin yleensä on; meitä työnhakijoita on neuvottu aina soittamaan yritykseen ja kyselemään järkeviä, tekemään hyvä vaikutus työnantajaan. Laitoin sitten hakemuksen ilman soittoa eteenpäin. uskon, että hakemuksia tulee yli sata, kuten usein.

Mietin, että jospa jättäisin tämän avoimiin työpaikkoihin vastailun jo suosiolla. Olen hakenut satoja töitä - kaikkiin olisin ollut osaava työntekijä. Muunlaisiin en haekaan. Hainpa muuten KELAllekin töihin, siellä kun on kuulemma ihan valtava ruuhka nyt kun toimeentulotukia haetaan ja päätökset viivästyvät. Vaikuttaa siltä, että kelpaa sinnekään - mutta eihän minulla ole sosiaalialan tutkintoja. Aina pitäisi olla tutkinto juuri ao alalta - luulisi, että KELAn työt voisi oppia korkeakoululututkinnon suorittanut ja täysijärkinen suomalainen, jolla on muutoin pitkä ura asiantuntija-taustalla. Mutta HAH.

50+ vanhukset joutaa kuolla
Tämänpäiväinen Ilta Sanomat kertoi taas ikärasismista. Totta se onkin, kuka nyt meitä ikäloppuja raihnaita vanhuksia mihinkään työpaikoille haluaa köntystelemään. Eihän me mitään osata, ei jakseta ja ymmärryskin tökkii pahasti. Ylipäätään olisi varmasti hyvä, jos meille työttömille/vanhoille/köyhille/kurjuuden leimaamille ihmisille voisi antaa eutanasian. Heitää jonnekin navetan taa, mistä kukaan ei ikinä meitä löydä. Olisipa Suomi sitten hyvä maa jos kaikki Kelan ja muiden virastojen kiusankappaleet voisi saada silmistä pois.... Kovaa  tekstiä, mutta siltä tuntuu; tällä maalla menisi upeasti, jos ei olisi kaikkia sosiaalitapauksia jotka nyt maksavat paljon. Eihän me luuserit edes tehdä mitään, maataan sohvalla vaan ja vaaditaan kaikkea . eikö niin? Sipilä`Orpo? Kaikki muut poliitikot joista moni varmaan ihmettelee, miten tällaisia voi nyky-suomessa enää olla olemassa.

Juttelin aamupäivällä yhden kesätöitä haikalievan opiskelijan kanssa joka aivan tuohtuneena kertoi kuulleensa silminnäkijäkuvauksena, kuinka eräs sähköyhtiö laittoi melkein koko pinkan kesätöihin hakeneiden hakupapereita edes niihin vilkaisematta suoraan roskiin. Eivät edes käyneet niitä läpi. Sieltä oli poimittu muutama töihin ensin pinkan päältä ja muut joutivat roskiin. "Ajattele, kuinka monet on väsännyt  hakupapereita  ihan tosissaan ja tehnyt ne tosi kunnolla!" Kertoi opiskelija. Kuulostaa todella pahalta.

Työnantajalla on tietenkin tähän täysi oikeus, ei sille mitään voi. Näin se menee, tänä päivänä. Työnantajien markkinat ovat meneillään, työnhakijoita on niin valtavan paljon joka hommaan, että hakijavirroista on pelkkää rasitetta henkilöstöosastoille. Hakemukset on helpoin vain heittää roskiin, kylmän rauhallisesti. Hakijoille ei ilmoiteta yleensä mitään ja ylipäätään heitä kohdellaan kuin karjaa; heitähän riittää. Ei ole mitään tarvetta olla ystävällinen koska sittenhän hakemuksia tulisi vielä enemmän - sitä ei minkään firman HR voi kestää.

Kyynisesti lähti käyntiin tämä viikko. Haluan TÖITÄ ja olen turhautunut, kun en saa - ja laskut pitäisi maksaa, syödäkin. Eikä kukaan anna eutanasiaa. Olisin jo valmis. Seniori-puistokaan ei niin kamalasti innosta, ei tosiaan...

Perjantai. Täyttelen työpaikkahakemuksia villinä!

Otin aamulla vaasiin muutaman oksan. Niistä
seuraan silmujen kasvamista ja kevään tuloa kasviin. Nämä oksat 
oli leikattu puista isoon kasaan, en niitä riipinyt itse elävistä puista.

Sää vaihtelee päivittäin enemmän kuin toivoisi. Olisipa kiva, jos olisi talvella monta viikkoa kunnon pakkas-sää ja sitten tulisi kevät, vesi tippuisi ja talitintit laulaisivat!

Keinu ei nyt houkkuttele

Nyt on harmaata - sää kuin lonkeroa, sanoi joku. Sumeaa ja harmahtavaa. Plus-asteita ja löts löts -keli. Mutta ei ole onneksi liukasta.

Perjantai-päivä on tänään. Tein juuri yhden työhakemuksen, listalla on vielä kolme ja puoli. Puolikas tulee siitä, että sain yhden hakemuksen eilen illalla tehtyä melkein valmiiksi - pitää vielä hioa hakemus-kirjettä lisää. Se hakemus menee valtiolle - sinne olen hakenut tässä vuosien varrella ties kuinka moneen paikkaan/virkaan mutta eivät ole huolineet. Yrittelen vaan sitkeästi!

Jo tekemän hakemus meni avoimeen paikkaan rekrytointi-toimiston kautta - palkkaavaa työnantajaa ei ole mainittu enkä saanut ao. konsulttia kiinni. Tein sitten hakemuksen kuitenkin valmiiksi ja lähetin sen koska minulla on siinä vaadittavaa tietotaitoa. Laitoin myös viestin konsultille ja selitin tilannetta. Katsotaan, ottaako yhteyttä, kiinnostaako minun osaamiseni.

Yhteen työhön hain kuukausi sitten ja pääsin ensi haastatteluun, sitten toiseen ja kolmanteen. Neljännessäkin haastattelussa kävin, tein erilaisia testejä kasan, aikarajoitettuja käännöksiäkin kaksi. Huh! Konsultti soitti kahdelle suosittelijalle jotka nimet annoin heille. Nyt ei ole enää tästä hommasta kuulunut mitään - ovat ilmeisesti palkanneet toisen, ohi konsultin suositusten. Konsultti on ollut ahkerasti yhteydessä minuun ja pahoittelee viivästymistä. Olin ykkös-kandidaatti, kuulemma, ja konsultti oli varma, että allekirjoitamme paperit pian. Toisin on käynyt, kuitenkin. Harmittaa aivan valtavasti.

Vuf!

Silti ei saa masentua, ei pudottaa hanskoja tiskiin vaikka kohtalo tässä monella lailla heittelee. Pitää ajatella, että pääsin näin pitkälle tässä hakuprosessissa, seuraava on sitten se minun paikkani!

Kyllä minä vielä työtä saan, joku palkkaa minut vielä, pian jopa. Ja sitten saan palkkaa ja rahaa maksaa laskut ja ostaa ruokaa! Eikö niin?

Nyt jatkan hakemusten täyttelyä! 12 hakemusta on tavoite tälle viikolle.

Kuinka työnsaantimahdollisuuksia parannetaan

Tilastotietoa ja vinkkejä työnhakijoille

Työvoimaviranomainen on aktivoitunut minun kanssani. Olen saanut jo kolme meiliä heiltä reilun viikon sisään - yhtä paljon kuin yli kahden vuoden akana yhteensä!

Ensin vähän takaumaa - miten tähän on tultu
Kun jäin työttömäksi joitakin vuosia sitten, ensimmäisen kerran, kävin ilmoittautumassa TE-toimistossa, juttelin pitkään virkailijan kanssa joka selvitti mitä nyt tuleman pitää - mitä tulee tapahtumaan ja kuinka töitä haetaan. Sitten tämä TE-toimisto lakkautettiin niinkuin moni muukin. Minua palvellut virkailija siirtyi aivan muualle ja muihin töihin ja kertoi, että minun  pitää etsiä uusi toimisto jostain lähikaupungeista, ei väliä mistä.

Sitten kävin naapurikaupungin toimistossa jossa minut merkittiin siellä olevan virkailijan asiakkaaksi. En tavannut henkilöä koska loma oli juuri meneillään, juttelin hänen kollegansa kanssa joka jäikin sitten pian eläkkeelle. Mitään ei tapahtunut erittäin pitkään aikaan - en saanut tapaamisia "omalta" nimetyltä virkailijalta - en päässyt tapaamaan häntä eikä hän vastannut meileihini. Puhelinnumeroa työvoimatoimiston virkailijoille ei anneta asiakkaille - pelko lienee, että häiriköisimme heitä vaikka millä keinoin.  Heh! Itselleni ei tulisi ihan hirveästi mieleen soitella ylimääräistä virkailijoille. Ymmärrän, että heiltä pitäisi saada apua edes jollain tasolla työnhakuun, mutta virkailijan työ-ote ei yleensä ihan hirveän aktiivinen ole, joten odotusarvo avunsaantiin on jo alun alkaen pienehkö. Joillakin voi toki palaa pinna, kun mitään apua ei tule.

Työtä etsimässä. Jonotetaan neuvontaan.

No. Virkailija ei siis ikinä ollut minulle tavattavissa. Kun olin laittanut hänelle muutaman meilin noin kahden vuoden kuluessa, sain häneltä joskus pitkän aikaa sitten ajan reilun kahdeksan  kuukauden (siis todellakin, yli puolen vuoden eli 8 kuukauden) päästä. Hänellä oli loma taas siinä juuri silloin, sitten oli kai muita kiireitä... Sekin aika sitten peruuntui, kun kävin toimistolla ja ottelin printtejä avoimista työpaikoista ihan toisessa kaupungissa ja sain siellä ohjeita hakea yhteen työvoima-koulutukseen. Samalla siis peruuntui aika omalle virkailijalle jota yhäkään en ole tavannut! Olen googlannut tätä mysteeri-ihmistä mutta häntä ei löydy netistä. Onkohan tyyppi edes oikea ihminen, vai vaan joku robotti tai vastaus-automaatti, mietiskelin. Miksi ylipäätään hänet on minulle merkitty, kun kiinnostusta ei ole puolen puupennin vertaa?

Hain sitten koulutukseen/harjoittelupaikkaan ja laitoin hakemuksen eteenpäin, sähköisesti, kuten pitikin. Hakemus meni tietenkin omalle virkailijalle jonka piti antaa minusta lausunto.  Ei mennyt kuin vajaa viikko niin minulle kolahti postilaatikkoon kirje TE-toimistosta. Avasin kirjeen vapisevin sormin ja luin kirjeestä, että hakemukseni koulutukseen oli hylätty. Hakijoita oli kolminkertaisesti paikkojen määrään nähden - ja minä en ollut yksi niistä kahdestakymmenestä joka oli valittu. Allekirjoittajana oli "oma" virkailijani. Hän osasi siis tehdä päätöksen minusta; lahjakas veijari!

Virkailija on siis olemassa ja hoitaa taustalla asioitani aktiivisesti, eikö niin?

Uusi apu työnhakuun - innokas ja kokematon
Keväällä, käydessäni jälleen työvoimatoimistossa, en tokikaan tavannut omaa virkailijaani, mutta joku ystävällinen sielu viraston uumenista tuli kysymään, olisiko minusta hyödyllistä saada opastusta työnhakuun. No, tietenkin - kaikki apu työn saannin avittamiseksi on toivottavaa. Kyllä kiitos, sanoin. Niinpä minulle varattiin aika ja heti kohta parin päivän päästä istuinkin nuoren naisen edessä hänen edustamassaan koulutus-yrityksessä ja vastailen tämän kysymyksiin oman työnhakuni tiimoilta. Nainen katselee CV:täni, työhistoriaani ja LinkedIN-profiiliani. Sanoo kaiken näyttävän tosi hyvältä, mutta ehkä voisin laittaa hiukan värikkäämmän asun valokuvaan - se voisi näyttää paremmalta. Hänen mielestään voisin myös katsoa suoraan kameran linssiin, ei hiukan sivulle kuten nyt kuvassa teen.

Hän ehdotti myös, että paksuntaisin eli boldaisin hakemuksessani aikaisempien työnantajien nimet, laittaisin sarkaimella entisten työpaikkojen päivämäärät hiukan enemmän oikealle. Tulisi näin kivemman näköiseksi hakemus, tuumaili hän.

Sisältöön hän ei puuttunut ollenkaan. Hän on nuori, ehkä noin 25-vuotias ja haluaa tehdä hyvää työtä - katsoo minua silmiin pää kallellaan ja on ihan liikuttava siinä yrittäessään olla ammattitaitoinen ja vakuuttava. Hänellä ei ole harmainta hajua minun alastani tai niistä yrityksistä joissa olen ollut töissä - tai kielitaitoa lukea englannin- ja ruotsinkielisiä hakemuksiani ja ansioluetteloita muuten kuin päällisin puolin.

Tapaan hänet puolen vuoden ajan noin joka toinen viikko. Huomenna tapaamme taas. Kerron hänelle mitä töitä olen hakenut ja hän kehuu aktiivisuuttani. Kertoo sitten varmasti, kuinka jotkut muut hänen avustettavansa - jotka työskentelevät aivan eri aloilla esimerkiksi yksi trukkikuski ja yksi suurkeittiön työntekijä - ovat päässeet eteenpäin hakujensa kanssa.

Tunnen suurta turhautumista; joudun matkustamaan tunnin päästäkseni hänen pakeilleen. Tapaamisista ei ole itselleni mitään hyötyä, mutta saahan hän, nuori työntekijä,  kokemusta akateemisen työttömän kohtaamisesta. Ja onhan minulla aikaa! Harmi vaan, että käynteihin kuluu rahaa kympin verran joka kerta.

Muita työttömien tapaamisia
Tänään olin toisessa  työttömien tapaamisessa. Katsoimme - jälleen kerran - kunkin osallistujan työnhaku-asiakirjoja ja LinkedIn-profiileja ja kuinka niiden avulla saa töitä. Puhuttiin sosiaalisen median käytöstä hieman. Sellaista, perusasiaa.

Apua oman LinkedIn-profiilin luomiseen 

Muutin sitten omaa profiiliani ohjeen mukaan. Saas nähdä, miten ämmän käy; alkaako soittoja ja yhteydenottoja tulla?

Ensi viikolla tapaan jälleen uuden TE-toimiston värväämään rekrytointi-yrityksen edustajan. Mies jo soitti ja reippaana oli varma, että pian olen työllistynyt! Kertoi, että katsotaan minun CV:ni ja työnhakupaperini kuntoon, niin sitten varmasti alkaisi työpaikka löytyä jo ihan pian, ennen joulua voisin olla jo töissä! Mieshenkilö oli uskottava kertoessaan, että kaltaiseni henkilö varmasti saa työtä; hän sanoi jo minun äänestäni kuulevansa, että olen hyvä tyyppi. Töitä tulee - kunhan ensin kaikki dokumentit saadaan kuntoon!

Voi huokaus!

Herran pieksut! Nuo tyypit luulevat tosissaan, että olen työtön koska minulla on niin huonot LinkedIn-sivustot ja CV sekä hakemus aivan rupu-tasoa - ja ihan automaattisesti, ilman, että ovat edes katsoneet mitä olen tehnyt.... 

Tällaista kannattaa kokeilla. Voi auttaa työnsaannissa!

Omat dokumenttini on tässä vuosien saatossa tarkastettu ties kuinka monta kertaa - oman ammattiliiton edustajat, heti työttömyyden alettua ja sitten muutaman kerran sen jälkeen. Nyt sitten TE-toimisto laittaa oikein kunnolla paukkuja tähän - ymmärrettävästi tämä on helpoin osio korjattavaksi - itse työn saanti on vaikeampaa, vaikka olisi kuinka upeat paperit, hakukirjeet ja muut proopuskat.

Kattellaan. Kyllä se tästä vielä irtoaa, jotenkin. Se työpaikka - mutta omin avuin, luulen!

Matalalentoa. Työttömyys painaa ja rahat loppu...

Työnhaku ei tuota tulosta
Tänään on torstai ja olen tällä viikolla saanut jo kahdeksan viestiä, että minua ei ole valittu työhön jota olen hakenut. Viimeisin, tänään kello kahden jälkeen tullut, kertoi, että yhteen työpaikkaan jota olen hakenut, on tullut 350 hakemusta. Ilmoittavat valituksi tulleen nimen myöhemmin.

Aamupäivän metsäkävelyllä yritin kirkastaa mieltä. Syksyistä on jo, märkää.

Nyt vähän kyrsii, väsyttää, potuttaa. Jokaikinen poliitikko sanoo, että työttömät on saatava töihin. Suurin osa työttömistä haluaa töihin. Työnantajat valitsevat parhaan ja halvimman - nyt on työnantajan markkinat ja työnantajia pidetään maan pelastajina ja kuninkaina. Silti on olo, kuin tämä olisi oma vika. Luuseri ei onnistu...

Kanervat, nuo kauniit!
Luonnossa väritys on aina kohdillaan

Haen varmasti työtä jatkossakin, vaikka nyt ei innosta. No, haen jo tänään yhtä mielenkiintoista työtä; se on työpaikka muualla kuin Suomessa. Alan hakea nyt kunnolla työtä ulkomailta, vaikka minulla onkin yksinhuollettavana koululainen, juuri lukion aloittanut teini. Jos työtä saisin, mietin sitten vasta, miten elämä järjestetään. Kaaosta tämä on jo nyt!

Elämä tuntuu taas kurjalta - vaikka tietenkin aina ymmärrän, että hyvinhän asiat ovat - kuka lupasi muka helpon elämän ja ruuan, kodin ja onnen elämässä? No, ei kukaan. Yritän muistaa kaikkea hyvää mitä on - nytkin istun kotona lämpimässä olen juuri juonut kupin kahvia ja syönyt kaksi leipäviipaletta. Voisin olla koditon ja vailla ruokaa, voisin elää ilman lapsiani jossain metsässä tai teltassa....

Englannin- ja matikan kirjat saavat muovit päälleen.

Koululaisen avustusta, vanhempana oloa
Perheen teini, lapsista nuorin, on nyt lukiolainen. Sekin on sentään ihme, että pystyn - (toivottavasti!!!) - hänet kouluttamaan lukiossa! Kaikkien tilastoiden valossa olemme keskivertoa suuremmassa syrjäytymisvaarassa ja todennäköisyys, että minun, työttömän yksinhuoltaja-äidin lapset, pääsevät elämässään kiinni kunnon koulutukseen ja myöhemmin hyvään työpaikkaan ja elämään, jossa ei ole sosiaalisia ongelmia, on pienempi kuin muilla kansalaisilla. Tiedän sen - ja niin tietävät meitä tuntevat ihmisetkin, tietyt "paremmat ihmiset" varsinkin. Sen ei saa antaa vaikuttaa....

Lukio maksaa - ja se tuntuu!
Lukion aloittavan oppilaan kirjoihin, koulumatkaan ja - etenkin - kannettavaan tietokoneeseen menee kammottavan paljon rahaa! Kannettava tietokone on pakko hankkia vaikka oppilaalla on kotona suhteellisen uusi ja todella hieno tietokone. Mutta koulussa pitää olla kannettava, joko PC tai joku Applen vehje. Viimeksi mainitut ovat kalliita - ja entäs jos kannettava ja aina mukana pidettävä laite putoaa, varastetaan tai rikkoutuu?

Lukiolaisen oma kalenteri

Tietokonetta ei ole vielä hankittu vaikka se pitäisi olla jo mukana koulussa, mutta melkein kaikki ensimmäisen jakson kirjat on saanut jotenkin keploteltua oppilaalle. Samoin kalenteri - sekin maksoi yli 16 euroa! Laukku saatiin muutamalla eurolla, sentään. Ja penaalin ompeli äiti! Kirjoihin on jo mennyt melkein 300 euroa - uuden lukio-suunnitelman takia vanhoja kirjoja ei voi käyttää koska nyt on lukiossa uudet kirjat tykkänään. Voi huoh.

Osa kirjoista on digitaalisia - siihen tarvitaan tietokonetta. Digitaaliset kirjat hankitaan suoraan tietokoneelle, niille on määritelty lukuaika ja ne saa hankittua vain sille yhdelle tietylle tietokoneelle. Äidinkieli ja terveysoppi odottavat nyt sitten lukijaansa - milloin saankaan sen halvatun tietsikan hankittua?

Tänään kävin aamusella ensin pitkällä kävelyllä naapurin kanssa. Metsässä yritin saada mielen positiivisempaan asentoon, juttelin naapurin kaikenlaisista ongelmista ja ajatuksista niin sain omat murheet taka-alalle.

Hetki sitten muovitin pari lukio-kirjaa, päällystin kontaktimuovilla englannin ja matikan kirjat. Illalla loput sitten, kun koululainen tulee kotiin. Niiden on syytä pysyä kunnossa, kalliita kun ovat! Ja ehkä saamme ne myytyä seuraavalle ensi vuonna, tai milloin ne nyt tulevatkaan luetuksi ja uudelleen tarvittaviksi.

Laukku koulutarvikkeille. 

Nyt yritän keksiä meille iltasyömisen. Rahapussi on ollut kovin kevyt pitkään, mutta täytyyhän koululaisen syödä. Onneksi kouluruoka ei lukiossakaan maksa mitään. Omana aikanani se maksoi. Isompien lasten kohdalla se jo tuntui hienolta, että kouluruoka on ilmaista myös lukiossa. Ja on kuulemma hyvää ruokaa tarjolla, se on hienoa!

Koulut loppuivat, mitäs nyt tekisi?

Orvokeissa on jotain maagista.
Hento tuoksu,
kukka vähän kuin naama...

Ensimmäisen vuoden yläasteikäinen tuli ihan hyvän todistuksen kanssa kotiin. Pari kymppiä ja jokunen ysi. Oli siellä joku seiskakin, käsitöistä. Käsityöistä innostuneen äidin lapsi ei ole siinä mielessä samasta puusta veistetty kuin äitinsä - mutta enhän ollut toisaalta hyvä käsitöissä koulussa itsekään. Ope ei tykännyt ja antoi kuutosen. Se kirveltää vieläkin - mutta kun en tykännyt, kun se hipelöi sovituskopissa. Yäk.

Nyt on kesäloma siis alkanut. Lapselle ei ole yhtään leiriä varattu - rahaa ei ole. Katsotaan, päivä kerrallaan. Alussa saa olla viikon kavereiden kanssa, ensi viikonloppuna käydään mummilassa. Mietitään vaihtoehtoja, koko ajan. Nyt on lapsi kaverin kanssa uimassa uimakeskuksessa. Olen kotona esikoisen kanssa jonka on tarkoitus päntätä ensi viikolla oleviin pääsykokeisiin. Jos jotakin elämässä tällä hetkellä toivon, on se tässä: voi kun pääsisi nuori opiskelupaikkaan! Hän pyrkii nyt jo kolmatta kertaa jatko-opiskelupaikkaan, tosin joka kerta eri kouluun. Hän asuu kotona eikä ole töissä - ainut tavoite on päästä sisään oppilaitokseen.

Ei se kuollut ole, ihan rento vaan.

Työttömän äidin lapsi, työtön itsekin. Meillä ei tilastollisesti ole kovin mahtavat mahdollisuudet onnistumiseen - mutta keskellä elämää ei tarvitse tilastoja tuijotella, pitää vain elää niin hyvin kuin ikinä pystyy.

Aronia kukkii sekin.

Itse olen pusannut kolme työpaikkahakemusta tänään. Niiden teko tökkii jo niin, että melkein oksettaa. Silti yritän tosissani saada jokaiseen hakemukseen jonkinlaisen hengen palon, että pääsisin eteenpäin. Haastatteluun nyt ensi alkuun. Olen saanut nykyisessä "harjoittelupaikassani" kuulla, että firmalla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia palkata minua tämän ilmaistyöjakson jälkeen, joten eipä tässä muuta voi kun lähetellä hakemuksia ja tehdä niistä entistä parempia. Samalla yritän tehdä työs hyvin - mutta pakko myöntää, että into hävisi kuin salaman iskusta, kun kuulin kaiken kehumisen jälkeen, että töitä ei ole tulossa palkallisena ollenkaan. Itsekin mietin, miten näin kävi: kuin ilmapallosta olisi päästetty ilma: ensin olin pinkeä ja innosta soikea, sitten,  ihan hetkessä, kuin tyhjä ja lörtsy pallo lattialla. Ei paljon enää tarjouksen teko kiinnosta - ja siitä kuitenkin on kiinni yrityksen tulevaisuus. Oma tulevaisuus sen sijaan katosi taas jonnekin sumuun.

Jos olen onnistunut saamaan kaksi ilmaistyöpaikkaa putkeen, olisi nyt aika kolmannen: tällä kerralla palkalla, kiitos!

Hyvää ja ihanaa kesää kaikille - köyhille ja rikkaille, työllisille ja työttömille!

Pihlaja kukkii suurin, tuoksuvin tertuin.

Työhaku jatkuu

Työttömänä ehtii seurata luontoa.
Suuri fasaaninaaras on uusin tuttavuus

Juttelin juuri pitkän pätkän aamupäivää työvoimakoulutuksesta tutun ihmisen kanssa. Olimme puoli vuotta samassa työvoimakoulutuksessa. Nyt kurssi on ohi ja pähkäilemme molemmat miten saisimme jotain rotia elämään. Kumpikin meistä on keski-ikään yltänyt naisihminen, haemme töitä pari-kolme tuntia päivässä. Soittelemme yrityksiin, laitamme avoimia hakemuksia, vastailemme avoimiin työpaikkoihin joita löydämme netistä eri paikoista.

Ei ole tärpännyt. Toinen meistä on tehnyt työnhakua "päätyönään" jo muutaman vuoden. Toinen vuoden.

On tämä niin tavallisen vaikeaa, välillä tulee masennuskausia; miksi en saa töitä vaikka haen niitä ihan tosissaan?  Haluan tehdä töitä ja elättää itseni ja perheeni! Mutta mitään ei löydy; kaikkiin töihin on sadasta yli kahteen sataan hakijaa. Ja lehtien palstoja lukemalla saa kuvan, että työttömät ovat pelkkiä loisia jotka eivät edes hae töitä, makoilevat vain toisten elätettävinä.



Komea lintu. Esittelee itseään mieluusti

EK:n Jyrki Häkämies haluaa vähentää työttömyystukia, korottaa eläkeikää ja pidetää työuria. Björn Wahlroos on samoilla linjoilla, hiukan tiukemmin vielä. Työttömät ovat hänen mielestään tyytyväisiä työttömyyteensä! Totta toki on, että Suomen talous on huonossa jamassa. Sen tietävät työttömät erittäin hyvin, varmasti paremmin kuin moni työllinen. Olisi kiva, jos joku kertoisi, mitä meille työttömille tehdään, joita ei mihinkään enää huolita vaikka haluja ja taitoa tehdä on vaikka muille jakaa. Viedäänkö meidät jonnekin saunan tai navetan - tai nykyaikana ehkä entisen työpaikan - taakse ja ammutaan kuoppaan? Joskus tuntuu, että se olisi paras ratkaisu. Meiltä jäävät lapset voi sitten ottaa huostaan ja kouluttaa heistä jotakin hyödyllistä kansakunnalle. Meiltä jäävä pieni omaisuus voi lyhentää sitä velkaa mitä maassa on; olemmehan jokatapauksessa loisineet yhteiskunnan kustannuksella joten se lienee oikeutettua....

Yllä oleva on typerää puhetta, tietenkin. Joskus vain ärsyttää enemmän kuin tavallisesti. Kaikki tökkii...

Olen hakenut oman alani töitä; sellaisia, joita olen tehnyt pitkään ja paljon, erilaisssa vastuissa ollen. Joskus pääsen haastatteluun, useimmiten en.

Fasaani elää jyvillä joita sille heitetään. Murehtiiko se huomista?

Haen myös töitä, joita tiedän osaavani mutta joista miulla ei ole suoraa kokemusta. Niitä en saa - vaikka ensin olen jutellut puhelimessa palkkavan esimiehen kanssa ja hän kehottaa innostuneesti laittamaan paperit sisään. "Sun kokemus vaikuttaa tosi hyvältä. Kyllä mä uskon, että me voidaan harkita sun palkkaamista." Olen alkanut epäillä, että fraasi "laita hakemus tulemaan, katsotaan sitten" on jonkinlainen puhelun lopettamislause. On kivempi antaa toisen uskoa, että tässä on mahdollisuus. Vaikka ei olekaan.

Tänään haen kahta työpaikkaa ja yhtä työvoimapoliittista koulutusta. Vai hakisinko kahteen eri koulutukseen, hmm? Voisinpa vaikka hakeakin.

Sitten syön puuroannoksen, katson ikkunasta ulos, kuuntelen radiota. Tiskaan astiat, menen kirjastoon lukemaan päivän lehdet. Sitten laitan ruokaa lapselle ja itselleni; tänään syödään kalapuikkoja ja muusia.

Huomenna menen työväenopiston kirjanpitokurssille. Ja kohta alkaa avoimen yliopiston kurssi josta voisi olla apua työnhakuun.

Toivoa ei saa menettää, vaikka se niin helposti meinaa hävitä ties minne.

Päivät kuluvat - kohta kaikki nämäkin ovat kuin unta vain...

Neljäkymmentä koulupäivää jäljellä

Siellä ne suihkivat luistimillaan, valmentajan ohjeiden mukaan.

Neljäkymmentä koulupäivää jäljellä tänä keväänä. Näin kertoi opettaja kun kävin koulussa ns kolmikantakeskustelussa - oppilas, opettaja ja vanhempi käyvät sellaisen vuosittain. Meillä oli kolmikantakeskustelu keskiviikkona, istuin pulpetissa, lapsi toisessa ja opettaja omalla tuolillaan ja hyvinhän kaikki meni. Ei erityisempää raportoitavaa mistään suunnasta; kaikki menee hyvin. Ja silloinhan asia on hienosti kun ei ole ongelmia! Lapsi ei aina jaksa keskittyä ja pulisee välillä liikaa - mutta oppii ja seuraa, tukee muita ja hänellä on kavereita; kaikki hyvin!

Opettaja odottelee jo kesää ja kesälomaa - itselleni kesän odotus on enemmänkin pelottavaa. Jollei töitä ole ennen kesää niin kesällä niitä on melkoisen vaikea saada! Jo nyt tämä työttömyys alkaa olla jo niin "vanha" - samoin kuin itsekin - eettä työnjhaku on rankkaa. Haen tietenkin töitä ihan koko ajan, satsaan joka hakemukseen puoli valtakuntaa mutta jotenkin ei vaan tunnu irtoavan...

Vielä on pääsiäismunia ja koristeita
esillä. Ja näytillä huivi jonka neuloin
kympin puikoilla ainaoikeaa.

Minulle on nyt luvattu puolenvuoden ns FEC-paikka eli työtä ilman palkkaa; saan työpaikan sähköpostiosoitteen ja olla osa työyhteisöä, oppia jotakin uutta jota voin sitten hyödyntää kun haen työtä jatkossa. Teen työnantajalle kolme erilaista projektia ja saan käyttää työtäni referenssinä oikeaa työtä hakiessani - eikä minun tarvitse kertoa kellekään, että en saa työstä palkkaa. Hankaluus on tietenkin se palkatta eläminen; en saa työttömyyskorvausta joten elämä alkaa tuntua hiljallee ankealta jos palkkahanat ovat ihan kiinni... Työmatka on tunnin mittainen suuntaansa - kallis kulkea julkisilla kulkuneuvoilla sekä autolla... Tietenkin täytyy olla iloinen, jos/kun joku huolii minut tekemään työtä vaikkakin ilman palkkaa. Jatkotyötä eivät luvanneet, vain tämän pätkän jota heiltä ensisijaisesti pyydettiin.

Sellainen on nyt työilmapiiri; työnantajan markkinat jylläävät, silloin ollaan iloisia jos työnantaja edes puhuttelee tai vilkaisee matalaa työhön haluavaa rassukkaa, tuota pahaista luuseria joka yrittää tehdä itseään tykö säälittävästi omia osaamisian tyrkyttäen...

Taidan jauhaa samaa virttä tässä joka tekstissä... Sellaista tämä olo nyt on! on tilanne päällä, ikäänkuin. Pää jauhaa samaa asiaa koko ajan.

Aamulla menen kuuntelemaan hyvää luentoa josta saan toivottavasti uutta virtaa  kun tapaan töissä käyviä oman alan ihmisiä!

Lapsen kuskaus harrastuksiin vie nyt enemmän aikaa - onhan minulla aikaa onneksi käytettävissä! Tänään katselin jääkiekko-harkkoja niin kauan kun tuli kylmä - menin sitten ihanaan aurinkoiseen ulkoilmaan kävelemään hiihtolatujen varteen; oli niin hieno päivä, että ulkona oli lämpimämpää kuin kylmän kalseassa jäähallissa!

Sunnuntaina on peli sadan kilometrin päässä; täytyy pukeutua lämpimästi! Ja ottaa vaikka kahvitermos ja voileipiä mukaan.

Että on kylmä!

Pakkanen paukkuu nurkissa ja sähkönkulutus nousi  piikkiinsä Suomessa viime yönä. Ensi yöstä tulee vieläkin kylmempi, kuulemma.

Ja kylmähän tuolla on - ainakin jos ikkunasta katselee ja tiirailee mittarin lukemia keittiön ikkunalasin takaa. Mutta yllättäen ulkona onkin super-ihanaa kun laittaa kunnolla talvivaatteet päälle, lämpimät saappaat jalkaan - tai huopatöppöset jos sellaiset kaapista löytyy. Kunnon lämmin pipo päähän, karvarukkaset käteen ja ulos vaan kävelemään. IHANAA! Sininen taivas, kimaltelevat hanget ja jalan alla narskuva lumi: että on kaunista ja tunnelmallista.

Olen nauttinut talvikelistä muutaman kerran puolen tunnin tai tunnin kävelyllä viikon aikana.

Olen jälleen, tauon jälkeen, aktivoitunut työnhakijana - siihen on mennyt neljästä kuuteen tuntiin joka ikinen päivä. Tuloksia saa vielä odotella, mutta nyt yritän pitää vauhdin ja innon yllä siihen saakka kunnes se työpaikka kilahtaa näppeihin. Hmm... Juu, kyllä se sieltä tulee. En tiedä kilahtaako - palkka ainakin on näissä hakemissani töissä pieni mutta eipä se haittaa. Pääasia, että töitä nyt ylipäätään saisi. Ihan palkattomia hommia en ole nyt enää juurikaan hakenut. No - olin kyllä tiistaina nelisen tuntia tilaisuudessa jossa meitä työttömiä akateemisia ja "hyvän työhistorian omaavia, aktiivisia työnhakijoita" kehotettiin ja kannustettiin pitämään aktiviteeettia yllä. Meitä kannustettiin hakemaan harjoittelupaikkoja ja töitä joista ei ensimmäisen kuuden kuukauden aikana makseta palkkaa, mutta saisimme kuitenkin siitäkin työstä merkinnän CV:hen ja voisimme osoittaa olevamme töissä. Kenenkään muunhan ei tarvitse tietää, että työ on palkatonta - olisimme ikäänkuin osa normaalia yhteiskuntaa eikä meidän tarvitsisi hävetä tilaamme muiden joukossa.

Tusinan verran keski-ikäisiä ihmisiä, miehiä ja naisia, istui suuren pöydän ympärillä. Esittelykierros paljasti, että kyseessä todellakin oli ryhmä jossa oli  huikeasti osaamista ja kokemusta. Suurin osa oli vielä jokunen aika sitten ollut johtajan tai päällikön tittelillä yrityksissä töissä. Konsultti selitti meidän irtisanomisemme sillä, että vastuupaikalla ja kauan töissä olleille maksetaan enemmän palkkaa joten kun firma alkaa säästää, on helppo sanoa irti henkilöitä joiden palkkakulut ovat suurempia kuin nuorilla ja kokemattomilla. Vähän ontuva selitys, mutta miksipä siihen mitään sanoa. Tässä vaiheessa, enää. Who cares?

Kuohuvaista

Meidät tilaisuuteen kutsunut konsultti korosti useampaan kertaan, että olemme "työttömien työnhakijoiden kermaa" . Tämän oli tarkoitus olla kohteliaisuus - mutta en nyt tiedä kuinka ihanaa on olla työttömien kermaa... Voi kiesus sentään. Työtön on työtön. Piste. Vähän kuin pilkantekoa - mutta eihän tässä saa liian herkkähipiäinenkään olla.

Olin myös omassa työttömien vertaistukiryhmässä. Se on hyvä porukka, keskustelut ovat hyviä, huumori on tummahkoa mutta ah niin herkullista -istummehan samassa kiikkerässä veneessä kaikki.

Yksi porukastamme putosi pois jo alkumetreillä koska hän sai heti ensimmäisen kerran jälkeen työpaikan. Hienoa - mutta valitettavasti hän on täysin palkattomassa työssä, kahden vuoden työttömyyden jälkeen. Saa toki työttömyyspäivärahansa.  Hän pitää kuitenkin saamastaan työstä ja jäi siksi pois tapaamisista. Toinen jäsen jää pois tällä viikolla koska hän sai juuri vuoden vuorotteluvapaasijaisuuden. Hän sitten tarjosi tosi hyvää, itse tehtyä suklaakakkua meille muille viime kerralla. Kolmas jää pois ensi kerran jälkeen - työsopimus oli vielä allekirjoittamatta joten hän ei hehkuttanut asiaa kamalasti. Ensi kerralla lupasi tuoda kakkua - jos nimi on saatu paperiin!

Kiva kun kavereille on käynyt hyvin. Kyllä se meille muillekin tulee vielä, työpaikka. Itse olen pusannut neljä hakemusta tällä viikolla, meilaillut yhden työnantajan kanssa joka kehotti laittamaan hakemuksen avoinna olevaan työhön. Nyt on ihan hyvä fiilis - katsotaan miten tässä käy! Olen nyt hakenut työtä kunnista ja valtiolta, sekä määräaikaisia että vakihommia. Ja listalla on vielä muutama työ hakematta. Olen huomannut, että kolmen työn hakeminen on ehdoton enimmäismäärä yhdessä päivässä. Kun on tutustunut työnantajan tuotantoon, henkilöstöön ja koko sen edustamaan maailmaan ja kaikkeen mitä siitä yrityksestä/kunnasta tai valtion laitoksesta on sanottu ja kirjoitettu, mitä johto tekee ja ajattelee.... se vie aikaa! Sitten hakemus oin tehtävä sellaiseksi, että lukija huomaa hakijan tietävän jotakin ao yrityksestä.

Neulominen on terapiaa...
mutta kuka käyttäisi lopputulosta?

Joka päivä olen neulonut jotakin terapeuttista. Viimeksi nuo "terapialapaset". (Uhh) Teen sitä enemmän ja vähemmän salaa, neulomista. Olen kuin alkoholisti tai salatupakoija neuletteni kanssa. Häpeän tekosiani, neulon silti, piilottelen neuleita sohvan taa tai pusseihin jonnekin nurkkiin. Ympäristö ei ymmärrä neulomisintoani vaan pitää sitä lähinnä tyhmänä. Voisin tehdä jotakin järkevämpää neulomisen sijaan... Tästä voi olla samaa mieltä varsinkin silloin kun joku työ epäonnistuu. Aina ei lopputulos ole niin kiva kuin toivoisi....

Yt-neuvottelut, työnhaku ja Suomen alasajo



Rikki meni, mieluinen kynttilänjalka kun tuli oli liian kuuma.
Rikki meinaa mennä moni ihminenkin näinä aikoina kun tulevaisuuden näkymät katoavat

Ei ole tullut mukavia uutisia vastaan hetkeen - ei SUomesta, Euroopasta, maailmalta kuin omalta työpaikaltakaan. Eilen oli Suomessa murheellisten uutisten suuri päivä, tänään oli iltapäivälehtien pääsivut mustat: Nokia irtisanoo kaksi kolmannesta Salon tehtaan porukasta. Suomen varuskunnat lopetetaan suurelta osin. Kuintauudistus laittaa Suomen sisäisen kartan uusiksi - maaseudulla ja kaupunkien keskustojen ulkopuolella asuville tulee elämä entista vaikeammaksi. Yritykset - suuret ja keskisuuret, kohta jo pienetkin varmaan - siirtävät tuotantoaan pois Suomesta.

Kaupungin tunnelmaa iltapäivällä

Suomi ei ole enää tärkeä edes suomalaisille, siltä vaikuttaa. Ainakaan poliittisille päättäjille. Yritysjohto ei tietenkään ajattel maan parasta vaan oman yrityksensä ja osakkenomistajien parasta; se on yritysten tehtävä.
Joku poliitikko tuossa tokaisi joku aika sitten - liekö ollut Vasemmistoliiton Arhinmäki; en ole varma - että ei Suomi tarvitse maanpuolustusta; Suomessa ei ole mitään joka kiinnostaisi mitään muuta maata, ei tänne kukaan vapaaehtoisesti tule! Turha laittaa niin paljon rahaa maanpuolustukseen. Uskomatonta!

Suomessa ei ole rahaa enää mihinkää, kaikesta pitää karsia. Paitsi sosiaalisektorista. Sosiaalisektorille pitäisi saada koko ajan enemmän että saadaan "palvelut taattua". Miksikähöän ei katsota miten ne palvelut saataisiin tehtyä järkevästi ja tutkittaisi, tarvitaanko kaikkia tukia ja apuja, järjetöntä määrää kaikkea hyvää yleisestä kukkarosta.... Tämän tästä kuulee, mitä kaikkea maksetaan kuntien sosiaalibudjeteista kun vain osaa käydä pyytämässä! Miksi? Kuulin eronneen perheen lapsesta joka on saanut ratsastusleirejä ja kesäleirejä, vuosittaisia ratsastuskursseja yms vuosien ajan. Hänellä on isä joka haluaisi hoitaa lapsen kokonaan mutta koska äidillä on mielen sairaus, skitsofrenia, ei lasta anneta isälle että ei äiti ei suuttuisi joten hänet on sijoitettu sijaiskotiin. Isän luo hän pääsee joka toinen viikonloppu. Koko rakennelma on niin omituinen - ja kallis - että ei voi kun päätä pyöritellä kun siitä uutisia kuulee...

Surullista. Niin surullista. Meillä on varmaan tässä maassa juuri sellaiset päättäjät ja poliitikot jotka me ansaitsemme. Emmekä me nyt parempaa ansaitse. Turmioon tunnumme menevän - ja omaa syytämme se tietenkin on, pitkälti! Tässä maassa ei kannata tehdä enää mitään, tätä ei kannata edes puolustaa. Kaikki vaan työttömäksi - sitten maksetaan työttömyyskorvauksia ja sosiaalitukia melkein koko kansalle. Ai mistä ne rahat tulevat - no, poliitikot ne jostain haalivat!

Pakastettu maa... Kuka tänne haluaisi?

Oma tilanne on tuntunut yhtälailla vaikealta - olin alkuviikon aivan maassa, välillä kuin tahmaisessa tervassa josta ei irti pääse - välillä hysteerisen oloinen kun aloin ajatella tarkemmin mitä työttömyys tarkoittaa ihmiselle jolla on velkaa asunnosta ja kaikesta, lapsia ja kohta ei työtä... Sitten olen päättänyt, PÄÄTTÄNYT, että en jää odottelemaan synkkää aikaa kun minut ja perhe heitetään rahattomana kodista pellolle jne... Olen ryhtynyt toimeen ja kirjoitan hakemuksia ja lähettelen CV:itäni minne keksinkin... Rekrytointiyrityksiin, omaan ammattiliittoon josta olen pyytänyt apua (ja sainkin ajan parin viikon päähän; meikäläisiä on nyt paljon liikkeellä!) Eilen kirjoitin yhden hakemuksen ja tänään oli tarkoitus tehdä toinen - mutta sen jätin tekemättä kun en oikeasti usko olevani hyvä hakija hommaan jonka kaltaista en ole ikinä tehnyt ja joka on luultavasti nuorelle vastavalmistuneelle sopivin...

Olen yrittänyt satsata tunnin-pari joka päivä työnhakuun liittyviin asioihin. Kirjoittaa hakemuksia, putsata CV:tä, etsiä avoimia työpaikkoja, hankkia nimiä LinkedIN-profiiliin. Tänään avasin uuden sähköpostin jota alan käyttää työsähköpostin sijaan kun haen töitä. Viikonloppuna teen pari hakemuspohjaa ja viilaan vielä CV:tä paremmaksi. Teen sekä suomen- että englanninkieliset versiot. Luen niitä oppaita soveltuvuustesteistä jotka hankin kun epäonnistuin vuodenvaihteessa paikan saamisessa. Täytyy osata vastava mahdollisimman SOPIVASTI! Sitä tosin eivät oppaat opeta - se strategia täytyy  tehdä ennen seuraavaa koettelemusta. Jos sellainen vielä tulee!

Olen ilmoittautunut kolmelle eri lyhytkurssille jotka löysin ammattiliiton sivuilta - hiukan lisää peruosaamista työkalujen kanssa on luvassa! Hinta on kohtuullinen - alle 50 euroa - ja kurssit ovat hiihtolomalla. Siinä menee hiihtolomasta iso siivu, mutta nyt on tärkeä satsata työnhakuun ja levätä joskus myöhemmin! Parempi yrittää nyt kun vielä on työpaikka josta käsin voi hakea uutta - työttömänä on huonompi esittää tehokasta huippuosaajaa!

Olen myös käynyt venäjän kielikurssilla ja sitten menin myös improvisaatioryhmään - kun esiintymisharjoituskurssi oli niin kallis! Löysin myös seminaarin joka oli mielenkiintoinen - ja ilmainen! Se piristi todellakin! Oli hienoa nähdä positiivisia ihmisiä!

Seminaari meneillään.

Työilmapiiri omalla työpaikalla on huono. Yritetään olla kuin kaikki olisi ihan normaalia - vaikka ei ole. Jotkut ovat kireitä, toiset ilkeitä. Kireyttä ja stressiä paljon ilmassa - ilmapiiri on ihan toinen kuin ennen, vaikka tilanne on ollut heikohko jo pitkään. Itse olen jo kypsynyt siihen ajatukseen, että nyt tämä firma on nähty ja koettu loppuun - nyt olisin halukas vaihtamaan maisemaa jo mahdollisimman pian! Olen henkisesti valmis lähtemään ja haluan sen tehdä. Mutta mihin?

Tänään on ollut ihan  hyvä päivä, loppujen lopuksi. Sain aika paljon työnhakuasioita hoidettua. Vielä pitäisi päästä satsamaan omaan fysiikkaan. Pää ja niska ovat jumissa ja kipeät; istun 11-14 tuntia vuorokaudessa läppärin ääressä. Nykyisin ei ole enää muita kokouksia kuin tietokoneen äärellä - ketään ei tavata enää kasvokkain; kaikki istuvat oman pöydän ääressä ja kokoustavat virtuaalisesti tietokoneen kautta. Virtuaalimaalima ei ole kovin sosiaalinen, kuitenkaan... Sitten vielä kun työnhaku ja kaikki siihen liittyväkin tapahtuu niska kyyryssä tietokoneen äärellä, lkaa kroppa oireilla...  

S