Kirjoja ja kirjastoja - onneksi niitä on!

Kirjat ovat kivoja. Koti, jossa on kirjahylly ja kirjapinkkoja tuntuu kivalta, kotoisalta. Kun on kasvanut kirjojen ympäröimänä, on vaikea kuvitella elämää ilman niitä. Kännykältä ja tietokoneelta voi lukea päivän uutiset eri saiteilta, katsoa mitä jostakin asiasta kerrotaan eri lehtien sivuilla. Voi helposti vilkaista, mitä Ruotsissa puhutaan tai mitä joku iso uutiskanava kertoo Trumpin ja Clintonin presidenttikisassa.

Mutta sitten kun oikein haluaa nautiskella, istahtaa pöydän ääreen tee- tai kahvimukin kanssa ja syventyy kirjaan. Ihan oikeaan, fyysiseen kirjaan jossa on paperiset sivut!

Itse olen viime aikoina lueskellut Annika Bengtzonin seikkailuista, tuosta ruotsalaisen iltapäivälehden toimittajasta jonka elämää on saanut seurata jo ties kuinka monen kirjan verran. On tullut avioero, kiistoja lasten huoltajuudesta ja uusi mies, mustasukkaisuutta ja ties mitä kommervenkkejä yksityiselämän puolella samalla kun huipputoimittaja tekee mahtavia lööppi-juttuja Espanjasta, Pohjois-Afrikasta ja tietenkin Ruotsista. Kirjasarja koukuttaa; vaikka ei ihan rakastuisi johonkin kirjailijan tyyliin, tulee pakottava tarve lukea koko sarja. Liza Marklundin kirjat on viimeisintä lukuun ottamatta tullut luettua. Viimeisinkin Järnblod pitää jossain vaiheessa saada luettavaksi - se on kuulemma sarjan ehdottomasti viimeisin kirja, yhdestoista jossa Annikan sisko Birgitta katoaa ja lehden päätoimittaja Anders Schyman taistelee taas lehtensä puolesta, niinkuin aina ennenkin. Kun lukee kirjasarjaa, tulevat hahmot tutuiksi ja melkein eläviksi, kuin työkaverit!

Toinen kirjailija, johon olen hurahtanut on norjalainen Jo Nesbøn sarja Harry Holesta. Ihme todellakin, että tuo mies on elossa kaiken kokemansa jälkeen; hän on vähän kuin James Bond joka nousee aina uusiin taisteluihin vaikka kaula olisi edellisellä sivulla melkein katkennut rikollisten kanssa painiskellessa. Nesbø on kirjoittanut muutakin, ahmin pari kirjaa kesän aikana. Dekkarit, jännärit ja toimintakirjat ovat kuluneet viime aikoina käsissä - mutta olen ehtinyt lukea kasapäin muitakin kirjoja, joita lainailen kolmen eri kunnan kirjastoista.

Äsken lopettelin kirparilta eurolla ostamani Ross MacDonaldin kirjan "Kasvot vedessä". Kansiteksti kehuskeli kirjaa ja aloin sitä lukea - ei ollut ihan niin hyvä kuin olin toivonut. Käännöskin oli paikka paikoin huonohko - oikolukua ei oltu tehty kunnolla. Tarina alkaa sillä, kun "kovissa liemissä keitetty yksityisetsivä" Lew Archer saa työkeikan naiselta ja menee jonkin ajan kuluttua tapaamaan tätä hienoon, vanhaan kotitaloon. Talossa tapahtuu murha - naisen anoppi, Olivia Slocum, 55-vuotias iäkäs vanha nainen hukutetaan uima-altaaseen. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Kaliforniaan  jonnekin vuosien 1947 - 1950 tienoille. Kirja ilmestyi USA:ssa jo 1950.

Kirjasta jäi mieleen vanhus: noin 55-vuotias nainen joka ei osannut hyväksyä ikääntymistään: "Hän pysytteli asennossa hiukan liian pitkään ja käänsi päätään niin, että näin hänen profiilinsa. Häntä vaivasi turhamaisuus; hän oli juuttunut omaan menneeseen kauneuteensa, ei osannut vanheta eikä antaa poikansa kasvaa aikuiseksi."

Huh. Vanhuus pitää siis hyväksyä eikä kuvitella olevansa viehättävä kun on jo noin vanha...

Seuraavaksi sukellan Harper Leen kirjaan "Kaikki taivaan linnut". Pysyttelen siis vielä USA:ssa, tällä kertaa Etelävaltioiden alueella, jonkin aikaa. Aloittelin kirjan lukemista jo - ja huomaan, että mielikuvani kirjasta oli toinen kuin miltä se nyt näyttää, parinkymmenen sivun jälkeen. Hyvä niin! Harper Leestä puhuttiin paljon, kun tämän kirjan käsikirjoitus löytyi tarinan mukaan pankkiholvista vuonna 2014. Lee sai Pulitzer-palkinnon vuonna 1960 esikoisromaanista "Kuin surmaisi satakielen".

Harper Lee kuoli helmikuussa 89-vuotiaana. Hän oli kotoisin Monroevillestä, Alabamasta. Etelävaltioiden kirjailijoita on monia, jotka ovat jääneet mieleen John Grishamista Mark Twainiin.

Elämä ilman kirjoja tuntuu ajatuksena tylsältä. Onneksi on kirjoja - paljon! Ja kirjastoja!

Elämäntaitokirjoja, joululauluja ja lumimyräkän pelkoa

Lukunurkkaukseen uusia  neuleitakin

Kävinpä taas eilen kirjastossa lueskelemassa lehdet ja samalla tulin lainanneeksi muutaman kirjan. Yhden käsityökirjan nappasin kainaloon kun siinä on kivan näköinen pitkähihainen bolero. Paksuilla puikoilla tehty - sellaisen voisi kutasta tässä joku kaunis päivä!

Lainasin sitten myös - uuden elämänmyönteisen elämän innoittamana - kaksi Rhonda Byrnen kirjaa: Salaisuus ja Voima. Olen tuon Salaisuuden  joskus lukenutkin mutta nyt kun yritän katsoa elämää myönteisin silmin ja välttää masennuksen alhon, lueskelen nämä molemmat vielä kerran läpi. Yritän nähdä elämässä mahdollisuuksia ja uskoa omiin mahdollisuuksiini. Tämän uskon ylläpitämiseksi lueskelen erilaisia kirjoja ja lehtiä. Ruotsalainen nära-lehti ja useampi sekä omasta hyllystä että kirjastosta löytynyt kirja auttavat tässä. Minulla on ollut taipumus elämän taitekhdissa "etsiä itseäni" ja silloin on tullut hankittua kirjoja sisäiseen pohdintaan on tullut tehtyä ja piirrettyä aarrekarttoja omasta elämästä jne. Nämä ovat asioita joista ei kannata muille kamalasti hiiskua - varsinkin jos lähiympäristö on ns perinteistä juurevaa ja järkiperäistä ajattelua suosivaa ihmislajia... Itse olen saanut tosi paljon vinoilua ja nälvintää kun en ole osannut toimia jalat maassa ja roolissani pitäytyen! Olen epäonnisttunut monessa asiassa elämässäni - ainakin perinteisen mallin mukaan ajateltuna - ja miehisen maailmankuvan kannalta asiaa katsottuna.

Avioero, yksinhuoltajuus, työttömyys, lasten kanssa keskenään eläminen, huono miesmaku... liika hempeily ja se, että olen "elättänyt" muita on saanut paljon paheksuntaa.... Olen luuseri monellakin mittarilla mitattuna. Minua kehotetaan olemaan järkevä ja kuntoilemaan ja tekemään paljon asioita omaa perusluontoa vastaan. Kun en tee - niin no. Hölmö mikä hölmö. Ylipäätään ihmiset neuvovat mielellään toisia ja tietävät miksi toisen elämä on surkeaa....

Huomaan, että ajattelen aika paljon mitä muut ajattelevat jos näkevät minun tekevän sitä tai tätä - siitä yritän päästä eroon ihan ensimmäiseksi. Olen tottunut siihen, että saan hymähteleviä ja vinoilevia kommentteja vähän kaikesta mitä teen ja sanon, varsinkin miespuolisilta sukulaisilta ja ex.kumppaneilta - minua pidetään naivina  sinisilmäisenä ja asioita kunnolla ymmärtämättömänä - sellaisena tyypillisenä naisena joka oikein osaa mitään kunnolla - tästä olen ikäni kärsinyt ja siitä on nyt päästävä siis eroon. It is now  or never!  Pitäkööt vain minua hölmönä - ehkä olenkin sitä. Mutta itsepä elämäni elän eikä kenenkään tarvitse minun hölmöydestä kärsiä. No, ok - lapset siitä ehkä kärsivät ja kuka tietää mihin terapiaan joutuvat aikuisena turvautumaan...

--------------------------------------------------

Byrnen kirjojen teksti vaikuttaa aika naivilta mutta jotenkin siihen jää koukkuun - miksei kirjoitettu voisi olla totta? Kannattaa kokeilla - ei se ota jollei annakaan, kuten ennenmuinoin sanoi äiti ja mummi!

Toki on helpompi olla positiivinen ja uskoa, että elämällä on vielä annettavaa - ja että saan asiani kuntoon: saan töitä ja rahaa ja ystäviä. Saan pitää terveyden ja olla iloinen lasteni onnistumisista... Kaiken tämän haluan uskoa ja oppien mukaan saan ne jos vain uskon ja toimin elämässä niin, että näin tapahtuu...

Usko ei aina ole vahva - välillä väsyttää uskomattomasti ja olo on kuin syvällä syksyisessä suossa tarpoisi. Mutta sitten huomaan, että suokin on kaunis ja siellä on hyvä hengittää - olen onneksi noussut matalalta taas ylös! Nyt uskon, USKON KUN HALUAN USKOA että töitä tulee ennenkuin kukkaro tyhjenee ja että se kukkarokin vielä täyttyy sen verran hyvin, että koti ja ruokapöytä meillä jatkossakin!

Viime viikolla kuvattu kimppu. On niin upea ja elämää hehkuva väri että huumaa!

Kävin tänään lapsen kanssa vuoden ensimmäisessä joululaulukonsertissa - sain kutsun tutun tutun kautta - joka oli kutsuttu tähän kirkkokonserttiin työnsä kautta mutta ei halunnut itse mennä. Meillehän tämä kävi hienosti ja kuuntelimme reilun tunnin joululauluja kauniissa kirkossa. Oli mukavaa!

Taas uutisissa maalaillaan pelottavia uhkakuvia yön aikana etelä-Suomeen tulevasta ja hiljalleen pohjoista kohti laajenevasta lumimyräkästä ja kinostuvista lumikasoista, liikennekaaoksesta ja tulevista pakkasista. Itse odotan säätä suurella mielenkiinnolla ja olen suunnitellut tekeväni kävellen lenkin kaupoille ja postiin heti kun olen saanut lapsen koulutaipaleelle. Lähetän muutaman adventtikalenterin joulunaikaa ilahduttamaan sukulaisille ja tuttaville. Kotikaupungista ei saa pieniä kortin kokoisia advventtikalentereita mutta saimme niitä illalla konserttimatkalla - museon myymälästä! Ihania myyrä-kalentereita ja muitakin kauniita. Äidille vuoden 1946 saksalainen joulukalenteri - nostalgiaa! Laitan kuvia aamulla kun kirjoittelen taas tänne!

Kirjamessut

Osa kirjamessujen saaliista odottamassa lukijaansa.

Olen käynyt kirjamessuilla! Aamusta iltapäivään siellä kävelin ja katselin, juttelin ja osallistuin kilpailuihin. Selasin kirjoja ja lehtiä, notkuin kirjapinojen äärellä ja toivoin, että voisin lukea enemmän!

Pidän kirjoista - rakastan lukemista!! Jörn Donner sanoi jossain kirjakerhon mainoksessa jokunen vuosi sitten, että "Lukeminen kannattaa aina". En tiedä miten se varsinaisesti kannattaa - vanha sivistys-ajatus vaikuttaa vieläkin vankasti lukemisen ihannointiin monien mielissä. Toisten mielestä taas lukeminen on ajanhukkaa.

Minun mielestäni lukeminen on kivaa - onko se minua auttanut elämässä on vaikea sanoa. Koululukeminen on yksi asia - ajanvietelukeminen toinen. Ajanvietelukemisena pidän omalta kohdaltani niin sanomalehtien, aikakauslehtien kuin ns asialehtien lukemista, samoin kuin vankkaa asiaa sisältävien kirjojen lukemistakin. Aikaahan niiden lukemisessa kuluu ja kulutetaan. Mitään konkreettista "hyötyä" niiden lukemisesta ei varsinaisesti ole.

Messuilla käpisteli paljon kirjailijoita - näin heitä siellä yksittäin ja laumoina Lasse Lehtisestä Riikka Alaharjaan. Ihan tavallisen oloisina siellä haastelivat ja kulkivat, siikasoppaa nauttivat. Miksipä he muuta kuin tavallisia olisivatkaan.

Komissaaari Olli Rehn siellä myös oli haastateltavana. Hänkin on kirjoittanut kirjan. Olen aina pitänyt kyseistä henkilöä harmaana ja tylsänä - siinä hän nyt istui, pari metriä minusta ja oli paljon harvahiuksisempi kuin arvasinkaan - tanakka ja harmaa keski-ikäinen mies jossa ei ole mitään hehkua - mutta silti hän on yksi Suomen vaikutusvaltaisimmista henkilöistä, sanotaan. Vähän se hetkittäin ihmetyttää... Puhui rauhallisen hiljaisella äänellä ja oli harmissaan Suomen tämänhetken tilanteesta. Haastattelija kyseli populisitipolitiikasta - sitähän saadaan toki äimistellä muuallakin kuin meillä Suomessa.

Ostin ja sain kasapäin luettevaa messuilta. Yhtä olen jo alkanut lukea - toisia aloittelen pikipuolin. Pari lahjakirjaa ostin, muut ihan omaan käyttöön.

KIRJAT OVAT KIVOJA - NIITÄ ON IHANA SELATA, HYPISTELLÄ, LUKEA JA NIISTÄ NAUTTIA!

Sofi Oksasen Puhdistus

Aloitin jo yli kaksi vuotta makuuhuoneen kirjahyllyssä odottaneen Sofi Oksasen Puhdistus-kirjan lukemisen pari iltaa sitten. Olin saanut lehtiartikkeleiden perusteella kirjasta kuvan, että se olisi raskas ja vaikealukuinen. Miten lie moinen mielikuva olikaan syntynyt; väärä se jokatapauksessa on! En oli Sofi Oksasen kirjoja aikaisemmin lukenut - hänestä ihmisenä ja kirjailijana toki olen lukenut koska tästä naisesta kyllä on juttuja lehdissä ollut! Sekä kirjailija-Oksasesta että kaikesta muusta mahdollisesta aina hiustyyölistä  ja ulkonäöstä Viron tilanteeseen ja kustantajan antamiin potkuihin (mikä olikin aika lailla skandaalimaista; Suomen kirjailijoista paras rahasampo josta kustantajan pitäisi olla ylpeä - varsinkin kun arvostusta satelee ympäri maailmaa. Puhdistuksesta tuottoja toki ropisee vielä pitkään potkut antaneelle WSOY:lle) ja lopulta  kirjallisuuspalkintoihin.
Kirjallisuuspalkintoja Sofille onkin ropissut eri puolilta maailmaa! Ja nimeomaan kirjasta Puhdistus. Viimeksi taisi olla ranskalainen ulkomaisen kirjan paljointo.

Olen lukenut vasta muutaman luvun kirjasta - olen elämäntilanteeni vanki ja siksi nykyisin hidas lukija - parikymmentä sivua kerrallaan on jo hyvä saavutus meikäläiselle, töiden, kotihommine ja lasten asioiden jälkeen tehtynä.

Kirja on hyvä! Yksinkertaisesti herkullinen lukunautinto - ainakin nämä muutama kymmenen sivua jotka olen lukenut - viime yönä pakotin itseni laittamaan kirjan pois puoli kahdelta yöllä. Pakko on yrittää nukkua ainakin muutama tunti ennen aamulla töihin lähtöä. Minulla on iso osa lukunautintoa vielä jäljellä! Kirja ei etene ennalta arvattavalla tavalla - siinä on hyvä juonen kerronta ja kieli on upeaa.

Moni muu kirja - kotimainen niinkuin ulkomainenkin - on usein ennalta arvattavan oloinen ja kielikin on usein jotenkin heppoista - jopa nimekkäillä kirjailijoilla. Se on harmi - ja yllättävää jos kyseessä on mainetta saanut kirjailija. Kirjoitusvirheet on sitten asia jota ei millään meinaisi kirjoissa ymmärtää - niitäkin on. En ole vielä yhtäkään ole Puhdistuksessa nähnyt.

Aikaisemmin lukemassani suomenkielisessä kirjassa jota kovasti hehkuteltiin mediassa, oli huomattavia puutteita, omasta mielestäni. En nyt viitsi tähän kirjan nimeä kirjoittaa - luin sen alkusyksystä. Tarinassa oli epäoleellisuuksia jotka eivät juoneen ja tarinaan sinälläään kuuluneet. Kirja oli yllättävän keppone verrattuna siihen hurjan kirjoitteluun ja hehkutukseen verrattuna jota se ja kirjailija saivat.
Jokunen aika sitten luin englannista käännetyn kirjan - sen käännös oli ihan kamala; kirjaa lukiessa mietti koko ajan miten asia oli kirjoitettu alkukielellä englanniksi kun käännös on tällainen. Kirja jäi kesken,vain huonon  käännöksen takia.

Olenko pikkumainen? Mutta: kun kirja tehdään, ja koska sen tekemiseen osallistuu niin moni ihminen, olisi hyvä jos se olisi loppuun saakka mietitty ja viilattu. Nykyään ei siihenkään varmaan aikaa ole... Kaikki on kertakäyttöistä, kirjatkin "ei sillä niin väliä ole" sanoi joku. Olen eri mieltä. Jos joku asiaa kannattaa tehdä, ei sitä silloin huonosti ole mitään järkeä tehdä. Hmm

Yksi mistä Puhdisuksessa en ollenkaan pidä on sen kansikuva. Se on ihan kamala. Violetti väri taustana ja kuvana puolikas vanhan naisen kasvoista sivulta päin. Korvakoru ja papiljottikiharat harvassa harmaassa tukassa. En tykkää yhtään - menee liian lähelle, on jotenkin nolo... Ei, ei, ei.Taustaväti siinä vielä tuollainen. .

Kantta ei onneksi näe kun kirjaa lukee. nautinpa siitä nyt sitten. Ja taidanpa sitten lukea ne edellsetkin kirjat!

Tämän kirjan jälkeen jatkan lukemista muilla kirjoilla omasta hyllystä - niitä on kasapäin. Hanne-Vibeke Holstin Drottiningoffret on kesken ja ollut jo hetken - vaikka kirjasta tykkäänkin. Anna Gavaldan kirja on nopealukuinen; niitäkin on kiva lukea. Ranskaksikin voisin ajatella lukevani - mutta en saa aikaiseksi; laiskuuttani luen ne ruotsiksi kuitenkin. Ranska ei mene ihan vaivatta - mutta kirjoja lukemalla kieltä olisi hyvä ylläpitä ja kehittää. Sitten on vielä muutama muu Arlandan lentokentän kirjakaupasta ostamani ruotsalainen pokkari joita lueksin - Ruotsin myydyimpien kirjojen listalta poimittuja erilaisia kirjoja. Ostan aina kirjoja Ruotsissa käydessäni. Ne ovat ainakin puolet halvempia siellä kuin Suomessa. Suomi on kallis maa tässäkin. Ja toisaalta tykkään lukea ruotsiksi. Äänikirjoja niinikään kuuntelen ruotsiksi. Lupasin viedä niitä muuten paikalliseen kirjastoon lahjoituksina kun olen ne jo kuunnellut. Kierrätystä sekin - kirjaston määrärahat ovat pienet joten oma pieni lahjoitukseni oli heille mieluinen!


Lukemista lähiajoille