Kesän ihanuus ja työnhaun syövyttävä loppumattomuus

Ihana pensseli on tämä pörriäisten suosima pensseli!

Ollaan kesän keskivaiheilla. Kesä on ollut ihana, monella tavalla. Ensin helteinen, tosi lämmin alkukesä ja kukkien ja kasvuston ihana värikkyys, tuoksut ja lintujen äänet. Nyt rankkasateet ja ukkoset keskellä parasta kasvukautta. Vettä on tullut välillä kuin saavista kaataen, sitten minuutin päästä taas paistaa ausinko.

Ukkosta, hellettä ja vesisateita: kesä!

Tämä vanha lilja kasvaa jossain
puolivillinä

Eilen tuuli niin, että puiden suhina ja kohina tuntui melkein epätodelliselta. Menin metsään ka katsoin, kuinka puut taipuivat, kuuntelin kohinaa ja suhinaa ja mietin, kestävätkö puut pystyssä. Oksia putoili mutta puut pysyivät pystyssä. Oli mahtava olla keskellä kohisevaa tuulta! Kuului vain tuulen äni, ei mitän muuta!

Luonto on aina ihana - sitä varmaan täälläkin toistelen loppumattomasti. Jokaisella on varmasti se joku, yksi asia joka on itselle erityisen tärkeä ja hyvä asia elämässä. Itse tykkään puista, kukista ja kasveista - luonnosta.

Tykkään tietenkin kymmenistä muistakin asioista - ja on ihanaa, että voi nauttia vaikkapa kirjaston kirjojen lukemisesta, käsitöistä ja sukkien neulomisesta ja aina aika ajoin ihmisten seurasta, ruuan laitosta ja lasillisesta ja toisestakin hyvää - tai vaikka keskinkertaista - viiniä.

Koira on hieno kaveri; sen seurasta saan nauttia joka päivä.

Yritän saada näistä loppukesällä siemeniä. 

Kiitollisuus auttaa kun on vaikeaa, oikeasti

Kun on vaikeaa elämässä - ja sitähän tässä on ollut, enemmän ja vähemmän - on tärkeää, että on vaikka kuinkakin pieniä aiheita joista osaa olla kiitollinen. Aloitin joskus vuosia sitten tekemään kiitollisuuspäiväkirjaa. Silloin oli todella mustaa ja synkkää elämässä ja kiitollisuuslistojen kirjoittaminen auttoi. Minulla oli terveys, lapset, koti ja ruokaakin. Työ oli mennyt ja rahaa ei ollut juuri ollenkaan, parisuhde helvelitillisessä tilanteessa ja koko elämä tuntui epäoikeudenmukaisen vaikealta. Välillä  oli vaikea keksiä aiheita, mistä olla kiitollinen. Nyt en enää kirjoittele listoja mutta muistan olla joka päivä jostain kiitollinen. Tai iloinen, tyytyväinen.

Parisuhdetta ei ole vieläkään, kaverit ovat liuenneet kauas jonnekin, osin omaa syytäni kun en ole jaksanut enkä osannut pitää yhteyttä . Ja itseäni hävetti oma tilanne niin, että en halunnut olla kehenkään yhteydessä. Siksi olen nyt aika lailla yksin - ja nytkin työtön, rahaton... Huokaus... Mutta onhan koti, on lapset ja koira, luonto ympärillä. Ruokaa ollut joka päivä, ainakin jonkinlaista.

Maalla saa puuhata perinteisiä asioita

Sukat langan tähteistä. Pitsineule-harjoitus

Olin viime viikon maalla, äidin ja parin lähisukulaisen kanssa. Puuhailin puutarhassa, tein porukalle ruokaa ja viihdyin hienosti, kun sain nukkua aitassa, istua illalla tuvan pöydän ääressä ja neuloa kun muut katsoivat telkkaria. Juotiin viiniä ja pelattiin korttia. Sellaista tuttua, kotoisaa.

Kävin kävelyllä tutuissa metsissä ja järven rannoilla. Ihmettelin käen kukuntaa keskellä yötä ja vielä heinäkuussa - kolme käkeä on kukkunut kilpaa lähiseudulla tänä kesänä. Raivoisa käpytikka on ryöstellyt pikkulinnun pesiä ja ruisrääkkä on äännellyt takapellon laidassa. Härkälintu uiskenteli järven rannalla rauhaisana iltana.

Pihassa ärhenteli uusi vieras kissa - kaunis ja ihmisille kiltti mutta tappeli äidin kissan kanssa niin, että kisu piti käyttää lääkärissä. Nyt se kulkee kaulurin kanssa kun kyljessä on ammottava aukko tappelun jäljiltä.

Ulkona on valoisaa vielä myöhään illalla

"Kiitos hakemuksesta. Et tällä kertaa ollut jatkoon päässeiden joukossa."

Viikon olen nyt taas ollut kotona, olen hakenut jälleen keskimäärin yhtä työtä joka päivä. Tiistaina laitoin kolme hakemusta. Tänään yhden. Viikonoppuna en yhtään. Osa työhakemuksista tulee väkisinkin tehtyä vähän vasemmalla kädellä. Ei jaksa aina panostaa tarpeeksi - mutta tietenkin tiedän, että kun ei panosta kunnolla, ei työtä saa.  Ei hakemuksiin saa välttämättä vastakaikua muutenkaan, vaikka kuinka satsaisi aikaa, tutkimusta ja mietintää ja olisi omasta mielestä juuri nappiin osuva huippuosaaja siihen työhön - sen olen jo miljoona kertaa huomannut.

Olen nyt hakenut aika outojakin paikkoja, omaa kokemusta ajatellen. Saa  nähdä, tuleeko vastauksina takaisin muuta kuin "Kiitos hakemuksesta. Et ollut jatkoon päässeiden joukossa."

Valtion työpaikat tuntuvat itselleni olevan kaikkein nihkeimiä. Ei sitten millään irtoa edes haastattelua. Sitkeästi olen niihin hakemut. Tänään tuli yksi vstaus:"Hakemuksia tehtävään saapui 89 kpl. Valitettavasti tällä kertaa valintamme ei kohdistunut sinuun. Tehtävään valittiin NN"

Nyt ei ole oikein näkyvissä uusia avoimia paikkoja mihin voisi heittää hakemuksen joten taidan pitää pienen, muutaman päivän tauon ja odotella, josko jostakin tulisi edes jonkinlaista vastakaikua - eli siis edes pienesti vihreää valoa tehtyihin hakemuksiin. Haastattelupyyntö! Työtarjous!!

Hilloa ja mehua - mutta missä niitä voi säilyttää?

Siinä ovat, kattilassa. 

Ensimmäiset hillot

Ostin eilen laatikollisen mansikoita. Polkaa. Priima mansikka maksaa 40 euroa per laatikko, jossa on 4 kiloa marjaa, 8 litraa. Vieressä oli märkiä kakkosluokan mansikoita 17 eurolla laatikko. Ostin sellaisen ja tein hilloa. Syötiin lapsen (=nuoren) kanssa ensin marjoja niin paljon, kuin jaksettiin ja lopuista keitin hilloa. Käytin kaapista löytyneen pari vuotta vanhan hillosokerin tuohon - mietin, meneekö hillosokeri vanhaksi; tuoreena kaupasta ostettuna se on aivan valkoista ja jonkin aikaa kaapissa seisoessa väri muuttuu keltaiseksi. Hmm? Sokeri itsessään ei tietenkään vanhene jos sitä säilyttää kuivassa kaapissa.

Kahdeksan lasipurkillista hilloa tuli satsista. Nam, oikein makoisaa!

Kohta saa metsästä mustikoita, vaapukoitakin. Ja metsämansikoita. Tänään näin ensimmäiset pienet kantarellitkin! Katsotaan, mitä saa kerättyä ja keitettyä - meillä ei ole pakastinta joten kaikki on keitettävä. Jääkaappiin mahtuu rajallisesti purnukoita joten täytyy jotenkin keksiä, miten säilyttää tuotokset. Kellari olisi aika kiva! Tai vaikka kylmiö. Tai pakastin, tietenkin...

Töitä ja töitä lisää - ei työ tekemällä lopu

Kas niin, tulipa tehtyä kunnon rupeama hommia tänään. 13 tuntia poissa kotoa - aamulla vein lapsen ensin bussille  jolla hän sitten matkusti 22 muun lapsen kanssa kesäleirille luonnon helmaan. Kolmas leiri tänä kesänä lapsella nyt meneillään - hän kyllä pitää leireilystä mutta aina uudet kaverit, uudet asiat - kyllä ne väsyttävät lastakin. Ei hän ole valittanut - kyselee vain, "milloin äiti voidaan olla yhdessä? Milloin siun loma alkaa?" Tai "Pääsenkö töihin tällä viikolla?" Olen ottanut hänet työpaikalle mukaan yhtenä päivänä kesällä ja yhtenä hiihtoloman tai pääsiäisen aikoihin; silloin työpaikalla on vähän hiljaisempaa ja hän saa sitten nähdä minkälaista on "oikeissa töissä"! Ensi viikolla hän voi tulla maanataina tai tiistaina töihin mukaan. Käydään yhdessä ruokalassa ja hän voi puuhailla omiaan jonkun lomalla olevan pöydän ääressä. Avokonttorissa moinen on helppo hoitaa.

Jylhiä mutta silti leppeän kotoisia maisemia.
Juhannuspäivän tuoksuva Suomi-maisema!

Äidillä on huono omatunto - melkein aina!
Huonon omantunnon kanssa painiskellessa olen ajatellut, että leirillä olo on parempi vaihtoehto kuin ihan yksin kotosalla olo - varsinkin kun minulla on näin valtavasti hommia ja päivät venyvät. Mutta enpä tiedä mikä paras ratkaisu olisi. Jos elämä menisi kuin toivoo, olisi lapsella toinen vanhempi jakamassa aikaa hänen kanssaan, puuhaliemassa jne. Mutta nyt on näin - ja hyvähän meillä ihan on olla näin. Tiukka talous mutta oma tupa ja oma lupa...

Uusien asioiden oppiminen on mukavaa niin lapselle kuin aikuisellekin - mutta lapselle on äidin ja perheen kanssa lomailu myös tärkeää. Ensi viikolla on pakko kyllä jo päästä lomalle;  lähtö tuntuu vain joka vuosi venyvän työsuman takia. Ja heinäkuun alusta astuu yleensä aina uusi organisaatio voimaan - se on enempi sääntö kuin poikkeus. Kun vuosi vaihtuu ja kun puolet vuodesta on kulunut - silloin muututaan! Esimiehet siirtelevät ihmisiä ja tiimejä kuin pelinappuloita laudalla - nuo tuonne, nämä tänne. "Jos sä saat Virtasen ni mä voisin ottaa Gustafssonin; ne toimii paremmin noissa tiimeissä. Ja ota sä Marttinen; sä osaat paremmin hanskata tossa porukassa sen ongelman ja mulle tulee Väätäinen ens kuussa takasin äitiyslomalta kuitenkin..."


Työnteon ihanuudesta
Tänään siis olin 11 tuntia töissä. Kävin kyllä ruokatuauolla enkä paahtanut koko päivää ihan pää punaisena; juttelinkin pari kertaa ihmisten kanssa. Silti. Välillä kyrsii ainainen työnteko. Kun nousin kahdeksalta työpöydän ääreltä - olin pienessä neuvotteluhuoneessa jossa on känkkärät tuolit ja tosi matala pöytä - en saanut selkää suoraksi hetkeen ja vihlovat viivat vetivät päätä ja selkää kasaan. Auts!

Sekin ärsyttää, että mitään ylityökorvauksia ei tietenkään toimihenkilöille ole keksitty. Sukulaiset vinoilevat kuinka pitäisi saada sitä ja tätä prosenttia palkanlisää ja ylityötunteja iltatyöstä - niin saavat esim valtion virkamiehet - paljon paremmilla palkoilla kuin meikäläinen.

No, pois valitus! Hyvä kun on töitä! Olisi kamalaa, jos ei olisi - sitä hoen itselleni kun tuntuu rankalta ja ottaa pahasti kupoliin tällainen.

Miehen iloja - kiva kertoa ex-vaimolle!

Ex-mies naureskeli taannoin "surkealle" palkalleni. Ja äitinsä kertoi kuinka paljon poika ansaitseekaan "ei tiedä mihin kaikki rahat laittaisi..." Juu, onpa toisilla hauskoja ongelmia.Nyt ex-mies perheineen on matkustelemassa jossain Euroopassa, muistaakseni Berliinissä. Sieltä menevät kuukaudeksi Aasiaan. En ole kateellinen, en. Miksi olisin? Täh? Tietenkin olen iloinen hänen puolestaan  grrrrrr

Keskikesän kukat
Tänään on ollut aurinkoinen päivä. Eilen huomasin, kuinka jasmikkeet ja pionit kukkivat; joissakin pioneissa on ihana tuoksu ja jasmikkeiden tuoksuhan on tosi hieno! Liljat alkavat myös kukkia puutarhoissa, samoin ruusut. Mustialan vaalenapunainen, ihana kerrotuu ja tuosksuva ruusu on isoilla nupuilla. Sade tuhoaa ne - toivottavasti ei tänä vuonna.

Äiti karkasi kaljalla ja lukemaan!
Eilen iltapäivällä livistin reiluksi tunniksi omille teilleni polkupyörällä, kirja ja kamemera pyöräkorissa. Pyöräilin vajaan tunnin, ostin oluttuopillisen mukavasta kuppilasta ja menin tuopin ja kirjan kanssa rauhaisaan paikkaan mihin aurinko porotti: rantaan vieville rappusille. Siellä ei kukaan kulkenut häiritsemässä! Nautin täysin siemauksian kun istuin puurappusilla ja lueskelin, kuuntelin lintuja ja puiden huminaa - nautin kylmän tuopillisen kuumassa paahteessa ja tunsin itseni onnelliseksi siinä vain ollessani!

Ihanaa! Luin kirjastosta lainaamaani kirjaa jossa on 12 afrikkalaista rakkausnovellia. Ihan kiva lukea - vaikka jotkut tarinoista ovatkin kuin suoraan jonkun ruotsalaisen viikkolehden tarinoista. Sellaiset aviisit kuin Hemmets veckotidning, Hemmets journal, Ica kuriren tai Allers tai vastaava julkaisevat tarinoita lukijoiden elämästä - näitä luin aika ajoin menneessä elämässäni mökillä takan ääressä: oi niitä aikoja! Ica kurirenia olen tilannutkin joskus. Käsitöitä, puutarhanhoitovinkkejä ja reseptejä sivukaupalla. Värikkäitä kuvia tavallisista ihmisistä askareissaan ja kotiensa ylpeydenaiheiden äärellä.

Yhä joskus sorrun, kuin menneitä muistellen, niitä vieläkin lukemaan - ovat samanlaisia kuin ennenkin; kotoisen suloisia kakku- ja ruokaresepteineen,  lukijoiden tarinoineen ja puhtoisine maailmoineen ja kiltteine, suloisine elämänohjeineen. Olisiko sellainen kivaa elämää - vai kävisikö tylsäksi?

Tiijäpä häntä!