Ihan pakko neuloa, heti!

Lauantai-illan keittiön pöytä loppiaisen alla kun lapsikin on poissa.
Ei kiinnosta nyt lehti, vain langat ja puikot 

Joskus joku himo alkaa pitkän kytemisen jälkeen palaa suuremmalla liekillä ja roihahtaa sitten jossakin vaiheessa täyteen paloon. Kytemistä ei aina edes huomaa itse, se tekee tuhojaan  sisikunnassa kunnes noustaa päätään ja silloin on toimittava, vaihtoehdot puuttuvat! Pakko toimia valtaa mielen eikä mikään pseudo-tekeminen voi tätä liekkiä sammuttaa.


 Steariinin kaunis kuvio, kuin pitsiä

Neulominen, saada tuntea puikkojen kiiltävän viileä, liukuva pinta sormissa ja villalangan karhea pehmeys kämmeniä vasten on oma kuumotusta aiheuttava polte, tuska ja pakkomielle minulle. Se aiheuttaa pakonomaista tarvetta käydä lankahyllyillä jopa sellaisissa paikoissa kuin Prisma tai Anttila joissa ei todellakaan ole muuta kuin ihan peruslankaa ja sitäkin tylsimmästä päästä. Novitan Nallea ja Seitsemää Veljestä ihan perusväreissä - ei puhettakaan mistään ihanistä pehmeistä ja ihanan sävyisistä lankavalioista tai tarjouseristä, ihanista malleista puhumattakaan. Silti ne hyllyt on aina komuttava läpi, lankoja nuuhkittava ja hipeilöitävä...

Lapsi lähti yöksi esikoisen luo ja keskimmäinen lapsi on myöhään töissä. Minulla oli uusi Suomen Kuvalehti ja keskeneräinen kirja valittuna illan ohjelmaksi - Robert Harrisin "The Fear Index" on jännässä vaiheessa ja olin herkutellut ajatuksella kirjan lukemisesta loppuun illalla - mutta lanka- ja neulehimo iski pahasti. Ei voinut mitään, ei yhtään mitään. Neulominen vei, tietenkin, voiton.

Kaadoin siis muutamasta lankapussista langat sohvalle ja valkkasin samanpaksuisia lankoja joista voisin tehdä pikaisesti jotakin. Mitä? Pipon? Ei, kukaan ei niitä kuitenkaan käytä - niitä on jo kasakaupalla hyllyssä ja laatikoissa. Lapaset? Joo - miksei. Tai sukat? Hmm.

Tästä aloitetaan. Lankojen valinta, vihertävää vai ei?

Katsotaanpa värejä.... Mustalla langalla pohja ja siihen langan jämistä vähän piristettä. Intialaiset maustevärit ovat hyvän näkösiä mustaa vasten - oranssia kuin vahvaa curryä, keltaista sahramia tai kurkumaa ja punaista kuin tandoori tai chili. Lämpimiä tai ihan kuumia värejä, kuin intialaiselta maustekauppiaalta suoraan! Mmm... Maustevärit, kolme pientä jämäkerää Florica-lankaa puhtaasta villasta; niitä voi laittaa varteen ja keltakirjavaa aikoinaan Tallinnasta ostettua hiukan ohuempaa sukkalankaa jalkaterään, siinä on tekokuitua varmasti se parikymmentä prossaa kuitenkin. Sopii hyvin - vaikka tuo virolainen lanka onkin tosiaan vähän ohuempaa. Vai pitäisikö tehdä kaksikerroksinen, paksumpi malli? Ei, ei nyt.

Mustaa ja punaista... No joo, aika karjalainen fiilis vielä.

Ei kun neulomaan sitten! Kyllä se malli tekeytyy neuloessa! 14 silmukkaa puikolle ja pätkä resoria. Sitten voisi tehdä vaihteeksi sileän varren, laittaa viiden kerroksen kahden silmukan väripalasia.. Punainen aloitus sai työn näyttämään karjalaiselta neuleelta mutta keltainen toi siihen heti erilaista puhtia... Kivasti muodostuu kuvio kerros kerrokselta. Radiossa on mielenkiintoisia puheohjelmia maailmanpolitiikasta ja taas oikein hyvä Lauantain Toivotut-konsertti. Uutiset, lisää musiikkia.... Neule kasvaa ja tässä on niin hyvä olla.

Joopa, ei hassumpaa. Aika kiva, loppujen lopuksi

Huomaan neuloneeni tunnin seisoen, niin innoissani teen neuletta. Pakko istahtaa välillä, antaa kissalle ruokaa ja sen jälkeen muillekin eläimille jotka tulivat yhden ruokkimisesta heti mustasukkaisiksi. Teetä itselle, ja sitten vielä uusi väri, uusi kuvio. Kantapää ja se sukan tylsin vaihe: kantapäästä tulleiden ylimääräisten silmukoiden kaventaminen rauhaisasti pois. Haluaisin ne heti pois!!! Että voi tehdä taas uusia kuvioita jalkaterään...

Tjaa. Tuliko kantalapusta liian iso ja pohjasta löysä? Hmm...

Käyttääköjhän näitä sukkia kukaan, ovatko liian kirkkaita lapsille? He haluavat yleensä ihan perussukkia, ei mitään hassutuksia! Sellaisiakin olen tehnyt, kaikenlaisia kuvioita sukkaan... Yhdet kuviosukat, sukka täynnä hauskoja kevytkumisia pieniä eläimiä, ovat lapset lempisukat koulussa. Nytkin käytössä. Täyttä keinokuitia, vihreät joissa neonkeltaiset kantapäät. Hih - ne oli tosi kiva neuloa! Lanka maksoi 50 senttiä kerältä alennuskorissa jokunen vuosi sitten - englantilaista lankaa, kai pipoihin tarkoitettu. Ostin hupimielellä ja lanka odotteli pari vuotta pussissa kunnes neuloin sukat viime vuonna.

Heijaa - onpa hyvä olo kun on saanut neuloa! Mieli rauhoittui kummasti, polte katosi...

Käsitöitä ja villalankaa

Villalankoja pussukoista ja laatikoista. Mitäs tekis näistäkin?

Mistä voi hullaantua hullun lailla? No varmaan vaikka mistä - mutta yksi johon moni meikäläinen on hurahtanut täysillä on lanka ja käsityöt.  Siinä oma heikko kohtani, sokea pisteeni ja himoni: langat, nuo ihanat ja tuoksuvat, värien hehku ja materiaalien taivaallinen ihanuus!

Osa kätköjen langoista järjestettävinä sängyllä

Olen lankahullu; voisin kutoa, neuloa, ommella ja näprätä lankojen kanssa loppumattomasti! Tutkia menneiden naispolvien töitä ja ihastella vanhoja pitsejä, kudoksia ja väriyhdistelmiä - kehitellä uusia ja saada jopa fyysistä nautintoa ihanista, uusista väri- ja kuosiyhdistelmistä!

Lnagat ovat totisesti ihania!

Tänään oli Helsingin Sanomissa koko sivun juttu nimeltä "Paratiisi". Jutussa kerrottiin Tallinnaan tehtävistä käsityömatkoista - varsinkin kaikkien käsityön harrastajien ihanaiseen lanka- ja käsityötukkuun tehtävistä bussimatkoista siinä kerrotiin. Lankaliike nimeltä Karnaluks saa käsityöihmisen aivan humalluksiin! Tietenkin olen siellä käynyt minäkin ja allekirjoitan kaiken mitä HeSan juttu tänään kertoi - hukkuksi siinä kaupassa tulee, tosiaan! Kävin siellä naisporukassa joka neuloi bussimatkan alusta loppuun ja osti hullun lailla lankaa Karnaluksista ja parista muusta virolaisesta ihanasta käsityökaupasta - ja tuli kotiin bussin alaosato lankaa täynnä! Minäkin ostin puikot joissa on valot päissä - mutta eivät ne niin hyvät ole kuin mainostettiin; lähinnä ovat kiva hauska juttu!

Uudelleen sinne haluaisin mennä. Kävin vielä viime vuonna parillakin käsityömatkalla, Venäjänkin puolella mutta rahatilanteen koko ajan huononnuttua, en usko pääseväni sen koommin Tallinnan, Pärnuun enkä Muhun saarelle  - enkä muuallekaan - pitkiin aikoihin.

Nyt on myös niin, että meikäläisellä on kilokaupalla lankaa joita on ihan pakko saada neulottua valmiiksi ennenkuin menen ostamaan yhtä ainokaista kerää tai vyyhtiä, nystaa tai ylipäätään pätkääkään lankaa! Tämä päätös ei kyllä kovinkaan hyivn ole pitänyt - viimeksi pari viikkoa sitten ostin parisataa grammaa mustaa Novitan Huopanen-lankaa joista langoista olen tehnyt viikon aikana kolme paria lapasia ns Lappi-lapasten eli Lovikka-mallin mukaan. Lapsille.



Kaksi paria viime päivien tuotoksia. Kahdelle nuorimmalle tehty, kevätkeleihin

 Kolmansiin pareihin musta lanka loppui ja olen taistellut, todellakin taistellut itseni kanssa siitä, ostanko lisää Huopanen-lankaa että saan kolmannet - ja sen seurauksena vielä tietenkin neljännetkin lapaset samasta langasta. Sain pidettyä itseni kurissa enkä mennyt ostamaan Huopasta Anttilasta tai Prismasta - tein kolmanteen pariin "yläosat" vihreästä samanpaksuisedta langasta jota lankakasastani löysin. Niistä puuttuvat vielä ranteen koristeet - pusaan ne kasaan huomenna ja otan kuvat sitten tänne!

Keskeneräisiä käsitöitä on myös muutama. Kaksi villatakkia ja yksi puuvillapellava-pusero. Yhdet lapaset ja yhdet virkatut (hmm...) sukat. NE täytyy saada valmiiksi ennen uusien töiden aloittamista!!

Huomaan itse kuinka halu käsitöihin lisääntyy kun työolot ja elämä muutoinkin tuntuu hankalalta ja kurjalta. Kai tuo lankojen käsittely tuo jonkinlaista turvallista tunnetta - kuin olisi mummin luona järjestelemässä mummin lankoja kuin lapsena mummin ja vaarin tuvassa jossa oli aina lämmin ja turvallinen tunne - ja iha ia lankoja mummin pärekorissa jonka vaari oli hänelle itse tehnyt.

Nämä keskeneräiset yritän saada pian valmiiksi

Joskus tosi - kun on oikein superkurjaa eikä mikään tunnu hyvältä, ei elämä elämisen arvoiselta - silloin ei tunnu käsitöidenkään teko hyvältä. Kelle niitä silloin haluaa tehdä - pakollako tunkea lapasia jollekin joka mieluummin pitää ostovaatteita? Käsitöiöiden kanssa on usein niin, että niitä on mukava tehdä - mutta kenelle ne antaisi käyttöön? Itse käytän kyllä villasukkia mutta en juurikaan lapasia. Lapaset kädessä ei voi ajaa autoa - ne luistavat ratissa. Ja lapaset eivät ole miinulle vilukissalle tarpeeksi lämpimät; tarvitsen kunnon lammasrukkasia joita käytän aökusyksystä pitkälle kevääseen! Villapipoja ja kaulaliinoja käytän myös - mutta mielelläni annan niitä muillekin, jos vain sukulaiset haluavat! Aikoinaan neuloin puseroita poikaystävälle josta tuli sitten puoliso ja lasten isä - hän käytti niitä hyvinä aikoina ja olin siitä ylpeä! Muistan vieläkin kaikki ne monet kirjoneuleet jotka hänelle tein, kaikki sukat ja kaulaliinat niin ikään. Sitten ne joutuivat roskiin - eron tuoksinassa hän heitti ne sinne. Otin yhden sieltä ylös mutta tuntui niin pahalta, että vein sen takaisin.

Rakkaus sattuu valtavan pahasti. Sitä ei oikein edes villalanka voi parantaa. Ei edes aika. Ei kai mikään. Se vaan on jäänyt sisään asumaan ja sinne sen olen yrittänyt koteloida paksujen kuorien sisään. Osaisinpa neuloa sille oikein kunnollisen kotelon mutta siihen en kykene. Mietin, kuka sen sisuksistani pois leikkaisi? Ettei tulisi aina esiin ja saisi silmän takaosia särkemään niinkuin nytkin kun näitä rivejä kirjoittelin...

Tulevan villatakin pintaa. Pehmeää, hauskaa!