Käsitöitä ja villalankaa

Villalankoja pussukoista ja laatikoista. Mitäs tekis näistäkin?

Mistä voi hullaantua hullun lailla? No varmaan vaikka mistä - mutta yksi johon moni meikäläinen on hurahtanut täysillä on lanka ja käsityöt.  Siinä oma heikko kohtani, sokea pisteeni ja himoni: langat, nuo ihanat ja tuoksuvat, värien hehku ja materiaalien taivaallinen ihanuus!

Osa kätköjen langoista järjestettävinä sängyllä

Olen lankahullu; voisin kutoa, neuloa, ommella ja näprätä lankojen kanssa loppumattomasti! Tutkia menneiden naispolvien töitä ja ihastella vanhoja pitsejä, kudoksia ja väriyhdistelmiä - kehitellä uusia ja saada jopa fyysistä nautintoa ihanista, uusista väri- ja kuosiyhdistelmistä!

Lnagat ovat totisesti ihania!

Tänään oli Helsingin Sanomissa koko sivun juttu nimeltä "Paratiisi". Jutussa kerrottiin Tallinnaan tehtävistä käsityömatkoista - varsinkin kaikkien käsityön harrastajien ihanaiseen lanka- ja käsityötukkuun tehtävistä bussimatkoista siinä kerrotiin. Lankaliike nimeltä Karnaluks saa käsityöihmisen aivan humalluksiin! Tietenkin olen siellä käynyt minäkin ja allekirjoitan kaiken mitä HeSan juttu tänään kertoi - hukkuksi siinä kaupassa tulee, tosiaan! Kävin siellä naisporukassa joka neuloi bussimatkan alusta loppuun ja osti hullun lailla lankaa Karnaluksista ja parista muusta virolaisesta ihanasta käsityökaupasta - ja tuli kotiin bussin alaosato lankaa täynnä! Minäkin ostin puikot joissa on valot päissä - mutta eivät ne niin hyvät ole kuin mainostettiin; lähinnä ovat kiva hauska juttu!

Uudelleen sinne haluaisin mennä. Kävin vielä viime vuonna parillakin käsityömatkalla, Venäjänkin puolella mutta rahatilanteen koko ajan huononnuttua, en usko pääseväni sen koommin Tallinnan, Pärnuun enkä Muhun saarelle  - enkä muuallekaan - pitkiin aikoihin.

Nyt on myös niin, että meikäläisellä on kilokaupalla lankaa joita on ihan pakko saada neulottua valmiiksi ennenkuin menen ostamaan yhtä ainokaista kerää tai vyyhtiä, nystaa tai ylipäätään pätkääkään lankaa! Tämä päätös ei kyllä kovinkaan hyivn ole pitänyt - viimeksi pari viikkoa sitten ostin parisataa grammaa mustaa Novitan Huopanen-lankaa joista langoista olen tehnyt viikon aikana kolme paria lapasia ns Lappi-lapasten eli Lovikka-mallin mukaan. Lapsille.



Kaksi paria viime päivien tuotoksia. Kahdelle nuorimmalle tehty, kevätkeleihin

 Kolmansiin pareihin musta lanka loppui ja olen taistellut, todellakin taistellut itseni kanssa siitä, ostanko lisää Huopanen-lankaa että saan kolmannet - ja sen seurauksena vielä tietenkin neljännetkin lapaset samasta langasta. Sain pidettyä itseni kurissa enkä mennyt ostamaan Huopasta Anttilasta tai Prismasta - tein kolmanteen pariin "yläosat" vihreästä samanpaksuisedta langasta jota lankakasastani löysin. Niistä puuttuvat vielä ranteen koristeet - pusaan ne kasaan huomenna ja otan kuvat sitten tänne!

Keskeneräisiä käsitöitä on myös muutama. Kaksi villatakkia ja yksi puuvillapellava-pusero. Yhdet lapaset ja yhdet virkatut (hmm...) sukat. NE täytyy saada valmiiksi ennen uusien töiden aloittamista!!

Huomaan itse kuinka halu käsitöihin lisääntyy kun työolot ja elämä muutoinkin tuntuu hankalalta ja kurjalta. Kai tuo lankojen käsittely tuo jonkinlaista turvallista tunnetta - kuin olisi mummin luona järjestelemässä mummin lankoja kuin lapsena mummin ja vaarin tuvassa jossa oli aina lämmin ja turvallinen tunne - ja iha ia lankoja mummin pärekorissa jonka vaari oli hänelle itse tehnyt.

Nämä keskeneräiset yritän saada pian valmiiksi

Joskus tosi - kun on oikein superkurjaa eikä mikään tunnu hyvältä, ei elämä elämisen arvoiselta - silloin ei tunnu käsitöidenkään teko hyvältä. Kelle niitä silloin haluaa tehdä - pakollako tunkea lapasia jollekin joka mieluummin pitää ostovaatteita? Käsitöiöiden kanssa on usein niin, että niitä on mukava tehdä - mutta kenelle ne antaisi käyttöön? Itse käytän kyllä villasukkia mutta en juurikaan lapasia. Lapaset kädessä ei voi ajaa autoa - ne luistavat ratissa. Ja lapaset eivät ole miinulle vilukissalle tarpeeksi lämpimät; tarvitsen kunnon lammasrukkasia joita käytän aökusyksystä pitkälle kevääseen! Villapipoja ja kaulaliinoja käytän myös - mutta mielelläni annan niitä muillekin, jos vain sukulaiset haluavat! Aikoinaan neuloin puseroita poikaystävälle josta tuli sitten puoliso ja lasten isä - hän käytti niitä hyvinä aikoina ja olin siitä ylpeä! Muistan vieläkin kaikki ne monet kirjoneuleet jotka hänelle tein, kaikki sukat ja kaulaliinat niin ikään. Sitten ne joutuivat roskiin - eron tuoksinassa hän heitti ne sinne. Otin yhden sieltä ylös mutta tuntui niin pahalta, että vein sen takaisin.

Rakkaus sattuu valtavan pahasti. Sitä ei oikein edes villalanka voi parantaa. Ei edes aika. Ei kai mikään. Se vaan on jäänyt sisään asumaan ja sinne sen olen yrittänyt koteloida paksujen kuorien sisään. Osaisinpa neuloa sille oikein kunnollisen kotelon mutta siihen en kykene. Mietin, kuka sen sisuksistani pois leikkaisi? Ettei tulisi aina esiin ja saisi silmän takaosia särkemään niinkuin nytkin kun näitä rivejä kirjoittelin...

Tulevan villatakin pintaa. Pehmeää, hauskaa!

Hiihtolomanen - ihanaa!

Mummilaan kun ajelimme

Lähdimme ajelemaan – äiti, lapsi ja kissa – mummilaan vasta tiistaina iltapäivällä. En päässyt irti töistä aikaisemmin ja silti jäi hommia tekemättä. Valmiiksi ei saa kaikkea koskaan, se on vain opittava – mutta huono omatunto lomasta on silti, yhä ja koko ajan. Laitoin puhelimen äänettömälle enkä vastannut yhteenkään siihen tulleista puheluista. Pomokin oli soitellut – turhaan.

Ajosää oli hieno! Parinkymmenen asteen pakkanen, aurinkoinen sää ja luminen maisema; silmä ja sielu hyrisivät tyytyväisinä kun kaupunki ja työ jäivät taakse. Kilometrit etenivät mukavasti valkoisessa maisemassa – pellot ja pelloilla risteilevät ladut, moottorikelkan väylät ja jänisten ja muiden eläinten jäljet; kaikki loisti ajajankin silmään kutsuvina. Valkoiset järven selät, jäätymätön joen uoma joka höyrysi mustan, virtaavan veden ylllä auroinkoa vasten huikean näköisenä:tosi upa näky. Olsi pitänyt pysähtyä ottamaan kuva - mutta enpä sitä tehnyt kuitenkaan. Liian kiire päästä eteenpäin oli meillä. 



Kukkavaasin kaunis nimetön

Matkan alkupäässä ei edes liikennettä ihan kamalasti – ei tarvinnut juurikaan jonoissa ajaa. Viimeiset kaksi tuntia jouduin kuitenkin ajaa jurnuttamaan venäläisen rekka-kolonnan takana. Pitkiä autonkuljetusrekkoja oli viisi ja niiden perässä vielä osan matkaa tavallinen katettu kaksiosainen täysperävaunurekka. Ajoivat niin kimpassa kaikki, että en uskaltanut ohittaa - noin kahdeksaakymppiä etenivät. Ohittaa olisi pitänyt ylinopeudella ja tien reunja koristavat lukuisat peltipoliisit. Sakkoja on jo nyt tullut sen verran, että lisää ei kaivata! Ohitusta varten olisi pitänyt paahtaa tosi pitkä pätkä väärällä kaistalla, ylinopeutta että olisi ohi päässyt – lumisella kelillä tiekin on paljon kesäkeliä kapeampi joten pelivaraa on vähän.

Pääsimme perille illalla seitsemän tienoilla. Äiti oli tehnyt uunikalaa – olipa hyvää perunoiden kera. Pieni lomanen saattoi alkaa!

Hautausmaalta lanka- ja kangaskauppaan  

Istuttiin iltaa äidin kanssa mutta vain puolille yöhön.Olin väsynyt kuin hakattu kala - olin nukkunut pari tuntia vain edellis-yönä. Nyt nukuin seitsemän tuntia - siten nousimme ja lähdimme aamutoimien jälkeen ajelemaan asioille. Oman mummin syntymäpäivä oli maanataina ja isän kuolinpäivä ensi viikolla tiistaina. Kävimme hautausmaalla katsomassa heidän, ja muiden sukulaisten, viimeisiä leposijoja - puolimetrisen tiukan lumivaipan alla he nyt lepäävät. Hautuumaa on rauhaisa ja kaunis paikka - talvellakin. Ei viety haudoille mitään, puisteltiin vain lumet seppeleiden ja hautakivien päältä. Sanottiin hei kaikille poisnukkuneille ja lähdettiin ostoksille ja kahville.

Uudet langat äidin liinalla



Pieni paikallinen "lyhyttavaraliike" elikkä kangas+lankakauppa ei ole komeudella pilattu - sieltä saa erinäistä käsityötarvetta ja kapinetta - ja kaikki on kunnon sekaisessa epäjärjestyksessä. Pölyistäkin on - mutta hauskahan siellä on tonkia! Sorruin kahteen lankakerään - tummaa syvän punervaa - mikähäns senkin värin nimi voisi olla - punaisempaa kuin viininpunainen? Sellaista. Sukkiin, ehkä...Mummi osti lapselle Mikki Hiiri-liimakuvan joka tulee kuulemma omalle seinälle... Minimani-kaupasta sitten ostin vielä Papukaija-lankaa lapsen toiveesta. Hänelle lapasiksi. Se sopii toisen langan kaveriksi - sukiksi vaikka. Lankahulluus on ihan selvästi aika paha tauti... Pakko saada lankaa näyttää olevan ylitsepääsemätön voittaa...



Uusi sukka, toinen valmistuu pian

Lapsosta odottaa kovasti häntä kaipaava pikkuserkku - heille on luvattu yhdessäoloa ja oma lapsonen lähteekin yökylään toisen luo perjantaina. Neulon sukkaparin hänelle mukaan niin on mukavampi mesota ja leikkiä piilosta vanhan puutalon sopukoissa - ihan lämmin ei parinkymmenen pakkasella vintillä varmasti ole! Lapsen äiti, oma serkku, soittaa ilemmalla ja sovimme kuinka yökylä-asia hoidetaan.

Mika Waltarin Lähdin Istanbuliin



Sain äidiltä jo pari vuotta sitten Mika Waltarin kirjojen uusintapainoksen Lähdin Istanbuliin. Olin silloin ollut pari kertaa Istanbulissa työmatkalla - ja ajattelin, että olisi kiva se kirja lukea. Sitten sainkin sen lahjaksi! En siten kuitenkaan lukenut sitä. Nyt aloitin kirjan - osaksi sen takia, että olen lähdössä taas pitkästä aikaa Istanbuliin työmatkalle, osaksi tietenkin siksi, että pidän Waltarista.



Kahvilasa me käväistihin
ja herkkuja nautittihin!



Olen lukenut kirjasta vasta pari lukua - se vaikuttaa tosi kiintoisalta. Kirjassa eletään sotavuosien jälkeistä aikaa, vuotta 1946-7. Matkustaminen on ihan toista silloin kuin nykyään - vaikka siinäkin sanotaan juuri noin, verrataan matkustamiseen purjelaivojen aikaan! Kirjassa Mika vaimoineen on matkalla laivalla Saksan ja Hollannin kautta eteenpäin, kohti Istanbulia ja merimatkalla on vaarana muun muassa sota-ajan jäänteinä paljon miinoja. Kirja on omaelämänkerrallinen, ei fiktiivinen. Eurooppa on siinä vielä aivan sodan runtelema, rampa maanosa. Tosi kiiintoisalta vaikuttaa - yritän lueskella sitä nyt eri väleissä vaikka tekemistä on muutakin, toki. Hiihtämässä käyn vielä tänään, teen ruokaa ja leivon jotain. Neulominen on myös kesken - mutta sitä voi tehdä seurustellessa. Yhdessäolo ja leppoisa rupattelu ovat lomailun tärkeimpiä ja parhaimpia asioita, kuitenkin.

Kissa istuu kirjoitusöydän vieressä ikkunalaudalla ja katselee vuoroin minuun, vuoroin ikkunasta. Olo on leppoisa. Lapsi soittaa pianoa ja mummi on emalitöitä tekemässä.

Kissako lihava? No on se!

Juttelin pomon kanssa jokunen hetki sitten. Olen saanut kauan toivomani työn - mutta joudun tekemään sen ohella myös ison osan nykyisestä työstäni - se oli ikäänkuin ehto uuden saamiselle.Uusi roolini on voimassa samantien, heti. Se tietää pitkää päivää jatkossa, mutta jopa nyt puskisin minkä pystyn niin ehkä saan selkeämmän työnkuvan jossain vaiheessa - vain yhden työn! Matkapäivistä en tiedä - todennäköisesti niitä tulee jonkun verran. Palkka pysyy samana - tietenkin! Eihän töitä rahasta tehdä vaan rakkaudesta työhön ja asiakkaisiin!!

Kahvilan suolakukot

Olo on mukavan seesteinen. Kaikki hyvin! Uusi työkään ei vielä stressaa. Olen sitä kauan odottanut - ja paljon siihen liittyviä hommia jo otona tehnyt