Marian Keyes - Intohimoa kustannusalalla

Jos olisi aikaa, käyttäisin sitä enemmän kirjojen lukemiseen - ja äänikirjojen kuunteluun. Äänikirja on super-hyvä keksintö - kuunnellessa voi tehdä käsitöitä tai toki kaikkea muutakin. Autossa se on myös hyvä - jos matkustaa yksin  Keittiöhommista tulee yleensä niin paljon ääntä - ja ympärillä pyörii lapsia juttelemassa, kysymässä, pyytämässä ja riitelemässä - että silloin en pysty kuuntelemaan kuin radiota. Yleensä siis. Kirjaan pitää saada keskittyä! 

Pari viikkoa sitten kävin kirjastossa katsastamassa äänikirjahyllyn. Niitä ei sielä hirveän paljoa ole, joitakuita kuitenkin. Nyt löytyi uusi tuttavuus - miljoonayleisön omaava Marian Keyes. En ole lukenut tältä kirjailijalta riviäkään tähän mennessä - nyt on siis hyvä mahdollisuus kuunnella missä suuren suosion salaisuus piilee.

Tämä äänikirja löytyi kirjaston hyllystä ruotsinkielisenä - kiva! Yleensä sieltä on saanut poimia erilaisia dekkareita - ne olen kaikki jo kuunnellut läpi ja nyt siellä on pääosin sellaisia kirjoja joita en välitä lainata. Siksi tämä "naisten kirja" oli ihan kiva ottaa mukaan - nyt olen kuunnellut 6 levyä ja aikaa loppujen kanssa menee varmasti vielä viikko, jopa yli. Eilen menin nukkumaan vasta vaille kaksi yöllä kun neuloin tunturineule-pipon valmiiksi ja kuuntelin kaksi CD:tä yhteensä seitsemäntoista levystä yön rauhassa, kissa seurana.

Taas uusi pipo
- tällä kertaa tunturineuleella  

Keys on naiskirjailija joka aivan salettivarmasti kirjoittaa vain naisille. En tosiaan usko monen miehen tällaista lukevan. naiset lukevat muutenkin paljon miehiä enemmän - ja naiset lukevat mielellään tarinoita naisten elämästä rakkauksineen ja elämän haasteineen jotka toisaalta liippaavat omaa elämää ja toisaalta ovat jollain tasolla jännempiä ja erilaisia kuin oma elämä. Rakkaus ja seksi ovat aina jollain tavalla kantavia voimia - kirjoissa kuten elämässäkin!

Tässä kirjassa  - Å andra sidan/The other side of the story - eletään Lontoossa kirjankustannusalalla. Rakkauuta, seksiä, ystäviä ja sosiaalista elämää - ja tietenkin erilaisia kohtaloita naisen elämässä kun vanhemmat eroavat vanhalla iällä ja äiti lamantuu täysin, naisella on suhde naimisissa olevan pomonsa kanssa - ja muuta dramaattista... En ole vielä puolessavälissäkään tarinassa joten paljon on vielä odotettavissa. Aion vakaasti kuunnella kirjan loppuun vaikka tarina kieltämättä välillä tuntuu hiukan pitkäpiimäiseltä.

Kävin Marian Keyesin kotisivuilla ja tutkailin minkälainen henkilö on kyseessä.Tällainen: Irlantilainen vaille 50-vuotia nainen joka kärsii alkoholismista ja pahasta masennuksesta. Elää nykyään jälleen Irlannissa ja on naimisissa mutta hänellä ei ole lapsia. On kirjoittanut monta menestyskirjaa - niitä on myyty miljoonia ja käännetty myös tosi monelle kielelle. Kirja jota luen on julkaistu vuonna 2004 - samana vuonna Keys yritti itsemurhaa mutta selviytyi. On sen jälkeen taas kirjoittanut monta kirjaa. Vuume vuoden loppupuolella on taas ollut huonossa kunnossa.

Depressio - masennus - on kova juttu. Moni ei siitä selviä - aikaa siitä selviämiseen menee aina paljon. Ja aina siitä jää jäljet loppuelämäksi.

Suomeksi tätä kirjaa ei ole käännetty. Liekö joitain muita Keyesin kirjoja - en tarkistanut. Monet suomalaiset lukevat toki paljon englanniksi - jopa omat lapseni - joten se, että jotain kirjaa ei ole olemassa suomeksi ei tietenkään tarkoita, että sitä ei luettaisi Suomessa. Englantia osaavat nykyään "kaikki" - sitä luetaan kouluissa melkeinpä pakollisena. Oli hauska huomata, että omista lapsista ainakin vanhin on jo yläaste-ikäisestä lukenut kirjoja englanniksi. Itse en sen ikäisenä lukenut kuin lehtiä ja jotain kouluun liittyvää muutoin kuin suomeksi. No - Camus'n L'étranger-kirjan luin ranskaksi - ja Maigret'n kirjoja toki myös. Lokki Joonatan eli Richard Bachin Jonathan Livingston Seagull -kirjan luin englanniksi. Molemmat hyviä kirjoja muuten. Vieläkin voisin ne lukea. Samaa filosofista sarjaa on myös Le Petit Prince, Antoine de Saint-Exupéry'ltä.  Myöntää täytyy, että minut ohjattiin näiden kirjojen pariin, en niitä itse keksiny kotiin kantaat!

Hajuja ja tuoksuja - ruokapaikan fiiliksiä

Kahvilassa kerran: tuoksuvia ja maistuvia herkkuja.

Ruokatunnilla kanttiinin tunnelmissa
Menin ruokatunnilla omaan ei-niin-kovin-laadukkaaseen ruokalaan - kanttiiniin. Jo oven ulkopuolelle keittiön tiskilinjastopuolelta leijaili etova ikäänkuin hautuneen likatiskiveden haju - sellainen makean ja happaman välinen haju joka on todellakin saa oksennuksen kurkkuun. Itse ruokalinjastojen yllä haju leijui niinikään vahvana. Miespuolinen työntekijä luuttusi lattiaa tiskilinjaston takana, putsasi niitä osia linjastosta jotka oli jo yhden kieppeillä suljettu.

Keräsin tarjottimelle ruokaa - valittavana linssikeitto (kasvisruoka), homejuustokinkku-pasta (osin kuivahtanut ja jäähtynyt suurten ruokalaarien reunoille - koviksi kuivahteiden pennemakaroonien välistä pilkottavat juustonriekaleet ja vaalenapunainen kinkku eivät saaneet ruokanystyröitä hyrräämään). Pizzapalasen olisi voinut myös ottaa - mutta koska sen kanssa joutuu jälkiruuasta maksamaan ylimääräistä, en sitä koskaan ota. Pizzapala ei todellakaan ole suuren suuri ja siinä on samanlaisia teollisia päällisiä kuin yleensäkin suomalaisissa pizzoissa - ja se on kalliimpaa kuin muu ruoka. Outoa - mutta Suomessa monet pitävät perus-pizzaa erikoisherkkuna. Niin myös Amica, näemmä. Kuusi euroa on pannupizzan palasta paljon - toki oheen saa leipää, ruokasalaatin ja lasin maitoa, piimää tai kotikaljaa. Mutta silti - kuusi euroa on liikaa.

Vielä oli valittavana neljäs ruoka: paneerattu kala. Otin sen ja kolme pientä kuorittua perunaa ja kermaviiliä kastikkeeksi. Kalassa oli kuorrutteeen osuus varmasti yli puolet massasta - mutta sillä toki annoksen saa suuremmaksi. Kalaa oli keskellä jonkun verran. Plääh. Jälkiruuaksi mehumaista mustikkakeittoa. Kuusi euroa tästäkin. Maha tuli täyteen. Ja ruuasta jälleen viisi kiloa ilmaa vatsaan - niinkuin siellä aina käy. Kemiallinen reaktio, luulenpa.

Ruoka pitää saada halvalla - kun raha tarvitaan tärkeimpiin asioihin
Suomessa valitetaan yleisesti koulujen ja sairaalaoiden ja vanhainkotien ruuan laadusta. Aika kamalaa se usein onkin, silloin kun olen sitä nähnyt ja maistanut. Mutta on se aika ajoin ihan hyvääkin. Huonoa on se, että kaikki keitetään mössöksi ja mausteita ei käytetä. Suomessa on meneillään omituinen ilmiö myös siltä osin, että täysin kemiallisia rasvasekotuksia suositaan voin kustannuksella - ihmiset uskovat ihan oikeasti, että voi on epäterveellistä ja margariini terveellistä! Suolakin on monen mielestä ihan myrkkyä - mausteet taas eivät muuten vain maistu.

Työpaikkaruoka oli vielä vuosi sitten huomattavasti parempi ja palvelu kaikin puolin laadukkaampi mutta tilalle haluttiin  sellainen catering-firma joka susotuu tekemään ruuan halvemmalla. Kustannukset siirrettiin kaikki syöjille - firma ei halunnut enää maksaa annoksesta sitä osaa jonka se oli aikaisemmin maksanut. Tästä oli seurauksena, että ruuan hinta meille syöjille nousi, ruuan laatu laski ja vaihtoehdot pienenivät - koska työnatajan osuus putosi nollaan.  Ja niin me nyt syömme suomalaisen catering-firman ruokaa joka on halvalla tehtyä - eikä siinä keittiössä todellakaan öljyissä ja rasvassa säästetä. Ja hajun saa kaupan päälle - ihan aamusta lähtien.

Ruoka ei saa kouluissa maksaa juuri mitään - silti lapset pitää ruokkia. Puuropäiviä on viikoittain, samaten leipä on aina näkkileipää ja sen pöäälle saa Floraa tai vastaavaa. Maito on aina rasvatonta, piimää ei ole. Toisaalta pitää olla iloinen, että koulussa saa ruokaa - näin ei kaikissa Euroopankaan maassa ole. Työpaikalla ruuasta maksetaan - mutta koska catering-firman pitää saada katetta ja saada homma kannattavaksi, tehdään mahdollisimman halvalla - eikä laatuun satsata. Ainakaan paikoissa joissa ei ole kilpailua. Jos on iso työpaikkakompleksi jossa paljon porukkaa - työtätekevä miehiä - eikä muita ruokaloita inhimillisen matkan päässä - näin käy. Tarjotaann mautonta mössöä josta takuulla jää katetta omistajalle.

Haju vie asiakkaat - vai viekö?
Toinen paikka missä haisee - yhtä yllättävästi kuin ruokalassa. Se on oma lähi-supermaketimme. Siellä on liha- ja kalatiski jotka ovat aina olleet paikkakunnan parhaat. Nyt, viime kuukausina on tapahtunut jotain. Haju liha- ja kalatiskin ympäristössä on useimmiten ihan kaamea. Vielä kirpakampai kuin työpaikan kanttiinissa ja jotenkin hallin kala-aluetta muistuttava - mutta ikäänkuin vielä "jalostuneempi". Vahva ja pistävä. Etova - jopa kuvottava. Olen meinannut siitä kysyä henkilökunnalta - mutta en sitten ole viitsinyt. Kyllä ne sen tuntevat itsekin! Ovat vain kuin eivät mitään huomaisi! Siellä on ehkä joku viemäröintiongelma. Tuoretiskissä myydään myös valmisannoksia ja grillilihoja - kanaa, grillikylkeä yms. Ruuat näyttävät hyviltä - mutta se yleishaju! Jääköhän pesuvesi jossa on kalaa ja lihanroikaleita jonnekin seisomaan ja muhimaan? Ei yhtään tee mieli ostaa ruokia siitä nykyään. Tosin en paljon osta siitä muutenkaan - syynä hinta ja se, että teen ruuat itse.


Köyhiä ritareita pannulla.
Tuoksuu ja maistuu hyvälle.
Nautitaan kerman ja hillon kera.



Aistit ovat tärkeitä - kaikki aistit. Hajuaisti on itselle aina ollut iso juttu - haistan monia asioita helposti, ja haistelen. Havujen tuoksua, kosteaa maata, kaupassa villalangan tai nahkan tuoksua - tai pellavan, silkin vahvaa tuoksua. Iihmisten ominaistuoksu tuntuu jokaisesta - ei aina kiva juttu - ja sitten kaikenlaiset ympärillä leijuvat tuoksut pakokaasusta piereksiviin ihmisiin. Sitä tehdään muuten paljon:YÄK!! Hajujen ja tuoksujen maailma on kiintoisa - pahalta tuntuvat hajut ovat joskus melkein kestämättömiä. Kaatopaikka, sellutehdas - niitä saa silloin tällöin haistella. Hyh vaan! Kaljatehdas taas tuksuu hyvältä, maltaalta. Kahvipaahtimosta tulee kotoisan hyvä tuoksu. Kissanlaatikko, marsujen häkki: ei hyvä. Mutta lehmä ja hevonen tuoksuvat lämpimiltä ja kotoisilta. Vanha viina ja tupakka: kaikki tietävät tämän!

Tänään maistoin ja haistoin hammaslääkärin  tuolista mitä moninaisimpia hajuja. Kumin olemus ja haju eivät todentotta ole kivoja. Puudutusaine maistuu kamalalle - mutta ei haise miltään. Nyt meillä kotona tuoksuu musta tee ja murot lautasella. Kurkku tuoksuu raikkaalta, samoin omena jonka otan iltapalaksi pian.

Akku loppuu koneesta. Hei vaan siis!

Haistelemisiin, maistelemisiin!

Chez Dominique ja Chef & Sommelier



Mmmm - macaron Chez Dominiquen tapaan.

Tammikuun loppuessa sain hiennon tilaisuuden kuulla sanan jos toisenkin kahdelta suomalaiselta huippukokilta - chefs du cuisine. Kertoilivat omista urakäänteistään ja työstään ravintolamaailman ja kulinarismin maailmassa pienissä heille varatuissa puheenvuoroissa.

Kovin mielenkiintoista. Ja täytyy sanoa, että kiinnostus käydä heidän ravintoloissaan nauttimassa suurenmoista ruokaa ja siihen sopivaa viiniä on suuri.Moinen ei ollut pitkään aikaan mielen kulmaankaan tullut; nyt sitten tuli!

Chez Dominique on Michelin-tähti-ravintola Helsingin Rikhardinkadulla. Siellä on myös mahdollisuus syödä lounas illallista edullisemmin. Hinnat toki ovat tuollaisessa paikassa sellaiset, että sinne ei ihan vahingossa eksy - eikä toki ole tarkoituskaan. Täytyy olla kiinnostunut hyvästä ruuasta ja ruokakulttuurista ylipäätään sinne mennäkseen. Ja aika oleellista on mennä sinne hyvässä seurassa - nauttia ruuasta ja mahdollisesti ruokaan ja viiniin liittyvästä keskustelusta ja ajatustenvaihdosta. Tämä viimeksimainittu on se kynnyskysymys itselläni joka taitaa olla aika ylittämätön! Mistä seuraa aterialle?

Vielä edellistäkin hauskempi paikka aloittaa maistelua ja ruokanautinto voisi olla Sasu Laukkosen pieni luomuravintola Chef & Sommelier Eirassa.  Siellä ei ruokailu ole niin kallista - pieni hyvään laatuun panostava ravintola jossa myös hyvään viinivalikoimaan satsataan.

Molemmat herrat keittiömestarit esiintyivät eri aikaan, toisiaan tapaamatta mutta olivat jotenkin hyvin samanoloisia. Ulkonäöltään, puhetyyliltään. Hauska huomata...

Kiinnostus ravintoloihin ja ruokakulttuuriin heräsi. Aina olen toki ruuanlaitosta pitänyt - näin äitinä ja jokapäiväisenä kotiruuan tekijänä se ei aina niin ilmiselvää ole enkä näitä päivittäisiä paistinpannusulkeisia tosiaankaan aina rakasta, päinvastoin. Mutta en inhoakaan - siinä ei olisi mitään järkeä. Oma äiti sanoo usein, ja on aina sanonut, inhoavansa (tai ei tykkäävänsä)  ruuanlaittoa. Se on tylsää, kun joka päivä on hänkin ruokaa tehnyt. Ja rasittavaa aina kuulla kuinka tylsää se on, kuinka aika menee hukkaan kun voisi tehdä jotain paljon kiinnostavampaa, hyödyllisempää... Silti hän teki aina hyvää ruokaa, kuten vieläkin. Keitokirjoja on pitkät rivit joista hän etsii aina reseptinsä. Hänen sukupolvensa naiset eivät vain pitäneet ruuanlaittoa hieonona - naisen piti valmistua ammattiin ja hoitaa oma ammattinsa ylpeydellä. Kotona sittten oli kotiapulainen hoitamassa ruuanlaiton ja kodinhoidon. Kunnes se maailma muuttui ja äiti olikin itse sekä työssäkäyvä äiti että kodinhoitaja ja ruuanlaittaja. Mieshän ei jokunen vuosikymmen siten toden teolla ruokaa perheelleen laittanut - häpeähän se olisi ollut, melkeinpä koko suvulle!

Huippukokin ja -ravintoloiden maailmat ovat toki kotiruokaa tekevien äitien maailmasta yhtä kaukana kuin kuu tähdistä... ei voi vertailla, ei puhua samana päivävän edes. Arvostan kuitenkin itse hyviä materiaaleja, hyvää, puhdasta ruokaa ja puhtaita makuja. Hyvää ruokaa, yksinkertaisesti. Ja hyvää viiniä, toki. Samaten  kaunista kattausta, ruokien esille laittoa. Silmän ilo on on aivan yhtä lailla tärkeä kuin muiden aistien nautinto.

Kun vakaastiluottaa asioiden tapahtuvan, ne myös tapahtuvat - saotaan. Uskon siis, että saan kokea vielä päivän - tai jopa illan jolloin astelen hienon ravintolan ovesta sisään  - hyvässä seurassa - ja nautin pitkän kaavan mukaan niin mainiosta ruuasta kuin hyväst seurasta. Bon appetit -sanotaan sitten - ja nautitaan! Ei huolta ruuanlaitosta, ei tiskeistä...

Sitä odotellessa siirrymme hiljalleen helmikuun puolelle. Päivät jo pitenevät, hankikelit saapuvat. Siirrymme kevättalven aikaan.

Leivontaa ja ruuanlaittoa - viikonlopun viettoa

Tomaattikeittoa kera piimän

Tomaattikeittoa, sianlihaa uunissa ja muuta hyvää on tehty. Ja syöty. On myös nautittu tämän talven ensimmäiset laskiaispullat ja leivoinpa tänään myös ison kasan minttusuklaapikkuleipiä. Chocolate cookies. Liian kauan taisin pitää niitä uunissa - niiden olisi ehkä pitänyt olla vähän pehmeämpiä, loppujen lopuksi. Mutta hyvin käyvät kaupaksi.

Vitamiineja, nam!

Olisi kiva saada hankittua matikkaa ja jopa mateen mätiä lähiviikkoina. Se kuuluu talveen! Matikkakeittoa ja linnit eli blinit; talviruokien parhaimmistoa! Kimaltavat järven jäät ja sieltä kalastettu matikka - lämmittää kylmätllä säällä ihanasti.Ja kohtahan on laskiainenkin. Viikon päästä on Runebergin päivä - sitten tehdään omatekoisia Runebergin leivonnaisia, resepti on muka aito ja alkuperäinen Frederikan kirjaama resepti mutta näitäkin taitaa liikkua niin paljon, että tiedä häntä. Minulle se on tullut jo 80-luvulla ja siitä lähtien niitä on tehty, vuosittain. Hyviä ovat!

Minttusuklaa-pikkuleipiä

Olen tehnyt pari kävelylenkkiä - kun en vieläkään ole saanut luitani vedettyä suksien kanssa metsään. Hyvät ladut siellä on - mutta on siellä paljon porukkaakin hiihtämässä. Tänään melkeinpä jonoksi saakka - pitäisi mennä jonnekin pitempään matkaan jos haluaa yksin metsän rauhasta ja puiden huminasta nauttia.

Tänään kävelin metsäpolulla kuusien ja koivujen talvisia oksistoja katsellen, niistä nauttien. Kirkas oli taivas, aivan sininen. Ihastelin metsän huminaa ja kuuntelin jo hiukan keväältä tuntuvia ääniä; pari talitinttiä tirautteli jo omia säveliään ja pari pitkää orapihlaja-aitaa oli aivan täynnä sirkuttavia varpusia. Varpuset ovat vähentyneet Suomesta huolestuttavasti viime vuosina - oli siis kiva kuulla niiden tosi äänekästä sirkuttelua pitkin aidan vierusta. Sirkutus kuului kauas - mutta itse linnut pysyivät aidan suojissa, vain niiden pienet hypähteyt oksistossa näkyivät.

Omalla pihalla kävi tänään pari isonokkaista varista ja kaksi hyvin leikkisää harmaaselkäistä oravaa. Mustarastas on poissa, talitintteja ei näy.

Eilen illalla vauhkosin Naisasialiiton kohkaamisesta naisen ulkonäön suhteen. Se asia on muitakin huvittanut - ja poikinut hauskoja pilapiirroksia! Pakko laittaa pari tähän mukaan! Karlsonin tekemä piirros Hesariin oli mainio - nauratti aamupalan ääressä ihan oikeasti!

Kävin muuten Unioinin kotisivuilla mutta siellä ei näkynyt mitään aiheeseen liittyvää. Onkohan koko uutinen ollutkin pelkkä ankka??? Joku muu nostanut asian esiin ja laittanut sen Únioinin kommentiksi - näin taaten uutisen joka takuuvarmasti saa julkisuutta. Ja pääministeri näky´vyyttä näin vaalikampanjan alkumetreillä. Olisipa SE vasta uutinen! Hih.

Viikonloppu on jo taas loppumetreillä - miten nämä päivät aina menevät niin kamalan nopeasti??

Omat uudenvuoden isot lupaukset on vielä täytäntöön panematta. Harmi, ihan oikeasti haluaisin itse vaikuttaa asioiden eteenpäinmenoon. Kirjoittaminen - tämän blogin lisäksi, kunnon tekstiä tehden - valokuvakseen satsaaminen ja uuden työn etsintä sun muut ovat vielä tekemättä. Vähän on jotakin aloitettu; olen mennyt mukaan valokuvauskerhoon jossa olen lupautunut olemaan toisena osapuolena uuden näyttelyn tekemisessä. Jotain pientä olen kirjoittanutkin... neulonta, käsityöt ovat oman ajattelun ja mietinnän kannalta yhtä lailla tärkeitä kuin luonnossa kävely; vähän olen onnekseni saanut molempia tehtyä.

Tänään näin muuten avoimen työpaikan jota ajattelin hakea. Voi olla, että olen väärää sukupuolta ja liian vanha - mutta yritänpä kuitenkin!

Räystäät tippuvat, kevätkö jo kohta meillä on?

Kipsit

Tein kevyen kepeän tekstin vaikka maailmalta kuuluu vakavia uutisia. Koko Pohjois-Afrikka protestoi diktaattorimaisia johtajiaan vastaan, Egyptistä kuuluu tosi vakavia uutisia. Oma lapsi harjoitteli lumilautailua ja kaatui selälleen, otti vastaan käsillään ja ranteet vääntyivät, käsivarsiluut murtuivat. Molemma ranteet ja käsivarret ovat nyt kipsissä - murtuneet kunnolla. Kipu on paha, saa nähdä miten koulu sujuu tulevina viikkoina - ja miten elämä onnistuu kun kädet eivät ole pelissä mukana kuin osittain.

Elämä näyttää - elämä kantaa. Uskon, että tästäkin selvitään.

Naisen asema - miksi niin vaikea asia?

Viime viikon lehtisaalista

Miksi politiikkoa ei saa kehua naisellisin sanakääntein?

Lueskelin lauantain kunniaksi ison kasan lehtiä joita en ole ehtinyt lukea viime viikkoina. Lähinnä Suomen Kuvalehtiä, Talouselämä-lehtiä mutta myös erinäisiä muita kaupan ja talousalan lehtiä, höystettyinä joillakuilla naistenlehdillä.

Naisten asemaa on sivuttu useammassakin aviisissa. "Naisten palkat hyytyivät". "Nokian hallitus miehistyy" ja "Kesko-johtaja kutsui päämisteriä kokovartaloministeriksi".

Kahvipöydässä vaihdetaan mielipiteitä.
Laskiaispullaa maidon kera vai ilman...?

Surkuhupaisaa oli taas lukea uusi "Audi-mies" -tyyppinen uutinen siitä, kuinka mies puhuu naisen ominaisuuksista - tällä kertaa maan edustavan ja "hoikan suuri...silmäisen" pääministerin naisellisuuksiin huomiota kiinnittäen. Kömpelön miehekkäästi. Asia itsessään oli omasta rajoittuneesta mielestä jopa kömpelön herttainen. Ja humoristinen - positiivisella tavalla.

Jutussa toki kyse miehen naiselle antamasta kohteliaisiuudesta, vitsin varjolla hänen antaessa kiitosta rouva pääministerin kauniille vartalolle. Keskon johtaja oli kiinnittänyt naisessa huomion niiihin ominaisuuksiin joihin mies kautta historian on naisessa huomion kiinnittänyt - ja tulee aina kiinnittämään...

Naisasialiitto (!!) ei siitä pitänyt, nosti asiasta uutisen. Julkisesti ei siis saisi Unioinin mielestä kehua naisen ulkonäköä. Itselleni, naiselle, ei tämä kyllä mene jakeluun. Miksi ei? Naiset näkevät paljon vaivaa ollakseen edustavan näköisiä - mutta sitä ei saisi julkisesti huomata...

Naiset puhuvat miehistä ja miehet naisista. Se on ikäänkuin osa elämää. Nainen huomaa hyvännäköisen miehen siinä kuin toisinkin päin. Joka ikisessä työpaikan kahvipöytäkeskustelussa, puhumattkaan muista baari- keittiön- tai vaikka johtokunna pöydistä - joissa ei median aina tarkkaa reportteria ole paikalla näistä keskustellaan. Ja toki niissäkin pöydissä, joissa journalisti istuu ja itsekin näitä totuuksia laukoo. Juu, ihan olen itsekin kuullut itse lehtimiehen laukovan seksistisiä mielipiteitä kurvikkaista naisista sekä raamikkaista miehistä. Mutta siitä ei saa uutista - keskon-miehestä sai maukkaan uutisen aikaiseksi, taas kerran. Aih...

K-kaupat ovat jokamiehen kauppoja.

Yleiskäsityksen mukaan yritysten johdon tulisi kuitenkin pysytellä linjalla, jolla tällaisia asioita ei sanota - tai muuten nousee mekkala lehdistössä ja television keskustluohjelmat ottavat naisten esineellistämisen vakavien keskustelujen aiheeksi. Kohtapa sitten uutisoidaankin sammakon suustaan päästäneen johtajan eronneen "omasta pyynnöstään" yhtiön palveluksesta. Saapi nähdä, joutuuko tämä Kesko-johtaja eroamaan noin pahan mokan jälkeen. Menee vielä Keskon maine, kun on kiinnittänyt huomiota ministerin naisellisiin piirteisiin!!!

Voi mamma mia, mitä teatteria kaikki tämä onkaan!

Kielenkäyttö ja puheenparsi Suomessa ovat, myös "isojen pomojen" suusta tulleet rankemmiksi, kaiken kaikkiaan. V-sanaa kuulee päivittäin käytettävän, samoin muuta alapääsanastoa. Kuuluu tähän päivään puhua roisisti ja käyttää rankkaa sanastoa. Naisista heitetään vaikka minkälaista läppää - mutta niin heittävät naisetkin miehistä.

Olinpa juuri jokunen päivä sitten palaverissa johon osallistuva mieshenkilö kertoi menevänsä käymään paskalla, aloitetaan sitten. SE jos jokuin tuntui mauttomalta - enkä kyllä kovin iloisesti muutenkaan kuuntele muutakaan voimasanastoa - en kotona, enkä myöskään työpaikalla.

Se vaan on huonoa käytöstä.

Mutta päämisnterin nimittäminen kokovartalomisteriksi tämän läsnäollessa - kun hänelle on naisellinen ja kaunis vartalo - ei ole sallittua.
Samalla kun naisten oikea alistaminen, naisten ja lasten seksuaalinen ja muu hyväksikäyttö tuntuvat vain lisääntyvän maailmassa. Seksin myyntiin pakottaminen, alistaminen, naisiin kohdistuva väkivalta. Naisten aina miehen palkkoja alemmat palkat, sSuomessa niinkuin muuallakin... Siinä niitä ohan oikeita naisten ongelmia - sen lisäksi, että äitiyslomat, yksinhuoltajuuden aiheuttama eriarvoisuus, naisten köyhyys verrattuna miesten köyhyyteen Suomessa ovat asioita, jotka eivät lopulta oikein ketään kiinnosta. Se ei ole media-seksikästä. Siksi siitä ei viitsitä vauhkota.

Se, että joka puolella yhteiskunnassa näkyy ja kuuluu melkein pakonomainen seksin ylikorostus on myös asia joka äitin'ä ja naisena ärsyttää aika ajoin rankasti. "Äiti, mitä on lapsiporno?" kysyi lapsi taannoin, luullen, että kyseessä on joku lapsille tarkoitettu kiva juttu jota voisi äidiltä pyytää itselleen.

Niin surullista!.

Itse saan väkivaltaisia ajatuksia mieleen kun kuulen tai luen näistä kaamesita Jammu-sedistä jotka käyttävät lapsia seksileluinaan.  Miksi heitä ei kastroida? Siksikö, kun heitä on niin paljon? Grrrr.
Isot asiat jäävät pienten varjoon - ainahan on hauskaa pouida julkkkisten asioita mieluummin kuin maailman oikeasti vaikeita asioita. Skandaalin saa aikaan helposti mitättömästä asiasta - ja siitä saa paljon hauskoja poliittisia anekdootteja ihmisten iloksi.

Vaaliuutisointi on alkanut - likaista peliä

Uutisista on saatu tänään jälleen lukea ja kuulla viime vaalien likapyykin pesusta, lähinnä Keskustan Nuorisosäätiön jostain Ylelle vuodettuja esitutkintamateriaaleja ja niiden läpikäyntejä. Nyt jo nykinenkin pääministeri, edellisen ohella, on mainittu tuen saajaksi. Tämä itse kiistää tietenkin väitteen. Kukapa oikeasti tietää - tai tulee koskaan tietämään - mitä kulisseissa on tapahtunut. Kasa lukee lööppejä ja seuraa epäiltyjen selityksiä. Epäilys jää aina jäljelle mielen pohjalle.

Usein tuntuu, että media nappaa kiinni myös niin pieniin tiedonjyväsiin ja huhuihin joita ei tosiaan kannattaisi lähteä uutisoimaan ja paisuttelemaan.Faktoja ei jakseta tarkastaa kunnolla; ehkä vain halutaan makeita lööppejä ja skuuppeja ilman tarkoitustakaan olla varsinaisesti rehellisiä. Hyvä uutinen on sellainen joka saa maan kohisemaan!

Uutisankka, suosio vankka!
Koko maa saattaa kohista jostain asiasta aivan vauhkkona - josta ei isompaa tietoa ole olemassa eikä asiaa saada sen kummemmin kumottua kuin todistettuakaan. Edelliselle pääministerille toimitettu lautakasa oli tällainen todellinen herkkupala! Joka media oli asiaa pullollaan, sen käsittelyä olisi päässyt pakoon vain lähtemällä Suomesta pois useammaksi viikoksi. Faktaa ei ollut, huhut lautojen suhteen sitten kulkivatkin villinä - yksi ja toinenkin tiesivät kertoa mihin kesämökeille tuppeensahattu lauta olikaan laitettu, mitä kaikkea sillä olikaan paneloitu... Minullekin, kaikesta ulkopuolella olevalle ihmiselle, kerrottiin luottamuksellisesti kuka laudat ja mihin asensi. Olisipa kiva käydä sekin paikka tsekkaamaassa!

Vaaliraha, oi vaaliraha!
Jonkinlaista vaalirahaa tarvitaan, jos eduskuntaan haluaa päästä. Sinne ei ihan rahaton pääse - jollei ole jollain muulla tavalla jo alunalkaen julkkis tai tunnettu poliitikko. Taavi Tavallinen, päivätöissä oleva työntekijä ja perheen elättäjä ei ihan varmasti läpi pääse. Yllättävän vähän sinne muuten ns tavallisia perheellisä perusihmisiä muuten tuleekaan. Iso osa on joko kuntien tai valtion palkattuja ihmisiä joilla ilmeisesti on kampanjointiin enemmän aikaa ja keinoja hankkia rahaa.

Sellaiset tunnetut hahmot kuin Tanja Karpela ja Ben Zys varmasti pääsivät hyville äänisaaliille ilman isoja rahavirtojakin - valtava kannattajakunta on heillä, kuten monella muullakin "tutulla". Mutta miten sitten pääkaupungin ainut keskustalainen? Kiviniemi ei kovin tunnettu ollut viime vaalien aikaan. Muistan, että hänen mainoksiaan joissa hän nojailee seinään toinen jalka ylhällä, oli nähtävissä aika monesa paikassa. Mistä rahat kaeikkeen mainontaan? Herääpä nyt kaiken keskellä moinen kysymys mieleen! Hönhän ei itse halua rahoistaan kertoa. HMmm? Aviomies toki on mainos- ja markkinointiammattilainen ja varmasti auttoi kampnjan läpiviennissä - ehkä heillä on omaa rahaakin joka laitettiin poikimaan mainoksiin. Who knows...

Ajankohtainen kirja politiikasta

Olen juuri lukemassa tanskalaisen Hanne-Vibeke Holstin kirjaa Drottningoffret. Sopii ikein hienosti tähän hetkeen Suomessa kun vaalikamppailu on juuri kunnolla alkamassa. Kirjassa samoin; vaalit on julistettu ja kampanja alkamassa. Päähenkilönä on nainen, sosiaalidemokraattien puheenjohtaja, joka kampanjoi henkensä kaupalla vaalivoiton eteen - hän on sairas mutta on piilottanut sairautensa kaikilta. Kirja kertoo tanskasta - se on hyvä kuten kirjasarjan kaksi edeltävääkin kirjaa. Super-ajankohtaisia ja kiinnostavia. Kirjassa on monta vierekkäistä juonta ja mukaan on saatu paljon tämän hetken ajankohtaisia kuumia aiheita - Afganistan, islam, rotumellakat, terrorismi, naisen asema, päivän politiikka, muistisairaus....

Olen lukenut Holstilta viisi aikaisempaa, paksua kirjaa - ihmettelen kovasti, kun näitä ei ole suomeksi kännetty kun niin monia muita, paljon vaatimattomampiakin on käännetty! Itse luen kirjat ruotsiksi, tanskaksi en edes yritä! Ruotsiksi ne ilmestyvät tosi nopsaan. Ne on myös filmattu, molemmat trilogiat, Ruotsissa, ruotsiksi. Toisaalta - voi olla, että nämä ovatkin olemassa suomeksi. En vain netistä sitä nähnyt...

Tänään näin vaikuttavan - ja polittikan ja maailmanmenon pahinta ja kaameinta puolta edustavan - kuvauksen yhdestä tämänhetken pahista diktatuurivaltioista. Diktatuurikuvaukset ovat aina yhtä kaameita - ja jotenkin sitä aina ihmettelee, kuinka niitä aina vain nousee. Joku muu hyötyy diktaattorien tukemisesta, muissa maissa. Muuten ei diktaattoreilla olisi sellaisia valtavia omaisuuksia rutiköyhissä maissa.
Dokumentti on ranskalainen, Yle on hankkinut sen käyttöönsä. Ulkolinjalla: Burman diktatuurivaltiosta tehty ranskalainen dokumentti: Rakentaako Burma ydinasetta?

Maailma tuntuu taas tämänpäivän uutisointien jälkeen kähmäiseltä ja likaiselta. Oma etu kaikillaaina ensimmäisenä mielessä - niin pienessä kuin suuressakin.

Kiva luento koululla - sen jälkeen kaamea huuto ja lapsen raivon kohteena olo
Omaa elämää piristi pieni mukava tapahtuma: keskimmäisen lapsen koululla oli ruotsalaisen Anna Hanssonin luento aiheesta Itsetunto. Varför räcker de inte med självförtroende? Vad e skillnaden mellan självförtroende och självkänsla? Hur kan vi träna upp vår självkänsla? Anna Hansson är personlig tränare i självkänsla och arbetar tillsammans med Mia Törnblom och med hennes framgångsrika träningsmetod i självkänsla. Nu kommer Anna till oss för att berätta hur du kan leda dig själv och stärka din självkänsla.

Mielenkiintoinen luento! Pitäisikö alkaa listata itselleen kolme asiaa päivässä joissa on hyvä - joissa on onnistunut päiän aikana? Sekä tekemiseen ja olemiseen liittyviä. Sitten ei masennu niin kovin kun tulee lunta tupaan teini-ikäisiltä...

Miten osata olla äiti? Itse en vaan onnistu, en mitenkään
Totta tosiaan - tulin kotiin, en ollut huomannut, että lkeskimmäinen lapsi oli soittanut minulle 14 puhelua ollessani koululla. Enkä ollut muistanut laittaa puhelimen ääntä päälle luennon jälkene. Hän on nyt haukkunut minut täysin, ja kunnolla - maailman surkeimmaksi äidiksi, täydeksi paskaksi. Valehtelijaksi jolla ei ole tajua eikä kylkyä edes pyytää anteeksi. Olen kuulemma maailman huonoin äiti, minusta ei ole esimerkiksi lapsilleni enkä osaa keskustella, en hoitaa mitään asioita kuntoon enkä kunnolla.

Meidän piti mennä yhdessä kauppaan kun tulen koululta. Tulin niin myöhään, että hän oli lähtenyt yksin sinne bussilla - enkä siis kuullut puhelinta. En tavoittanut häntä sitten enää - oli jo niin suuttunut, että ei itse enää vastannut puhelimeen.Tarkoituksena oli ostaa ecästä huomenna alkavalle koulun järjestämälle reissulle Himokselle.

En kiistä mitään lapsen sanoista. Kaikki on totta. En osaa olla hyvä äiti, vaikka yritän kyllä, ihan koko ajan. Enkä osaa riidelläkään, se taito meni jo hänen isänsä kanssa. Menen aivan lukkoon kun joku huutaa ja haukkuu. Isänsä teki senkin hyvin. Sylki vain suupielistä roiskui. Nyt lapsi. Syystä varmasti huutavat. Miksi muuten viitsisivät?

Tänään en itkenyt kun minulle huudettiin. Isänsä kanssa menin ihan kasaan, kuin ilmapallo johon puhkaistaan reikä. Nesteet valuivat silmien kautta ulos....

Hän läksi juuri itse ovasta ulos, sanomatta mitään.Ovi vain lävähti kiinni.

Ihanat kengät, makeat korot!!



Kannat kattoon!

Uudet saappaat - onnellinen nainen!

Nyt ovat ruotsalaiset Tiger-saapikkaani - kauniit mutta harmillisen lyhytikäiset - saaneet seuraajan jalkojen ja säärien verhoilijana: Alennusmyynnistä löytyi eilen mieleiset mustat Gaborin mokkasaapikkaat joissa on sopivasti korkoa ja yläreunassa Saapasjalkakissa-käännös. Kauniit, jopa seksikkäät jalkineet! Ei mitkään äiti-töpöttimet, tällä äiskäkällä.On minulla sellaisetkin, matalakantaiset suomalaiset, hyvin järkevät. Ja tietenkin ne kaikkein mukavimmat eli huopatöppöset. Huopikkaat.

Kauniit ja käytännölliset!

Ostin uudet Gaborit sillä (teko)syyllä, että kohta on tärkeä kongressi tiedossa jossa meikäläisenkin olisi suotavaa olla edustava yrityksen edustaja. Mekkoon ja hameeseen aion pukeutua, silloin asialliset mutta kuitenkin makean näköiset kapeat saapikkaat ovat aika oleellinen ja tyylikäs osa asukokonaisuutta. Jopa sen kulmakivi, sanoisin.

Oikein on naisellinen olo, uusissa koroissa!

Saapikkaat olivat alennusmyynnissä. Ainut pari jäljellä. Siispä sitä kokoa joka olisi ollut kaikkein paras ei tietenkään ollut - koko olisi voinut olla puoli numeroa isompi ja pohkeen leveys pienin mahdollinen, S. Nyt se on M. Pohja on hyvä, samoin kanta - ei tarvitse heti mennä suutarille vaihtamaan kantalappua ja puolipohjaamaan saappaita, niinkuin usein on joutunut tekemään. Laatukenkä, siis! No - niin ajattelin Tiger-saapikkaistakin, ne olivat sitä paitsi KALLIIT. Mutta sauma hajosi silti. Pohjat olivat niissäkin hyvät, täyty sanoa. Käyttöikä noin 10-12 kertaa. Harmi.

Aika upeaa sinällään, että Gaborin saappaissa on kolme pohjekokoa - itselläni on hoikat jalat - nilkat ovat kuin tikut joten nilkkurit näyttävät jalossani yleensä naurettavilta - on kuin jalkineesta nousisi keppi... Nilkkureita en voi siis käyttää kuin housujen kanssa - tai sitten laittaa neulotun hauskan lämmittimen nilkkurin varteen jolloin kengän varren ja nilkan välinen tyhjä tila täyttyy...

Mikä lie siinä on, että kengät ja saappaat saavat naiset hyvin usein innosta ja onnesta kiihdyksiin? Niitä himoitaan ja halutaan, niihin upotetaan rahaa enemmän kuin varaa olisi... Niistä haaveillaan ja unelmoidaan? Jotain hyvin syvällisen seksuaalista niistä kai on - kaikessa tuntuu olevan, olevaisessa. Hmm

Tänään: sää ja maisema kuin postikortista

Pitkään haikaillut saappat on siis hankittu. Mutta en niillä tämän päivän noin 16 asteen pakkasessa aio tallustella. Tulee vilu, kun väliin ei mahdu edes puuvillasukkaa. Enpä laita niitä eilisenkaltaiseen loskaankaan.  Kuivien kelien saapikkaina saavat pysyä - sisällä ja ulkona. Nyt pidän niitä hetken ihan plakkarissa vaan...

Dear black boots - welcome to my home, to share some good moments in my life!