Hei me leivotaan!

Resepti joka houkutteli leipomaan

Lapsukainen halusi leipoa jotain hyvää - "sellaista kun tehtiin viime keväänä, sitä juustokakkua jossa oli limettä". Resepti löytyi - mutta kaupasta ei enää saanut samoja ainesosia. No, onneksi Pirkassa (vai oliko se lie Yhteishyvä-lehdessä, en muista) oli uusi resepti hiukan vastaavanlaisesta juustokakusta. Juuri ennen pääsiäistä julkaistu.

Reseptit kaupan omissa lehdissä ovat selkeästi osa markkinointia ja niiden kautta saadaan myytyä kaupassa myytäviä tarveaineita varmasti oikein urakalla. Joskus tuntuu hupaisalta - tai surkuhupaisalta - kun respetissä lukee esim. 3 dl Pirkka-vehnäjauhoja, 200 gr, Pirkka-voita 1,5 dl Pirkka-sokeria jne. Luuleekohan joku, että vain kaupan omat ainekset takaavat onnistumisen reseptin suhteen? Että Pirkka-tuotteet ovat välttämättömiä jos tekee K-kaupan resepteistä jotakin? Kai sitten!

No, mehän sitten kävimme nuorimmaisen kanssa kaupassa ja ostimme niin Domino-keksejä, voita, englantilaista limecurdia kuin (sairaan kallista) Philadelphia-juustoakin. Ostin kyllä yhden halvemman version tuorejuustoa mukaan...



Ainekset kasassa. Aloitetaan!

Lapsi teki mielellään pohjan murskaamalla keksit ja sekoittamalla sulan voin murusiin. "Hyvää".  Yhdessä sekoittelimme päällisen. Kiillettä emme pinnalle laittaneet koska "se on ällöttävää, ihan kun jotain limaa". No joo - ei sitä siihen tarvitakaan, oikeasti! Eihän rahkapiirakkaankaan laiteta kiillettä.

Hauska oli leipoa,  ja makoisa oli lopputulos. Mutta makeaa, tosi makeaa. Tuhtia tavaraa: kermaa ja valkosuklaata, sokeria ja suklaakeksejä. Ja tietenkin limeä mehuna ja kuorena.



Tällainen siitä tuli. Melkein kuin reseptin kuvassa!

Pieni pala kahvikupposen kanssa maistui, enempää ei pysty syömään. Meikäläinen ainakaan. Toinen leipoja ei kaivannut kahvia ja söi kakkua isot palat - oli sitten ihan ähkyssä ja totesi, että "tulee huono olo jos tuollaista syö liikaa". Niinhän siinä kävi - mutta kissa kiiruhti avustamaan, tosin salaa ja vasten käytöstapoja... Kissa ei tunnut oppivan, että pöydltä ei eläimet saa  mennä itse mitään syömään.

Juustokakun leivonta ei kaipaa uunia mutta kylmää jäähdytystilaa sen sijaan useamman tunnin ajaksi. Ja vatkainta tarvittiin kookoskerman vatkaamiseen.

Tämä varas saatiin itse teossa kiinni.
Maistui kissalle vaikka se inhoaa sitruksia.
Tästä tykkäsi, kumma kolli!

Ruokakaupassa

Omassa kaupassa, siinä jossa yleensä asioin, on nykyisin paljo vähemmän tavaraa hyllyissä kuin vuosi-kaksi sitten. Liha- ja lekkelehyllyt ovat melkein aina puolityhjinä ja aina löytää syötävää alennettuun hintaan - ovat vanhenevaa päivämäärää. Ostan niitä toki melkein aina - olemme jo vuosia eläneet pääsääntöisesti alennetuilla  hinnoilla. Joskus kyllä kyllästyttää syödä aina samaa kanaa tai jauheliharuokaa, siskonmakkaraa ja nakkia eri muodoissa. Kastikkeina, keittoina jne.

Maitotuotteet ovat usein myös alennettuina. Niin myös, kun viimeksi kävin kaupassa. Piimää, jogurtteja ja maitoa sekä sulatejuustoa. Leipää saa halvemmalla kuin ennen - niitä ei alenneta, en tiedä mitä eilisille leiville käy kun ne eivät koskaan saa päälleen alennuslappuja, kuten vähän kauempana olevassa K-kaupassa.

Ihmiset ostavat - ainakin näillä kotikulmilla - selvästi vähemmän ja halvempaa ruokaa. Niinkuin itsekin. Ruokabuumi jyllää televisio-ohjelmissa mutta kotioloissa monet syövät edullisesti.

Eihän edullinen ruoka ole huonoa ruokaa - mutta ei se tietenkään ole sellaista gourmeeta kuin esimerkiksi eilen telkkarissa näytettiin. Kokkihjelmia tulee valtavan paljon - en niitä jaksa itse katsoa, huomasin vain, että jollakin kanavalla oli ohjelma ihmisistä, joiden harrastus oli käydä syömässä maailman eri puolilla olevissa Michelin-tähtien parhaimmisto-ravintoloissa. Nämä henkilöt matkustelivat maailmalla, menivät yksin syömään huippuravintoloihin, söivät ja kertoivat ruokailukokemuksensa sosiaaliseen mediaan. Vaikutti todella yksinäiseltä ja jotenkin surulliselta: yksin kulkemassa ja syömässä hienoissa ravintoloissa joissa he kuvaavat ruoka-annoksen ja poistuvat syötyään. Mitä iloa on syödä aivan yksin huippuruokaa ja juoda hyvää viiniä - ilman seuraa??? Maksaa paljon - mutta nämä ihmiset eivät varmaan rahan puutteesta kärsi, ovat vain keksineet itselleen erikoisen harrastuksen...

Ruuanlaitto-ohjelmat ovat sitten toinen juttu. Niitäkin tulee vaikka millä teemalla, kilpailua ja muuta kokkailua. Enpä jaksa oikein  niitäkään...

Pitäisi vielä kehitellä formaatti, jossa kokataan alennusruoista hyvää ja terveellistä lapsiperheille ja miksei muillekin.

 

No, kotiruokailu meikäläisittäin on toinen juttu. Pääasia on saada maha täyteen joka päivä. Lapselle, eläimille ja itselle.

Mallasjuomaa lapselle

Onhan wokki eri kastikkeilla hyvää, nakkikastike ja siskonmakkarakeitto samoin. Tänään söimme kiunkkukiusausta, eilen spagettia ja jauhelihakastiketta. Lapsen kanssa ei muutenkaan tule erikoisuuksia laitettua.

Ja se hinta: aina se on tärkeä kun joka päivä on syötävä ja raha on tiukkaa tiukemmassa!

Huomenna on ruokalistalla eilinen kinkkukiusaus ja tiistaina ajattelin keittää borssia. Vielä muutama vuosi sitten hyvin kannattanut kauppamme oli pullollaan tavaraa, nyt ei enää niin ole. Paljon heitetään pois - siksi ovat alkaneet kai pitää pienempiä varastoja hyllyissä. Hyvä niin - paremmalta tuntuu, kun ruokaa ei heitetä niin  paljon roskiin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



Kuvia hiljaisen viikon varrelta

Pääsiäisruoho ostettiin tänä vuonna pussissa, josa luki Kattgräs/Kissanruoho. Oikeasti pussissa on kauraa eli havre. Se kasvaa vauhdikkaasti ja kissa toden totta popsii sitä päivittäin. Se kyllä popsisi muutakin ruohoa varmasti yhtä suurella innolla.

 

Tulppaanit pääsivät hyvään vauhtiin maaliskuun lämpimien kevätsäiden aikana. Pihalla hypeksi rusakoita - pareittain ja jopa viiden-kuuden rusakon lauma toisiaan takaa ajaen. Jäniksillä ja rusakoilla tuntuu olevan kiima-aika ja niitä näkee melkein päivittäin.

Narsissit tuoksuvat keittiön pöydällä. Ihanat kukat - ne tuovat iloa elämään! Nämä nimenomaiset tuovat myös tuoksua, vahvaa ja jotenkin vaniljamaista aromia leviää koko asuntoon.

 

Palmusunnantaina ihailin koiran kanssa kävelellessäni hienoa vanhaa kuusiaitaa joka oli juuri tasoitettu saksilla muotoonsa.

     

 

Pienet virpojat kulkivat kylillä noitana ja pääsiäispupuna. Pellon viereinen puro oli sula ja kiinnosti koiraa kovasti. Mustarastas lauloi lähipuussa ja talitintti huuteli tityytä toisella puolen tietä. Keväistä!

                               

 

                 

Sitten tuli lunta ja räntää usean päivä ajan. Maailma sai kaikki harmaan sävyt syvän mustasta kirkkaan valkoiseen. Eniten oli harmaata - muita värejä ei paljon ollutkaan. Koiran turkki keräsi kaiken  mutaisen tummanharmaan loskalumen tassuihin ja mahan alle jota kaduille ja pientareille satoi.

 

Tulppaanit eivät paljon lumisateesta välitä - sieltä ne puskevat läpi ja kohtahan tuokin lumi pois sulaa.

 

 

  

 

Narsissit ovat auenneet, kaura kasvanut suureksi. Kolli järsii sitä omalla persoonallisella tyylillään. Tänään on kiirastorstai ja huomenna peitkäperjantai. Hiljainen viikko on meneillään. Tai suuri viikko - kuinka sen haluaakaan ajatella. Joillekin on ollut ihan tavallinen viikko, uutiset ja media paahtavat vaaliasiaa, propagandaa ja Alppien lentoturman tutkintaa.

 

Kuuntelen Matteuspassiota radioista. Ulkona on pimeää.





Eläinten kanssa - elämässä ja kuolemassa

Chilla ja kolli viime viikolla keittiössä

Meillä on aina ollut eläimiä kotona. En tiedä, osaisinko elää ilman niitä. Varmasti, tottuuhan ihminen kaikkeen. Eläimet ovat kuitenkin minulle tärkeä osa päivää ja ne kuuluvat itsestään selvänä osana elämään. Niinkuin luonto ja metsät, rannat ja ulkona kävely ja maailmanmenon katselu.

Marsu kuoli jokin aika sitten. Marsu on eläin, joka elelee häkissään ja syö kaiken, mitä eteen kannetaan. Vaikka se saisi kuinka paljon syötävää hyvänsä, se huutaa aina lisää ruokaa, kun joku keittiössä puuhailee. Se on aika lailla itsenäinen eläin - tulee ja nousee kyllä häkin reunalle kun uskoo saavansa ruokaa. Syliin se ei mitenkään erityisesti halua.

Marsulle kannoin kaikki porkkanan kuoret, kaalin ulkolehdet sun muun vihannes"jätteen". Elävä jätenmylly puputti kaiken vinhaa vauhtia mahaansa. Nyt marsua ei ole ja joudun heittämään kuoret ja muut vihannes- ja hedelmäjäämät roskiin... Marsua on ollut ikävä; nyt ei kukaan kilju lisää ruokaa, ei nouse kahdelle jalalle juttelemaan.

Aloitin tämän tekstin jo viikko sitten. Marsua siinä haikailin, samalla katselin kissan ja chinchillan puuhailua keittiössä. Otin niistä kuvan kirjoituksen välillä, kun kamerakin oli sopivasti pöydällä. En arvannut, että siitä tulisi viimeinen aktiivikuva pienestä harmaasta eläimestä.

Minulle kovin rakas chinchilla-poika kuoli viikonloppuna. Ikävöin sitä aivan valtavasti. En ole pystynyt siivoamaan sen häkkiä vielä. Aina siitä ohi mennessäni katson sinne - en vieläkään aina muista, että aina niin pirteä ja ilojínen kaveri on nyt poissa. Eikä tule.

Hiukan ennen kuolemaa.
Sanoin pojalle hyvästit, kerroin sitä rakastavani.

Chilla on oikeastaan ollut keskimmäisen lapsen eläin mutta minähän eläimet tietenkin hoidan. Ja eläimet tietävät sen; tulevat aina luo, "keskustelevat" omalla tavallaan. Chilla eli noin 14 -vuotiaaksi. Tarkkaan emme tiedä; se muutti meille nuorena poikana perheestä jonne oli otettu koira. Meillä se sai juosta vapaana monta kertaa viikossa. Nyt vanhana se sai usein olla vapaana monta päivää samaa menoa. Se kävi keittiössä syömässä, juoksenteli ympäriinsä ja sillä oli omat lempipaikkansa. Viimeiset päivät se vietti vapaana häkistä. Tosin se kävi häkissään aina välillä, se myös kylpi hiekassa vielä hetki ennen kuolemaansa.

Kuolemaan se meni omaan häkkiin, sinne rakennettuun koppiin. Sieltä sen löysimme. Hautaamme pojan maalle pääsiäisenä.

Nuku rauhassa, pyörökorva. Pieni ja herkkä eläin - sinä jolla oli vahvat jalat ja hienot half pipet jotka kissakin sai kyljissään kokea!

Kissa kävi kopissasi sinua etsimässä.

Jutustelua ikkunan takaa

Aurinko paistaa, taivas on sininen. Äsken satoi, nyt ei enää. Kuuntelen uutisista raporttia muutama tunti sitten tapahtuneesta lento-onnettomuudesta Ranskan Alpeilla. 150 ihmistä on kuollut, kaksi pikkulasta mukana ja 16 saksalaista koululaista palaamassa luokkaretkeltä kotiin. Saksalainen halpalentoyhtiö, Lufthansan tytäryritys. Putin on luvannut, että venäjä voi mennä auttamaan avustustoiminnoissa. Angela Merkel Saksasta menee paikalle huomenna.

Paljon ei taida olla autettavaa - kaikki ovat kuolleet. Näin kerrotaan.

Oma lapsi kuuli onnettomuudesta ja ihmetteli, että "Ai taasko lento-onnettomuus? Kohta ei uskalla lentää enää...". Eihän näitä hirveän usein ole, onneksi, mutta aina kun jotakin tällaista tapahtuu, niitä uutisoidaan tosi aktiivisesti. Kamala oli se viime vuoden Ukrainan yllä alas ammuttu hollantilasikonekin. Siinäkin oli paljon lapsia.

Tänään piti olla Nato-lentoharjoituskin suomalaisten kanssa mutta siinä on tapahtunut jotakin. Venäläisiä sotilaskoneita on myös nähty jälleen ilman tunistetietoja Itämeren yllä.


Mankeli. Arjen uskollinen  auttaja ja lakanoiden ystävä

Mankelointia ja silitysraudan käyttöä
Itse olen neuloskellut, mankeloinut eilen pesemiäni lakanoita, pyyhkeitä ja tyynyliinoja. Lueskelin jossain vaiheessa, että mankelia käyttää Suomessa enää "vanhempi polvi". Mankeli oli päässyt uutisten kevennykseksikin - niin hassu ja hupaisa vehje se on! Itse kuulun mankeloivaan ihmisryhmään. Mutta hei, mankeli on maanmainio keksintö: se tekee lakanat ihanan sileiksi ja mankeloin tosiaan myös tyynyliinat ja pyyhkeet. Helppo tapa pitää kaapitkin siistinä!

Minusta on kiva, kun puhtaat lakanat tuoksuvat raikkaalta ja ovat aivan sileät - niihin on ihana sujahtaa, saunapuhtaana tai suihkun jälkeen! Siinä ei sitten puutui kuin oman kullan syli, lämmin halaus viileissä lakanoissa...

St Paulia siinä nostaa kukkia!

Silitän muutenkin vaatteet - sekin on aika vanhanaikaista! Minusta ryppyiset vaatteet eivät näytä hyvältä! Tiedän ihmisiä, jotka kuivaavat pyykkinsä luivausrummussa jossa ne todella kuivuvat mutta menevät aivan käsittämättömään ryppyyn. Kiva vetää umpiryppyinen paita päälle aamulla ja lähteä työmaalle.... Hmm. No - en itsekään silitä sukkia tai alusvaatteita kuten pari tuttavaa tekee - toinen heistä muuten mies.


Kukat piristävät arkea
Ikkunalla talven viettäneet kukat alkavat virkistyä - vaikka en ole niitä edes muuttanut uusiin multiin. Orkideat ja StPauliat (Paavalinkukka?) sekä kaktukset ovat nupulla, osa jo kukassa. Kiva!

Perunanarsissi

Ostin eilen parilla eurolla (2,45) tuoksuvan vaalean narsissin, perunanarsissin. Kiva, kun noita saa ruukussa, pääsee seuraamaan nuppujen avutumista päivittäin vaikka ulkona on vielä lunta. Ne on sitten helppo ustuttaa ulos keväällä - kukkivat sitten pihalla seuraavina vuosina. Näin teen myös joulun hyasinteille ja kevään esikoille. Siellä ne sitten elävät ja lisääntyvät!



Tänään avautunut ihanainen

Elämä soljuu eteenpäin, päivä kerrallaan. Olisi kiva olla paljon aktiivisempi ja tehdä sitä sun tätä. kohta on vaalit Suomessa - niiden keskustelujen seuraaminen on toisaalta mielenkiintoista, toisaalta turhauttavaa. Lupauksia on nyt ilma taas kerran sakeanaan - kaikki kuitenkin tietävät, että kukaan yksittäinen ihminen ei voi juuri noita lupauksia lunastaa, mihin ikinä rooliin hän sitten pääseekään; eduskuntaan tai ministeriksi. Puolueesta riippumatta luulen valintojen olevan aika lailla sama, näin perusihmisen vinkkelistä katsottuna. Nyt kaikki puhuvat työpaikkojen lisäämisen puolesta. Hah: mitä ihmettä sille voi tehdä joku poliitikko!?  Jotkut haluavat elvyttää tietyömaita ja rakennushankkeita lisäämällä. Ne eivät meikäläisen kaltaisille työtä tuo, vaikka kuinka pyytäisin. Sinne menevät rakentamaan ja teitä tekemään, asfalttia laskemaan yms naapurikansan ahkerat miehet, nuo vikkelät virolaiset jotka ovat nyt jo suurimmassa osalssa rakennushommat saaneet käsiinsä.

Laiskat köyhät ja työttömäyt: syyttäkää itseänne!

Perhosorkidea kukkii kohta!

  

 

No, joku sanoikin taannoin suomalaisia laiskoiksi ja mainitsi, että Suomella ei mene vielä tarpeeksi huonosti. Työttömät vaan makailevat eivätkä edes hae töitä.... Näin taisi laukoa ja lohkaista aina niin suuria viisauksia puhuva BjörnWahlroos, vai oliko taloustieteen professori Bengt Holmström USAn MIT:sta. Hänellä oli hyvin selkeä kuva meistä suomalisista työttömistä.

Se, mitkä tuntuu yhdistävän näitä eliitin edustajia kun he puhuvat meisät toisen äärilaidan ihmisistä on tietynlainen selkeä vakaumus siitä, että me työttömät ja köyhät olemme tässä tilanteessa omaa syytämme; emme viitsi hakea töitä kun meillä on niin hyvä olla täällä, muiden elätettävänä.

Toisaalta - jotakin pitää uhrata, että saadaan talouden pyörät pyörimään. Ne, jotka uhrataan muuttuvat hylkiöiksi ja eläteiksi, olivat sitten olleet mitä hyvänsä aikaisemmin... Näin se elämässä on ollut aina.

Vahvat pärjäävät, heikot sortuvat. Miten pääsisi vahvojen puolelle - jos ei ole vahva, on ilman kunnon verkostoja?

Ajanvietettä: neulomista lahjaksi saaduilla langioilla

 

Hitto; itse olen hakenut parin vuoden aikana yli 500 työpaikkaa ja ottanut yrityksiin muutenkin yhteyttä, ihan vain omaa työpanosta tarjoten. Viimeksi alkuviikosta; eilen itse asiassa. Ei niitä töitä vaan saa, vaikka kuinka yrittää. Yli viisikymppinen nainen ei kelpaa mihinkään - ei työhön, ei mihi nkään. Terveyttä, intoa ja halua kyllä on. Who cares? Palkatta kyllä saa, sen olen kokenut. Omat lapseni, nuoret aikuiset, ovat molemmat lupautuneet tekemään palkattomasti töitä koko kesän - koska yrittäjä sanoo, että ei ole varaa maksaa palkkaa. "Mutta saat hyvän työtodistuksen, jos teet kaksi kuukautta palkattomasti töitä."

Itse olen neuloskellut. Se ei ole työtä, se on puuhastelua ja askartelua. Sain viikonloppuna sukulaiselta kassillisen lankaa joita hän ei ehdi neuloa kun hänellä on niin paljon töitä; äiti-ihminen joka käy töissä ja harrastaa liikuntaa... Happy her! Sain villa- bambu- ja puuvillalankoja joista voin tehdä itselleni jotain kivaa. Kiitos.

Kiva  kun saa apua ja tukea!




Siivouspäivän ajatuksia

Matot ulkona, kylppäri ja vessa pesty, lattiat imuroitu. Koiran tassut ja mahan alus piti pestä samalla - koira häärii mukana kuin pikku-emäntä, tassuista jää vain jälkiä lattiaan jollei niitä putsaa kunnolla.

Kohta menen puistelemaan matot, sitten viikonlopun ruokaostoksille. Tai toisin päin ehkä, matoista irtoaa sen verran pölyä että suihkuun pitää kyllä sitten mennä.

On meneillään auringon pimennys, sanotaan. Aurinko näyttää kokonaiselta ohuen pilviverhon takaa - mutta valo ikkunan takana muuttui hetki sitten hiukan keltaisemmaksi. Siitä arvasin, että taivaalla tapahtuu jotakin. Silmä ei huomioinut mitään auringon kiekon kohdalla kuitenkaan. Kauaa taivaalle ei kyllä voinut tuijotellakaan, kirkas on valo vaikka siinä hento pilviverho päällä onkin.

Kovin dramaattiselta ei pimennys tunnu - kun käy nettisivuilla, saa käsityksen, että jotain huippu-erityistä on meneillään.

Meikäläinen ei nyt oikein osaa tästä hurjasti riemuita. Aurinkomyrskykin revontulten muodossa  jäi  näkemäätä viikolla, vaikka kuinka yritin vilkuilla oikeana iltana eri puolille taivaan kantta...

Jollei uutisia seuraisi, ei tietäisi mitään pimennyksestä tai revontulista. Ei myöskään siitä, että Putinin kannattajat haluavat Putinin antavan kansalleen lahjaksi Krimin jälkeen Puolan ja Suomen. En lukenut uutisista, mitä isä Putin moiseen astaa - vai liekö hänen oman toiveensa mukainen kommentti yleisöön istutettuna. Ei pidä provosoitua, ainakaan täällä perusnaisen keittiönpöydän äärellä....

Sen sijaan takerruin ihan toiseen iltapäivälehdistön julkaisemaan asiaan: vuoden viiniksi valikoitui espanjalainen Durius Tempranillo, 2011. Pullo maksaa piirua vaille kympin, tai no, oikeastaan täyden kympin kassa siitä tietenkin haluaa.  Kauppojen hinnoittelu on omituista - miksi hintojen pitää päättyä .97 - .99 senttiin? Ärsyttää; tulee tyhmä olo. Kassa sanoo kymmenen euroa mutta hintalapussa lukee 9.97. Hoh hoijaa.

No, viinin omalla sivulla kerrotaan viinistä näin: Syvän ruskehtavanpunainen, hieman kehittynyt täyteläinen viini, jonka runsaassa ja rehevässä tuoksussa on nahkaa, paahteisuutta ja kuivattua hedelmää. Moniulotteinen maku vastaa tuoksua. Erinomaisen hinta/laatusuhteen viini, jossa on pehmeät tanniinit ja pitkä jälkimaku.

Ostin viiniä viikonloppuna syömään tuleville sukulaisille. Kaksi pulloa - ensimmäinen viiniostos kuulausiin. Toivottavasti on hyvää!

Kevät tulla puksuttaa

Jäät paukkavat kun lämmönvaihtelu saa järven selät ja rantojen jäät vuoroin supitumaan, vuoroi laajenemaan.

Mitenkähän hylkeet ja niiden poikaset pärjäävät? Kuinka Saimaannorpan vielä avuttomat kuutit?

Terveellistä. Kevään innoittamaa ateriointia!

Ihanaa joka tapauksessa, kun kevät tulee. Ihan hyvä myös, kun vielä kohta viilenee - ei kesän aika ole kohtakaan, näillä leveyksillä! Nyt pöllyää hiekka ja koiran tassut ja ihmisten kengät kantavat sisään hiekkaa, pölyä ja ties mitä... Mutta aurinko paistaa!

Näin pohdiskelen aamukävelyn jälkeen kun syön terveellistä välipalaa. Mieli on kevyt!