Köyhiä ja rikkaita - Suomessa on

Viikonlopun ruokakorista

Tässä jokunen päivä sitten, ehkä viime viikolla, kerrottiin uutisissa, että suomalaiset syövät vain vähän hedelmiä – muistaakseni vähiten tai toisiksi vähiten Euroopassa. Itse ihmettelen, miten se voi ketään ihmetyttää! Hedelmät ovat hyviä, terveellisiä ja niitä olisi tosi kiva olla kotona syötävänä niin lapsille kuin itsellekin. Mutta ne ovat kalliita! Itselläni ei niihin juuri varaa ole – ostan toki joka viikko jotain vihreää; usein kurkun tai banaaneja, ehkä tomaattejakin. Mutta vain yhtä, korkeintaan kahta lajia viikon aikana. Yksi kurkku on saatava riittämään pitkälle – varsinkin kuin meillä on marsuja joille lapsi niitä myös syöttää. Kotona syttyi pienimuotoinen kärhämä muutama päivä sitten kun huomasin lapsen syöttäneen viikon kolmesta tomaatista puolitoista marsuille ”niiden täytyy saada terveellistä ruokaa” oli lapsen vastaus… Hyvää salaattia ei mitenkään raaski tehdä kuin kesällä - ja silloinhan niitä syödä pitääkin!

Aamupala lapselle ja äidille

Meillä syödään pääsääntöisesti edullista ruokaa – mieluusti alennusprosentilla varustettua koska ne ovat mielestäni ihan käyttökelpoisia vaikka eivät ihan tuoreita olekaan. Valmiita Saarioisten ym ruokia ei meilla kulu; emme pidä mausta ja itse tehtynä nekin ovat sekä edullisempia että makoisia. Teollisen ruuan maku ei hivele makunystyröitä edes köyhällä! Makuasioista ei tietenkään kannata kinastella; moni tykkää noistakin, kaupan hyllyt ovat niitä täynnä. Emme ole koskaan vanhoista ruuista sairastuneet – päinvastoin, minusta tuntuu että olemme terveempiä kuin kukaan työpaikalla tai kouluissa. Se toki ei ruuasta johdu kuin osittain; meillä lienee siihen hyvät perintötekijät… Eikä olla niin noko nuukia kaikesta.

Tänä viikonloppuna syötän itseni ja porukammen oin 15 eurolla – lauantaina makkarakeittoa jota oli syömässä myös nuorimmaisen kaveri. Sunnuntaina syömme uunissa valmistuvaa sian suolalihaa perunoiden kanssa, salaattina raastettua porkkanaa tai punajuurta siivuina. Ruokajuomana meillä on vettä, maitoa ja piimää. Piimän saa usein myös alennuksella, samoin muut ruuat – maito tosin useimmiten on normaalihintaista. Jos sitä saa halvalla, ostan hiukan enemmän ja teen kaakaota – varsinkin jos kermaa saa alennuksella! Hedelmiä ei saa ikinä alennuksella; ostaisin kyllä! Ja vähän huonompaa vielä halvemmalla toisin marsuille. Ihmettelen usein, miksi huonot elintarvikkeet pannaan mieluummin roskiin kuin annetaan käyttöön vähävaraisille?

Tänään meillä on oman nelihenkisen poppoomme lisäksi syömässä tuttavamies joka silloin tällöin käy meillä kertoilemassa hämmästyttäviä ja kiintoisia asioita maailman menosta omasta perspektiivistään.

Toki nyt on vielä vähemmän rahaa sen takia, että viikko sitten olin kutsunut sukua syömän - siihen kului paljon rahaa, mutta silti sen haluan pari kertaa vuodessa tehdä - muuten eivät pysy nämäkään suhteet kunnossa. Mitä sitten enää on - lapset, jotka häviävät minun elämästäni jo pian. Isommat ovat jo toinen jalka kodin ulkopuolella menossa; olen heille enää rahakukkaro ja huoltopiste. Heidän sosiaalinen elämänsä on jo muualla; täällä he ovat joko väsyneitä tai jotenkin kumman ärtyisiä. Eivät jaksa enää äiskää - joka ei ymmärrä heidän maailmaansa, ei siitä mitään tiedä.

Hauskana episodina tähän voin kertoa tarinan toisenlaisesta maailmasta jonka vieressä minäkin elän. Kaikilla ei ole näin tiukkaa rahan kanssa kuin meillä – tosin heti täytyy sanoa, että tiedän, että monilla on vielä paljon ankeampaa. itse olen kolmen lapsen yksinhuoltaja – mutta käyn töissä ja saan homman pysymään jotenkuten kasassa kun oikein yritän. joka viikko on tosin aina uusi tiristys: selvitäänkö maksuista? Saadaanko raha riittämään? Mitä jos minut tällä viikolla irtisanotaan? No – toisilla on heikommin, paljon heikommin. Ei ole työpaikkaa ja se masentaa. Monet syövät mielenterveyslääkkeitä, juovat kaljaa, kittaavat viiniä, viinaa… Onneksi ei itse edes tee mieli; viinilasillisen ja toisenkin juon toki mielelläni mutta se ei ole meitä vielä turmioon vienyt. Lauantai-lasillinen ja joskus perjantainakin otettu on ok; yksi punaviinipullo saattaa kestää kolmekin viikonloppua. Kaljasta en hirveästi edes välitä. Ja tabuja en syö vaikka kuinka masentaisi; kyllä se tunne hiipii usein mieleen - yksinäisyys ja elämän vaikeus eivät aina jätä rauhaan vaikka kuinka yrittäisi.

Voisipa joulupukilta pyytää ystävää, rakastettua - miestä joka välittää ja joka ei juo, ei lyö, fyysisesti eikä henkisesti!

Se toisen puolen erilainen maailma tuli näytille minulle kun olin kutsuttuna illanviettoon kauniiseen kotiin jossa perheen äiti ja kutsujen emäntä, kahden lapsen kotiäiti ja heille asuva ulkomaalainen kotiapulaisensa olivat loihtineet upean illanistujaistilaisuuden ja isäntä oli kutsunut kotiinsa ihmisiä. Pariskuntia tutustumaan toisiinsa, keskustelemaan ja nauttimaan todella upeasta ruuasta, juomasta ja toistensa seurasta – viihtymään perheen kauniissa kodissa. Katsoin kaikkea kaunista ihmetyksellä; miten he ovat tämän saaneet tehtyä, kuinka heillä on moiseen varaa? Tiedän toki – jo joissakin muissakin tällaisissa tilaisuuksissa mukana olleena – että tällaisia koteja on Suomessa paljon; kauniita ja aistikkaasti sisustusarkkitehtien opastuksella aikaansaatuja, hienoja ja uusia materiaaleja – kaikki kuin pilkulleen oikeissa paikoissaan. Kaikki kiiltävän puhdasta, värisävyt kohdillaan ja matot, pöydät, hylyt ja sisutusesineet kuin sisutuslehden sivuilta. Ei mitään kukunutta tai nuhjaantunutta missään, ei mitään vanhaa – tai ehkä joku tosi vanha hylly, jakkara tai muu satavuotias esine jostain suvun vanhalta tilalta kuin mausteena ja muistuttamassa omasta menneisyydestä tyylikkäästi muuten modernissa sisustuksessa. Suuri talo, paljon huoneita, hulppea iso keittiö kaikkine mahdollisine koneineen ja ruuantekoa helpottavine vempaimineen. Kotiapulainen hoitamassa kaiken ruuanlaittoon, siivouksen ja vaatteiden hoitoon liittyvine asioineen.

Tunsin, todellakin, olevani outsider - todellisesti ulkopuolinen. En ensimmäistä enkä viimeistä kertaa – tuttu tunne tällaiselle keski-ikäiselle täti-ihmiselle jolla ei ole puolisoa eikä mitään mielenkiintoista tai jännää elämässään, ei ystäväpiiriä eikä oikein mitään jaettavaa tällaisissa yhteyksissä. Olin saamapuolella siis sataprosenttisesti. Kuuntelin juttuja ja toki juttelin innokkaasti kaikkien kanssa vuorotellen. Mukavia ihmisiä, kaikki olivat kuin ”samaa kastia” lapsineen ja harrastuksineen, ulkomaanmatkakuvauksineen – minne kannattaa mennä talvella hiihtämään? Ei, kukaan ei brassaillut millään – ehkä hiukan lapsien ominaisuuksilla, mutta vain hillitysti – kaikki olivat todella kivoja! "Hauska" oli myös huomata, että kun ihmiset kyselivät toisiltaan lapsista ja koulutuksista, lomanviettopaikoista ja harrastuksista – kukaan ei huomaavaisesti kysynyt minulta mitään… Kerroin joillekin asuinpaikkani - ja he siihen "Ah, olen ajanut siitä joskus ohi. Sinulla taitaa olal todella pitkä työmatka? Ajatko itse kotiin autolla tänään? Kuljetko tosiaan joa päivä autolla tuon matkan? Minun ei ”tarvinnut” kertoa lapsistani eikä omasta taustastani, ei meidän kodistamme eikä harrastuksistamme. Minä siis vain nauroin mukana, kyselin ja yritin olla kiva! Alussa oli nolo olo – vieraana pidoissa jonne en oikeasti olisi kuulunut. Mutta olihan se kivaa – tosi mielenkiintoista nähdä tällaista muuallakin kuin telkkarissa!

Niin, siinä kodissa ei ollut ensimmäistäkään räsymattoa, ei seinillä ryijyjä, raanuja eikä vanhoja tauluja. Ei ollut käsityökoreja missään, ei myöskään ikkunalautoja, ei musiikki-instrumentteja. Siellä oli sisustustaulja, lamppuja ja lampetteja, takkoja ja pylväitä, upeat musiikintoistovehkeet. Meillä on täälä iso kirjahylly - mutta heillä oli kirjasto. Naivisti iloitsin siitä, että omassa kirjahyllyssäni on enemmän kirjoja vieläkin, vaikka vein vasta monta laatikkoa kirpputorille... Kateusko moiseen tunteeseen aiheen sai? Hmm...

Nyt on kolmas adventti. Leivon kohta joulupipareita oman mummon vanhan ohjeen mukaan tehdystä taikinasta - siinä on maustepippuria ja perunajauhoja; nämä piparit ovat ne kaikkein maukkaimmat mitä saada voi!. Taikina on ollut tekeytymässä viileässä eilisestä saakka.

Elämä on mielenkiintoista!