Aatonaattona kerran, kun pakkanen kovasti maassa paukkui ja lumi peitti maan

Toivoa täynnä on tämä torstai: huomenna on jouluaatto ja luvassa on muutaman päivän ihana lepo! Jos joskus eläissäni olen lomaa ja lepoa odottanut niin se on nyt: tuntuu, että virtaa on jäljellä juuri ja juuri sen verran, että hommat saa tehtyä. Väsyttää aivan kamalasti. Nukahtelen paikkaan kuin paikkaan – töissäkin yritän tehdä hommat seisten pöydän ääressä etten nukahda – autolla ajo ja kokoukset ovat tuskallisen vaikeita paikkoja. 

Unta pitää saada tankattua ja pian! Ja sitten pitäisi saada pää irti kaikesta, joka siellä nyt kiertää. Työ huolestuttaa. Teen paljon, ihan tosissaan tosi paljon, hommia – ja taas kerran muutama päivä sitten sain huomata, että organisaatiouudistus on poistanut meikäläisen nimen kokonaan organisaatiokaavioista. Kysyin aiheesta esimieheltä sähköpostilla mutta hän ei siihen vastannut ollenkaan. Pyysi minua kuitenkin tuuraajakseen lomansa ajaksi; on poissa kaksi viikkoa. Mitä pitäisi ajatella? yritän olla ajattelematta yhtään mitään.

Lounas hallissa - tosi hyvä ruisasku

Heräsin varhain, tein jonkin verran hommia koneen äärellä ja läksin ennen puoltapäivää joulun ruokaostoksille. Menen pikkuisen kanssa mummilaan huomenissa ja olen luvannut tuoda ”herkkuja” eli äiti tekee perusruokaa – kinkkua, rosollia, perunat ja kaksi laatikkoa: lanttulaatikon ja imelletyn perunalaatikon. Minä siten tuon kalat eli kylmä- ja lämminsavulohta, graavisiikaa ja silliä. Kalat on tilattu lapsen luokan kautta suoraan kalasavustamolta. Tuoretta ja hyvää – ja edullisempaa kuin muualta! Menin siis kauppahalliin - mielipaikkaani josta saa kaikkea hyvää. Ostin sitten vähän maksapateeta ja hyviä makkaroita, hiukan oliivejakin. Myös ostin palan savukalkkunaa ja aladoobia. Nam.

Nyt on kukkaro tyhjää tyhjempi - mutta toivotaan, että joulusta tulee kiva. Silloin rahat eivät menneet hukkaan vaikka tammikuu sitten kärvisteltäisiin miten.

Se, mikä nyt harmittaa kun tässä samalla kuuntelen uutisia: on se, että en ehtinyt viedä pelastusarmeijan pataan pakettia. Lasten vaatetta olisi voinut lähettää lapsiperheille. Paljon on tänäkin vuonna puhuttu köyhistä yksinhuoltajaperheistä. Suhtaudun tuohon vähän niin ja näin; köyhänä on kurjaa kurjempi olla mutta kun monella (tämän TIEDÄN) on sellainen ajatus, että töihin ei kannata mennä kun silloin menettää sosiaalituet tai osan niistä, on se omasta mielestäni väärin. Jotenkin olen kai kotikasvatuksen peruna sitä mieltä, että ihmisen on yritettävä pärjätä itse – ei toisten antamilla tuilla! jos on sairas, päivätyönsä tehnyt eläkeläinen, lapsi on toki luonnollista sada apua – mutta terve aikuinen – kyllä jotenkin pitäisi itse pärjätä!

On raskasta pärjätä ihan omillaan – mutta kyllä senkin tekee jos niin vakaasti päättää. Kyllä se kaivertaa minuakin. Jos ei ihan joka päivä niin melkein, kuitenkin. Ja kun työkaveri sanoo - kuten taas männä viikolla - olevansa yksinhuoltaja tänä iltana kun vaimo menee kaverin kanssa elokuviin – voisin läimäistä korvillekunnolla. Ei saa pilkata! Yksinhuoltajuus ei ole vitsi, ei rikos eikä invaliditeetti. Se on elämäntilanne joka aika ajoin on tosi paska. Mutta usein ihan ok – ja joskus ihan hieno.Ei tarvitse kestää äijän jurputusta, määräilyä, piruilua eikä väkivaltaa, viinanjuontia ja mitä nyt usein äijien kanssa mukana kotiin tuleekaan…

No – mitäpä tuosta nyt. Isot lapseni menivät isänsä luo muutamaksi päiväksi, näkevät isäänsä muutaman kerran vuodessa. Kiva kun nyt - toivon totisesti, että kaikki mene hyvin. Usein tulee puheluita heiltä kaikilta vuorotellen; "...mitä nyt kun mikään ei suju?" Vein heidät lentokentälle jossa he odottivat myöhästynyttä lentokonettaan nelisen tuntia! Huomenna soitellaan sitten - joulurauhan julistamisen jälkeen!

Eilen vietimme pienimuotoista joulunalusta lasten kassan; isot lapset saivat jo lahjansa - pienet paketit olin heille aikaansaanut. Muutaman paketin kummallekin; samanarvoiset molemmille. Pikkuinen vielä miettii, tuleeko pukki. Hän saa vähän usemaan lahjan, mutta rahanarvoltaan suurin piirtein samanarvoisen.