Lunta tulee taivaan täydeltä, päivästä päivään ja jo viikosta viikkoon. Se jaksaa puhuttaa niin koto-Suomessa kuin ympäri Eurooppaa ja Amerikkaa. Tänäänkin lumi oli jälleen pääuutinen, eilenkin taisi olla – ja siihen liittyen vaikea ajokeli ja kolarit, hyytyneet ja lumeen juuttuneet autot, junat ja lentokoneet. Tännekin satoi kymmenisen senttiä yön aikana - ja nyt kun on alkuiltapäivä, lunta tulee vain lisää. Hiljaa, hennosti leijailevat hiutaleet maahan ja kasautuvat kinoksiksi.
Tällainen on talvi! Lunta ja pakkasta - se kuuluu ikään kuin asiaan. Ei hassumpaa - mutta toki se haittaa kulkemista ja elämää monin tavoin. Puhetta asiasta joka tapauksessa riittää.
Tällainen on talvi! Lunta ja pakkasta - se kuuluu ikään kuin asiaan. Ei hassumpaa - mutta toki se haittaa kulkemista ja elämää monin tavoin. Puhetta asiasta joka tapauksessa riittää.
Kohta lähden lapsen kanssa jääkaukaloon joka on tässä ihan lähellä – siellä olen itsekin lapsena luistellut ja veli varsinkin kiekkoa pelannut. Nyt menen mukaan huopatöppöset jalassa, lapsen seuraksi jolla ihka uudet mustat hokkarit on, niitä on vain muutama kerta käytetty.
Istun äidin kirjoituspöydän ääressä kirjoittelemassa. Ikkunasta näkyy mitä upein maisema: suuren vaahteran tumman harmaat oksat ovat paksun lumireunuksen alla, samoin taaempana olevat koivut. Maisemassa taaimmaisena näkyvä järvi on sekin - tietenkin - paksun lumiturkin peitossa - kaikki on valkoista, kuin udussa – ilma on täynnä leppoisan rauhallisia lumihiutaleita, taivaskin on vaalea. Vaahterassa istuskelee ja pyrähtelee ilmoille iso lauma punatulkkuja - niitä on vähintäänkin pari- tai kolmekymmentä yksilöä. Talitinttejä on vieläkin enemmän.
Nyt kun on hiukan sumuisen oloista lumisateen takia, eivät kauniit punaiset ja keltaiset höyhenmahat loista niin kuin ne loistaisivat kirkkaammassa säässä. Ihania ovat, joka tapauksessa. Lapsi tutkiskelee lintukirjaa jonka sai joululahjaksi, vertaa kuvia eläviin puussa istuviin ja tunnistelee omasta mielestään hienosti lintuja.
Istun äidin kirjoituspöydän ääressä kirjoittelemassa. Ikkunasta näkyy mitä upein maisema: suuren vaahteran tumman harmaat oksat ovat paksun lumireunuksen alla, samoin taaempana olevat koivut. Maisemassa taaimmaisena näkyvä järvi on sekin - tietenkin - paksun lumiturkin peitossa - kaikki on valkoista, kuin udussa – ilma on täynnä leppoisan rauhallisia lumihiutaleita, taivaskin on vaalea. Vaahterassa istuskelee ja pyrähtelee ilmoille iso lauma punatulkkuja - niitä on vähintäänkin pari- tai kolmekymmentä yksilöä. Talitinttejä on vieläkin enemmän.
Nyt kun on hiukan sumuisen oloista lumisateen takia, eivät kauniit punaiset ja keltaiset höyhenmahat loista niin kuin ne loistaisivat kirkkaammassa säässä. Ihania ovat, joka tapauksessa. Lapsi tutkiskelee lintukirjaa jonka sai joululahjaksi, vertaa kuvia eläviin puussa istuviin ja tunnistelee omasta mielestään hienosti lintuja.
Eilen olimme sukuloimassa; lapsonen sai pitkästä aikaa puuhailla pari vuotta nuoremman pikku-serkkunsa kanssa. Yksi sellainen hänelle löytyykin vain; isän puolen suku elelee toki ilman meitä ja siellä olevat verisukulaiset eivät meidän elämäämme vaikuta mitenkään kun emme toisiamme edes tunne.
Pikkuserkukset olivat koko reilun viiden tunnin vierailun kuin paita ja peppu - oikein kiva katsoa kuinka hyvin he viihtyvät yhdessä vaikka näkevät toisiaan vain pari kertaa vuodessa. Yritän järjestää tapaamisen helmikuulle kun on hiihtoloma. Ja yritänpä kutsua serkkuja meillekin kylään, jospa vaikka tulisivat. ikinä eivät ole käyneet vielä minun kodissani! Jospa saisin vaikka veljen perheineen meille samalla. Siinä saisivat kaikki suvun neljä suunnilleen samanikäistä lasta leikkiä keskenään ja oppia tuntemaan toisiaan paremmin!
Pikkuserkukset olivat koko reilun viiden tunnin vierailun kuin paita ja peppu - oikein kiva katsoa kuinka hyvin he viihtyvät yhdessä vaikka näkevät toisiaan vain pari kertaa vuodessa. Yritän järjestää tapaamisen helmikuulle kun on hiihtoloma. Ja yritänpä kutsua serkkuja meillekin kylään, jospa vaikka tulisivat. ikinä eivät ole käyneet vielä minun kodissani! Jospa saisin vaikka veljen perheineen meille samalla. Siinä saisivat kaikki suvun neljä suunnilleen samanikäistä lasta leikkiä keskenään ja oppia tuntemaan toisiaan paremmin!
Äidin kotona - omassa lapsuuskdissani - huomaan kuinka äidin ja lapsen suhde jotenkin on ikuisen muuttumaton. Sitä muuntuu jo parissa vuorokaudessa lapseksi, tai kapinoivaksi teiniksi, vaikka on oikeasti keski-ikäinen äiti-ihminen itsekin! Kaikki lapsuuden ja nuoruuden protestimieli ja äidin puheissa ja neuvoissa piilevä oma vastustus nousevat pintaan ikään kuin kaikki menneet vuosikymmenet siitä kun olin lapsi ja murrosikäinen olisivat poispyyhityt! Yhtä lailla sanon vastaan vieläkin kun äiti kehottaa järjestämään huoneen tai laittamaan vaatteet paikoilleen, kengät kaappiin Jane. Hoh hoijaa! Mutta: hauska huomata tällainen piirre, yhä uudestaan, itsessä – ja toivottavasti muistan tämän kun taas komentelen ja neuvon omia lapsiani!
Kamera hajosi oudosi. Otin kuvan joka onnistui. Seuraava jäi mustaksi, niin myös kaikki sen jälkeen. Uusia kuvia ei siis ole siis tiedossa hetkeen - peili taisi jotenkin jumittua - täytyy viedä kamera huoltoon pikipuolin. siinä on paljon muutakin hoidettavaa - hyvä saada kamera puhtaaksi ja kuntoon mutta odotusajasta tulee pitkä!
 |
| Viimeinen kuva |
kun
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti