Soitettiin sitten terveyskeskukseen. Varattu. Soitettiin toisen, kolmannen....seitsemännen...kolmannentoista kerran. Ei vastausta, ei minkäänlaista. Nauha lupaa vastata heti kun mahdollista.
Sairaita on varmasti kotikunnassamme liian paljon - terveyskeskus ei vedä. Tekevät varmasti töitä niin kovasti, että puhelin jää soimaan itsekseen. Hoitavat sairaita, eivät pälise puhelimessa...Näin tulee ajatelleeksi, vaikkakin pienellä (?) sarkasmilla varustettuna...
Kolmisen vuotta sitten olin leikannut leipäveitsellä ison haavan sormeen ja ymmärsin, että sormi on tikattava. Soitin terveyskeskuskeen jossa ei silloinkaan puhelimeen vastattu. Otin särkylääkkeen ja kohta toisenkin ja pidin sormea korkealla verenvuotoa hillitäkseni. Jonotin puhelimessa terveyskeskuksen numeroon tovin ja toisenkin. Kukaan ei yksinkertaisesti vastannut, puhelin vain soi ja soi toisessa päässä. Ärsytti. Oli kevät ja lähdin kävelemään, samalla puhelimessa jonottaen, parin kilometrin päähän terveyskeskukseen.
Sinne päästyäni kerroin käytävällä kiukkuisena kävelevälle terveysalan ammattilaiselle, että olen jonottanut puhelimessa yli kolme tuntia. "Miksiköhän täällä ei vastata puhelimeen kun potilaat jonottavat aikoja?Kysyin. "Onko puhelin rikki tai poissa käytöstä?"
Vastaus oli kaiken kattava ja kaikesta turhasta mielistetty kliiniseksi puhdistettu: "Ei meillä täällä ole aikaa puhelimiin vastailla. On vähän muuta tekemistä" tokaisi tämä keski-ikäinen nainen ja avasi äkäisenä jonkin huoneen oven, avainnippu kalisten - ja paiskasi oven kuuluvasti takanaan kiinni: SLAM. Tuoleilla jonottavat potilaat katsoivat kysyvän hämmästyneesti toisiinsa, joku murahti jotain huonoista tavoista ja toinen vitsaili vaihdevuosista.... Stressaantunut hoitaja se siinä antoi turhautuman purkautua...
Stressaantunut potilas ei sittn ymmärrystä niin helposti saakaan. "Siinä niitä istuu kasapäin, palvelua odottamassa. Istukoon." näin kuvittelen hoitajien miettivän sairaita katsellessaan...
Nyt, tänään, on sama ja täysin sumautunut tilanne terveyskeskuksessamme. Puhelimeen ei vastata tälläkään kertaa. Lapsella on kova kuume ja kaamea olo - en voinut häntä terveysasemalle laittaa yksin istumaan tuntikausiksi noin kovassa kuumeessa. Itse en voi olla koko päivää poissa töissä näin kesken loppuvuoden kiireiden. Yksityiseen lääkäriasemaan minulla ei ole varaa, ei mitenkään. Mitäpä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä? Monen mielestä vain niellä ylpey ja istua tuolille odottamaan ja ottaa vastaan henkilöstön nuivuus ja kurja asenne. Miksi lie tilanne on mennyt tällaiseksi? Joku sanoi kerran, että ei se mikään ihme ole, jos henkilökunta on pottumaista - asiakkaat ovat usein kännisiä ja riidanhaluisia, tai muuten vain "ikäviä". Sitten kaikki huumehörhöt päälle - niitä on paljon.
Kurjaa!
Soitin sitten - häveten lievästi suhteiden käyttöä - tuttavalle jonka kautta meillä on "suora yhteys" lääkäriin jolta saa onneksi apua, yleensä. Tuttava soitti tälle lääkärille - joka vastasikin heti. Hän sattui olemaan sairaalassa. Tosin ei viran puolesta vaan itse potilaana, tiputuksessa sairauskohtauksen jälkeen. Lääkäri oli avulias omasta sairaudestaan huolimatta, pyysi apteekin farmaseuttia soittamaan hänelle sairaalavuoteeseen. Näin tapahtui ja sieltä hän sitten määräsi Vpeniä ja lactoseveniä reseptillä potilaalle - jota ei koskaan ole nähnyt mutta koska angiinan oireet olivat selvät, oli resepti varmasti oikea. Näin ainakin toivon.
Tällainen tarina sairastamisesta. Onneksi on kilttejä lääkäreitä maailmassa kuitenkin! Eikähän me taas selvitä. ja hyvä juttu, että meidän takia ei tarvinnut terveysaseman henkilökunna lisää stressaantua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti