Kolmas adventti: kuunsirppi ja kirpeä pakkanen – kyökissä hyörinä hervoton

Lapsen käsin syntyi piparikuvioita
enkeleistä kameleihin

On puuhailtu ja äiti on laittanut kystä kyllä! Ruoka on mukavasti muhinut jo valmiiksi pipareita varten lämmitetyssä uunissa kuin joskus aikoinaan, kun leivonnat tuvan uunissa tehtiin ja eri ruuat sinne omassa tahdissaan peräkanaa laitettiin. Meillä tänään tehtiin pipareita joista tuli ihan makoisia ja rapeita, kuten näiden on tarkoituskin; näistä pipareista mummo ja täti ovat saaneet kovasti kehuja – ovat niin rapeita, ei yhtään kovia. Se on se perunajauho, nääs! Sitten tehtiin uunissa porsaan suolaliha, pottujen ja tykötarpeiden kanssa syötiin ja puolitoistakiloinen sianliha loppui tyystin. Luu jäi kaluttuna jäljelle – meillä kylässä ollut mies söi nahkan ja läskinkin. Uhhuh…

Kyllä meillä ruokaa menee, kun porukalle sen esiin kattaa!Nyt on piparit piilotettu, syöntiin jätin pienen kasan ja ison osan laitoin talteen. katsotaan, löytyvätkö ne ennen aikojaan!

Keskimmäinen lapsonen teki vieraalle pyynnöstä ja palkkiota vastaan pienen kasan joulutorttuja. Hyviä niistä tulikin! Tähden malliset ovat kauniita ja helpompia tehdä mutta eivät niin herkullisia; tähden sakarat jäävät kuiviksi ja hillosilmä keskellä saa kuivan nahkakuoren. Nämä vanhanaikaiset pasteijan malliset ovat kyllä paljon mehukkaampia – ja ne on haastavia tehtäviä; saumat ratkeavat helposti ja hillo valuu pellille.

Nämä onnistuivat kyllä nyt hyvin leipurilta, täytyy sanoa! 

Isoja joulutorttuja - paljon sisusta!



Kävin pienellä kävelyllä lihan ollessa uunissa. Kirpeä pakkanen puri poskia ja reisiä vaikka olin panevinani kunnolla vaatetta päälle. Huopatossuissa ja villasukissa kävelin reilun puolen tunnin lenkin – mutta en löytänyt talvisia lämpimiä ulkohousuja joten menin farkuissa jotka eivät melkein viidentoista asteen pakkasessa riittäneet. Hrrr. Katselin talojen ikkunoita ja pihoja, kauniita lumipuita ja haistelin kirpakassa pakkasessa leijuvia aromeja – pakkanen alleviivaa tuoksut ja hajut kummasti. Savupiipuista tulviva savun tuoksu on hyvä – varsinkin jos poltetaan koivua tai muuta kunnon puuta, ei paperia tai roskaa. Ohi ajavan auton pakokaasun haju on taas ikävä; sekin jää leijumaan pitkäksi aikaa ilmaan pakkasella.

Leivottu on siis, kävelty hiukan ja kirjoiteltukin täällä blogissa. Silitettävien vuori jäi vielä tuohon nurkalle, tuolille; saisinkohan sen silitettyä maanatai-iltana? Aamulla tullut sanomalehtikin on vielä lukematta. Taidanpa lukea sen nyt – ja yritän lukea sitten muutaman sivun Sofi Oksasen Puhdistusta joka on kerännyt pölyä makuuhuoneen hyllyssä jo - niin, milloin hän sen julkaisikaan…? Pari vuotta siten, 2008. Silloin sen ostin, ennen Finlandia-palkintoa. Sitten sain sen vielä veljeltä joululahjaksikin. Nyt vasta luen sen!

Kirjoja ei ehdi lukea niin kuin toivoisi, se on kyllä harmi. Aika aikaa kutakin sanoo äiti aina kun harmittelen ajan riittämättömyyttä. Eläkkeellä ehtii - vakuuttelee hän. Sinne on vielä aikaa ja olisi kiva ehtiä jo nyt!